Portimão / 10. - 18.12.2019

Toope, Tonttu ja muu Neetin väki toivottavat hyvää joulua!

Kello soi keskiviikkoaamuna jo kello kuusi. Halusimme päästä Faroon jo heti aamusta ja tähtäsimme kahdeksan jälkeen lähtevään junaan. Koska emme tienneet, miten kauan taksin saaminen kestäisi, olimme liikkeellä hyvissä ajoin.

Tivoli-hotellista tilattiin meille taksi ja se saapuikin jo kymmenen minuutin kuluttua. Aamu oli kylmä ja jo taksia odottaessamme hytisimme vilusta. Junan lähtöön oli sitten aikaa yli tunti ja sitä kuluttelimme tee- ja kahvikupposten ääressä kylmässä asemaravintolassa, yhtä kylmässä asemahallissa ja vielä kylmemmässä ulkoilmassa. Harmitti, ettei tullut laitetuksi kalsareita farkkujen alle!

Junassa onneksi sentään oli lämmitys ja reilun puolentoista tunnin junamatkan aikana saimme itsemme suunnilleen lämpimiksi. Maisemat matkalla olivat melko mitäänsanomattomat. Asutusta oli koko ajan näkyvissä, välillä kyliä ja välillä vain yksittäisiä asumuksia siellä täällä. Appelsiiniviljelmiä oli molemmin puolin rataa todella runsaasti. Muutama kukkula häämötti vähän kauempana, mutta rata kulki melko tasaisen maiseman halki.

Rautatieasemalta suunnistimme ensi töiksemme turisti-infoon saadaksemme kaupunkikartan. Info löytyi helposti ja sieltä saimme kaupunkikartan lisäksi ostetuksi oikein hyvän kartan koko Portugalista. (Praia da Rochan turisti-infossa ei ollut juuri mitään esitteitä saatavilla, eikä myöskään kyseistä karttaa kaupan.)

Faro on kaukana meren rannasta jokisuistossa eikä siellä ole satamaa suuremmille veneille. Aivan kaupungin keskustassa on satama-allas pienveneille. Junan ikkunasta näimme ohimennen purjeveneiden mastoja, mutta kävi ilmi, että ne olivat telakalla.

Vanhan kaupungin alue on melko suuri. Kadut ovat kauniisti kuvioituja ja erilaisia kauppoja, kahviloita ja ravintoloita on vieri vieressä. Tuli vähän sellainen olo, että nyt ollaan taas turistialueella. Väkeä oli kuitenkin liikkeellä aika vähän, ehkä osittain säänkin vuoksi.Vettä ripsutteli vähän väliä.

Ei kuitenkaan tarvinnut kuin poiketa muutaman kadun päähän, niin vastaan tuli toinen todellisuus. Rähjäisiä, osa asumattomia taloja joiden seinät ovat täynnä kaikenlaista sotkua. Tyhjillään olevia liikehuoneistoja.

Syrjäkadun kuppilan ovivahti

Ruokapaikkoja oli tarjolla vaikka kuinka paljon ja hyvän aikaa kiertelimme pitkin katuja, ennen kuin osasimme tehdä valintamme. Päästyämme sisälle ravintolan perälle iski hetkiseksi katumus: ei yhtään muuta asiakasta. Ruoka oli kuitenkin oikein hyvää ja palvelu tietenkin erinomaisen ystävällistä. Eikä hintakaan päätä huimannut!

Ruokapaikkamme somistusta

Jälkiruoaksi halusimme nauttia Irish Coffeet jollain terassilla rannan läheisyydessä, sillä aukinkokin oli tullut esiin. Taas käveltiin. Oli olutbaaria ja kahvilaa, mutta ei Irish Coffeeta saatavilla. Vihdoin löysimme oikean paikan ja nautimme auringonpaisteessa oikein hyvät – ja turistihintaiset – juomat.

Neljän jälkeen läksi paluujunamme. Oli mukava lepuuttaa jalkojaan, sillä olimme olleet jaloillamme suurimman osan päivästä. Aseman edessä oli onneksi vapaa taksi ja nopeasti pääsimme taas kotiin.

Lucian-päivänä kävimme kirkossa. Suomi-Algarve seura järjesti kauneimmat joululaulut-tilaisuuden Nossa Senhora do Amparo-kirkossa. Tai siis luulimme menevämme kauneimpiin joululauluihin, mutta itse asiassa kyseessä olikin joulujumalanpalvelus, jossa virsien sijaan laulettiin joululauluja. Väkeä – siis suomalaisia – oli paikalla yllättävän paljon, arviomme mukaan satakunta.

Joulukuusta kirkossa ei ollut, vaan suuri joulukuvaelma. Aurinkorannikolta tullut nuori pappi tutki sitä pitkään ja hartaasti ja kertoi tilaisuuden alussa, miksi oli niin tehnyt: Espanjassa on tapana ”piilottaa” jonnekin kuvaelmaan kakalla oleva paimen, jota lapset sitten innokkaasti yrittävät löytää. Tarinan mukaan yhdelle paimenista oli tullut kova hätä matkalla Jeesusta katsomaan, ja siksi tämä ”tapahtuma” on mukana espanjalaisissa joulukuvaelmissa. Tässä ei ollut, kertoi pappi.

Näitä löytyi paikallisen marketin hyllyltä. Turhaan tuli raahatuksi lentokoneella Suomesta asti!

Muutoin päivät ovat menneet normaaliin malliin: kauppareissuja, pyörälenkkejä, kävelylenkkejä, käsitöitä, sudokuja, radion kuuntelua ja TV:n katselua. Sunnuntai oli erityisen sateinen ja sen vietimmekin muutamaa pikku kävelylenkkiä lukuunottamatta urheiluohjelmien parissa: naisten kymppi, naisten ampumahiihtoa, jääkiekkoa ja miesten 15 kilometrin hiihto. Jännättävää riitti, mutta valitettavasti mitään mitalisadetta ei tällä kertaa tullut. Myös Al-Hol- hässäkkää on tullut seuratuksi mielenkiinnolla.

Vettä on satanut yhtä päivää lukuun ottamatta joka päivä. Onneksi täällä sateet tulevat ja menevät, joten aina jossain raossa voi uloskin lähteä. Sateisinakin päivinä päivälämpötilat ovat olleet useimmiten 16 – 17 asteen luokkaa.

Nyt on muutaman päivän ollut melko tuulista ja samaa on luvassa sunnuntaihin asti. Kävimme tänä aamuna (torstai) aallonmurtajalla ihastelemassa aaltoja. Se oli suljettu puomilla (joka oli kaatunut) ja poliisikin oli paikalla. Ei hän kuitenkaan meitä eikä muitakaan kieltänyt menemästä aallonmurtajalle. Voi olla, että jos tuulet jatkuvat ennusteiden mukaiseksi, aallonmurtajalle ei todellakaan ole asiaa. Yläveden aikana aallot voivat pyyhkiä sen yli. Tänään siellä käydessämme vesi oli jo laskussa ja aallot kävivät jo aika lähellä.

Marinaan saapui suomalainen kuunari Zangra. Näimme sen suihkureissullamme vastaanottolaiturissa ja kävimme vaihtamassa muutaman sanasen. Heillä ei ollut vielä tarkkaa suunnitelmaa jatkosta. Suunta on Välimerelle päin, mutta mahdollisesti alus nostetaan ensin telakalle pohjan puhdistusta varten.

Muutama hajahuomio:

Kadut ja tienvarret ovat täällä todella siistejä. Ei roskia. Mutta täällä onkin vielä toiminnassa Suomesta jo aikapäiviä sitten kadonnut ammattikunta eli kadunlakaisijat. Heitä kulkee pitkin katuja kärryineen ja hyvää työtä tekevätkin… tai sitten täällä ei heitellä roskia maahan!

Talvi on tullut tännekin. Lehtipuut pudottavat lehtiään maahan tai sitten lehdet kuivuvat paikalleen. Puut alkavat näyttää jo aika paljailta. Kukkivia kasveja ei ole kovinkaan paljon näkyvissä.
Jalkakäytävistä ja risteysalueista nyt puhumattakaan.

Jouluaattoon ei ole enää kauan, joten toivotamme kaikille rauhallista joulua!

Portimão / 2. - 9.12.2019

Sää on onneksi parantunut huomattavasti. Aurinko on monena päivänä paistanut lähes pilvettömältä taivaalta ja päivälämpötila on kivunnut jopa 20 asteeseen. Tätäkin kirjoittelen sitloorassa auringonpaisteessa topissa ja shortseissa. Kyllä meidän nyt kelpaa! Useita talvia täällä viettäneet sattumalta tapaamamme suomalaiset ovatkin kertoneet, että edellisten viikkojen koleahkot säät ovat olleet poikkeuksellisen kylmät. Toivottavasti nämä lämpimät jatkuvat!

Saimme Mikeltä vastauksen tarjouspyyntöömme pappakuomusta ja salongin patjastoista. Ei se mitään halpaa hupia tule olemaan, mutta kun tarvitaan niin tarvitaan. Ilmoitimme hyväksyvämme tarjouksen, mutta pyysimme vielä sähköpostitse vahvistuksen aikatauluista. Sen verran olemme täällä maailmalla oppineet, että aikataulut on syytä sopia tarkasti. Muuten asiat saattavat venyä ja venyä.

Aloitimme itsenäisyyspäivän vieton virittämällä Neetiin juhlaliput. Tuula ja Jussi tulivat Lagosista ja heidän kanssaan päivä sujui rattoisasti. Ensin vietimme aikaa Neetissä ja illalla kävimme vielä rantaravintolassa syömässä. Mukavaa oli!

Kaupungilla on ollut monenlaisia tapahtumia: lasten ja aikuisten juoksukilpailut ja optimistijollapurjehduskisat. Emme suoriutuneet niitä katsomaan, oli olevinaan muuta puuhaa.
Rantabulevardille on viritelty lapsille joulujuttuja, esimerkiksi jonkinlainen joulupukin maja. Joulupukkikin siellä näyttää silloin tällöin olevan paikalla ja suomalaisittain katsoen kovin kummallisissa asuissa olevia joulutonttuja.

Kaduilla on jouluvaloja ja muutamalla aukiolla tyyliteltyjä joulukuusia, mutta varsin maltillista jouluhössötys täällä on verrattuna Suomeen. Kaupoissa toki jouluherkkuja, lahjatavaraa ja muuta krääsää on esillä, mutta varsin maltillisesti. Ja joulumusiikkikaan ei tunge korviin joka paikassa!

Olemme kävelleet ahkerasti. Välillä hyötyliikuntaa kaupoille, mutta myös ihan lenkkeilytarkoituksessa. Eräänä päivänä läksimme Praia de Rochalta länteen päin kohti Alvorin kylää. Aivan mielettömän upeita uskomattomien kalliojyrkänteiden reunustamia hiekkarantoja! Juuri näitä on kaikissa Algarvea esittelevissä matkailumainoksissa. Osuimme myös aivan mainiolle ”puskaparkkipaikalle” erään hiekkarannan läheisyydessä. Olemme jo alkaneet katsella ympärillemme asuntoautoilijan näkökulmasta!

Keskiviikkona kävimme Marianon baarissa yhteislaulutapahtumassa. Tupa oli täynnä suomalaisia ja oli mukavaa laulaa vanhoja tuttuja lauluja kahden haitarin säestyksellä.

Suomalaisiin olemme törmänneet lähes päivittäin, milloin jossain kaupassa, milloin kadulla. Todella monet ovat viettäneet täällä jo monia talvia.

Koska WiFi toimii melko hyvin, olemme seuranneet televisiosta kiinnostuneina Suomen poliittistä hässäkkää.

Kaikenlaista puuhaa normaalien arkiaskareitten lisäksi on riittänyt lähes joka päivälle: pyykkiä, tupakansytyttyimen asennus toimintakuntoon, maston säätelyä ja tällä hetkellä Kari on liimaamassa kumiveneen hankainta paikalleen. Onneksi venetarvikeliikkeestä löytyi oikeanlaista liimaa!

Todennäköisesti lähdemme huomisaamuna junalla Faroon ja palamme illalla kotiin. Ajattelimme tutustua lähiympärisöön ensin julkisilla kulkuvälineillä. Ehkä vuokraamme auton jossain vaiheessa myöhemmin ja laajennamme sillä reviiriämme.

Portimão / 24.11. - 1.12.2019

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Kuva itsenäisyyspäiväjuhlasta Atlantin ylityksellä vuonna 2017.

Sunnuntaina 24.11. juhlistimme 30-vuotismerkkipäiväämme syömällä ulkona. Hyvän aikaa kiertelimme katsastamassa Praia da Rochan ruokapaikkoja, ennen kuin päädyimme hiekkarannan käytävän varrella olevaan ravintolaan.

Valinta oli onnistunut: ruoka oli hyvää ja henkilökunta rentoa ja ystävällistä. Kuvia ruoka-annoksista ei listalla ollut, joten hiukan epäsuhtaiset annokset tulimme tilanneeksi. Onneksi Kari otti alkukeiton ja minun ribseistäni jäi hänellekin.

Suomi-Algarve-seuran toimisto oli todella hankala löytää. Google Mapsista ja karin Here-karttaohjelmasta huolimatta (tai ehkäpä niiden takia!) kuljmme välillä ihan väärään suuntaan. Totta kai meillä oli paperikarttakin mukana, mutta portugalilaiseen tapaan vain harvoissa kadunkulmissa on kadun nimet, talonumeroista nyt puhumattakaan. Kaiken kukkuraksi satoi vettä, joten auringostakaan ei ollut apua suunnistuksessa…

Löytyihän se toimisto vihdoin viimein ja saimme siellä oikein mukavaa palvelua. Seuraavaksi etsimme Continente-ostoskeskuksen. Ostokset tehtyömme hortoilimme takaisin marinaan päin. Matkalla tapasimme yhdessä kadunkulmassa kolme suomalaista, joiden kanssa vaihdoimme muutaman sanasen.

Marine Canvas- firman Mike tuli tiistaina (vasta soitettuani perään, piti tulla maanantaina) käymään. Selitimme hänelle kaikki tarpeemme: uusi pappakuomu, salongin patjastot, mahdollisesti uusi sprayhood ja genoan korjaus. Nyt odottelemme tarjousta.

Suomalaisten kantapaikkanaan pitämä Mariano-pastelaria on kilometrin päässä marinasta. Kävimme tutustumassa siihen ja olihan siellä suomalaisia monessa pöydässä. Tutustuimme 85-vuotiaaseen Marttiin, joka on asustellut Portugalissa jo pitkään. Keskustelimme hyvän tovin elämästä Portugalissa, Portugalin kielestä ja paljosta muustakin. Martti on innokas kielten opiskelija ja muutaman päivän kuluttua kävinkin Marianossa ”treffeillä” hänen kanssaan ja sain monia hyviä vinkkejä portugalin ääntämyksestä ja monesta muustakin asiasta.

Joulukuvaelma Vanhassa kaupungissa

Karin piti saada polkupyörä. Kävelimme vajaan viiden kilometrin päässä olevaan suureen Decathlon-urheilukauppaan. Nyt olemme jo oppineet hyvän suunnistustaktiikan tässä kaupungissa ja löysimme hyvin perille. Ensin joen vartta riittävän pitkälle, sitten mahdollisimman suoraan kohteeseen. Emme yritäkään lähteä oikomaan näillä sinne tänne ristelevillä ”nimettömillä” tai kesken kaiken nimeään vaihtavilla kaduilla ja kujasilla.

Haikara pesii keskellä vilkasta liikennettö

Polkupyörä saatiin ostettua kohtuuhintaan ja matkalla vielä minullekin jotain: uusi paistinpannu entisen, aikansa palvelleen Kovanaaman tilalle. Eivät Kovanaamatkaan näemmä ole ikuisia!

Septitankki oli täyttynyt eikä suostunut tyhjentymään. Poistoputki tankin alaosassa on tukossa. Muutamana päivänä askartelimme vähän vähemmän miellyttävissä hommissa, ennen kuin tukoksen sijainti selvisi. Olemme yrittäneet etsiä kaupoista väkiviinaetikkaa ja/tai sitruunahappoa, joiden pitäisi pehmittää kalkkisaostumat. Ei ole vieläkään löytynyt! Olemme yrittäneet myös netistä löytämääni ”murskattu konetiskiaine + kuuma versi” -menetelmää. Tuloksetta. Saa nähdä milloin saamme homman kuntoon.

Nyt kun Karilla on polkupyörä, hänen oli helppo polkaista joen toisella puolella olevalle telakalle, jossa on muutama venetarvikeliike. Hän sai tilattua sieltä uuden starttiakun, joka tuotiin meille vielä samana päivänä kumiveneellä. Valitettavasti siinä olivat navat väärin päin, joten se piti viedä takaisin ja nyt odottelemme sitä oikeata versioita.

Sitlooran kompassipylväässä oleva tupakansytytin oli hapettunut pahasti Suomessa ollessamme eikäsuostunut heräämään henkiin puhdistamisesta huolimatta. Venetarvikeliikkeestä löytyi uusi, mutta nyt etsiskellään sille jotain aiempaa toimivampaa kiinnitysmenetelmää. Saa nähdä milloin jotain sopivaa löytyy.

Luulemme löytäneemme tämän kaupungin parhaan (tai meille sopivimman) ruokakaupan. Hyvän näköistä lihaa ja kalaa – ja ennen kaikkea myös sopivan pienissä pakkauksissa. Hyvät leivät ja kaikkea muuta mitä nyt saattaakaan tarvita. Tämä Lidl sijaitsee noin kolmen kilometrin päässä, joten saamme hyvää hyötyliikuntaa kauppa-asioita hoidellessamme.

Olemme tavanneet suomalaisia siellä sun täällä, ihan sattumalta ja sovitustikin. Eräänä päivänä kävelyllä tapasimme polkupyörillä liikkeellä olevan pariskunnan, jotka ovat tulleet tänne etelään asuntoautollaan. Saimme heiltä monenlaisia hyviä vinkkejä seuraavaa talvea ajatellen.

Sunnuntaina Marianon baarissa oli joulumyyjäiset, joissa pistäydyimme. Tupa oli aivan täynnä. Myytävänä oli muun muassa joulukoristeita, villasukkia, sinappia, mustikoita ja saaristolaisleipää. Leivän takia sinne itse asiassa menimmekin ja onnekkaasti saimme ostetuksi viimeisen!

Lagosissa, 30 kilometrin päässä, golf-lomalla olevat venekerhoystävämme Tuula ja Jussi kävivät meitä tervehtimässä. Vaihdomme kuulumisia, rupattelimme niitä näitä maailman menosta ja lounastimme Neetissä. Ennen heidän paluutaan Lagosiin kävimme vielä ihastelemassa Praia da Rochan rantaa Fortaleza de Santa Catarinan näköalapaikalta.

Tuula ja Jussi tulevat tänne Portimãoon viettämään kanssamme itsenäisyyspäivää. Tosi mukavaa, sellainen juhlapäivä tuntuu hienolta, kun sen saa jakaa jonkun kanssa.

Valoa pimeyteen menetelmällä Tee-Siitä-Mitä-On-Saatavilla.

Sää on ollut edelleenkin vaihtelevaa, lämpötilat yön 10 asteen ja päivän 17 – 19 asteen välissä. Pieni sähköpatteri on päällä koko ajan ja silloin tällöin, usein aamuyöllä, Neetin oma lämmitinkin pääsee töihin. Lähes joka päivä on ainakin ripsauttanut vettä. Mitään pitkällisiä sateita ei onneksi ole ollut. Muutaman päivän on tuullut aika kovaa ja marinassa tuuli ulvoo vanteissa ja jossain (onneksi vähän kauempana) nostimet kilisevät ja kolisevat.

Katukiveys hotellialueella

Alkupäivien lievän pettymyksen jälkeen tämä Portimão on alkanut miellyttää meitä kovin. Tosin kaupunki on hiukan nuhjuinen, mutta palvelut ovat hyvät, kuinhan ne vain onnistuu löytämään. Hotellialue rannalla upeine maisemineen on oikein hieno ja siellä on hyvät kävelyreititkin.

Alkaneen viikon ohjelmassa on normaalien kauppa-, kävely- ym. reissujen lisäksi Karilla pyörälenkkejä, minulla portugalin opiskelua, pyykkipäivä, keskiviikkona yhteislaulutilaisuus Marianon baarissa ja tietenkin itsenäisyyspäivän juhlinta.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Porto Santo - Portimão / 17. - 23.11.2019

Praia de Rocha

1. vuorokausi: Sunnuntaiaamuna kello 8.50 ajoimme ulos Porto Santon aallonmurtajan suojista. Tuulta ei ollut nimeksikään, mutta sekava maininki keikutteli Nereidiä kiertäessämme Porto Santon saaren vieressä olevan pienen korkean kalliosaaren. Pian sen ohitettuamme muutama delfiinti tuli meitä tervehtimään – mielestämme toivottamaan meille hyvää matkaa.

Jouduin vielä vähän jumppailemaan uuden plotterimme kanssa, ennen kuin saimme autopilotin Track- toiminnon pelittämään. Vastatuulta oli 2 – 3 m/s, joten nostimme isopurjeen ylös tukipurjeeksi ja moottoroimme kohti määränpäätä. Jo muutaman tunnin kuluttua kohtasimme ensimäisen vastaantulijan. Purjevene matkalla kohti Madeiraa.

Iltapäivällä tuuli voimistui 3 – 4 sekuntimetriin tuulikulman ollessa 30 astetta. Nostimme vielä fokankin ylös, moottorin edelleen tehdessä työtään. Vasta noin kello 17 tuuli kääntyi sen verran, että sammutimme moottorin ja jatkoimme matkaa purjein.

Muutaman tunnin kuluttua havaitsimme AISissa muutaman laivan tulevan vastaan, toinen viiden,toinen 15 mailin päässä. Ensimmäinen sadepölläkkä tavoitti meidät samoihin aikoihin. Hiukan sen jälkeen huomasin, että plotteri oli hukannut tutkan kokonaan. Onneksi salasanat löytyivät helposti ja Wi-fi-yhteys tutkan ja plotterin kesken alkoi taas toimia.

Yöllä saimme nauttia täysikuusta. 04.20 tuuli oli voimistunut jo 8 – 10 sekuntimetriin, joten reivasimme isopurjeen 2-reiviin. Siitä suoriuduttuamme huomasimme, että rahtilaiva oli tulossa meitä vastaan osoittamatta minkäänlaisia väistämisaikeita. Väistimme itse noin kahden mailin päässä. Vuorokauden saldo 135 mailia, jäljellä 319 M.

2. vuorokausi: Tuuli voimistui aamun aikana ensin 10 sekuntimetriin, sitten jo 11 – 13,5 m/s. Isossa aallokossa värkkäilimme ison 3-reiviin. Koska matka ei ison aallokon, jopa 17 sekuntimetriin voimistuvan tuulen ja noin 30 - 50 asteen tuulikulman vuoksi ei juuri edennyt, otimme taas moottorin avuksi. Ennusteiden mukaan meidän olisi pitänyt olla nyt pläkässä… voisimme käyttää iltapäivälehtien lööppejä: PLÄKÄ PERUTTU! Sisällä veneessä oli melkoinen mekkala; aallot paukahtelivat laitaan, meteli oli melkoinen ja vene keikkui sinne tänne.

Naureskelimme keskenämme erään purjehtijaystävämme lausahdusta: ”Purjehdus on iso ilo.” No ei kyllä ihan aina kuitenkaan!

Iltapäivällä tuulen laannuttua hiukan (7 – 8 m/s) yritimme taas purjehdusta, mutta koska tuulikulma oli tiukka ja sorto aikamoinen, näytimme olevan menossa Afrikkaan. Tuulen edelleen moinattua 4 – 6 sekuntimetriin fokka pois ja 3-reivatulla isolla ja koneella 20 asteen tuulikulmassa kohti määränpäätä.
Illan pimettyä rahtialus ohitti meidät keulan editse.

Yöllä tuuli laantui edelleen ja neljän jälkeen aamuyöllä purimme 3- reivin ja reivasimme kakkoseen. Neljän sekuntimetrin tuulessa , 50 asteen tuulikulmassa yritimme taas purjehtia. Matka ei edennyt, siispä kone taas avuksi.

Vuorokauden saldo 117 mailia, tultu yhteensä 252 M, jäljellä 204 M.

3. vuorokausi: Tulihan se pläkä. Tuulta 0 – 2 m/s. Aurinko paistoi ja nautimme - vastoin kaikkia ennakko-odotuksiamme – matkanteosta bikini-uikkarivarustuksessa. Puolenpäivän maissa seurasimme jännittyneinä omin silmin ja AISissa kahden rahtialuksen kohtaamista. Toinen oli menossa itään päin ja toinen lounaaseen. Ne ohittivat toisensa vajaan mainlin päässä toisistaan. Vähän kauempana edessämme yksi alus oli matkalla länteen. Aika vilkasta liikennettä tällä legillä!
Tuulen käännyttyä iltapäivällä takatuuleksi laskimme ison alas ja viritimme fokan ja genoan veisausasentoon. Tuulen ollessa vain 5 m/s nopeus ei tyydyttänyt meitä, joten taas käytimme konetta apuna.

Viiden maissa AISissa oli yhteensä viisi alusta näkyvissä. Ilmiselvästi olimme nyt purjehtimassa laivareitin yli.

Illalla, minun yritellessäni nukkumista, Nereidi alkoi käyttäytyä omituisesti. Matka ei edennyt laisinkaan. Kari testaili moottoria eri kierroksilla epäillen potkurissa olevan levää tai jotain. Viimein, hänen katsoessaan ulos, veden pinnasta näkyi, että olimme jonkinlaisessa virtauksessa. Veden pinta kiehui ja kuohui omituisesti tuulta vastaan. Tilanne meni onneksi kohtalaisen nopeasti ohi.

Yöllä oli melkoista maininkia. Takatuulta oli 8 – 9 m/s. Muutaman kerran oikein ärhäkkä aalto keikautti Nereidiä, kerran niin kovin, että yhden salongin kaapin ovi aukesi ja siellä ollut muovilaatikko rämähti lattialle ja pelästytti sekä meripunkassa nukkuvan Karin että minut sitloorassa. Vettäkin satoi pariin otteeseen. Ja taas tuli säiliöalus – säädyllisen matkan päässä – vastaan, matkalla lounaaseen päin.

Aamuyöllä ukkosti ja salamoi jossain vähän kauempana. Tuuli voimistui ja pienentelimme purjeita.

Vuorokauden saldo 130 mailia, jäljellä 73 M, tultu yhteensä 382 M.

4. vuorokausi: Aamupäivän aikana tuulen vaihdellessa harrastimme purjesulkeisia. Isopurjeen reiv in purku ja sen lisäksi välillä fokka, välillä genoa, välillä koneen avustaessa, välillä purjein.

Lähestyessämme Portugalin rannikon reittijakoaluetta ällistelin nähdessäni AISissa yhtä aikaa seitsemän alusta. Eipä se vielä ollut mitään, myöhemmin näkyvissä oli yhteensä 18 laivaa ja yksi katamaraani.

Ensimmäistä, pohjoiseen menevää väylää ylittäessämme selvitimme hienosti purjein kahden laivan väistämisen kiertäen niiden perän kautta. Seuraavan kanssa tulikin sitten jo vähän kiire. Koneella avustaen selvisimme sen alta pois. Seuraavat väylät menivät onnekkaasti siitä huolimatta, että liikennettä oli todella paljon.

Kännykät alkoivat toimia ollessamme noin kymmenen mailin päässä rannikosta ja 28 mailin päässä Portimãosta.

Lähes katkeamaton valonauha reunisti rantaa moottoroidessamme lähes pläkässä Portimãon satamaan. Sisäänajo aallonmurtajien välistä oli helppo. Vastaanottolaituri on matala ja pitkä. Pari alusta oli siihen kiinnittyneenä. Varsin pimeä se kuitenkin oli, ei valon valoa koko laiturissa.

Kansivalon ja otsalamppujen valaistessa saimme Nereidin kunnialla kiinnitettyä laituriin kello 23.30.
Matkaa kertyi 458 mailia, josta noin puolet moottoroimme tai ainakin käytimme moottoria pienillä kierroksilla purjeiden apuna. Aikaa kului 3 vuorokautta, 14 tuntia ja 40 minuuttia.

Perillepääsyn kunniaksi nautimme pienet pullot kuohujuomaa ja muutaman romminapanterin. Sitten uni maistuikin! Nämä muutaman vuorokauden legit ovat melko rankkoja, kun emme vielä oikein osaa nukkua kunnolla sen enempää yöllä kuin päivälläkään. Pitemmillä legeillä nukkumiseenkin tulee jonkinlainen ”rutiini”.

Hyvin nukutun yön jälkeen nautimme kaikessa rauhassa aamupalan ja menimme sen jälkeen ilmoittautumaan. Venetodistus, vakuutustodistus ja passit piti esittää ja niistä otettiin valokopiot. Siinä kaikki. On niin helppoa olla Schengen-maan kansalainen Euroopassa!

Kävimme ensin jalkaisin katsomassa meille osoitettua laituripaikkaa. Tenkkapoo tuli vastaan yrittäessämme avata kulkukortilla laiturille johtavaa ovea. Vaikka miten vilauttelimme korttejamme, ovi ei auennut. Onneksi jonkin ajan kuluttua nuori amerikkalaisnainen tuli paikalle ja neuvoi meille kädestä pitäen ovenavaustekniikan. Pitää vetää korttia hitaasti tunnistimen edestä, kuunnella tarkkaan ja hiljaisen – todella hiljaisen – napsahduksen kuuluessa nykäistä ovi nopeasti auki. Meni pitkään, ennen kuin opimme kunnolla tekniikan emmekä vieläkään aina onnistu ensimmäisellä kerralla.

Paikkamme oli korkean 42-jalkaisen katamaraanin vieressä. Meistä tuntui, että se varjostaisi meitä (aurinkoa) pahan kerran, joten kävimme vielä kysymässä luvan siirtyä pykälää kauemmas katista. Sehän vain passasi.

Neeti uudessa kodissaan. Taustalla hotellikompleksia. 

Tuulta ei ollut, joten saimme Neetin helposti pilttuuseensa. Virtauksia tuntuu olevan melko lailla ja vuorovesikin on yli kolme metriä, joten virittelimme kiinnitysköysiä moneen suuntaan.

Marina on suuri ja koostuu kahdesta, hotellirakennelman toisistaan erottavasta satama-altaasta. Eteläisessä näyttää olevan paikallisten veneitä, pohjoisemmassa sekä paikallisia että vierasveneitä. Kovin paljon asuttuja veneitä näytä olevan, ehkä vähän toistakymmentä. Ranskalaisia, englantilaisia, hollantilaisia, belgialaisia nyt ainakin. Yksi suomalaisvenekin, nyt kyllä asumattomana, on laiturissamme. Se on Porto Santossa tapaamamme Markon entinen vene Fifth Element, jonka hän möi pois vähän aikaa sitten.

Sosiaalitilat ovat melko kaukana Nereidistä marinan konttorirakennuksen vieressä. Suihkut ovat siistit ja kuumaa vettäkin tulee! Itse laiturit ovat hiukan räjähtäneessä kunnossa. Laiturissamme toimii vain muutama valo, sähkötolpista ovat suojakuvut irtoilleet ja valojakin on vain muutamassa tolpassa. Meidän tolppamme on hukannut sähköt jo moneen kertaan.

WiFi toimii välillä oiken hyvin, olemme pystyneet välillä jopa katsomaan Yle Areenaa. Välillä taas ei data liiku laisinkaan.

Ensimmäisinä päivinä mieleemme hiipi pieni pettymys talvikotipaikkavalintamme suhteen. Marinan lähellä on joitakin venevuokraus- ym. palveluja ja Tivoli-hotellin rakennuksia, mutta ei mitään muita palveluita. Vieressä on myös suuri kenttä, joka Google Mapsin kuvan mukaan on täynnä henkilö- ja asuntoautoja. Nyt se kyllä ammottaa tyhjyyttään.

Pienen matkan päässä on Praia da Rocha, pitkä ja leveä hiekkaranta. Sen reunassa kulkee laudoitettu, osan matkaa valaistu kävelyreitti. Väylän varrella on useita ravintoloita, joista useat näyttävät nyt olevan suljettuina. Uimareita ei rannalla ole näkynyt ainoatakaan.

Rannan näköalatasanteen alla on pieni vaatimaton elintarvikeliike. Mitään tuoretta sieltä ei saa lukuun ottamatta sämpylöitä ja jotain pullaa. Ruokaostokset on hoidettava vajaan kolmen kilometrin päässä kaupungissa.

Vanhaa kaupunkia

Kaupunkiin on muutaman kilometrin matka. Alkumatka pitää kävellä joutomaiden halki eikä joka kohdassa ole kunnon valaistusta. Onneksi itse kaupunki on ihan mukava. Varsinkin vanha kaupunki kapeine katuineen ja mataline vanhoine kivitaloineen miellytti meitä kovasti.

Löysimme kauppahallin, jossa tulemme varmasti asioimaan usein. Lukuisien kojujen vihannes- ja hedelmätarjonta on erinomaista – ja edullista! Ostimme melkoisen määrän vihanneksia ja olin varautunut vähintää kymmenen euron laskuun. Hinta oli kuitenkin vain 4,60 €.

Olemme käyneet vasta keskustan Pingo Doce- supermarketissa, josta saanee kaikkea mitä nyt yleensä ruokakaupasta täällä päin on saatavissa. Keskustan lähistöllä on myös Lidl ja toinenkuin suuri supermarket tai kauppakeskus, mutta niihin emme ole vielä ehtineet.

Praia da Rochan yläpuolinen ranta toi lohtua ja lievensi suuresti pettymystämme ympäristöstämme. Jo äsken mainitun hiekkarannan kävelyreitin päästä (ja väliltäkin) nousee rappusia ylös jyrkänteen päälle. Siellä on näköalapaikkoja, ravintoloita, matkamuistomyymälöitä ja hotelli toisensa perään. Siistiä ja huoliteltua. Hotellit näyttävät kyllä olevan nyt lähes tyhjillään. Illalla rannalla kävellessämme näimme vain muutamassa ikkunassa valon.

Mastojen huiput pilkottavat hotellin takana.

Lauantaiaamuna, hakiessani perähytistä jotain , nenääni osui jokin omituinen tuoksi. Mainitsin asiasta Karille ja hän alkoi tutkia asiaa. Onneksi huomasin asian, sillä punkan alla oleva käynnistysakku oli aivan kuuma! Molemmissa (sekä hupiakkujen että käynnistysakun) latureissa paloi punainen valo. Sen varaus oli myöskin laskenut. Tuulettelimme ja akun hiukan jäähdyttyä Kari alkoi tutkia tilannetta. Ilmeisestikin vain kaksi vuotta sitten Mindelosta Kap Verdeltä ostettu akku on jo tullut tiensä päähän! Kari kantoi sen ulos laiturille ja alkuviikosta alamme metsästää uutta akkua.

Ajattelimme teettää täällä Nereidiin uuden pappakuomun ja mahdollisesti sprayhoodin. Otin tekstiviestitse yhteyttä Mike-nimiseen mieheen, jonka tekemisiä Fifth Elementsin Marko kovasti kehui. Mike lupasi palata maanantaina asiaan. Saa nähdä, millaisen tarjouksen saamme.

Salongin sohvien päällykset alkavat myös tulla tiensä päähän. (Ei kummakaan, ikää on kuitenkin jo 28 vuotta!). Pyydämme tarjouksen myös niiden uusimisesta.

Sää on ollut melko viileä. Viime yönä oli vain yhdeksän astetta lämmintä. Pieni Cascaisista ostettu sähköpatterimme on päässyt taas töihin ja Neetin oma lämppärikin on käynnistetty ainakin iltojen ajaksi. Vettä on satanut lähes joka päivä. Ei jatkuvasti, mutta pieniä kuuroja ja tihkusadetta on tullut. Kaupunkireissuilla meillä on ollut sadetakit mukana ja usein niitä on tarvittukin. Minulla on ollut polvihousut jalassa ja sadehousut repussa. Niitä olen sitten pukenut ja riisunut, sillä sadekuurojen välissä, auringon paistaessa, sadehousut ovat aivan liikaa. Päivälämpötilat ovat vaihdelleet noin 12 – 19 asteen välillä. Hellevaatteilla ei täällä nyt ole käyttöä.

Ensi viikolla jatkamme ympäristöömme tutustumista. Lisäksi liityin Algarve-Suomi-seuraan ja käymme sen toimistossa kyselemässä seuran toiminnasta ja toivottavasti saamassa hyviä vinkkejä Portimão-elämäämme ajatellen.

Porto Santo / 9. - 16.11.2019

Tässä joulutähden mallia sinne koti-Suomeen!

Vedessä vihdoin, mutta edelleen Porto Santossa.

Museon sisäpiha

Aikamme on kulunut enemmän tai vähemmän aikaa tappaessan ja ”tikusta asiaa” tekemisissä.
Sen verran täytime turistivelvollisuuksiamme, että kävimme pienessä Kolumbus-museossa kylän keskustassa. Esineistö oli melko niukkaa, mutta piha oli upea. Pääsymaksukaan ei päätä huimannut, Karilta euro ja minulta kaksi.

Museon esineistöä

Jännäsimme lauanraina ja sunnuntaina EHT-turnauksen Suomen jääkiekko-otteluita rantabaarissa WiFin ääressä.

Satamaan ilmestyi suomalaisvene Olivia (Hallberg Rassy Monsun 31) nuorine miehistöineen, matkalla Kanarialle. He pistäytyivät meillä vaihtamassa kuulumisia. Mukavaa tavata suomalaisia!

Vene laskettiin veteen keskiviikkona 13.11. Joka kerta nostot ja laskut jännittävät minua tavattomasti, mutta kaikki sujui taas niin kuin pitikin.

Jouduimme etsimään ankkuripaikkaa ja yrittämään ankkurointia monta kertaa, ennen kuin saimme ankkurin pitämään. Kerran luulimme jo onnistuneemme, mutta takanamme olevan ranskalaisveneen väki oli sitä mieltä, että olimme liian lähellä. (Mitenkähän tulevat toimeen pienemmillä ankkuripaikoilla - olimme toden totta aivan riittävän etäällä!) Siirryimme siis pois.

Ankkuroiduttuamme Kari kurkisti konehuoneeseen ja huomasi, että jäähdytysvesiletkusta tippui vettä. Pitkään ahtaassa paikassa aherrettuaan Kari sai letkun kiristetyksi. Hetken jo huoletti, että tähänkö nyt jämähdetään…

Tuuli on ollut kovin puuskaista ja repivää. Ankkuriketjuun kiinnitetty köysi natisee ja valittaa. Varsinkin yöllä se vähän häiritsee. Olemme kuitenkin pysyneet sievästi paikoillamme. Kaikki hyvin siis.

Kumivene piti tietenkin ottaa taas esiin. Valitettavasti toisen airon hankain puuttuu edelleen. Meillä oli tarkoitus liimata se paikalleen, mutta liimaa ei ollutkaan riittävästi. Kyselimme sitä marinan henkilökunnalta, mutta Porto Santosta sellaista ei kuulemma saa. Olisi pitänyt lähteä Funchaliin sitä etsimään. Suoritamme liimauksen siis Portimãossa.

Perämoottori ei tahtonut millään irrota telineestään. Kiinnityssalvat olivat hapettuneet ja jumissa. Karin askarteli pitkään ja hartaasti, ennen kuin moottori suostui irtoamaan. (Pitäisi aina muistaa rasvata kaikki mahdollinen ennen pitkiä seisokkeja!)

Moottori käynnistyi onneksi hienosti muutaman yrityksen jälkeen ja pääsimme kätevästi rantaan.
Portimãon marinasta löytyy meille paikka. Hinnoittelu on aika jännä: meillä on tarve noin viideksi kuukaudeksi.Viiden kuukauden hinta olisi vain viisi euroa halvempi kuin kuuden kuukauden, joka sisältää lisäksi viisi vuorokautta telakalla ja alennusta nostosta ja painepesuripesusta. Otimme siis kuuden kuukauden diilin, vaikkei meillä toivottavasti (!!!) ole tarvetta nostaa Neetiä ylös.

Tätä kirjottaessani Kari havaitsi, että vessa jumittaa. Vähemmän miellyttävän korjaussession jälkeen vessa onneksi toimii taas. (Onneksemme se jumitti nyt, eikä kesken purjehduksen. Tässä on kuitenkin suhteellisen siedettävät olot korjaukseen.)

Nyt odottelemme sopivaa lähtökeliä. Näillä näkymin lähdemme sunnuntaiaamuna kohti Portimãota. Matkaa on noin 450 mailia eli nelisen vuorokautta.

Kohta lähdemme jännittämään Huuhkajien Liechtenstein-peliä ja samalla pistän tämä kirjoitelman maailmalle.

SIIS. EI. NÄY! Viafreen kautta olemme katsoneet Huuhkajia samassa kuppilassa aikaisemmin ilman ongelmaa. Nyt olemme Viafreen mielesträ väärässä maassa! Nelosella pitäisi olla ilmainen, mutta senkin mielestä olemme väärässä paikassa. Harmi. Kaiken kukkuraksi WiFikin toimi sikamaisen huonosti, joten blogi jäi lähettämättä ja Kari seurasi ottelua mobiilidatalla Hesarin nettisivujen kautta. Hienostihan ottelussa sitten kävikin: voitto 3 – 0!

Lauantaiaamuna kävimme tekemässä viimeiset ruokaostokset. Kaupan eteisessä on Punaista Ristiä vastaavan organisaation henkilöitä jakamassa ilmaisia muovikasseja. No huh!

Nyt iltapäivällä lähdemme yrittämään tämän blogin lähetystä uudelleen, käymme suihkussa ja ilmoittamassa lähdöstämme satamakonttorissa. Huomisaamuna nostamme ankkurin. Vihdoin.

Porto Santo / 1. - 8.11.2019

Marina ja ankkurointialue

Porto Santossa ja telakalla nökötämme edelleen. Täällä ja myös Atlantilla on ollut aika kovia tuulia ja samaa – ja vastaista tuulta - on luvassa vielä ensi viikollekin. Nereidi on ollut valmis vesillelaskuun, mutta totesimme, että meidän kannattaa kuitenkin 55 euron kuukausihintaan odotella suotuisia tuulia telakalla sähkön ja vesijohdon ääressä. Bonuksena on tietenkin kävelylle lähtemisen helppous kun ei tarvitse ensin dingillä ajella maihin. Kaiken kukkuraksi olemme nähneet muutamana päivänä ankkurointialueella sellaista keikutusta, että oksat pois.

Sää on ollut hiukan viileämpää kuin aiemmin. Pitkähihaisia vaatteitakin on jo tarvittu! Monena päivänä on ollut pieniä tihkusadekuuroja ja muutaman kerran vettä on tullut oikein ravakasti. Onneksemme emme silloin ole olleet liikkeellä.

Joka päivälle on riittänyt askaretta: Hankimme Suomesta lämmityslaitteeseen uuden piirikortin ja hehkutulpan ja Kari asensi ne paikalleen. Nyt lämppäri toimii taas! Ei sitä varmaan nyt ihan heti tarvita, mutta luultavasti kuitenkin talven aikana Portimaõssa.

Peräakseli sai taas öljytilkkansa – kiitos Villelle hyvästä vinkinstä! (Meillä on onneksi vielä pillejä jäljellä. Täytyy alkaa säännöstellä niitä, jos niiden valmistus ja myynti kohta kokonaan lopetetaan.)

Kari sääti fokan rullalaitetta kireämmälle ja sääti vantit. Nyt masto on hyvässä asennossa! Tuuliperäsinkin sai pienen hienosäädön.

Tiikkikannessa oli myös huollettavaa. Kari irrotti kuluneet ja irtoamassa olevat tapit ja laittoi uudet tilalle. Karibialta ostettu puuliimaa vähän epäilytti. Toivottavasti se pitää. Ensi kerralla tuomme Suomesta vanhaa kunnon EriKeeperiä!

Selvitimme huoltorakennuksen lattialla genaakkerin. Varsinaisessa sotkussa sen sukan nostonaru olikin. Ei ole kumma, että purjeen pussittamisen kanssa on ollut haastetta. Hyvän aikaa raavimme päitämme, ennen kuin saimme sen ojennukseen. Nyt pitäsi toimia hienosti.

Hankimme Suomesta uuden SIM-kortin Iridium-satelliittipuhelimeen. Nyt se aktivoitiin ja minun piti jumpata uuteen kannettavaan SkyFile Mail sähköpostiohjelma. Parina päivänä sen kanssa ähistelin, mutta kärsivällisyys palkittiin ja satelliittisähköpostimme toimii! Saamme taas otettua tuuliennusteita merellä ollessamme.

Toimintaterapiaa: Virkkasin myssyt tee- ja kahvikannuille.

Arkistot ja ”roinalaatikot” on selvitetty ja käsitöitäkin olen ehtinyt tehdä.

Olemme käyneet kävelyllä joka päivä, vähintäänkin kylällä ruokakaupassa. Halusimme vuokrata auton tuodaksemme sillä raskaita juomaostoksia kaupasta ja kierrelläksemme saarella.

Googlesta löysin kaksi autovuokraamoa. Kylällä olevan vuokraamon hinnat olivat tuplat kauempana olevaan verrattuna. Google Mapsin opastuksella läksimme lampsimaan kylän keskustasta parin kilometrin päässä olevalle vuokraamolle, sille halvemmalle. Maps kävelytti meitä kummallista reittiä (se selvisi meille perille päästyämme). Ylämäkeä, jyrkempää ylämäkeä, alamäkeä ja taas ylämäkeä. Loppujen lopuksi olimme lentoasemalla!

Saimme onneksi sovittua, että auto tuotaisiin meille seuraavana aamuna marinaan ja sinne voisimme sen myös palauttaa. Vuokrausasiat hoidettuamme nautimme hyvin ansaitut oluet lentoaseman ravintolassa ennen paluutamme helppoa ja selvää reittiä kylälle.

Näin sitä ajeltiin. Kaiken se Kuukkeli tietääkin!

Auto saapui aamulla täsmällisesti. Saari on pieni 11 km x 6 km, joten ehdimme päivän aikana ajaa lähes kaikki ajokelpoiset autotiet. Kilometrejä kertyi 60.

Näkymä kirkon pihalta

Ensin ajoimme marinan yläpuolella olevalle jyrkällä rinteellä yksinään kököttävälle kirkolle. Sinne saaren asukkaat ovat aikanaan paenneet merirosvoja. Pihalta on hienot näkymät alas marinaan ja kylälle.

Lähistön Portela-näköalapaikalla on komea palmukuja, kolme entisöityä tuulimyllyä ja tietenkin hulppeat näköalat.

Saari on todella karu ja kuiva. Siellä täällä on entisiä pengerrettyjä viiniviljelmiä ja hylättyjä ja rapistuneita taloja. Emme voi olla ihmettelemättä, miten tuollaisissa paikoissa, tällaisissa olosuhteissa on saatu mitään kasvamaan. Ei ole leipä (ja viini) ole ollut helpossa aikanaan.

Rinteillä, vähän korkeammalla kasvaa havupuita. Rannaltakin olemme nähneet, miten korkeat rinteet ovat usein pilvien peitossa, joten siellä kosteutta riittää.

Hiekkarantaa riittää!

Pysähdyimme Quinta das Palmeiras-puistossa. Vesiaiheita ympäröi autioon ja karuun lähiympäristöön verrattuna uskomaton vehreys. Polut mutkittelivat lammikoiden ja purojen välistä ja joka puolella oli lintuhäkkejä mitä erilaisimpine papukaijoineen ja muine lintuineen. Flamingo ja strutsikin tallustelivat erään lätäkön rannalla. Mukava paikka, ilman muuta kolmen euron pääsymaksun väärtti.

Pico do Castelon näköalapaikalla söimme lounaseväämme. Seuraksemme tupsahti heti istuuduttuamme kaksi kissaa. Kovaäänisesti ne alkoivat vaatia meiltä ruokaa. Toiselle kelpasi oikein hyvin sämpylä, toinen vain nuuhkaisi sille heitettyä leivänkappaletta ja siirtyi loitommaksi.
Hiukan myähemmin huomasimme, että joku käy ruokkimassa näitä katteja. Tyhjiä ruokakuppeja ja vesiastia oli maassa ja kiveyksen päällä kissannappuloitakin.

Hienot olivat näköalat tältäkin paikalta. Edellisellä reissulla 2005 kapusimme vielä aivan kukkulan huipulle, jossa on puutarha ja talo. Nyt se urakka jäi suorittamatta.

Kävimme monen muunkin ”Picon” (=huippu) näköalapaikalla ihastelemassa maisemia.
Vihreä golfkenttä kaiken ruskean ja harmaan keskellä näyttää uskomattomalta. Jonkin verran siellä näytti olevan pelaajia, mutta ei todellakaan ruuhkaksi asti.

Hautasumaa on oikein kaunis. Haudoilla oli valtavasti tuoreita kukkia, oikein hienoja asetelmia. Päättelimme, että niitä oli niin paljon juuri olleen pyhäinpäivän takia. Tuuli oli kaatanut useita asetelmia ja niitä kiertelin nostelemassa pystyyn. 

Paluumatkalla kävimme supermarketissa ostamassa pari kärryllistä juomia veneeseen. Pullovettä, wichyä, jääteetä, kokista, tuoremehua, olutta, viiniä… Ruokatarvikkeet alle 500 mailin purjehdukselle on kohtuullisen helppo vetää mummokärryllä tai kantaa repuilla veneeseen, mutta moinen nestemäärä jo painaa aika tavalla!

Nyt siis odottelemme suotuisia tuulia seuraavalle legille. Lisäksi odottelemme jännityksellä vastausta kyselyyni laituripaikasta Portimaõssa. Kolmeen päivään kukaan ei ole ehtinyt vastaamaan...

Suomi – Porto Santo / 23. – 31.10.

Viimeisinä päivinä Suomessa touhua riitti.

Monninkylässä vaihdettiin Essiin talvirenkaat. Tarkoituksemme on tulla maaliskuussa ”lomalle” Suomeen ja varauduimme siihen jo etukäteen. Saimme myös nauttia upean hirsisaunan jättimäisen kertalämmitteisen kiukaan mehevistä löylyistä.

Laurin, Suvin, Jannen ja Helin kanssa nautimme läksiäismehut- ja teet Essissä heidän kotikadullaan. Ja meitä onnisti: Lasten koulukuvat olivat juuri parahiksi saapuneet ja saimme omamme mukaamme!
Ahdoimme Essistä kaiken mahdollisen varastoon, roudasimme suurimmat matkalaukut Jukan luokse Konalaan ja sitten olikin aika viedä Essin talvikotiinsa.

Mukavan mutkaisen taipaleen takana ovat siistit varastorakennukset, jonne jätimme Essin odottelemaan ensi kevättä. Jukka tuli meitä noutamaan ja viimeisen yön muutamat tunnit nukuimme - varsin huonosti – hänen luonaan.

Puoli viideltä aamulla läksimme lentokentälle. Lissabonin- kone oli puoli tuntia myöhässä. Meitä se ei haitannut, sillä meillä oli Lissabonissa vaihtoaikaa Porto Santon koneeseen kymmenkunta tuntia.
Koska odotusaika oli niin piinaavan pitkä, maksoimme 30 € / nenä Loungeen pääsystä. Kannatti. Hiljaista, rauhallista, mukavia istuimia, pientä purtavaa ja juotavaa ja WiFikin toimi hyvin. Saimme aikamme kulumaan kohtalaisen mukavasti.

Porto Santon lento oli myös puoli tuntia myöhässä. Kone oli melko pieni ja tuli lähes täyteen. Vajaan kahden tunnin lento meni mukavasti lukuun ottamatta kovaa korva-, poski- ja pääkipuani, jonka kourissa kärvistelin koneen alkaessa pudottaa korkeuttaan. Teki mieli kiljua ääneen!

Lentoasemalla saimme taksin jonottamatta. Majoituspaikkaamme ei tahtonut millään löytyä tiedossamme olevasta osoitteesta huolimatta (nämä Portugalin osoitemerkinnät – olemme taistelleet niiden kanssa ennenkin!). Taksikuskin piti soittaa apartementoksen pitäjälle ja kysyä neuvoa.
Huone oli pieni ja vaatimaton, mutta siellä oli kaikki mitä tarvitsimme. Nautimme tilkkaset punaviiniä Suomesta tuomiemme ruisleivän, juuston ja meetwurstin kera. Ja sitten nukkumaan!

Seuraavana aamuna kävimme ensi töiksemme ruokakaupassa hakemassa purtavaa tulevia päiviä varten. Teimme eväät ja sitten läksimme jännittyneinä kävelemään kohti telakkaa. (2,7, km)
Ilmoittauduimme satamakonttorissa ja pyysimme jotakuta tuomaan meille tikkaat ja varmistamaan sähkön ja veden saatavuuden.

Päällisin puolin Neeti näytti olevan mainiossa kunnossa: sprayhood ja pappakuomu ehjinä ja kaikki muukin ok. Samoin kansi, sitloora ja sisätilat olivat yllättävän siistissä kunnossa. Pölyä tietenkin oli joka puolella ja ulkopuolen metalliosissa kevyesti pieniä ruostepilkkuja. (Saimme ne kohtuullisella vaivalla hangattua pois seuraavina päivinä.)

Eniten minua oli jännittänyt torakkatilanne. Olin nähnyt sieluni silmin kauhukuvia sisällä marssivista torakka-armeijoista. Helpotuksemme oli suuri, kun mitään sellaista ei ollut. Ansoituksemme (”torakkahotelleja” ja myrkkyjauhekuppeja siellä täällä) oli selvästikin toiminut hyvin. Kuolleita otuksia löytyi jonkin verran – ei kovinkaan paljoa – ja tätä kirjoittaessani viikon kuluttua emme ole tavanneet veneessä vielä yhtään elävää torakkaa. Hyvä niin.

Nukuttuamme kaksi yötä apartementoksessa muutimme Neetiin asumaan. Telakalla asumisessa on pari ikävää puolta: kaikki tiski-, siivous- ym. vedet pitää kantaa ulos. Telakan WC:hen ei onneksi ole pitkä matka, mutta joka tapauksessa kynnys lähteä kapuamaan tikkaita varsinkin iltapimeällä on korkea. Hyvänä puolena voi pitää sitä, että kävelylle lähtemisen kynnys on matalampi kuin ankkuroidusta veneestä dingillä maihin lähtemisen.

Koko kuluneen viikon olemme ahkeroineet uutterasti. Kari kiillotti kyljet ja targakaaren, kunnosti peräsimen, maalasi pohjan ja ties mitä. Minä siivosin ja järjestelin tavaroita sisällä, inventoin ruokatarvikkeet ja kiillottelin loput ulkopuolisesta heloituksesta.

Uuden plotterin virittelyyn (WiFi-yhteys tutkaan ym.) ja sen toimintoihin tutustumiseen sain kulumaan puoli päivää. Kaikkea ei vielä voinut testata, kun olemme kuivalla maalla. Jotenkin tämä uusi esitystapa ei tunnu yhtä selkeältä kuin entisen plotterimme, mutta toivottavast se on vain tottumiskysymys,

Isopurjekin on jo paikallaan. Fokan ja genoan pystymme laittamaan paikalleen vasta kun Neeti on vedessä. Lukki on sen verran pieni, että rullalaitteet pitää siirtää taaksemmaksi ja sivuun, että veneemme mahtuu kyytiin.

Ikävä yllätyskin löytyi, kun Kari maalasi pohjaa. Keulassa, siinä missä köli alkaa, oli kapea, muutaman millimetrin ”repeämä”. Saimme paikallisen miehen hiomaan paikan auki ja laminoimaan sen uudelleen. Onneks vaurio ei ollut paha eikä laajemmalle levinnyt.

Korjaaja oli sama mies, jolta olimme ajatelleet tilata sisälattian tukikaarien uusinnan ja laminoinnin. Tulimme kuitenkin toisiin ajatuksiin. Mies tekee päivät töitä telakalla ja kävi pohjan korjausta tekemässä iltapäivisin työpäivänsä jälkeen. Kun kysessä oli pikku homma eikä meillä ole kiirettä, se ei haitannut. Isomman työn tekeminen kestäisi varmaankin ikuisuuksia, joten päätimme jättää sen remontin Portimaõon.

Veneitä satamassa on paljon, sekä telakalla, laiturissa että myös ankkurissa. Aiemmin täällä ollessamme ankkurissa on ollut vain muutamia veneitä, nyt enimmillään ainakin viisitoista. Kari kuuli suomalaisen Kalevala-veneen kipparilta, että hänen oli pitänyt lähteä Las Palmasista ARC-veneiden alta pois. Mahtaisiko veneiden määrä johtua ainakin osittain siitä? Emme ole ehtineet Kalevalan väkeä enempää vielä tavata, koska Kalevala on vedessä ja me maissa emmekä ole sattuneet rannalla vastakkain.

Toinenkin suomalaisvene oli täällä muutamia päiviä. Jo Le Marinissa tapaamamme katamaraani on matkalla ARC-kisaan. Tapasimme kapteenin pikaisesti ruokakaupassa ja oli puhe pistäytyä kylässä. Kun viimein olimme saaneet hommat siihen malliin, että kyläilyyn olisi ollut aikaa, vene oli jo lähtenyt. Harmi.

Viikonloppuna aivan telakan vieressä, muutaman metrin päässä Neetin perästä, oli moottoripyörätapahtuma. Moottoripyöriä oli paikalla arviolta 40 – 50. Autonrenkaista oli tehty muutaman sata metriä pitkä ”rata”, jossa moottoripyöräilijä toisensa perään teki temppujaan. Ajettiin etupyörällä ja takapyörällä ja ties miten ja poltettiin kumia jarruttamalla ja kaasuttamalla. Yleisö hurrasi. Kumin käry ja pakokaasu pöllysivät!

Ilmeisesti viimeiset tapahtumaan osallistujat läksivät yhteysaluksella keskiviikkoiltana. Olimme kävelyllä aallonmurtajalla yhteysaluslaiturille, kun kymmenkunta moottoripyörää ajoi torviaan huudattaen ohitsemme lähdössä olevalle laivalle. Arvelimme ensin, että he olivat myöhästymässä, mutta ei sentään. He pysäyttivät laivan perän luo ja alkoivat vilkutella ja laulaa hoilottaa. Laivan perässä vilkuteltiin ja laulettiin samaa laulua – ja jossain laivassa joku kaasutteli moottoripyöräänsä ja huudatti torvea. Että sellaiset lähtöseremoniat.

Kylä on suunnilleen entisellään. Katu- ja rakennustöitä on jonkin verran meneillään. Kesällä täältä lähtiessämme päätien varteen oli valmistumassa suuri rakennus. Mistään ei käynyt ilmi, mitä siihen oli tulossa. Nyt työ oli valmistunut ja siinä on kafeteria ja suuren suuri ja hyvin varustettu Pingo Doce-ruokakauppa. Kauppamatka satamasta lyheni jonkin verran!

Kovin, kovin hiljaista on kylällä ollut siellä käydessämme. Toriaukio ja turistikaupat lähes tyhjillään, hiekkarannalla olemme nähneet vain muutaman ihmisen. Kummallista.

Viime yönä oli kylän edustalle ilmestynyt suuri matkustaja-alus. Toivottavasti se viivähtää täällä vähän aikaa ja tuo eloa paikallisten kaupantekoon.

Sää on olluit mitä parhain, lämmintä päivisin 21 – 25 astetta, yöllä ehkä pariakymmentä astetta. Joinakin päivinä on ollut pilvistä tai puolipilvistä, joinakin aurinko on porottanut pilvettömältä taivaalta.

Täällä on nyt todella kuivaa, milloin lie viimeksi satanut. Aina täällä mielestämme on ollut ruskeata, mutta nyt luonnossa on vihreätä ehkä vieläkin vähemmän. Istutukset ja mehikasvit toiki voivat hyvin.

Yritämme varata Neetin vesillelaskun ensi viikon puolivälin aikoihin. Sitten purjeet paikalleen ja odottelemaan sopivia purjehdussäitä kohti manner-Portugalia.