Suomessa 24.5. – 17.6.2018



Jonega kuljetettiin rantaan ja saatiin veteen kaikella kunnialla. Maston nostokin sujui mainiosti. Sitä hiukan jännitimme, sillä emme ole ennen laittaneet kannen läpi menevää mastoa paikalleen. Pieni kämmi sattui, kun kuminen mastonkaulus jäi väärään asentoon, mutta saimme sen taituroitua paikalleen. (Jonegan kipparin) Hannun ystävä Timi – useita kertoja Jonegaa vesille laittamassa ollut – oli apunamme.

Uusi sadekatos - vielä ei ole tarvittu...
Monenlaista puuhaa riitti useiksi päiviksi: siivousta, sähkökytkennät, purjeet paikalleen, tavarat paikoilleen, sadekatoksen tekeminen. Jouduimme piipahtamaan Helsingissäkin, koska sadevaatteet eivät olleet tulleet mukaan. Ei niitä kyllä löytynyt kotoakaan, joten joko ne jäivät lähtöhässäkässä Neetiin tai sitten olemme hukanneet jossain vaiheessa tavaroita siirreltäessä yhden kassin.

Oivan päivä 29.5. ei ollut meille kovinkaan oivallinen. Olimme palanneet edellispäivänä Helsingistä ja valtava kuorma tavaraa oli onnistuneesti ”piilotettu” Jonegan uumeniin.

Aamupalan jälkeen istuimme salongissa tutkailemassa merikorttia ja satamaopasta ja suunnittelimme ensimmäistä purjehdustamme. Keulaan koputettiin ja tavalliseen tapaani nousin reippaasti ylös mennäkseni katsomaan, kuka koputtelee. Kompastuin salongin ja pentterin väliseen kynnykseen ja rojahdin voimalla polvilleni. Sattui!

Jäin lattialle makaamaan ja toipumaan tärähdyksestä ja Kari meni ulos. Timihän se siellä – oli leiponut sämpylöitä ja toi lämpimäisiä.

Polvi oli todella kipeä ja huolimatta Kylmäkallehoidosta ja koholla pitämisestä kipu paheni ja polvi alkoi turvota. Ei auttanut muu kuin soittaa Padasjoen terveysasemalle. Sieltä ohjeistettiin menemään Lahteen Akuutti-poliklinikalle. Kun pääsimme sinne, polvi oli turvonnut pölkyksi ja oli niin kipeä, että Karin piti käydä hakemassa minulle pyörätuoli.




Lääkäri imi polvesta 0,9 desiä verta ja kipu hiukan hellitti. Röntgenkuvissa näkyi ”siisti” pystysuora murtuma polvilumpiossa. Jalkaan laitettiin tuki, jolla jalkaa pystyi taivuttamaan 15 astetta. Kahden viikon kuluttua pitäisi mennä lääkäriin tarkastuttamaan tilanne. Jalalle saisi varata kipujen salliessa ja kyynärkepit annettiin mukaan. Että silleen.





En pystynyt kiipeämään jalallani Jonegaan, joten Kari kävi keräilemässä ruuat ja muut tavarat veneestä ja läksimme Helsinkiin.

Lauantaina 2. kesäkuuta läksimme taas Padasjoelle. Jos en pystyisi kapuamaan Jonegaan, palaisimme Helsinkiin. Pääsin kuin pääsinkin veneeseen, tosin avojaloin keulatikkaiden kapeuden vuoksi. Melkoista keinottelua se oli, mutta onnistui!

Irrotimme köydet ja riemuissamme moottoroimme lähes pläkässä ulos satamasta. Kari päätti kurkistaa konehuoneeseen ja varmistaa, että kaikki on OK. Ei ollut. Vesipumpusta tiputteli vähän vettä, joten käännyimme mailin päässä satamasta takaisin.

Kuluttelimme sunnuntaipäivän satamassa. Kari kävi lenkillä näköalapaikalla ja kävimme yhdessä vähän kävelemässä lähistöllä. Kepit käytössä edelleen!

Maanantaina ajoimme ensin Vääksyn konehuoltoon tiedustelemaan vesipumpun korjausmahdollisuutta. Ei onnistunut. Helsinkiin siis. Jätimme pumpun Jollaksen Volvo-huoltoon korjattavaksi. Sää oli viilentynyt hyytävän kylmäksi!

Keskiviikkona lainasimme lapsia ja vietimme heidän kanssaan mukavia hetkiä leikkipuistossa rullakenkien ja golfin merkeissä. Vesipumppu oli korjattu ja illalla ajelimme taas Padasjoelle.

Jouduimme vielä odottelemaan satamassa tuulten asettumista järkeviin lukemiin ja VIHDOIN perjantaina 8.6. pääsimme seilaamaan!

Meillä oli muutama päivä aikaa, sillä maanantaina minun piti mennä Helsingissä aamulla ensin röntgeniin ja iltapäivällä näyttämään polvea lääkärille.

Ehdimme kuitenkin päästä sisävesipurjehduksen makuun eli tuuli tuntui melkein koko ajan olevan vastainen, menimme mihin suuntaan tahansa… Nautimme kylmästä tuulesta huolimatta täysin siemauksin vesillä olosta ja kauniista Päijänteen maisemista.

Ensimmäisen yön vietimme ankkurissa kahden pikku saaren välissä, toisen upeassa Jyväskylän kaupungin ylläpitämässä Mämminiemessä. Karin sisar Laura Raimo-puolisoineen ja mukanaan ystävänsä Nadja tulivat Anniina-moottoriveneellään meitä moikkaamaan Mämminiemeen.

Kotisatamassa



Seuraavana päivänä moottoroimme Jonegan uuteen kotisatamaan Rutalahteen ja parkkeerasimme sen Anniinan viereen. Huom! Olen joutunut pakosta opettelemaan laituriin ajoa, koska suorasäärisenä en pysty hoitamaan rantautumismanööverejä kannella.









Raimo ja Laura heittivät meidät Padasjoelle autollemme ja taas ajelimme Helsinkiin.

Lääkäri totesi jalan olevan paranemaan päin ja (kolmen terveyskeskushenkilön voimin) polvitukeani säädettiin niin, että nyt taivutus on jo ruhtinaalliset 60 astetta. Helpottaa jonkin verran liikkumista (välillä kuljen varoen jopa ilman keppiä, välillä yhdellä kepillä). Sain lähetteen fysioterapeutille viikon päähän.

Ehdimme siis purjehtimaan – ja ihan oikeasti välillä pääsimme etenemään purjeillakin. Teimme lenkin Korpilahti (hieno satama) – Kumina (venekerhon paikka, upea!) – Korpilahti (Jonegan katsastus ja Portugali-Espanja- MM-jalkapallo-ottelu ravintolassa illalla) – Mämminiemi – Rutalahti.

Huomenna maanantaina siis fysioterapeutti. Saa nähdä miten asiat polveni suhteen nyt etenevät. Toivottavasti ei alvariinsa tarvitse hölkätä Helsingissä!