Porto Santo -> Madeira -> Las Palmas

Tiistaina kävimme vielä ennen lähtöämme kylillä laittamassa muutaman kortin postiin ja ostamassa pienen maton pentteriin.

Päivä oli pilvinen mutta lämmin. Pääsimme lähes koko matkan Madeiran itäpäädyssä olevaan Baía d´Abran ankkuripaikkaan purjein. Mahtava paikka, jyrkkien kallioiden ympäröimä. ihmiset vaelluspoluilla näyttivät pikku muurahaisilta kiivetessään rinteitä ylös ja laskeutuessaan seuraavaa rinnettä alas.

Tuuli puhalteli kallioilta reippaanpuoleisesti (noin 8 m/s) jo ankkuria laskiessamme, mutta arvelimme se laantuvan illan tullen. Aallokkoa ei juurikaan ollut, sillä tuuli tuli rannalta päin. Nautimme siis kaikessa rauhassa ilta-aterian ja nautimme maisemista.

Nautinto alkoi hiipua illan tullen ja tuulen innostuessa puhaltelemaan oikein kunnolla. Mittasimme puuskissa jopa yli 16 m/s. Ankkuri toki piti, mutta revitys oli melkoista tuulen hetkellisesti laantuessa ja sitten taas villiintyessä uudelleen. Nukkuminen oli sitä ja tätä, kunnes tuuli hiukan tasaantui puoli kolmen jälkeen yöllä. Huokasimme aamulla helpotuksesta saadessamme ankkurin irti ilman hankaluuksia. Hiukan jännitti, että josko se olisi juuttunut jonnekin kiven koloon tai muualle yöllisessä revityksessä.

14,3 mailin purjehdus pitkin komeata Madeiran rantaa sujui leppoisasti. Viimeiset pari mailia jouduimme moottoroimaan tuulen hyytyessä täysin.

Porto Santosta lähtiessämme marinan henkilökunta kertoi meille, että heidän yrityksellään on Funchalissa tarjolla noin 10 venepaikkaa – kannattaisi kuitenkin soittaa ensin. Koska tiesimme, että Funchalissa on vain niukasti vierasvenepaikkoja, otimme tiedon ilolla vastaan ja otin puhelinnumeron ylös. Valitettavasti kukaan vain ei vastannut lukuisiin soittoyrityksiini. Se siis siitä!

Toinen marina vastasi, ja vaikka marina oli täysi, meille arveltiin paikan löytyvän. Meidät ohjattiin ensin ranskalaisveneen kylkeen. Siitä käsin kävimme sitten ilmoittautumassa marinan konttorissa ja noin tunnin kuluttua (ruokatunnin päätyttyä) GNR:n konttorilla. Tästä toimenpiteestä tuli mieleemme Juicen kappale poliiseista, joista toinen osaa lukea ja toinen kirjoittaa… Homma saatiin kuitenkin hoidettua!

Myöhemmin iltapäivällä meille tultiin osoittamaan uusi paikka. Taas kerran saimme olla tyytyväisiä siitä, että Nereidi on aika pieni – ainakin noin yleensä ottaen nykyisiin purjeveneisiin verrattuna. Ahtauduimme parin paikallisen veneen väliin – yhtään leveämpää venettä paikalle ei olisi saatu mahtumaankaan.

Näkymä Neetistä Funchaliin ja vuorille

Johtuneeko sataman vähäisistä vieraspaikoista, että muurissa on melko vähän suomalaisveneiden logoja. No, muisto Nereidin käynnistä siellä nyt on joka tapauksessa.

Kaupunki vilisee turisteja ja turistipyydyksiä, laivoja, veneitä, kauppoja, ravintoloita sun muuta on joka lähtöön. Kaunista täällä on, puistot ovat todella hienoja ja vehreitä.

Porukkaa ajelutetaan merelle tällaisella...

...tai tällaisella.

Ajoimme köysirataa pitkin (11 € / nenä) ylös yli 500 metriä korkealle Monten vuorelle. Maisemat vaunusta olivat huikaisevat. Oli aika hassua ”lentää” alla olevien talojen ja pihojen yläpuolella. Muutama talo oli aivan raunioina, mutta useimmat somia pikku pihoineen jyrkillä rinteillä. Viime talvena rinteillä on ollut metsäpalo. Kuolleita palaneita puita törrötti siellä täällä. Aluskasvillisuus ja pensaat rehottivat jo vihreinä.

Montelta oli hienot näköalat alas kaupunkiin. Köysiradan päätepisteen luona oli hienolta näyttävä puutarha, johon emme kuitenkaan menneet tutustumaan. Vihreyttä, kukkia ja kukkivia puita näytti olevan muuallakin ympäristössä vaikka kuinka paljon.

Pienen matkan päässä oli ”korikelkkamäen” lähtöpiste. Katseltuamme aikamme mäkeen lähtöjä ajattelimme itsekin osallistua tähän huviin. Valitettavasti olin varannut mukaan liian vähän käteistä, joten läksimme ensin etsiskelemään pankkiautomaattia. Kuljeskelimme pitkin kapeita katuja ja vielä kapeampia käytäviä talojen välissä ihaillen samalla maisemia. Muutaman kerran tietä kysyttyämme rahaseinäkin löytyi - ja sitten mäkeen!

Puujalaksisilla, kahden valkoisiin pukeutuneen olkihattuihin sonnustautuneen herran ohjaamilla korikelkoilla lasketaan parin kilometrin matka pitkin kaupungin katuja alas. Suoraan sanottuna kyyti hirvitti! Kuljettajien mielestä luisto ei ilmeisesti ollut riittävä, koska muutaman kerran pysähdyttiin lisäämään luistoa jalaksiin öljyisillä räteillä. Painelimme melkoista haipakkaa mäkeä alas, mutkissa ja välillä suorallakin melkein sivuttain, välillä taas niin lähellä seinää, etten uskaltanut pitää kiinni käsinojasta etteivät sormet jää väliin. Polvet tutisivat, kun pääsimme alas. Totesin, että ”ei ikinä enää!”

Mäkeä Montelta alas riitti vielä kävellä asti. Harvoin kävellessä toivoo, että alamäki loppuisi. Tällä kertaa mäki oli niin jyrkkä, että tasamaalle pääsyä alkoi toivoa jo paljon ennen mäen päättymistä.

 Löysimme aivan turistialueen vierestä pienen paikallisten suosiman kuppilan, jossa ruoka on sekähyvää että edullista. Esimerkiksi ”Picado” eli paistettuja lihakuutioista kirkkaassa kastikkeessa ranskalaisilla kahdelle hengelle, pullo hyvää punaviiniä, herkullinen valkosipulileipä ja kaksi kahvia maksoivat vain 20 €. Toisena päivänä kävimme syömässä ”Macaroni”- ja possufileannokset (3,60 ja 3,70 €), samaisen punaviinin ja kahvit. Tätä laskua maksaessamme tosin kävi ilmi, että viimeksi viini oli jäänyt laskuttamatta. Kallista ei ollut kuitenkaan!

Halli on tavattoman hieno, kaksikerroksinen rakennus. Ensimmäisellä kerralla käydessämme suurin osa kauppiaista oli jo lähtenyt pois eikä asiakkaitakaan ollut paljoa, joten meillä oli hyvin tilaa ihastella rakennusta. Toisella kerralla vihannesten ja hedelmien yltäkylläisyys huimasi päätä -  ja valitettavasti myös väentungos. Kalaakin oli tarjolla monenmoista, mutta valitettavasti noin 15 minuutin odottelun jälkeenkään Kari ei onnistunut ostamaan meille makrillia. Jäimme kalatta.

Pysähdyimme kiinnostuksella katsomaan korttipeliä hallin vierustalla. Kaksi miestä pelasi, viisi seurasi kaiteen yli ja yksi ”osallistui” peliin äänekkäästi kommentoimalla. Melkoinen meininki!

Leikimme turistia HopOn-HopOff-turistibussiajeluilla. Toinen bussi kierteli kaupungilla ja maailman toiseksi korkeimman kallion lähellä olevan kalastajakylän luona. Hienot maisemat. Banaanit – erityisesti näihin olosuhteisin jalostettu lajike - kasvoivat jyrkille rinteille pengerretyillä viljelmillä. Korkeammalla rinteillä viljellään viiniä, varsinkin rypäleitä, joista tehdään kuuluisaa Madeira-viiniä. Toinen bussi kiemurteli Montelle ja takaisin alas. Reitiltä oli mahtavat näköalat yli koko Funchalin.

Suomalainen Petter, joka on tehnyt purjehdus- ja vaellusbisnestä Funchalissa syksystä alkaen, kävi jutustelemassa Nereidissä pariinkin otteeseen. Harkitsimme hetkisen levada-vaellukselle lähtemistä, mutta koska se olisi bussimatkoineen vienyt koko päivän ja meillä alkoi jo purjehdusjalkaa kutkutella, päätimme jättää vaelluksen kuitenkin väliin.

Kesän aikana lauantai-iltaisin järjestetään ilotulitus. Tällä kertaa se oli noin 15 minuutin mittainen esitys musiikin säestyksellä. Mahtipontinen esitys, jota kansa alkoi kerääntyä odottelemaan jo hyvissä ajoin ennen h-hetkeä rantakadun varrelle ja jopa marinan merenvastaiselle muurille .

Sää koko Funchalissa oloaikamme oli aurinkoinen ja välillä jopa tuskallisen lämmin. Valitettavasti satamassa oli myös pieniä äkäisiä itikoita ja vielä pienempiä, lähes näkymättömiä ja vielä äkäisempiä pikku hyönteisiä. Ne eivät kaikki kuolleet edes Raid-annokseen. Kun suojasimme raollaan olevat luukut hyttysverkoilla, tuuletus ei ollut kummoinen eikä riittävä - yöt olivat melkoisen piinallisia.

Maanantaiaamuna kävimme aamusuihkujen jälkeen kirjautumassa ulos. Se oli huomattavasti helpompi toimenpide kuin tullessa. Matkaa Gran Canarian Las Palmasiin oli edessä linnuntietä 284 mailia. Luvassa oli aluksi kevyttä takatuulta, jonka pitäisi loppumatkasta vahvistua ja kääntyä sivutuuleksi.  Meriveden lämpötila lähtiessämme oli 23,3 astetta.

1.       vuorokausi: Jouduimme moottoroimaan alkumatkan.  Puolenpäivän jälkeen saimme purjeet vetämään, väliin veisaten ja väliin isopurje ja genoa samalla puolella. Neljän jälkeen aamuyöllä tuuli hyytyi kokonaan ja Volvo pääsi taas hommiin. Yö oli säkkipimeä, ei kuuta eikä tähtiä näkyvissä. Lämmintä kuitenkin, emme edes virittäneet pappakuomua yön ajaksi. Ensimmäisen vuorokauden saldo 116 mailia.

2.       vuorokausi: Yritimme puolenpäivän maissa purjehdusta edelleenkin kovin kovin kevyessä takatuulessa, ensin veisaten isolla ja genoalla, sitten genaakkerilla. Turha vaiva. Vene keikkui  sinne tänne etenemättä juuri lainkaan. Aurinko helotti kuumasti ohuen pilviverhon läpi koko päivän. Veden lämpötila nousi jo 25,7 asteeseen. Illan hämärtyessä vihdoin viimein saimme kalan – ensimmäisen koko matkalla! Hieno 4-kiloinen bonito pisti oikein kunnolla vastaan, mutta saimme kuin saimmekin sen veneeseen!

Kalaoperaation jälkeen tuuli näytti taas viriämisen merkkejä ja levitimme purjeet – pannaksemme ne lähes saman tien taas kasaan.

Aamun valjettua saimme taas purjeet jotenkuten vetämään. Vuorokauden saldo 133 mailia.

3.       vuorokausi: Tuuli kääntyi sivulle ja virkosi niin reippaaksi, että kallistuksen vähentämiseksi laitoimme ison 1-reiviin ja etenimmekin mukavaa vauhtia kohti määränpäätä. Valitettavasti heti päästyämme Gran Canarian kupeeseen tuuli moinasi taas ja jätti jälkeensä vain inhottavan sekavan aallokon. Koska  halusimme päästä marinaan konttoriaikaan, käynnistimme koneen ja kiinnitimme köydet vastaanottolaituriin 288 mailin jälkeen. Aikaa kului 56 tuntia, joista jouduimme moottoroimaan 30 tuntia.

Ilmoittautuessamme meiltä kysyttiin ensimmäisenä, että olimmeko tehneet ennakkovarauksen. Kaveri vähän pyöritteli päätään kun kerroimme, että emme olleet tehneet sitä. Kovasti hän selitti meille, että ennakkovaraus olisi tarpeen, kun ARC-veneetkin alkavat kohta saapua marinaan.  (Huom! ARC lähtee kohti Karibiaa marraskuun loppupuolella…)

Paikka löytyi kuitenkin 1.9. saakka. Sen jälkeen jatkoa voidaan katsoa sen mukaan, miten ARC-veneitä alkaa tulla marinaan. (Viimeksi tulimme tänne 25.9. ja paikka löytyi…)

Noin kello 19 Nereidi oli kiinnitettynä tilapäiseen kotilaituriinsa. Pontevan raivaustyön jälkeen istahdimme nauttimaan kuohujuomaa onnistuneen uuden etapin suorittamisesta

Toivotamme kaikille oikein mukavaa juhannusta!

Porto Santo

Illalla tuntui oudolta, kun vene ei enää keikkunutkaan. Huomasin, että seisoessani reisilihakset olivat edelleenkin jännittyneessä tilassa valmiina reagoimaan veneen liikkeisiin. Istuimme hetkisen sitloorassa muistellen edellistä käyntiämme Porto Santossa – ja sitten hyvin ansaituille kokonaisille yöunille!

Edellisen reissun matkapäiväkirja löytyy täältä: http://vuosaarenvenekerho.fi/kategoria/matkakertomukset/

http://vuosaarenvenekerho.fi.nettihotelli.name/wp-content/uploads/2016/12/Erica_4.pdf

Uni maistuikin. Päivänvalossa hahmotimme sataman ja näimme, että vastaanottolaiturissa ei ollut tyhjää tilaa. Yksi purjevene kuitenkin lähti merelle ja olimme siis toiveikkaita laituripaikan suhteen. Opaskirjan ohjeen mukaan yritin ottaa yhteyttä marinaan VHF:llä - lukuisia kertoja – tuloksetta. Puhelimeenkaan siellä ei vastattu. Niinpä päätimme kylmän viileästi etsiä sen tyhjän paikan ja asettua siihen toivoen parasta.

Näkymä istumalaatikosta

Veneen kiinnityksen jälkeen marssimme satamakonttoriin. Siellä oli töissä kolme henkilöä - kumma ettei kukaan ehtinyt vastata kutsuihini… Taas suoritettiin normaalit paperihommat: passit, venetodistus ja vakuutusasiakirja,, mistä tulossa, minne menossa, kauanko aiomme viipyä…

Hinnoittelu täällä onkin luku sinänsä. Päivähinta Nereidiltä on noin 25 € / vuorokausi, kuukausihinta alle 130 €.  Jos viivymme pitempään kuin viisi vuorokautta, kannattaa (ja voimme) maksaa kuukausihinnan.

Saimme luvan jäädä omavaltaisesti käyttöön ottamallemme paikalle. Hyvä niin. Ankkurissakin on mukava olla, mutta laiturista on helpompi lähteä liikkeelle. Kävely tekee hyvää monen päivän purjehduksen jälkeen.

Seuraavaksi ohjelmassa oli visiitti GNR:n toimistossa, jossa käytiin läpi ja kirjattiin tietokoneelle samat asiat kuin marinan konttorissakin. Pois lähtiessä täytyy taasen visiteerata molemmissa paikoissa.

Ihmettelimme hiukan, kun tullissa käynnistä ei puhuttu meille mitään. Eipä hätää. Iltapäivällä veneen viereen ilmestyi hienoon virkapukuun pukeutunut naishenkilö lomakkeen kanssa. Täyttelin siinä taas kertaalleen samat tiedot veneen tiedoista, tulemisistamme ja menemisistämme. Sormi meni suuhun kun kysyttiin veneessä olevasta alkoholista. Kysyin, millä tarkkuudella määrät pitää ilmoittaa. Vastaus oli, että rajat ovat 10 litraa väkeviä / henkilö ja 90 litraa viiniä / henkilö. Jos on vähemmän, vastaus on NO. Selvä pyy.

Hetkeä myöhemmin marinan konttorin virkailija koputteli Neetin kylken ja kysyi vielä, että mihin aikaan edellisiltana olimme saapuneet. Oli jäänyt kysymättä ; )

Aamupäivä menikin nopeasti laittaessamme Nereidiä taas satamakuntoon. Monen päivän purjehduksen jälkeen kaikki on vähän mullin mallin. Kari pesi suolakuorrutuksen pois ja jynssäsi myös sitlooran, minä järjestelin sisätiloja.

Satama on muuttunut jonkin verran sitten viime näkemän. Rantaan on tullut uusi kuppila ja laivasatamaan päin mentäessä tien varteen on tullut suuri rakennus, jossa generaattorit jauhavat sähköä. Rannan puolella on kummallinen laitos, jossa on valtava määrä putkia pystyssä. Näyttää, että niissä on vettä tai jotain muuta nestettä sisällä. Kyselimme marinan konttorista niiden tarkoitusta ja kuulimme, että kyseessä on jokin kokeilu/tutkimus. laitoksessa valmistetaan jonkinlaista öljyä kosmetiikka- ja joihinkin muihin tarkoituksiin. Emme oikein ymmärtäneet...

Etsiskelimme viime kerrasta mieleen jäänyttä rantaravintolaa, jossa valmistettiin ruokaa avokeittiössä avotulella. Se on ilmeisestikin poistunut uuden Clube Naval rakennuksen tieltä. Harmi.

 WiFiä ei marina tarjoa, mutta rannan kuppilassa on ilmainen WiFi, joka toimikin erinomaisen hyvin. Kävimme siellä pienellä välipalalla, luimme sähköposteja ja katsoimme videon Suvin ensimmäisistä kevätjuhlista. Kyllä nuo pienet ihmiset sitten ovatkin niin hellyttäviä!

Sää oli mitä parhain, aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja lämmin tuuli puhalteli pohjoisen puolelta. Todellinen kesäfiilis! Mieltämme lämmitti myös se, että onnistuimme löytämään muurista rippeet Erican logosta. Paljon ei jäljellä ollut, mutta kuitenkin! Nereidin logokin koristaa nyt muuria – saapa nähdä, tulemmeko joskus tänne uudestaan sitä katsomaan. Toivottavasti.

Saari ei ole suuren suuri, vain 11 x 6 km. Muutama korkea vuorenhuippukin on, korkein 516 m. Maisema on kuiva ja karu, paljon muuta vihreätä kuin kaktukset ei ole näköpiirissä matkalla marinasta kylälle. Kylällä on kylläkin varsin kauniita puistokoita istutuksineen ja pergoloineen. Koristeet katujen varsilla tosin toivat mieleemme joulun...

Kylälle on noin 20 minuutin kävelymatka rantatietä pitkin. Alapuolella on mahtava pitkä hiekkaranta, jolla ei nyt ollut kuin muutama auringonpalvoja. Otin repun taskuun porkkanan siltä varalta, että viime reissun aasiystäväni (tai sen seuraaja) olisi vielä tien varressa, mutta ei sitä näkynyt. Harmi. Se oli niin hauska ”ohjelmanumero” kauppareissuillamme.

Viikko on vierähti enimmäkseen aurinkoisena, vilvoittavan tuulen mukavasti puhallellessa pohjoisen tai idän puolelta. Kaupunki tai kylä- kumpi lieneekään - ei ole suuren suuri. Kauppareissujen lisäksi tallustelimme pitkin poikin katuja. Puistot ja talojen pihat ovat kauniita ja vehreitä saaren muutoin perin kuivan näköiseen maisemaan verrattuna.

Pitkän pitkä upea hiekkaranta on ollut hienosta säästä huolimatta lähes autio, myös viikonloppuina. Mekin kävimme – ensimmäistä kertaa sitten Karibian-reissun – hiekkarannalla päivää paistattelemassa ja uimassa. Minäkin heitin rohkeasti noin 4 – 5 vuoden talviturkin…

Jututimme ruotsalaismiestä, jonka vene on ollut täällä telakoituna talven ajan ja kyselimme muun jutustelun ohessa telakointihintaa. Se ei päätä huimaa – 4 € / päivä! Ponta Delgadassa maksoimme enemmän vuokraa jo venepukeista!

Pääsimme vielä ennen lähtöämme nauttimaan paikallisesta taidetapahtumasta, jossa lapset esittivät ohjelmanumeroitaan keskustan aukiolle viritetyllä esiintymislavalla. Harmittavasti pieni tihkusade häiritsi tapahtumaa, mutta onneksi lämmintä kuitenkin oli.

Jatkoimme matkaa tiistaiaamuna maksettuamme seitsemästä yöstä kuukauden satamamaksun 122 €. 

Matkaa Madeiralle oli edessä noin 30 mailia.

Santa Maria -> Porto Santo

1.       vuorokausi: Päästyämme ”irti” Santa Marian katveesta saimme purjeet vetämään – isopurjeen 2-reivissä ja genoan vähän sisään rullattuna. Puolikuu valaisi taivaltamme. Yöllä iso rahtilaiva ajoi aivan keulamme editse sotkien siinä vaiheessa jo aivan kevyen purjetuulemme täysin vähäksi aikaa. Päivän purjehdimme kevyessä tuulessa, tiukassa tuulikulmassa ja ihanassa auringonpaisteessa. ”Bikinipurjehdusta”. Vuorokauden saldo 102 mailia.

2.       vuorokausi: Reivasimme ison ensin 2-reiviin yöksi. Tuulen vähentyessä kello 1:20 vaihdoimme 1-reiviin taaskin puolikuun valossa. Tuuli hyytyi täysin aamun sarastaessa ja käynnistimme moottorin.

      Puolenpäivän jälkeen delfiiniparvi ohitti meidän tehden ennen näkemättömän huimia loikkia aallokossa. Pian sen jälkeen saimme taas purjeet töihin. ”Bikinipurjehdus”päivä. Vuorokauden saldo 124 mailia.

3.       vuorokausi: n. klo 22 laiva meni edestämme noin 8 mailin päästä (näkyi AIS:issa), eikä siitä näkynyt valon pilkahdustakaan… kumma juttu. Edelleen kauniissa kuutamoyössä noin kello 03 jouduimme toteamaan purjehduksen toivottomaksi ja käynnistimme koneen pariksi tunniksi.

      Tähtitaivas oli upea! Itäisellä taivaalla loisti yksi tähti niin kirkkaana ja matalalla, että piti moneen kertaan katsoa, että onko kyseessä purjeveneen mastovalo. Tulin katsoneeksi meriveden lämpötilan, joka oli ällistyttävät 21,3 astetta! Ilmankos ei enää yölläkään viluttanut!

      Aamuhämärissä tuuli heräsi taas ja saimme purjeet töihin. Erivärisiä vieheitä oli uiskennellut perässämme valoisat ajat ja puoliltapäivin toiveemme heräsivät kelan alkaessa surrata. Turhaan. Saimme saaliiksi vihreän narunpätkän. Bikinipurjehduspäivä. Reivasimme taas ison illan tullen yötä vasten. Vuorokauden saldo 143 mailia.

4.       vuorokausi: Seilasimme isopurje 1-reivissä ja fokalla vaihtelevassa 45 – 60 asteen tuulikulmassa. Pohjoisen-koillisen välinen tuuli oli ailahtelevaa ja tuuliperäsin ei oikein kaikin ajoin tahtonut pysyä mukana ja vaati jatkuvaa rassaamista. Päivä oli pilvinen mutta kuitenkin lämmin. Saimme Porto Santon näkyviin kello 17.25. Vuorokauden saldo 141 mailia.

Valitettavasti emme ihan ehtineet satamaan valoisan aikaan. Koska emme saaneet pimeässä mitään tolkkua vastaanottolaiturista, emmekä myöskään havainneet opaskirjan mukaisia ”moorings”:eita, päätimme laskea ankkurin aallonmurtajien suojaan laitureiden läheisyyteen.  (Moorings: pohjassa olevaan painoon kiinnitetty köysi, johon veneet kiinnitetään. Poijun sijasta kellukkeena käytetään kelluvia esineitä, täällä näköjään lepuuttajia.)

Kello 22, 506 mailin matkan jälkeen saimme todeta taas yhden legin suoritetuksi. Moottoria jouduimme käyttämään 10,9 tuntia.

Kala on ollut tiukassa tällä reissulla. Nytkin vedimme perässämme kolme päivää erivärisiä vieheitä, mutta ilman tulosta. Samaisilla vieheillä on aiemmin saatu tonnikalaa ja doradoja… Delfiinejäkin näimme vain muutaman kerran – sen joukkohyppelyn lisäksi vain muutaman kerran pari yksinäistä kulkijaa.

Kierros Santa Marialla

Patsas marinaan johtavan tien varressa

Vanha tie marinasta kylälle - tai toisinpäin...

Auto saapui täsmällisesti kello 9 Clube Naval de Santa Marian eteen. Ajoimme vuokrafirman naisen kanssa itse vuokraamoon, joka oli piiitkän kadun toisessa päässä. Huokailin jo mielessäni, että autoa palautettaessa olisi pitkä kävely takaisin marinaan. Onneksi huoleni oli turha ja meille kerrottiin, voisimme jättää auton marinaan.

itse vuokrausoperaatio oli nopea ja helppo Cascaisiin verrattuna. Vain Karin ajokortti haluttiin nähdä, osoitetiedot kirjattiin ylös, maksoimme vuokran ja vapaaehtoisen vakuutuksen - ja siinä kaikki. Cascaisissa otettiin sekä ennakkovarausta tehtäessä että autoa noudettaessa valokopiot ajokortista ja passista, auto syynättiin tarkkaan ennen luovutusta ja merkittiin kaikki naarmut ja kuhmut ylös, ja palautettaessa tarkastettiin auto uudelleen. Lisäksi piti maksaa luottokortilla takuumaksu, joka palautettiin auton palautuksen jälkeen muutaman päivän päästä.

Ja matkaan. Ensin ajoimme saaren länsipuolelle lentokentän ohi. Maisema oli karu ja paljas, vain joitakin pensaita ja puita vielä vähemmän. Poikkesimme pikku kylään, jossa pysähdyimme katsomaan merivesiuimalaa. Saarella ei ole laisinkaan hiekka-tai uimarantoja, vain tällaisia uimaloita.

Saaren pohjoisrannalla keskivaiheilla saarta alkoivat mäkiset ja mutkaiset tieosuudet ja maisema muuttui vihreämmäksi. Puiden kaartuessamme yläpuolellamme ja ympärillämme joissakin paikoin tuntui jopa kuin ajaisimme viidakossa. Hortensiat ja tunnistamattomat siniset kukat reunustivat paikoin teitä. Myös krassia kasvoi paikoin valtoimenaan. Asumatonta seutua ei ollut laisinkaan, jatkuvasti jossain päin oli asumuksia näkyvissä.

Lehmiä oli laiduntamassa joka puolella, välillä jyrkillä rinteillä jyrkänteiden reunalla. Meitä melkein hirvitti niiden puolesta, mutta ne näyttivät ottavan olonsa ja elämän rennosti. Olisikohan asialla jotakin tekemistä lähistöllä olevien viiniviljelmien kanssa?

Saaren itäosa oli taas huomattavasti karumpi ja serpentiinitiet yhä jyrkempiä. Maisemat olivat päätähuimaavat. Olimme tyytyväisiä siitä, että saari on niin pieni. Meillä oli hyvin aikaa pysähtyä näköalapaikoille henkäilemään ihastuksesta ja ottamaan valokuvia.  

Tienvarsilla olevat Piknik-paikat (Parcue de merendas) ovat vallan upeita: Grillauspaikkoja, vesipisteitä, tietysti pöydät ja penkit – henkeäsalpaavan hienoissa maisemissa tai mahtavan metsikön keskellä. Nautimme omat eväämme eräässä tällaisessa paikassa.

Tässä nautimme omat eväämme

Saaren kaakkoispuolella piipahdimme Santo Espirito-kylän kirkossa ja hautausmaalla. Tällä hautausmaalla oli lähes jokaisessa hautakivessä vainajien valokuvat.

Santa Marian korkein kohta Pico Alto on 578 metriä merenpinnasta. Autolla pääsi melkein perille asti – ja kyllä kannatti kavuta ne viimeiset metrit ylös!

Loppumatkalla kiemurtelimme välillä todella kapeita pikkuteitä siellä täällä ja välillä vähän eksyksissäkin. Navigaattorin ja kartan paikannimet kun eivät ihan aina täsmänneet…

Olimme erittäin tyytyväisiä noin 70 kilometrin ajeluumme. Ajatuksemme siitä, että tällä saarella voisi viivähtää pitempäänkin, vahvistui edelleenkin.

Linnake marinan yläpuolella

Palattuamme marinaan satamakapteeni tuli kysymään, kuinka kauan aikoisimme viipyä. Kun kerroimme, että ajattelimme lähteä lauantaiaamuna, hän kertoi konttorin olevan kiinni lauantaina (satamaoppaan mukaan suljettu v

ain sunnuntaisin…). Siispä kävimme tekemässä check-outin saman tien lauantaiaamuksi. Samalla pyysimme hinnaston pitempiaikaiselle oleskelulle. Hinnat eivät päätä huimanneet…saapa nähdä…

Ajattelimme käydä vaihteeksi ulkoruokinnassa Clube Navalin kuppilassa, mutta jostain syystä ravintolan ruokapuoli olikin suljettu. Siispä aterioime Neetissä.

Katsoimme tuuliennusteita ja kuinka ollakaan - purjehdusjalkaa alkoi kutkuttaa ja niinpä irrotimme köydet jo kello 20 eli noin kaksitoista tuntia ennen suunniteltua aikaa. Keula kohti noin 500 mailin päässä olevaa Porto Santoa!

Tällainenkin söpöläinen löytyi matkan varrelta.

Horta - > Santa Maria

Maanantaiaamuna Sissi oli ilmestynyt ankkuripaikalle ja siirtyi myöhemmin kylkikiinnitykseen rantaan. Oli hauska tavata vanhoja ystäviä pitkästä aikaa. Paljon oli kerrottavaa puolin ja toisin. Toki olimme pitäneet yhteyttä jatkuvasti, mutta viimeksi olimme tavanneet noin vuosi sitten, kun Tuija ja Hannu kävivät Nereidissä Lappeenrannassa.

Satama on jatkuvasti täpötäysi, veneitä tulee ja menee. Suurin osa tuntuu tulevan lännestä ja olevan suuntaamassa kohti manner-Eurooppaa

Tanskalaiset lähdössä matkaan

Säät ovat olleet vaihtelevat. Lämpötila on keikkunut yötä päivää noin 18-19 asteessa. Vettä on tullut monena päivänä, yhtenä päivänä melkein koko päivän, mutta auringostakin olemme saaneet nauttia. Tuuli vonkui varsinkin muutamana yönä oikein kunnolla, mutta meillä täällä sataman perukoilla oli siitä huolimatta aivan mukavat olot.

Edellispäivänä tämä joki kuohui koskena, eivätkä sorsaparat uskaltaneet laisinkaan veteen...

On ollut mukavaa, kun meillä on ollut suomalaista seuraa. Kävimme maanantaina Peterin kuppilassa osallistumassa Sissin miehistön Atlantinylitysriemuun ja Tuijan ja Hannun kanssa olemme tavanneet joka päivä – muun muassa käyneet vastavuoroisesti toistemme veneessä syömässä.

Hannu tuli avuksi, kun Kari kävi mastossa tarkistamassa genaakkerin nostimen kunnon. Lisäksi sain Hannun avustuksella satelliittipuhelimen sähköpostiohjelman toimimaan. Nyt pystymme tilaamaan merellä säätiedot grib-tiedostoina – ja edelleen Hannun avustuksella saimme ne myöskin aukeamaan kannettavallamme! Monta yritystä ja viritystä jouduimme kokeilemaan, mutta kärsivällisyys palkittiin vihdoin viimein. Kiitos Hannu!

Tuija oli löytänyt lankakaupan ja vihdoinkin sain lankaa ja pääsin purkamaan patoutuneita neulomispaineitani. Hyvä että maltoin ruveta nukkumaan iltaisin! (On kummallista, miten vaikeata maailmalla on löytää käsityölankoja. Suomessahan ainakin jonkinlaista sukkalankaa, jos ei muuta, löytyy jokaisesta pienestä Siwastakin!)

Sain maalatuksi muuriin muiston Nereidin käynnistä. Valitettavasti vanhan Erica-maalauksen vieressä ei ollut tilaa, mutta hyvän paikan löysimme kuitenkin. Vuosaaren venekerhosta Adelen ja Tavinon kuvatkin ovat vielä nähtävissä. Varsin paljon suomalaisveneitä täällä on käynyt, monia tuttujakin.

Muuten aika on mennyt normaaleissa arkiaskareissa: pyykinpesua, kauppareissuja, pieniä veneen kunnostuspuuhia, ruuanlaittoa, kävelylenkkejä. Hienot ovat näkymät esimerkiksi Hortan hautausmaalta!

Pitkin viikkoa juhlittiin Hortan suojeluspyhimyksen kunniaksi. Sunnuntai-iltana juhlinta päättyi kulkueeseen, jossa paria patsasta (Jeesus ja Maria?) kannettiin kulkueessa kaupungin toiselle laidalle ja takaisin. Kulkueessa oli ainakin viisi orkesteria, jotka soittivat vuoron perään samaan sävelmää. Kaupunkilaiset kulkivat jonossa kadun kahta puolta pyhävaatteissa, osa paljain jaloin. Kirkon viereen oli viritetty huvialue, jossa Sissin miehistön mukaan oli ollut iltaisin tanssit ja mainio meininki.

Tiistaiaamuna kello 4:50 irrotimme köydet ja suuntasimme Nereidin keulan kohti Santa Mariaa, jonne olimme alun perin aikoneet seilata Cascaisista. Muutaman ensimmäisen tunnin aikana tuuli oli sekalaista – ensin aikaa kovaa ja vähän myöhemmin tarvittiin moottoria avuksi. Kello 10:30 pääsimme taas purjehtimaan tuuliperäsimen hoitaessa ohjauksen - ja sitten koko loppumatka 194 mailin päähän Santa Mariaan olikin pelkkää nautiskelua! Tihkusade päättyi purjeiden noston aikoihin ja aurinko alkoi paistaa. Neeti pisteli parastaan noin 5 sekuntimetrin tuulessa tuulikulman ollessa noin 60 – 90 astetta. Välillä nopeusmittari näytteli pitkät ajat yli 7 solmun nopeuksia. Matkan aikana delfiinit kävivät kurkistamassa Neetiä, mutta eivät valitettavasti jääneet leikkimään kanssamme. Yötä lukuunottamatta hinasimme viehettä perässä koko matkan, mutta ainoa saalis oli kaislanpätkä.

Santa Marian lähestyessä jouduimme laittamaan ”jarrun päälle” eli vaihtamaan genoan fokkaan, jottemme tulisi perille juuri lounastauon aikaan. Matkaan kului aikaa 32,5  tuntia, joista koneella 4,5 tuntia. Keskinopeus oli noin 6 solmua!

Soitin marinan konttoriin vähän aikaisemmin ja niinpä meitä oltiin laiturilla vastassa. Marinassa oli hyvin tilaa, vain kymmenkunta vierasvenettä. Marina on aika uusi ja kaikki paikat ovat todella siistissä kunnossa. Muurissa on vielä runsaasti tilaa maalauksille…

Kaupunki (tai kylä?) käsittää kolme katua pituussuuntaan kahden rotkon välisellä harjanteella. Sinne pääsee marinasta jyrkkää, ikivanhaa ja muhkuraista kivistä tehtyä tietä pitkin.  Kirkkoja tai muita ristillä merkittyjä rakennuksia on kylässä useita. Täälläkin on varmaankin vietetty jotain kirkollisia juhlia, sillä kirkko oli aivan ylenpalttisesti koristeltu kukkasin! Löysimme kaksi kohtalaisen hyvin varustettua ruokakauppaa ja torin, jossa ainakin torstaiaamuna oli kovin kovin hiljaista.

Viehätyimme heti ensi silmäyksellä kovin Santa Marian karuista ja avarista maisemista ja hellyttävästä pikku kylästä. Saarella on viisi retkeilyreittiä, joista on hyvät opaskartat. (Ensimmäisen kerran koko reissulla törmäsimme moiseen ylellisyyteen!) Totesimme, että tänne voisi tulla vaikka pitemmäksikin ajaksi asustelemaan – ajattelimme jopa kysellä vastaisen varalle pitempiaikaisen oleskelun hintoja!

Varasimme vuokra-auton huomiseksi (perjantaiksi) ja lähdemme kiertämään saarta (17 x 8 km) ja tutustumaan sen ihmeisiin. Siitä sitten lisää seuraavassa jaksossa…