Bermudalle / 18. – 25.4.2019

Aamulla varhain laitoimme Nereidin matkakuntoon. Monenlaista pikkutavaraa saa sulloa tiukasti kaappeihin, ettei matkan aikana tarvitse kärsiä sinne tänne lentelevistä esineistä, kilinöistä  ja kolinoista.

Kahdeksalta olimme polttoainelaiturissa ja tankkasimme yhteensä 190 litraa dieseliä. 120 litraa kanistereihin ja 70 litraa Neetin tankkeihin. (Halpaa, alle euron litra.) Vesiletkun olimme nähneet laiturilla viereisessä venetarvikeliikkeessä asioidessamme, mutta: Vesi olisi pitänyt tilata etukäteen! Mistähän ihmeestä sellaisenkin asian olisi voinut tietää! Tai älytä kysyä!

Tankkivesi oli loppunut tykkänään edellisiltana. Kysyimme, mistä voisimme saada vettä. ”Ehkä marinasta. Soittakaa ja kysykää.” Että sellaista asiakaspalvelua.

No minähän sitten huhuilin VHF:ään useaan otteeseen. Ensin ei tullut minkäänlaista vastausta. Jossain vaiheessa joku puhui jotain, mutta yhteys rätisi niin paljon, ettei siitä saanut mitään selvää. Niinpä ajoimme marinaan ja konttorirakennuksen edessä sain huutaen kysyttyä, mistä saisimme vettä. Saimme ohjeet.

Laituriin oli vähän hankala kiinnittyä. Aikamme odoteltuamme marinan mies tuli paikalle ja saimme vettä. 235 litraa, 10,88 €. Ja sitten matkaan.

 1.vuorokausi: Viimein kello 10 pääsimme matkaan! Laitoimme heti tuuliperäsimen paikalleen ja nostimme purjeet. Tuulta oli 6 – 8 m/s, tuulikulma noin 60° - 70°. Matka sujui oikein mukavasti ja vauhdikkaasti. Anguillan luona jouduimme väistelemään kalapyydyksiä.

Illalla ja yöllä tuuli voimistui ja kääntyi vielä vastaisemmaksi. Aallokko kasvoi ja vesi lensi kannelle. Melkoista höykytystä. Kuu oli täysi ja vaikka se piileskeli välillä pilvien takana, yö oli yhtä valoisa kuin Suomen kesäyöt ovat.  Yksinäinen delfiini kävi tervehtimässä meitä. Etenimme vuorokaudessa 143 mailia, jäljellä 792 M. Keskinopeus 6,2 solmua.

 

Squalleja tulossa!

2.vuorokausi: Ankaria sadekuuroja kovien tuulenpuuskien säestämänä. Hoksasimme ottaa tutkan käyttöön ja sillä näimme helposti lähestyvät squallit. Sadekuurojen jälkeen oli lähes tuulettomia hetkiä ja jouduimme välillä käyttämään konetta apuna. Aallokko oli todella korkeata. Yöllä tuuli kääntyi idemmäksi j(11 – 12 m/s) ja tuulikulma oli suotuisat 70 - 80° ja toisinaan jopa lähes 120. ° Välillä taas ärhäköitä squalleja. Vuorokauden saldo 142 mailia, jäljellä 653M. Keskinopeus 6 solmua.

Suolainen matkustaja

3.vuorokausi: Korkea aallokko jatkui edelleen. Alkoi jo tuntua epämukavalta. Välillä veneessä liikkuessa piti pitää kaksin käsin kiinni jostain ja sitlooran penkillä istuessa piti huolella tukea jalat vastakkaisen penkin reunaan. Neeti putosi välillä aallon harjalta alas niin että keula paukahti ja välillä aallot paukuttivat kylkiä. Vettä tuli keulan yli ja perästä sitlooraan.

 väsynyt metalli

Yöllä kuului paukaus, isopurje alkoi käyttäytyä kummallisesti ja Karin piti mennä kannelle tutkimaan ongelman syy. Kikkitaljan kiinnityslenkki puomissa oli murtunut! Virittelimme puomin päästä skuuttivaunun rullan kautta jonkinlaisen kikkitaljan korvikkeen köydestä.  Purje ei toiminut kovinkaan hyvin tällä virityksellä, sillä se muistutti enemmän perunasäkkiä, mutta muutakaan purjeelle ei ollut tehtävissä. Pussikas isopurje kallisti venettä entistä enemmän kun yritimme nousta yli 60 asteen suhteelliseen tuuleen.

Otimme aamulla satelliittipuhelimen avulla tuuliennusteet seuraaviksi päiviksi. Alkoi olla jo epätoivoinen olo: jatkuisiko tämä höykytys vielä pitkäänkin? Ruuanlaitto-, tiskaus,- ja muut sisäaskareet olivat jääneet minimiin ja nukkuminenkin oli sitä sun tätä.

Ennusteet lupasivat tuulien kevenevän ja melkein loppuvan kokonaan muutaman päivän päästä – ja aika hyvin ennusteet pitivätkin paikkansa.

Vuorokauden saldo 141 mailia, jäljellä 450 M. Keskinopeus laskenut isopurjeongelman vuoksi 5,8 solmuun.

4.vuorokausi: Iltapäivällä tuuli jo moinasi ja meno alkoi tuntua miellyttävältä. Valitettavasti havaitsimme pentterin lattian luona vesivanan ja pilssiin oli tullut vettä aika tavalla. Emme millään keksineet, mistä vesi voisi olla peräisin. Ehkäpä kannessa on jossain vuoto ja jostain kolosta seinäpaneelien takana vesi valuu…?

Puolimatka saavutettu! Vuorokauden saldo 133 malia, tultu 549 mailia, jäljellä 318 M. Keskinopeus 5,7 solmua.

 5.vuorokausi: Kehittelimme puomin alasvetäjäviritystä: Lisäsimme puomin keskivaiheille toisen käyden ja siirsimme sen ja puomin päästä tulevan köyden skuuttivaunun etummaiseen rullaan. Purje alkoi toimia huomattavasti paremmin. Tuuli sen kun vain väheni ja oli enää 3 – 4 m/s. Olimme tähän asti seilanneet koko ajan fokalla, sekin enimmän aikaa melko pieneksi reivattuna. Nyt siirryimme genoaan.

Aallokko pieneni, mutta loivat mainingit olivat korkeita. Jouduimme ottamaan moottorin avuksi, koska vauhti hyytyi hyytymistään. Kuu oli noussut joka ilta myöhemmin ja myöhemmin. Sen nousua odotellessa oli säkkipimeätä!

Jatkoimme aamuvarhain vesivuodon syyn selvittelyä. Kari penkoi salongin sohvan taukset ja keulahytin punkkien alukset. Heräsi epäilys, että keulapotkurin alla oleva vanha läpivienti vuotaisi. Siis eihän vene voi vuotaa ja aloimme miettiä, että Neeti pitää nostaa telakalle korjattavaksi.

Huolet eivät loppuneet siihenkään: Moottori ei jostain syystä vetänyt kunnolla, vauhti oli vain 3 – 4 solmua. Samoilla kierroksilla etenemme normaalisti 5 – 6 solmua. Kari otti vaihteen pois päältä, pakitti ja otti uudelleen eteenpäin. Vauhti parani.  Hetkeksi. Ja hyytyi taas. Vuorokauden saldo 114 mailia, jäljellä 205 M. Keskinopeus 5,6 solmua.

 6.vuorokausi: Vauhdin hyytymisen lisäksi tuntui, että ohjaus ei tottele kunnolla. Nyt alkoi kyllä todella huolettaa. Onkohan peräsimessä TAAS jokin vaurio, vai potkuri rikki vai molemmat vai missä vika…

Vauhtimme 2 – 3 m/s vastatuulessa, täysin sileällä merenpinnalla oli vaivaiset nelisen solmua, joskus alle kolmenkin. Vaihde pois- ja päälle- temppu auttoi hetkeksi mutta sitten taas hyydyttiin. Vuorokauden saldo 108 mailia, jäljellä 96 M. Keskinopeus5,4 solmua.

Tasainen Atlantti. Siitä toisesta ääripäästä emme saaneet kuvaa: vene keikkui liikaa ja vesi lensi!

7.vuorokausi: Meri aamulla peilityyni. Näimme muutaman Portugalin sotalaivan ja parvi pieniä delfiinejäkin kävi leikkimässä Nereidin kanssa. Laivoja emme olleet nähneet sitten ensimmäisen vuorokauden, nyt rahtialuksia oli liikkeellä kaksi. Etenimme edelleen koko ajan koneella – hitaasti – välillä nostimme ison ylös tukipurjeeksi, mutta ei siitä juuri hyötyä ollut.

Aamuyöllä Kari tankkasi perätankkiin kanistereista 40 litraa dieseliä. Kone tuntui kuluttavat tavallista enemmän polttoainetta.

Vuorokauden saldo: 96 mailia, mittaushetkellä kello 10 Bermudan edustan reittipisteelle kaksi mailia. Siitä on vielä jonkin verran matkaa St. George’sin ankkuripaikalle. Keskinopeus 5,3 solmua.

Ohjeen mukaan Bermudan Radioon pitäisi ottaa yhteyttä 30 mailia ennen Bermudaa. Tein sen kymmenen mailin päässä. Edellisestä kerrasta muistin, että sieltä kysyttiin valtava määrä tietoja: Tietysti veneen nimi, kansallisuus, mitat, matkustajien määrä, lähtösatama… Ja sitten: Moottori, tutka, VHF:t, kutsutunnus, AISin MMSI-numero, poltteri, GPS, pelastuslautta, EPIRB (meillä ei ole), satelliittipuhelimen numero. Hohhoijaa. Olin kerännyt tiedot jo etukäteen, paitsi MMSI-numeroa ja VHF-kutsutunnusta. Ne Kari joutui kaivelemaan mapeista esiin keskustelumme aikana.

Kerroin, että meillä on ohjausongelma. Keskustelukumppanini pyysi testaamaan ohjauksen toimivuuden tuntia ennen reittipisteelle saapumistamme ja ilmoittamaan, mikä on tilanne. Tarvitsemmeko mahdollisesti apua satamaan ajaessa.

Ohjaus tuntui toimivan Ok, hiukan jäykkä ehkä, joten ilmoitimme selviävämme omin voimin. Sitten piti ottaa yhteys reittipisteellä ja saimme lisää ohjeita. Ja taas yhteys SG7-poijulla…. ja sitten ankkurointialueella. Sama juttu viimeksikin. Mielestäni satamaan tullessa miehistöllä olisi muutakin tekemistä kuin jutella virkailijoiden kanssa!

Kiinnityimme tullilaituriin seitsemän vuorokauden yhden tunnin matka-ajan jälkeen. Matkaa kertyi 873 mailia. Konetta jouduimme käyttämään 65,5 tuntia. Sähköä riitti koko matkaksi oikein hyvin, sen takia ei tarvinnut tällä kertaa konetta käyttää.

Keulapotkuri ei halunnut toimia, mutta saimme Neetin laituriin kunnialla. Taas lisää vianselvitystä Karille.

Vesi jäähtyi koko ajan pohjoiseen tullessa, ankkurilahdella sen lämpötila oli ”enää” 25,7 astetta. Matkan aikana jouduimme kaivelemaan esille pitkähihaisia vaatteita, ensimmäisen kerran miesmuistiin. Emme olleet ottaneet vielä pappakuomua käyttöön vaan seilasimme biminillä. Varsinkin öisin oli viileätä.

Kirjautuminen oli melkoista häsellystä. Virkailija oli aivan ADHD, työnsi lippua ja lappua täytettäväksi (en edes ehtinyt laskea kuinka monta!) neuvoi välillä mitä mihinkin kohtaan laitetaan, syöksyi etsimään seuraavaa plankettia ja niin edelleen. Konttorissa näytti olevan meneillään remontti, joten se ehkä selittää osittain tilanteen sekavuuden. Hätärakettipistooli piti antaa kaniin, saisimme sen takaisin lähtiessämme. Kuittilomaketta aseen luovutuksesta ei löytynyt mistään. Emme ole vielä muistaneet käydä kysymässä kuitin perään.

Tietysti kurkistelimme peräsintä laituriin päästyämme ja näytti siltä, että se oli kietoutunut sargassolevään. Mahtaisikohan ongelmiemme syy olla niin ”viaton”? Ehkäpä mitään ei olekaan rikki?

Fiksuna kapteenina Kari tarkasti laiturissa ollessamme ankkuripelin toiminnan. Ei pelittänyt. Onneksi vika ei kuitenkaan ollut paha, vain kosteuden aikaansaamaa häikkää Abikoliittimissä. Kari sai korjattua asian.

Saimme ankkurin alas mielestämme yllättävän harvalukuisten veneiden joukkoon kello 12. Pientä raivausta, pahin epäjärjestys kuriin ja sitten… ruokaa, kuohuviiniä GT:t, ja nukkumaan.

Nyt alkaisivat sitten uudet haasteet ongelmien selvittelyn ja korjauksien kanssa. Mutta olimme perillä. Ehjinä.

St. Martin - > Lähtö Bermudalle / 13. – 18.4.2019

Lähtölaskenta on alkanut, Karibian aikamme lopuillaan.

Matkaa Bermudalle on linnuntietä 860 mailia. Viimeksi seilasimme sinne 888 mailia ja aikaa kului 7 vuorokautta 7 tuntia. Noin viikon legiin varaudumme nytkin. Lähtöaamuna käymme hakemassa tankit täyteen vettä ja dieseliä ja lisäksi 120 litraa dieseliä kanistereihin.

SPOT-päivityksen teemme purjehduksen aikana kerran vuorokaudessa. Vihdoin viimein saimme sormiimme uuden SPOTin! Puoli vuottahan siinä menikin. Ahkerasti sitä kyselimme kaikista mahdollisista paikoista. Viikko tässä loppuvaiheessakin meni alun perin luvatusta pitkäksi, mutta nyt on kaikki hyvin. Vielä viime metreillä meitä kävelyttikin ihan kunnolla. Saimme tiedon, että SPOT olisi noudettavissa Commercial Harbourista. Rantapapparaiselta tiedustelimme, mistä se löytyy emmekä kovin tarkkaan sitten tutkineet Google Mapsia kun läksimme hakureissulle. Harhailimme ensin väärässä satamassa ja sitten vielä valitsimme väärän tienhaaran…lähes puolentoista tunnin kävely! Ja lämmin oli! Palatessa selvisimme reilussa puolessa tunnissa.

Nouto-ohjeen perusteella kuvittelimme, että SPOT olisi jonkinlaisen kuljetusliikkeen konttorissa ja sellaista etsimme satama-alueelta. Eikä. Pienessä rahtilaivassahan se oli! 15 € maksoimme rahdista.

Kesrsin voimia ja kärsivällisyyttä alkaessani viritellä laitetta käyttökuntoon. Kaivelin ensin kaikki mahdolliset tiedot itse SPOTin ja myöskin blogin asetuksista. Sitten otin chat-yhteyden SPOT-tukeen. Vastasivat alle minuutissa! Ja sain hyvät ja selkeät ohjeet.

Ja jippii! SPOTin nettisivustolle tarvitsi syöttää vain yksi tieto vanhasta SPOTista ja kaksi uudesta, odottaa viisi minuuttia ja KAIKKI TOIMI! Sijaintimme lävähti blogiin ilman mitään ylimääräisiä kommervenkkejä ja nopeasti kaiken lisäksi. Vanhalla SPOTilla saattoi mennä tuntikin- tai tieto ei liikkunut laisinkaan. Nyt meni vain minuutti tai kaksi Track-toiminnon käynnistämisestä ja tieto oli jo blogissa.

Yhtä sujuvaa ei ole ollut mobiilidatamme kanssa. En saanut taaskaan itse ladattua dataa Oranngen SIMmille vaan jouduimme menemään liikkeeseen. Ovella parveili väkeä ja asetuimme joukon jatkoksi katsoen aika tarkkaan, keitä oli ennestään paikalla. Emme hoksanneet, että olisi pitänyt syöksyä pienen pöydän luona seisoskelevan nuoren miehen luo ilmoittautumaan. Siinä ehti monta ohittaa meidät, etten kuin älysimme asian. Ilmoittautumisen jälkeen odotettiin ja odotettiin. Alkoi vaikuttaa siltä, että meidän jälkeemme ilmoittautuneita kutsuttiin palveltavaksi ennen minua (onkohan nimeni liian vaikea lausua?). Viimein älähdin ja aloin levitellä käsiäni (joitain elekieltä täällä on tarttunut!). Sitten asiakaspalvelija tuli ihmettelemään, että eikö minua ole kutsuttu, lupasi ottaa minut seuraavaksi ja pyysi henkkarini. Sitten taas odotettiin.

Vuoroni tuli aikanaan ja jostain syystä SIMmilleni ei tosiaankaan voinut ladata lisää dataa, Asiakaspalvelija joutui vielä soittamaan (ja jonottamaan) johonkin tukinumeroon, ennen kuin sai tehdä minulle uuden SIMmin. Tunti meillä siinä vierähti.

Sunnuntaipäivänä marssimme rantakuppilaan vaalivalvojaisia seuraamaan (täällä kello 13). Reilut pari tuntia katselimme ja kuuntelimme Ylen vaalilähetystä.

Olimme kutsuneet ruokakaupassa tapaamamme Iran lapsineen Nereidille iltapäivää viettämään. Romeo ja Peppiina hyppelivät innokkaasti Neetin laidalta uimaan ja pääsivätpä puosuntuolilla mastoonkin keikkumaan. Oli mielenkiintoista kuulla täkäläisestä koulusysteemistä. Oppitunnit ovat tuplasti niin pitkät kuin Suomessa ja urheilutunnit perutaan, jos lapset eivät jaksa olla kunnolla ja hiljaa muilla oppitunneilla…

Ira ja lapset olivat olleet täällä hurrikaanin aikana ja melko hurjaa meininkiä se on ollut. Vesi oli noussut melkein kerrostalon toisen kerroksen lattian tasolle. Mitään hätää Iralla ja lapsilla ei kuitenkaan ollut. Hurrikaanin jälkeen oli vallinnut melkoinen sekasorto ja niitäkin kauppoja oli alettu ryöstellä, jotka olivat säilyneet ehjinä. Ranskasta ja Hollannista oli tullut saarelle turvajoukkoja järjestystä pitämään.

Hammaslääkäripalveluihinkin Kari pääsi tutustumaan. Takahampaasta irtosi paikka. Kari sai lääkäriajan 50 minuutin päähän siitä, kun menimme sitä kyselemään. Erona suomalaiseen hammaslääkäriin oli se, ettei lääkärillä ollut avustajaa vaan hän hoiteli homman yksikseen. 50 € lysti maksoi (puudutuksineen). Ei paha.

Huoltohommat jatkuivat. Keulan polttoainesäiliön letkun juuresta on jo pitkän aikaa tihkunut hiukkasen polttoainetta. Ei pahasti, mutta hajuhaittahan siitä on. Nyt löysimme venetarvikeliikkeestä ainetta jolla Kari sai ilmeisestikin vuodon korjattua. Lopullisesti asia selviää, kun otamme tankin täyteen ja vene alkaa keikkua.

Pyykit pesetimme pesulassa. Ruokaa ja varsinkin juomaa olemme kantaneet jokaisella rantareissullamme. Viikon purjehdukselle ei nyt niin kauheasti tarvitse, mutta kun täällä on hyvä kauppa niin on viisainta ostaa jo varastoon seuraavaa pitkää legiä ajatellen (Bermuda – Azorit, noin 1900 mailia, reilut pari viikkoa).

Monenlaista pikku järjestelytouhua riittää lähtöä valmistellessa. Saimme ihan etsiä ”varmaan talteen” laitettua Atlantin purjehdusopasta. Lämpimiä vaatteita piti kaivella esille. Bermudan reilut 20 astetta ja varsinkin yöpurjehdukset vaativat vähän enemmän vaatetusta kuin tähänastiset olosuhteet. – Sitä paitsi palelemme jo, jos lämmintä on ”vain” 26 astetta!

Jouduimme ankkuroitumaankin uudelleen. Olimme olleet samassa paikassa jo viikon, mutta niin vain ankkuri petti. Tuulta oli enimmillään 17 m/s ja niin vain aloimme valua kohti takana olevaa venettä. Melkoista pyöritystä oli sellaisessa tuulessa ankkuroitua uudelleen muiden veneiden sekaan, mutta toisella kerralla saimme Neetin asettumaan sievästi aloilleen riittävän kauas naapureista. Ja siinä on nyt pysytty, vaikka välillä on tuullut vähän reippaamminkin.

Keskiviikkoaamuna kävimme tekemässä ruokaostokset viikon legiä ajatellen. iltapäivällä kävimme Island Water Worldissa kirjautumassa ulos St. Martinilta. IWW.lle mennessämme se oli vielä kiinni – lounastauko – ja odotellessa kävimme kauhistelemassa rannan hävitystä. Vesirajassa olevia kontteja oli suistunut tolpiltaan ja ne rojottavat edelleenkin vedessä. Uponneita purje-ja moottoriveneitä on laiturien vieressä vaikka kuinka paljon.

Piti vielä käydä Super-U:ssa hakemassa edellisellä kerralla unohtuneet kermat ja olutta. Monessa paikassa matkan varrella ei ole ollut juurikaan tölkkiolutta tarjolla tai jos onkin ollut, se on ollut kallista, Täällä saamme puolen litran tölkin 0,57 sentillä. Usein 0,33 litran purkista on saanut maksaa reilusti yli euron.

Huomenna, siis torstaina 18.4. nostamme ankkurin ja lähdemme matkaan.

Mukavaa pääsiäistä!

Marigot, St. Martin / 4. – 13.4.2019

Philipsburg, Sint Maarten

Ensimmäinen aamumme St. Martinilla alkoi 80-vuotisonnittelusoitolla Karin Valto-veljelle Vimpeliin. (Näimme myöhemmin Facebookissa Valton Raija-tyttären ottaman videon autoajelusta Valton kunnostamalla vuoden 1928 Fordilla. Videolla näkyi hoppa – fordin puikoissa taitajan ja osaajan kädet joilla ei mikään tehtävä ole ylivoimainen tai mahdoton.  Mukava pätkä!)

Kirjautumispaikkaa jouduimme taas etsiskelemään, sillä täälläkin Irma on tehnyt pahasti tuhojaan eivätkä purjehdusoppaan tiedot pidä paikkaansa. Ystävällisten kanssaveneilijöiden kehotuksesta menimme kirjautumaan Island Water Worldin myymälään, jossa ei perittäisi satamamaksua. Matkaa oli jonkin verran, mutta aikaahan meillä on. Kirjauduimme jo tutuksi tulleeseen ranskalaiseen järjestelmään. Maksu 2 €.

Samalla ostimme jo kesätelakoinnin varalle Jotunin Megayacht-maalia, joka on toiminut meillä oikein hyvin. Sitä ei löydy joka paikasta, joten nyt on hyvä mieli. Ei ainakaan tarvitse ”sotkea” muita maaleja pohjaan. Edellisellä kerralla niin tehdessämme huomasimme pohjan kasvustosta selvästi, minne oli laitettu toista maalia. Koko saari on verovapaata aluetta ja saimme 5 litran maalipöntön todella edullisesti, 260 €.. St Lucialla maksoimme samasta maalista 340 €.

Ostoskeskus Super U:n vieressä

Jätimme maalin dingiin (ihan hyvä, tilava mutta tosin vähän korkea dingilaituri) ja läksimme vielä etsiskelemään ruokakauppaa. Vajaan kilometrin päässä on oikein hyvä suuri Super-U. Kassalla iloinen yllätys: suomalainen Ira, joka on asustellut lapsineen St. Maartinilla nyt pari vuotta.

Paluumatkalla katselimme Neetille ankkuripaikkaa ja löysimmekin sopivan ”reiän” lähempää rantaa. Tilaa ei ollut ruhtinaallisesti, sen huomasimme ankkuroituessamme. Monta kertaa jollain suunnalla oli naapurivene liian lähellä. Onnistuimme kuitenkin viimein, ja nyt olot ovat huomattavasti mukavammat ja dingilaiturillekin paljon lyhyempi matka.

Iltapäivällä läksimme vielä ajelemaan kanavan kautta laguuniin. Kanavaan varrella on polttoaineasema ja venetarvikeliike, jossa piipahdimme kysymässä SPOT.tia. No ei tietenkään ollut!

Marigot-lahti on laaja ja kapeahko kannas erottaa sen Simpson-laguunista. Kannaksen läpi pääsee kanavaa pitkin. Silta purjeveneille ja suuremmille moottorialuksille avataan muutaman kerran vuorokaudessa tilauksesta. Hurrikaanin jälkiä näkyy sekä itse laguunissa että sen rannoilla. Vedessä on sekä aivan uponneita veneitä, vain vähän kylkeä pinnan yläpuolella, että vielä pinnalla olevia enemmän tai vähemmän romuja. Ainakin masto puuttuu useimmista. Pitkin rantoja on myös myrskyn sinne heittämiä veneraatoja.

Ajoimme Simpson Bay lagoonin perälle asti Budget Marinin venetarvikeliikkeeseen. Ei SPOTtia sielläkään. Paluumatkalla kastuimme pahanpäiväisesti. Tuulta oli aika reippaasti ja laguuni on sen verran suuri, että aallokkoakin oli ihan kastelemaan asti. Uskomatonta mutta totta: huolimatta lähes 30 asteen lämpötilasta märkänä ja tuulessa tuli vilu!

Totesimme yrittäessämme ladata ”Tsunamis”-läppäriä, että invertterimme on tullut tiensä päähän. Kävimme siis lauantaiaamuna ostamassa uuden. Jopas lataa eikä vingu ja ulvo, kuten entinen! Tobyn Marinan dingilaiturissa näytti olevan paljon kumiveneitä, joten kävimme kurkkaamassa, mitä siellä oli tekeillä. Kirpputori. (Kuulemma aina lauantaisin.)  Paljon kaiken maailman venetavaraa oli kaupan, enimmäkseen ei-ihan-kuranttia tavaraa. Arvelimme, että luultavasti ainakin osittain Irman runtelemien veneiden tarvikkeita ja kalustoa. Tunnelma oli kuitenkin oikein iloinen ja mukava.

Marigotin kaupunki (kylä?) reunustaa Marigot-lahtea. Muutama katu seurailee rannan linjaa ja poikkikatuja on siellä täällä. Kanavan päässä lahtea on hiekkaranta, jonka reunassa on muutama kerrostalo. Paria niistä on hurrikaani kohdellut pahoin ja korjaustyöt näyttävät olevan vielä kesken. (Koko aikana emme kyllä ole nähneet ketään töiissä.) Hautausmaa on keskellä kannasta. Kovin ankean näköinen hautausmaa se onkin. Avoimia tyhjiä betonilaatikoita , rikkinäisiä haudan kansia ja päättömiä enkelipatsaita. Tuli surullinen olo.  ”Keskustan” talot ovat matalia, parikerroksisia. Suurin osa on kohtalaisen ehjän näköisiä. Vaatekauppoja on aivan tajuton määrä!

Fort Louis Marina Marigot-lahdella oli saanut pahasti köniinsä hurrikaanissa. Nyt laiturit ovat kuitenkin kunnossa ja dieseliäkin jo saatavilla. Bensaa ei. Pyykkitupa ei ole vielä kunnossa.

Ostoskeskus

Marinaa vastapäätä on hulppean näköinen ostoskeskus ja hienoa on siellä sisälläkin. Ja hienoja ovat kaupatkin – ja tyhjiä!

Rannalla, yhteysalus- ja dingilaiturin luona matkamuisto/rättikauppiaat pitävät kojujaan. Joinakin päivinä niitä on ollut parisenkymmentä, joinakin toisina vain muutama. Valitettavasti kaikilla on suunnilleen samanlainen tarjonta ja melko vähän mitään uniikkia.

Hyväntuulinen papparainen istuskelee joka päivä dingilaiturin luona ja puhdistelee ja kiillottelee suuria simpukankuoria. Niitä on esillä betonikaiteen päällä. Mitenkään aktiivisesti hän ei niitä kaupittele, myy sitten jos joku tulee kyselemään. Kari on yrittänyt saada Neetin painoa vähenemään ja nyt oli Neetin mukana tulleen kiinteälapaisen potkurin vuoro saada lähdöt. Lahjoitimme sen tälle papparaiselle ja saimme vaihtokaupassa valita itsellemme simpukankuoren – ja perästä päin hän kiikutti minulle vielä kauniin kiven. Käsipelillä hän on nyt sitten siinä päiviä viettäessään putsannut potkuria. Aikanaan hän saa siitä varmaankin jokusen killingin vaikkapa siellä Tobyn kirpputorilla.

Sunnuntaiaamuna Kari saumaili kantta ja minä testailin tekstiviestien lähetystä ja vastaanottamista Iridium-satelliittipuhelimellamme. Sain toimimaan. Blogiakin piti taasen kirjoitella. 

Fort Louis. Edessä marinan aallonmurtaja, sitten ankkurointialue. Kannaksen takana Simpson Lagoon.

Sunnuntailounaan nautimme Fort Louis-linnoituksella, kukkulan huipulla. Samassa paikassa nautimme vappubrunssia vuonna 2006 yhteensä kymmenen suomalaisveneilijän seurassa. Kyllä kansalla oli katsomista, kun vaelsimme joukolla dingilaiturilta ylös mäelle. Jokaisella venekunnalla oli tehtävänä askarrella kaksi vappuhattua saatavilla olevista tarvikkeista. Monenlaisia hattuja olikin syntynyt ja nämä hienot luomukset päässä kapusimme brunssipaikallemme. Juhlat olivat nyyttäriperiaatteella ja herkkua oli tarjolla monenlaista. Laulaakin piti, ja aasialainen turistiryhmä oli innoissaan, kun vetäisimme porukalla reippaasti ”Saku Sammakon”.

Nyt söimme kaksin ja eväätkin olivat vähän vaatimattomammat, mutta nautimme suuresti tilanteesta ja hienosta näköalasta.

Tulihan meille kuokkavieraskin siistimään maahan tipahtaneet tonnikala-astian aiheuttamia sotkuja.

Fort de Francesta ostamassamme (ja myöhemmin siihen lisää ladattuun) SIMmiin ei jostain syystä saatu täällä ladattua lisää dataa. Saimme uuden. Taas yksi. Huh. Shoppailimme: t-paitoja, bikinit, mekko ja uusi tabletti. Luemme paljon e-kirjoja. Kari on lukenut tabletista ja minä kännykästäni. Vähän on ollut pientä, joten päätimme hankkia uuden tabletin minun lukuharrastuksiani varten.

Lähettelin maanantaina eräästä oppaasta löytämiini firmoihin tiedusteluja SPOTista. Torstaihin mennessä ei ole tullut yhtään vastausta. Chattalin SPOT-helpin kanssa ja minulle kerrottiin, että Bartsilla Hugues Marine on SPOT-jälleenmyyjä. Voi ei! Bartsilla ei kukaan tiennyt asiasta. Eikä meille tullut mieleen käydä kyselemässäkään Huguesilta – joku superjahtifirma!

No joka tapauksessa lähetin Huguesille saman tien sähköpostin ja vastaus tuli saman tien. Heillä on laite varastossa. No miten saisimme sen? Haa! Seuraavana päivänä (tiistaina) heiltä olisi tulossa joku toimitus SXM:ään (=St Maartin, piti kysyä!). Saisimme SPOTin silloin. Melkein jo hyppelin riemusta. Valitettavasti liian aikaisin. Seuraavana aamuna kävi ilmi, että tänne tulo oli peruuntunut. Perjantaina oli seuraava mahdollinen toimituspäivä. Peruuntui. Tämän hetkinen tieto on, että saisimme sen maanantaina Commercial harbouriin parin kilometrin päähän. Saa nähdä. Jokohan kolmas kerta toden sanoisi?

Iridium-jumpat jatkuivat. Saimme toimimaan säätietojen tilaamisen, grib-tiedostojen vastaanoton ja niiden avaamisen tietokoneella. Tuulitietojen saaminen matkalla Bermudalle, Azoreille ja siitä Eurooppaan tai Kanarialle on turvattu! Ihme, että muistimme kaikki kommervenkit. Edellisen kerran olemme käyttäneet grip-tiedostoja joulukuussa 2017.

Philipsburg

Kävimme bussilla (2 € / nenä) Hollannin puolella saaren pääkaupungissa Philipsburgissa. Paljon raunioituneita rakennuksia näkyi tien varressa, samoin kuin Marigotissakin oli ollut. Kaupungin ranta on hiekkarantaa, ja sitä reunustaa ravintoloiden ja matkamuistomyymälöiden rivistö. Ahkerasti ”sisäänvetäjät” houkuttelivat ohikulkijoita rannalle mainostaen rantatuolejaan ja juomatarjontaansa.

Philipsburg. Satamassa kaksi risteilyalusta. 

Philipsburg

Muutama poikkikatu ja pari sisempää rannan suuntaista katua ovat samoin täynnä kauppoja. Erityisen, aivan ällistyttävän paljon on kello- ja kultaliikkeitä.  Kiertelimme kaupoissa ja saimme jopa muutaman tuliaisenkin ostettua. Ja lisää t-paitoja, herätyskellon ja minulle uuden lompakon. Metallinen kellonranteeni oli mennyt rikki ja senkin saimme korjautettua. Ei toisin missään hienossa kello- ja kultaliikkeessä, vaan pienessä kellokorjaamossa. Ystävällinen ja nopea palvelu, hinta 10 €.

Metodistikirkko. Penkeissä väkeä runsaasti ja laulu raikui. 

Lounastettuamme hiekkarannan takana olevassa ravintolassa oli jo shoppailukiintiömme melko täynnä. Vielä kuitenkin mukaan tarttui pullo paikallista sitruunalla maustettua rommia – hyvää!

Lounaspaikkamme 

Seuraavana aamuna tietotekniset jumppamme jatkuivat. Mieleemme juolahti, että olisi mukavaa, jos saisimme veneen sijainnin näkymään grib-kartoilla. Niistä kartoista on ollut aika hankalaa nähdä, missä olemme. GPS-mokkulaamme läppäri tai kyseiset kartat eivät halunneet tunnistaa. Ajattelimme testata, josko saisimme sijaintitiedot plotterimme GPS:n kautta läppärille. No ei. Edes tabletille emme saaneet plotteria näkymään, vaikka se on ennen toiminut. Soitin Suomeen Onnille ja sain häneltä vinkkejä, mutta ainakaan vielä en onnistunut saamaan tabletilla WiFi-yhteyttä plotteriin. Täytyy yrittää uudelleen jossain paikassa, jossa ei ole niin paljon WiFi-verkkoja.  

Torstaiaamuna Karin mennessä irrottelemaan kumivenettä lukosta hän huomasi, että kiinnitysköysi oli irti! Dingin peräponttooneissa ja perämoottorissakin oli vähän sinistä maalia. Nyt on ankara epäilys, että joku on yrittänyt yöllä vohkia kumiveneemme. Onneksi se oli (kuten aina) vaijerilla lukossa eikä vorolla ilmeisesti voimapihtejä mukana. Sen jälkeen olemme nostaneet moottorin yöksi peräkaiteeseen ja dingin veneen kupeelle roikkumaan.

Kaikenlaista pientä siivous-, raivaus- ja järjestelytyötä olemme tehneet päivittäin valmistautuessamme seuraavaan pitkään legiin (noin tuhat mailia ja viikko) Bermudalle. Vettä, juomia ja kuivamuonaa on taas hankittu. Kaasupullon saamme tänään lauantaina täytettynä takaisin ja alkuviikosta viemme pyykit pesulaan.

Vähän jo lähtöjalkaa alkaa kutkutella!

St. Kitts and Nevis – St. Barts /26.3. – 4.4.2019

Jolly Harbourin erinomainen dingilaituri. Vertaa...

Kello kuusi aamulla nostimme purjeet ja suuntasimme kohti Neviksen Charlestownia. Tuuli oli sivumyötäinen (tuulikulma 120 astetta) ja painelimme hyvää vahtia korkeissa, todellisissa Atlantin aalloissa. Parhaimmillaan vauhti surffissa oli 10,4  solmua. Heti alkumatkasta nappasi kala kiinni vieheeseen, mutta pääsi karkuun. Iso se ei ollut. Nevistä lähestyessämme kela surrasi taas ja nyt siiman päässä olikin melkoinen vonkale. Se pisti vastaan toden teolla ja loikki korkealle ilmaan.

Kapteeni kertoo: Veneen nopeus oli noin 7 kn. Laitoin kelan jarrua tiukemmalle, pudotimme fokan alas, siltikin menimme 5 solmua. Tässä välissä kala pääsi syöksymään sivuaaltoon, kela valitti ja lopulta se onnistui saamaan siiman poikki ja paineli tiehensä mukanaan kallis viehe. Vieheen menettäminen harmitti enemmän kuin kalan. Hankin sen Madeiralta tosi kalastajien vihjeen perusteella. Samanlaista ei ole vielä löytynyt. Harmistuksesta selvittyäni vaihdoin kelaan uuden, 40 kg siiman, jotta ainakin viehe jäisi siiman päähän.

Neviksen korkein huippu on yli kilometrin korkuinen ja se näkyi jo kauas merelle. Saaren suojanpuolen rannalla on pitkästi hiekkarantaa. Opaskirjan ohjeessa neuvotaan käyttämään poijuja mikäli mahdollista, ja onneksi löysimme vapaan. Vieressä oli toinenkin vapaa, johon juuri ennen meitä tullut vene yritti kiinnittyä huonolla menestyksellä. Yrittivät ja yrittivät, moneen kertaan. Viimein mies hyppäsi köysi kädessä veteen vaimon jäädessä ruoriin - todetakseen, että poiju oli rikki eikä siinä ollut laisinkaan kiinnitysköyttä. Joutuivat menemään ankkuriin

Meillä oli parempi onni ja kovasta (jopa 13 m/s) puuskaisesta tuulesta huolimatta onnistuimme jo toisella kerralla kiinnittymään. Luin myöhemmin plotterista ohjeistuksen, että ensin pitäisi mennä keltaiseen poijuun ja siirtyä siitä valkoiseen sen jälkeen, kun on käynyt tullissa ja Immigrationissa. Emme yhtään keltaista poijua nähneet koko aikana ja vaikka olisimmekin, emme takuulla olisi moista ohjetta noudattaneet. Matkaa kertyi Barbudalta 55,9 mailia.

Ankkurointialue ei ollut kovinkaan tasainen. Tuuli kävi Neviksellä ollessamme useimmiten lounaan, välillä jopa etelän puolelta ja swelliä oli enemmän kuin tarpeeksi. Eivät meitä myöskään ilahduttaneet tuhatta ja sataa ohi ajavien yhteysalusten aallotkaan.

...Charlestownin laituriin

Seuraavana aamuna jollailimme kaupunkiin hoitamaan kirjautumisvelvollisuuksia. Dingilaituri on kaikkien aikojen pohjanoteeraus! Hengenvaarallinen suorastaan, ja kaiken lisäksi minua taas heilutti keikkuvan yön jälkeen. Kieli keskellä suuta sain tasapainoilla kapeilla palkeilla. Laiturilla päivysteli usein pelikaani, joka vahtasi laiturin vieressä olevia pikkukaloja (joita myös miehet kalastelivat heittoverkoilla).

Jouduimme kyselemään opastusta viranomaisten tykö, omin voimin emme onnistuneet konttoria löytämään. Se on toisessa kerroksessa aivan lähellä rantaa, mutta opasteita sinne emme nähneet. Kavuttuamme yläkertaan Immigrationin ovesta ilmaantui naishenkilö kyselemään, olemmeko kirjautumassa sisään vai ulos. Hän otti passimme ja käski ottaa kannettavan esiin. Pitäisi täyttää ”oman turvallisuuden vuoksi” joku nettilomake. No eihän meillä kannettavaa tietenkään ollut mukana, tabletti kuitenkin. Virkailija kirjasi meidät sillä nettiin ja avasi lomakkeen, kehotti luomaan tunnukset ja vannotti muistamaan ne. Sitten hän jätti meidät täyttelemään plankettia. Vähän ihmettelin, kun täytettävää oli vain yksi sivu ja vain muutama tieto. Sitten odottelimme (keikkuvan huonokuntoisen pöydän ääressä seisoskellen, tuoleja ei ollut tarjolla).

Jonkin ajan kuluttua nainen palasi ja kyseli olimmeko valmiit.  Epäilin että emme, kun täytettävää oli ollut niin vähän. Siinä sitä sitten ihmeteltiin, välillä monen hengen voimalla, kun tablettimme ei millään suostunut käsittelemään lomaketta. Vihdoin viimein minut marssitettiin virkailijan kanssa pieneen huoneeseen, jossa kaksi muuta naishenkilöä askarteli papereiden kanssa. Virkailija tutki Barbudalta uloskirjautumislappuamme, venerekisteritodistusta ja kyseli tarkkaan, kellonaikoja myöten, milloin olemme menossa minnekin ja kauanko matka kestää… ihan kuin purjehtija sellaista voisi tietää!

Vihdoin viimein kaikki neljä sivua oli täytetty ja virkailija otti niistä tabletilla valokuvat vannottaen olemaan hävittämättä niitä. Ne pitäisi käydä näyttämässä, kun siirtyisimme St. Kittsille (12 mailin päähän!).

Vielä piti käydä satamakonttorin huoneessa täyttämässä vielä yksi lomake. Ja tietysti maksaa – 125 EC. Tullikonttorille maksoimme jo 40 EC. Ei ollut halpa paikka. (Saman verran piti maksaa, käytti poijua tai ei.) Tunti tässä touhussa meni.

Kaupunki näyttää oikein mukavalta ja siistiltä. Talot ovat matalia, useimmat hyvässä - ja värikkäässä – maalissa ja varsin koristeellisiakin. Vanhassa kaupungissa kun ollaan, kadut ovat varsin kapeita ja jalkakäytävät sen mukaan kapeita ja välillä olemattomiakin.

Puisto Charlestownin pääkadun varressa

Pääkadun varrella on aivan kohtuullinen ruokakauppa, pieni tosin. Vaate-, kenkä- ja kiinalaisia kauppoja riittää. Pankkiautomaattien kanssa olimme saada harmaita hiuksia. Kahdesta ensimmäisestä automaatista emme saaneet rahaa, vain ilmoituksen, että ”card is retired”. Mietimme jo, että joudummeko käymään pankin konttorissa vaihtamassa euroja paikalliseen rahaan. Onneksi kolmas automaatti, vähän sivumpana, oli armollinen ja kelpuutti korttimme.

Charlestown

Heti ensimmäisenä aamuna rantaan tullessamme meitä vastaan tuli taksikuski (Sam), joka tarjosi palveluksiaan. Sovimme kiertoajelusta saaren ympäri seuraavaksi aamuksi. Mukava reissu meillä olikin. Kiersimme saarta myötäpäivään. Heti kaupungin ulkopuolella ohitimme valtavan, hienon ja kalliin näköisen ”Resortin”, jossa kuulemma on 600 työntekijää. Tien varressa on valtavat parkkipaikat heidän autoilleen.

Myöhemmin ohitimme alueen, jolla on ainakin viisi tai kuusi suurta keskeneräistä rakennusta. Joku hotelli siihen oli ollut tulossa, mutta oli ilmennyt ”problems”.

Näkymä erään kirkon pihalta

Kävimme katsomassa useampaakin kirkkoa. Historallisesti mielenkiintoinen oli The Cottle Church (1824), - tarkemmin sanottuna sen raunio - joka oli ensimmäinen karibialainen anglikaaninen kirkko, jota käyttivät mustat ja valkoiset yhdessä. Sen rakennutti plantaasinomistaja Thomas Cottle.

Nisbet Plantationilta

Nisbet Plantatiion, St. Kitts ja Nevisin lippu

Pysähdyimme Nisbet Plantationilla, jonka omisti kuuluisan brittiläisen merisankari Nelsonin leski. Uskomattoman hieno rakennus ja ympäristö, hotellina tämäkin nykyään.

Perinnekylästä

Perinnekylässä (10 EC / nenä) kuuntelimme tomeran museotädin (emme päässeet taloja katsomaan ennen hänen ”esitelmäänsä”) kertomusta orjuusajasta ja asuinolosuhteista orjuuden päättymisen jälkeen. Kyseisellä paikalla oli aikoinaan sekä puuvilla – että sokeriruokoviljelmiä. Nyt sinne on rakennettu entisten orjien asumuksia. Alkuperäset, puusta kun olivat, ovat hurrikaanit tuhonneet. Ensimmäiset olivat vain muutaman neliömetrin kokoisia ja niitä siirrettiin paikasta toiseen tukkien päällä hinaamalla, sen mukaan missä kulloinkin sattui töitä olemaan. Aikojen kuluessa ja varallisuuden karttuessa rakennuksiin tehtiin lisäosia ja taloista rakennettiin suurempia.

Suomalainen kesämökki?

Meidän piti kierroksemme jälkeen käydä vielä kertomassa tädeille kommenttimme paikasta ja tekemään merkintä vieraskirjaan. Heitä nauratti kovasti kun kerroimme, että monet mökit muistuttivat kovasti suomalaisia 50 – 60-luvulla rakennettuja pikku kesämökkejä.

Golden Rock vehmautta

Golden Rock Inn sijaitsee vuoren rinteellä vehmaassa ympäristössä. Alempana kaikki näyttä rutikuivalta, monet pensaat lehdettömiä ja maa keltaiselta ja ruskealta. Täällä oli niin vehmasta niin vehmasta. Kaunis paikka! Muutamalla muullakin hotellialueella piipahdimme. Hienon ja kalliin näköistä – ja autiota. Asiakkaita ei juurikaan näkynyt missään.

Mielenkiintoinen yksityiskohta matkan varrelta: Erään kylän rinteelle oli rakennettu pieniä taloja, oikein somia. Osa oli vielä asumattomia. Sam kertoi, että sellaisen voi ostaa 18.000 US dollarilla. Siitä jotenkin juttu siirtyi asukaslukuun ja sitten siihen, miten maan kansalaisuuden saa. Helppoa: 150 US dollaria tiskiin ja olet ST. Kitts ja Nevisin kansalainen!

Olutvarastomme oli käynyt niukaksi ja pyysimme Samia käyttämään meitä isossa supermarketissa. Halusimme saada tölkkiolutta. Hyvä supermarket löytyikin ja keräsimme kaikenlaista ruokatarviketta, mutta tölkkiolut-, samoin kuin muukin olutvalikoima oli ällistyttävän niukka. Jäi ostamatta, kuten myös seuraavasta supermarketista.

Vielä viime metreillä näimme asian, joka huvitti meitä kovasti. Valtavan suuri hautausmaa, vain parinkymmenen senttimetrin korkuinen aidantapainen ympärillään, oli aivan tien vieressä. Mitään vihreää ei siellä ollut eikä tulisi olemaankaan, sillä aasit ja vuohet laidunsivat siellä kaikessa rauhassa!

Olimme oikein tyytyväisiä kiertoajeluumme eikä hintakaan ollut paha, 210 EC lähes neljän tunnin reissusta.

Juutalaiselta hautausmaalta

Kylällä kävelimme monena päivänä. Kävimme tutustumassa raunioituneeseen Fort Charles-linnakkeeseen ja pistäydyimme vanhalla juutalaisella hautausmaalla. (Joskus aikoinaan noin 25 % Neviksen asukkaista oli juutalaisia.) Kymmenkunta hautaa on vielä jäljellä. Ihmettelimme kovasti hautapaasien päällä olevia pikkukiviä, kunnes löysimme selityksen hautausmaan luona olevasta kyltistä. Kun kävijä jättää kiven hautapaadelle, hän ilmoittaa hengille käyneensä paikalla.

Parin yön keikutuksen jälkeen meille riitti. Kävimme aamupäivällä ruokaostoksilla ja suuntasimme (sillä hetkellä) lähes pläkässä kohti ST: Kittsiä. Tuuli virisi pian - etelästä! – ja lepsuttelimme hiljaksiin ensin kuusi mailia White House Bayn ankkuripaikan edustalle. Swellin takia paikka ei näyttänyt mukavalta. Jatkoimme matkaa St. Kittsin pääkaupungin Basseterren edustalle. Swelliä sielläkin. Yritin ottaa yhteyden VHF:llä Bassetarren marinaan, mutta en saanut vastausta. Viimein soitin sinne, kuullakseni ettei meille olisi tilaa. Päätimme luovia takaisin Charlestowniin. 24 mailin purjehduspäivä meille tuli. Sama poiju oli vielä vapaana ja kiinnityimme siihen.

Harmillinen takaisku seurasi reissustamme: Digicelin mobiilidata lakkasi toimimasta! Se oli toiminut aivan moitteettomasti aiemmin. Kävimme seuraavana aamuna Digicelin myymälässä ja selitys oli se, että kun kävimme Kittsillä niin ei toimi enää. Piti ostaa uuis kortti ja ladata siihen dataa. Tämä touhu tuntuu aivan uskomattomalta!

Kävimme kirjautumassa ulos maasta ja se kävikin tällä kertaa melko kivuttomasti, Vain kaksi konttoria käytävänä.

Vielä viimeinen kiusa tällä ankkuripaikalla: ohi ajava alus teki niin isot aallot, että viinilasi tipahti kaapista lattialle ja meni rikki! Harmittaa siksi, kun lasimme ovat Iittalan Vernaa eikä niitä enää valmisteta ainakaan sinisenä, jos lie enää ollenkaan.

Kalaruokaa tiedossa!

Suuntasimme Neetin keulan kohti St.Bartsia aamulla anivarhain. Matkaa oli edessä viitisenkymmentä mailia. Aamu oli tyyni ja pari tuntia jouduimme moottoripurjehtimaan. Sitten tuuli heräsi ja samaan aikaan saimme kalan! 4,2 kiloinen, 95 cm pitkä dorado nappasi kiinni ja tällä kertaa se saatiin ylöskin. Tuuli reipastui ja varsin korkeissa aalloissa taas kerran teimme matkaa.

Ankkuroimme Gustavian edustalle lukuisien muiden veneiden joukkoon. Saimme sopivan hajuraon naapureihin toisella yrityksellä. Harmittavan kuoppainen tämäkin ankkuripaikka oli ja taas kerran piittaamattomat moottoriveneet pahensivat tilannetta.

Vuonna 1784 Ranska antoi St. Bartsin (tai Barth tai Barthelemy) Ruotsille vaihtokauppana Gothenburgin (Göteborg) vapaasatamaoikeuksista. Vuonna 1878 Ruotsi myi Bartsin takaisin Ranskalle, jolle se kuuluu edelleenkin. Jäänteenä Ruotsin ajoilta on muun muassa Gustavian ruutukaava ja ruotsinkielisiä paikannimiä. Monessa kadunkulmassa on edelleenkin katukilpi myös ruotsiksi.

Kirjautuminen oli varsin vaivaton, itsepalveluna tietokoneella. Mitään meidän papereita ei haluttu nähdä ja maksu hoidettaisiin pois lähtiessä. Ei siis tarvinnut arvailla, montako päivää viipyisimme.

Dingeille on useita hyviä laitureita kiinnitysrenkaineen pitkin kaupungin rantoja. Satamakonttorin luona olevalta laiturilta tarvitsee mennä vain kadun yli päästäkseen oikein hyvään ja monipuoliseen ruokakauppaan.

Sähkökaappi laiturilla

Kävimme Orangella yrittämässä ladata lisää dataa SIMmillemme, ei onnistunut, kun puhelinnumeroa ei ollut tiedossa. Palasimme iltapäivällä uudelleen ja sitten saammekin taas surffailla Neetissäkin. Venetarvikelliikkeestä ostimme uuden poijuhakaamme uuden ankannkokan (Handy Duck). Entinen on jo kulunut ja sen irrottaminen on joskus melko hankalaa.

Gustavia

Kaupungissa on vaatekauppa toisensa vieressä, samoin koruja, laukkuja, kenkiä… Hintoja ei ole näyteikkunoissa näkyvissä. Vuitton, Cucci, Prada, Hermes – emme rohjenneet mennä edes niiden vieressä oleviin liikkeisiin muutaman kympin vaatteissamme ja reppuinemme. Sentään löysimme muutaman ”tavallisen” turistikaupan ja teimme vähän ostoksia. Kadut ovat kapeita ja autoliikennettä melko vähän. Kaupungin yleisilme on vauras ja siisti.

Gustavia, anglikaaninen kirkko

Kävimme postissa laittamassa Suomeen muutaman postikortin ja pikku paketin lapsille. Kyllä kesti! Onneksi edessämme jonotteli nuori koira emäntineen. Koiran touhuja seuratessa aika kului edes jotenkuten.

Istuskellessamme pääkadun varren ravintolassa viereemme tuli pariskunta, joista voi heti päätellä, että he olivat purjehtijoita. Pöytään kaivettiin ensimmäisenä muovinen eväsrasia, jonka sisällä oli kännykät. Siitä saimme jutun juurta ja rupattelimme pitkään. Pariskunta on kotoisin Hollannista ja nyt paluumatkalla kymmenen vuoden pallonkiertoreissultaan. Olemme ilmeisesti juuri samoihin aikoihin lähdössä St Martinilta kohti Bermudaa. Vaihdoimme käyntikortteja. Luultavasti vielä tapaamme.

Tämän Fruit de Mer-veneen kapteenin kanssa meillä oli hyvä näköyhteys ravintolaan sisälle. Repesimme molemmat täysin, kun seurasimme naapuripöydän tapahtumia: Asiakas oli saanut ruokalistan ja kyseli meitäkin räväkästi palvelleelta tarjoilijalta kanahampurilaisesta: ”Is it good?”. Tarjoilija vasta: ”En pidä siitä.”. Höröttelimme ääneen ja ehkä tarjoilijatarkin sen huomasi. Seurasi lieventäviä selityksiä makuasioista ja selitystä ruokalistan muusta tarjonnasta.

"Simpukkaranta"

Olimme kävelyretkellämme matkalla simpukkarannalle (kirjan mukaan valtavasti simpukankuoria), mutta päädyimmekin kapuamaan Fort Carl-kukkulalle, jossa on aikanaan ollut linnoitus. Aivan upeat näköalat Gustaviaan!

Uloskirjautuminen suoritettiin taas itsepalveluna. Käynti Bartsilla maksoi meille 29 €.

Seuraavana aamuna siirryimme osan matkaa purjein hissutellen, loppumatkan koneella vastatuuleen 2,7 mailin päähän Anse de Columbierin ankkuripaikkaan. Poijuja oli paljon ja useita vapaanakin. Kilpikonnia, suuria ja pienempiä kelluskeli veneiden ympärillä. Juttelin niille ja tuntui, että niiden piti tulla lähemmäksi kuuntelemaan… ja sitten kyllästytti – ja sukellus.

Tässä vielä airot kunnossa. Koko ranta lahdella oli yhtä kuivaa. Lahden perukassa hiekkaranta. 

Kari souteli dingillä rannan lähellä olevalle poijulle ja kävi snorklaamassa. Värikkäitä ja isojakin kaloja näkyi, mutta ei hirveän paljoa. Kun Kari läksi soutamaan takaisin, toisen airon kiinnitys irtosi yks’kaks liimauksistaan! (Toinen oli irronnut jo Ste. Annessa ja koko airohässäkkä hankaimineen katosi ja jouduimme ostamaan uuden.) Tuuli ja aallokko painoivat merelle päin eikä mukana tietenkään ollut perämoottorin turvakatkaisinta.

Kari sai meloa tosissaan vastatuuleen virran, aaltojen ja tuulen viedessä dingiä koko ajan kauemmaksi Neetistä. Vihdoin viimein dingi oli niin lähellä, että Kari yletti veteen heittämääni köyteen. Jälkeenpäin Kari hoksasi, että olisihan kumpparissa ollut narunpätkä, jota oli käyttänyt kiinnittääkseni repun veneeseen ympärimenon varalta. Sitä käyttäen koneenkin olisi voinut käynnistää – mitta eihän sitä sellaisessa ”hätä”tilaneessa hoksannut.

Ajattelimme tehdä reklamaation airojen kiinnityksestä. Näissä olosuhteissa voi olla aika vaarallista, jos moottori sippaa eikä veneellä pysty soutamaan lainkaan. Etsimme netistä dingin (Grand) myynyttä yritystä. Lopettanut. Maahantuojaakaan emme onnistuneet löytämään. Ulkomaille emme viitsi ruveta reklamoimaan. Harmitti todella paljon. Olimme valinneet Grandin nimenomaan, koska se oli saanut testeissä parhaat arvosanat soutuominaisuuksistaan. Lisäksi sen suojapussikin hajosi välittömästi. Asiasta kävimme henkilökohtaisesti reklamoimassa liikkeessä. Myyjää ei voinut vähempää kiinnostaa. Tein itse uuden. Tuntuu, että meidän kohtalomme ovat maanantaikappaleet.

Yhden Anse-de-Colombier- yön jälkeen seilasimme – taas reippaassa Atlantin taka-aallossa – 24,4 mailia St Martinin Marigotin ankkurilahdelle. Hurrikaani Irma oli kohdellut St. Martinia pahoin ja se näkyi jo mereltä käsin. Sinisiä suojapressuja oli vieläkin, yli puolentoista vuoden kuluttua näkyvissä. Saaren länsinurkalla säikähdys: Navionicsin mukaan vettä olisi pitänyt olla alla yli viisi metriä, mutta mittari näytti vain 2,5. Äkkiä suuntaa rannasta ulospäin! Olisikohan Irma myllännyt meren pohjaa?

Veneitä laajalla ankkurialueella oli melko paljon, mutta hyvin löysimme neljän metrin syvyydestä paikan Neetillekin. Tuulta oli reippaasti ja meri melko kuoppainen. Yhden huonosti nukutun yön jälkeen siirsimme Neetin lähemmäs rantaa. Siitä enemmän seuraavassa jaksossa.