Laboe - Helsinki / 19. - 24.6.2020


Juhannusaatto. Vesisateessa ajoimme marinasta ulos. Nosimme isopurjeen ylös ja moottoroidessamme Kari tarkisti vamuuden vuoksi reivit. Ja onneksi, sillä jotenkin puomin päässä reivinarut olivat päässeet ristiin. Aikansa siinä meni ja sitten käänsimme keulan kohti Fehmaria.

Heti Kielin edustalla on suuri armeijan harjoitusalue, joka meidän käskettiin kiertää Kieliä lähestyessämme neljä vuotta sitten. Siitä oppineina päätimme heti kiertää aulueen suosiolla.
Laitoimme autopilotin päälle ja se käyttäytyi tosi kummallisesti. Nereidi näytti kulkevan aivan kyljittäin ja tuon tuostakin Helmeri (=autopilottimme) piipitteli: ”No data”. Uudelleen ja uudelleen. Päättelimme, että sotilasaluetta ympäröiviin viittoihin oli asennettu jokin häirintälaite ja ohjasimme käsin.

Alueen ohitettuamme ongelma kuitenkin jatkui edelleen. Meidät valtasi epätoivo: näinkö joutuisimme heti poikkeamaan Fehmarin satamaan korjauttamaan Helmeriä? Ilman autopilottia kaksin purjehtiminen ja varsinkin moottorointi tulisi olemaan tosi rankkaa. Ja kaiken kukkuraksi oli perjantai, joten joutuisimme olemaan siellä viikonlopun yli korjausta odotellessamme.

Netti toimi vielä ja googlettelin epätoivon vimmalla Raytheon ST6002 virheilmoituksia. Kaikki antoivat suunnilleen saman lopputuloksen: vikaa johdoissa. Voi ei. Kari kurkisti mittaritaulun taakse ja siellä ainakin piuhat olivat ok.

Kari keksi viimeisen oljenkorren: Soitto ystävällemme, pallon kiertäneelle ja paljon purhehtineelle Hannulle. Selvitin ongelman ja Hannulla oli kaksi ratkaisua: Joko jotain metallista sähkökompassin lähellä tai vikaa johdotuksessa. Paniikissamme hetken aikaa meillä löi tyhjää: emme tiedä, missä sähkökompassi on. No, tiedettiinhän se. Mutta mitään työkaluja tai muuta ei Kari ollut sen lähelle siirrellyt. Yksi metallinen teepurkki löytyi kompassin viereisestä laatikosta muiden, ”vaarattomien” elintarvikkeiden joukosta.

Epätoivo syveni. Pakko mennä satamaan selvityttämään ja korjauttamaan ongelma. Sitten Karilla välähti: entä kaappi sähkökompassilokeron toisella puolella? Ja: siellähän sitä olikin metallia monenlaista: terästermoksia, raastinrautoja, vesipannu, sähköjohtoja. Kari tyhjensi kaapin ja siinäpä se: kaikki oli kunnossa. Ihmetytti vain, että aiemmin asiasta ei ollut aiheutunut ongelmia. Ainoa selitys oli, että Laboesta lähtiessämme olin tunkenut sähköjatkojohdon ja vedenkeittimen alaosan aivan kaapin perukoille ja siitä Helmerimme sai hepulit. Huokaismme helpotuksesta. Matka jatkukoon. Mutta kaapit tulevat kokemaan uudelleenjärjestelyn!

Vähänkö tunsin itseni tyhmäksi, kun juuri muutama päivä sitten oli EA:ssa ollut puhetta pikku Hilman leikkitavaroista, jotka lattian alle asetetun sähkökompassin päälle päädyttyään olivat aiheuttaneet hepulit autopilotille.

Takatuulta oli 7 – 8 m/s ja aallot olivat aika korkeita. Matka joutui kuitenkin mukavasti. Siitä huolimatta, että saimme olla tarkkana jiipin varalta, oikein nautimme purjehduksesta. Pitkästä aikaa menimme komeasti purjeilla.

Vettä sataa tihuutti välillä. Fehmarin ja Lollandin välillä oli vilkas laivaliikenne, sekä pituussuuntaan että Saksasta Tanskan puolelle.

Lollandin etelä rannalla on valtavan suuri tuulipuistoalue, yli 10 mailia pitkä. Tuulimyllyrivistöä jatkui ja jatkui. Nippa nappa pääsimme takatuulessa ilman vendoja alueen ohi.

Falsterin eteläkärjen jälkeen saimme mukavan sivuvastaisen purjetuulen, noin 7 m/s. Tuuliennusteet olivat luvanneet vain kahta sekuntimetriä, mutta meillä ei ollut mitään valittamista asian suhteen. Vettä satoi.

Aamuyöllä tuuli kääntyi vastaisemmaksi, meri pomppuiseksi ja alkoi uudelleen sataa vettä. Purjein kuitenkin etenimme edelleen. Pian nousi sankka sumu, vesisade jatkui ja laivojen jymy kuului, mutta niitä ei pystynyt näkemään. Helmeri on melkoinen virtasyöppö ja jouduimme käynnistämään koneen sähköä tekemään, koska myötätuulessa ei tuuligeneraattori ollut tuotantotuulella sen enempää kuin aurinkopaneelit vesistateessa.

Aamupäivällä tuuli moinasi ja aurinko alkoi paistaa. Siirryimme moottoripurjendusmoodiin isopurjeen ollessa ylhäällä. Ensimmäisen vuorokauden saldo: 128 mailia.

Toinen vuorokausi: Päivällä välillä sadetta, välillä auringonpaistetta, tuulta vain 2 – 4 m/s. Välillä yritimme purjehtia, mutta matka ei edennyt, joten jokaisen yrityksen päätteeksi käynnistimme moottorin vauhdittamaan menoamme. Kirjoittelin blogia ja Bornholmin kulmilla saimme nettiyhteyden toimimaan ja sain edellisen tekstin julkaistuksi.

Illalla nousi muutamaksi tunniksi taas sankka sumu. Ajoimme laivaväylän lähellä ja AISista näimme, kuinka laivoja liikkui nauhana suuntaan ja toiseen.

Aamuyöllä vaihdoimme keulaan välillä fokkaa, välillä genoaa, yritimme purjehtia. Taas konetta avuksi. Vaikka tuulta oli parhaimmillaan jopa kuusi sekuntimetriä, se oli vastaista ja aallokko pomputti vähän väliä tuulen pois purjeista.

Vuorokauden saldo: 122 mailia, tultu yhteensä 250 M.

Kolmas vuorokausi: Halumme olisi ollut suunnata Saarenmaan länsipuolelle, mutta tuuli oli edelleen täysin vastainen. Saadaksemme edelleen jatkuvassa, mitättömässä tuulessa purjeista edes vähän apua, jouduimme suuntaamaan Neetin kokan enemmän itään päin. Suuntana välillä Pavilosta, välillä Liepaja.

Iltapäivällä iski taas umpisumu muutamaksi tunniksi, vaikka tuulta oli jopa 7 m/s. Illalla sumu hälveni, aurinko paistoi ja ilma lämpeni. Jouduimme keventämään (=saimme keventää) kerrospukeutumistamme.

Sama meno jatkui illan ja yön. Vastaista tuulta enimmillään 5 m/s, enimmäkseen reilusti alle sen. Keulasuuntimaa vaihdoimme sen mukaan, että saisimme purjeista edes vähän lisävauhtia matkantekoomme.

Vuorokauden saldo: 119 mailia, tultu yhteensä 370 M.

Neljäs vuorokausi: Tuuli edelleen koko päivän kahden sekuntimetrin kieppeillä. Noin Ventspilsin korkeudella, Latvian puolella, Ruotsin rajan tuntumassa, edessämme näkyi paikallaan jököttävä suuri moottorialus. Kurssimme oli juuri sen perän ohi. Päästyämme jo aika lähelle sieltä ampaisi kolmen miehen miehittämä kumivene meitä kohti. Lähelle päästyään he huusivat meille jotain, ilmeisesti latviaksi. Emme ymmärtäneet tietenkään mitään. Huusimme takaisin, että emme ymmärrä, in english, please. Yksi miehistä otti VHF-yhteyden tukialukseen ja sai ilmeisestikin sieltä sanat suuhunsa.

Sitten meille huudettiin: ”Restricted area!” ja kädet ristiin rinnan päälle. Me huutamaan, että mitä pitää tehdä ja viittoilemaan eri suuntiin poispäin. Ukot huitoivat 90 astetta kulkusuuntaamme nähden ja huusivat: ”Two miles!”. Eihän meidän muu auttanut kuin kääntyä Ruotsin rajalle päin. Seurasivat meitä vielä kumveneellään jonkin matkaa, ennen kuin uskoivat, että tottelemme.

Emme voineet ymmärtää, miksei aluksesta voitu jo hyvissä ajoin aiemmin ottaa meihin yhteyttä VHF:llä ja käskeä ajamaan vähän kauempaa. Siellä tuntui kuitenkin olevan joku englanninkielentaitoinen. Niin, tai sitten siellä katsottiin nämä muutamat sanat sanakirjasta ; )

Alkuillasta sataa ripsutteli taas vähän. Yritimme ottaa satelliittipuhelimella tuulitiedot, muttemme saaneet tulokseksi mitään järkevää. Meillä oli edessämme kaksi reittivaihtoehtoa: joko Saarenmaan ja Hiiumaan länsipuolelta tai näiden saarten ja mantereen välistä. Alkuperäinen suunnitelma oli läntinen reitti, mutta meitä alkoi mietityttää, että mahtaako tulossa olla kovempia pohjoistuulia.

Aiamme pähkittyämme Kari keksi, että kysytään taas apua pallonkiertäjä-ystävältämme Hannulta. Sähköposti Hannulle Iridiumilla, ja jonkin ajan kuluttua saimme säätiedot. Ei tuulia luvassa, lähimaillakaan. Siispä jatkoimme matkaa alkuperäisen suunnitelman mukaan.

Yön aikana keli jatkui samanlaisena. Muutama purjehdusyritys, mutta konetta tarvittiin avuksi. Totesimme, että yöt ovat ihanan valoisat. Täyttä pimeyttä ei tule ollenkaan! Aurinko nousi kello 03.34 ja laskisi 21.43.

Vuorokauden saldo: 123 mailia, tultu 493 M. Kotisatamaan linnuntietä 146 mailia!

Viides vuorokausi: Tuuli jatkui kevyenä, noin 3 m/s. Iltapäivällä Hiiumaan luoteisnurkalla tuuli heräsi ja saimme käännetyksi suunnan Isosaarta (noin 8 mailin päässä kotisatamasta) kohti. Tuulta 6 m/s, tuulikulma 45 astetta, nopeus noin 5 solmua, etenimme purjein, aurinko paistoi ja laineet liplattivat. Isosaareen matkaa 109 mailia. Merkintä muistikirjassani: ONNI ON TÄSSÄ!

Illalla veden pinta oli peilityyni ja tuulta kuitenkin noin 5 sekuntimetriä. Aika erikoista. Epäilin jo tuulimittarin olevan vialla, mutta nuuhkittuani tuulta ulkona totesin asian olevan ihan oikein.

Vene purjehti kauniisti, kuuntelimme herkkää musiikkia. Lempikappaleeni Pieni kaarnalaiva toi melkein kyyneleet silmiin. Ilmassa samanaikaisesti iloa ja haikeutta.

Illan alettua hämärtyä tarvittiin taas moottoria avuksi ja niin jatkettiin yö ja aamupäivä. Aurinko paistaa ja ihanan lämmin.

Vuorokauden saldo 129 mailia, tultu yhteensä 622 M. Matkaa Isosaareen 12 mailia.

Julkaisen tämän nyt, ollessamme Kytön eteläpuolella. Kuvia sitten myöhemmin.

Hiukan huilattuamme saamme varmaankin aikaiseksi vielä yhteenvedon tästä lähes neljä vuotta kestäneestä reissustamme.

Cherbourg - Brunsbüttel - Kielin kanava - Laboe (Kiel) / 13. - 18.6.2020



Monta mailia Neeti on kyntänyt Cherbourgista lähdön jälkeen: Cherbourg – Brunsbüttel 536 mailia, Brunsbüttel – Laboe 55,6 mailia, Laboesta Bornholmin luoteisnurkalle 175 mailia. Kotimaa lähestyy hyvää vauhtia.

Julkaisen tämän pätkän, tosin ilman kuvia, kun matkapuhelinverkko näyttää toimivan. Olemme juuri ohittamassa Bornholmia. Matka jatkuu luultavasti kohti Visbyn eteläpäätä ja siitä eteenpäin. - Riippuu nyt tietenkin siitä, mitä nuo tuulten haltijat meille suovat seuraavaksi.

Cherbourg – Brunsbüttel 1. vuorokausi: Sateisessa ja koleassa säässä irrotimme köydet kello 13.25. Aluksi seilasimme moottoriavusteisesti 1-reivatulla isopurjeella ja fokalla tiukassa luovikulmassa. Tuuli oli vain reilut 6 m/s, mutta virta avitti ja vauhti oli 7 – 7,5 solmua. Sen jälkeen välillä pääsimme etenemään pelkin purjein ja välillä avittelimme koneella. Merivesi oli alkumatkalla ällistyttävän vihreätä, syvyyttä noin 49 metriä.

Neljän jälkeen iltapäivällä meitä muistettiin ärhäköilla sateen saattelimilla tulenpuuskilla ja meille tuli kiire pienentää fokkaa reilusti.

Illan ja yön aikana purjehdittiin välillä isopurjeen ja fokan ja välillä isopurjeen ja genoan voimin ja tarpeen tullen käytettiin konetta apuna. Tuulikulma vaihteli 50 asteesta 110 asteeseen, tuulta oli reilusta viidestä yli 10 sekuntimetriin. Vastavirrassa nopeus putosi alimmillaan noin neljään solmuun. 03.15 siirryimme itäiselle pallonpuoliskolle.

Aamulla sama purjevehtaus jatkui. Ison reivi purettiin, välillä edessä oli fokka, välillä genoa. Jonkin alkaa veisattiinkin. Edelleenkin yritimme sitkeästi purjehtia, mutta koneen apua tarvittiin välillä.
Fokan alahelma oli saanut köniinsä hangattuaan mantookiin ja teippailimme sen kuntoon. (Brunsbÿttelissä Kari laittoin dyneemalenkin etuliikin kiinnityksen jatkoksi ja purje saatiin nousemaan sen verran ylemmäs, ettei hankausvaurioita pitäisi enää tulla.) Purjemaakarin etsintä on jossain vaiheessa edessä. Luultavasti Suomessa, ettei matkan varrella tule pitempiä pakollisia pysähdyksiä.

Iltapäivällä aurinko alkoi paistaa ja kannella oli lämmin. Vuorokauden saldo 141 mailia.
Matka jatkoi lähes pläkässä, tuulta vain noin 1,5 m/s. Laskimme isopurjeen pois hakkaamasta.
Dunkerquen edustan matalikkojen välissä puikkelehtiminen vaati hiukan tarkkuutta. Piti ihan kaivaa paperikartta esiin. Siitä katsomalla saimme selvyyden kokonaisuudesta ja saimme merkityksi reittipisteitä plotterille. Huomasin, että plotterissa ei näkynyt kaikkia matalikkoja. Eräässä paikassa olisimme ajaneet alaveden aikana kuiville joutuvan paikan yli, jollen olisi huomannut sitä tabletin Navionicsin kartalta. Käytimme siis plotteria ja tablettia rinnan.

Plotteri piipitteli välillä: ”GPS-yhteys menetetty”. Hetken päästä se aina sitten tokeni. Emme ymmärtäneet, mistä pulma voisi johtua, jopa käynnistimme plotterin uudelleen. Arvailimme, mahtaisivatko lukuisat redillä olevat rahtialukset olla syypäitä asiaan. Kummalliselta se tunrtui, mutta mitään muutakaan selitystä emme asialle keksineet.

Puoliltaöin ylitimme vilkkaasti liikennöidyn laivaväylän. Kieli keskellä suuta pääsimme pujahtamaan laivojen editse ja takaa, vain yhtä jouduimme väistämään.

Vasemmalla puolellamme välkkyi pitkä nauha punaisia valoja. Pitkän aikaa mietimme, että mistähän mahtaisil olla kysymys, ennen kuin hoksasimme kartasta, että tuulipuistojahan siellä.
Aamuyöllä katsoin plotterin jälkipiirrosta, paljonko olimmekaan edenneet tällä legillä. Plotteri oli ihan vähäsen seonnut, jälki oli 6390 mailia. Siinä näytti olevan Atlantin ylitykset ja kaikki. HMMM. Kaikki ei ole ihan kunnossa.

Yö oli huomattavasti lämpimämpi kuin edellinen. Onneksi.

Viiden aikaan aamulla olimme jo Hollannissa. Pari luotsialusta ajoi edes takaisin läheisen laivojen ankkurialueeen lähistöllä. Jännä juttu, aina kun joku nopeampi alus lähestyy meitä, alamme valmistautua henkisesti siihen, että joku viranomainen tulee tiedustelemaan aikeitamme. Vielä ei ol tullut, saa nähdä miten tämän reissun aikana käy sen asian suhteen.

Rotterdamia lähstyttäessa tuulta oli alle 1 m/s, mutta myötävirrassa huiskuttelimme eteenpäin pienillä moottorikierroksella noin seitsemän solmun nopeutta. Ilman lämpötila 16 astetta, vesi 20.
2. vuorokauden saldo 157 mailia, tultu yhteensä 298 M.

Päivämmällä tabletin Navionics itki hukanneensa GPS-yhteyden (alkoi taas toimia) ja alkuillasta plotteri huuteli, että AIS-yhteys on menetetty. Löysi yhteyden taas. Mutta harmaita hiuksia näiden vehkeiden kanssa tulee. Joka kerta sitä huolestuu, että lakkasiko joku nyt toimimasta.

Yöllä (onneksi yöt ovat täälläkin lyhyitä eivätkä ihan säkkipimeitä) moottoroimme niillä vesillä, missä menomatkalla luovimme epätoivoisina vastavirrassa ja vastatuulessa koneen polttoainejärjestelmän mentyä tukkoon. Tuuli oli vain parin metriä sekunnissa, joten siitä ei ollut haittaa. Kalastusaluksia oli aika paljon liikkeellä. Kolmen maissa nousi sumu ja sitä riittikin aamuun saakka.

Hollannin rannikolla oli yllättävän heikko matkapuhelinverkko. Rantaan oli vain 5 -6 mailia, mutta yhteyttä ei silti ollut.

Kello 12 olimme sitten jo Saksan puolella. Tuuli oli edelleen olematon, joten koneella ajo jatkui aina vain.

2. vuorokauden saldo 143 mailia, tultu yhteensä 441 M.
Jostain Neetiin oli taas pölähtänyt hillitön määrä kärpäsiä. Niitä sitten jahtailtiin pitkin päivää ja iltaa. Niitä riitti ja riitti.

Illalla tuuli heräsi taas en verran että virittelimme purjeet. Välillä tuulta oli yli 5 m/s ja myötävirrassa etenimme mukavasti, mutta tuulen hyytyessä turvauduimme taas koneapuun.

Nousi sankka sumu ja laivojen sumutorvet huutelivat. Mekin kaivoimme esiin pikkuruisen sumutorvemme kaiken varalta. Ei tarvittu. Onneksi. Luultavasti siitä ei olisi mitään hyötyä ollutkaan.

Aamuyöllä sitten jo töngittiinkin konevoimin Elbellä alimmillaan vähän yli kahden solmun nopeutta. Valaistut vihreät ja punaiset viitat reunustavat väylää noin mailin välein, joten pimeässä ajaminen oli helppoa. Itse asiassa paljon helpompaa kuin päivällä. Edessämme oleva purjevene ajoi lähes keskellä väylää, jota ihmettelin kovasti. Jossain vaiheessa sitä sitten kutsuttiinkin VHF:llä ja kehotettiin siirtymään väylän reunaan.

Laivoja liikkui harvakseltaan väylää molempiin suuntiin.

Brunsbütteliä lähestyttäessä lammaslaumat ahkeroivat Elben rantojen vihreillä penkereillä kunnossapitotöissään.

Vihdoin kahdeksan maissa aamulla pääsimme myötävirtaan. Se lysti loppui nopeasti, sillä jo 9.30 olimme sulussa. Siinä olikin käydä hassusti. Ajettuamme sisään Kari alkoi käyttää kääntöpotkuria ja se jotenkin jumitti! Pyöri ja pyöri ja niin tietysti Nereidi kääntyi poikittain. Viimein virtanappulaa ränkättyään Kari sai potkurin pysähtymään ja pääsimme kunnialla kiinnittumään ponttooniin. Huh huh. Onneksi takana ei ollut ketään tulossa!

(Kari yritti satamassa rasvata nappuloita, ja näytti siltä että ongelma korjaantui. Myöhemmin kuitenkin satunnaisesti käänto toiselle puolelle ei toimikaan. Onneksi jumitilanteita ei enää ole tapahtunut.)

Brunsbüttel

Brunsbüttelin sulun jälkeen olevassa pikku marinassa oli oikein hyvin tilaa ja kello 10 olimme kiinni laiturissa. Maileja tälle legille kertyi 536 mailia, aikaa kului 3 vuorokautta 9 tuntia. Valitettavan vähän pääsimme etenemään purjein, mutta nyt alkaa olla tärkeintä päästä eteenpäin mahdollisimman nopeasti. Hitaiden nautiskelupurjehdusten aika on sitten myöhemmin.)

Ensi töiksemme nautimme pienet pullolliset kuohujuomaan vuorovesialueiden taakse jäämisen kunniaksi. Sitten satamakonttoriin. Heti ovelta meitä kehotettiin laittamaan maskin kasvoille ja desinfioimaan kädet. Satamamaksu vaatimattomat 10 euroa. Sähkökin kuului hintaan, mutta tolppien sulakkeet eivät kestäneet edes vedenkeitinta, sähkölevystä nyt puhumattakaan.

Söimme lounaan ja otimme kunnon päiväunet. Sitten jaksoikin lähteä jo suihkuun. Suikutilat ovat oikein siistit, kaksi ovea, ja ainakin toisen takana on tila, jossa on kaksi suihkua vieri vieressä ja seinäkkeen takana WC-osasto. Suihkut olivat oikein mukavat ja lämpimät, mutta tilan lattiakaadot eivät ole ihan kohdallaan. Puoli lattiaa lainehti vettä suihkujemme jälkeen ja lattialle jättämäni pesukassini lillui vedessä.

Kaksin mummokärryin varustettuina läksimme kauppareissulle. Päivä oli ihanan lämmin ja aurinkoinen, hellemekkokeli. Ensin piti saada (yhteinen) jätskiannos sataman lähellä olevasta jäätelöbaarista. Nam. Annos oli herkullinen ja paikka on ilmeisen suosittu. Lähes kaikki pöydät olivat täynnä. Meidän piti kirjoittaa lapulle nimemme ja yhteystieto siltä varalta, jos paikassa ilmenee olleen koronaa liikkeellä.

Kaupunki oli niin viehättävä kuin muistimmekin. Pääkatua reunustavat useimmiten kaksikerroksiset siistit tiilitalot, joiden alakerrassa on erilaisia liiketiloja ja kuppiloita. Yhtään tyhjäksi jäänyttä liikehuoneistoa emme havainneet. Joka puolella on puita, pensaita, kukkivia kasveja. Kaunista, vihreätä.

Suuret (tietämämme) ruokakaupat ovat aika kaukana rannasta ja hetken aikaa meille tuli epäilys siitä, että muistimmeko väärin niiden sijainnin. Löytyivät kuitenkin. Kävimme ensin Aldessa ja keräsimme sieltä juomaa ja ruokaa todeten, että kaikkea ei löydy ja joudumme tekemään vielä toisen reisuun. Täälläkn maskipakko.

Palattuamme rantaan kanavamaksun kerääjä tuli laiturille. Olimmekin vähän miettineet, että kuinkahan maksu oikein hoidetaankaan. 18 euron kuitin mies meille kirjoitti. Holtenaun sulussa meidän tulisi sitten esittää se hänen kollegalleen.

Päivän mittaan satamaan ilmestyi vene toisensa perään. U-kirjaimen muotoisessa marinassa U:n pitkille sivuille kiinnitytään kyljittäin, perällä on poijupaikkoja. Vielä ei tarvinnut kenenkään kiinnittyä toisen veneen kylkeen, kuten on aina ennen tässä marinassa ollessamme tapahtunut. Huviveneliikenne taitaa edelleenkin olla hiukan lamaannuksissa.

Toisella kauppareissulla kävimme Alden takana olevassa Lidlissä. Nyt meillä pitäisi olla evästä seilata vaikka koko matka (noin 600 mailia) Helsinkiin saakka.

Sitten ruokailu: juusto-uunimakkarat ja perunamuusi, muutama lasillinen punaviiniä ja nukkumaan.
Brunsbüttel on mielestämme niin mukava paikka, että harkitsimme hetken viivähtävämme siellä yhden ylimääräisen päivän. Tutkailtuamme tuuliennusteita päätimme kuitenkin jatkaa matkaa. Suotuisia kelejä emme nyt tohdi tuhlata.



Kanava
Kanava on tylsä. Ei juurikaan katsottavaa. Joutsenia on paljon, onkimiehiä päivänvarjoineen siellä täällä, asuntoautoja ja jokunen asuntoautoaluekin. Muutamia harvoja taloja ja pieniä kyläntapaisia. Siankakka haisee paikka paikoin. Linnut laulelevat rantojen pusikoissa ja pyöräilijät painelevat rantatiellä ohitsemme.

Valppaana pitää olla koko ajan. Lauttoja kanavan yli on melko tiuhassa. Useimmat niistä odottelivat ystävällisesti eivätkä ajaneet eteemme. Laivoja ajaa ohi ja tulee vastaan harvakseltaan. Väylä on joissakin kohdin melko kapea ja melkein henki salpaantuu, kun valtava rahtilaiva ajaa aivan vierestä ohi. Kanavassa on myös jonkin verran virtauksia, joten suorallakin osuudella ei voi luottaa siihen, että autopilotti pystyy pitämään veneen kurssissa. Jompi kumpi oli koko ajan täydessä valppaustilassa. Lämmintä oli, shortsi- ja bikinikeli.

Soitin Holtenaun sululle ennen sinne saapumistamme kysyäkseni toimintaohjeita. Sieltä vastattiin heti ja neuvottiin menemään odottelemaan kanavan pohjoispuolelle. Siellä onkin odotuslaituri, johon kiinnityimme tanskalaisen moottoriveneen seuraksi. Odostuslaiturilla on myös automaatti, jossa voi maksaa kanavamaksun.

Puolen tunnun pääåstä pääsimme sulkuun. Ja sielläpä sitä sitten kökötettiinkin 40 minuuttia, eikä mitään tapahtunut. Meistä näytti, ettei veden pinta noussut tai laskenut hiukkaakaan. Kukaan ei tullut kysymään kanavamaksumme perään.

Iloisin mielin ajoimme ulos sulusta. Kotivesillä ollaan!

Laboe (Kiel)

Meillä oli tarve saada Neeti tankattua ennen seuraavaa legiä. Olin googletellut ja etsiskellyt netistä Kielin tankkauspaikkoja. Kolmen mailin päässä Holtenaun sulusta on Laboen marina, jossa piti olla myös polttoainejakelu. Yritin soittaa jo kanavalta käsin sekä Hafenmeisterille kännykkään että annettuun lankapuhelinnumeroon kerran toisensa jälkeen saamatta vastausta.

Päätimme kuitenkin mennä sinne. Marina on todella sokkeloinen ja ahdas. Hetkisen harhailtuamme löysimme Bunkerstationin ja kiinnityimme sen laituriin. Kiinni. Avautuu aamulla kello 10. Mikä eteen?

Marina vaikutti todellisuudessa vielä ahtaammalta kuin kuvassa ja vieraspaikkoja ei ole missään tietyssä osassa marinaa, vaan vapaana olevat paikat on merkitty vihreillä kylteillä. Meitä ei huvittanut lähes 12 tunnin matkanteon jälkeen lähteä etsiskelemään vapaata paikkaa, vaan ajattelimme jäädä yöksi p-ainelaituriin odottelemaan aseman avautumista. Yritin taas tavoitella Hafenmeisteria. En onnistunut.

Jututimme muutamaa marinassa liikuskelevaa ihmistä ja he arvelivat, että yöpyminen polttoainelaiturissa olisi ok. Sitten paikalle saapui vieressä olevan veneen omistaja ja kertoi, ettei tässä yöpyminen ole hyvä idea. Luotsit tulevat harva se aamu tankkaamaan jo aamulla kello viisi.

No, ei kun köydet irti ja paikkaa etsimään. Onneksi se löytyi helposti muutaman kulman takaa. Köysien kiinnittäminen peräpaaluihin onnistui mainiosti, vaikka sitä ei ole tullut viime aikoina harrastettuakaan. Keulatouhut eivät sitten sujuneetkaan ihan tyylikkäästi. Minulle tuli tietysti kiire peräköysien kiinnityksen jälkeen keulaan. Keulasta ei ole juurikaan kuljettu sen jälkeen, kun genoa siirrettiin takaisin pukspröötiin. Askelmerkit eivät olleet ihan hallussa ja sain kyllä toisen jalan laiturille, mutta toisen jalan kenkä takertui genoan ja keulakaiteen väliin. Siinä sitten horjahtelin ja yritin kiskoa jalkaa irti ja Kari huutelee: ”Joko olet laiturilla? Joko olet laiturilla?” Minä kiljun: ”Joo, stop! Stop!” Ja yritän työntää Neetiä taaksepäin ja saada jalkaani irti. Molemmat asiat onnistuivat ähellyksen jälkeen ja sitten voitiinkin palata normaaleihin kiinnitysrutiineihin. Mitään vahinkoa ei siis tapahtunut.

Kuohuviinilasillisten – kotivesille saapumisen kunniaksi! - ja salaattiaterian jälkeen unten maille.

Aamulla satoi ja oli vain 14 astetta lämmintä. Aamupuuron jälken läksimme etsiskelemään satamakonttoria. Kiinnihän se oli, mutta ovella oli kuitenkin naishenkilö, joka kertoi Hafenmeisterin olevan laitureilla. Yritin taas soittaa. Vastaaja siellä minulle taas rupatteli.

Allergialääkkeni olivat loppumassa. Syön niitä nyt varmuuden vuoks jatkuvasti, sillä allergisietkaan aivastelut ja köhimiset eivät näinä korona-aikoina ole kovinkaan ystävällisiä katseita herättäviä.
Kaupunki (kylä?), tämäkin, on niin kovin soma. Siistejä pieniä taloja ja liikehuoneistoja alakerrassa. Paljon istutuksia, kaikki hyvinvoivan näköisiä. Apteekki löytyi helposti. Turvallisuus oli hoidettu viimeisen päälle: kulkureitti tiskille oli aidattu naunhoin, samoin reitti tiskiltä ulos. Tiski edessä metrin päässä oli nauha. Farmaseutti tiskin takana. Farmaseutti käytti kaikkeen asiointiin pitkävartisia pihtejä. Otti niillä ojentamani mallirasian, ojensi pillerilaatikon ja myös tarttui pankkikorttiini ja käytti lukijassa. (Oli muuten halpaa, 20 tablettia vain 3,50€.). Tarkkuus ontui vain siinä suhteessa, että oven suussa oleva käsidesipullo oli tyhjä.

Edelleen vesisateessa lampsimme takaisin veneelle ja ajoimme pottoainelaiturille, jonne joku oli jo tietenkin ehtinyt ennen meitä. Paikka on niin ahdas, ettei siihen kahta alusta saa mahdutettua, joten kiinnityimme hetkeksi kyljittäin läheisiin peräpaaluihin.

Polttoaineaseman hoitaja oli oikein mukava papparainen. Tankkasimme tankit ja kanisterit täyteen (243 litraa). Nyt pitäisi riittää pitkälle, vaikka joutuisimme ajamaan koneellakin. Meitä ei nyt yhtään huvittaisi tehdä satamakeikkoja polttoaineen takia, jos kelien puolesta voisimme edetä kotia kohti.

Karin maksaessa hiippailin satamakottorille ja siellähän se aamuinen naishenkilö nyt sitten istui tiskin takana. Nyt sain maksaa (26 €). Miksiköhän sitä ei voinut hoitaa silloin aiemmin, kun hän kerran kuitenkin oli paikalla… Hygieenistä täälläkin. Maski naamalla tietysti. Jouduin allekirjoittamaan jonkun lappusen. Tiskillä on kaksi mukia, joissa oli kyniä. Otin täydemmästä kynän ja tein kuittaukseni. Palautin kynän mukiin. Ei ei. Se piti laittaa siihen toiseen. Siis yhessä mukissa puhtaita kyniä ja toisessa käytettyjä.

Sitten kiireesti Neetille, köydet irti ja menoksi.























Camaret sur Mer - Cherbourg / 5. - 12.6.2020


Sukeltaja tuli ajallaan täsmällisesti kuin kello. Hän rassasi aikansa vedenottoputkea ja niinhän sieltä alkoi tulla vettä ihan niin kuin kuuluukin. Huh helpotus. Hän vaihtoi myös sinkin ja oli kyllä syytäkin. Porto Santossa Kari joutui laittamaan potkuriin vähän käytetyn sinkin, kun mistään venetarvikeliikkeestä ei ollut löytynyt meille sopivaa. Sinkki oli kulunut aika pahasti ja lohkesi, kun sukeltaja heitti sen laiturille. Pyytämättä kaveri putsasi vielä potkurin näkistä. Tämä lysti maksoi 60 euroa. Olimme varsin tyytyväsiä, sillä olimme pelänneet, että edessä olisi ties miten kallis remontti.

Seuraavana aamuna Kari laittoi jäähdytysputken paikalleen ja testasi moottorin. Kaikki OK! Vielä raahasimme kannuilla polttoainetta Neetiin.

Illalla puimme oikein lämpimästi  päällemme ja menimme ulos syömään. Ruokalista oli suuri taulu, jonka ta I rjoilija kiikutti tuolin päälle nojalleen ja siitä teimme valintamme. Kari otti simpukoita ja minä turvalliset fish and chips. Tarjoilu oli nopeaa ja molempien annokset erittäin herkulliset. Nam!

Täällä ei näytetä juurikaan piittaavan koronavaarasta. Ihmiset vaihtavat poskisuudelmia tavatessaan ja istuskelevat ravintoloissa vieri vieressä. Ei ihme, että Ranskan tautiluvut näyttävät aika pahoilta.

Seuraavana päivänä teimme reiittisuunnitelmat ja laiton satamapyynnöt Roscoffiin ja Cherboiurgiin. Luvat tulivat aikanaan, mutta eipä niitä täällä näköjään tarvittaisikaan. Ja Roscoffin ohitimme.
Päiväkävelyllä löysimme parkkialeen asuntoautoillekin, rannan parkkiksilla kaikillä on asuntoautokielto. Nykyään, asuntoauton omistajina, katselemme paikkoja aivan eri silmällä kuin aikaisemmin. Ennen emme kiinnittäneet ”kopperoihin” tai niiden parkkipaikkoihin lainkaan huomiota. Saä oli edelleenkin tuulinen ja viileä.

Maanantaina 8.6. kello 10 irrotimme köydet. Olimme laskeneet reilusti aikaa purjehtia Chanal de Fourin virtapaikkaan. Satamasta lähdön jälkeen tuuli olikin yllättäen meille suotuisasta suunnasta ja kiidimme melkoista vauhtia eteenpäin. Pian lähtömme jälkeen meitä lähestyi oikealta jotakin kummaa, jota ei näkynyt AISissa eikä tutkassa. Sukellusvenehän se, omituisen näkoinen kannella olevine hässäköineen. Se liikkui erittäin hitaasti länteen päin.

Kapeikkoon ajettaessa tuuli oli jo täysin vastainen ja ryömimme noin yhden solmun vauhtia kohti pahinta virtapai

Virran voimistuessa ja tuulen ollessa suoraan vastaista meno muuttui pomppuisaksi. Painelimme 6 – 7 solmun nopeutta. Välillä Neeti halkoi vaahtopäistä sekavaa aallokkoa (kutsumme sitä pesukoneeksi), välillä sitä ympäröi aivan sileä alue. Veden lämpötila oli 17 astetta, ilman 15.

Ei ole lämmintä ei. Suomessa yli kaksikymmentä astetta, täällä ei päästä viiteentoistakaan. 
Kello 18.10, Karin ollessa torkuilla, AIS alkoi piipittää ja vilkuttaa oranssilla phjalla kehotusta soittaa tiettyyn numeroon. Valitettavasti en ottanut tarkasti ylös tekstiä, vain puhelinnumeron.
Eihän siinä muu auttanut kuin soittaa. Numerosta vastattiin heti ja alettiin kysellä sijaintiamme. Ilmoitin sen ja kerroin mistä olemme tulossa ja minne menossa. Sitten kaveri langan päässä (puhui hyvää englantia) kysyi, miksi soitin. No minä selittämään, että kun AIS käski. Kaverin varmistettua, ettei meillä ollut mitään hätänä, hän toivotti hyvää matkaa. Mikähän juttu lienee ollut. Hämmentävää.
 
Illan ja yön moottoripurjehdimme välillä fokka, välillä genoa isopurjeen kaverina 0 – 30 asteen tuulikulmassa, noopeuden vaihdellessä kahdesta kolmeen solmuun. Aamuyöllä vastavirta alkoi hellittää, ja aamulla kahdeksan aikaan moottoroimme pitkin aivan sileätä meren pintaa. Ei tuulenvärettäkään.

Vuorokauden purjehdittuamme olimme edenneet 110 mailia. Virta alkoi auttaa meitä ja tuulikin heräsi. 75 asteen tuulikulmassa paineltiin 4 – 5 sekuntimetrin tuulessa yli 7 solmun nopeutta.
Jerseyn ja Guernseyn välillä sain taas netin toimimaan ja jotain sieltä kurkistin. Melko pian tuli ilmoitus ”100 MB päivän datakiintiöstä käytetty 80 %. Vooit ostaa lisää jne..” . Mitä ihmettä? Hetken löi tyhjää, ennen kuin älysin, että nythän ollaankin Britanniassa eli EU:n ulkopuolella. No eipä tuo haitannut, kohta alkoi taas ranskalaisen operaattorin netti toimia.

Sitten siirryimme ryömintävaihteelle. Moottoroimme 1,8 sekuntimetrin tuulessa vastavirtaan pitkät ajat etanaakin hitaammin. Tuulen herättyä viritimme taas purjeet ja vauti nousi jopa kolmeen solmuun. Tosin, ei meillä ollut kiirettäkään, sillä Cap de la Haguen myötävirran alkamiseen oli reilusti aikaa. Kello 21 virta nappasi meidät mukaansa ja sitten mentiinkin melkoista kyytiä.

Pompotus oli aikamoista ja kone piti ottaa sen verran avuksi että saimme Neetin pidettyä kurssissa.
Raippaimmillaan vauhti nousi 10,1 solmuun ja pitkään Cap de la Haguen jälkeenkin vielä mentiin pienillä kierroksilla kahdeksaa solmua.

Ilta ehti pimetä ja marinaan ajossa sai olla tarkkana. Vaikka Kari kuinka yritti katsoa tabletilta reittiä, veneen liikkuessa hitaasti suuntanuoli ei aina pysynyt samassa tahdissa. Valoja tuikki joka puolella.
Meidät oli neuvottu menemään P-laituriin ja olihan se P merkitty valaistuun kuutioon laiturin päässä, mutta vaikea se oli löytää. Paria minuuttia ennen puoltayötä saimme Neetin kunniallisesti kiinnitettyä laiturin ulommaiseen aisaaan. Matkaa kertyi 178,5 mailia ja aikaa kului 38 tuntia.

Pienen yöpalan jälkeen ei nukkumattia kauan tarvinnut odotella.

Heräsimme sateiseen aamuun. Satamakonttorissa vastaanotto oli ystävällinen - saa ollakin lähes 40 euron vuorokausihintaan! Kiertelimme venetarvikeliikkeissä kyselemässä tekijää Karin vahingossa mereen pudottamalle keulatikkaiden kiinnitysosaselle. Vihdoin viimein erään liikkeen myyjä tiesi henkilön, joka pystyisi sellaisen meille värkkäämään.

Saimme puhelinnumeron, ja soitettuani Patrickille hän tuli meitä tapaamaan. Otti mallikappaleen mukaansa ja lupasi palata pian asiaan. Eikä kestänytkään kuin puolisentoista tuntia, kun hän päräytti kumiveneellään Neetin viereen ja toi osan meille. 30 euroa. Ei paha.

Patrick asustaa vaimoineen katamaraanissa marinassa, ovat asuneet jo pitemmän aikaa. Hänellä on paatissa kuulemma kaikki tarpeellinen – hitsauslaitteet mukaan luettuna! Heillä on aikomus lähteä Portugaliin, kun korona-tilanne asettuu ja heidän uusi keulapurjeensa valmistuu. Paljon hänellä oli kyseltävää Portugalista.

- Myöhemmin kävi ilmi, ettei se osa ollut pudonnutkaan mereen vaan Kari oli kiinnittänyt sen pukspröötiin. No, nyt meillä on varaosa!

Marinassa on hyvä suomalaismiehitys: Ea kauempana laiturissa, ja meidän laituriimme saapuivat Pikkune 2 ja Olivia.

Kaupunki on oikein miellyttävä. Talot ovat vanhoja kivirakennuksia ja hyväkuntoisia. Kadut ovat kapeita ja ravintoloita ja kahviloita on runsaasti. Torstaipäivänä vanhan kaupungin kävelykaduilla on markkinameininki: vaate-, matto-, laukku- ym. kauppiaita, ja paljon ruokakojuja. Vilinää ja vilskettä.
Löysin kauniin punaiset puolisäärhousut eräältä torikauppiaalta. Valitettavasti vain illalla Neetissä niitä kokeillessani totesin, että tuli melko suuret. Otimme ne seuraavanan päivänä kauppareissulle mukaan, mutta ei kauppiaita enää ollutkaan. Ompeluhommia tiedossa.

Muutama koivu kasvaa
marinan lähellä olevassa puistossa!
Keskustan tuntumassa on suuri ostoskeskus, jossa on suuren suuri Carrefour-ruokakauppa. Vieras suuri kauppa = hortoilua hyllyjen välissä etsien ostoslistalla olevia tuotteita, Aikaa kuluu! Valikoimissa ei kyllä ole valittamista. Olemme kahdella rostoseissullamme löytäneet kaiken mitä olemme tarvinneetkin. Ja jos nyt jotain ylimääräistäkin...herkkua.

Roudasimme kauppakärryillä kanistereissa 160 litraa polttoainetta
Neetiin. Ei ole halpaa täälläkään, 1,54/l. Halvempaa kuitenkin kuin Cameret sur Merissä, jossa hinta oli suolaiset 1,66/l. Nyt kelpaa pärryytellä koneella, jos tuulta ei riitä.

Ea:n porukka järjesti meille pöytävarauksen marinassa olevaan ravintolaan. Illallisella meitä oli kaikkiaan 9 henkea: EA:n Teija, Jarmo ja pieni Hilma-tyttö, Olivian Heikki ja Outim, Pikkusen Hannu ja Virve ja me. Juttu luisti ja mukavaa oli. Illan mittaan muut asiakkaat poistuivat, ja me vain istuimme ja höpöttelimme. Henkilökunta ei tullut laisinkaan norkoilemaan tai vihjailemaan, että olisi aika poistua...Yhden maissa sitten läksimme veneillemme.

Ja yöllä satoi. Ja aamulla satoi. Ja puoliltapäivinkin satoi. Kävimme kaupassa, ostimme evästä niin että riittää moneksi päiväksi. Tarkoituksemme on lähteä huomenna (=lauantai) liikkeelle ja jatkaa niin kauan kuin suotuisaa keliä riittää. Näyttäisi olevan tulossa sivuvastaista, ei tuulta ja myötätuultakin. Jännä nähdä missä tulee olemaan seuraava pysäkki.

Iltapäivällä aurinkokin alkoi pilkistellä. Illalla menimme Ea:han, jossa pikki Hilma oli leiponut omenapiirakkaa, esitteli tyylikkäästi alusta ja emännöi kekkereitä mainiosti. Juttua piisasi sekä naisten pöydässä että miesten kesken puolilleöin saakka.

Tänään lauantaina lähdemme liikkeelle joskus puolenpäivän jälkeenja jja jatkamme niin kauan kuin suotuisaa keliä riittää. Näyttäisi olevan tulossa sivuvastaista, , sivutuulta, ei tuulta ja myötätuultakin. Jännä nähdä missä tulee olemaan seuraava pysäkki.
Erikoisia kasveja Camaret sur Merissä hotellin pihamaalla.


Camaret sur Mer/jatkoa / Korjaus edelliseen blogiin / 6.6.2020



Olinpa aikaani edellä. Cap de la Hague tulee vasta Roscoffin jälkeen. 

Sukeltaja kävi ja hänen rassattuaan vedenottoröörin vettä alkoi tulla kunnolla jäähdytysjärjestelmään. Kaikki näyttää olevan kunnossa!

Sinkinkin  saimme vaihdatetuksi saman tien. Oli jo aikakin. Sinkki oli todella kulunut pieneksi. Neetin ollessa ylhäällä Porto Santossa piti laittaa vanha vähän käytetty sinkki, koska uutta ei löytynyt sen enempää Neetistä kuin Porto Santostakaan. 

Tuuliennusteiden tutkimisen jälkeen päädyimme siihen, että jatkaisimme matkaa täältä alkuviikosta. Katsotaan. 


Biskaja - Camaret sur Mer / 30.5. - 5.6.2020


Camaret sur Merin linnoitus vallihautoineen
Lähtöaamuna kävimme kaupungilla ruokaostoksilla. Olipa mukava vähäsen kävellä!

Aukio A Coruñassa. Aiemmilla käynneillamme se on vilissyt kansaa, toisin oli nyt. 
Lounaan jälkeen kävimme maksamassa satamamaksun, tankkaamassa ja sitten menoksi iloisin mielin. Luvassa oli säädyllistä säätä ja suuren osan matkaa kevyttä sivutuulta.

Toisin kävi. Sivutuulta ei ollut nimeksikään ja tosituuli oli enimmäkseen 7 – 9, joskus 10 m/s ja täysin vastainen. Aallokko oli ärhäkkää ja paukutti Neetin pohjaa ja kylkiä niin, ettei nukkumisesta sisällä tahtonut tulla mitään. Ja muutakin tapahtui…

1. vuorokausi: Heti marinasta ulos ajettuamme Kari kävi laittamassa tuuliperäsimen lavan paikalleen. Tuulilapaa emme vielä laittaneet, vaikka pääsimme liikkeelle isopurjeen ja genoan voimin. Kolmen vartin kuluttua tuuli hiipui ja otimme koneen avuksi. Jo lähtiessä ilmassa oli ollut sumua, mutta nyt se sakeni lähes läpinäkymättömäksi.

Pian tuuli kääntyi täysin vastaiseksi ja tosituuli yltyi jo lähes 10 sekuntimetriin. Aallokko oli terävää, sekavaa ja epämukavaa. Sumu kuitenkin häveni. Matkamme suunta olikin sitten jo Irlannin itärannikolle!

Otimme koneen isopurjeen avuksi ja hiljaksiin saimme suuntaa käännetyksi vähän parempaan suuntaan. Autopilotti ei oikein pitänyt suuntaa ja hetkisen pohdittuamme hoksasimme, että tuuliperäsimen lapa häiritsee ohjausta koneella ajettaessa. Siispä lapa pois.

Vuorokauden saldo: 115, 7 mailia.

2. vuorokausi: Edelleen koneen avustuksella, erilaisilla purjesulkeisia harjoittaen eteenpäin. Hetkisen, mutta vain hetkisen tuulikulma muuttui 60 asteeseen ja tuuli laantui 5 sekuntimetriin. Purjein etenemisestä ei kuitenkaan tullut mitään, sillä suuret aallot hakkasivat vauhdin pois joka kerta, kun Neeti tipahti aallon pohjalle. Enimmäkseen tosituuli pyöri 7 – 8 m/s nopeudessa.

Ja sitten taas säikäys: tuulimittari päätti taas lakata toimimasta. Nyt minua hermostutti: kurkipa sitten yöllä pimeässä maston huipusta vimppelistä tuulikulmaa! Kari tutki kaikki maston juuresta tulevat johdot eikä vikaa löytynyt. Olimme jo heittää toivomme, mutta sitten vika löytyikin liitoksesta mittaritaulun takaa. Huh helpotus.

Suoritimme tankkauksen: ensin Kari antoi polttoaineen valua perätankista keulatankkiin. Sen vajuttua riittävästi kaadoimme kolme kanisterillista dieseliä perätankkiin. Se käy kätevästi, koska perätankki on sitlooran alla ja tankkaus suoritetaan sitloorasta.

Miten kuten pääsimme edes suunnilleen oikeaan suuntaan, mutta puolenpäivän maissa tuuli kääntyi taas niin, että tällä kertaa olimme menossa Falmouthiin.

Vuorokauden saldo: 126, 9 mailia, yhteensä 242,6 M.

3. vuorokausi: Hetkellisesti pääsimme suoraan kohti reittipistettämme, (edelleen koneen avustamana) mutta pian tuuli kääntyi taas ja sitten mentiin minne sattuu.

Yöllä tapahtui jotain kummallista. Moottori alkoi jyristä ja Kari ajatteli, että potkuriin olisi tarttunut joku pyydys. Vaihde pois, odotus, pakki päälle ja eteenpäin. Hetkisen kaikki tuntui olevan OK, mutta sittenkone taas jyrähti ja tärähti. Jotain pahasti vialla.

Kapteeni kertoo: Totesin että jäähdytysjärjestelmä ei toiminut riittävän tehokkaasti ja merikytkin alkoi käymään liian kuumana. Moottori kävi normaalisti eikä kojetauluun tullut varoitusta koneen kuumenemisestä. Niinpä sammutimme koneen ja aloimme etenemään pelkin purjein. Koneeella olimme joutuneet avustamaan tosi paljon, sillä Ranskan rannikolla oli odotettavissa vastaista myrskytuulta.

Varsinainen vika ei siis kuitenkaan ollut litistyneessä putkessa vaan pohjaventtiiliin tukkeutumisesta. Keskustelin jo A Corunassa Hannun kanssa ongelmastamme. Jo silloin hän kertoi että heidän veneensä pohjaventtiilin vedessä seisoessaan oli täyttynyt näkeista, jotka vaikeuttivat veden saantia. En kuitenkaan siellä asiaa varmentanut pohjaventtiilin osalta, ajattelin vian olleen vanhassa putkessa, jonka sisärakenne oli täysin haperoa. Sillä myös meidän vene seisoi vedessä mm. Karibialla puoli vuotta, joten varmaan tauti on sieltä lähtöisin.

Matka jatkui ilman koneavustusta milloin lähes oikeaan suuntaan, välillä halssinvaihdon jälkeen lähes reittipisteestä poispäin. Muutamassa paikassa oli hurjia pyörteitä ja ne läksivät viemää Neetiä mukanaan. Kerran, ilmeisesti myös pyörteiden vuoksi, vauhti tippui hetkeksi lähes nollaan 8 m/s tuulesta huolimatta. Outoja ilmiöitä!

Aamuyöllä rahtialus tuli vastaan aikomattakaan väistää yhtään. Ohjasimme hiukan sivuun ja laiva sivuutti meidät 0,3 mailin päästä. Ylipäänsä ottaen rahtialuksia liikkui lähistöllämme joitakin, kalastusaluksia paljonkin. Hiukan lännenpänä laivaväylällä oli kovastikin menijöitä jatkuvasti.

Vuorokauden saldo 109, 1 mailia, tultu yhtrensä 351,7M.

Ile de Sein- saaren pohjoispuolella Brestiin oli matkaa enää kolmisenkymmentä mailia. Matka eteni hitaasti luovien, ja aloimme huolestua selviämisestämme ennen Brestiä olevasta kapeasta väylänpätkästä. Tuuli ailahteli koko ajan kovin sekä suunnaltaan että voimakkuudeltaan, ja pelkäsimme, että se saattaisi kapeikossa vaikka loppua kokonaan. Mitäpä sitten teksimme, kun moottoria ei ollut käytettävissä?

Aikamme asiaa pohdittuamme päätimme soittaa Crossille (paikallinen meripelastus) ja pyytää hinausapua - varmuuden vuoksi. Ystävällinen mieshenkilö lupasi alkaa etsiä alusta meitä hinaamaan ja jonkin ajan kuluttua meitä lähestyikin takaa päin armeijan alus. Sieltä tuli kumivene Neetin kylkeen ja kaksi poliisimiestä kapusi kyytiin kyselemään tilanteesta. Ihan ensin piti tietysti kaivella passit esiin.

Toisen enlglanninkielen taito oli olematon ja toisenkin melko vaatimaton – ja minun ranskani tietysti ihan onnetonta. Aikamme jankattuamme poliisit päätyivät siihen lopputulokseen, ettei meitä kannata hinata, vaan meidän pitäisi purjehtia tuolla hetkellä noin 10 mailin päässä olevaan Camaret sur Meriin. He järjestäisivät satamassa jonkun avustamaan meidät hinaamalla laituriin. Henkilö olisi paikalla 2,5 tuntia.

Tuulikulman ollessa sillä hetkellä purjehduskelpoinen ja tuulen ollessa 6 – 7 m/s arvelimme hyvinkin suoriutuvamme matkasta säädetyssä ajassa. Toisin kävi. Tuuli kääntyi taas kerran vastaiseksi ja hyytyi välillä jopa 4 – 5 sekuntimetriin. Samalla virrat veivät Neetiä miten tahtoivat. Purjehtiminen alkoi tuntua jo ihan epätoivoiselta, kun oli vielä kivikoitakin väisteltävänä.

Kun totesimme, ettemme millään ehdi ajoissa marinaan, soitin sinne ja selitin tilanteen. Lupasimme maksaa kaverille, jos hän tulisi meitä auttamaan joka tapauksessa, vaikka olisimmekin myöhässä. Hän lupasi. Pyysi soittamaan viisi minuuttia ennen marinan edustalle saapumistamme.

Välillä melkein paikoillaan lillutellen, välillä jopa mukavasti edeten päsäimme vihdoin viimein marinan edustalle. Siinä vaiheessa tuuli viuhottikin jo takaa 6 – 7 m/s ja jouduimme jonkun aikaa odottelemaan auttaajaamme. Pyöriskelimme ympäri pienellä fokankulmalla.
Kumivene kiinnittyi kylkeemme ja hinasi marinan suojiin.Tuulen, keulapotkureiden ja hinaajamme avustuksella saimme Neetin kunniallisesti laituriin. Huh helpotus!

Biskajan ylitykseen kului aikaa 81 tuntia ja matkaa kertyi 392,5 mailia. Ilman ”harharetkiä” matkaa olisi ollut noin 320 mailia.

Oikeasti menemme sinisen väkänuolen suuntaan, keula osoittaa jonnekin ihan muualle.
Tällä htekellä sentään suunta on oikea!
Crossin mies kantoi huolta selviytymisestämme, koska soitti matkan varrelta vielä perään ja pyysi ilmoittamaan, kun olimme päässeet turvallisesti satamaan. Sen teinkin.

Olemme ylittäneet Biskajan tätä ennen kolme kertaa, ja muut kerrat ovat menneet aika mukavasti. Tämä oli kyllä ylityksistä ehdottomasti hankalin. Delfiineitä sen sijaan näimme paljon enemmän kuin edellisillä kerroilla. Jotain positiivista sentään.

Auttajamme ei huolinut rahaa, vaikka sitä tarjosimme. Saimme vessakoodit ja tiedon siitä, että aamulla marinahenkilökunta tulisi luoksemme.

Camaret sur Mer


Kello 23 söimme munakkaan illalliseksi ja joimme muutaman lasillisen viiniä palanpainikkeeksi. Ja sitten nukkumaan.

Hyvin nukutun yön jälkeen hipsuttelimme suihkuun. Naisten puolella vesi oli kylmää, joten nautinto oli kyseenalainen. Miesten puolella vesi oli lämmintä. Epistä!

Palatessamme huomasimme, että mantookiin oli kiinnitetty ilmoittautumislappunen. Ajattelimme ensin raivata vähän venettä ja laittaa sen sähköön ja lähteä sitten konttorille. Sähköä ei laiturin sähkötolpista kuitenkaan saatu, vaikka Kari yritti ties montaako töpykkää. Onneksi satamahenkilökunta tuli paikalle ja viimein löytyi toimiva töpykkä. Läheisessä vesihanassa oli erikoinen liitäntä, joten siirsimme Nereidiä vähän taaksepäin päästäksemme ”normaalin” vesihanan ulottuville.

Kari alkoi tyhjentää perähyttiä moottoriongelman selvitystä varten ja tyhjentää kannen keulaboksia, jonne oli taas päässyt vettä. Mnä kävelin satamakonttoriin kaupunkiin - vai kyläkö lienee? Että tuntuikin mukavalta kävellä!

Kovin luottavainen meininki on tässä marinassa. Ei kysytty passeja, ei venetodistusta, ei vakuutustodistusta. Eikä tarvinnut maksaakaan vielä mitään. Maksaisimme sitten ennen lähföämme, ja jos lähtömme tapahtuisi konttorin ollessa suljettu, meille lähetettäisiin lasku sähköpostilla. Olemme jo niin tottuneet Portugalin ja monien muiden maiden tiukkaan satamaprotokollaan, että olin aivan ihmeissäni!

Palattuani kaivelimme printterin esiin ja täytimme ja tulostimme lomakkeen, jossa vakuutamme olevamme kotimatkalla ja terveitä. Sen pitäisi kuulemma olla mukana ulkona liikuskellessamme.
Kari tutkaili ongelmaamme ja päätyi siihen, että kyse on jäähdytysongelmasta. Satamassa on venehuoltoliike, mutta ketään ei ollut paikalla ja puhelut menivät vastaajaan. Ranskaksi tietysti, ja nopeasti ja epäselvästi. En ymmärtänyt mitään.

Vettä alkoi sataa ropsutella, mutta siitä huolimatta kävelimme satamakonttorille. Pyysin virkailijaa kuuntelemaan vastaajaviestin ja kääntämään sen minulle. Siinä pyydettiin jättämään puhelinnumero ja asia. Kaveri kuitenkin vastasi tällä kertaa ja sain selvitettyä ongelmamme. Hän lupasi tulla Nereidille katsomaan tilannetta.

Miehen tultua paikalle ja tutkiessa tilannetta Karille tuli vähän sellainen tunne, ettei miehellä ollut asia ihan näpeissä. Kari oli kuitenkin soittanut jo Hopeasalmen telakalle, jossa olemme teettäneet veneillemme monenlaisia töitä. Kari sai langan päähän asioita ymmärtävän henkilön ja oletus on, että jäähdytysjärjestelmä ei saa tarpeeksi vettä ja merikytkin oli kuumentunut liikaa. Tarvitsisimme siis sukeltajan putsaamaan vedenottoreiän. Sisäpuolella ei tukoksia ole näkyvissä. Hopeasalmen siantuntija oli sitä mieltä, että todennäköisesti kuumeneminen ei olisi aiheuttanut mitää vaurioita merikytkimeen. Toivotaan.

Huoltomies lupasi hommata meille sukeltajan, joka saapuikin iltapäivällä keskustelemaan (joo, ei yhteistä kieltä…) tehtävästä. Lupasi tulla seuraavana päivänä eli tänään perjantaina klo 17. Laitatamme samalla potkuriin uuden sinkin.

Taidetta Camaret sur Merissä
Ja lisää
Ruokailun jälkeen läksimme kylille kävelylle. Rantakadulla on uskomaton määrä ravintoloita, laskin 29 kappaletta, eikä se katu ole kovin pitkä. Useimmat niistä olivat jopa auki, muttamien terassit aivan täynnä. Mekin istahdimme juomaan GT:t, vaikka tuuli puhalsikin aika kylmästi.
Edellisen kerran olemme istuneet kuppilassa maaliskuun loppupuolella juomassa kahvikupposet Portimãossa. Tuntui mukavalta.

Camaret sur Mer on ihastuttava paikka. Rantakadun takana on kapeita katuja, jotkut vain vajaan parin metrin levyisiä kujia. Talot ovat vanhoja kivirakennuksia, useiden edessä kasvaa köynnöksiä tai kukkia. Taidegallerioita on paljon, ja niiden ikkunoita olikin mukava katsella.

Marinan luona on vanha linnoitus vallihautoineen. Alaveden aikaan vallihauta on tyhjä, mutta yläveden aikaan siellä näytti olevan vettä. Veden korkeuserot ovat suuret (jopa 7 metriä) ja alaveden aikaan kulkusillan mäki laiturille on jyrkkä. Kylän edustalla on paikallisten venesatama, mutta kaikki veneet eivät ole laiturissa. Alaveden aikaan ne makaavat pohjassa, ylävedellä kelluvat iloisesti. Iloisesti eivät kellu ne viisi laivavanhusta, jotka lepäävät rantaan ajettuina rantakivikossa.

Marinassa on melko vähän veneitä. Osa on paikallisia ja joitakin ranskalaisia vierasveneitä näyttää olevan. Ulkomaalaisia on meidän lisäksemme yksi brittivene. Tämä satama ei ole ollut koronarajoitusten aikaan ”luvanvaraisten luvallisten” listalla, joten siitäkin voi johtua vierasveneiden puute. Itse asiassa emme ole ihan varmoja, mikä on tällä hetkellä ranskalaisten suhtautuminen ulkomailta tuleviin veneisiin. Jokin muuttui 2.6.

Nyt odottelemme sukeltajaa. Toivottavasti ongelmat selviävät. Tällä hetkellä näyttää tuulten suhteen siltä, että voisimme päästä jatkamaan matkaa sunnuntaina. Seuraava etappi lienee noin 70 mailin päässä oleva Roscoff. Sinne lähdössä saa olla tarkkana, sillä ohitettavana on Cap de la Hague, jossa virta voi olla jopa 9 solmua. Siinä ei vastavirtaan kannata lähteä puskemaan.

Sää on ollut yllättävän kylmä, yöllä noin 13 astetta ja päivisinkin 16 astetta. Tuuli on ollut aika kova ja kylmä. Olemme onnellisia pappakuomustamme.

Portimão - Cascais - A Coruña / 22. - 29.5.2020



Tämän Cascaisin patsaan mallin mukaan on tehty Nereidin
muurimaalaukset esimerkiksi Hortaan ja Porto Santoon-
Viimeisinä päivinä ennen sunnuntaista lähtöä kävimme vielä ostamassa yhtä ja toista provianttia. Sää oli todella lämmin ja aurinkoinen. Karille piti käydä etsimässä turistikaupasta uusi lierihattu – entinen oli tullut viedyksi jostain syystä Suomeen.

Luonto alkaa jo ruskistua, kukkia toki ilmaantuu edelleenkin uusia, mutta maiseman yleissävy ei enää varsinkaan aukeammilla paikoilla ole enää hurmaavan vihreä ja/tai värikäs. Ankkurointialueella on jatkuvasti noin tusinan verran veneitä, ilmeisesti enimmäkseen paikallisia. Hiekkarannoille on ilmestynyt aurinkovarjoja ja muutamat innokkaat käyvät uimassakin. Onkimiehiä istuskelee melkein vieri vieressä aallonmurtajalla. Emme kyllä ole vielä nähneet kenenkään saavan kalaa – mutta lieneekö tuo niin tärkeätäkään!

Vastauksia Sinesiin ja Cascaisiin pääsystä saatiin odottaa pitkään. Itse asiassa (kieltävä) vastaus Sinesistä tuli vasta, kun olimme sen jo ohittaneet. Cascaisiin sentään saimme sähköpostitse luvan ennen sinne saapumistamme, vaikka sinne soittaessani pääsy meiltä evättiinkin. Ja lupa liikkua vapaasti, ilman rajoituksia.

Varmuuden vuoksi laitoin jo ennen lähtöämme lupapyynnön myös A Coruñaan, ja onneksi niin. Sinne saavuttuamme näytti poliiseille olevan jotenkin erityisen tärkeätä, minä päivänä olin pyynnön lähettänyt ja milloin olimme saaneet luvan.

Hyvästelimme yli puolen vuoden kotikaupunkimme sunnuntaina puoliltapäivin. Mukava paikkahan se oli ollut asustella, ensi päivien pettymyksentunteista huolimatta.

Portimão - Cascais

Emme olleet päässeet montaakaan mailia, kun plotteri pimeni yks´kaks, emmekä saaneet sitä ensin millään käyntiin. Kävi jo mielessä, että tähänkö tämä matka nyt tyssäsi. Karin käpälöityä piuhoja saimme sen kuitenkin taas toimimaan. Oli kyllä aika hankalaa, kun sen kirkkauden säätö oli jostain syystä mennyt ihan pieneksi ja näytöstä ei kirkkaassa auringonvalossa tahtonut näkyä mitään. Vasta-aurinkoon käännyttyämme löysin ruudulta kirkkauden säädön ja kaikki oli taas hyvin.

Ensimmäiset mailit Sagresin niemelle saakka olivat mukavaa menoa pienessä vastatuulessa koneella, loivassa mainingissa. Melkein heti tuli yksi delfiini toivottamaan meille heipat. Jonkin matkan päässä vastaamme tuli suuri alue, jolla kellui valtava määrä lepuuttajia. Ilmeisestikin verkkoja.
Saimme sydämentykytyksiä, kun potkurista kuului kummallinen ääni. Oletimme, että joku iso kala oli osunut siihen. Uusi ääni. Ja sitten perästämme pulpahtikin esille verkkomerkki. Olimme ajaneet sen yli, mutta onneksi mitään ei tarttunut potkuriin. Niin se vain oli jäänyt huomaamatta, vaikka olimme molemmat sitloorassa.

Delfiinejä piipahti meitä katsomassa monta kertaa, mutta ne tosiaankin vain piipahtivat eivätkä jääneet leikkimään Neetin kanssa.

Ennen Sagresia tuuli heräsi ja nostimme genoan. Olimme tyytyväisiä, kun vihdoinkin pääsimme purjehtimaan. Tuuli oli aluksi mukavat 4 – 5 m/s, mutta heti Sagresin niemen jälkeen se nousi 9 – 11 sekuntimetriin ja kääntyi vastaiseksi. Aallot olivat korkeita ja sekavia. Yritimme edetä purjeilla, mutta suunta oli niin hatelikkoon, että laitoimme keulapurjeen pois ja jatkoimme matkaa koneella, isopurjeen ollessa tukipurjeena.

Ja sitten minuun iski meritauti. Koko illan, yön ja varhaisaamun meno oli todella epämukavaa. 14 tuntia makasin ”koomassa” sitlooran lattialla allani pehmusteeksi laitetut täkit ja päällä fleecepeitto. Ne olivat pitkiä tunteja ne. Oksentamaan jouduin vain pari kertaa pienet tiraukset, mutta olo oli kurja.
Illalla Karin laittaessa mittaristoon valoja, tuulimittari pimeni eikä suostunut enää heräämään henkiin. Että sekin vielä! Moottoroidessa vastatuulen sillä nyt ei tietenkään ollut suuremmalti väliä, mutta jatkoa ajatellen se harmitti vietävästi. Miten saisimme sen toimimmaan? Pitäisikö hankkia uusi? Ilman tuulimittaria purjehtiminen olisi todella hankalaa.

Aamulla heräsin taas henkiin. Olimme ajaneet kalanpyydysten pelossa melko kaukana rannasta ja otimme kurssin vähän rantaan päin saadaksemme tuki-isolle vähän tuulikulmaa ja helpottaaksemme hakkaamista.

KALLIO-niminen rahtialus tuli vastaan, valitettavasti sen verran kaukana, ettei sen perälipusta saanut selvää. Ehkä ei kuitenkaan suomalainen.

Cascaisia lähestyessämme tuuli sen kuin yltyi ja marinan vastaanottolaiturissa kävi melkoinen vinkka ja virtakin. Saimme Neetin juuri kiinnitettyä, kun konttorista naishenkilö tuli huutelemaan meille, ettei siihen saa kiinnittyä. Pitää mennä polttoainelaituriin. Yritin selittää, että olimme tulossa marinaan ja että meillä oli lupa, mutta ei. Pois pois vain.

Sitten kiskomaan kovassa tuulessa Neetiä muutama kymmenen metriä eteenpän polttoainelaituriin. Melkoinen urakka se oli, vaikka pottoaineaseman hoitajakin tuli avuksi. Tankkasimme, ja se kesti ja kesti. Josain syystä polttoaine vaahtosi tavattomasti ja Kari joutui liruttelemaan sitä hidastakin hitaammin tankkiin.

Kirjautumien oli portugalilaiseen tapaan perusteellinen. Valokopiot passeista, venetodistuksesta ja vakuutustodistuksesta. Ensimmäisen vuorokauden maksu, kuitin vääntäminen ja tulostaminen. Kulkukorttimaksun periminen, kuitin värkkääminen ja tulostaminen. Kortin hinkkaaminen huolella puhdistusaineella. Kolme naista konttorissa, ja kahdelle heistä riitti puuhaa meidän kanssamme.
Sataman kaveri tuli näyttämään meille paikan ja avusti kiinnittymisessä. Noin 18 tunnin kuluttua lähdöstä olimme asettuneet aloillemme. Matkaa kertyi 130,6 mailia.

Illalla emme jaksaneet enää lähteä minnekään, vaan söimme hyvin ja lepäilimme matkan rasituksista.
 
Cascais

Seuraaana aamuna kävimme talven 2016 -2017 aikana tutuksi tulleessa lähipuistossa tervehtimässä kukkoja, kanoja ja riikinkukkoja. Kanat suostuivat valokuvattaviksi, mutta riikinkukot ujostelivat ja kipittivät karkuun. Puisto oli aivan yhtä ihana kuin aiemminkin. Jonkin verran siellä oli tehty uudistustöitäkin.

Puistosta kävelimme tuttuja katuja rannan ja ”Nereidi-patsaan” kautta ostoskeskuksen Pingo Doce-ruokakauppaan. Leipää oli ostoslistalla. Kaupan edessä oli pitkä jono, ja totesimme, että olkoon. Menimme lähellä olevaan isoon supermarkettiin, jonne pääsi mmekin sisään jonottamatta.
Leipää löytyi – ja irtoteetä, jota olimme etsineet Portimãosta turhaan. Suomesta tuodusta teestä oli enää vain muruset jäljellä. Nyt ostimme pari purkkia, niillä selvittäisiin taas pitkälle. (Irtoteen löytäminen koko reissumme ajan on ollut haasteellista. Sitä on etsitty ja etsitty. Löydettäessä olemme aina ostaneet useamman pakkauksen.)

Kassalle saikin sitten jonotella. Ihmisillä oli kärryt kukkuroillaan ostoksia ja jonot olivat pitkät. Siinä odotellessa sämpyläpussikin hajosi ja sämpylät sinkoilivat lattialle. Ei kun uusia hakemaan. Sitten, onneksi, löytyikin lyhyempi kassajono ja pääsimme kaupasta ulos säädyllisessä ajassa.

Cascais – A Coruña

Lounaan jälkeen köydet irti ja matkaan. Karin käytyä johdotukset läpi tuulimittari oli herännyt puoliksi henkiin: itse näytön tuulilukemat olivat pimeänä, mutta tuulensuuntaviisari toimi. Plotterista kuitenkin näkyi myös tuulilukemat. Olimme tyytyväisiä tähänkin. Katsoisimme myöhemmin sopivassa paikassa, mitä laitteelle pitäisi tehdä.

320 mailin matka A Coruñaan oli puuduttavaa koneella ajoa. Tuulta oli pläkästä muutaman hetken 7 metrin vastatuuleen, enimmäkseen vastatuulta 3 – 5 m/s. Meitä ei huvittanut luovia, joten mottoroimme välillä enemmän, välillä vähemmän purjeita ylhäällä. Muutaman hetken etenimme jopa purjeinkin, mutta se lysti loppui joka kerta lyhyeen.

Sää oli todella lämmin ja aurinkoinen ja öisin kuunsirppi valaisi taivaltamme. Jostain oli tullut ja tuli veneeseen jatkuvasti hyöntiesiä: pienen pieniä hötiäisia, vähän suurempia ruskeita kärpästä muistuttavia otuksia ja pieniä kärpäsiä. Niitä oli ihan kiusaksi asti lähes koko matkan. Jatkuvasti sai olla niitä läpsimässä iholtaan. Union Islandilta ostetuilla kärpäslätkillä oli kovasti töitä.

Delfiinejä näkyi pitkin matkaa, usein yksin tai vain muutaman kappaleen ryhmissä. Ne vain piipahtivat näyttäytymässä ja läksivät sitten omille teilleen, paitsi juuri siirryttyämme Portugalin vesiltä Espanjan puolelle. Aamunkoitteessa, meren ollessa aivan tasainen, ilmestyi suuren suuri delfiiniparvi. En ole koskaan nähnyt niin paljon delfiinejä yhtä aikaa. Ja nämä kyllä leikkivät mielellään Neetin kanssa. Pitkät, pitkät ajat sain seurata niiden ilottelua. Kari jäi valitettavasti tätä näytelmää paitsi ollessaan nukkumassa.

Samoilla kulmilla sain sydämentykyksiä aluksesta, joka näytti memevän ohi, mutta kääntyikin sitten tulemaan suoraan kohti. Ja se oli jo aika lähellä. Sillä oli vilkkuvalot, ja Kari sanoi sen olevan joku mittausalus. No, viime tipassa se kääntyi ja lähti poispäin. Mokoma säikyttelijä!

Jonkun ajan päästä tutkassa näkyi tutkassa noin mailin päässä kohde. Aamu oli jo sarastamassa, mutta mitään ei silmällä näkynyt, ei sitten millään. Laitoin seurannan päälle ja se vain tuli takaviistosta koko ajan kohti. Silmä kovana sitä vahtasin – ja sitten se kerta kaikkiaan katosi tutkasta!
Parinkymmenen minuutin päästä se sama (seuranta antaa kohteille numeron) ilmestyi taas esiin parin mailin päässä kadotakseen taas yht’äkkiä. En keksi ilmiölle mitään muuta selitystä kuin sukellusvene. Kuka tietää?

Ja heti kohta: kahden rahtialuksen välissä. Ilman AISia (ja tutkaa) minä huonoetäisyysnäköinen olisin saanut jo hepulin: toinen rahtialus lähestyi lähestymistään ja lopulta ajoi etuoikealta editsemme 0,65 mailin päästä ja toinen lähestyi kovaa vauhtia 1,5 mailin päässä takavasemmalta. AIS onneksi näyttää, ollaanko törmäyskurssilla, joten hepuleita ei tarvinnut tälläkään kertaa ottaa.

Liikennettä on.
Kalastusaluksia, yksittäisiä tai paritroolauksessa liikkui varsinkin öisin paljon. Troolareita muutaman kerran väistimme, mutta useimmiten ne menivät omia menojaan vähän kauempana. Rahtialukset liikkuivat enimmäkseen ulompana, mutta joitakin osui reittimme lähistöllekin.

Loppumatkalla näimme niiden tavallisten delfiinien lisäksi parven pieniä, lyhyitä, pulleita ja valkomahaisia delfiinejä. Ne näyttivät tykkäävän kovasti Neetistä.

Vielä yksi huoli piinasi kapteenia koko matkan ajan. Kari kurkistaa koneajossa tunnollisesti aika ajoin konehuoneeseen. Jäähdytysvesiputki on ilmeisesti aikansa elänyt ja menee lyttyyn. Huolena oli, että saako kone riittävästi jäähdytysvettä, varsinkin ajamme vuorokausikaupalla tunnista toiseen. Mitään ikävää ei onneksi tapahtunut, mutta ensisijaiselle korjauslistalle asia päätyi.

Noin viiden tunnin päästä A Coruñasta suomalaisen Olivia-veneen kapteeni Heikki soitti ja kertoi, että heillä ja toisella suomalaisveneellä oli hankaluuksia laituriin pääsyssä A Coruñassa. Päättivät jatkaa saman tien Biskajan yli, kun sää oli suotuisa.

Tietysti aloimme jännätä, miten meidän kävisi. Ihan hyvin kävi, 62 tunnin ja 320 mailin jälkeen kiinnityimme laituriin.

Saadessamme luvan tulla marinaan, meitä pyydettiin ottamaan yhteyttä ennen saapumista VHF-kanavalla 09. Otin yhteyden puoli tuntia ennen marinaa ja sain kuin sainkin vastauksen. Valitettavasti vain rätisevällä yhteydellä ja espanjan kielellä, josta en saanut mitään selvää. Vastasin eglanniksi, etten valitettavasti ymmärrä, ja siihen yhteytemme loppui.

Marinan sisäänajon edessä otin uudelleen yhteyden ja sain vastauksen ”Come in”. Tosi, tosi pimeätä. Ilmassa jotain kosteata, melkein kuin tihkua ja tuulilasit menivät huuruun. Ei valontuikkua juuri missään, musta aallonmurtaja toisella puolella. Kari sai ajaa kieli keskellä suuta. Laiturissa joku vilkutteli valoa, joten sentään tiesimme, minne päin suunnistaa.

Meidät ohjattiin pilttuuseen ja ystävällinen yövartija otti meidät vastaan. Kysyessäni, mitä seuraavaksi, hän sanoi, että aamulla kello kahdeksan ilmoittautumaan.

Ei muuta kuin tavarat paikalleen ja nukkumaan. Enää noin 2000 mailia kotiin!

A Coruña

Aamulla kello oli soimassa seitsemältä ja aamupuurot syötyämme aloimme valmistautua ilmoittautumiseen. Eipä tarvinnutkaan. Meiltä tultiin kysymään, mistä olemme tulossa, minne menossa ja olemmeko ammattilaisia. Kerroimme, että emme ole. Kaveri sanoi, että vain ammattilaiset saavat tulla marinaan.

Selvitimme jäähdytysvesiongelmamme ja kaveri arveli, että se muuttaa tilanteen. Hän kuunteli tarkkaan, mita tarvitsemme (vesiletkua ja mahdollisesti jonkin sitä asentamaan) ja lupasi auttaa meitä asiassa. Minkä sitten tekikin.

Yhdeksältä konttorin avautuessa menimme ilmoittautumaan. Kaveri oli jo selittämässä virkailijalle ongelmaamme, ja niinpä saimme jäädä laituriin hoitamaan ongelmaamme. Virkailija kutsui Volvon huollosta asentajan käymään Neetillä ja tämä saapuikin aamupäivällä. Hän kertoi, ettei ehtisi asentamaan letkua ennen kuin maanantaina eikä myöskään hakemaan sitä meille itseasennusta varten. Hän kuitenkin lupasi yrittää järjestää meille luvan lähteä itse ostamaan letkua.

Sitten pöllähtikin paikalle kaksi poliisia, molemmat oikein ystävällisiä. Toinen ei puhunut englantia lainkaan, toisen kanssa saimme asiat selvitettyä. Taas kerran selvitimme tilanteemme ja lupasimme lähteä Coruñasta heti, kun moottorimme on korjattu.

He lupasivat hankkia meille terveysviranomaisilta luvan käydä letkuostoksilla ja liikkua kaupungilla ruokakaupassa ja apteekissa. Muuten pitäisi pysyä veneessä.

Lupalappu, joka passien lisäksi pitää olla mukana kaupungilla liikkuessa, saatiinkin puolessa tunnissa.

Olimme oikein tyytyväisiä, kaikki pelkomme tylystä kohtelusta tai satamapaikan epäämisestä olivat olleet turhia. Saisimme hoidetuksi kaikki asiamme. Liikkumisrajoituksiin olimme varautuneetkin.
Lounaan jälkeen otimme taksin ja ajoimme kaupungin toiselle laidalle teollisuusalueelle, josta löytyikin letkuja ja muuta muovi- ja kumitavaraa enimmäkseen yritysasiakkaille myyvä yritys. Palvelu oli taas oikein hyvää ja saimme letkunpätkämme. 17 €. Taksi odotti ostoksemme ajan ja hän veloitti 26 €. Ei yhtä halpaa kuin Portugalissa, mutta ei läheskään niin kallista kuin Suomessa!

Tätä kirjoittaessani letkunvaihto-operaatio on hoidettu. Eipä ollut helppo homma äärimmäisen ahtaassa paikassa ja hankalassa asennossa. Kaikki kunnia ja hatunnosto miehelle, joka osaa tehdä tuollaisia remontteja.

Tämä marina on todella suuri ja laiturit aika uusia. Ponttoonit ovat leveät ja tukevat, mutta valaistus tosiaankin oli illalla aika onneton. Veneitä on varsin vähän, suurin osa lienee paikallisia. Vieressämme on englantilaisvene, joka on jo suorittanut karanteeninsa ja toivoo pian pääsevänsä cruisailemaan Espanjan vesillä. Kauemmas eivät kuulemma aio.

Kävelylle meillä ei valitettavasti ole lupa mennä, mutta huomenna käymme varmaankin ruokakaupassa. Jos sää ja tuulet jatkuvat samanlaisina, lähdemme huomenna lounaan jälkeen Biskajan ylitykselle kohti Brestiä (Ranskassa). Matkaa sinne on noin 320 mailia.