Cascais / viikko 51

Aurinkoisessa ja kesäisessä säässä vietetty jouluviikko on takana. Illat ja yöt ovat olleet viileitä, lämpötila alimmillaan jopa 7-8 astetta. Päivisin olemme saaneet nauttia auringonpaisteessa noin 20 asteen lämpötiloista.

Jääkaappiepisodi jatkui. Selvisi, että 12 V ohjausyksikköä jääkaappiimme ei enää ole saatavissa. Ratkaisuehdotuksena oli hankkia 12 V -> 24 V muunnin. Onneksemme sellainen löytyi marinakompleksin sähköliikkeestä. Hinta tosin yskitti: 244 € plus VAT 23 %. Saimme kuitenkin tingattua veron osuuden pois hinnasta. Kari askarteli kiitettävän kärsivällisesti jääkaappiviritysten kanssa kokonaisen päivän. Lopputulema oli se, että jääkaappi kyllä toimii mutta sen tuuletin oli ilmeisesti ottanut nokkiinsa vääränvahvuisesta sähköstä eikä suostunut pyörimään jääkaapin koneiston kautta. Kari joutui siis asentamaan sille oman sähköjohdon ja katkaisimen. No, saimme kuin saimmekin ”purkkavirityksin” jääkaapin jouluksi kuntoon. Sähkömiehemme tilaa meille uuden laitteiston.

Seuraava ratkaistava pulma onkin se, miten saamme sen Suomesta tänne Portugaliin. Oli nimittäin käynyt ilmi, että se on ”vaarallinen” eikä sitä saa kuljettaa lentorahtina…

Flunssa tai pikemminkin nuha piinasi ensin Karia ja sitten minua, mutta näyttää siltä, että selvisimme siitä aika vähällä. Olemme molemmat jo kunnossa.

Karin puhelinkin ”sairasti” muutaman päivän. Erkanimme eräänä päivänä tosistamme (!!!) jouluostosten takia. Kun sitten yritin soittaa Karille, että nyt on homma hoidettu, puhelu ei mennyt perille. Laitoin useamman tekstarin – ei vastausta. Melkein jo huolestuin! Olin jo kävelemässä veneelle päin, kun Kari soitti minulle ja ihmetteli, että missä minä oikein luuraan. Kävi ilmi, että Kari pystyi kyllä soittamaan puhelimellaan, mutta puhelut eivät tulleet perille eivätkä tekstarit tulleet eivätkä menneet. Mobiilidata ja WiFi kyllä toimivat. Koska meillä molemmilla on Soneran liittymä, ei epäilys ensin kohdistunut liittymään vaan itse puhelimeen. Jo vähän harmittikin… Todennäköinen syykin luultavasti lopulta selvisi. Ilmeisesti jotain häikkää Soneralla oli ollut 18.12. mutta Soneran sivuilla ilmoitettiin ongelman korjaantuneen jo samana päivänä. Karin puhelin tokeni kyllä vasta jouluaattona!

Jouluaattona olimme Skype-yhteydessä Tampereelle, jossa äitini oli veljeni perheen luona joulua viettämässä. Tärkeintä oli kuitenkin Skype-yhteys Suviin ja Lauriin. Joulupukki oli käynyt saunan aikana jättämässä lahjat ja niitä meille riemusta loistaen meille esiteltiin.

Nautimme jouluaterian sitloorassa kynttilöiden valossa illan hämärtyessä. Ruokalista oli melko suppea: Alkupalaksi paistettuja katkarapuja. Sitten kinkkua (1,3 kilon luullinen sianlihapala), itse tehtyä porkkanalaatikkoa, herneitä, keitettyjä perunoita, kinkkukastike. Joulupukkikin kävi ja toi tarpeellisia lahjoja: lompakon, pienen bluetooth-kaiuttimen, led-valon läppärin näppäimistölle ja jakoavaimen. Kari varmaankin muistaa ikuisesti Cascais-joulun tästä jakoavainlahjasta : )

Olemme seuranneet kiinnostuksella portugalilaisten ravintolassakäyntejä. Siihen meillä on nimittäin näyteikkunapaikka, sillä marinassa ihan vieressämme on yhteensä 10 näin talvisaikaan auki olevaa ravintolaa ja vielä useita, jotka ovat nyt olleet suljettuina. Varsinkin viime viikolla ravintolat näyttivät olevan melkein täynnä iltapäivisin lounasaikaan ja illallakin hyvin miehitettyjä. Paljon näytetään ruokailtavan perhekunnittain tai suuremmissa seurueissa.

Lyhyet olivat täällä jouluvapaat, sillä ainoastaan joulupäivänä kaupat ja osa ravintoloista näytti olevan kiinni. 26.12. on täällä jo ihan tavallinen työpäivä. Lapsiperheitä oli kuitenkin tänään maanantaina aika paljon liikkeellä ihan päiväsaikaan, joten luultavasti nyt kuitenkin vietetään talvilomaa.

Teimme onnekkaan löydön vahingossa kauppareissullamme: Kari löysi ja osti itselleen käytetyn polkupyörän 35 eurolla. Hän on nyt muutaman kerran jo käynyt pyöräilemässä ja nauttinut siitä kovasti.

Hyvää joulua!

Tontut matkasivat Suomesta asti jouluamme ilahduttamaan.

Cascais / viikko 50

Ja taasen on viikko vierähtänyt. Säät ovat vaihdelleet äärestä laitaan. Välillä aurinko on paistanut pilvettömältä taivaalta ja joinakin päivinä on satanut niin, ettemme ole juuri nenäämme ulos pistäneet. Monena päivänä on tuullut kovaa, satamassakin jopa 13 m/s. Merellä aallot ovat olleet valtavan suuria ja yläveden aikaan lyöneet mahtavasti aallonmurtajaan. Yritän saada videoklipin liitettyä tähän blogiin. Jää nähtäväksi, onnistuuko.

Ei onnistunut näillä yhteyksillä, mutta alla valokuva kuitenkin. Yritän joskus uudelleen.

Yhtenä sateisena päivänä läksimme käymään Estorilin CascaisShopping ostoskeskuksessa. Tällä kertaa bussimatkat sujuivat kommelluksitta. Kiertelimme kauppoja ja teimme pikkuostoksia. Alennusmyynneistä huolimatta monien liikkeiden hinnat tuntuivat aika korkeilta. Söimme lounaan suositussa pikaruokalassa. Ei erityisen herkullista, mutta vatsa täyttyi edullisesti (vähän yli 6 € / annos, sisältäen ruokajuomat eli oluet ja jälkiruokakahvit.)

Tällä viikolla saimme ommeltua Suomesta ostetusta muovikankaasta suojapussin pelastuslautalle. Lisäksi asensimme paikoilleen isopurjeen, johon olimme teettäneet 3-reivin. Homma sujui Ilman mitään häslinkiä – ällistyttävää!

Häslinkiä sen sijaan on ollut enemmän kuin riittävästi jääkaapin kanssa. Se hiukan jo retuili keväällä Suomessa, mutta toimi kuitenkin. Ostimme Suomesta kuitenkin varalle (ja otimme mukaan) uuden koneiston, joten emme nyt asiasta juurikaan harmistuneet. Harmitus alkoi vasta siinä vaiheessa, kun uusi koneisto ei asennuksen jälkeen alkanutkaan toimia! Kari tutki moneen kertaan sähköasennukset ja minä tavailin ruotsinkielistä manuaalia – tuloksetta. Karin käytyä vilkasta sähköpostikeskustelua laitteen myyjän kanssa selvisi viimein, että koneiston mukana olikin tullut 24 V ohjausyksikkö 12 V yksikön sijaan. Nyt myyjä yrittää etsiä meille 12 V yksikköä ja me olemme ilman toimivaa jääkaappia. Todennäköisesti menee yli joulun… No, eipä tässä nyt niin kovin kummoisia jouluruokia ollut tarkoituskaan värkkäillä. Muutenkin selviämme kyllä jonkin aikaa ilman jääkaappiakin, kun kaupat ovat kuitenkin järkevän matkan päässä. Lääkkeet saimme onneksi kylmään marinan konttorin jääkaappiin.

Tuntuu omituiselta kun ei ole isompia kiireitä jouluvalmisteluiden kanssa. Joulukortteja lähetimme kaksi kappaletta ja niihin jouduimme jonottelemaan merkkejä puolisen tuntia. Lapsille tilasimme verkkokaupasta joululahjat ja siinäpä se sitten melkein on ollutkin. Glögiä yritimme kaupasta etsiä tuloksetta eikä valmista torttutaikinaakaan näytä olevan saatavilla. Saa nähdä tuleeko värkättyä voitaikina ihan omin pikku kätösin…

Mukavaa joulun odotusta kaikille!

Cascais / viikko 49

Emme menneet Faroon vaan Lagosiin. Olin sotkenut asiat, kun Jussi kertoi heidän lentävän Faroon…

Päätimme ajaa Lagosiin pitkin moottoriteitä. Nopeasti ja mukavasti matka sujuikin. Lissabonin luona Tejo-joen ylittävän sillan luona oli pohjoiseen päin useiden kilometrien pituiset monen autokaistan levyiset jonot, mutta etelään päin pääsimme etenemään ilman viiveitä. Saimme ihailla monenlaisia portugalilaisia maisemia: välillä tasaista ja karuakin maisemaa, välillä erittäin vehmaita metsiä.

Lammaslaumoja oli useita ja muutama todella suuri nautakarjakin laidunsi tien vieressä. Haikarat olivat keksineet itselleen kerrostaloasumismuodon: joissakin suurjännitesähköpylväissä oli jopa kymmenkunta pesää.Lagosiin tultua teimme melkoisia kiemuroita ja käännöksiä, ennen kuin osuimme Tuulan ja Jussin hotellille.

Juhlistimme iloista tapaamistamme ja Suomen 99. itsenäisyyspäivää kuohujuomin ja kiinnittämällä Suomen lipun (Nereidin perälipun) hotellihuoneiston parvekkeen kaiteeseen.

Sää oli lämmin ja aurinkoinen, joten söimme myöhäisen lounaan terassilla Lagosin marinan vieressä. Jälkiruoan jälkeen nautimme vielä virkistävät juomat. Minulle tuli niin valtavan suuri, että pyysin Tuulaa avuksi…

Ilta sujui rattoisasti rupatellen ja syötyämme vielä herkullista salaattia ja juustoja olikin mukava keikahtaa nukkumaan.

Aamulla kävimme kävelyllä Lagosissa. Katsastimme kalahallin ja kuljeskelimme pitkin kapeita kujia kauniita rakennuksia ja näyteikkunoita katsellen. Kävelykaduissa oli se erikoisuus, että niihin oli kiinnitetty punaiset matot!

Paluumatkan Cascaisiin ajelimme pienempiä (=kapeita, mutkaisia, mäkisiä!) teitä pitkin. Hienoja maisemia. Portugali on kaunis maa.

Torstaina läksimme ajelemaan tutustuaksemme Obidosin linnaan. Valitsimme navigaattoriin ”ei moottoriteitä” ja niinpä Kari joutui taas ajamaan kieli keskellä suuta mutkaisia ja mäkisiä teitä.

Navigaattori (mokoma!!!!) ohjasi meidät ajamaan pienen Malveira-nimisen kaupungin läpi. Meille selvisi kantapään kautta, miten Portugalissa (tai ainakin Malveirassa) vietetään ”perisynnittömän sikiämisen päivää”. Liikenne oli täysin jumissa kapeilla kaduilla kaikkien halutessa autoillaan mahdollisimman lähelle markkinapaikkaa. Mikään auto ei liikkunut mihinkään suuntaan pitkiin aikoihin, välillä pääsi etenemään muutaman kymmenen senttiä tai metrin. Torvia toitoteltiin…

Yhtään ainutta poliisia tai muuta henkilökuntaa ei ollut missään ohjaamassa liikennettä. Olimme tässä jumissa puolitoista tuntia. Perisynnittömänä päivänä tuli ainakin meidän autossamme tehtyä jos ei nyt ihan perisyntiä niin kiroilusyntiä kuitenkin.

Ruuhkasta selvittyämme etsiskelimme Bombarralin lähistöltä Karin netistä löytämää viinitilaa. Koska – edelleenkin - osoitetiedot ovat Portugalissa varsin suurpiirteisiä, emme sitä löytäneet. jätimme asian sikseen.

Valtavat parkkipaikka-alueet Obidosin linnakkeen luona olivat täpötäynnä, joten Malveiran kokemuksesta oppineina pyörähdimme nopeasti ympäri ja ajoimme hiukan loitommaksi – ja tällä kertaa parkkitilaa löytyi vaikka kuinka.

1200-luvulta peräisin olevan linna ja linnoitus olivat todella viehättävät. Väkeä oli valtavasti liikkeellä, olihan vapaapäivä. Lisäksi alueella oli jonkunlainen ”joulumaa”, johon lapsiperheet jonottivat pääsylippuja satojen metrien pituisissa jonoissa. Totesimme, että palaamme tänne ehkä joskus tammikuussa kun kujilla on vähän väljempää.

Obidos

Paluumatka ajeltiin taas moottoriteitä pitkin. Autoa vuokratessa pohdiskelimme, että mitähän moottoritiemaksut mahtavat olla ja autoa palauttaessamme se selvisi. Meiltä meni maksuja lähes 50 euroa! Kallein pätkä oli parin tunnin moottoritiepätkä Lagosiin (20 €). Ei ole autoilu halpaa Portugalissa ei. Tai jos kärsivällisyys ja aika (noin tuplaten) riittävät pikkuteitä pitkin ajeluun, niin sitten näiltä maksuilta säästyy.

Autoista vielä sen verran, että täällä autojen värimaailma on aika yksitotinen. Musta, harmaa, valkoinen. Siinä se. Värikkäitä autoja on erittäin vähän.

Kävimme paikallisessa turisti-infossa kysymässä joulunajan tapahtumista Cascaisissa saamatta mitään kunnon vastausta – vain saman yleisesitteen. jonka olin jo hankkinut heti Cascaisiin tultuamme.

Itse löysimme lähipuistostamme ”joulumaan”. Aidattu maksullinen alue, jonne lapsiperheet vaeltavat. Ei kallis, mutta ehkä ei ihan meitä varten…

Kari sai vihdoin uudet silmälasinsa, noin puolitoista viikkoa myöhässä sovitusta. Kun jurputimme viiveestä, saimme 10 % alennuksen.

Muista viikon askareista mainittakoon sitlooran ”kattolamppu”, johon saamme virran tupakansytyttimestä. Tori- ja kauppareissut ja pitkät kävelylenkit kuuluvat edelleen ohjelmaan.

Bonsaipuita Estorilissa

Muutamana päivänä on ollut erittäin lämmintä, sitloorassa voi olla ilman paitaa. Koska on pilvetöntä, yöt ovat vastaavasti aika viileitä (noin 10 astetta) ja kosteita. Veden lämpötila on noin 13 astetta.

Olemme naureskelleet vaatetuseroille täällä. Paikalliset kulkevat talvisaappaissa, karvahuppuisissa toppatakeissa ja kaulahuiveissa, koska allakka kertoo, että nyt on talvi. Me (ja muut turistit) katsomme lämpömittaria ja aurinkoa ja sään salliessa siirrymme sandaaleihin, shortseihin ja t-paitoihin.

Aurinko nousi tänään 12.12. klo 7.46 ja laski 17.16. Helsingissä vastaavat ajat olivat 9.14 ja 15.13.  Saamme siis nauttia valoisasta ajasta noin 3,5 tuntia enemmän kuin helsinkiläiset. Ei harmita ei.

Cascais / viikko 48

Niin Neeti saatiin taas onnellisesti omaan elementtiinsä. Näppärästi satamahenkilökunnalta kävi moottorittoman veneen hinaaminen laituriin. Saimme vielä mieleisemme paikankin eli perän etelään päin (saadaksemme nauttia mahdollisimman hyvin auringon lämmöstä ja valosta!)

Tapasin kauppareissullani lenkillä olevan suomalaisen, joka on asunut täällä Cascaisissa jo puolitoista vuotta.

Keskiviikkona roudasimme kaupunkiasunnosta sinne kertyneitä tavaroita takaisin Nereidiin moneen otteeseen. Aamupäivällä vähän satoikin, mutta onneksi sitten aurinko tuli esiin.

Kotiinpaluumalja

Olimme ikionnellisia päästyämme taas ”kotiin”. Ei siellä kaupungissa asuminen hullumpaa ollut, pitkästyttävää vain televisiosta huolimatta. Eräänä iltana naureskelimme pitkään Karin kommentille tiskatessa: ”onneksi täällä ei ole tiskikonetta niin on edes jotakin tekemistä!” Veneessä oleskeltaessa näkymät ovat noin 360 astetta ja ympäristössä on aina jotain katseltavaa tai kuunneltavaa. Ja olemme kotona.

Puolenviikon maissa säätyyppi muuttui kovin sateiseksi ja tuuliseksi. Ukkostakin saimme. Kosteutta oli niin paljon, että veneen seinissäkin – varsinkin keulahytissä, jossa nukumme - oli aamulla kosteutta ihan pyyhkiä asti. Kari keksi kuitenkin, että veneen lämmityslaitteen puhaltimen päälle laittaminen sähköpatterin lisäksi auttaa pitämään kosteuden kurissa.



Viikonloppuna tuuli kovaa, satamassakin jopa 13 m/s. Aallot roiskivat komeasti aallonmurtajaa vasten. Turvassa ja mukavassa suojassa täällä kuitenkin ollaan.

Sadetta riitti toista vuorokautta yhtä soittoa. Täällä piti olla nuorelle väelle purjehduskisat, mutta näytti siltä, että ne jouduttiin perumaan sääolosuhteiden vuoksi. Sunnuntai-iltapäivänä taivas kirkastui ja saimme taas nauttia lämpimästä auringonpaisteesta. Tapasimme taas pari suomalaista (Kuopiosta!) rantakadulla.

Muutamia irtohavaintoja portugalilaisesta elämänmenosta:
   - Poliiseja riittää jopa ohjaamaan liikennettä tietyömailla ja muutekin poliisikunta on näkyvissä sekä jalkaisin että moottoripyörillä ja autoilla. Milloin viimeksi olette Suomessa nähneet jalkaisin liikkeellä olevan poliisin?
   - Netistä eri liikkeiden osoitteita etsiessä osoitetiedoissa ei mainita laisinkaan talonumeroa, vain kadun nimi. Saa siinä sitten vähän kävellä ja etsiä…
   - Pyykkinarut ikkunoiden alla näyttävän kuuluvat kerrostaloissa vakiovarusteisiin. Meillä Suomessa on monissa taloyhtiöissä pyykkien kuivaus parvekkeillakin kiellettyä!
   - Suomalaisittain ylenpalttinen ystävällisyys liikkeissä asioidessa. Meikeläinen menee sisään, sanoo hyvää huomenta ja alkaa selittää asiaansa. Vastaukseksi tulee ”Good morning. How are you?” Eihän siinä sitten auta muu kuin aloittaa uudelleen alusta kohteliaisuuksien kera. Joskohan tämän joskus oppisi!
   - Moottoritiet ovat maksullisia. Me ostimme autoa vuokratessa palvelun, jonka ansioista voimme ajaa suoraan tietulleista läpi pysähtymättä maksamaan. Autosta otetaan (ilmeisestikin) valokuva ja veloitus peritään rekisterinumeron ja valokuvien perusteella. Saa nähdä, millaisen laskun saamme aikaiseksi. (Taksilla lentoasemalta tullessamme meistä näytti, että maksu olisi ollut 70 c, mutta tiedä häntä.)

Maanantaina vuokrasimme auton. Mutkansa siinäkin oli, sillä Karin passi unohtui veneelle ja sitä piti palata hakemaan.

Ajelimme kuuluisan surffirannan kautta Sintraan, joka on kuuluisa historiallisista rakennuksistaan. Kännykän Here yritti ohjata meitä kinttupolkuja pitkin ja nalkutti ahkerasti, kun emme sitä totelleet. Löytyihän se Sintra aikanaan ja hienolta se näytti. Ihmisiä vilisteli pitkin ahtaita katuja kuin Vilkkilässä kissoja. Autoja siellä oli niin valtavasti, ettei parkkipaikkaa kapeilta kujilta löytynyt sitten millään. Päätimme, että palaamme sinne joskus julkisilla kulkuneuvoilla.

Sintrasta suuntasimme rannikolle Ericeiran kaupunkiin. Ajelimme pikkuteitä pitkin, jotka kiemurtelivat yllös ja alas rinteitä ja rotkojen vieruksia. Hienoja maisemia kerta kaikkiaan.

Ericeirassa nautimme välipalaa aurinkoisella penkillä katsellen mahtavia mainikeja ja niissä surffausta harjoittelevia ihmisiä.

Huomenna suuntamme Faroon viettämään itsenäisyyspäivää venekerhoystäviemme Tuulan ja Jussin kanssa.

Mahtavaa itsenäisyyspäivää sinne Suomeenkin!

Nereidin moottorista

Nereidin moottorista löytyi loppujen lopuksi niin paha vika, että sen korjaaminen ei ole enää järkevää. Tässä kapteenin selvitys asiasta:

Kesä 2016 aikana veneen testaus oli keskeisin juttu pitempää matkaa suunniteltaessa.  Kävimme Kuopiossa, jolloin mm. konetta jouduttiin testaamaan ihan urakalla. Kesän mittaan kävi ilmi, ettei moottori jaksanut ottaa enempää kuin2300 kr/min vaikka max kr/min on 3400. Tosin nopeus oli jo yli 7 kn mutta peräpäässä alkoi olla aika tumma sävy. Matkanopeus n.1700 kr/min oli tällöin 6 kn ja ihan ok.  Päättelin että potkurin mitoitus oli pielessä ja vaihdoin potkurin mitoituksen pienempään.  Näillä mentiin mutta hieman isoimmilla kierroksilla.  Täällä Cascaisissa kerroimme korjaamolla ongelmista: öljyvuoto turbon alapuolella sekä koneen epäpuhdas ”poltto”, se kun myötätuulessa alkoi käymään nenään.

Oletin asian korjaantuvan suuttimien tarkastamisella ja turbon öljyvuodon tsekkauksella. Löytyi jotain aivan muuta: koneen parista pytystä männän renkaita poikki, männän päissä öljyä, ahtimessa öljyä, sylinterissä halkeama ja vesivuoto. Öljyä ei ole koneeseen tarvinnut lisätä vaihdon välein ei myöskään vettä.  Ehkä nämä ongelmat tulivat nyt riittävän pitkän koneajon jälkeen esille ja hyvä niin. Koneeseen Tanskassa asennettu taittolapapotkurin mitoitus oli todennäköisesti ihan oikea, kuten turkulaisessa alan liikkeessä oltiin mieltä. Silloin olisi jokin kello pitänyt kilahtaa kipparin kaalissa, mutta ei… Niinpä nyt joudumme täällä asentamaan vanhan moottorin tilalle uudet Powerit. Pähkäilin koneen valintaa ja sain vahvistuksen myös Suomen suunnalta kallistua Volvon hankinnan kannalle. Keskeisin asia oli sen maailmanlaajuinen huoltoverkosto sekä koneen parempi sovittaminen vanhalle paikalle. Moottorin hinta on samaa luokkaa kuin Suomessa. Sen sijaan asennuskustannukset ovat edullisemmat, tuntihinta 40 €/h.

 Polttoainepuolella vaihdoimme uudet letkut säiliöltä koneelle. Samalla nyt tulevat koneen alle uudet kumityynyt, joiden löysyys aiheutti sydäntykytyksiä tuolla Ruotsin etelärannikolla.

Tänään kun vene oli vielä ylhäällä, vedin pohjaan uuden kerroksen maalia. Hyvin olivat ötökät pysyneet loitolla viimetalvisen pohjankäsittelyn jäljiltä. Teetätimme myöskin isopurjeeseen kolmannen reivin.

 Vene pudotetaan huomenna tiistaina vesiin odottamaan uuden myllyn tulemista ja asennusta paikalleen, joten taitaapi meidän haaveilema joulupurjehdus siirtyä tammipurjehdukseksi.

Cascais / viikot 46 ja 47

Nereidin moottorista oli löytynyt vikaa alun perin pientä öljyvuotoa turbon alta tutkittaessa, joten jouduimme etsimään tilapäisen asunnon maista. Marinan henkilökunnan kautta löysimmekin mukavan kahden huoneen ja keittiön asunnon aivan turistialueen keskeltä kohtalaisen järkevään hintaan. Asuntomme on sukkakaupan yläpuolella toisessa (kolmannessa?) kerroksessa ja parvekkeelta on mukava näkymä turistikadulle. Suomalaisesta näkökulmasta erikoista on, ettei asunnossa ole minkäänlaista keskuslämmitystä. Makuuhuoneessa on sähköpatteri ja olohuone/ruokailutilassa on lämpöpuhallin. Hyvin olemme kuitenkin selvinneet, vaikka lämpötila paksuseinäisessä asunnossa pysyttelee koko ajan alle 20 asteen.

Jouluvalot "kotikadulla"

Jouluvalot sytytettiin ”kotikatumme” varrella ja muuallakin kaupungissa. Modernia mutta kuitenkin hienon näköistä! Ensimmäisinä päivinä palattuamme sää oli lämmin ja aurinkoinen (= shortsif- ja t-paitakeli), mutta sitten viileni. Kylmimpänä aamuna mittari näytti vain viittä astetta - toki päivä sitten lämpeni 14 asteeseen. Sadekuurojakin olemme saaneet monena päivänä, mutta onneksi (ainakaan vielä) emme ole joutuneet kärvistelemään koko päivää vesisateessa.

Hiekkakrokotiili

Olemme laajentaneet reviiriämme ja käyneet muutaman kerran kävelyllä viehättävää rantareittiä Estoriliin päin ja päässeet katsomaan aloittelevien surffareiden harjoittelua rantamainingeissa. Sateisen sunnuntai-iltapäivän ratoksi kävimme tutustumassa merimuseoon, jonka mielenkiintoisinta antia oli filmi kuningas Carlosin tekemistä/kustantamista merellisistä tutkimusmatkoista.

Kävimme myös tutustumassa Estorilin moottorirataan. Ranta-aukiolla jaettiin esitteitä kisoista ja niinpä sunnuntaina päräytimme paikallisbussilla katsomaan entistä F1-rataa. Kisassa ajoi ”Kia-autoja” ja tavallisen näköisiä ralliautoja. Yleisöä oli niukahkosti, ehkä siksi että sää oli pilvinen ja tuuli hyytävän kylmä. Korviahuumaavassa metelissä ja kylmästä hytisten jaksoimme katsoa Kia-autojen ajon ja tavallisten autojen lähdön. Sitten lähdimme etsimään paluukyytiä läheisestä ostoskeskuksesta. Huonosta opastuksesta huolimatta onnistuimme löytämään bussipysäkin ostoskeskuksen alla olevasta tunnelista ja tyytyväisinä itseemme kapusimme bussiin. Tyytyväisyys karisi siinä vaiheessa, kun kuviteltu noin 15 minuutin matka oli venähtänyt puoleksi tunniksi ja meistä alkoi näyttää siltä, että auto ajoi takaisin päin. Niin asian laita olikin: bussi ajoi lenkkiä Cascaisin laitamille ja takaisin ostoskeskukseen! Ei auttanut muu kuin ottaa uusi kierros, tällä kertaa kännykän karttasovelluksesta silmä tarkkana seuraten, milloin olisimme lähinnä Cascaisin keskustaa. Kävelymatkaa bussista jäätyämme jäi 1,3 kilometriä, joten ei meille kovin hullusti käynyt. Harmitti kyllä!

Sen verran illalla laiskotti reissumme jälkeen, ettei minua huvittanut ruveta laittamaan ruokaa. Päätimme siis lähteä ulos syömään. Ravintola oli oikein viihtyisä ja henkilökunta ystävällistä. Kari tilasi dourada-kalaa, joka oli kuulemma herkullista. Minä halusin paikallista herkkua ja tilasin grillattuja sardiineita Virhe: ne oli paistettu päineen ja sisuksineen kaikkineen ja taas jouduin toteamaan omat ruokarajoitteeni ja syömään vähän väkisin ja pyörittelemään ruokaa lautasella…

Olemme päässeet tutustumaan ”etelänmaiden” toimintakulttuuriin, kun tilasimme Karille uudet silmälasit. Ensin niiden piti olla valmiina ”perjantaina”, sitten ”tiistaina” ja nyt sitten ensi tiistaina. Saa nähdä! Onneksi entiset eivät sentään ole menneet rikki vaan ovat vielä käyttökelpoiset.

Sää lämpeni taas mukavasti viikonlopun mentyä ja maanantaina oli polvihousu- ja t-paitakeli. Kari maalasi veneen pohjan uusiksi, koska marinassa oli painepesurilla vedetty oikein voimalla pohja ”puhtaaksi”. Minä kävin lenkillä Lidlissä ostamassa fleecepussilakanat. Tapasin matkalla suomalaisen, joka on asunut Cascaisissa puolitoista vuotta. Jutellessamme kävi ilmi, että meillä on yhteisiä tuttujakin.

Huomenna tiistaina Nereidi lasketaan – ilman moottoria - veteen. Keskiviikkona pääsemme taas muuttamaan ”kotiin”. Tuntuu mukavalta!

Käynti Suomessa / viikot 43 / 45

Teimme kolmen viikon visiitin talviseen Suomeen. Melkoisen lenkin teimmekin: Helsinki – Askola – Leivonmäki – Kuopio – Perho - Veteli – Kokkola – Turku - Tampere – Helsinki. Onneksi on sukua siellä sun täällä ja kesämökki käytettävissä Kuopiossa, joten selvisimme yhdellä hotelliyöllä.

Mökillä viivyimme puolitoista viikkoa. Se oli elämys sinänsä. En ole koskaan aikaisemmin (viiteenkymmeneen vuoteen!) ollut siellä silloin, kun lumi on maassa ja järvi sula. Viiden kilometrin järvimatka oli miellyttävä kulkea uudella katetulla veneellä entisen avoveneen sijaan. Kaupungissa ja äitini luona käyminen sujui mukavasti. Nautiskelimme sydämen pohjasta luonnon rauhasta ja ihanasta rantasaunasta.

Sukulaisia oli mukava tavata ja vietimme myös aikaa Suvin ja Laurin kanssa, Se kruunasi koko reissun!

Toki oli myös hienoa palata –10 asteen pakkasesta +19 asteeseen kauniiseen Cascaisiin.

Elämää Cascaisissa / viikot 41 ja 42

Olemme tavanneet suomalaisia kolmeen otteeseen. Ensimmäisen kerran puistossa kaksi herraa, jotka kertoivat olevansa viikon kiertomatkalla Portugalissa ja ”vapaapäivällä”. No huh huh. Seuraavat olivat puistossa, jossa suomalaisnainen oli lastensa kanssa. Kertoi olevansa kyläilemässä Cascaisissa asuvan veljensä luona. Kolmannet olivat marinassa 59-jalkaisella kuunari Zagralla, matkalla etelään. Jotenkin sitä vain kaupungilla kulkiessaan höristelee korviaan, että josko kuulisi suomen kieltä.

Kaikki täällä ei ole ihan ”kultareunaista” kuitenkaan. Yli kaksi vuorokautta marinan WiFi oli täysin toimimattomassa kunnossa ja usein se tahmailee pahasti jos nyt ylipäänsä päästää sisään. Toinen harminaiheemme oli turisti-info, jota metsästimme ympäri kaupunkia monena päivänä. Lopputulos oli se, että ainoa turisti-info on pikkuriikkinen koppero, jossa nuori tyyppi istuu raollaan olevan oven takana luukut kiinni. Yhden kerran tavoitimme infon avattuna ja saimme sieltä Lissabonin kartan ja muita esitteitä lähiympäristöstä.

Iltaelämää vietimme tiistaina, kun kävimme kaupungilla katsomassa Mestareiden liigan jalkapallo-ottelua. Istuimme toriaukion ravintolan terassilla. Ravintoloita on vieri vieressä ja screenejä oli yhteensä seitsemän ja jokaisesta näkyi eri ottelu. Me tietenkin katsoimme Brygge-Porto-ottelua (Porto voitti 1-2) – ja kuuntelimme samalla, kun muutamat tanskalaisnuoret kannustivat Kööpenhaminan joukkuetta viereisessä pöydässä.

Kävimme junalla Lissabonissa. Matka kesti noin puoli tuntia. Olimme kyselleet marinasta venetarvikeliikkeen osoitteen tehdäksemme monenmoisia hankintoja (sataman venetarvikeliikkeen valikoima on melko rajallinen). Lissabonissa löysimme tunnin kävelyn jälkeen liikkeen, josta ostimme loppujen lopuksi vain pesuaineita ja lenkit pelastuslautan kiinnitykseen, ja saimme lisäksi vielä toisen liikkeen osoitteen. Josta löytyi lisää pesuainetta. Totesimme, että meillä Suomessa melkein jopa Bauhausissa tai Biltemassa on paremmat venetarvikevalikoimat! Joudumme todennäköisesti tilaamaan yhtä ja toista Saksasta SVB:ltä, koska Suomesta lentokoneella ei ehkä tällaista tavaraa viitsi kuljetella.

Samalla reissulla näimme marinan, joka oli ”ehdokkaana” talvipaikaksemme. Taivahalle kiitos, että päädyimme tänne Cascaisiin! Marina oli lähellä isoa meluisaa autotietä. Rannalla kulki leveä käytävä, jonka varrella ei ollut juuri mitään katsottavaa. Museoita olisi kyllä vaikka päiväkausia rampata, mutta kun olemme enemmänkin ulkoilijoita ja arvostamme erityisesti miellyttävää ulkoiluympäristöä.

Olimme ostaneet Cascaisissa vain menoliput lipunmyynnistä ja paluumatkan lippujen ostaminen ei sitten onnistunutkaan. Belemin asemalla oli vain automaatit, joihin ei kelvanneet sen enempää kolikot kuin meidän kummankaan pankkikortit. Yritimme ja yritimme, mutta turhaan. Viimein kapusimme junaan ilman lippuja ja käännyimme konduktöörin puoleen. Mutta ei. Junassa ei myydä lippuja (mitäköhän niillä konnareilla sitten on virkaa – menomatkalla heitä oli välillä jopa neljä samassa vaunussa!). Hän sanoi, että ostatte sitten Cascaisissa. Ja niinhän siinä sitten kävi, että asemalaiturilta ei päässyt ulos ilman matkalippua, vaan konnari avasi meille oven. Ei kyllä jäänyt vahtimaan, ostimmeko ne liput ; )

Olimme päättäneet, että Lissabonin reissun jälkeen olisi viimein ulkoruokinnan vuoro. Kävelimme ties kuinka pitkään ympäriinsä etsimässä ”sopivaa” ruokapaikkaa - ja päädyimme samaiselle aukiolle, jossa olimme katsoneet jalkapalloa. Tilasimme riisiä ja mereneläviä kahdelle. Annos oli aika erikoinen: isossa kattilassa, oranssinpunaisessa liemessä, riisiä, erilaisia simpukoita ja katkarapuja. Eipä ollut minun juttuni ja Karikin oli sitä mieltä, että (jo aiemminkin mainittu) Erican elukkakeitto on paljon parempaa…

Kerrotaan nyt sitten vähän säästäkin: viilein aamu on ollut noin 16 asteen luokkaa. Yöt ovat kosteita, mutta ostimme heti toisena päivänä pienen sähköpatterin, jonka laitamme (pienelle) yöksi. Aamulla on miellyttävää, kun ikkunat eivät valu vettä! Yleensä päivälämpötilat ovat olleet vähän päälle 20 astetta pilvisinä päivinä, aurinkoisina paljon enemmän, jopa helteeksi asti. Vettä on ripsauttanut muutaman kerran. Lissabonin-päivänä oli tavattoman sankka sumu iltapäivään asti. Sateesta on sen verran ollut haittaa, että ne kauniit kivetyt kadut tuntuvat tavattoman liukkailta kosteina!

Kävimme myös tutustumassa paikallisen Lidlin (!!!!) valikoimaan. Kannatti kävellä noin 2,5 kilometriä / sivu todetaksemme että paistopisteessä on Fazerin tuotteita. Valitettavasti riisipiirakoita ei kuitenkaan ollut valikoimassa…

Loppuviikolla alkoi tuulla. Ankkuripaikka tyhjeni purjeveneistä ja satamaan tuli niitä lisää. Aallot iskivät komeasti aallonmurtajaan ja lennättivät vettä korkealle ilmaan pitäen välillä kovaa jyminää. Satama-altaassa olimme kuitenkin hyvässä suojassa eikä maininkikaan päässyt sinne veneitä keikuttamaan.

24.10. Nereidi nostettiin ylös telakalle muutamien matkan aikana ilmenneiden seikkojen korjauksien vuoksi. (kumiset polttoaineletkut kuparisten tilalle, polttoainejärjestelmän tarkastus, moottorin kumityynyjen vaihto). Pöydän veimme puusepälle kavennettavaksi (saadaksemme vähän enemmän ”ohitustilaa” salonkiin).

Menimme yöksi läheiseen hostelliin ja aamulla kello kolme taksi tuli hakemaan meitä lentoasemalle.

Viivymme Suomessa lähes kolme viikkoa eli palaamme Cascaisiin 14.11.

Erican elukakkeitto

Ensin kokin huomautukset: ruoka on saanut nimensä siitä, että mielestäni kaikki merenelävät kaloja lukuun ottamatta ovat ”elukoita”. Syön sitä kuitenkin itsekin, kapteeni saa elukat.

Ja sitten se ohje (joka on elänyt vuosien saatossa, tässä viime aikoina toteutettu versio):

Porkkanoita

Sipuli

Kesäkurpitsaa tai parsakaalia, jos sattuu olemaan saatavilla

Valkosipulin kynsi

Katkarapuja

Ruokakermaa

Nokare kalaliemikuutiosta

Suolaa, mustapippuria

TUMMAA ROMMIA (tämä on se juttu!)

Keitettyä makaronia tai katkaravun makuisia nuudeleita

Keitä makaronit tai nuudelit ja pidä lämpimänä

Ruskista porkkanalastut ja sipulinkappaleet ja muut vihannekset (kesäkurpitsa/parsakaali), lisää lopussa silputtu valkosipuli. Ripottele päälle suolaa ja mustapippuria. Nosta sivuun makaronien päälle lämpimään.

Kärvennä katkaravut kuumassa öljyssä, mausta suolalla ja mustapippurilla. Roilauta päälle kunnon annos tummaa rommia ja odota hetki Kaada pannulle ruokakermaa ja murennettu kalaliemikuutiopala. Kiehauta. Lisää vihannes-makaroni/nuudeliseos ja kuumenna. Ja siinä se on.

Kipparin tunnelmia Helsinki - Cascais

Veneen varustaminen pitkälle purjehdusmatkalle edellyttää tavallisimmin usean vuoden mittaisen työn ja veneen testauksen, etenkin jos on tullut ostetuksi käytetty vene. Kymmenen vuotta sitten kun teimme Karibian kierroksen, varustelimme Erica venettä neljä vuotta.  Niin.. taisi työ silloin viedä leijonan osan vapaa-ajasta tai sitten meitsi on edellisiin vuosiin nähden neljä kertaa tehokkaampi.  Niinpä Nereidin, tuttavallisemmin ”Neetin” testaus kesti kaksi kesäkautta ja varustelutyö talven 2015 – 2016.

Aluksi huulta heittäen toimme esiin lähtevämme vene/veropakolaiseksi Portugaliin talveksi. S-ipilän hallitus kuitenkin aavisti aikomuksemme. Ensi innostuksen jälkeen selvisi ettei julkisen puolen duunareita mitkään verohelpotukset koskeneetkaan. Portugalin talvi kuitenkin jäi elämään jo senkin vuoksi että voisimme päästä nopeasti pistäytymään Arjan huonokuntoisten vanhusten luokse.   

 Lähtöpäiväksi olimme asettaneet heinäkuun lopun, sillä mieltäni painoi takaraivossa mylläävä mielikuva syysmyrskyistä ja Portugalin kovista tuulista jotka voimistuvat syys-lokakuussa. Ensimmäinen lähtömme pysähtyi Helsingin edustalle appivanhemman poismenon vuoksi. Lopunperin läksimme liikkeelle hieman keveimmin mielin.

Sitten matkaan 15.8

Suomenlahdella ja aina Gotlantiin saakka riitti tuulta isopurjeella ja fokalla hyvään venevauhtiin. Otimme Modermaganista tuuliperäsimen käyttöön ja suunnistimme kohti Gotlantia tiukassa kryssissä Hiiunmaan länsipuolelle. Tuuli kääntyi sitten lännen ja luoteen puolelle, niinpä pudotimme kurssia. Purjehdimme aaltojen välissä, vesikuurojen saattelemana reipasta 7- 8 solmun vauhtia Gotlannin pohjoiskärkeen. Tuuliperäsin toimi eri tuulikulmilla varsin mainiosti alun harjoittelun jälkeen.

Gotlannin jälkeen suuntasimme kohden Kieliä. Visbyssä otimme tankin täyteen ja lisäksi kaksi 20 l astiaa. Moottoroimme aluksi pari tuntia sitten nostimme purjeet. Tuuli kääntyi melko pian vastaiseksi ja loppui. Sitten kone käyntiin jolla ajoimme noin 20 tuntia sumussa ja tuulettomassa säässä aina Öölannin eteläkärkeen. Yht äkkiä alkoi konehuoneesta kuulua sikamaista korviin koskevaa jurinaa. Emmekä voineet sumussa ja tuulettomassa säässä tehdä muuta kuin pyytää paikallinen Trossi hinaamaan meidät Grönhögenin satamaan. Jurinan syyksi epäilin merikytkimen sanoneen sopimuksen irti. Satamassa satamapäällikkö otti yhteyttä Kalmariin ja tiedusteli käytetyn tai uuden merikytkimen hintaa. Kauhuksemme hän ilmoitti uuden hinnaksi 17 000 €, peruskorjattu hieman halvempi plus asennuskulut ja useiden viikkojen odottelu. Emmehän me nyt koko konehuonetta tarvinneet uusia, joten päätimme seuraavana päivänä jatkaa matkaa. Ensin kohti Utklippania purjeet ylhäällä ja koneella tyhjäkäyntiä 2-3 solmun vauhtia. Melkein ehti tulla toivoton olo kunnes tuuli lopulta nousi. Päätimme suunnistaa kohti Simrishamnia, koska siellä oli tiedossa veneen korjaamiseen hyvää osaamista. Paatti vedettiin telakalle ja asentaja kömpi sisälle pyörittelemään vetoakselia. Kävimme viereisessä kuppilassa syömässä kun sillä välin vene oli laskettu takaisin veteen. Testiajo ja jurinat oli poissa, huh mikä helpotus. Syynä oli ennen lähtöä Helsingissä vannasputken päähän vaihdettu ”kumitötsä”, jota asentaja suuntasi hieman eri asentoon vetoakseliin nähden. Vika lienee koneen löystyneissä kumityynyissä, jotka tulemme uusimaan talviseisokin aikana.

Aamuvarhaisella eteenpäin. Koska tuulen suunta oli meille suotuisa, vedimme läpi yön itäisissä tuulissa ja päädyimme Heiligenhafeniin. Autopilotti huolehti ohjauksesta.  Täällä olimme vuonna 2014 Ericalla etsimässä uutta paattia joka sitten löytyi Tanskasta. Uuden veneen ominaisuuksiin olemme edelleen tosi tyytyväisiä, tukeva/vakaa, edellistä venettä paremmat purjehdusominaisuudet, mutta ei niin kaunis kuin Erica.

Otimme seuraavana päivänä suunnan kohti Kielin kanavaa. Viranomaiset tekivät kuitenkin matkasta kolmanneksen pidemmän, sillä alueella oli menossa ampumaharjoitukset. Suoran reitin sijan jouduimme tekemään talvisotakoukkauksen vihollisen selustaan. Kielin kanavan sulutuksineen hoitui vanhalla rutiinilla, joskin mitään maksuja ei enää peritty.   

Brunsbüttelissä asetimme seuraavaksi tavoitteeksi Den Helderin. Sen olisi näin jälkikäteen voinut jättää väliin. Sääennuste lupasi alkuun ihan maltillisia kelejä. Tuulen suunnathan voivat muutaman vuorokauden legeillä vaihdella, mutta kovat matalapaineet on hyvä ohittaa.  Ensin lähdimme Elbellä hieman oikomaan perässä tulleen veneen mennessä samaan suuntaan. Purjehdimme kartan mukaisia kardinaali merkkejä seuraten. Vesi oli laskussa ja sen mukaisesti virtaukset lisääntyivät ja syvyysmittari alkoi huolestuttavasti näyttämään alenevia syvyyslukemia (3- 4 m).  Sydän pamppaillen ajoimme jo kääntyä takaisin kun löysimme virtausten välistä aukon kohti syväväylää.  Hiekkadyynien siirtymisistä olin kuullut monien puhuvan, mutta pitihän siitä saada omakohtainenkin kokemus (annapa olla viimeinen kerta). Helgolandin jälkeen tuulen käännyttyä vastaiseksi käynnistimme moottorin ja otimme isopurjeen avuksi. Laskelmieni mukaan polttoainetta piti riittämän vielä hyvän aikaan, vaikka mittari alkoi näyttä jo punaista. Niinpä sammutimme koneen ja otimme purjeet käyttöön.  Vastaista apparaattituulta oli 7-10 m. Ei se mitään, sillä jossain vaiheessa saimme vielä reippaan vastavirran, jopa niin että yhden luovin jälkeen huomasimme olevamme samassa pisteessä kuin missä vendasimme.  Jossakin vaiheessa luovimista vene nousi rannan läheisyydessä selkeästi paremmin. Siispä aloimme ottamaan 15 minuutin luovipätkiä. Tätä kesti noin neljän tunnin ajan, kunnes oli pakko ottaa kone käyttöön jotta olisimme jotenkin päässeet eteenpäin pois kalastusalusten seasta, joita oli tosi paljon. Moottoroimme vain muutaman hetken kun koneen kierrokset putosivat aallokossa. Moottori oli pakko sammuttaa ja ottaa purjeet käyttöön. Niinpä sitten kuitenkin jouduimme pimeässä luovimaan kalastusalusten seassa.  Vaikutti jo siltä kuin ne olisivat vainonneet meitä. Tämän kaiken lisäksi helikopteri alkoi rämistelemään taivaalla, teki useita ilmalentoja yläpuolellamme ja lopulta alkoivat valonheittimillä piirtää veden pintaa, ikään kuin etsien jotakin. Kovaäänisestä huudeltiin jotain josta emme saaneet selvää.  Nostin kättä tervehdykseksi ilmoittaakseni että kaikki on kunnossa.  Lopulta he ottivat yhteyttä vhf:ään ja kyselivät veneen tiedot, mistä ollaan ja minne menossa. Voihan nenä, kovassa tuulessa, keskellä yötä Eu:n sisällä mitä vielä… moiseen emme ole koskaan ennen joutuneet.  Luoviminen jatkui aina Den Helderin satamaan saakka, yhteensä 32 tuntia. Siitä otimme hinauksen, koska koneen toiminnasta ei ollut mitään varmuutta.

Satamassa polttoaineen määrän tutkiessani totesin sitä olleen vielä 64 litraa jäljellä. Missä lienee vika, se täytyy selvittää myöhemmin.

Matka jatkui purjein kohti muutaman päivän kuluttua kohti Scheveningenin satamaan.  Lähdimme samaa matkaa toisen purkkarin kanssa. He ottivat kuitenkin pohjoiseen päin menevän kurssin ja me tieten etelään menevän suunnan. Vene häipyi horisonttiin ja jossain vaiheessa huomasimme sen olevan reilusti meidän edellämme. Hepä osasivat ottaa paikalliset myötäiset merivirrat huomioon kun me menimme vain 4 solmua eteläisempää suuntaa. Toisen perässä peesaamisessa saattaa kuitenkin käydä kuten Virosta Helsinkiin peesaamaan lähteneet veneilijät jotka löysivät itsensä Suomen Turusta. Meillä oli myös käytettävissä virtataulukot ja jopa selkeät sellaiset, mutta eivät ne paljoa karttalaatikossa auttaneet. Kaikesta huolimatta upea purjehduspäivä pitkästä aikaa.  Scheveningenin satamasta maininta lokikirjassa, ”ruma kaupunki ja satama oli parkkihallia muistuttava pysäköintialue”. Satamassa ei näkynyt ketään jolle olisimme suorittaneet satamamaksun, joten selvisimme maksutta kyseisestä parkkihallista.

Zeebrückeniin jouduimme edelleen moottoroimaan iso ylhäällä vastaisessa 1-3 metrin tuulessa. Yhdistelmä antoi hieman lisävauhtia ja esti pahimman sivuttaisvispauksen.

Calaisiin matka jatkui osin koneella avittaen melko kevyessä myötätuulessa ja myötävirrassa aina Dungerquen kohdalle saakka. Tämän jälkeen tuuli kääntyi vastaiseksi yhtä kevyenä sataman edustalle saakka.  Kevyet takatuulet ovat kaikkein epämiellyttävimpiä kun siihen lisätään vielä isojen vesien 5-6 metrin loivat pitkät aallot ja Pohjanmeren merivirrat. Mikään purjekombinaatio ei toimi, vene keikkuu epämääräisesti. On vain kiilattava itsensä johonkin nurkkaan jottet lennä purkista ulos.  Lisäksi takatuuli pyörittää ikävästi savukaasuja kipparin ja henkilökunnan nenään, mikä ei ruokahalua tai yleistilannetta juurikaan kohota. Sataman edustalle tullessa tuuli nousi ja jouduimme odottamaan muiden veneiden joukossa sataman sulkuportin ja sillan avautumista aika pienessä tilassa. Sisään tähän satamaan pääsi vain tietyin ajoin ennen ylä- ja alavettä. Satamassa oli remontti, joten vieraspaikkoja ei ollut. Ranskalaiset veneilijät opastivat meidät täyden sataman yhteen sopukkaan.  Vieressämme oli paikallinen veneilijä jota katselin, että onkohan Jussi Kanarialta saapunut tänne. Miehessä oli muutakin yhtäläistä kuin samaa näköä, mutta vene ei sopinut kuvaan. Hän opasti ja ajelutti autollaan meitä Calaisissa.

Calaisista otimme suunnan Cherbourgiin, jonne oli matkaa 160 mailia. Luvassa oli taas takatuulta, joten konevoimin myötäisten virtausten saattelemana ajelimme eteenpäin. Satama on suuri, vieraspaikkoja 250 ja veneen huoltoon ja korjaukseen löytyy kaikenlaista osaamista.  Kaupunki ei ihmeemmin sävähdyttänyt ennakko-odotuksista huolimatta. Kauppa oli kaukana ja valikoima tosi surkea.  Kävelyreitin varrella oli Napoleonin patsas.  Maestro istui vauhdikkaan näköisen hevosen selässä ja kyllä siinä häivähdys Pikku Napoleonista oli havaittavissa. Silti pitäisin ehkä enemmän Marskin patsaasta, jos nyt tällaisista monumenteista olisi parempi valittava. 

Seuraavana päivänä lähdimme tankkauksen ja bunkrauksen jälkeen kohti Guernseytä. Edessä oli Cap-de-la Haguen niemen kärki, johon voimakkaisiin jopa 9 solmun merivirtoihin on syytä mennä oikea-aikaisesti. Oikean ajoitukseen on Reedsin opus välttämätön jota Arja lukee suvereenisti. Kippari kuuntelee ohjeita ja katselee karttaohjelmasta samoja asioita, joskin siellä haarukka on ajoituksen osalta laveampi, mutta pärjää kyllä silläkin. Niinpä osuimme nappiin myötävirtojen osalta. Veneen nopeus kevyessä sivutuulessa oli 10 solmun paikkeilla useita tunteja. Purjehduksesta voi todeta että oli fiilistelyä ja ison meren tunnelmaa. Neeti puski genoa ja iso ylhäällä isojen aaltojen seassa sivuvastaiseen, tulevien pienempien aaltojen lävitse. Meno oli räväkän vauhdikasta.

Sitten Modermaganin ja Visbyn välisen legin emme ole tuuliperäsintä käyttäneet. Ohjauksesta on huolehtinut edelleen autopilotti ja kippari fiilisten mukaan.  Useat etapeista ovat olleet päivämatkoja ja tuulet hyvin vaihtelevia. Koneajossa tuuliperäsintä ei tarvita ja tähän saakka hyvin epävakaat tuulet eivät ole houkutelleet tuuliperäsimen ottamista käyttöön.

Vietimme useita päiviä Guernseyn satamassa, vuorovesien vaihtelua, (8 m) vesien sisään ja ulos virtauksia sataman kynnyksen yli ihmetellen ja hienoon kaupunkiin tutustuen.  Paikasta oli vähän sellainen ”juppi”porukan mielikuva. Sellaista emme havainneet. Turisteja virtasi redillä olevista laivoista sisään ja ulos, joskus kaduilla jopa ruuhkaksi asti, vaikka elimme jo syyskuun puoltaväliä.

Sitten matkaan kohti Camaret Sur Meriä. Matkalla oli kolme reipasta myötävirtaa ja kaksi vastaista. Tuulta oli 2-3 metriä kokonaisen vuorokauden joko suoraan takaa tai edestä.  Mitäpä siinä muuta voit kuin kuunnella koneen jyrinää. Osuimme taas hyvän suunnittelun ansiosta oikea-aikaisesti Brestin kulman isoon virtapaikkaan.

Camaret Sur Meer on kaunis vanha kaupunki kapeine kujineen. Vietimme täällä lähes viikon odottelemassa sopivaa sääikkunaa Biskajan ylitykseen. Vastaisiin tuuliin olimme kyllästyneet ja odottelimme tuulten kevenemistä ja kääntymistä suotuisampaan asentoon. Käytössämme on useita tahoja tuuliennusteiden katsomiseksi, joista paras ja havainnollisin on Windyty, suosittelen. Katsoimme sieltä muun muassa kerholaistemme viikonloppupurjehdusten tuulitietoja kohti Särkilahtea. Aikamoisia myräköitä näyttivät olleen, jotka saamiemme tietojen mukaan myös pitivät paikkansa.  

”Lätäkön” ylitys on joskus voinut olla ihan oikeasti rankka kokemus, sillä kovin monella veneilijällä ei ole ollut samalla tavalla saatavilla pitemmän jakson tuulitietoja kuten nyt. Kymmenen vuotta sitten me lähdimme sään suhteen aika kevyin tiedoin matkaan. Fahlmoutissa katsoimme satamakonttorin seinältä parin kolmen päivän tuulitiedot ja sitten menoksi. Silloin purjehdimme kuitenkin hyvällä tuurilla miellyttävissä ja sopivissa tuulissa Biskajan ylitse La Corunan kulmille.

Lähdimme purjein kohti La Corunaa satamasta ulosajon jälkeen. Seuraava ja viimeinen reippaan merivirran Ponte Du Pazin kapeikon virtapaikka oli edessä johon saavuimme tuntia liian aikaisin.  Vastavirta ei ollut enää kovin mittava mutta purjehtien meno kevyessä tuulessa oli vain parin solmun luokkaa.  Niinpä aloimme moottoripurjehtimaan. Myötävirta tuli kuitenkin kapeikon jälkeen avuksi ja huitelimme pelkin purjein7 – 8 solmun tietämissä eteenpäin aina puoleen yöhön saakka. Aallokko oli tosin ikävästä suunnasta pitkän aikaa. Sitten tuuli kääntyi taakse ja putosi 2-3 metriin. Taas oli kone käynnistettävä, jota sitten kestikin koko vuorokauden. Välillä yritimme tuulen noustessa purjehtia, jota usein kesti juuri sen aikaa kun olimme saaneet rätit ylös. Näin jatkoimme koko loppumatkan. Jotakin hyvää koneajosta seurasi, sillä saimme tarkat tiedot kuluneesta polttoaineen määrästä ja käyntitunneista. Moottorin kierrosluvun ollessa1800 krm/min kulutus oli 2,2 litraa tunnissa ja veneen nopeus n. 6 solmua.

Saavuimme La Corunaan2,5 vrk lähdön jälkeen. Matkaa kertyi 345 m josta purjein pääsimme ¼ osan matkasta. Onneksi Pohjanmeren rannat merkittävine merivirtoineen ovat takanapäin, ei yhtään harmita. Tästä eteenpäin kohti Portugalia veden korkeuserot ovat huomattavan paljon pienemmät (3-4 m), eikä merivirroilla ole enää oleellista merkitystä.

La Corunaan tulimme jo neljättä kertaa. Siispä meillä oli hyvät fiilikset mennä tuttuihin paikkoihin kuten La Leonessan Jamoneria kuppilaan nauttimaan tunnelmasta ja tapaamaan tuttuja tarjoilijoita.

Seuraava pysähdyspaikka Oli Ria Camariñas.  Aamu oli viileä mutta auringon tullessa esiin saimme ottaa sortsit käyttöön. Tuuli pyöri ympyrää muutaman metrin voimalla ja jouduimme ajamaan koneella koko päivän. Kokeilin taasen pyytää makrillia mutta ilman tulosta. Johtuneeko se vuodenajasta, sillä edelliskerralla heinäkuun tietämissä samalla vieheellä kalaa tuli useampi kappale kerralla. Menimme ankkuriin vanhaan tuttuun paikkaan ja mitä siellä odottikaan. Pentteristä valmistui Erican elukkakeittoa, se kyllä kruunasi tuulettoman päivän (ohjeen voit poimia tämän jutun lopusta)

Seuraava legi meni samoissa tuulettomissa olosuhteissa Ensenada de Murokseen. Muutaman kerran nostimme purjeet ja pääsimme joitakin maileja eteenpäin. Ankkuroimme Muroksen korkeiden kukkuloiden ympäröimään lahteen. Nyt oli kipparin vuoro tehdä pöperöt ja se oli kyllä niin huonoa että kaadoin sen partaan yli.  Mietin hetken olisiko se pitänyt toimittaa ongelmajätelaitokselle.  Puolustuksekseni todettakoon, ettei osuuteni ollut lainkaan vaatimaton. Minä nimittäin avasin ja lämmitin Ranskasta ostetun, ilmeisesti jotain hapankaalin sukua olevan Mössön. Itse raaka-aineen hankintaan osallistuin kantamalla sen veneeseen.

Aamulla läksimme sumuiselle ja taas tuulettomalle merelle kohti Baionaa. Pääsimme pari tuntia purjein jonka jälkeen kone käyntiin. Delfiinejä on aika ajoin näkynyt, niin nytkin pari kisaili veneen edessä. Kaupunki vaikutti tosi viehättävältä. Siellä olisi kiva piipahtaa talvipurjehduksella sortseissa.

Meillä oli aluksi aikomus jäädä Povoa De Varziin talveksi. Matkalla kuitenkin vertailimme eri paikkojen yhteyksiä kotimaan suuntaan ja valitsimme sitten Cascaisin. Matkalla saimme muutaman puhurin ja noin viisi tuntia purjehdittu jopa genaakkeri laitettiin valmiusasentoon. Purje jäi vielä kannelle odottamaan sopivampaa keliä. Vanha kaupunki hurmasi meidät kuten käydessämme aiemmillakin kerroilla kapeine katuineen ja hienoine rakennuksineen.

Vietimme Povoa de Varzimissa seuraavan päivän sumuisessa ja tuulettomassa säässä ja hyvä niin, sillä seuraavana päivänä saimme genaakkerin ja isopurjeen käyttöön. Tämä oli ensimmäinen genaakkeripurjehdus matkan aikana. Olen aina pitänyt tätä settiä yhdestä parhaista avomerellä sivu/myötäisissä tuulissa. Vene kulkee vauhdikkaasti ja isoissa aalloissa kulku on vakaata verrattuna normaali purjeyhdistelmään.  Saavuimme Aveiroon yhdeksän tunnin legin jälkeen. Tuulta jouduimme odottamaan puolille päivin, jolloin saimme genaakkerin ylös. Sillä me sitten seilasimme satamaan saakka.  Ankkuroimme ei nyt niin päätä huimaaviin maisemiin kuin mitä aiemmin. Täällä oli kuitenkin jo kuusi muuta venettä ankkurissa matkalla kohti etelää.

Läksimme matkaan sakeassa sumussa kohti Figueira da Fozia. Nyt oli tutka tarpeen väistellessämme kalastuspaatteja, joilla kaikilla ei välttämättä ole ais- järjestelmää, jotta alus näkyisi plotterissa. Iltapäivällä tuuli nousi ja saimme myötätuulipurjeet toistamiseen käyttöön. Meno oli reippaanlaista jopa niin, että kipparilta taisi muutama hiio-hoi karjahdus kaikua ilmoille. Niemen kärjessä ennen satamaa tuuli nousi jo 8-10 metriin/s ja sitten tuli kiire kannelle pudottamaan purje. Joku hemmetin kumiviritelmä nostinköydessä oli kierähtänyt ylhäällä vanttien ympäri. Alas vedettäessä sain pistää koko 75 kiloisen painoni saadakseni kuminarun irtoamaan vantista ja vedettyä purjeen pussiin.  Nyt sai kumiheepeli kyytiä. Genaakkerin pussitus kovassa tuulessa olisi sujunut paljon helpommin, mikäli olisin avannut fokan tuulisuojaksi genaakkerin eteen. Enhän tuota älynnyt, vaikka viimeksi pari vuotta sitten samainen homma oli rutiinia.

Laitoimme seuravan päivän tavoitteeksi pysähtyä ennen Cascaisia yhdeksi yöksi Penicheen. Sinne oli matkaa noin 30 mailia.  Tuuliennusteet lupasivat kahdeksaa metriä, mutta ilmeisesti rannikon läheisyydessä tuulta ei sitten ollut nimeksikään. Ajoimme noin kuusi mailia rannasta ulos, ei tuulta.  Aallokko oli kyllä ihan kiitettävää eikä purjeista ollut mitään apua keikutuksen hillintään.  Elikkä se niistä hyvistä tuuliennusteista.  Opaskirjat varoittelivat Penichen sataman kalastaja alusten nostavan satamassa isoja aaltoja nopeusrajoituksesta huolimatta.  Yritimme ensin mennä laituriin, jossa oli harvakseltaan veneitä kyljittäin. Sitten ajoimme ankkuripaikalle, jossa ankkuri vain kolisi pohjassa. Hollantilaiset olivat poijussa ja pyysivät viereensä. Saimme tuskin veneen kiinni kun kalastaja-alus ohi mennessään nosti isot aallot ja sen tietää mikä rytke siitä syntyi. Häippäsimme laiturin luokse ja totesimme, ettei tänne kannattanut jäädä, joten lähdimme yötä vasten kohti Cascaisia.

Matkaa oli jäljellä vielä noin 40 mailia. Tuulta ei lainkaan mutta onneksemme aallokko oli laskenut selvästi. Koneella sitten rytkimme satamaan, jossa olimme tasan kello 24. Jäimme yöksi laituriin koisaamaan.

Aamulla satamahenkilökunta ohjasi meidät talvipaikkaan. Satama on erittäin suojainen ja veneitä kiitettävästi, välillä laiturit ovat lähes täynnä mm. Saksasta, Hollannista, Ruotsista ja yksi vene myös Suomesta meidän lisäksemme. Osa jatkaa matkaa kohti Kanariaa ja ARC purjehdusta Karibialle. Me jäämme talveksi paikkaamaan muutamia veneen korjaukseen liittyviä asioita joita matkaan varrella on ilmennyt ja joita ei lyhyen lähtötestausten aikana tullut ilmi.

Suomestaa lähdön viivästyessä oli siis isona peikkona kovat syystuulet.  Tällä kertaa se ei pitänyt paikkansa päinvastoin, tuulet olivat surkeita, usein joko kevyttä suoraan takaa tai suoraa edestä.  Matka kesti kaikkiaan kahdeksan viikkoa ja maileja kertyi 2293.  Satamissa olimme 23 kokonaista päivää ja yön ylittäviä purjehduspäiviä tuli kymmenen kappaletta.

Aiomme viettää täällä aikaa tutustumalla Portugalin ja Espanjan maisemiin ja kaupunkeihin. Käymme jonkin legin purjehtimassa lähialueilla, mutta pääsääntöisesti asustamme täällä Cascaisissa. Kevät kertoo minne suuntaamme… siitä on jo joitakin ajatuksia heitelty.

Hyvää  syystalven alkua kaikille blogiamme seuranneille!

Cascaisin merenneito

 

   

Satama ja lähiympäristö

Ensimmäinen viikko talvikodissamme on mennyt lähinnä uuteen elämänmuotoon eli maakrapuna elämiseen totuttelun ja lähiympäristöön tutustumisen merkeissä.

"Kotimajakka"

Olemme varsin tyytyväisiä satamavalintaamme. Laituripaikkamme on erittäin suojainen, maininki ei mitenkään pääse vellomaan satama-altaassa. Vuoroveden liikkeistäkään ei ole haittaa kuten joissakin aiemmissa satamissa, joissa Neeti nitkui ja natkui (kumiköysistä huolimatta) edestakaisin veden noustessa ja laskiessa. Lisäksi maisema on kaunis: näköpiirissä majakka, linnantorni, palmuja normaalin satamamiljöön lisäksi. Sosiaalitilat ovat tilavat ja siistit ja lisäksi lähellä - lukuun ottamatta pyykkitupaa, joka on marinan konttorirakennuksessa noin kymmenen minuutin kävelymatkan päässä. Veneen huoltoon liittyviä yrityksiä on lukuisia. Ainoa puute on kunnollinen venetarvikeliike. Niissä asioissa joudumme matkustamaan Lissaboniin, jonne on noin puolen tunnin junamatka.

Itse satamassa on kaksi osaa. Satamakonttorin lähellä on paikat paikallisille veneille ja suurille vierasveneille ja muille vierasveneille on tämä toinen satama-allas, jossa on vieraspaikkoja kolmessa laiturissa. Veneitä tulee ja menee. Suuri osa on menossa joko ARC-kilpailuun tai muuten vain etelään tai Kanarialle päin. Eniten on englantilaisia, saksalaisia ja ranskalaisia. Pari norjalais- ja ruotsalaisvenettä olemme bonganneet ja yksi suomalainenkin on nähty. Emme ole vielä päässeet selville siitä, onko tänne jäämässä muita asumaan talveksi. Toivottavasti meille jää edes joku naapuriksi!

Olemme liikuskelleet kaupungilla muutaman kilometrin säteellä. Kadut ovat kapeita ja suuri osa kauniisti kivettyjä. Joillakin kaduilla on runsaasti matkamuisto- ym. myymälöitä, mutta ihan oikeita ihmisten asuttamia katuja on enemmän. Osa kaduista on kävelykatuja, joten liikkuminen on siltä osin helppoa. Toisaalta autoliikenne on vilkasta ja liikennevalot ovat todella epäsuotuisat jalankulkijoille. Vihreätä valoa saa odotella minuuttikaupalla ja vihreä valo kestää vain parikymmentä sekuntia.
Ravintoloita on kymmeniä ja kymmeniä, vieri vieressä. Olemme jonkin verran kurkistelleet ruokalistoja, mutta vielä emme ole selvinneet ”ulkoruokintaan” asti. Ruuanlaitto on niin mukavaa…

Mercado eli (katettu) tori on auki kaksi kertaa viikossa, keskiviikkoisin ja lauantaisin. Keskiviikkoisin siellä on vihannesten, hedelmien, kalan, lihan ja muiden tuoretuotteiden lisäksi vaatteita, keittiötavaroita ja kaikenlaista muuta sälää. Olemme asioineet siellä jo kaksi kertaa ja tarkoituksemme on hankkia kaikki tuoretuotteet sieltä. Hinnat ovat edulliset ja ostosten tekeminen siellä on elämys sinänsä verrattuna supermarketostoksiin.

Sataman lähellä on valtavan suuri hieno puisto. Siellä on ”linna”, jossa on museo. Kukkoja, kanoja ja riikinkukkoja tepastelee nurmikoilla ja kasvillisuus reunustaa kauniisti maastossa polveilevia käytäviä ja polkuja. Hieno lasten leikkipaikkakin löytyy.
Lähistöllä on myös kirkko, jossa jo pistäydyimmekin. Olen päättänyt käydä joskus uteliaisuuttani kuuntelemassa koko katolisen messun, koska se maailma on minulle aivan vieras.

Merimuseo puiston lähellä on erikoisen näköinen betonista valettu oranssinpunaiseksi maalattu rakennus. Museoreissuja olemme päättäneet säästellä sadepäivien varalle – luultavasti niitäkin vielä talven aikana saamme kokea.

Figueira da Foz - Cascais (=PERILLÄ!)

8.10. jatkoa

Kävimme illalla pikku kävelyllä ja ruokakaupassa hakemassa leipää ja muuta pientä täydennystä ruokavarastoon.

Tässä marinassa on huomionarvoista se, että marinan toimisto ja sosiaalitilat ovat todella kaukana vieraspaikoista!

Vierasveneitä vain muutama, yksi niistä Aveirossa kanssamme samaan aikaan ollut hollantilaisvene.

9.10.

Harmaa, lämmin aamu. Taasen lähes tuuletonta. Saimme kuitenkin matkan aikana kitkuteltua purjein vähän yli kaksi tuntia kahdessa otteessa.

Nazaré:ssa meidät ”vihellettiin” yksityiseen marinaan opaskirjan vierasvenesataman sijasta. No sehän meille passasi, sillä tämä yksityinen oli huomattavasti lähempänä kaupunkia. Meidät otettiin iloisesti ja ystävällisesti vastaan, autettiin kiinnittymisessä ja nuori satamakapteeni toivotti meidät kätellen tervetulleiksi.

Perinnepaatteja Nazaréssa

Kävimme ruokailun jälkeen kävelyllä. Rantabulevardi hiekkarannan vierellä oli pitkä ja kauniisti kivetty. Väkeä oli paljon liikkeellä, olihan sunnuntaipäivä. Hiekkarannalla oli kaloja kuivumassa ja muutama ”matami” kaupustelikin niitä. Jätimme vielä ostamatta, mutta Suomeen ostamme niitä tuliaisiksi (hehee!). Kaupunki jatkui vieressä olevan jyrkänteen päälle ja sinne näytti kulkevan jonkinlainen junarata – todella jyrkässä rinteessä. Olisi ollut mukavaa käydä ajelulla, mutta valitettavasti aika ei riitä kaikkeen…

10.10.

Pilvinen, mutta lämmin aamu. Koska tarkoituksemme oli edetä vain runsaat parikymmentä mailia, kävimme aamulla vielä kävelyllä ja ostoksilla. Huomioni kiinnittyi ostoskuitin arvonlisäveroihin: osalla tuotteista se oli vain 6 %, osalla 23. Asiaa pohdittuani tulin siihen johtopäätökseen, että pakkaamattomat tuoretuotteet (vihannekset, hedelmä, leipä ym). ovat 6 prosentin tuotteita. Täytyy vielä seurata tilannetta ja tutkia teoriani pitävyyttä.

Tuulta emme saaneet edelleenkään purjeisiin.

Penichen rantkallioita

Penichen satamassa on yksi ainokainen laituri vierasveneille. Se oli raivostuttavasti (GRRRRR!!!!) täytetty harvaan eikä mihinkään rakoon sopinut. Eikä ketään tietenkään yhtään kiinnostanut alkaa vähän tiivistää veneitä tehdäkseen tilaa tulijoille.  Ajoimme siis aallonmurtajan luo ankkuroituaksemme, mutta ankkuri ei pitänyt ollenkaan, kolisi vain kalliota pitkin.

Meitä vähän ennen saapuneet hollantilaiset (ne samat jo Aveirosta ja Nazarésta tutut) olivat päässeet ainokaiseen vieraille tarkoitettuun poijuun ja kutsuivat meidät viereensä siihen samaan poijuun. Aloimme jo kiinnittyä vieretysten, kun huolimatta kolmen solmun nopeusrajoituksesta kalastusalus ajoi kovaa vauhtia satamaan. Veneet nykivät toisiaan vasten kovalla voimalla ja totesimme, että vieretysten ei ole hyvä olla – menee vielä jotain rikki.

Ajoimme siis uudelleen vieraslaiturin luokse, mutta ei sinne ollut tilaa tullut eikä näyttävän tulevankaan. Päätimme siis harmista puhisten jatkaa matkaa Cascaisiin, vaikka joutuisimmekin tekemään osan matkaa pimeässä.
Meri oli rasvatyyni. Linnut järjestivät meille lentonäytöksiään. Kari yritti kuvata niitä, mutta huonolla menestyksellä.

Illan hämärtyessä valonauhat tuikkivat koko rannan pituudelta ja puolikuu valaisi taivaltamme. Tunnelma oli jotenkin vähän haikea, olimmehan nyt viimeisellä etapilla ennen talvisatamaan saapumistamme.

Muutamaa minuuttia ennen puoltayötä 70 mailin moottoroinnin jälkeen saavuimme Cascaisin marinaan. Olin ilmoittanut saapumisestamme aiemmin, joten meitä oltiin vastaanottamassa Reception-laiturilla. Taasen otettiin valokopiot passeistamme, venetodistuksesta ja vakuutuskirjasta, vaikka olin ne jo lähettänyt sähköpostilla paikkavarausta tehdessäni. Saimme luvan jäädä yöksi Reception-laituriin. Siirtyisimme sitten aamulla ”paperisodan” jälkeen ”omalle” paikallemme.  

Nautimme kuohuviinilasilliset turvallisen perillepääsyn kunniaksi. Olihan matkalla toki monenlaista harmiakin ollut, mutta kaikesta oli selvitty kunnialla. Matkaa kertyi  2293mailia ja aikaa kului kahdeksan viikkoa.

11.10.

Ihanan lämmin aamu, shortsikeli.

Teimme puolen vuoden sopimuksen venepaikasta ja kyllä sitä paperisotaa sen tiimoilta riittikin. Puoli tuntia siinä meni ja kansioomme kertyi kahdeksan lomaketta, kuittia ja lappua!

”Omalle” paikalle päästyämme teimme huolto- ja siivoushommia muutaman tunnin.

Neeti Cascaisissa

Sitten maltoimme lähteä tutustumaan uuteen ympäristöömme. Marina on suuri ja siisti. Sosiaalitilat ovat tilavat ja miellyttävät. Kaikenlaisia veneisiin liittyviä palveluita näyttää olevan saatavilla ja ravintoloita on lukemattomia aivan vieressä.

Lounaan jälkeen läksimme kaupungille. Supermarket on aika kaukana, mutta sinne on miellyttävä kävellä kauniita katuja pitkin. Ainoa harmi on vilkas autoliikenne ja siitä johtuen äärettömän hitaasti jalankulkijoille vaihtuvat vihreät valot. Onneksi meillä ei ole kiirettä minnekään.

Illalla alkoi sataa, ensin vähän ripsutellen ja sitten ihan reippaasti. Totesimme, että matkan aikana emme useinkaan joutuneet sateeseen. Toivottavasti onnemme jatkuu yhtä hyvänä edelleenkin...

12.10.

Yön satoi, mutta saimme taas herätä lämpimään, tosin pilviseen aamuun.

Olimme lukeneet purjehdusoppaasta, että täällä on keskiviikkoisin toripäivä ja niinpä läksimme kartan kanssa Mercadoa etsimään. Tunnin etsimme, ihan liian kaukaa. Välimatkat ja katujen välit ja korttelit ovat  täällä niin pieniä, että menimme ensin iloisesti ohi.

Löytyi se siis kuitenkin ja oli vaivan arvoista! Myyntipöydät notkuivat mitä erilaisimpia (ja edullisia) vihanneksia ja hedelmiä. Valitettavasti olimme ehtineet edellispäivänä hankkia yhtä ja toista, joten nyt teimme vain pikkuostoksia. Päätimme, että jatkossa käymme keskiviikkoisin ja lauantaisin tekemässä hedelmä- ja vihannesostokset torilta. Kaikenlaista muutakin oli kaupan: kattiloita sun muita kodintarvikkeita ja tietenkin kenkiä ja monenlaista vaatetavaraa. Emme tällä kertaa jääneet niitä tarkemmin tutkimaan, sillä meidän piti joutua takaisin veneelle ottamaan Skype-yhteys Suviin, jolla on tänään 7-vuotissyntymäpäivä. (Ei oikein pelannut, huonot yhteydet. Saimme kuitenkin onnittelut toimitetuksi perille.)

Vähän etsintäretken aikana sataa ripsutteli ja hetki sitten saimme taas pienen vesikuuron.

Nämä jutut harvenevat nyt, sillä asetumme tänne aloillemme (välillä Suomessa käyden) eikä normaalielämä täällä juurikaan eroa elämästä kotosalla. Samaa ruoanhankintaa ja –laittoa, tiskausta, siivousta, pyykinpesua ja ulkoilua kuin kotonakin. Saatan ehkä kerran viikossa koostaa jotain menneen viikon tapahtumista, jos jotain muitakin kiinnostavaa tulee vastaan. Tarkoituksemme on toki myös purjehtia talven aikana näillä Portugalin lähivesillä säiden ollessa suotuisat ja niistä reissuista on varmaankin kerrottavaa.