Barbuda / 22. – 26.3.2019

Barracuda! Tämän saaliin jälkeen Kapteeni ei halunnut käydä uimassa ilman uikkareita!

Saimme mukavan 37,3 mailin purjehduksen Barbudalle. Ensin täysin takatuulessa omia jälkiä pitkin riutan ja Antiguan välissä pelkällä isopurjeella, sitten mukavassa sivutuulessa ison ja genoan voimin 6 – 8 sekuntimetrin tuulessa. Taas oikein miellyttävää matkantekoa! Vesi tällä välillä oli todella matalaa, enimmillään reilut 30 metriä! Vieheenkin Kari viritti Neetin perään Pari kertaa tuli pelkkää sargassolevää, mutta sitten nappasi ihan oikea kala. Tiukasti se pisti vastaan, rullasimme genoan kasaan ja Kari väsytti sitä aikansa. Saimme kuin saimmekin sen ylös, mutta mikä pettymys! Se oli barracuda – karmeine hampaineen. Päästimme sen onnellisessa Stroh-pöllyssä (kalat tainnutamme Stroh-viinalla) takaisin vapauteen. Toivottavasti se selvisi hengissä.

Barbuda kuuluu osana Antigua and Barbuda-valtioon. Barbudan asukkaat olivat alun perin Codrington-perheen saarelle tuomia orjia. Perhe osti saaren Englannilta 1685 yhdellä lihavalla lampaalla. Asukkaita ennen syksyn 2017 Irma-hurrikaania saarella oli noin 2000, nyt 1100 on palannut Antigualta evakosta.

Vasemmalla häämöttävän hotellin ja oikealla näkyvän pusikkoisen niemen välistä on Irma hävittänyt hiekkakannaksen.

Kymmenkunta venettä oli ankkurissa piiiiiiiiitkän hiekkarannan edustalla ja mekin löysimme itsellemme sopivan paikan laskea ankkuri vajaaseen 4-metriseen veteen. Maisema kummastutti minua kovasti. Ympäristö ei mitenkään täsmännyt karttojen kanssa. Ei sitten millään. Päättelin - aivan oikein – että hurrikaani oli tehnyt tuhojaan ja rikkonut Codrington laguunin ja meren välistä kannasta pitkän matkaa.

Hiekkarantaa riittää edelleen pitkästi ankkurointialueen edessä ja Irman tekemän aukon jälkeen sitä jatkuu. Hotelli-poloisen Irma on pahoinpidellyt pahasti ja jättänyt tekemänsä aukon ”väärälle” puolelle pahasti eristyksiin. Netin mukaan se on pysyvästi suljettu.

Maininki ei ole ollut häiritsevää, mutta jyrkähköön hiekkarantaan se lyö kuitenkin aika korkealla. Kävimme ajelemassa pitkin rantaa etsimässä rantautumispaikkaa, mutta emme viitsineet ottaa riskiä dingistä putoamisesta/dingin kaatumisesta ja jätimme hiekkarantakävelyt väliin. Sen verran aallot pöllyttävät hiekkaa, että vesi ei ole kirkasta, vaikka onkin kauniin turkoosia. Edes ankkuria alle neljässä metrissä ei erota.

Aiemmin saaren ainoaan kylään Codringtoniin mentiin siten, että ajettiin dingillä kannakselle. vedettiin dingi sen yli ja ajettiin sitten kylille – tai tilattiin vesitaksi noutamaan. Nyt kylälle pääsee dingillä. Tosin matka on melko pitkä. Kannaksen jätteet ovat matalana särkkänä pitkälle, joten ensin pitää ajaa pitkälle sivuun. Sitten laguuunimatkaakin on aika pitkästi. Ajoimme kylille noin kahdeksan sekuntimetrin tuulessa, joka laguunissa oli täysin vastainen. Aalto oli tosi lyhyttä ja terävää, sellaista järviaaltoa, jota emme näillä vesillä ole kokeneetkaan. Märkiä olimme päästyämme rantaan.

Jolly Harbourissa olimme jollailleet pitkän matkan kylille, toisinaan jopa kaksi kertaa päivässä, joten polttoainetankki oli hädin tuskin puolillaan. Piti siis saada täydennystä. Rantaan ajoi juuri paikallinen venetaksi John, kyydissään kaksi veneilijää. Kysyimme häneltä, mistä saisimme bensaa Hän pyysi meidät rannalle parkkeeratun autonsa kyytiin ja sanoi vievänsä ensin asiakkaansa pyörävuokraamoon. Sitten hakisimme meille bensaa.

Se ensimmäinen - tai toinen - saaren ravintoloista.

Saimmekin oikein kunnon sight-seeing-ajelun. Ensin pyörävuokraamoon pohjoiseen päin, sitten hänen talolleen, josta haettiin polttoainekanistereita. Seuraavana olikin vuorossa bensa-asema. Siellä John kysyi, oliko meillä kiire, hänen pitäisi käydä hoitamassa joku ”kymmenen minuutin” asia jossain lähistöllä. Ajelimme siis etelään päin. Pehmoisen hiekkatien päässä rannalla on hänen omistamansa ravintola, jonka hoitajaa hän meni jututtamaan.

Ravintola on hienon hiekkarannan reunalla. Sitäkin hurrikaani oli kohdellut kovakouraisesti ja suurin osa katosta on vieläkin pressua. Meille jäi hyvin aikaa kuljeskella rannalla ja ihmetellä sen pintaa pitkin kiemurtelevia erikoisia kasveja.

Paluumatkalla pysähdyimme vielä muutaman kerran. Kuskimme poistui autosta, kävi juttelemassa jonkun kanssa ja matka jatkui taas. Ei se meitä harmittanut, pääsimmehän katsomaan saarta vähän enemmän. Itse olisimme käveleskelleet vain kylällä.

Näkymät olivat aika murheellisia. Iso osa palmuista on katkennut, pensaat irronneet juurineen tai edelleenkin lehdettöminä. Kuulemma 90 prosenttia rakennuksista on tuhoutunut – mitä tuhoutuminen nyt sitten tarkoittaakaan. Taloja on täysin raunioina tai seinät pystyssä, mutta katto, ikkunat ja ovet puuttuvat ja pelkät seinät ovat jäljellä. Jotkin onnekkaat ovat menettäneet vain kattonsa ja joko sitä korvaa pressu ja parhaassa tapauksessa peittää jopa uusi katto. Uusia taloja on pystytetty jo aika paljon. Näytti kyllä siltä, että osa rakennustyömaista on jäänyt pysyvästi kesken. Seinät ovat pystyssä, mutta kaikki muu puuttuu ja koko rakennustyömaa on alkanut heinittyä.

Jotain avustusta tänne on saatu jälleenrakennukseen, mutta kuskimme mukaan osan avustusrahoista valtio on pitänyt itsellään. Rannalla on muutama avustusjärjestön suuri teltta, toinen ruoka-apua ja toisen tarkoitus ei meille selvinnyt. Uudet, hienot koulurakennukset ovat vielä keskeneräiset. 

Lammaslaumoja kulki pitkin tienvarsia ja loikki huolettomasti tiellä autojen edessä. Aaseja on saarella paljon – Johnin mukaan enemmän kuin asukkaita. Ne olivat vaistonneet hurrikaanin tulon ja menneet luoliin suojaan, kertoi John. Asukkaat jäivät saarelle ja läksivät sieltä Antigualle evakkoon vasta hurrikaanin mentyä ohi.

Johnin palautettua meidät rannalle reilun tunnin reissun jälkeen (30 EC) kävimme kävelemässä kylällä. Ruokakauppaa ei osunut kohdalle, vaikka vastaan tulleiden veneilijöiden mukaan sellainen jossain on. Emme sitä kyllä tarvinneetkaan. Ravintolaa (Johnin mukaan sitä saaren toista, toinen on se siellä hiekkarannalla) etsimme pitkään ja hartaasti. Löytyihän se viimein, mutta ei sieltä saanut olutta. Tyydyimme siis nauttimaan oman repun limsatarjonnasta.

Seuraavan päivän vietimme veneessä. Tuuli oli melko rivakkaa ja aaltoa laguunissa näytti olevan vielä enemmän kuin edellispäivänä, joten emme viitsineet lähteä kastumaan. Kari teki huoltohommia, muun muassa irrotteli ja laittoi paikalleen turkkilevyt, joista jotkut olivat alkaneet vähän natista. Minä kirjoittelin blogia ja testasin – vihdoin viimein - Azoreilta ostetun ”ompelukoneen”. Toimii! Yritin kutsua VHF:llä Johnia ja toista paikallista venetaksia varataksemme seuraavaksi päiväksi fregattilinturetken ja kyydin tulliin. Ehkä herrat viettivät sunnuntaivapaata, sillä kukaan ei vastannut. Ihan piti testata käsi-VHF:llä, toimiiko kiinteä laite.

Maanantaiaamuna jatkoin VHF-huhuilua, turhaan. Laitoin toiselle venetaksille tekstiviestin, ei vastausta. Viimein yhdentoista maissa John vastasi ja lupasi lähettää kuskin noin tunnin kuluttua meitä noutamaan. Söimme hätäisen kaurapuurolounaan ja aloimme odottaa. Saimmekin odotella pitkään, sillä ketään ei tullut. Yli kahden tunnin kuluttua John otti meihin VHF-yhteyden ja kyseli, missä olemme. Kuski ei ollut löytänyt meitä.  (Olin kyllä selittänyt tarkkaan, missä olemme – eikä täällä nyt näitä vaihtoehtojakaan paljon ole. Lisäksi olimme koko ajan vahtineet, että milloin kyyti tulee. Kukaan ei ollut käynyt meitä etsimässä.) Ja selitin uudelleen. Sitten yhteys katkesi. Odottelin aikani ja kutsuin uudelleen. No nyt John lupasi itse tulla meidät hakemaan ja tulikin. Kun kerroimme, että olimme olleet tässä koko ajan, hän selitti kovasti, että hänen kuskinsa on valehtelija. Minkäänlaista anteeksipyyntöä emme kyllä saaneet.

Johnilla oli valkoinen huivi kasvoillaan junarosvotyyliin. Pohdimme, oliko hän ollut viihteellä ja haiskahti vai tappelussa ja naama rikki. Tiedä häntä..

Meitä jo vähän hermostutti, sillä kello oli jo yli kolmen ja meidän piti päästä tulliin kirjautumaan ulos Antigua-Barbudalta. John ajelutti meidät tullimiehen talolle ja onneksi mies oli kotona. Sitten tullimies ajoi uudella hienolla maasturillaan muutaman kymmenen metrin päähän tullirakennukselle ja me Johnin kyydissä perässä.

Kari naureskeli jälkeenpäin, että ihan samalta konttorilla näytti kuin 13 vuotta sitten. Nurkassa kasa pahvilaatikoita täynnä papereita. Tullimies oli vaihtunut, tämä nykyinen oli todella ystävällinen, toisin kuin edeltäjänsä. Selvisimme yhden lomakkeen täyttämisellä. Immigrationia ei saarella (ainakaan nyt) ollut, mutta se ei kuulemma haitannut. 

Ehdimme vielä käydä ajelulla fregattilintujen suojelualueella. Laguunissa oli melkoinen aallokko, mutta emme silti kastuneet laisinkaan. Nämä täkäläiset osaavat tehdä veneensä näihin olosuhteisiin sopiviksi!

Onkohan Walt Disney ottanut näistä tipuista mallia Aku Ankalle?

Oikealla poikanen ja emo hellästi vierekkäin

Pesintä näyttää onnistuneen hyvin. Paljon poikasia!

John kertoi, että linnut olivat vaistonneet Irman tulon ja lähteneet pois, joten yhdyskunta on edelleen voimissaan. Tosin mangrovet olivat kärsineet pahasti ja näyttivät edelleenkin kärsineiltä. Pesintä oli kuitenkin onnistunut ja lintuja poikasineen oli todella paljon. Aikuiset ovat komeita ja poikaset niin hellyttäviä.

Ehdimme vielä ennen illan pimentymistä nostaa perämoottorin pois dingin perästä, nostaa dingin kannelle ja laittaa Neetin muutenkin lähtökuntoon. Lähtisimme aamulla auringonnousun aikaan kohti Nevistä.

Kuvia Antigualta

Nelson's Dockyard

Nelson's Dockyard, Bakery

Nelson's Dockyard

Nelson's Dockyard

Nelson's Dockyard

Shirley Heights, edessä Eglish Harbour, takana Falmouth Harhour

Shirley Heights, polun varrella

Jolly Harbour, kasino (?)

Jolly Harbour, kasino

St John's

St John's, Vendor's Market. Myyntiartikkelit näppärästi ovien takana (kts. vasemmalla)

St John's

St John's

St John's

St John's, Market Place

St John's, The Father of The Nation

Lisää kuvateksti

Jolly Harbour

Jolly Harbour

Jolly Harbour

Lossi mallia "Antigua"

Great Bird Island

Great Bird Island

Great Bird Island

English Harbourg – Jolly Harbour – Great Bird Island / 13. – 22.3.2019

Olemme nyt Barbudalla, jossa ei WiFiä ihan hevillä taida löytyä. Laitan siis tämän tekstinmobiilidatalla,  ilman kuvia. Ne sitten, samoin kuin Barbuda-osuus, erikseen kun pääsemme WiFin ääreen jonain päivänä.

-----

Ensimmäisenä aamuna English Harbourissa laittelimme taas jollan kuntoon ja läksimme kirjatumaan Antiggua & Barbudalle ja tutustumaan paikkoihin. Kuten ankkuripaikan nimestäkin voi päätellä, Antigua-Barbuda on aikanaan kuulunut Britannialle. Maa itsenäistyi 1981, mutta Englannin monarkki on edelleen sen valtionpäämies . Jo vuonna 1745 aloitettiin English Harbour Dockyardin (nyttemmin Nelson’s Dockyard) rakentaminen. Aikojen saatossa se pääsi pahasti raunioitumaan, mutta 1947 sitä alettiin restauroida ja nyt vanhat rakennukset ja ympäristö ovat upeassa kunnossa. Marinassa on paljon valtavia superjahteja, joita henkilökunta näyttää puunailevan ja kiillottelevan ahkerasti. Superjahtien laiturin alkupäässä on koko ajan vartija paikalla.

Saimme hyvän aikaa seikkailla alueella, ennen kuin löysimme Customs ja Immigrationin. Onneksi olimme heti aamusta liikkeellä, sillä kirjautuminen oli melko hidas ja monimutkainen operaatio ja perässämme tuli koko ajan lisää väkeä konttoriin ja jonoa alkoi kertyä. Ensimmäisellä luukulla meidät opastettiin pontevasti ensimmäiseksi lukemaan luukun vieressä oleva ohjeistus kirjautumisjärjestelmästä ja siten meidät ohjattiin tietokoneen ääreen. Aivan ensin jouduimme luomaan tunnukset kyseiseen järjestelmään ja virkailija oli koko ajan vieressämme neuvomassa. Sitten aloimme itsenäisesti syöttää tietoja veneestä ja itsestämme koneelle. Kysyttiin jopa siviilisäätyä, passin voimassaolon päättymisaikaa ja mitä liekään muuta sellaista, josta kukaan ei ole aiemmin ollut kiinnostunut. Kun pääsimme etenemään ohjelmassa, viereemme tuli komeaan virkapukuun pukeutunut herra karttakepin kanssa näyttämään, mitä mihinkin kohtaa piti laittaa ja miten edetä.

Sitten palasimme ensimmäiselle luukulle, jossa naishenkilö askarteli jotain pitkään ja hartaasti ja tulosteli papereita. Kari joutui allekirjoittamaan viisi lomaketta. Ja sitten seuraavalle luukulle, jossa taas puuhattiin jotain passien ja venepapereidemme kanssa. Sitten palasimme ensimmäiselle luukulle leimattujen papereiden kanssa. Taas jotain askartelua ja saimme siirtyä viimeiselle luukulle, jossa sitten rahastettiin. Ja rahastettiinkin! 41 €! Ehdottomasti ennätys tällä reissulla kirjautumisesta!

Maksulappua myöhemmin tarkastellessani huomasin, että veloituksissa oli muun muassa 8 USD / henkilö maksettavaa Dockyardille pääsystä. Todella, alueen portilla on rakennus, jossa alueelle tulijoiden pitää maksaa pääsymaksu. Se tosin kattaa sitten myös jotain muita alueita lähistöllä.

Telakka-alueella on museo, ravintoloita, leipomo, erilaisia veneilyyn liittyviä yrityksiä pari vaate/matkamuistomyymälää ja portin pielessä katettu alue, jossa on useilla myyjillä kaupan sitä tavallista vaate- ja korumatkamuistosälää.

Pienen matkan päässä marinasta on ihan kohtalainen kauppa, jonka edustalla on katettu alue ja ilmainen WiFi. Sitä käytimmekin ahkerasti – silloin kun WiFi sattui toimimaan. Muutaman kerran teimme hukkareissun.

Aivan English Harbourin lähellä on hiukan suurempi Falmouth Harbourin ankkurlahtii ja myös marina siinä rannalla, Kävimme siellä istumassa kaupan netin ollessa epäkunnossa. Eipä data liikkunut tässä kuppilassakaan, mutta tulipahan käytyä katsomassa sekin paikka.

Kävelimme muutaman kilometrin päähän Falmouthin lahden perukkaan katsastamaan siellä olevaa ruokakauppaa. Mitään erityistä ostettavaa ei sieltä löytynyt, mutta saimme hyvän kävelylenkin. Tien laidassa oli jopa jalkakäytävä! Piipahdimme myös Budged Marine- venetarvikeliikkeessä, mutta mitään puutelistallamme olevaa ei sieltä löytynyt.

Ehdottomasti huippukohta (kirjaimellisesti!) oli käyntimme Shirley Heightsin kukkulalla. Viimeksi 13 vuotta sitten täällä ollessamme yritimme ystäviemme Anjan ja Pekan kanssa päästä sinne jotain oikopolkua pitkin, mutta emme sitä reittiä löytäneet. Kiipeilimme kuivilla kallioisilla rinteillä anopinjakkara-kaktusten seassa ja vuohien seurassa. Käännyimme siinä vaiheessa takaisin, kun yhdellä jos toisellakin oli kaktuksen piikki tunkeutunut kengänpohjan läpi.

No nyt tutkimme karttaa huolella, otimme varman päälle ja kapusimme kukkulalle oikein hyväkuntoista maantietä pitkin. Kasvillisuus on enimmäkseen pensaikkoa ja kaktuksia. Muutamassa kohdassa tien varresta on oikein hienot näkymät. Muutama hevonen oli liekaan kytkettynä aterioimassa kuivunutta heinää.

Perillä Shirley Heightsillä on ravintola ja paikalla oli myös pari korukauppiasta. Näköalat English Harbouriin, Falmouthin lahdelle ja merelle ovat upeat.. Emme voineet muuta kuin huokailla ihastuksesta! Hikisen kävelyurakan jälkeen olimme ansainneet oluet ja ne siemailtuamme läksimme paluumatkalle metsäreittiä pitkin. Huh. Polku on välillä jyrkkä, louhikkoinen ja jalan alla pyörii irtokiviä vähän väliä. Sai katsoa tarkkaan mihin astui – ja silti onnistuin pyllähtämään yhden kerran. Onneksi ei käynyt kuinkaan. Polun varressa kasvaa erilaisia kaktuksia ja puissa ja pensaissa valtavasti päällyskasveja, aivan uskomattoman suuriakin. Jos polku ei olisi ollut niin hankala kuljettava, luonnosta olisi varmasti nauttinut vielä enemmän.

Neljä yötä English Harbourissa ja matka jatkui. Kävimme aamulla ensi töiksemme tankkaamassa veneeseen dieseliä ja vettä ja dingillekin ostimme bensaa. Kirjautumispaperit näyttämällä saimme polttoaineet verottomina. Säästimme noin 11 USD.

Vajaan 14 mailin matkan Jolly Harbourin ankkuripaikalle seilasimme kevyessä takatuulessa pelkällä isopurjeella. Oikein leppoisa ja mukava purjehdus! Isolla ankkurointialueella oli tilaa ruhtinaallisesti ja saimme ankkurin heti pitämään. Kylälle oli kylläkin melko pitkä matka dingillä. Lähemmäksikin olisi ehkä mahtunut ankkuroimaan, mutta meistä on mukavampi olla vaikka vähän kauempana, jos siellä on paremmin tilaa.

Jolly Harbour on aika lystikäs paikka. Laguunissa on useita niemiä, ehkä rakennettuja, vähän kuin sormia. Ne on rakennettu täyteen taloja, sekä rivitaloja että yksittäisiä rakennuksia. Ja jokaisen edessä on – tottakai – venepaikat. Itse marina on lahden perukassa. Laiturit näyttivät olevan melko täynnä. Mitään syksyn 2017hurrikaanin jälkiä ei oikeastaan ollut näkyvissä. Pari puoliksi uponnutta purjevenettä – muutenko vain vai hurrikaanin vuoksi, tiedä häntä.

Rannassa on hieno, valitettavasti nyt autio ja vähän rapistumaan päässyt suuri rakennus. Ilmeisesti siinä on joskus ollut kasino. Marinassa on joitakin ravintoloit, pikkuliikkeitä  ja ”apteekki”. Pharmacy lukee kyltissä, mutta ei se ihan kunnon apteekki kyllä ole. Minulle tuli mieleen 60- luvun ”kempparit”: pesuaineita, kosmetiikkaa, rihkamakoruja, kippoa ja kuppia ja kaikenlaista sekalaista tavaraa. Jotain särkylääkkeitäkin toki löytyi ja takaosassa jonkinnäköinen palvelutiski ilmeisesti reseptilääkkeiden noutamista varten. Olimme vailla kunnon särkylääkettä Karin selkää ajatellen, mutta mitään palvelua ei kassarouva suvainnut meille antaa. Ohjasi katsomaan itse hyllystä. Jätimme ostamatta.

Tien toisella puolen on Budged Marine- venetarvikeliike. Melko niukkaa. Ostin kuitenkin uudet purjehduskäsineet. Olin ostanut aikaa sitten uudet, mutta ne olivat kämmenestäkin sileätä nahkaa eivätkä siis ”pitäneet” kunnolla. Kari löysi muutaman o-renkaan.

Ruokakauppa on hyvä. Saimme hankituksi monenlaista puutelistalle kertynyttä ruokatavaraa.

Eräänä päivänä Sport-baarin eteen oli juuri saapunut turisti-kalastusvene. Saaliksi oli saatu kohtalaisen kokoinen barracuda, jonka perkausjätteet heitettiin veteen. Ja voi mahdoton – paikalle vilahti saman tien parvi todella suuria kaloja, isoimmat varmaankin metrisiä! Perkeet katosivat hetkessä. Barracudan pääkin katosi parempiin suihin sekunneissa.

Olemme harmitelleet Digicel-SIMmille toimimattomuutta, joten päätimme käydä Antiguan pääkaupungissa St. John’s:issa Digicelin myymälässä. Pikkubussimatka maksoi 3 Ec / nenä. Kaupungin bussiasema on katettua toria vastapäätä ja siitä läksimme talsimaan keskustaa kohti. Jalkakäytävät ovat kapeita, välillä kuoppaisia ja reunakivet korkeat. Täällä ei lastenvaunujen tai rollaattorin kanssa paljon pysty kulkemaan, pyörätuolista nyt puhumattakaan. Talot ovat enimmäkseen yksi- tai kaksikerroksisia. Osa melko rapistuneita, osa hyväkuntoisia, värikkäästi maalattuja. Pikku puutiikki toisensa jälkeen, paljon vaatekauppoja ja kiinalaisia kauppoja. Yhdestä onnistuimme löytämään vesipannun. Entinen on vielä ehjä, mutta sillä keitetty vesi on alkanut maistua metallilta.

Digicelillä saimme oikein hyvää palvelua, tosin tietokoneet näyttivät olevan äärimmäisen hitaat joten kyllä kesti… Harmiksemme Bequialta (Windward saari) ostettu SIM-kortti ei toimi täällä Leewardilla – eli jouduimme ostamaan uuden. On liian hankalaa olla pelkästään kuppiloiden W iFin varassa, varsinkin kun seuraavaksi suunnistaisimme asumattomille seuduille Antiguan pohjoispuolelle ja Barbudalle.

Kuljeskelimme kaupungilla aikamme ja hampurilaiset syötyämme etsimme paluubussin. Kiipesimme kyytiin ensimmäisinä asiakkaina ja kuten täällä on tapana, liikkeelle lähdettiin sitten vasta kun auto oli täysi. Onneksi emme joutuneet odottelemaan kuin parikymmentä minuuttia. Tämä kuski olikin sitten vähän vauhdikkaampaa sorttia. Vaikka tie oli hyväkuntoinen, mutkia, mäkiä ja kapeissa kohdissa kohtaamisia oli niin että hirvitti.

Viimeisenä Jolly Harbour-päivänämme kävimme ostamassa evästä vähän pitemmäksi aikaa. Juuri ennen illan pimenemistä vessa teki lakon. Pönttö ei kerta kaikkiaan tyhjentynyt. Vähemmän ilahtunut kapteeni tutki tilanteen ja totesi, että putken haarakappale oli melkein tulossa, kivettynyttä tavaraa. Kari putsasi sen, mutta ongelma ei korjaantunut. Onneksi olimme ostaneet Le Marinista Jabsco-varaosapakkauksen, oikea osa löytyi ja vessa toimi taas kuin veneen vessa.

Neljä yötä Jolly Harbourissa viihdyttyämme jatkoimme matkaa Antiguan koillisnurkalle Great Bird Island- saaren kupeeseen. Alkumatkan pääsimme purjein, mutta viimeiset kymmenkunta mailia jouduimme moottoroimaan riutan suojissa, mutta kuitenkin vastatuulessa ja –virrassa. Ankkuipaikalla oli kolme luonnonsuojelualueen poijua, joista nappasimme yhden yritettyämme ensin yhden kerran ankkuroitua. Ankkuri oli kuitenkin vähän huonosti kiinni ja ruohotupsun takana, joten päädyimme poijuun. Seuranamme oli pari muuta venettä, katamaraaneja. Vesi oli kirkasta ja vettä allamme alle neljä metriä.

Tämä Antiguan nurkka on niitä harvoja alueita täälläpäin Karibiaa, jossa on ”saaristo”. Kapusimme Great Bird Islandin huipulle ja sieltä on hyvät näköalat joka puolelle. Olisi melkein voinut kuvitella olevansa Saaristomerellä.

Great Bird Islandilla on pari hiekkarantaa. Toiselle niistä ajoi päivittäin turistilaumoja kuljettava katamaraani. Toinen hiekkaranta, jonne rantauduimme dingeinemme, on saanut sitten viime käyntimme (2006) katoksen, jossa oli kaupan taas sitä tuttua vaate- ja korutavaraa. Jotain juomaakin olisi saanut, mutta emme olleet varustautuneet rahakukkarolla, koska oletimme menevämme autiolle saarelle.

Maaperä kukkulalla on erittäin rosoista laavakiveä. Sisiliskoja, enimmäkseen melko pieniä, vilisteli pitkin polkuja ja polun vieruksia. Kari kävi snorklaamassa ja mukavasti oli kaloja ja koralleja näkynyt.

Parin yön jälkeen matka jatkui reilun 50 mailin päähän Barbudalle. Siitä ”seuraavassa jaksossa”.

Botanical Garden, Deshaies / 10.3.2019

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. 

'

'