Julkaisen tämän pätkän, tosin ilman kuvia, kun matkapuhelinverkko näyttää toimivan. Olemme juuri ohittamassa Bornholmia. Matka jatkuu luultavasti kohti Visbyn eteläpäätä ja siitä eteenpäin. - Riippuu nyt tietenkin siitä, mitä nuo tuulten haltijat meille suovat seuraavaksi.
Cherbourg – Brunsbüttel 1. vuorokausi: Sateisessa ja koleassa säässä irrotimme köydet kello 13.25. Aluksi seilasimme moottoriavusteisesti 1-reivatulla isopurjeella ja fokalla tiukassa luovikulmassa. Tuuli oli vain reilut 6 m/s, mutta virta avitti ja vauhti oli 7 – 7,5 solmua. Sen jälkeen välillä pääsimme etenemään pelkin purjein ja välillä avittelimme koneella. Merivesi oli alkumatkalla ällistyttävän vihreätä, syvyyttä noin 49 metriä.
Neljän jälkeen iltapäivällä meitä muistettiin ärhäköilla sateen saattelimilla tulenpuuskilla ja meille tuli kiire pienentää fokkaa reilusti.
Illan ja yön aikana purjehdittiin välillä isopurjeen ja fokan ja välillä isopurjeen ja genoan voimin ja tarpeen tullen käytettiin konetta apuna. Tuulikulma vaihteli 50 asteesta 110 asteeseen, tuulta oli reilusta viidestä yli 10 sekuntimetriin. Vastavirrassa nopeus putosi alimmillaan noin neljään solmuun. 03.15 siirryimme itäiselle pallonpuoliskolle.
Aamulla sama purjevehtaus jatkui. Ison reivi purettiin, välillä edessä oli fokka, välillä genoa. Jonkin alkaa veisattiinkin. Edelleenkin yritimme sitkeästi purjehtia, mutta koneen apua tarvittiin välillä.
Fokan alahelma oli saanut köniinsä hangattuaan mantookiin ja teippailimme sen kuntoon. (Brunsbÿttelissä Kari laittoin dyneemalenkin etuliikin kiinnityksen jatkoksi ja purje saatiin nousemaan sen verran ylemmäs, ettei hankausvaurioita pitäisi enää tulla.) Purjemaakarin etsintä on jossain vaiheessa edessä. Luultavasti Suomessa, ettei matkan varrella tule pitempiä pakollisia pysähdyksiä.
Iltapäivällä aurinko alkoi paistaa ja kannella oli lämmin. Vuorokauden saldo 141 mailia.
Matka jatkoi lähes pläkässä, tuulta vain noin 1,5 m/s. Laskimme isopurjeen pois hakkaamasta.
Dunkerquen edustan matalikkojen välissä puikkelehtiminen vaati hiukan tarkkuutta. Piti ihan kaivaa paperikartta esiin. Siitä katsomalla saimme selvyyden kokonaisuudesta ja saimme merkityksi reittipisteitä plotterille. Huomasin, että plotterissa ei näkynyt kaikkia matalikkoja. Eräässä paikassa olisimme ajaneet alaveden aikana kuiville joutuvan paikan yli, jollen olisi huomannut sitä tabletin Navionicsin kartalta. Käytimme siis plotteria ja tablettia rinnan.
Plotteri piipitteli välillä: ”GPS-yhteys menetetty”. Hetken päästä se aina sitten tokeni. Emme ymmärtäneet, mistä pulma voisi johtua, jopa käynnistimme plotterin uudelleen. Arvailimme, mahtaisivatko lukuisat redillä olevat rahtialukset olla syypäitä asiaan. Kummalliselta se tunrtui, mutta mitään muutakaan selitystä emme asialle keksineet.
Puoliltaöin ylitimme vilkkaasti liikennöidyn laivaväylän. Kieli keskellä suuta pääsimme pujahtamaan laivojen editse ja takaa, vain yhtä jouduimme väistämään.
Vasemmalla puolellamme välkkyi pitkä nauha punaisia valoja. Pitkän aikaa mietimme, että mistähän mahtaisil olla kysymys, ennen kuin hoksasimme kartasta, että tuulipuistojahan siellä.
Aamuyöllä katsoin plotterin jälkipiirrosta, paljonko olimmekaan edenneet tällä legillä. Plotteri oli ihan vähäsen seonnut, jälki oli 6390 mailia. Siinä näytti olevan Atlantin ylitykset ja kaikki. HMMM. Kaikki ei ole ihan kunnossa.
Yö oli huomattavasti lämpimämpi kuin edellinen. Onneksi.
Viiden aikaan aamulla olimme jo Hollannissa. Pari luotsialusta ajoi edes takaisin läheisen laivojen ankkurialueeen lähistöllä. Jännä juttu, aina kun joku nopeampi alus lähestyy meitä, alamme valmistautua henkisesti siihen, että joku viranomainen tulee tiedustelemaan aikeitamme. Vielä ei ol tullut, saa nähdä miten tämän reissun aikana käy sen asian suhteen.
Rotterdamia lähstyttäessa tuulta oli alle 1 m/s, mutta myötävirrassa huiskuttelimme eteenpäin pienillä moottorikierroksella noin seitsemän solmun nopeutta. Ilman lämpötila 16 astetta, vesi 20.
2. vuorokauden saldo 157 mailia, tultu yhteensä 298 M.
Päivämmällä tabletin Navionics itki hukanneensa GPS-yhteyden (alkoi taas toimia) ja alkuillasta plotteri huuteli, että AIS-yhteys on menetetty. Löysi yhteyden taas. Mutta harmaita hiuksia näiden vehkeiden kanssa tulee. Joka kerta sitä huolestuu, että lakkasiko joku nyt toimimasta.
Yöllä (onneksi yöt ovat täälläkin lyhyitä eivätkä ihan säkkipimeitä) moottoroimme niillä vesillä, missä menomatkalla luovimme epätoivoisina vastavirrassa ja vastatuulessa koneen polttoainejärjestelmän mentyä tukkoon. Tuuli oli vain parin metriä sekunnissa, joten siitä ei ollut haittaa. Kalastusaluksia oli aika paljon liikkeellä. Kolmen maissa nousi sumu ja sitä riittikin aamuun saakka.
Hollannin rannikolla oli yllättävän heikko matkapuhelinverkko. Rantaan oli vain 5 -6 mailia, mutta yhteyttä ei silti ollut.
Kello 12 olimme sitten jo Saksan puolella. Tuuli oli edelleen olematon, joten koneella ajo jatkui aina vain.
2. vuorokauden saldo 143 mailia, tultu yhteensä 441 M.
Jostain Neetiin oli taas pölähtänyt hillitön määrä kärpäsiä. Niitä sitten jahtailtiin pitkin päivää ja iltaa. Niitä riitti ja riitti.
Illalla tuuli heräsi taas en verran että virittelimme purjeet. Välillä tuulta oli yli 5 m/s ja myötävirrassa etenimme mukavasti, mutta tuulen hyytyessä turvauduimme taas koneapuun.
Nousi sankka sumu ja laivojen sumutorvet huutelivat. Mekin kaivoimme esiin pikkuruisen sumutorvemme kaiken varalta. Ei tarvittu. Onneksi. Luultavasti siitä ei olisi mitään hyötyä ollutkaan.
Aamuyöllä sitten jo töngittiinkin konevoimin Elbellä alimmillaan vähän yli kahden solmun nopeutta. Valaistut vihreät ja punaiset viitat reunustavat väylää noin mailin välein, joten pimeässä ajaminen oli helppoa. Itse asiassa paljon helpompaa kuin päivällä. Edessämme oleva purjevene ajoi lähes keskellä väylää, jota ihmettelin kovasti. Jossain vaiheessa sitä sitten kutsuttiinkin VHF:llä ja kehotettiin siirtymään väylän reunaan.
Laivoja liikkui harvakseltaan väylää molempiin suuntiin.
Brunsbütteliä lähestyttäessä lammaslaumat ahkeroivat Elben rantojen vihreillä penkereillä kunnossapitotöissään.
Vihdoin kahdeksan maissa aamulla pääsimme myötävirtaan. Se lysti loppui nopeasti, sillä jo 9.30 olimme sulussa. Siinä olikin käydä hassusti. Ajettuamme sisään Kari alkoi käyttää kääntöpotkuria ja se jotenkin jumitti! Pyöri ja pyöri ja niin tietysti Nereidi kääntyi poikittain. Viimein virtanappulaa ränkättyään Kari sai potkurin pysähtymään ja pääsimme kunnialla kiinnittumään ponttooniin. Huh huh. Onneksi takana ei ollut ketään tulossa!
(Kari yritti satamassa rasvata nappuloita, ja näytti siltä että ongelma korjaantui. Myöhemmin kuitenkin satunnaisesti käänto toiselle puolelle ei toimikaan. Onneksi jumitilanteita ei enää ole tapahtunut.)
Brunsbüttel
Brunsbüttelin sulun jälkeen olevassa pikku marinassa oli oikein hyvin tilaa ja kello 10 olimme kiinni laiturissa. Maileja tälle legille kertyi 536 mailia, aikaa kului 3 vuorokautta 9 tuntia. Valitettavan vähän pääsimme etenemään purjein, mutta nyt alkaa olla tärkeintä päästä eteenpäin mahdollisimman nopeasti. Hitaiden nautiskelupurjehdusten aika on sitten myöhemmin.)
Ensi töiksemme nautimme pienet pullolliset kuohujuomaan vuorovesialueiden taakse jäämisen kunniaksi. Sitten satamakonttoriin. Heti ovelta meitä kehotettiin laittamaan maskin kasvoille ja desinfioimaan kädet. Satamamaksu vaatimattomat 10 euroa. Sähkökin kuului hintaan, mutta tolppien sulakkeet eivät kestäneet edes vedenkeitinta, sähkölevystä nyt puhumattakaan.
Söimme lounaan ja otimme kunnon päiväunet. Sitten jaksoikin lähteä jo suihkuun. Suikutilat ovat oikein siistit, kaksi ovea, ja ainakin toisen takana on tila, jossa on kaksi suihkua vieri vieressä ja seinäkkeen takana WC-osasto. Suihkut olivat oikein mukavat ja lämpimät, mutta tilan lattiakaadot eivät ole ihan kohdallaan. Puoli lattiaa lainehti vettä suihkujemme jälkeen ja lattialle jättämäni pesukassini lillui vedessä.
Kaksin mummokärryin varustettuina läksimme kauppareissulle. Päivä oli ihanan lämmin ja aurinkoinen, hellemekkokeli. Ensin piti saada (yhteinen) jätskiannos sataman lähellä olevasta jäätelöbaarista. Nam. Annos oli herkullinen ja paikka on ilmeisen suosittu. Lähes kaikki pöydät olivat täynnä. Meidän piti kirjoittaa lapulle nimemme ja yhteystieto siltä varalta, jos paikassa ilmenee olleen koronaa liikkeellä.
Kaupunki oli niin viehättävä kuin muistimmekin. Pääkatua reunustavat useimmiten kaksikerroksiset siistit tiilitalot, joiden alakerrassa on erilaisia liiketiloja ja kuppiloita. Yhtään tyhjäksi jäänyttä liikehuoneistoa emme havainneet. Joka puolella on puita, pensaita, kukkivia kasveja. Kaunista, vihreätä.
Suuret (tietämämme) ruokakaupat ovat aika kaukana rannasta ja hetken aikaa meille tuli epäilys siitä, että muistimmeko väärin niiden sijainnin. Löytyivät kuitenkin. Kävimme ensin Aldessa ja keräsimme sieltä juomaa ja ruokaa todeten, että kaikkea ei löydy ja joudumme tekemään vielä toisen reisuun. Täälläkn maskipakko.
Palattuamme rantaan kanavamaksun kerääjä tuli laiturille. Olimmekin vähän miettineet, että kuinkahan maksu oikein hoidetaankaan. 18 euron kuitin mies meille kirjoitti. Holtenaun sulussa meidän tulisi sitten esittää se hänen kollegalleen.
Päivän mittaan satamaan ilmestyi vene toisensa perään. U-kirjaimen muotoisessa marinassa U:n pitkille sivuille kiinnitytään kyljittäin, perällä on poijupaikkoja. Vielä ei tarvinnut kenenkään kiinnittyä toisen veneen kylkeen, kuten on aina ennen tässä marinassa ollessamme tapahtunut. Huviveneliikenne taitaa edelleenkin olla hiukan lamaannuksissa.
Toisella kauppareissulla kävimme Alden takana olevassa Lidlissä. Nyt meillä pitäisi olla evästä seilata vaikka koko matka (noin 600 mailia) Helsinkiin saakka.
Sitten ruokailu: juusto-uunimakkarat ja perunamuusi, muutama lasillinen punaviiniä ja nukkumaan.
Brunsbüttel on mielestämme niin mukava paikka, että harkitsimme hetken viivähtävämme siellä yhden ylimääräisen päivän. Tutkailtuamme tuuliennusteita päätimme kuitenkin jatkaa matkaa. Suotuisia kelejä emme nyt tohdi tuhlata.
Kanava
Kanava on tylsä. Ei juurikaan katsottavaa. Joutsenia on paljon, onkimiehiä päivänvarjoineen siellä täällä, asuntoautoja ja jokunen asuntoautoaluekin. Muutamia harvoja taloja ja pieniä kyläntapaisia. Siankakka haisee paikka paikoin. Linnut laulelevat rantojen pusikoissa ja pyöräilijät painelevat rantatiellä ohitsemme.
Valppaana pitää olla koko ajan. Lauttoja kanavan yli on melko tiuhassa. Useimmat niistä odottelivat ystävällisesti eivätkä ajaneet eteemme. Laivoja ajaa ohi ja tulee vastaan harvakseltaan. Väylä on joissakin kohdin melko kapea ja melkein henki salpaantuu, kun valtava rahtilaiva ajaa aivan vierestä ohi. Kanavassa on myös jonkin verran virtauksia, joten suorallakin osuudella ei voi luottaa siihen, että autopilotti pystyy pitämään veneen kurssissa. Jompi kumpi oli koko ajan täydessä valppaustilassa. Lämmintä oli, shortsi- ja bikinikeli.
Soitin Holtenaun sululle ennen sinne saapumistamme kysyäkseni toimintaohjeita. Sieltä vastattiin heti ja neuvottiin menemään odottelemaan kanavan pohjoispuolelle. Siellä onkin odotuslaituri, johon kiinnityimme tanskalaisen moottoriveneen seuraksi. Odostuslaiturilla on myös automaatti, jossa voi maksaa kanavamaksun.
Puolen tunnun pääåstä pääsimme sulkuun. Ja sielläpä sitä sitten kökötettiinkin 40 minuuttia, eikä mitään tapahtunut. Meistä näytti, ettei veden pinta noussut tai laskenut hiukkaakaan. Kukaan ei tullut kysymään kanavamaksumme perään.
Iloisin mielin ajoimme ulos sulusta. Kotivesillä ollaan!
Laboe (Kiel)
Meillä oli tarve saada Neeti tankattua ennen seuraavaa legiä. Olin googletellut ja etsiskellyt netistä Kielin tankkauspaikkoja. Kolmen mailin päässä Holtenaun sulusta on Laboen marina, jossa piti olla myös polttoainejakelu. Yritin soittaa jo kanavalta käsin sekä Hafenmeisterille kännykkään että annettuun lankapuhelinnumeroon kerran toisensa jälkeen saamatta vastausta.
Päätimme kuitenkin mennä sinne. Marina on todella sokkeloinen ja ahdas. Hetkisen harhailtuamme löysimme Bunkerstationin ja kiinnityimme sen laituriin. Kiinni. Avautuu aamulla kello 10. Mikä eteen?
Marina vaikutti todellisuudessa vielä ahtaammalta kuin kuvassa ja vieraspaikkoja ei ole missään tietyssä osassa marinaa, vaan vapaana olevat paikat on merkitty vihreillä kylteillä. Meitä ei huvittanut lähes 12 tunnin matkanteon jälkeen lähteä etsiskelemään vapaata paikkaa, vaan ajattelimme jäädä yöksi p-ainelaituriin odottelemaan aseman avautumista. Yritin taas tavoitella Hafenmeisteria. En onnistunut.
Jututimme muutamaa marinassa liikuskelevaa ihmistä ja he arvelivat, että yöpyminen polttoainelaiturissa olisi ok. Sitten paikalle saapui vieressä olevan veneen omistaja ja kertoi, ettei tässä yöpyminen ole hyvä idea. Luotsit tulevat harva se aamu tankkaamaan jo aamulla kello viisi.
No, ei kun köydet irti ja paikkaa etsimään. Onneksi se löytyi helposti muutaman kulman takaa. Köysien kiinnittäminen peräpaaluihin onnistui mainiosti, vaikka sitä ei ole tullut viime aikoina harrastettuakaan. Keulatouhut eivät sitten sujuneetkaan ihan tyylikkäästi. Minulle tuli tietysti kiire peräköysien kiinnityksen jälkeen keulaan. Keulasta ei ole juurikaan kuljettu sen jälkeen, kun genoa siirrettiin takaisin pukspröötiin. Askelmerkit eivät olleet ihan hallussa ja sain kyllä toisen jalan laiturille, mutta toisen jalan kenkä takertui genoan ja keulakaiteen väliin. Siinä sitten horjahtelin ja yritin kiskoa jalkaa irti ja Kari huutelee: ”Joko olet laiturilla? Joko olet laiturilla?” Minä kiljun: ”Joo, stop! Stop!” Ja yritän työntää Neetiä taaksepäin ja saada jalkaani irti. Molemmat asiat onnistuivat ähellyksen jälkeen ja sitten voitiinkin palata normaaleihin kiinnitysrutiineihin. Mitään vahinkoa ei siis tapahtunut.
Kuohuviinilasillisten – kotivesille saapumisen kunniaksi! - ja salaattiaterian jälkeen unten maille.
Aamulla satoi ja oli vain 14 astetta lämmintä. Aamupuuron jälken läksimme etsiskelemään satamakonttoria. Kiinnihän se oli, mutta ovella oli kuitenkin naishenkilö, joka kertoi Hafenmeisterin olevan laitureilla. Yritin taas soittaa. Vastaaja siellä minulle taas rupatteli.
Allergialääkkeni olivat loppumassa. Syön niitä nyt varmuuden vuoks jatkuvasti, sillä allergisietkaan aivastelut ja köhimiset eivät näinä korona-aikoina ole kovinkaan ystävällisiä katseita herättäviä.
Kaupunki (kylä?), tämäkin, on niin kovin soma. Siistejä pieniä taloja ja liikehuoneistoja alakerrassa. Paljon istutuksia, kaikki hyvinvoivan näköisiä. Apteekki löytyi helposti. Turvallisuus oli hoidettu viimeisen päälle: kulkureitti tiskille oli aidattu naunhoin, samoin reitti tiskiltä ulos. Tiski edessä metrin päässä oli nauha. Farmaseutti tiskin takana. Farmaseutti käytti kaikkeen asiointiin pitkävartisia pihtejä. Otti niillä ojentamani mallirasian, ojensi pillerilaatikon ja myös tarttui pankkikorttiini ja käytti lukijassa. (Oli muuten halpaa, 20 tablettia vain 3,50€.). Tarkkuus ontui vain siinä suhteessa, että oven suussa oleva käsidesipullo oli tyhjä.
Edelleen vesisateessa lampsimme takaisin veneelle ja ajoimme pottoainelaiturille, jonne joku oli jo tietenkin ehtinyt ennen meitä. Paikka on niin ahdas, ettei siihen kahta alusta saa mahdutettua, joten kiinnityimme hetkeksi kyljittäin läheisiin peräpaaluihin.
Polttoaineaseman hoitaja oli oikein mukava papparainen. Tankkasimme tankit ja kanisterit täyteen (243 litraa). Nyt pitäisi riittää pitkälle, vaikka joutuisimme ajamaan koneellakin. Meitä ei nyt yhtään huvittaisi tehdä satamakeikkoja polttoaineen takia, jos kelien puolesta voisimme edetä kotia kohti.
Karin maksaessa hiippailin satamakottorille ja siellähän se aamuinen naishenkilö nyt sitten istui tiskin takana. Nyt sain maksaa (26 €). Miksiköhän sitä ei voinut hoitaa silloin aiemmin, kun hän kerran kuitenkin oli paikalla… Hygieenistä täälläkin. Maski naamalla tietysti. Jouduin allekirjoittamaan jonkun lappusen. Tiskillä on kaksi mukia, joissa oli kyniä. Otin täydemmästä kynän ja tein kuittaukseni. Palautin kynän mukiin. Ei ei. Se piti laittaa siihen toiseen. Siis yhessä mukissa puhtaita kyniä ja toisessa käytettyjä.
Sitten kiireesti Neetille, köydet irti ja menoksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti