Biskaja


26.9.
Iltapäivällä satamaan saapui eskaaderi suuria purjealuksia, sekä perinnepaatteja että uusia. Ranskan merivoimien kadetteja kuulemma harjoittelemassa. Hienoja olivat alukset. Ranskalaiset olivat ylpeimpiä Pen Duick VI-aluksesta, jonka omistaja voitti vuonna 74 (?) maapallon ympäripurjehduksen yksinpurjehduksena.
27.9.
1. vuorokausi: Lähtö aamulla klo 8. Pilvistä, vastatuuli, moottoroiden pari ensimmäistä tuntia, sitten purjein epämukavasti kuoppaisella merellä. Parinkymmenen mailin päässä Camaretista oli taasen paha virtapaikka, josta Reedsin opas varoitteli kovasti. Tulimme sinne liian aikaisin, joten jouduimme aluksi vastavirtaan, mutta onneksi se oli jo laantumassa ja pääsimme etenemään asiallisesti.

Meritauti alkoi vaivata minua pari tuntia lähdön jälkeen, joten minulla ei ole alkumatkasta juurikaan kerrottavaa…Kari näki delfiinejä, mutta minulta ne jäivät näkemättä, koska en pystynyt paljon päätäni kääntämään.

Vuorokauden saldo 127 mailia, joista purjein 11,5 tuntia, loput moottoripurjehtien tai moottorilla.

2. vuorokausi: (28.9.) Aurinkoista, merivesi 19,9 astetta, ilma noin 17-18. Tuulta ei juuri laisinkaan. Muutaman tunnin pääsimme etenemään purjein. Maininki oli valtavan korkeata ja merivesi huikaisevan sinistä. (Viime kerralla olin kirjannut saman havainnon suunnilleen samalla alueella -  jännä juttu.)

Yritimme tankata kanisterista polttoainetta tankkiin, mutta se ei oikein onnistunut, koska maininki keikutti venettä niin paljon, että dieseliä loiskahti kannelle.

Aurinko laski klo 19:15. Sitä ennen saimme seurata lintujen taitolentonäytöksiä maininkien välissä ja harjoilla.

Saldo 141 mailia.

3. vuorokausi (29.9.): Pilvistä. Maata näkyvissä klo 11.30, noin 26 mailin päässä. Meriliikenne vilkastui. Alkumatkasta näimme 1 – 2 alusta vuorokaudessa ja AIS:ssa muutaman lisää, nyt saimme jopa väistellä kalastusalusta.

Päivän merkittävin tapahtuma oli lounas: Karin kommentin mukaan huonoin veneruoka ikinä! (Ranskalainen säilykepurkki, jotain hapankaalia ja mautonta makkaraa. Toivottavasti kalat eivät saaneet siitä vatsanpuruja, sillä laidan yli sen jouduimme kippaamaan.)

Delfiinit kävivät taasen meitä moikkailemassa.

La Coruñaa lähestyttäessä meitä vähän säikäytti valkoinen vaahtovana edessämme. Piti moneen kertaan katsoa kartasta, että olemme tosiaankin syvissä vesissä (pääsääntöisesti vettä oli yli neljä kilometriä). Mitä lienee, mutta erikoiselta se näytti.




Klo 21.30 rantauduimme Coruñaan, nautimme kuohuviinit yhden etapin saavuttamisen kunniaksi, söimme myöhäisen illallisen. Ja nukkumaan.

Matkaa kertyi kaikkiaan 344 mailia, aikaa kului kaksi vuorokautta ja 13,5 tuntia. Purjein pääsimme 15,5, tuntia, loppumatkan joutui Volvo meitä kuljettamaan, välillä tosin purjeiden avustamana.

Muista samaan aikaan lähteneistä isompi saksalainen oli ehtinyt satamaan muutaman tunnin ennen meitä, muista ei ole mitään tietoja.

 30.9.
Pilvinen aamu. Kävimme tankkaamassa ja siirryimme ”oikealle” vieraspaikalle.

Ilmoittautuminen marinaan kesti ja kesti. Ensin vastaanoton neitokainen lörpötteli pitkään puhelimessa omia asioitaan ja kun viimein pääsimme asioimaan hänen kanssaan, kiirettä ei pidetty. Entiseen malliin passitkin kysyttiin (ja otettiin valokopiot). Välillä piti kipsutella pitkin konttoria korkokengissä ja sipaista sirosti joku hius hihansuusta pois… siinä vaiheessa satuimme Karin kanssa vilkaisemaan toisimme ja molemmat saimme pinnistellä estääksemme itseämme purskahtamasta nauruun. No, hoituivathan ne asiat viimein.

Vasta sen jälkeen selvisimme aamiaiselle ja kylläpä se maistuikin. Kari paistoi pannulla voissa monta päivää vanhaa patonkia…ahh…

Suihku, Kari teki huoltohommia ja minä näitä kirjallisia töitä. WiFi ei tietenkään täällä laiturilla toimi, joten täytyy kömpiä satamakonttoriin laittamaan tämä juttu liikkeelle.


Camaret sur Mer jatkoa


25.9.

Yöllä satoi ja aamulla saimme oikein kunnon vesiromauksen. Onneksi olimme Neetissä pappakuomun alla.  Päivä siitä selkeni ja sitlooran pesun ja lounaan jälkeen läksimme kävelylle, tällä kertaa rantoja pitkin itään/koilliseen päin.

Polku kulki jyrkänteiden reunojen vieressä ja laskeutui välillä kivi- tai hiekkarannoille. Kiviranta oli valtavan suuri. Särkilahden ranta tuntui siihen verrattuna pikkuriikkiseltä. Mainingit pyörittelivät kiviä rantavedessa ja saivat aikaan jännittävän kolinan. Maisemat olivat taas upeita.

Kolme ja puoli tuntia tuli taas käveltyä mäkistä maastoa. Satamapäivinä pitää yrittää saada liikuntaa purjehduspäivien vastapainoksi.

Palatessamme huomasimme, että aallonmurtajan luona olleet hienot valkoisista kivistä kasatut ”keot” oli kaikki rikottu. Että pitää monenlaisia ilkimyksiä ollakin maalimassa. Ne kun olivat kovin kauniit. Onneksi olin ehtinyt ottaa niistä valokuvan.



26.9.


Nyt näyttää siltä, että huomenna (tiistaina) voimme lähteä Biskajan ylitykselle. Kävimme siis ostamassa evästä useamman päivän matkaa varten. Viimeksii meiltä meni Falmouthista La Coruñan kulmille kolme vuorokautta ja neljä tuntia. Nyt ennusteet näyttävät siltä, että joudumme keskellä Biskajaa täysin tyyneen ja muutenkin tuuli on enimmäkseen kevyttä. Jännä nähdä, kauanko matka kestää.

Kastuimme tänään kauppareissulla ensimmäistä kertaa kuuteen viikkoon. Aika hyvin...

Treffaamme illalla jo aiemmin mainitun ruotsalaisveneen ja saksalaisen Tuuli-nimisen veneen miehistöjen kanssa huomisen lähdön tiimoilta. Itse asiassa meitä lähtee ilmeisesti huomenna yhteensä viisi venettä Espanjaan päin, vielä toinenkin saksalainen ja yksi meille tuntematon.

Camaret sur Mer


22.9.

Kari teki aamulla huoltohommia ja roudasimme kanistereilla polttoainetta Nereidiin.

Aurinko paisteli pilvien lomasta, polvihousukeli.  Etsiskelimme venetarvikekauppaa. Sellainen löytyikin, mutta enimmäkseen siellä oli muuta tavaraa kuin ”oikeita” venetarvikkeita. Mukaan tarttui kuitenkin Rapala-lippis – oli pakko ostaa ; ) Tarvitsisimme uuden spiirapuomin, tämä nykyinen ei valitettavasti toimi purjeidemme kanssa.

Ruokakauppa, lounas ja lenkille. Kysyimme turisti-infosta ohjeita kävelyreitille, joka kiertelee pitkin rantoja. Saimme kartan ja läksimme kiertämään reittiä vastapäivään. Pahasti meni pieleen. Kartta oli tosi ”hatara”, kadunnimistä ei saanut mitään tolkkua. Suunnistimme auringon mukaan ja päädyimme kerran toisensa jälkeen poluilla umpikujaan. Aikanaan toki rantakin löytyi ja mukava polkuja oli tallailla…Päätimme kuitenkin seuraavana päivänä lähteä reittiä rannasta käsin oikein päin.

Kari paistoi illalliseksi meille supermarketista ostettua kalaa ja se maistui ihan kotoiselta ahvenelta!
23.9.
Läksimme lounaan jälkeen rantalenkille, jota kiersimmekin sitten yli kolme tuntia. Valtavan hienoja karuja maisemia, jyrkkiä kalliorinteitä, sota-ajan bunkkereita, muistomerkkejä. Löysin netistä Camaret sur Meristä hienon videon kylästä ja rannoilta: http://www.camaret-sur-mer.com/


Karin on pitkään tehnyt mieli simpukoita, joten menimme illalla ulos syömään. Moneen kertaan kävelimme rantakadun edes takaisin ja tavailimme ruokalistoja.

Kari sai hyvän simpukka-aterian (josta ei nyt ihan kauhean kylläiseksi tullut) ja minä (tyhmä ruokarajoitteinen) lohipastan, joka varmaankin olisi ollut ihan hyvää jos sattuisi pitämään creme fresh-maustetusta (=happamasta) ruuasta.

Paluumatkalla kävimme rannalla olevassa kirkossa, joka oli yllätykseksemme vielä auki. Tunnelmoimme siellä tovin, kuuntelimme kaunista musiikkia, joka soi hiljaa taustalla, sytytimme kynttilän ja aistimme vuosisataisen hartaan tunnelman. 


24.9.

Yöllä oli satanut -  emme kumpikaan tienneet sitä mitään. Tuulinen, puolipilvinen aamu (satamassa jopa 11 m/s etelän ja lounaan välistä). Tutkailimme tuuliennusteita ja Reeds-oppaan ohjeita Raz de Sein- kapeikon ohittamisesta. Ajoitus virtojen kannalta on kyseisessä paikassa erittäin tarkka. Toivomme, että huomenna pääsisimme Biskajan-ylitykselle. Satamassa on jo Guernseyllä tapaamamme ruotsalaisvene (3 nuorta purjehtijaa), joiden kanssa on ollut puhetta että lähtisimme yhtä matkaa. Tuli sellainen olo, että he kaipaisivat hiukan ”turvaa”.

Guernsey - Camaret sur Mer (Ranska)

19.9.
Yö oli kylmä, jouduin etsimään lisäpeittoa ja murehdin, että nytkö se meidän ”kesä” nyt loppuu. Päivä lämpeni kuitenkin. Notkuimme koko päivän kaupungilla siellä täällä ja kävimme lounaalla ”ulkona”. Fish and chips ja talon hampurilainen. Ei ollenkaan hassumpaa.

Shoppailimme hiukan aikamme kuluksi ja urheilukaupasta tarttui mukaamme melkoinen kassillinen vaatteita, edulliseen hintaan.

Illalla alkoi sataa ripsutella hiljaksiin, joten vietimme iltaa veneessä.

20.9.
Tuuliennusteet näyttivät siltä, että olisi hyvä aika jatkaa matkaa, joten siirryimme satama-altaasta laituriin ulkopuolelle korkean veden aikana.

Kauppareissu ja menoksi! Vihdoin!

Takatuulta oli noin 3-4- metriä, mutta maininki oli niin korkeata etteivät purjeet jaksaneet vetää yhtään, rempsottivat vain sinne tänne. Pari tuntia ”ryömimme” purjein, muuten jouduimme moottoroimaan. Yritimme vaikka minkälaisia purjevirityksiä, mutta turhaan.

21.9.
Saimme matkan aikana sekä myötä- että vastavirtaa koko rahan edestä. Nopeus vaihteli vastavirran 2 solmusta myötävirran 8,5 solmuun.
Lyhyemmällä matkalla on kyllä viisasta tarkastaa virtojen ”aikataulut”, kun lähtee liikkeelle, mutta pitemmällä legillä kaikki tulee joka tapauksessa eteen.

Vähän jännäsimme, miten osumme Ranskan luoteiskulmalle, jossa voi olla hurjimmillaan jopa 7 solmun vastavirta. Onnekkaasti osuimme myötävirran alkuun. Mainingit olivat valtavan korkeita, nopeus jopa 10,1 solmua! Vesi kohisi kuin koskenlaskussa ikään.

Näimme ensimmäisen delfiinin (tai mitä ne nyt täällä sitten ovatkaan) painelemassa vastavirtaan.

Meistä tuntui hiukan viileältä, ilma oli 18 astetta ja meri vain 13 (eilen vielä 17!). Puoliltapäivin, lähestyessämme Camaret sur Mer:iä, päivä lämpeni taas ja aloimme kuoriutua vaatekerroksistamme.

Kiinnityimme laituriin n. klo 14. Matkaa kertyi 131 mailia, joista siis kaksi tuntia koneella ja loput 23 moottorilla.



Satamassa oli hyvin tilaa, vain seitsemän vierasvenettä. Rannan satamakonttori ei ole enää näin syksyllä auki. Kävelimme hiljaista rantakatua Capetainerie:hen ilmoittautumaan. Vanha pappa, joka ei osannut montaakaan sanaa englantia (vähemmän kuin minä ranskaa!), otti h i t a a s t i ilmoittautumisemme vastaan. WiFi-koodin hän kirjoitti lapulle niin epäselvin ja vanhanaikaisin kirjaimin, että vietin illalla hyvän aikaa jumpatessani WiFi-yhteyttä toimimaan.



Iltakävelyllä käydessämme kaupunki oli taas vilkastunut. Täällä päin näköjään vietetään ”Fermee” kello kahdestatoista eteenpäin iltapäivään asti.

Aallonmurtajalle ja laitureille alkoi illan hämärtyessä ja veden noustessa kerääntyä kalastajia. Mustekalaa ja makrilleja näytti olevan saaliina.

Turvalliseen Suomeen tottuneina meitä hirvittävät rannassa olevat jalkakäytävät ja aallonmurtajat, joista on suora pudotus mereen, alavedellä varmasti ainakin kahdeksan metriä. Ei mitään kaiteita tai tikkaita tai muita, joita pitkin pääsisi kapuamaan kuivalle maalle, jos sattuisi putoamaan veteen.



Nukkumattia ei illalla tarvinnut paljon odotella!

Turistina Guernseyllä

16.9.

Yöllä satoi taas ja aamulla tuntui kolealta (19 astetta!), mutta aamupäivän aikana taivas selkeni ja saimme taasen siirtyä shortsikantaan.


Tulvavuoksen aika lähestyy ja yläveden aikaan olemme jo lähes rannan tasalla ja alavedellä taas syvällä, syvällä. Vaihteluväli on näet kymmenisen metriä. Maisema näyttää muuttuneen täysin saapumispäiväämme verrattuna.

Ylävesi
Vesi laskee
Alavesi
”Koski” sataman kynnyksellä kohisee ja tekee jopa aallokkoa veden laskiessa tai noustessa sen yli. Kauankohan kestäisi tottua tähän niin, ettei se joka kerta ällistyttäisi ja ihastuttaisi yhtä paljon?



Vesi nousee



Kari kävi juoksulenkillä ja minä paistattelin päivää ja kertailin espanjan kieltä sitloorassa.

Kävimme rannalla olevassa kirkossa (Town Church 1475), joka on niin lähellä Albion Pubin rakennusta, että asia on päässyt Guinnesin Ennätysten Kirjaan. Kirkossa on jännästi eri ”osastoja” ja jopa pieni tuoleilla kehystetty leikkinurkkaus lapsille ihan itse kirkkosalissa. Kauniit lasi-ikkunat, muisto- ja hautalaattoja, käsin kirjaillut istuin- ja jalkatyynyt…

Kaupungilla kuljeskellessamme olemme tehneet mielenkiintoisen havainnon: toisin kuin Saksassa, Hollannissa, Belgiassa tai Ranskassa täällä monilla ihmisillä on kännykät esillä kahviloissa, puistonpenkeillä tai kävellessä. Tulee ihan kotoinen olo.

17.9.

Saimme heti liikkeelle lähdettyämme sekä erittäin hyvää että suorastaan kettumaista asiakaspalvelua. Turisti-infossa meitä opastettiin iloisesti ja perusteellisesti Guernseyn nähtävyyksistä ja bussiliikenteest, ensimmäinen bussikuski oli pelkkää ystävällisyyttä, mutta se seuraava…

Aioimme nimittäin ajaa bussilla Guernseyn ympäri (1,5 tuntia, 1 punta/nenä), mutta ensimmäiseen bussiin ei olisi enää mahtunut istumaan, joten jäimme odottelemaan seuraavaa. Seuraavakin meni täyteen, mutta sitten olimmekin ensimmäiset jonossa.  (Luit oikein: jonossa. Täällä muodostetaan kunnollinen bussijono eikä mitään sekamelskaa kuten Suomessa.) Kapusimme siis ensimmäisinä kyytiin ja kysyin kuskilta, että kumpi puoli on merelle päin ja tämä vastasi piruuksissaan että mennessä toisella pois tullessa toisella. No, onneksi arvasimme sen oikean puolen.

Olimme hiukan ihmetelleet bussien pientä kokoa (noin 34 istumapaikkaa), mutta syy siihen selvisi kirkkaasti  matkan aikana. Tiet olivat hyvin hyvin kapeita ja mutkittelivat kivimuurien ja –aitojen välissä. Ei sinne isommilla olisi mitään asiaa.

Oli alaveden aika ja merenpohja paljastui kaikessa karuudessaan ja kauneudessaan. Jäljellä on paljon saksalaisten miehityksen aikana tehtyjä rakennelmia. Talot olivat postimerkin kokoisine pihoineen somia ja hyvin hoidettuja. Olimme todella iloisia siitä, että tulimme lähteneeksi tälle ajelulle.


Sataman edustalle redille oli ilmestynyt neljä suurta risteilyalusta ja se kyllä näkyi katukuvassa. Väkeä vilisi kuin Vilkkilässä kissoja. Kiinnitimme huomiota siihen, ettemme kuulleet puhuttavan muita kieliä kuin englantia ja ranskaa.



18.9.

Guernsey ja Jersey olivat sodan aikana ainoat UK:n alueet, jotka Saksa valloitti. Guernseyn valloitus kesti viisi vuotta, kesäkuusta 1940 maaliskuuhun 1945. Ajoimme bussilla lentoaseman luona olevaan ”Germany Occupation Museum”:iin. Pääsymaksu oli edullinen, vain viisi puntaa / henkilö ja  sen väärtti. Museo oli kiinnostava, mukavasti koottu eikä liian iso. Voimme ehdottomasti suositella!

Kävelimme pilvisessä ja viileähkössä säässä kuuden kilometrin matkan takaisin satamaan. Kapean tien varrella oli vain yhden henkilön käveltävä jalkakäytävää, joten marssimme peräkkäin kuin köyhän talon porsaat.



Missään emme ole nähneet yhtä paljon kiviaitoja, -muureja ja –taloja. Luonto on vehmasta ja puutarhat hienoja.












Talojen edustalla oli siellä täällä ”itsepalveluvihannesmyymälöitä” eli pieniä koppeja, joissa oli tomaattia, kurkkua yms. , hinnasto ja kassalipas. Kätevä tapa päästä eroon oman puutarhan ylituotannosta ja ehkä ansaita muutama puntakin.




Iltapäivällä ensimmäistä kertaa Skype-yhteys Suviin ja Lauriin. Hyvin pelitti.

Guernsey

13.9.
Herätys kello kuusi (taas lämpimään ja aurinkoiseen aamuun) ja suihkuun.

Lähtö klo 8 kohti Cap de la Hagueta, jossa on parhaimmillaan / pahimmillaan todella voimakkaat vuorovesivirrat, jopa 9,9 solmua. Nyt on vajaavuoksi ja laskimme olevamme siellä 1,7 – 4 solmun myötävirran aikaan. Jännä nähdä, olemmeko osanneet laskea oikein.

Tuulta ei ollut ensin laisinkaan eikä juuri virtaakaan. Klo 9.40 alkoi myötävirta ja Neetin nopeus (pienillä moottorikierroksilla) oli 7,5 – 8,5 solmua. Klo 10 viiletimme jo 8,5 – 9,5 solmun vauhtia. Cap de la Haguen kohdalla oli valtavan korkea ja ärhäkkä vasta-aallokko, vaikkei tuulta juuri ollutkaan. Nereidi pomppi ylös ja alas ja keula sukelsi välillä tosi syvälle.

Klo 10.30 alkoi ukkonen jytistellä kauempana ja sitä jytinää sitten riittikin. Klo 11.50 saimme purjeet ylös ja sitten sitä mentiinkin mukavasti erilaisin purjeyhdistelmin Guernseylle St. Peter Portin edustalle asti.

Sataman odotuslaiturissa vierähti vajaa tunti. Sataman laituriin tullessa oli vähän hankaluuksia voimakkaiden virtausten vuoksi, mutta saimme kuitenkin Neetin kunnialla kiinnitettyä.

Satama on vilkkaan kadun vierellä. Mukavan näköistä: vähän vanhempia aika kapeita taloja, paljon ravintoloita, hienot kukkalaatikot ikkunoiden alla ja palmuja.




Ruokailu ja iltakävely lähes trooppisen lämpimässä illassa pitkin kaupungin viehättäviä katuja. Kuten sanottu, rantakatu on vilkas. Jalankulkijan ei kuitenkaan tarvitse kauan odotella liikennevaloissa. Hyvin nopeasti napin painalluksen jälkeen tulee vihreä valo. Kiireesti saa sitten kyllä kipittää kadun yli, jos aikoo ehtiä…

14.9.
Aamuvarhaisen pilvisyyden jälkeen alkoi aurinko taas paistaa. Tuuli oli aika navakka, mutta ei kylmä.

Alaveden aikaan sataman kynnys on kokonaan kuivilla, ja veden noustessa ja varsinkin laskiessa kuulostaa siltä kuin olisimme kosken partaalla.



Kävimme aamukävelyllä ja venetarvikeliikkeessä ja ruokakaupassa ostamassa vähän evästä.
Nostimme automaatista rahaa ja hämmästyimme kovasti: Englannin puntien sijaan saimme Guernseyn puntia! (Kurssi on sama kuin Englannin punnalla.) Pohdimme, että tämä on sama juttu kuin jos Ahvenanmaalla olisi ollut markka-aikaan oma valuutta….



Öljynvaihto, purjepeiton korjaus ja blogijumppaa…voi hyvät ihmiset sentään kun ihminen ei osaa…

Kävimme vielä kalasatamassa etsimässä paikan jäteöljylle ja kalakaupassa ostamassa ilta-aterian tarpeet.

15.9. 
Yöllä sataa ripsutteli useita tunteja, aamu valkeni harmaana ja sitten taas aurinko ryömi esiin pilvien takaa ja tuli lämmin.

 Aamukävelyllä kalasataman luona linnoituksella, jonka vanhimmat osat ovat 1300-luvulta. Muurilla oli varoitus, että kanuunalla ammutaan kello 12 ja niinhän se olikin. En ollut tuohon paukaukseen aiemmin osannut kiinnittää huomiota, mutta nyt kun sitä osasiin odottaa, niin kuulinkin sen.

Venetelakan luona on suuri, noin 70 cm syvä allas, jossa lapset harjoittelevat optaripurjehdusta. Kouluttajat seisoivat vedessä kahluuhousuissa ja opastivat pienimpiä (4-5-vuotiaita) melomisessa ja heittelivät isommille pieniä keltaisia kumiankkoja noudettavaksi – meloen ja peräsintä heilutellen edeten, koska tuulta ei ollut. Lystiä näytti olevan.


Neljän viikon tilastoa:


Matkaa tehty 1384 mailia

Yövytty 12 satamassa ja yhdessä ankkuripaikassa

Merellä 7 yötä

Kokonaan laiturissa 7 päivää

Satamamaksuihin mennyt 307 €

Polttoaineisiin 445 € (nyt tankki täynnä ja kanistereissa 40 litraa.

Calais-Cherbourg

8.9.

Aurinkoinen eikä tällä kertaa ollenkaan kostea aamu.

Venenaapuri käytti aamulla näyttämässä meille autolla, missä on lähin ruoka- ja venetarvikekauppa. Hän oli myös erittäin kiinnostunut tuuliperäsimestämme ja lainasimme hänelle sen manuaalia tarkempaa tutustumista varten.

Satamaremontin vuoksi täällä on kamala meteli, kun kivenmurskauskone tekee hommiaan ja pölyäkin lentää vallan tuhottomasti, onneksi ei juurikaan meihin päin.

Kävimme ruokakaupassa ja etsimässä WiFiä – turhaan.

Kirjoittelin matkapäiväkirjan loppuun asti ja yritin lykätä sen mobiilidatan kautta blogiin. Eipähän mennyt, liittymän datakatto meni yli ja lisää en halunnut ostaa. WiFin etsiminen siis jatkuu.

9.9.

Edelleenkin aurinkoista ja lämmintä. Tuuli oli kuitenkin matkaamme ajatellen täysvastainen, joten vietimme taas laituripäivän.

WiFin jahtaus jatkui ja turisti-infosta saimme 20 minuuttia. Cafe De Paris- ravintolassa söimme talon hampurilaiset ja sen WiFillä sain blogitekstin menemään blogiin. Kamalan näköinen se oli eikä sitä ravintolassa voinut enää jäädä siistimään. Sitten joskus…

Vietimme aurinkoisen iltapäivän Neetissä päivätorkkujen, huoltohommien ja auringonoton merkeissä.
Ensimmäistä kertaa joku tuli sanomaan Neetistä, että ”kaunis vene”. No, jos vertaa tämän sataman enemmän tai vähemmän räjähtäneen näköisiä tai ainakin parhaat päivänsä nähneitä veneitä Neetiin, niin ehkä sitten…

Illalla meillä oli luontoesitys veneen vieressä: Lokkiemo toi poikasensa kerjäämään ruokaa meiltä. Hetken päästä toinen poikanen yritti tulla lähellemme sen emon jäädessä loitommas. Ensimmäinen emo ajoi toisen poikasen kovalla mekkalalla tiehensä moneen otteeseen.

Hoksasimme tänään, että koko reissun aikana meiltä on kysytty passia tai henkilöllisyystodistusta vain täällä Calaisissa. Passeja satamaan kirjauduttaessa, henkilöllisyystodistusta tai passia turisti-infossa internet-yhteyden saamiseksi!

10.9.

Satamaremontin vuoksi polttoaineasema oli suljettu. Kari kävi laiturilta kyselemässä lähintä bensa-asemaa ja kertoi meillä olevan kärryn, jolla voimme kanisterin kerrallaan kuljettaa veneelle. Niin siinä sitten kävi, että eräs nuori veneilijä läksi käyttämään meitä dieselostoksilla. Oli se asema kyllä niin kaukana, että kävellen olisi hiki tullut ja melkein itku päässyt.

Torilla oli täysi meininki päällä ja herkkua monenlaista myytävänä. Halusimme kuitenkin ensi käydä perusostoksilla supermarketissa ja ostaa vihannekset paluumatkalla. Valitettavasti palattuamme takaisin myyntikojut oli jo purettu. Harmitti.

Edelleenkin on aurinkoista ja lämmintä. Huomiselle ennusteet lupaavat meille suotuisia tuulia. Toivottavasti pääsemme jo jatkamaan matkaa!

Iltakävelyllä rannalla. Valtava, pitkä ja leveä hiekkaranta, laittoi kotoisan Vuosaaren hiekkabiitsin ihan omaan kategoriaan. Varmaankin kilometrin verran kahdessa rivissä ikkunattomia pikku kojuja kylki kyljessä. Ilmeisestikin paikallisten ”kesämajoja”.


Tapasimme rantabulevardilla Sulon ”serkun” eli ruskean labbiksen. Tuli Suloa ikävä!

Samaisella bulevardilla oli Star Wars-elokuvan hahmoihin perustuva valokuvanäyttely, jossa oli mukana useita suomalaisen Vesa Lehtimäen teoksia.

11.9.

Yöllä oli vähän satanut, mutta aamu oli taasen lämmin ja tällä kertaa vain puoliaurinkoinen. Silta merelle avattiin satamasta saadun aikataulun mukaan ja ajallaan. Reeds- oppaan aikataulut eivät pitäneet laisinkaan paikkaansa.
Sataman edustan pitkällä ja korkealla laiturilla oli kymmeniä ihmisiä kalassa.

Vajaan tunnin saimme nauttia purjehduksesta takatuulessa ja vastavirrassa ja sitten tuuli loppui. Moottorihommiin siis taas.
Viiden maissa tuulettomassa ja melko tasaisessa menossa päätimme kokeilla ensimmäistä kertaa kalastusta. Ei aavistustakaan, millaisilla välineillä ja millaista kalaa täältä voisi saada. Yritimme makrillipyydyksillä. Turha toivo. ainoa saalis oli yksi heinä.

Ajoimme Dover Straitin reunaa pitkin ja laivoja kulki väylillä yhtä mittaa. Englannin ja Ranskan rannikot näkyivät molemmat. Tuntui hassulta ajatella, että Suomi ja Viro ovat toisistaan kauempana kuin Englanti ja Ranska.

Aurinko laski klo 20.22. Veden lämpötila 19,9, astetta, ilman 21 astetta.

12.9.



Aamuyöllä saimme taas purjetuulen ja mennä losotimme iloisesti Cherbourgiin saakka. Valtavan iso satama, hienot sosiaalitilat ja WiFi kuului hintaan (sikamaisen kallis, 37,60 €). Eikä se WiFikään toiminut kovin hyvin, koska laituripaikkamme oli kovin kaukana satamakonttorista.

Kauppareissu koetteli meitä kovin. Olimme aika väsyneitä yöpurjehduksen jälkeen ja Carrefourin kauppaan oli jonkin verran matkaa. Kauppa oli kyllä iso ja siellä oli paljon tavaraa, mutta mitään emme tahtoneet sieltä löytää. Jokaisen käytävän päässä luki vain ”Promotion” eikä mitään siitä, mitä kunkin käytävän varrella mahtaisi olla… Lisäksi väsyneenä emme oikein jaksaneet syventyä tarjontaan, joka oli niin perin erilaista kuin meillä kotona tai edes aiemmissa kaupoissa matkamme varrella.

Jouduimme toteamaan että tähän nyt vain on totuttava. Itsepähän olemme matkaan lähteneet ja sillä sipuli. Tuli jo ihan ”etelä-olo”.

Unta ei illalla paljon tarvinnut odotella.

Alkutaivalta

Yli 25-vuotisen yhteisen taipaleemme aikana olemme (kapteeni Kari ja miehistö ja tarinankertoja Arja) seilanneet monenlaisilla veneillä ja vesillä. Katso lisää sivulta "Meidän tarina".

Lähtö 29.7.2016
Sekavin miettein ja vailla lähtemisen riemua irrotimme köydet kotilaiturista 29.7. Mieltämme painoivat etukäteisikävä lapsenlapsia, sukulaisia ja ystäviä kohtaan ja erityisesti huoli vanhemmistani. 89-vuotias monisairas isäni ja 86-vuotias muistisairas äitini jäivät Kuopioon asumaan omaan asuntoonsa kotihoidon avun varassa. Olimme kuitenkin todenneet, että kaikesta huolimatta on lähdettävä nyt, mikäli ylipäänsä aiomme lähteä.
Matkaa ehti taittua reilut kymmenen mailia, kun veljeni soitti, että isämme kuoli juuri. Käännyimme siis takaisin saman tien.
Pari viikkoa vierähti asioita järjestellessä. Isäni saatiin hautaan ja äitini palvelutalon kriisiosastolle odottelemaan palveluasuntopaikkaa.

Lähtö II maanantaina 15.8.2016
Lähtö tuntui helpommalta kuin edellisellä kerralla, koska huoli vanhemmistani ei enää painanut päälle Puolipilvisessä säässä purjehdimme ja moottoroimme 47 mailin matkan Elisaareen.

16.8.
Aamulla teimme paperitöitä ja skannailimme ja lähetimme eteenpäin asuntomme vuokraukseen liittyviä asiakirjoja.
Puolipilvisessä säässä ja pohjoisen puolen vaihtelevassa tuulessa purjehdimme Modermaganiin.
Kovia tuulia on luvassa ja jännityksellä odotamme, milloin saamme järkevät tuulet matkan jatkamiseen.
Illan ratoksi lähettelimme laituripaikkatiedusteluja talveksi Portugaliin.

17.8.
Jatkoime aamulla laituripaikkatiedustelujen lähettämistä.
Tuuli Modermaganissa tuntui kovin leppoisalta ja menojalkaa alkoi kovasti kutkutella, mutta tuulitietoja katsottuamme totesimme olevan viisainta odotella huomiseen.

18.8. Tuulimittariongelma
 Läksimme aamulla kohti… emme tienneet mitä, mutta toivottavasti pitkälle kuitenkin. Tuuli oli aika reipas ja aallokko korkeaa – matkanteko ei siis ollut kovin miellyttävää. 1-reivatulla isopurjeella ja fokalla rytkimme puuskaisen sadekuurojen keskellä kohti Gotlantia. Laivaliikenne oli todella vilkasta!
Yöllä Karin ollessa nukkumassa tuuli yht’äkkiä moinasi hetkellisesti ja iso aalto heitti isopurjeen toiselle puolelle ja takaisin kunnon paukahduksen säestyksellä. Tuulimittari otti siitä nokkiinsa ja lakkasi näyttämöstä muuta järkevää kuin suhteellisen tuulen suunnan.
Rankka päivä ja yö ja seuraava päivä. Neeti mennä porskutteli 7-8 solmun vauhtia ja (onneksi) tuuliperäsin hoiteli hommansa moitteettomasti.

19.8.
Aurinkokin jo välillä pilkahteli. Fårön pohjoispuolella laskimme purjeet ja moottoroimme vastatuulessa Lauterhorniin. (32 tuntia, 187 mailia)
Olimme ainoa vierasvene, asuntoautoja oli muutama. Palvelut olivat entisellään: PuuCeet, suihkut 10 Skr, roskis lukkojen takana. Satamamaksu (150 Skr) laitettiin kirjekuoressa postiluukusta sisään.
Ruokailun  jälkeen ei nukkumattia paljon tarvinnut houkutella, sen verran vähän ja huonosti olimme matkan aikana nukkuneet.

20.8.
Aurinkoinen ja lämmin aamu. Pyysin yhtä kalastajista avuksi vinssaamaan Karin mastoon tuulimittaria korjaamaan. Taisi tulla kuntoon - kosketushäiriö ilmeisesti. Karin kiikkkuessa mastossa jutustelimme kalastajan kanssa ja hän kertoi meren olevan täynnä kalaa. Tänä aamuna oli sataman edustalta tullut yli sata pulskaa kampelaa!
Tovin pääsimme purjein Lauterhornista lähtiessä, mutta sitten tuuli kääntyi täysin vastaiseksi ja loppui sitten kokonaan. Moottori käyntiin siis.
Visbyn satama oli aika hiljainen. Polttoaineasema oli kiinni (klo 17!!!) ja kyltissä neuvottiin tilaamaan tankkaaja paikalle 50 € lisämaksusta. Vähän yskitti, mutta koska halusimme saada tankatuksi ja jatkaa matkaa, päätimme kestää lisämaksun. Onneksi sitä ei kuitenkaan peritty. Kallista diesel oli joka tapauksessa (1,58 €/l).
No, nyt voisimme sitten pärräillä koneella vaikka kuinka pitkälle – pläkää on nimittäin luvassa moneksi päiväksi.
Muutaman tunnin saimme purjetuultakin onneksi. Muutoin yö meni umpisumussa moottoroidessa.

21.8. Hinauksessa
Aamukin valkeni sumuisena.  Laivaliikenne Öölannin itäpuolella on aivan uskomattoman vilkasta.
Tekstarina otettu tuuliennuste lupaa edelleen kevyitä tuulia, joten tämän hetken suunnitelma on moottoroida (ja toivottavasti edes vähäsen purjehtiakin) Bornholmin ohi Tanskaan.
Klo 11.15 ilmeni ongelma: jokin alkoi ulista. Karin alustava analyysi: laakerivika merikytkimessä. Suunta siis olemattomassa tuulessa moottorin avustaessa olemattomin kierroksin kohti Karlskronaa. Klo 13 jouduimme pysäyttämään moottorin kokonaan, ulinaäänen yhä vain pahetessa. Soitin siis Grönhögenin meripelastukseen, jotka tulivat (edelleen umpisumussa ja totaalisessa pläkässä)  hinaamaan meidät Grönhögenin satamaan.
Satamakapteeni oli erittäin ystävällinen ja lupasi huomenna maanantaina alkaa selvitellä, mistä meille löytyisi apua. (Skoonenruotsin ymmärtäminen ei muuten ole helppoa!)
Olimme sataman ainoa vierasvene, ja koska olimme ”hätäsatamassa”, meiltä ei peritty satamamaksua. Sataman yhteydessä on myös asuntovaunu/autoalue, jolla oli pitkälti yli toistakymmentä autoa.
Iltapäivä kului kävelyillä käydessä ja tilannetta manaillessa.

22.8.
Satamakapteeni soitteli ympäriinsä ongelmistamme. Oletus oli, että vika olisi merikytkimessä. Korjaajilla oli monen viikon työjono, joten päädyimme kysymään käytettyä tai uutta merikytkintä. Hinta olisi ollut pöyristyttävä: uusi 152000 Ruotsin kruunua ja käytetty kunnostettu 74000 kruunua! Totesimme, että samalla rahalla saisi vaikka uuden moottorin ja päätimme jatkaa matkaa purjein ja moottorilla pienin kierroksin ja katsoa miten sitten…
Päivä oli lämmin ja aurinkoinen. Saukko (tai joku vastaava eläin) kuljeskeli laiturin reunalla ja laiturilla
Kuluttelimme aikaa käymällä kävelyllä moneen otteeseen.

23.8. ”Eläin” vessassa
Kävin yöllä veneen vessassa ja kun käännyin vetämään sitä, huomasin, että siellä oli ELÄIN, joka katsoi minua silmiin. Suljin kannen kiireesti ja kömmin takaisin sänkyyn. Siinä vaiheessa Kari heräsi. Kerroin hänelle että WC-pytyssä on eläin. Kari ei uskonut, luuli että olin nähnyt unta tai että heitin juttua pikku Laurin todettua samoin sanoin  erään kerran vessassa käydessään. Meni kuitenkin katsomaan, kun intin niin olevan. No lepakkohan siellä räpisteli! Onneksi ei räpistellyt silloin, kun istuin siinä… Ei muuta kuin muovikassi käteen ja lepakko pihalle. Emme ymmärrä, miten se vessaamme ja varsinkin pyttyyn oli joutunut.
Aamulla klo 7.45läksimme hyvin kevyessä tuulessa kohti Utklippania. Moottori piti edelleen vähänkin isommilla kierroksilla ääntä, joten päätimme pyrkiä Utklippanin jälkeen Simrishaminiin, jossa piti oleman hyvä venetelakka. (uusi vikadiagnoosi on peräsinlaakeri. Saapa nähdä.)
Moottoria hiukan apuna käyttäen ”purjehdimme” kuusi tuntia (17,5,M), jonka jälkeen tuuli nousi ja pääsimme purjehtimaan tai toisin sanoen luovimaan piikkituuleen. Iltakymmeneltä tuuli kääntyi niin, että loppumatkan Simrishamniin pääsimme ilman vendoja.
Aikaa kului n 22 tuntia ja maileja kertyi 104. Linnuntietä matka olisi ollut n. 80 mailia.

24.8.
Otimme aamutorkut herätäksemme taas sumuun.
Useiden kyselyiden jälkeen löysimme venetelakan, josta pitäisi apua löytymän.
Kaveri ensin käväisi laiturilla kuuntelemassa moottoria. Sitten ajoimme Neetin telakalle, jossa se nostettiin ylös. Ihmettelyä ja ihmettelyä. Vihdoin nuori asentajamme löysäsi ja veti ulospäin uutta vannasputken päähän asennettua kumi/rasvaholkkia akselilla ja jess!!! Ääni hävisi. Teimme vielä koeajon ja kaikki toimi moitteettomasti. Lysti maksoi 360 €, mutta maksoimme sen ilomielin. Voimme lämpimästi suositella kaikille Simrishamnin venetelakkaa!
Kävimme kaupungilla kävelyllä. Mukavan näköistä. Mukavalta tuntui myös paistatella päivää Neetin sitloorassa ja suunnitella kevein mielin matkan jatkamista.

25.8.
Aurinkoinen aamu. Moottoroimme muutaman tunnin vastatuuleen pitkin Ruotsin rannikkoa ja sitten nostimme purjeet sivuvastaiseen kohti Klintholmia. Klintholmin luona totesimme, ettei hyvää tuulta kannata tuhlata ja jatkoimme kohti Gedseriä ja siitä edelleen Heiligenhafeniin asti. Hieno purjehdus, 24 tuntia ja 149 mailia. Suurimman osan matkaa reittimme kulki onneksi laivaväylän vieressä – vain yksi laivaväylän ylitys. Matkan aikana näkyi pariin otteeseen ikävä sinilevälautta. Yöllä pölähti vastaan kunnon ”helleaalto” ja meille tuli kiire kuoriutua liioista vaatekerrostumistamme.

26.8.
Saavuimme Heliligenhafeniin klo 7.30. Satama oli täyden oloinen, mutta onnistuimme kuitenkin löytämään ”vihreän” eli vapaan paikan reippaassa 8 m/s etelätuulessa. Matkaa kertyi 149 M ja aikaa meni 24 tuntia.
Lämmintä edelleen. Voileivät ja nukkumaan.
Vietimme helteisen ja miellyttävän päivän katsellen kauniista kesäpäivästä nauttivaa ihmisvilinää. Täällä lomakausi näyttää olevan vielä parhaassa menossa. Sataman seutu vilisi kansaa, hiekkarannalle menijöitä ja sieltä punakkoina tulijoita sekä muita kesänautiskelijoita.
Saimme myös hankittua narua LazyJackiin, joka meni rikki muutama päivä sitten. Asennuskin sujui huolellisen suunnittelun jälkeen mutkattomasti.
Lämmin aamu. Ajattelimme käydä suihkussa, mutta käännyimme taikaisin (periaatteesta!), kun huomasimme, että vettä sai kolikkoautomaatilla.
Tuulta ei näyttänyt olevan lainkaan, kun läksimme moottoroimaan kohti Kieliä. Pian kuitenkin virisi mukava koillistuuli ja iloksemme pääsimme purjehtimaan.
Lysti loppui kuitenkin lyhyeen. Sota-alus kurvasi eteemme ja käski VHF-yhteydellä kääntymään ihan toiseen suuntaan. Meneillä oli ampumaharjoitus. Niinpä jouduimme moottoroimaan vastatuulen, sitten tovi purjetuulta ja myötätuuliosuudella tuuli hiipui ja moottorointi alkoi taas. Onneksi aurinko paistoi täydeltä terältään ja lohdutti meitä edes hiukan.
Kielin edustalla oli kuten viimeksikin purjehduskilpailuja ja jouduimme silmä tarkkana pujottelemaan purjehtijoiden ja laivojen seassa.
Stickenhörnin satamasta löytyi vapaa paikka kohtalaisen vaivattomasti ja sitloorassa oli mukava istuskella auringosta nauttien. Illalla laiturikävelyt ja suihkut.

28.8.
Aamulla palauttaessamme kulkukorttia saimme satamakapteenilta hyvät ohjeet sulutukseen.
Jonkin aikaa jouduimme odottelemaan. Sulussa kiinnityslaiturit ovat lähes veden pinnalla ja kumimattojen ulkopuolella erittäin liukkaat. Tuli tehtyä oikein kunnon pyllähdys, mutta onneksi en loukannut itseäni.
Kanavamatka oli tylsä ja helteinen. Välillä ankarat sade- ja ukkospuuskat pyyhälsivät yli ja ohi.
Brunsbüttelin satama oli aika täysi, mutta saimme kuitenkin itsemme sullottua sekaan.
Neetiin syntyi uusi herkkuruoka: Ainon kuivatulla persiljalla ja voilla täytetyt broilerinfileet. NAM!
Yöllä sulussa (aivan vieressä) metelöivät alukset häiritsivät yöuntemme ja tuulikin piti melkoista mekkalaa.

29.8.
Kävimme aamulla kävelyllä ja jumppailimme sataman Wifin toimimaan.
Huomasin, että keulatikkaiden hitsaus oli ilmeisestikin jossain rantautumistilannetörmäyksessä päässyt vähän murtumaan, joten marssimme turisti-infoon kysymään, mistä löytäisimme jonkun korjaamaan ne. Maailman toiseksi tylyin asiakaspalvelija (tylyintä emme vielä ehkä onneksi ole tavanneet!) soitti jonnekin ja tökkäsi puhelimen luurin minulle ennen kuin ehdin kissaa sanoa. No, sain asiani tankattua (saksaksi siis) ja kulkuohjeet hitsausfirmaan.
Ajelimme siis lautalla kanavan yli ja löysimme oikean paikan. Iso firma, siisti kuin mikä ja todella ystävällinen palvelu. Odotusaikana kävimme kävelemässä ympäri pientä omakoti- ja suuren suurta teollisuusaluetta. Korjaaminen ei maksanut mitään, johtaja vain toivotteli meille onnea reissullemme.
Välillä tuuli aika reippaasti mutta aurinko paistoi suurimman osan päivää. Kävimme kävelyllä Vanhan sataman puolella ja löysimme torinkin. Siellä oli hedelmätiskille ihan jonoa ja hyviä luumuja ja omenoita mekin sieltä ostimme

30.8.
Edelleen aurinkoinen, mutta edellispäiviä hiukan viileämpi aamu (noin 15 astetta).  Kauppareissu, purjepeiton korjaus ja uusien LazyJackien säätö. Valtaisat herkku-jäätelöannokset, viini- ja olutostokset.
Edelliseltä kerralta tuttu suomalainen Riitta kävi meitä jututtamassa.
Huomiselle on luvassa etelätuulta, eli sitten matkaan!

31.8.
Edelleen helteistä. Emme onnistuneet löytämään toria uudelleen, minne lie kadonnut? Kävelyllä, kaupassa ja klo 14.30 sululle ja menoksi.

Vähän aikaa purjeet kuljettivat mukavasti, mutta sitten tuuli kääntyi vastaiseksi. Päätimme valita toisen reitin hiekkasärkkien seasta paremman purjetuulen toivossa. VIRHE!!! Plotteri ja tabletti (molemmissa Navionics) näyttivät väylän olevan eri kohdissa – ja molemmat olivat väärässä. Olisi pitänyt älytä kääntyä takaisin siinä vaiheessa, kun ensimmäiset viitat näyttivät olevan ”väärissä” paikoissa ja alla oli vain neljä metriä vettä, vaikka piti olla kahdeksan. Mutta eihän suomalainen tieltä käänny! Tuskanhiki otsalla sinne tänne käännellen syvää vettä etsien pääsimme kuin pääsimmekin laivaväylälle. Sai olla viimeinen hiekkasärkkäseikkailumme!
Tuulen piti olla meille suotuisasti etelästä, mutta kissanhännät! Vastatuulta piisasi.
Jossain vaiheessa koneen polttoaineensyötössä ilmeni jotain häikkää ja päätimme, että moottoripurjehtiminen riittää ja aloimme luovia. Ja luovittiin ja luovittiin…vastatuuli ja melkoinen vasta-aallokko ja lisäksi tietysti välillä vastavirtakin. Ei ollut kovin mukavaa.

Yöllä kahden aikoihin tönkiessämme laivaväylän ja rannan välissä vastatuulessa, -aallokossa ja -virrassa lukuisia kalastusaluksia väistellen alkoi helikopteri pörräillä yläpuolellamme. Se näytti välillä lähtevän pois, mutta palasi hetken kuluttua takaisin. Se kierteli yläpuolellamme valaisten kirkkailla valonheittimillä meren pintaa. Välillä sieltä huudeltiin jotain megafonilla, mutta eihän siitä mitään selvää saanut.
Olimme aivan ihmeissämme ja hämmentyneitä. Ajattelimme, että jossain joku on pudonnut mereen tai jotain muuta kamalaa. Mutta eipä mitä: viimein ottivat meihin yhteyttä VHF:llä ”Unknown sailboat”. Kysyivät – veneen nimeä, mistä tulossa, minne menossa, kansalaisuutta, montako veneessä, matkan tarkoitusta, kansainvälistä call sign tunnusta…
Hohhoijaa, olipa sekin syy aiheuttaa hankalissa olosuhteissa purjehtiville melkein sydäri!
Aallot kasvoivat ja kasvoivat ja tuuli oli jotain aivan muuta kuin luvatut 5 – 7 m/s.
Koska olimme huolissamme polttoaineen syötöstä ja koneen mahdollisesta sammumisesta todella hankalassa aallokossa, otimme yhteyttä Den Helderin Coast Guardiin ja kerroimme tilanteestamme.
Meille luvattiin lähettää apua satamaan menossa. Tarkkaan piti ilmoittaa sijainti ja ohjeistettiin, minkä poijun kohdalla piti ilmoittaa kellekin ja milläkin VHF-kanavalla etenemisestämme.
Meripelastus tuli ja hinasi meidät (vauhdikkaasti!) satamaan n. klo 19 ja tarjosi vielä meille konttorilla kahvit ja teet. Laiturissa testattaessa moottori toimi kuten kuuluukin.
Matkaa kertyi 261 mailia ja aikaa kului 52 tuntia.

3.9.
Kari tutki aamulla, että mistä moottorin yskiminen mahtoi johtua. Polttoainesuodattimet olivat aivan puhtaat. Päätelmäksi tuli, että koska aallokko oli todella korkea ja vene keikkui paljon, kone ei olisi saanut vajaasta tankista polttoainetta. Tai vaihtoehtoisesti polttoainepumpun kalvo olisi rikki ja kun polttoaine tankissa oli vähentynyt, lappo ei enää toiminut. Emme tiedä…
Satamassa on todella ystävällinen henkilökunta ja satamamaksulla saa kyllä vastiketta rahalle (n. 27 € / vuorokausi). Hintaan sisältyy WC:iden ja suihkujen, veden ja sähkön lisäksi myös toimiva WiFi, pesukone ja kuivuri, joita sitten pyörittelinkin kolme satsia.
Oikeanpuoleisen sohvan taakse oli tullut vettä kylkimyyrytyksen seurauksena ja siihenkin löytyi todennäköinen syy. Parraslistan alareunan alla tiivistysaine oli kuivunut. Uutta siis sisään.
Koska sää oli aurinkoinen, lämmin ja tuulinen, kuivattelimme sohvan istuintyynyjen lisäksi vuodevaatteita ja muitakin vaatteita. Melkoinen liputus!
Kerholla oli kilpailupäivä, ja veneitä tuli ja meni yhtä mittaa. Oli mukava seurata, miten vieressämme jonkin luokan voittajaveneen edessä laiturilla juhlittiin voittoa ja voittajia. Näytti olevan kekkerit parhaasta päästä.

4.9.
Sadekuuroista huolimatta kävimme reippaasti merimuseossa. Hienoja tauluja, alusten pienoismalleja ja muuta esineistöä. Mielenkiintoista. Selvisimme reissusta kohtuullisessa ajassa, koska esineiden selostukset olivat pääasiassa hollanniksi. Sukellusveneeseen emme viitsineet lähteä tungeksimaan. Olimme sellaisessa käyneet muutama vuosi sitten Sassnitzissa.
Ruokakauppakin löytyi kaupungilta. Muuten keskustassa oli liikkeellä todella vähän väkeä. Kumma juttu.
Illalla vielä laiturikävely.
Yöllä tuuli kovaa.

5.9.
Puolipilvinen aamu. Saimme purjeet heti ylös. Takaa tuli purjevene, joka veti iloisesti meistä ohi. Jouduimme toteamaan, että ilmeisesti kannattaa ajaa vähän ulommaksi rannasta, jotta virta ja tuuli ovat suotuisimmillaan. Paikalliset näyttävät tietävän ja osaavan.
Aurinko alkoi paistaa ja kahdeksan tuntia pääsimme etenemään mukavasti purjein. Sitten tuuli hiipui ja vastavirta alkoi piinata, joten otimme moottorin avuksi.
Schveningenin edustalla suuri Coast Guardin alus kävi taas lähellämme katsomassa, että ketä täällä liikkuu. Eivät kuitenkaan ottaneet yhteyttä.
Scheveningenin satamaan ajo menin monen etusataman ja kapean rännin kautta. Kieli keskellä suuta siinä sai ajaa!
Saksalainen yksinpurjehtijapappa viittoili meidät kylkeensä täpötäydessä satamassa. Hän oli kovasti puhelias ja kertoili purjehduksistaan Norjassa ja Islannissa, josta oli menossa kotiin päin.
Satamakonttori oli kiinni, joten menimme ovessa olevan ohjeen mukaan ilmoittautumaan Yacht -clubin ravintolaan. Rahaa ei siellä huolittu. Joimme oluet ja ihailimme kuppilan terassilta sataman mastometsää.
Sitten vähän ruokaa massuun ja nukkumaan.

6.9.
Saksalainen pappa oli illalla kertonut meille lähtevänsä aamulla klo 10, mutta koputteli jo seitsemältä kanteen ja sanoi olevansa lähdössä. Onneksi olimme jo hereillä.
Kävi ilmi, että satamakonttori oli syyskuussa kiinni tiistaisin, joten läksimme maksamatta jatkamaan matkaa.
Hiukan sumuista, mutta lämmintä klo 8 jo 20 astetta. Vesi 21,8 astetta.
Kevyt vastatuuli ja vastavirta. Mottorointia siis. Neeti-parka varmaan luulee muuttuneensa moottoriveneeksi!
Zeebrüggen lähellä laivaliikennettä riitti joka puolelle ja saimme yhtenään väistellä aluksia. Meri oli täysin sileä ja alusten aallot olivat todella korkeita ja heiluttivat venettä inhottavasti.
Satamassa ei ollut vieraspaikkoja merkitty lainkaan, joten kiinnityimme vain tyhjään paikkaan. Satamakonttorikin oli kiinni eikä missään ollut tietoa aukioloajoista.
Ruokailu ja nukkumaan. Todella lämmin ilta!

7.9.
Yöllä oli ollut todella kostata. Kansi ja pappakuomu ja kaikki muukin ulkona melkein valui vettä.
Edelleenkään satamakonttorissa ei ollut ketään, joten läksimme maksamatta matkaan.
Purjehtien ja välillä moottoripurjehtien etenimme ihanan turkoosissa vedessä auringon paistaessa täydeltä terältä etenimme kohti Dunkerqueta. Koska matkanteko maistui niin mukavalta, jatkoimme vielä parikymmentä mailia Calasiin. Matkalla iso ranskalainen tullialus ajoi viereemme ja kyseli VHF:llä ne perinteiset mistä tulossa, minne menossa jne.
Matkan aikana merellä näkyi todella paljon kalastajia – ei mitään ammattisellaisia – kellumassa ankkuroituneina pienillä veneillään. Vettä oli alla parhaimmillaan jopa 20 meträ. Mitähän lienevät kalastaneet?
Calaisin pienvenesatama on kääntösillan takana, joka avataan kerran tunnissa vain muutama tunti ennen ja jälkeen yläveden. Sillan edessä on odotuspoijuja. Onneksemme emme joutuneet odottamaan kymmentäkään minuuttia.
Satama on remontissa ja laituripaikka oli tiukassa, mutta ystävällisten ranskalaispurjehtijoiden avustuksella saimme Neetin kiinnitettyä laituriin.