Yö oli kylmä, jouduin etsimään lisäpeittoa ja murehdin, että nytkö se meidän ”kesä” nyt loppuu. Päivä lämpeni kuitenkin. Notkuimme koko päivän kaupungilla siellä täällä ja kävimme lounaalla ”ulkona”. Fish and chips ja talon hampurilainen. Ei ollenkaan hassumpaa.
Shoppailimme hiukan aikamme kuluksi ja urheilukaupasta tarttui mukaamme melkoinen kassillinen vaatteita, edulliseen hintaan.
Illalla alkoi sataa ripsutella hiljaksiin, joten vietimme iltaa veneessä.
20.9.
Tuuliennusteet näyttivät siltä, että olisi hyvä aika jatkaa matkaa, joten siirryimme satama-altaasta laituriin ulkopuolelle korkean veden aikana.
Kauppareissu ja menoksi! Vihdoin!
Takatuulta oli noin 3-4- metriä, mutta maininki oli niin korkeata etteivät purjeet jaksaneet vetää yhtään, rempsottivat vain sinne tänne. Pari tuntia ”ryömimme” purjein, muuten jouduimme moottoroimaan. Yritimme vaikka minkälaisia purjevirityksiä, mutta turhaan.
21.9.
Saimme matkan aikana sekä myötä- että vastavirtaa koko rahan edestä. Nopeus vaihteli vastavirran 2 solmusta myötävirran 8,5 solmuun.
Lyhyemmällä matkalla on kyllä viisasta tarkastaa virtojen ”aikataulut”, kun lähtee liikkeelle, mutta pitemmällä legillä kaikki tulee joka tapauksessa eteen.
Vähän jännäsimme, miten osumme Ranskan luoteiskulmalle, jossa voi olla hurjimmillaan jopa 7 solmun vastavirta. Onnekkaasti osuimme myötävirran alkuun. Mainingit olivat valtavan korkeita, nopeus jopa 10,1 solmua! Vesi kohisi kuin koskenlaskussa ikään.
Näimme ensimmäisen delfiinin (tai mitä ne nyt täällä sitten ovatkaan) painelemassa vastavirtaan.
Meistä tuntui hiukan viileältä, ilma oli 18 astetta ja meri vain 13 (eilen vielä 17!). Puoliltapäivin, lähestyessämme Camaret sur Mer:iä, päivä lämpeni taas ja aloimme kuoriutua vaatekerroksistamme.
Kiinnityimme laituriin n. klo 14. Matkaa kertyi 131 mailia, joista siis kaksi tuntia koneella ja loput 23 moottorilla.
Satamassa oli hyvin tilaa, vain seitsemän vierasvenettä. Rannan satamakonttori ei ole enää näin syksyllä auki. Kävelimme hiljaista rantakatua Capetainerie:hen ilmoittautumaan. Vanha pappa, joka ei osannut montaakaan sanaa englantia (vähemmän kuin minä ranskaa!), otti h i t a a s t i ilmoittautumisemme vastaan. WiFi-koodin hän kirjoitti lapulle niin epäselvin ja vanhanaikaisin kirjaimin, että vietin illalla hyvän aikaa jumpatessani WiFi-yhteyttä toimimaan.
Iltakävelyllä käydessämme kaupunki oli taas vilkastunut. Täällä päin näköjään vietetään ”Fermee” kello kahdestatoista eteenpäin iltapäivään asti.
Aallonmurtajalle ja laitureille alkoi illan hämärtyessä ja veden noustessa kerääntyä kalastajia. Mustekalaa ja makrilleja näytti olevan saaliina.
Turvalliseen Suomeen tottuneina meitä hirvittävät rannassa olevat jalkakäytävät ja aallonmurtajat, joista on suora pudotus mereen, alavedellä varmasti ainakin kahdeksan metriä. Ei mitään kaiteita tai tikkaita tai muita, joita pitkin pääsisi kapuamaan kuivalle maalle, jos sattuisi putoamaan veteen.
Nukkumattia ei illalla tarvinnut paljon odotella!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti