Portimão - Cascais - A Coruña / 22. - 29.5.2020



Tämän Cascaisin patsaan mallin mukaan on tehty Nereidin
muurimaalaukset esimerkiksi Hortaan ja Porto Santoon-
Viimeisinä päivinä ennen sunnuntaista lähtöä kävimme vielä ostamassa yhtä ja toista provianttia. Sää oli todella lämmin ja aurinkoinen. Karille piti käydä etsimässä turistikaupasta uusi lierihattu – entinen oli tullut viedyksi jostain syystä Suomeen.

Luonto alkaa jo ruskistua, kukkia toki ilmaantuu edelleenkin uusia, mutta maiseman yleissävy ei enää varsinkaan aukeammilla paikoilla ole enää hurmaavan vihreä ja/tai värikäs. Ankkurointialueella on jatkuvasti noin tusinan verran veneitä, ilmeisesti enimmäkseen paikallisia. Hiekkarannoille on ilmestynyt aurinkovarjoja ja muutamat innokkaat käyvät uimassakin. Onkimiehiä istuskelee melkein vieri vieressä aallonmurtajalla. Emme kyllä ole vielä nähneet kenenkään saavan kalaa – mutta lieneekö tuo niin tärkeätäkään!

Vastauksia Sinesiin ja Cascaisiin pääsystä saatiin odottaa pitkään. Itse asiassa (kieltävä) vastaus Sinesistä tuli vasta, kun olimme sen jo ohittaneet. Cascaisiin sentään saimme sähköpostitse luvan ennen sinne saapumistamme, vaikka sinne soittaessani pääsy meiltä evättiinkin. Ja lupa liikkua vapaasti, ilman rajoituksia.

Varmuuden vuoksi laitoin jo ennen lähtöämme lupapyynnön myös A Coruñaan, ja onneksi niin. Sinne saavuttuamme näytti poliiseille olevan jotenkin erityisen tärkeätä, minä päivänä olin pyynnön lähettänyt ja milloin olimme saaneet luvan.

Hyvästelimme yli puolen vuoden kotikaupunkimme sunnuntaina puoliltapäivin. Mukava paikkahan se oli ollut asustella, ensi päivien pettymyksentunteista huolimatta.

Portimão - Cascais

Emme olleet päässeet montaakaan mailia, kun plotteri pimeni yks´kaks, emmekä saaneet sitä ensin millään käyntiin. Kävi jo mielessä, että tähänkö tämä matka nyt tyssäsi. Karin käpälöityä piuhoja saimme sen kuitenkin taas toimimaan. Oli kyllä aika hankalaa, kun sen kirkkauden säätö oli jostain syystä mennyt ihan pieneksi ja näytöstä ei kirkkaassa auringonvalossa tahtonut näkyä mitään. Vasta-aurinkoon käännyttyämme löysin ruudulta kirkkauden säädön ja kaikki oli taas hyvin.

Ensimmäiset mailit Sagresin niemelle saakka olivat mukavaa menoa pienessä vastatuulessa koneella, loivassa mainingissa. Melkein heti tuli yksi delfiini toivottamaan meille heipat. Jonkin matkan päässä vastaamme tuli suuri alue, jolla kellui valtava määrä lepuuttajia. Ilmeisestikin verkkoja.
Saimme sydämentykytyksiä, kun potkurista kuului kummallinen ääni. Oletimme, että joku iso kala oli osunut siihen. Uusi ääni. Ja sitten perästämme pulpahtikin esille verkkomerkki. Olimme ajaneet sen yli, mutta onneksi mitään ei tarttunut potkuriin. Niin se vain oli jäänyt huomaamatta, vaikka olimme molemmat sitloorassa.

Delfiinejä piipahti meitä katsomassa monta kertaa, mutta ne tosiaankin vain piipahtivat eivätkä jääneet leikkimään Neetin kanssa.

Ennen Sagresia tuuli heräsi ja nostimme genoan. Olimme tyytyväisiä, kun vihdoinkin pääsimme purjehtimaan. Tuuli oli aluksi mukavat 4 – 5 m/s, mutta heti Sagresin niemen jälkeen se nousi 9 – 11 sekuntimetriin ja kääntyi vastaiseksi. Aallot olivat korkeita ja sekavia. Yritimme edetä purjeilla, mutta suunta oli niin hatelikkoon, että laitoimme keulapurjeen pois ja jatkoimme matkaa koneella, isopurjeen ollessa tukipurjeena.

Ja sitten minuun iski meritauti. Koko illan, yön ja varhaisaamun meno oli todella epämukavaa. 14 tuntia makasin ”koomassa” sitlooran lattialla allani pehmusteeksi laitetut täkit ja päällä fleecepeitto. Ne olivat pitkiä tunteja ne. Oksentamaan jouduin vain pari kertaa pienet tiraukset, mutta olo oli kurja.
Illalla Karin laittaessa mittaristoon valoja, tuulimittari pimeni eikä suostunut enää heräämään henkiin. Että sekin vielä! Moottoroidessa vastatuulen sillä nyt ei tietenkään ollut suuremmalti väliä, mutta jatkoa ajatellen se harmitti vietävästi. Miten saisimme sen toimimmaan? Pitäisikö hankkia uusi? Ilman tuulimittaria purjehtiminen olisi todella hankalaa.

Aamulla heräsin taas henkiin. Olimme ajaneet kalanpyydysten pelossa melko kaukana rannasta ja otimme kurssin vähän rantaan päin saadaksemme tuki-isolle vähän tuulikulmaa ja helpottaaksemme hakkaamista.

KALLIO-niminen rahtialus tuli vastaan, valitettavasti sen verran kaukana, ettei sen perälipusta saanut selvää. Ehkä ei kuitenkaan suomalainen.

Cascaisia lähestyessämme tuuli sen kuin yltyi ja marinan vastaanottolaiturissa kävi melkoinen vinkka ja virtakin. Saimme Neetin juuri kiinnitettyä, kun konttorista naishenkilö tuli huutelemaan meille, ettei siihen saa kiinnittyä. Pitää mennä polttoainelaituriin. Yritin selittää, että olimme tulossa marinaan ja että meillä oli lupa, mutta ei. Pois pois vain.

Sitten kiskomaan kovassa tuulessa Neetiä muutama kymmenen metriä eteenpän polttoainelaituriin. Melkoinen urakka se oli, vaikka pottoaineaseman hoitajakin tuli avuksi. Tankkasimme, ja se kesti ja kesti. Josain syystä polttoaine vaahtosi tavattomasti ja Kari joutui liruttelemaan sitä hidastakin hitaammin tankkiin.

Kirjautumien oli portugalilaiseen tapaan perusteellinen. Valokopiot passeista, venetodistuksesta ja vakuutustodistuksesta. Ensimmäisen vuorokauden maksu, kuitin vääntäminen ja tulostaminen. Kulkukorttimaksun periminen, kuitin värkkääminen ja tulostaminen. Kortin hinkkaaminen huolella puhdistusaineella. Kolme naista konttorissa, ja kahdelle heistä riitti puuhaa meidän kanssamme.
Sataman kaveri tuli näyttämään meille paikan ja avusti kiinnittymisessä. Noin 18 tunnin kuluttua lähdöstä olimme asettuneet aloillemme. Matkaa kertyi 130,6 mailia.

Illalla emme jaksaneet enää lähteä minnekään, vaan söimme hyvin ja lepäilimme matkan rasituksista.
 
Cascais

Seuraaana aamuna kävimme talven 2016 -2017 aikana tutuksi tulleessa lähipuistossa tervehtimässä kukkoja, kanoja ja riikinkukkoja. Kanat suostuivat valokuvattaviksi, mutta riikinkukot ujostelivat ja kipittivät karkuun. Puisto oli aivan yhtä ihana kuin aiemminkin. Jonkin verran siellä oli tehty uudistustöitäkin.

Puistosta kävelimme tuttuja katuja rannan ja ”Nereidi-patsaan” kautta ostoskeskuksen Pingo Doce-ruokakauppaan. Leipää oli ostoslistalla. Kaupan edessä oli pitkä jono, ja totesimme, että olkoon. Menimme lähellä olevaan isoon supermarkettiin, jonne pääsi mmekin sisään jonottamatta.
Leipää löytyi – ja irtoteetä, jota olimme etsineet Portimãosta turhaan. Suomesta tuodusta teestä oli enää vain muruset jäljellä. Nyt ostimme pari purkkia, niillä selvittäisiin taas pitkälle. (Irtoteen löytäminen koko reissumme ajan on ollut haasteellista. Sitä on etsitty ja etsitty. Löydettäessä olemme aina ostaneet useamman pakkauksen.)

Kassalle saikin sitten jonotella. Ihmisillä oli kärryt kukkuroillaan ostoksia ja jonot olivat pitkät. Siinä odotellessa sämpyläpussikin hajosi ja sämpylät sinkoilivat lattialle. Ei kun uusia hakemaan. Sitten, onneksi, löytyikin lyhyempi kassajono ja pääsimme kaupasta ulos säädyllisessä ajassa.

Cascais – A Coruña

Lounaan jälkeen köydet irti ja matkaan. Karin käytyä johdotukset läpi tuulimittari oli herännyt puoliksi henkiin: itse näytön tuulilukemat olivat pimeänä, mutta tuulensuuntaviisari toimi. Plotterista kuitenkin näkyi myös tuulilukemat. Olimme tyytyväisiä tähänkin. Katsoisimme myöhemmin sopivassa paikassa, mitä laitteelle pitäisi tehdä.

320 mailin matka A Coruñaan oli puuduttavaa koneella ajoa. Tuulta oli pläkästä muutaman hetken 7 metrin vastatuuleen, enimmäkseen vastatuulta 3 – 5 m/s. Meitä ei huvittanut luovia, joten mottoroimme välillä enemmän, välillä vähemmän purjeita ylhäällä. Muutaman hetken etenimme jopa purjeinkin, mutta se lysti loppui joka kerta lyhyeen.

Sää oli todella lämmin ja aurinkoinen ja öisin kuunsirppi valaisi taivaltamme. Jostain oli tullut ja tuli veneeseen jatkuvasti hyöntiesiä: pienen pieniä hötiäisia, vähän suurempia ruskeita kärpästä muistuttavia otuksia ja pieniä kärpäsiä. Niitä oli ihan kiusaksi asti lähes koko matkan. Jatkuvasti sai olla niitä läpsimässä iholtaan. Union Islandilta ostetuilla kärpäslätkillä oli kovasti töitä.

Delfiinejä näkyi pitkin matkaa, usein yksin tai vain muutaman kappaleen ryhmissä. Ne vain piipahtivat näyttäytymässä ja läksivät sitten omille teilleen, paitsi juuri siirryttyämme Portugalin vesiltä Espanjan puolelle. Aamunkoitteessa, meren ollessa aivan tasainen, ilmestyi suuren suuri delfiiniparvi. En ole koskaan nähnyt niin paljon delfiinejä yhtä aikaa. Ja nämä kyllä leikkivät mielellään Neetin kanssa. Pitkät, pitkät ajat sain seurata niiden ilottelua. Kari jäi valitettavasti tätä näytelmää paitsi ollessaan nukkumassa.

Samoilla kulmilla sain sydämentykyksiä aluksesta, joka näytti memevän ohi, mutta kääntyikin sitten tulemaan suoraan kohti. Ja se oli jo aika lähellä. Sillä oli vilkkuvalot, ja Kari sanoi sen olevan joku mittausalus. No, viime tipassa se kääntyi ja lähti poispäin. Mokoma säikyttelijä!

Jonkun ajan päästä tutkassa näkyi tutkassa noin mailin päässä kohde. Aamu oli jo sarastamassa, mutta mitään ei silmällä näkynyt, ei sitten millään. Laitoin seurannan päälle ja se vain tuli takaviistosta koko ajan kohti. Silmä kovana sitä vahtasin – ja sitten se kerta kaikkiaan katosi tutkasta!
Parinkymmenen minuutin päästä se sama (seuranta antaa kohteille numeron) ilmestyi taas esiin parin mailin päässä kadotakseen taas yht’äkkiä. En keksi ilmiölle mitään muuta selitystä kuin sukellusvene. Kuka tietää?

Ja heti kohta: kahden rahtialuksen välissä. Ilman AISia (ja tutkaa) minä huonoetäisyysnäköinen olisin saanut jo hepulin: toinen rahtialus lähestyi lähestymistään ja lopulta ajoi etuoikealta editsemme 0,65 mailin päästä ja toinen lähestyi kovaa vauhtia 1,5 mailin päässä takavasemmalta. AIS onneksi näyttää, ollaanko törmäyskurssilla, joten hepuleita ei tarvinnut tälläkään kertaa ottaa.

Liikennettä on.
Kalastusaluksia, yksittäisiä tai paritroolauksessa liikkui varsinkin öisin paljon. Troolareita muutaman kerran väistimme, mutta useimmiten ne menivät omia menojaan vähän kauempana. Rahtialukset liikkuivat enimmäkseen ulompana, mutta joitakin osui reittimme lähistöllekin.

Loppumatkalla näimme niiden tavallisten delfiinien lisäksi parven pieniä, lyhyitä, pulleita ja valkomahaisia delfiinejä. Ne näyttivät tykkäävän kovasti Neetistä.

Vielä yksi huoli piinasi kapteenia koko matkan ajan. Kari kurkistaa koneajossa tunnollisesti aika ajoin konehuoneeseen. Jäähdytysvesiputki on ilmeisesti aikansa elänyt ja menee lyttyyn. Huolena oli, että saako kone riittävästi jäähdytysvettä, varsinkin ajamme vuorokausikaupalla tunnista toiseen. Mitään ikävää ei onneksi tapahtunut, mutta ensisijaiselle korjauslistalle asia päätyi.

Noin viiden tunnin päästä A Coruñasta suomalaisen Olivia-veneen kapteeni Heikki soitti ja kertoi, että heillä ja toisella suomalaisveneellä oli hankaluuksia laituriin pääsyssä A Coruñassa. Päättivät jatkaa saman tien Biskajan yli, kun sää oli suotuisa.

Tietysti aloimme jännätä, miten meidän kävisi. Ihan hyvin kävi, 62 tunnin ja 320 mailin jälkeen kiinnityimme laituriin.

Saadessamme luvan tulla marinaan, meitä pyydettiin ottamaan yhteyttä ennen saapumista VHF-kanavalla 09. Otin yhteyden puoli tuntia ennen marinaa ja sain kuin sainkin vastauksen. Valitettavasti vain rätisevällä yhteydellä ja espanjan kielellä, josta en saanut mitään selvää. Vastasin eglanniksi, etten valitettavasti ymmärrä, ja siihen yhteytemme loppui.

Marinan sisäänajon edessä otin uudelleen yhteyden ja sain vastauksen ”Come in”. Tosi, tosi pimeätä. Ilmassa jotain kosteata, melkein kuin tihkua ja tuulilasit menivät huuruun. Ei valontuikkua juuri missään, musta aallonmurtaja toisella puolella. Kari sai ajaa kieli keskellä suuta. Laiturissa joku vilkutteli valoa, joten sentään tiesimme, minne päin suunnistaa.

Meidät ohjattiin pilttuuseen ja ystävällinen yövartija otti meidät vastaan. Kysyessäni, mitä seuraavaksi, hän sanoi, että aamulla kello kahdeksan ilmoittautumaan.

Ei muuta kuin tavarat paikalleen ja nukkumaan. Enää noin 2000 mailia kotiin!

A Coruña

Aamulla kello oli soimassa seitsemältä ja aamupuurot syötyämme aloimme valmistautua ilmoittautumiseen. Eipä tarvinnutkaan. Meiltä tultiin kysymään, mistä olemme tulossa, minne menossa ja olemmeko ammattilaisia. Kerroimme, että emme ole. Kaveri sanoi, että vain ammattilaiset saavat tulla marinaan.

Selvitimme jäähdytysvesiongelmamme ja kaveri arveli, että se muuttaa tilanteen. Hän kuunteli tarkkaan, mita tarvitsemme (vesiletkua ja mahdollisesti jonkin sitä asentamaan) ja lupasi auttaa meitä asiassa. Minkä sitten tekikin.

Yhdeksältä konttorin avautuessa menimme ilmoittautumaan. Kaveri oli jo selittämässä virkailijalle ongelmaamme, ja niinpä saimme jäädä laituriin hoitamaan ongelmaamme. Virkailija kutsui Volvon huollosta asentajan käymään Neetillä ja tämä saapuikin aamupäivällä. Hän kertoi, ettei ehtisi asentamaan letkua ennen kuin maanantaina eikä myöskään hakemaan sitä meille itseasennusta varten. Hän kuitenkin lupasi yrittää järjestää meille luvan lähteä itse ostamaan letkua.

Sitten pöllähtikin paikalle kaksi poliisia, molemmat oikein ystävällisiä. Toinen ei puhunut englantia lainkaan, toisen kanssa saimme asiat selvitettyä. Taas kerran selvitimme tilanteemme ja lupasimme lähteä Coruñasta heti, kun moottorimme on korjattu.

He lupasivat hankkia meille terveysviranomaisilta luvan käydä letkuostoksilla ja liikkua kaupungilla ruokakaupassa ja apteekissa. Muuten pitäisi pysyä veneessä.

Lupalappu, joka passien lisäksi pitää olla mukana kaupungilla liikkuessa, saatiinkin puolessa tunnissa.

Olimme oikein tyytyväisiä, kaikki pelkomme tylystä kohtelusta tai satamapaikan epäämisestä olivat olleet turhia. Saisimme hoidetuksi kaikki asiamme. Liikkumisrajoituksiin olimme varautuneetkin.
Lounaan jälkeen otimme taksin ja ajoimme kaupungin toiselle laidalle teollisuusalueelle, josta löytyikin letkuja ja muuta muovi- ja kumitavaraa enimmäkseen yritysasiakkaille myyvä yritys. Palvelu oli taas oikein hyvää ja saimme letkunpätkämme. 17 €. Taksi odotti ostoksemme ajan ja hän veloitti 26 €. Ei yhtä halpaa kuin Portugalissa, mutta ei läheskään niin kallista kuin Suomessa!

Tätä kirjoittaessani letkunvaihto-operaatio on hoidettu. Eipä ollut helppo homma äärimmäisen ahtaassa paikassa ja hankalassa asennossa. Kaikki kunnia ja hatunnosto miehelle, joka osaa tehdä tuollaisia remontteja.

Tämä marina on todella suuri ja laiturit aika uusia. Ponttoonit ovat leveät ja tukevat, mutta valaistus tosiaankin oli illalla aika onneton. Veneitä on varsin vähän, suurin osa lienee paikallisia. Vieressämme on englantilaisvene, joka on jo suorittanut karanteeninsa ja toivoo pian pääsevänsä cruisailemaan Espanjan vesillä. Kauemmas eivät kuulemma aio.

Kävelylle meillä ei valitettavasti ole lupa mennä, mutta huomenna käymme varmaankin ruokakaupassa. Jos sää ja tuulet jatkuvat samanlaisina, lähdemme huomenna lounaan jälkeen Biskajan ylitykselle kohti Brestiä (Ranskassa). Matkaa sinne on noin 320 mailia.

Portimão / 15. - 21.5.2020

Ravintola on jo saanut uudet aurinkovarjot.
Asiakkaat vielä puuttuvat.

Portimãossa edelleen. Vihdoin viimein muutama päuvä sitten saimme pappakuonun ja keularullan muutostyö valmistui eilen. Joskohan pääsisimme liikkeelle ”jo” lähiaikoina.

Sää lämpenee lämpenemistään. Viimeviikkoisten viileiden ilmojen päättyessä muutamana päivänä mantereen päällä näytti olevan melkoisia ukkosia, täällä rannalla saimme vain muutaman sadekuuron. Sitten alko lämmetä ja nyt on öisin jo yli 17 astetta ja päivisin varjossa 25 – 26 astetta. Ennusteet lupaavat yhä lämpenevää.

Poikkeustilamääräykset lieventyivät taas maanantaina. Jokunen ravintola on jo avannut ovensa. Sisätiloissa on käytettävä maskia (paitsi syödessä), terasseilla ei sentään. Pöydät on aseteltu harvaan. Asiakkaita ei vielä ole tungokseen asti. Mistäpä niitä ykskaks ilmestyisi, kun tänne ei vielä päästetä turisteja!




Ei todellakaan päästetä. Ankkurissa oli pari viikkoa suuri kuunar,i yli 100-vuotias, ja jokunen päivä sitten se oli ilmestynyt hotellin edustan laituriin. Portugalresident-sivustolla kerrottiin sen tilanteesta: Se oli lähtenyt kolme vuotta sitten täältä Portimãosta pallonkierrolle ja palasi nyt. Heille oli ilmoitettu, että kahden ankkurissa vietetyn karanteeniviikon jälkeen alus ja miehistö pääsisivät maihin. Eipä vain! Viime tipassa oli ilmoitettu, että ei käy. Aluksen kapteenilla on yhteyksiä Portimãoon ja paatille oli jo varattu telakalla suuret (80 000 euron) kunnostustyöt. Siinä se alus nyt tököttää miehistöineen laiturilla lukittujen porttien takana. Saa nähdä, saammeko koskaan tietää, miten sen loppujen lopuksi käy.









Muutakin vähän erikoista täällä on tapahtunut, tosin jo paljon aikaisemmin. Kuten blogin alussa olevasta satelliittikuvasta näkyy, marinan vieressä on suuri pysäköintialue. Kuvassa siinä on paljon henkilö- ja asuntoautoja pysäköitynä. Nyt se on ollut koko täällä olomme ajan ollut tyhjillään. Seppo tiesi kertoa, että hotellin omistaja oli vaihtunut. Hän oli ollut sitä mieltä, että pysäköintialue haittaa hotellin toimintaa ja niinpä alue oli sitten otettu pois käytöstö. Sääli. Tosi hyvä - tosin varsin karu ja kesällä takuulla kuuma – alue lähellä rantaa.

Jouduimme hopuutelemaan Mikeä pappakuomun korjaustöiden tiimoilta. Ketään ei kuulunut sovittuna aikana ja asiaa tiedusteltuani saimme viestin, että ennusteet lupaavat sadetta, joten haku siirtyisi seuraavaan päivään. Ei sitten satanut koko päivänä, illalla vasta…

Seuraavana päivänä Mike piipahti ja selvitimme korjaustarpeemme. Muutamaa tuntia myöhemmin Louis ja kumppaninsa tulivat veneelle ja kävimme läpi korjaustarpeet uudelleen ja he veivät kuomun mukanaan. Tiedustellessamme korjausaikataulua Louis ei osannut sanoa muuta kuin että Mike päättää. Tämä tapahtui perjantaina.

Maanantaina tiedustelimme tilannetta ja Mike lupasi toimittaa kuuomun ”huomisaamuna”. Istuimme veneessä kuin tatinset odotellen koko aamupäivän. Kello 12.30 Louis kollegoineen viimein saapui. Korjaukset oli tehty kuten olimme pyytäneetkin ja nyt olemme tyytyväisiä. Vieläkin vain harmittaa, että asiat eivät etene kuten on sovittu, vaan aina putää odotella, kysellä perään ja hätistellä.

Keularullan osa seisoi pitkään Ranskassa liikahtamatta minnekään, mutta vihdoin viimein se saapui Petelle Vilamouraan. Itse asiassa se ei ollut vielä tullut perillekään, kun Pete kumppaneineen kävi jo laskemassa foilin alas ja otti vaijerin mukaan. Siinäkin oli taas oma harminsa, sillä Karibialla Le Marinissa asennettuun Profurl-rullalaitteeseen oli laitettu teräsruuvit. Alumiinisessa foilissa ne olivat jumittuneet niin, että vaijeri piti katkaista! Se siitä ranskalaisesta osaamisesta Karibialla. Onneksi vaijerissa oli riittävästi mittaa!

Pete kollegoineen saapui torstaina iltapäivällä ja parissa tunnissa he virittivät vaijerin takaisin foilin sisälle, asensivat säätöosan paikalleen, nostivat foilin paikalleen ja suorittivat säädön. Tosi huolellista työtä he tekivät, Pete kävi mastossa kolmeen kertaan. Samalla hän tarkasti kaikki vaijerit – kaikki kunnossa.

Fokan foilin kireyttäkin säädettiin ja nyt masto on suorassa kuten sen kuuluukin olla. Vielä viimeksi he halusivat laittaa purjeetkin paikalleen ja nyt Neeti on siltäkin osin valmis lähtemään.
Palvelu oli erinomaisen osaavaa, nopeaa ja tosi ystävällistä. Hintakin oli varsin kohtuullinen, arvio oli 650 euroa, mutta selvisimme 400 eurolla (käteistä). Kymmenen pistettä Petekeepingille!

Kylkien putsausta.



Kiivaasti täällä valmistellaan Neetiä lähtökuntoon. Kari siivosi keula- ja ankkurilboksit ja kiillotti pahimmat sotkut pois Nereidin kyljestä. Lähes kuuden kuukauden lepuuttajahinkkaus oli jättänyt jälkensä. Minä raivailin sisällä paikkoja ”purjehdusasentoon”. Hyllyihin ja tasoille kertyy satamaolosuhteissa paljon tavaraa, ja kaikki pitää jemmata kaappeihin ennen merelle lähtöä.

Virkkauslangatkin sitten vihdoin löytyivät. Hyvään talteen ne oli tullutkin laitettua lentomatkalaukkuun! Pääsinpä nyt aloittamaan verhoja virkkauksen asuntoautoon. Siinä sitä riittääkin nitkuttamista, kun ikkunan koko on 140 x 66 cm. No, aikaahan on ja se on mukavaa toimintaterapiaa.
 











Kuulimme hyviä uutisia Symposiumilta Brestistä (Ranskassa). Laituriin pääsee, eikä ole karanteenia.
Suunnitelmissamme on mennä ensin Sinesiin noin 70 mailin päähän ankkuriin ja jatkaa sieltä sitten Cascaisiin marinaan. Jos sääolosuhteet ovat suotuisat, saatamme jättää Sinesin väliin ja seilata suoraan Cascaisiin (n. 130 M).

Satamasta toiseen siirtymiseen pitää täällä vielä pyytää lupa satamaviranomaisilta. Kävin satamakonttorissa kysymässä neuvoa, varsinkin kun olemme olleet täällä jo niin pitkään. Emme halua karanteeniin!

Neitokainen tiskissä neuvoi kysymään asiasta Immigrationin virkailijalta. Selitin asiaani ja jotekin minulle tuli sellainen olo, ettei hän oikein ymmärtänyt englantia. Joka tapauksessa hän ohjasi minut takaisin marinan virkailijan tykö, jotta tämä hoitaisi asiaamme. Neitokainen ei vaikuttanut ollenkaan innostuneelta – hvyä, ettei pyöritellyt silmiään – mutta lupasi kuitenkin kirjoittaa meille ”todistuksen” siitä, että olemme olleet täällä Portimãossa puoli vuotta. Lupasi laittaa sähköpostilla sen, samoin kuin Sinesin ja Cascaisin viranomaisten sähköpostiosoitteet meille.

Mitään viestiä sieltä ei kuitenkaan tullut, joten kävin uudelleen kysymässä ohjeistusta. Sain uudet ohjeet ja juuri äsken laitoin viestit sekä Sinesiin että Cascaisiin. Toivotaan että sieltä vastataan pian.

Nyt seuraamme tarkkaan sääennusteita. Heti, kun tuulet ovat suotuisasta suunnasta tai ennusteessa on säädyllinen moottorointikeli, irrotamme vihdoin viimein köydet ja aloitamme kotimatkan. Tällä hetkellä näyttää siltä, että sään puolesta pääsemme lähtemään sunnuntaina.


Portimão / 8. - 14.5.2020

Neeti-pikkuinen uudessa asennossaan
vähän suurempien kavereiden välissä

Köydet on irrotettu! 176 päivää Neeti olikin köytettynä aloilleen! Tosin kävimme vain polttoainelaiturissa tankkaamassa ja palasimme takaisin pilttuuseemme. Käänsimme samalla keulan kohti laituria, sillä rullalaitteen muutoksen takia se olisi pitänyt kuitenkin kääntää. Maisema muuttui toisenlaiseksi, melkein voimme kuvitella taas olevamme jossain muualla.

Ravintolat ovat edelleen kiinni, mutta viime aikoina niissä on alkanut näkyä liikettä sisällä, monenlaista remontti- ja kunnostushommaa on tekeillä. Rajoitusten lieventymisen myötä myös urheiluseurojen harjoitukset ovat tulleet luvallisiksi ja porukoita näkyy juoksilenkeillä ja rappujuoksuharjoituksissa – turvavälein kuitenkin.

Uimarantojen sulkunauhat on poistettu, mutta kulkureiteille on tullut opastaulut. Uiminen ja auringonotto on edelleenkin kiellettyä, kävellä ja vesiurheilla saa.

Saimme Suomesta kuriirifirman kautta uuden SIM-kortin satellittipuhelimeemme. Mietimme ensin, että hankkisimmeko sitä laisinkaan kun kuitenkin kuljemme Biskajan ylitystyä lukuun ottamatta enimmäkseen melko lähellä rannikoita Sitten kuitenkin alkoi tuntua siltä, että tuntuu turvallisemmalta, kun tietää varmasti saavansa yhteyden jonnekin jos jotain hankaluuksia tulee vastaan ollessamme GSM-verkon ulottumattomissa.

Tablettiemme Navinicsissa on myös offlinessa nähtävissä vuorovedet ja virrat, mutta on tärkeää, että emme ole pelkästään niiden varassa. Meille näillä näkymin tarpeeton tieto eli Englanti ja Irlanti teipattuna umpeen. 
SVG:ltä tuli paketti samana päivänä. Tärkein siinä oli Reedsin Nautical Almanac-järkäle. Sivuja 1064, joista suuri osa koskee Iso-Britanniaa ja Irlantia. Mukana tuli myös erillinen satamaopas Britannian satamista. Mietimme, että miksiköhän koko Britannia ei voisi olla omana kirjanaan, niin opusta olisi paljon helpompi käsitellä.

Rullalaitteen muutokseen liittyvien osien kuljetus ei ole onnistunut yhtä hyvin. Takilointifirman Pete tilasi osat jo aikaa sitten, mutta ne näyttävät olevan edelleen Ranskassa. Jännäämme tässä, että mahtavatko ne tulla pikapuoliin. Jos niitä ei ala kuulua, jätämme muutoshommat tekemättä ja Pete lähettää meille osat Suomeen.

Joka päivälle on edelleenkin riittänyt jotain pikku puuhaa normaalien arkipäivän askareiden lisäksi. Kannen ja takilan huoltoa, ompeluhommia sun muuta. Ruokaa ja juomaa on rahdattu ahkerasti Neetiin ja eilen saimme kaikki kuivamuonat ja säilykkeet sijoiteltua omille paikoilleen penkkien alle ja kaappeihin. Nyt kyllä evästä riittää, vaikka karanteeni jossain vaiheessa iskisikin!

Kari eräänä huonosti nukuttuna yönä oli pohtinut päänsä puhki, että missä ihmeessä ovat Itämeren karttakirjamme. Missään ne eivät kuulemma olleet tuleet vastaan. Suoritimme vielä yhden etsintäkierroksen ja löytyiväthän ne viimein huolella muoviin käärittyinä salongin penkin alta seinää vasten. Pitäisi AINA kirjata muistiin, kun jotain tavaraa laitetaan jemmaan jonnekin poikkeukselliseen paikkaan. Kaikkien kolosten läpikäyminen on tosi työlästä!

Minulla on lääkkeitä varastossa noin kesäkuun loppuun saakka, jolloin oletimme olevamme jo Suomessa. Koska emme ehdi sinne mitenkään ja karanteenitkin voivat iskeä, piti hankkia täätä satsi. Näppärästi se käy, kum laittaa etukäteen kuvaruutukopiot e-resepteistä apteekkiin. Kela-korvaustahan niistä ei täällä saa, se pitää anoa sitten erikseen.

Sää on viilentynyt ja muuttunut epävakaiseksi. Päivälämpötilat varjossa eivät juurikaan ole ylittäneet 20 astetta. Sadekuuroja ja pitempiäkin sateita on ollut lähes joka päivä ja yö. Joka päivä on kuitenkin ollut sen verran poutaista, että kävelylenkeille olemme päässeet.

Kerran kastuimme kauppareissulla ihan kunnolla. Aamu oli pilvinen ja vähän satoikin. Sateen laannuttua taivas näytti kirkastuvan ja reippaasti läksimme kauppaan. Ennen sinne pääsyämme alkoi jo sataa ripsutella ja ostosreissumme aikana ripsuttelu oli muuttunut kunnon ropinaksi. Odottelimme kaupan eteisessä aikamme. Katsoin kännykästä sadetutkaa, joka lupasi sateen jatkuvan useita tunteja, joten eihän meidän auttamut muu kuin lähteä lampsimaan kohti marinaa. Kastuimme. Vähän ennen marinan porttia minulla välähti, että olisihan sitä voinut pyytää kaupan vartijaa tilaamaan meille taksin…

Tapasimme eräänä päivänä jo aiemmin tapaamamme suomalaisnaiset. Kari hoksasi kysyä heiltä, olisiko heilla tarvetta polkupyörälle. Se on normaalin kokoinen vaihdepyörä eikä millään mahdu meille kyytiin. Ja niinhän siinä sitten kävi, että Seppo tuli katsomaan Karin Ratsu-Reimaa ja kaupat syntyivät. Juttua meillä riitti muutenkin vaikka kuinka pitkään. Tänään Seppo tulee hakemaan pyörän pois.

Pappakuomun korjauksen vuoksi olemme hätistelleet Mikeä useamman kerran. Vihdoin viimein, muutaman sähköpostin, yhden puhelun ja yhden tekstarin jälkeen hän ilmoitti tulevansa tänään (torstaina) pappaskia katsomaan. Lupasi laittaa tekstarin saapumisajastaan. Vielä ei ole kuulunut mitään, kello on 11. Toivotaan toivotaan. Ja kun eihän se siitä katsomisesta vielä paljon korjaannu, ne korjaustyöt on vielä tehtäväkin. Toivottavast lähtömme ei tämän takia viivästy, sillä meidän täytyy ajoittaa lähtö tietysti suotuisien tuulien mukaan. Niitä ei täällä päin ole kovinkaan usein.

Lähtökuopissa täällä siis ollaan. Toivomme pääsevämme liikkeelle ensi viikon alkupuolella.

Mukavaa ja toivottavasti lämpenevää kevättä sinne koti-Suomeen!


Portimão / 29.4. - 7.5.2020


Jakarandapuut kukkivat
Lievennyksiä koronarajoituksiin on hissuksiin tullut. Vapun jälkeen pienet liikkeet saivat avata ovensa ja nyt turistikadulla on jo osa matkamuisto- ym. kaupoista auki. Myös kampaamot saavat toimia ajanvarauksella. Kauppoihin tuli (meille) yllättäen maskipakko. Vapun jälkeen ensimmäistä kertaa kauppaan mennessämme meidät käännytettiin takaisin. Ei auttanut muu kuin hiippailla ensin apteekkiin maskiostoksille.

Ikävä kyllä nämä tehdasmaskit ovat liian tiiviitä minulle. Melkein pökerryin, kun olimme Aquan isossa kaupassa ja siellä meni aika pitkään. Piti salaa nostella maskia ja hengitellä sen alta. Nyttemmin käytän huivia, joka on väljempi ja henki kulkee.

Keskustan rantakadun varren sardiiniravintolat
odottelevat vielä avuautumistaan




Piti sieltä Aquasta käydä ostamassa mummokärry. Tilaukseni Amazonille ei sitten kuitenkaan koskaan mennyt perille. En tosiaankaan tiedä miksi. No, saimme kärryn marketista 13,99 eurolla. Ei se nyt kovin häävi ole, mutta sillä nyt pärjätään kun entinenkin vielä on hengissä.

Veneenkorjausfirmatkin toimivat taas. Miken pitäisi tulla ensi viikolla katsomaan, mitä korjauksia pappakuomuun pitää tehdä. Rullagenoan foili on liian löysä ja siihenkin olemme tilanneet korjauksen. Pari vuotta sitä ostaessamme meidän annettiin ymmärtää, että siinä olisi säätömahdollisuus, mutta eipä sitten ollutkaan. Osineen ja töineen on tulossa sellainen kiva yli 900 euron lasku…















Myös rannat ovat auenneet ainakin jotenkin. Surffaus ja muu vesiurheilu on virallisesti ilmoitettu luvalliseksi, mutta muusta uimarantojen käytöstä ei ole mitään ohjeistusta. Kyselin asiasta Algarve-seuraltakin, mutta sielläkään ei ollut asiasta tarkempaa tietoa. Muutamia ihmisiä on jo ollut rannalla ja mekin kävimme jo kävelemässä vesirajassa. Kylläpä se tuntuikin mukavalta!

Vappua vietimme varsin rauhallisissa merkeissä. Vappuaattona nautimme vähän paremman aterian kuohuviinin kera ja illalla ”tietysti” ruiskuppeja ja muuta pikku herkkua.

Vappupäivänä oli tarkoitus mennä piknikille, mutta muutimme suunnitelmia. Kari kävi aamulla pyörälenkillä ja sai rauhassa mennä joen yli Ferragodon puolelle. Pois tullessa poliisit pysäyttivät hänet (kuten kaikki muutkin kullkijat), kyselivät minne menossa ja vaativat henkilötodistuksen nähtäväkseen. Jonkin lapun olivat täyttäneet ja Karin oli pitänyt allekirjoittaa se. Kielivaikeuksia oli ollut, joten ihan tarkkaa tietoa ei siitä ole, mistä mahtoi olla kysymys. Jonkun varoituksen Kari kai sai… Vappuviikonloppuna oli luultavasti avoimassa ankarammat liikkumisrajoitukset.

Päätimme siis jättää piknikin väliin ja nauttia vappuherkkumme Neetissä. Mukavaa se oli niinkin.












Haikaroilla taitaa olla meneillään kosiomenot. Jotain erikoista oli meneillään kauppareissumme reitin varrella. Kuolleessa puussa istui kaksi haikaraa vierekkäin ja ne pitivät kovaa ”koputtavaa” ääntä. Samassa puussa oli kolmas haikara ja vähän sivummalla vielä muutama muukin.

Lokeillakin oli jotain kummaa tekeillä. Vastapäisellä laituriaisalla lokki oksensi laiturille kalan, jota se sitten nokki paikalle lennähtäneen toisen lokin kanssa. Sitten se nappasi lopun mukaansa, siirtyi kauemmas ja työllä ja tuskalla sai sen nielaistua. Sen jälkeen se meni veteen, ja alkoi kastaa päätään veteen kerran toisensa jälkeen, ja pian toinen tuli sen viereen samaan puuhaan. Mielenkiintoista.





Pääsimme pyykille. Vaikka koronasulku oli lieventynyt, pyykkituvan ovessa oli edelleen ilmoitus sen kiinniolosta. Käytyäni marinan konttorissa sieltä kuitenkin avattiin pesutupa meille. Pyykin valmistumista odotellessamme ihmettelimme kovasti, kun lokit alkoivat pitää kovaa meteliä ja kaarrella yläpuolellamme. Syy selvisi pian. ”Haukkamies” lintuineen oli liikkeellä.

Pesutuvan edessä hän päästi linnun irti pariinkin kertaan. Haukka lensi läheisen hotellin parvekkeen kaiteelle. Vielä vähän on opeteltavaa, sillä aika monta kertaa kouluttaja sai vihellyksin ja viittilöiden kutsua lintua takaisin käsivarrelleen. Tulihan se viimein ja sai tietysti herkkupalan palkkioksi. Ja lokit kaartelivat kirkuen koko ajan lähsitöllä.

















Tänne on ilmestynut vanhojen tuttujen kalojen seuraan, tosin syvemmälle, melko lailla ahventen näköisiä kaloja, kooltaan sellaisia meikeläisittäin ihan hyvän kokoisia syöntiahvenia. Ne pysyttelevät muuten syvällä, mutta esimerkiksi kaurapuurokattilan huuhtelun yhteydessä veteen menevät tähteet houkuttelevat ne aterioimaan. Ne aiemmat kalat ovat viis veisanneet kaurapuurostamme.







Olimme jutelleet ihan vähän aikaa sitten siitä, ettei torakoita ollut näkynyt laisinkaan täällä Portimãossa. Sittenpä näimmekin ensimmäisen. Se makasi kuolleena jalkakäytävällä. Ja oli ISO!Onneksi tämä havainto on toistaiseksi jäänyt viimeiseksi.

Näkyvin viime aikojen huoltotoimenpide on sisäänmenorappusten kunnostus. Saimme lopultakin niihin liimatuksi jarrunauhat (Suomesta ne piti tuoda).

Yksityinen piha Praia da Rochalla.
Päivät lämpenevät lämpenemistään. Aurinko paistaa useimmiten lähes pilvettömältä taivaalta. Pitkähihaisia ei enää tarvita kuin illalla veneessä. Päivät kuluvat shortseissa, t-paidoissa, topeissa, hellemekoissa tai bikineissä. Ei hassumpaa.

Olemme kuskanneet ja kuskaamme edelleen veneeseen monenlaista muonaa ja juomaa. Olemme kovasti toiveikkaita sen suhteen, että pääsisimme piakkoin liikkeelle. Varaudumme varmuuden vuoksi niin hyvin, että hyvän sään sattuessa voimme vetää pitempää legiä tavitsematta huolehtia ruokapuolesta - tai mahdollisen karanteenin iskiessä ei tarvitse ihan heti alkaa selvitellä kauppaanpääsymahdollisuuksia.

Noonsite.com -sivustolla on tietoa veneiljöiden mahdollisuuksista päästä eri maiden satamiin bunkraamaan ja levähtämään. Vielä paikkoja ei ole kovin paljon auki, mutta uskomme, että tilanne paranee.

Täällä Portugalissa Portugalin lipun alla purjehtivilla veneillä on jo lupa liikkua vapaasti satamasta toiseen, mutta ”transit”-veneet saavat tällä hetkellä stopata täällä Atlantin puolella vain Lagosissa, Lissabonissa, Cascaisissa, Nazaressa ja Povoa de Varzimissa. Emme varmasti tiedä, mikä on meidän kohtelumme, kun emme tule tänne ulkomailta. Ehkäpä saamme pysähtyä muuallakin…?

Espanjassa A Corunassa pääsee ihan laituriinkin, mutta 14 päivän karanteeni on edessä. Seuraamme tilannetta.

Joka tapauksessa ensin pitää saada pappakuomun korjaus ja keularullan lyhennys hoidetuiksi
.
Hyvää äitienpäivää!