Erican elukakkeitto

Ensin kokin huomautukset: ruoka on saanut nimensä siitä, että mielestäni kaikki merenelävät kaloja lukuun ottamatta ovat ”elukoita”. Syön sitä kuitenkin itsekin, kapteeni saa elukat.

Ja sitten se ohje (joka on elänyt vuosien saatossa, tässä viime aikoina toteutettu versio):

Porkkanoita

Sipuli

Kesäkurpitsaa tai parsakaalia, jos sattuu olemaan saatavilla

Valkosipulin kynsi

Katkarapuja

Ruokakermaa

Nokare kalaliemikuutiosta

Suolaa, mustapippuria

TUMMAA ROMMIA (tämä on se juttu!)

Keitettyä makaronia tai katkaravun makuisia nuudeleita

Keitä makaronit tai nuudelit ja pidä lämpimänä

Ruskista porkkanalastut ja sipulinkappaleet ja muut vihannekset (kesäkurpitsa/parsakaali), lisää lopussa silputtu valkosipuli. Ripottele päälle suolaa ja mustapippuria. Nosta sivuun makaronien päälle lämpimään.

Kärvennä katkaravut kuumassa öljyssä, mausta suolalla ja mustapippurilla. Roilauta päälle kunnon annos tummaa rommia ja odota hetki Kaada pannulle ruokakermaa ja murennettu kalaliemikuutiopala. Kiehauta. Lisää vihannes-makaroni/nuudeliseos ja kuumenna. Ja siinä se on.

Kipparin tunnelmia Helsinki - Cascais

Veneen varustaminen pitkälle purjehdusmatkalle edellyttää tavallisimmin usean vuoden mittaisen työn ja veneen testauksen, etenkin jos on tullut ostetuksi käytetty vene. Kymmenen vuotta sitten kun teimme Karibian kierroksen, varustelimme Erica venettä neljä vuotta.  Niin.. taisi työ silloin viedä leijonan osan vapaa-ajasta tai sitten meitsi on edellisiin vuosiin nähden neljä kertaa tehokkaampi.  Niinpä Nereidin, tuttavallisemmin ”Neetin” testaus kesti kaksi kesäkautta ja varustelutyö talven 2015 – 2016.

Aluksi huulta heittäen toimme esiin lähtevämme vene/veropakolaiseksi Portugaliin talveksi. S-ipilän hallitus kuitenkin aavisti aikomuksemme. Ensi innostuksen jälkeen selvisi ettei julkisen puolen duunareita mitkään verohelpotukset koskeneetkaan. Portugalin talvi kuitenkin jäi elämään jo senkin vuoksi että voisimme päästä nopeasti pistäytymään Arjan huonokuntoisten vanhusten luokse.   

 Lähtöpäiväksi olimme asettaneet heinäkuun lopun, sillä mieltäni painoi takaraivossa mylläävä mielikuva syysmyrskyistä ja Portugalin kovista tuulista jotka voimistuvat syys-lokakuussa. Ensimmäinen lähtömme pysähtyi Helsingin edustalle appivanhemman poismenon vuoksi. Lopunperin läksimme liikkeelle hieman keveimmin mielin.

Sitten matkaan 15.8

Suomenlahdella ja aina Gotlantiin saakka riitti tuulta isopurjeella ja fokalla hyvään venevauhtiin. Otimme Modermaganista tuuliperäsimen käyttöön ja suunnistimme kohti Gotlantia tiukassa kryssissä Hiiunmaan länsipuolelle. Tuuli kääntyi sitten lännen ja luoteen puolelle, niinpä pudotimme kurssia. Purjehdimme aaltojen välissä, vesikuurojen saattelemana reipasta 7- 8 solmun vauhtia Gotlannin pohjoiskärkeen. Tuuliperäsin toimi eri tuulikulmilla varsin mainiosti alun harjoittelun jälkeen.

Gotlannin jälkeen suuntasimme kohden Kieliä. Visbyssä otimme tankin täyteen ja lisäksi kaksi 20 l astiaa. Moottoroimme aluksi pari tuntia sitten nostimme purjeet. Tuuli kääntyi melko pian vastaiseksi ja loppui. Sitten kone käyntiin jolla ajoimme noin 20 tuntia sumussa ja tuulettomassa säässä aina Öölannin eteläkärkeen. Yht äkkiä alkoi konehuoneesta kuulua sikamaista korviin koskevaa jurinaa. Emmekä voineet sumussa ja tuulettomassa säässä tehdä muuta kuin pyytää paikallinen Trossi hinaamaan meidät Grönhögenin satamaan. Jurinan syyksi epäilin merikytkimen sanoneen sopimuksen irti. Satamassa satamapäällikkö otti yhteyttä Kalmariin ja tiedusteli käytetyn tai uuden merikytkimen hintaa. Kauhuksemme hän ilmoitti uuden hinnaksi 17 000 €, peruskorjattu hieman halvempi plus asennuskulut ja useiden viikkojen odottelu. Emmehän me nyt koko konehuonetta tarvinneet uusia, joten päätimme seuraavana päivänä jatkaa matkaa. Ensin kohti Utklippania purjeet ylhäällä ja koneella tyhjäkäyntiä 2-3 solmun vauhtia. Melkein ehti tulla toivoton olo kunnes tuuli lopulta nousi. Päätimme suunnistaa kohti Simrishamnia, koska siellä oli tiedossa veneen korjaamiseen hyvää osaamista. Paatti vedettiin telakalle ja asentaja kömpi sisälle pyörittelemään vetoakselia. Kävimme viereisessä kuppilassa syömässä kun sillä välin vene oli laskettu takaisin veteen. Testiajo ja jurinat oli poissa, huh mikä helpotus. Syynä oli ennen lähtöä Helsingissä vannasputken päähän vaihdettu ”kumitötsä”, jota asentaja suuntasi hieman eri asentoon vetoakseliin nähden. Vika lienee koneen löystyneissä kumityynyissä, jotka tulemme uusimaan talviseisokin aikana.

Aamuvarhaisella eteenpäin. Koska tuulen suunta oli meille suotuisa, vedimme läpi yön itäisissä tuulissa ja päädyimme Heiligenhafeniin. Autopilotti huolehti ohjauksesta.  Täällä olimme vuonna 2014 Ericalla etsimässä uutta paattia joka sitten löytyi Tanskasta. Uuden veneen ominaisuuksiin olemme edelleen tosi tyytyväisiä, tukeva/vakaa, edellistä venettä paremmat purjehdusominaisuudet, mutta ei niin kaunis kuin Erica.

Otimme seuraavana päivänä suunnan kohti Kielin kanavaa. Viranomaiset tekivät kuitenkin matkasta kolmanneksen pidemmän, sillä alueella oli menossa ampumaharjoitukset. Suoran reitin sijan jouduimme tekemään talvisotakoukkauksen vihollisen selustaan. Kielin kanavan sulutuksineen hoitui vanhalla rutiinilla, joskin mitään maksuja ei enää peritty.   

Brunsbüttelissä asetimme seuraavaksi tavoitteeksi Den Helderin. Sen olisi näin jälkikäteen voinut jättää väliin. Sääennuste lupasi alkuun ihan maltillisia kelejä. Tuulen suunnathan voivat muutaman vuorokauden legeillä vaihdella, mutta kovat matalapaineet on hyvä ohittaa.  Ensin lähdimme Elbellä hieman oikomaan perässä tulleen veneen mennessä samaan suuntaan. Purjehdimme kartan mukaisia kardinaali merkkejä seuraten. Vesi oli laskussa ja sen mukaisesti virtaukset lisääntyivät ja syvyysmittari alkoi huolestuttavasti näyttämään alenevia syvyyslukemia (3- 4 m).  Sydän pamppaillen ajoimme jo kääntyä takaisin kun löysimme virtausten välistä aukon kohti syväväylää.  Hiekkadyynien siirtymisistä olin kuullut monien puhuvan, mutta pitihän siitä saada omakohtainenkin kokemus (annapa olla viimeinen kerta). Helgolandin jälkeen tuulen käännyttyä vastaiseksi käynnistimme moottorin ja otimme isopurjeen avuksi. Laskelmieni mukaan polttoainetta piti riittämän vielä hyvän aikaan, vaikka mittari alkoi näyttä jo punaista. Niinpä sammutimme koneen ja otimme purjeet käyttöön.  Vastaista apparaattituulta oli 7-10 m. Ei se mitään, sillä jossain vaiheessa saimme vielä reippaan vastavirran, jopa niin että yhden luovin jälkeen huomasimme olevamme samassa pisteessä kuin missä vendasimme.  Jossakin vaiheessa luovimista vene nousi rannan läheisyydessä selkeästi paremmin. Siispä aloimme ottamaan 15 minuutin luovipätkiä. Tätä kesti noin neljän tunnin ajan, kunnes oli pakko ottaa kone käyttöön jotta olisimme jotenkin päässeet eteenpäin pois kalastusalusten seasta, joita oli tosi paljon. Moottoroimme vain muutaman hetken kun koneen kierrokset putosivat aallokossa. Moottori oli pakko sammuttaa ja ottaa purjeet käyttöön. Niinpä sitten kuitenkin jouduimme pimeässä luovimaan kalastusalusten seassa.  Vaikutti jo siltä kuin ne olisivat vainonneet meitä. Tämän kaiken lisäksi helikopteri alkoi rämistelemään taivaalla, teki useita ilmalentoja yläpuolellamme ja lopulta alkoivat valonheittimillä piirtää veden pintaa, ikään kuin etsien jotakin. Kovaäänisestä huudeltiin jotain josta emme saaneet selvää.  Nostin kättä tervehdykseksi ilmoittaakseni että kaikki on kunnossa.  Lopulta he ottivat yhteyttä vhf:ään ja kyselivät veneen tiedot, mistä ollaan ja minne menossa. Voihan nenä, kovassa tuulessa, keskellä yötä Eu:n sisällä mitä vielä… moiseen emme ole koskaan ennen joutuneet.  Luoviminen jatkui aina Den Helderin satamaan saakka, yhteensä 32 tuntia. Siitä otimme hinauksen, koska koneen toiminnasta ei ollut mitään varmuutta.

Satamassa polttoaineen määrän tutkiessani totesin sitä olleen vielä 64 litraa jäljellä. Missä lienee vika, se täytyy selvittää myöhemmin.

Matka jatkui purjein kohti muutaman päivän kuluttua kohti Scheveningenin satamaan.  Lähdimme samaa matkaa toisen purkkarin kanssa. He ottivat kuitenkin pohjoiseen päin menevän kurssin ja me tieten etelään menevän suunnan. Vene häipyi horisonttiin ja jossain vaiheessa huomasimme sen olevan reilusti meidän edellämme. Hepä osasivat ottaa paikalliset myötäiset merivirrat huomioon kun me menimme vain 4 solmua eteläisempää suuntaa. Toisen perässä peesaamisessa saattaa kuitenkin käydä kuten Virosta Helsinkiin peesaamaan lähteneet veneilijät jotka löysivät itsensä Suomen Turusta. Meillä oli myös käytettävissä virtataulukot ja jopa selkeät sellaiset, mutta eivät ne paljoa karttalaatikossa auttaneet. Kaikesta huolimatta upea purjehduspäivä pitkästä aikaa.  Scheveningenin satamasta maininta lokikirjassa, ”ruma kaupunki ja satama oli parkkihallia muistuttava pysäköintialue”. Satamassa ei näkynyt ketään jolle olisimme suorittaneet satamamaksun, joten selvisimme maksutta kyseisestä parkkihallista.

Zeebrückeniin jouduimme edelleen moottoroimaan iso ylhäällä vastaisessa 1-3 metrin tuulessa. Yhdistelmä antoi hieman lisävauhtia ja esti pahimman sivuttaisvispauksen.

Calaisiin matka jatkui osin koneella avittaen melko kevyessä myötätuulessa ja myötävirrassa aina Dungerquen kohdalle saakka. Tämän jälkeen tuuli kääntyi vastaiseksi yhtä kevyenä sataman edustalle saakka.  Kevyet takatuulet ovat kaikkein epämiellyttävimpiä kun siihen lisätään vielä isojen vesien 5-6 metrin loivat pitkät aallot ja Pohjanmeren merivirrat. Mikään purjekombinaatio ei toimi, vene keikkuu epämääräisesti. On vain kiilattava itsensä johonkin nurkkaan jottet lennä purkista ulos.  Lisäksi takatuuli pyörittää ikävästi savukaasuja kipparin ja henkilökunnan nenään, mikä ei ruokahalua tai yleistilannetta juurikaan kohota. Sataman edustalle tullessa tuuli nousi ja jouduimme odottamaan muiden veneiden joukossa sataman sulkuportin ja sillan avautumista aika pienessä tilassa. Sisään tähän satamaan pääsi vain tietyin ajoin ennen ylä- ja alavettä. Satamassa oli remontti, joten vieraspaikkoja ei ollut. Ranskalaiset veneilijät opastivat meidät täyden sataman yhteen sopukkaan.  Vieressämme oli paikallinen veneilijä jota katselin, että onkohan Jussi Kanarialta saapunut tänne. Miehessä oli muutakin yhtäläistä kuin samaa näköä, mutta vene ei sopinut kuvaan. Hän opasti ja ajelutti autollaan meitä Calaisissa.

Calaisista otimme suunnan Cherbourgiin, jonne oli matkaa 160 mailia. Luvassa oli taas takatuulta, joten konevoimin myötäisten virtausten saattelemana ajelimme eteenpäin. Satama on suuri, vieraspaikkoja 250 ja veneen huoltoon ja korjaukseen löytyy kaikenlaista osaamista.  Kaupunki ei ihmeemmin sävähdyttänyt ennakko-odotuksista huolimatta. Kauppa oli kaukana ja valikoima tosi surkea.  Kävelyreitin varrella oli Napoleonin patsas.  Maestro istui vauhdikkaan näköisen hevosen selässä ja kyllä siinä häivähdys Pikku Napoleonista oli havaittavissa. Silti pitäisin ehkä enemmän Marskin patsaasta, jos nyt tällaisista monumenteista olisi parempi valittava. 

Seuraavana päivänä lähdimme tankkauksen ja bunkrauksen jälkeen kohti Guernseytä. Edessä oli Cap-de-la Haguen niemen kärki, johon voimakkaisiin jopa 9 solmun merivirtoihin on syytä mennä oikea-aikaisesti. Oikean ajoitukseen on Reedsin opus välttämätön jota Arja lukee suvereenisti. Kippari kuuntelee ohjeita ja katselee karttaohjelmasta samoja asioita, joskin siellä haarukka on ajoituksen osalta laveampi, mutta pärjää kyllä silläkin. Niinpä osuimme nappiin myötävirtojen osalta. Veneen nopeus kevyessä sivutuulessa oli 10 solmun paikkeilla useita tunteja. Purjehduksesta voi todeta että oli fiilistelyä ja ison meren tunnelmaa. Neeti puski genoa ja iso ylhäällä isojen aaltojen seassa sivuvastaiseen, tulevien pienempien aaltojen lävitse. Meno oli räväkän vauhdikasta.

Sitten Modermaganin ja Visbyn välisen legin emme ole tuuliperäsintä käyttäneet. Ohjauksesta on huolehtinut edelleen autopilotti ja kippari fiilisten mukaan.  Useat etapeista ovat olleet päivämatkoja ja tuulet hyvin vaihtelevia. Koneajossa tuuliperäsintä ei tarvita ja tähän saakka hyvin epävakaat tuulet eivät ole houkutelleet tuuliperäsimen ottamista käyttöön.

Vietimme useita päiviä Guernseyn satamassa, vuorovesien vaihtelua, (8 m) vesien sisään ja ulos virtauksia sataman kynnyksen yli ihmetellen ja hienoon kaupunkiin tutustuen.  Paikasta oli vähän sellainen ”juppi”porukan mielikuva. Sellaista emme havainneet. Turisteja virtasi redillä olevista laivoista sisään ja ulos, joskus kaduilla jopa ruuhkaksi asti, vaikka elimme jo syyskuun puoltaväliä.

Sitten matkaan kohti Camaret Sur Meriä. Matkalla oli kolme reipasta myötävirtaa ja kaksi vastaista. Tuulta oli 2-3 metriä kokonaisen vuorokauden joko suoraan takaa tai edestä.  Mitäpä siinä muuta voit kuin kuunnella koneen jyrinää. Osuimme taas hyvän suunnittelun ansiosta oikea-aikaisesti Brestin kulman isoon virtapaikkaan.

Camaret Sur Meer on kaunis vanha kaupunki kapeine kujineen. Vietimme täällä lähes viikon odottelemassa sopivaa sääikkunaa Biskajan ylitykseen. Vastaisiin tuuliin olimme kyllästyneet ja odottelimme tuulten kevenemistä ja kääntymistä suotuisampaan asentoon. Käytössämme on useita tahoja tuuliennusteiden katsomiseksi, joista paras ja havainnollisin on Windyty, suosittelen. Katsoimme sieltä muun muassa kerholaistemme viikonloppupurjehdusten tuulitietoja kohti Särkilahtea. Aikamoisia myräköitä näyttivät olleen, jotka saamiemme tietojen mukaan myös pitivät paikkansa.  

”Lätäkön” ylitys on joskus voinut olla ihan oikeasti rankka kokemus, sillä kovin monella veneilijällä ei ole ollut samalla tavalla saatavilla pitemmän jakson tuulitietoja kuten nyt. Kymmenen vuotta sitten me lähdimme sään suhteen aika kevyin tiedoin matkaan. Fahlmoutissa katsoimme satamakonttorin seinältä parin kolmen päivän tuulitiedot ja sitten menoksi. Silloin purjehdimme kuitenkin hyvällä tuurilla miellyttävissä ja sopivissa tuulissa Biskajan ylitse La Corunan kulmille.

Lähdimme purjein kohti La Corunaa satamasta ulosajon jälkeen. Seuraava ja viimeinen reippaan merivirran Ponte Du Pazin kapeikon virtapaikka oli edessä johon saavuimme tuntia liian aikaisin.  Vastavirta ei ollut enää kovin mittava mutta purjehtien meno kevyessä tuulessa oli vain parin solmun luokkaa.  Niinpä aloimme moottoripurjehtimaan. Myötävirta tuli kuitenkin kapeikon jälkeen avuksi ja huitelimme pelkin purjein7 – 8 solmun tietämissä eteenpäin aina puoleen yöhön saakka. Aallokko oli tosin ikävästä suunnasta pitkän aikaa. Sitten tuuli kääntyi taakse ja putosi 2-3 metriin. Taas oli kone käynnistettävä, jota sitten kestikin koko vuorokauden. Välillä yritimme tuulen noustessa purjehtia, jota usein kesti juuri sen aikaa kun olimme saaneet rätit ylös. Näin jatkoimme koko loppumatkan. Jotakin hyvää koneajosta seurasi, sillä saimme tarkat tiedot kuluneesta polttoaineen määrästä ja käyntitunneista. Moottorin kierrosluvun ollessa1800 krm/min kulutus oli 2,2 litraa tunnissa ja veneen nopeus n. 6 solmua.

Saavuimme La Corunaan2,5 vrk lähdön jälkeen. Matkaa kertyi 345 m josta purjein pääsimme ¼ osan matkasta. Onneksi Pohjanmeren rannat merkittävine merivirtoineen ovat takanapäin, ei yhtään harmita. Tästä eteenpäin kohti Portugalia veden korkeuserot ovat huomattavan paljon pienemmät (3-4 m), eikä merivirroilla ole enää oleellista merkitystä.

La Corunaan tulimme jo neljättä kertaa. Siispä meillä oli hyvät fiilikset mennä tuttuihin paikkoihin kuten La Leonessan Jamoneria kuppilaan nauttimaan tunnelmasta ja tapaamaan tuttuja tarjoilijoita.

Seuraava pysähdyspaikka Oli Ria Camariñas.  Aamu oli viileä mutta auringon tullessa esiin saimme ottaa sortsit käyttöön. Tuuli pyöri ympyrää muutaman metrin voimalla ja jouduimme ajamaan koneella koko päivän. Kokeilin taasen pyytää makrillia mutta ilman tulosta. Johtuneeko se vuodenajasta, sillä edelliskerralla heinäkuun tietämissä samalla vieheellä kalaa tuli useampi kappale kerralla. Menimme ankkuriin vanhaan tuttuun paikkaan ja mitä siellä odottikaan. Pentteristä valmistui Erican elukkakeittoa, se kyllä kruunasi tuulettoman päivän (ohjeen voit poimia tämän jutun lopusta)

Seuraava legi meni samoissa tuulettomissa olosuhteissa Ensenada de Murokseen. Muutaman kerran nostimme purjeet ja pääsimme joitakin maileja eteenpäin. Ankkuroimme Muroksen korkeiden kukkuloiden ympäröimään lahteen. Nyt oli kipparin vuoro tehdä pöperöt ja se oli kyllä niin huonoa että kaadoin sen partaan yli.  Mietin hetken olisiko se pitänyt toimittaa ongelmajätelaitokselle.  Puolustuksekseni todettakoon, ettei osuuteni ollut lainkaan vaatimaton. Minä nimittäin avasin ja lämmitin Ranskasta ostetun, ilmeisesti jotain hapankaalin sukua olevan Mössön. Itse raaka-aineen hankintaan osallistuin kantamalla sen veneeseen.

Aamulla läksimme sumuiselle ja taas tuulettomalle merelle kohti Baionaa. Pääsimme pari tuntia purjein jonka jälkeen kone käyntiin. Delfiinejä on aika ajoin näkynyt, niin nytkin pari kisaili veneen edessä. Kaupunki vaikutti tosi viehättävältä. Siellä olisi kiva piipahtaa talvipurjehduksella sortseissa.

Meillä oli aluksi aikomus jäädä Povoa De Varziin talveksi. Matkalla kuitenkin vertailimme eri paikkojen yhteyksiä kotimaan suuntaan ja valitsimme sitten Cascaisin. Matkalla saimme muutaman puhurin ja noin viisi tuntia purjehdittu jopa genaakkeri laitettiin valmiusasentoon. Purje jäi vielä kannelle odottamaan sopivampaa keliä. Vanha kaupunki hurmasi meidät kuten käydessämme aiemmillakin kerroilla kapeine katuineen ja hienoine rakennuksineen.

Vietimme Povoa de Varzimissa seuraavan päivän sumuisessa ja tuulettomassa säässä ja hyvä niin, sillä seuraavana päivänä saimme genaakkerin ja isopurjeen käyttöön. Tämä oli ensimmäinen genaakkeripurjehdus matkan aikana. Olen aina pitänyt tätä settiä yhdestä parhaista avomerellä sivu/myötäisissä tuulissa. Vene kulkee vauhdikkaasti ja isoissa aalloissa kulku on vakaata verrattuna normaali purjeyhdistelmään.  Saavuimme Aveiroon yhdeksän tunnin legin jälkeen. Tuulta jouduimme odottamaan puolille päivin, jolloin saimme genaakkerin ylös. Sillä me sitten seilasimme satamaan saakka.  Ankkuroimme ei nyt niin päätä huimaaviin maisemiin kuin mitä aiemmin. Täällä oli kuitenkin jo kuusi muuta venettä ankkurissa matkalla kohti etelää.

Läksimme matkaan sakeassa sumussa kohti Figueira da Fozia. Nyt oli tutka tarpeen väistellessämme kalastuspaatteja, joilla kaikilla ei välttämättä ole ais- järjestelmää, jotta alus näkyisi plotterissa. Iltapäivällä tuuli nousi ja saimme myötätuulipurjeet toistamiseen käyttöön. Meno oli reippaanlaista jopa niin, että kipparilta taisi muutama hiio-hoi karjahdus kaikua ilmoille. Niemen kärjessä ennen satamaa tuuli nousi jo 8-10 metriin/s ja sitten tuli kiire kannelle pudottamaan purje. Joku hemmetin kumiviritelmä nostinköydessä oli kierähtänyt ylhäällä vanttien ympäri. Alas vedettäessä sain pistää koko 75 kiloisen painoni saadakseni kuminarun irtoamaan vantista ja vedettyä purjeen pussiin.  Nyt sai kumiheepeli kyytiä. Genaakkerin pussitus kovassa tuulessa olisi sujunut paljon helpommin, mikäli olisin avannut fokan tuulisuojaksi genaakkerin eteen. Enhän tuota älynnyt, vaikka viimeksi pari vuotta sitten samainen homma oli rutiinia.

Laitoimme seuravan päivän tavoitteeksi pysähtyä ennen Cascaisia yhdeksi yöksi Penicheen. Sinne oli matkaa noin 30 mailia.  Tuuliennusteet lupasivat kahdeksaa metriä, mutta ilmeisesti rannikon läheisyydessä tuulta ei sitten ollut nimeksikään. Ajoimme noin kuusi mailia rannasta ulos, ei tuulta.  Aallokko oli kyllä ihan kiitettävää eikä purjeista ollut mitään apua keikutuksen hillintään.  Elikkä se niistä hyvistä tuuliennusteista.  Opaskirjat varoittelivat Penichen sataman kalastaja alusten nostavan satamassa isoja aaltoja nopeusrajoituksesta huolimatta.  Yritimme ensin mennä laituriin, jossa oli harvakseltaan veneitä kyljittäin. Sitten ajoimme ankkuripaikalle, jossa ankkuri vain kolisi pohjassa. Hollantilaiset olivat poijussa ja pyysivät viereensä. Saimme tuskin veneen kiinni kun kalastaja-alus ohi mennessään nosti isot aallot ja sen tietää mikä rytke siitä syntyi. Häippäsimme laiturin luokse ja totesimme, ettei tänne kannattanut jäädä, joten lähdimme yötä vasten kohti Cascaisia.

Matkaa oli jäljellä vielä noin 40 mailia. Tuulta ei lainkaan mutta onneksemme aallokko oli laskenut selvästi. Koneella sitten rytkimme satamaan, jossa olimme tasan kello 24. Jäimme yöksi laituriin koisaamaan.

Aamulla satamahenkilökunta ohjasi meidät talvipaikkaan. Satama on erittäin suojainen ja veneitä kiitettävästi, välillä laiturit ovat lähes täynnä mm. Saksasta, Hollannista, Ruotsista ja yksi vene myös Suomesta meidän lisäksemme. Osa jatkaa matkaa kohti Kanariaa ja ARC purjehdusta Karibialle. Me jäämme talveksi paikkaamaan muutamia veneen korjaukseen liittyviä asioita joita matkaan varrella on ilmennyt ja joita ei lyhyen lähtötestausten aikana tullut ilmi.

Suomestaa lähdön viivästyessä oli siis isona peikkona kovat syystuulet.  Tällä kertaa se ei pitänyt paikkansa päinvastoin, tuulet olivat surkeita, usein joko kevyttä suoraan takaa tai suoraa edestä.  Matka kesti kaikkiaan kahdeksan viikkoa ja maileja kertyi 2293.  Satamissa olimme 23 kokonaista päivää ja yön ylittäviä purjehduspäiviä tuli kymmenen kappaletta.

Aiomme viettää täällä aikaa tutustumalla Portugalin ja Espanjan maisemiin ja kaupunkeihin. Käymme jonkin legin purjehtimassa lähialueilla, mutta pääsääntöisesti asustamme täällä Cascaisissa. Kevät kertoo minne suuntaamme… siitä on jo joitakin ajatuksia heitelty.

Hyvää  syystalven alkua kaikille blogiamme seuranneille!

Cascaisin merenneito

 

   

Satama ja lähiympäristö

Ensimmäinen viikko talvikodissamme on mennyt lähinnä uuteen elämänmuotoon eli maakrapuna elämiseen totuttelun ja lähiympäristöön tutustumisen merkeissä.

"Kotimajakka"

Olemme varsin tyytyväisiä satamavalintaamme. Laituripaikkamme on erittäin suojainen, maininki ei mitenkään pääse vellomaan satama-altaassa. Vuoroveden liikkeistäkään ei ole haittaa kuten joissakin aiemmissa satamissa, joissa Neeti nitkui ja natkui (kumiköysistä huolimatta) edestakaisin veden noustessa ja laskiessa. Lisäksi maisema on kaunis: näköpiirissä majakka, linnantorni, palmuja normaalin satamamiljöön lisäksi. Sosiaalitilat ovat tilavat ja siistit ja lisäksi lähellä - lukuun ottamatta pyykkitupaa, joka on marinan konttorirakennuksessa noin kymmenen minuutin kävelymatkan päässä. Veneen huoltoon liittyviä yrityksiä on lukuisia. Ainoa puute on kunnollinen venetarvikeliike. Niissä asioissa joudumme matkustamaan Lissaboniin, jonne on noin puolen tunnin junamatka.

Itse satamassa on kaksi osaa. Satamakonttorin lähellä on paikat paikallisille veneille ja suurille vierasveneille ja muille vierasveneille on tämä toinen satama-allas, jossa on vieraspaikkoja kolmessa laiturissa. Veneitä tulee ja menee. Suuri osa on menossa joko ARC-kilpailuun tai muuten vain etelään tai Kanarialle päin. Eniten on englantilaisia, saksalaisia ja ranskalaisia. Pari norjalais- ja ruotsalaisvenettä olemme bonganneet ja yksi suomalainenkin on nähty. Emme ole vielä päässeet selville siitä, onko tänne jäämässä muita asumaan talveksi. Toivottavasti meille jää edes joku naapuriksi!

Olemme liikuskelleet kaupungilla muutaman kilometrin säteellä. Kadut ovat kapeita ja suuri osa kauniisti kivettyjä. Joillakin kaduilla on runsaasti matkamuisto- ym. myymälöitä, mutta ihan oikeita ihmisten asuttamia katuja on enemmän. Osa kaduista on kävelykatuja, joten liikkuminen on siltä osin helppoa. Toisaalta autoliikenne on vilkasta ja liikennevalot ovat todella epäsuotuisat jalankulkijoille. Vihreätä valoa saa odotella minuuttikaupalla ja vihreä valo kestää vain parikymmentä sekuntia.
Ravintoloita on kymmeniä ja kymmeniä, vieri vieressä. Olemme jonkin verran kurkistelleet ruokalistoja, mutta vielä emme ole selvinneet ”ulkoruokintaan” asti. Ruuanlaitto on niin mukavaa…

Mercado eli (katettu) tori on auki kaksi kertaa viikossa, keskiviikkoisin ja lauantaisin. Keskiviikkoisin siellä on vihannesten, hedelmien, kalan, lihan ja muiden tuoretuotteiden lisäksi vaatteita, keittiötavaroita ja kaikenlaista muuta sälää. Olemme asioineet siellä jo kaksi kertaa ja tarkoituksemme on hankkia kaikki tuoretuotteet sieltä. Hinnat ovat edulliset ja ostosten tekeminen siellä on elämys sinänsä verrattuna supermarketostoksiin.

Sataman lähellä on valtavan suuri hieno puisto. Siellä on ”linna”, jossa on museo. Kukkoja, kanoja ja riikinkukkoja tepastelee nurmikoilla ja kasvillisuus reunustaa kauniisti maastossa polveilevia käytäviä ja polkuja. Hieno lasten leikkipaikkakin löytyy.
Lähistöllä on myös kirkko, jossa jo pistäydyimmekin. Olen päättänyt käydä joskus uteliaisuuttani kuuntelemassa koko katolisen messun, koska se maailma on minulle aivan vieras.

Merimuseo puiston lähellä on erikoisen näköinen betonista valettu oranssinpunaiseksi maalattu rakennus. Museoreissuja olemme päättäneet säästellä sadepäivien varalle – luultavasti niitäkin vielä talven aikana saamme kokea.

Figueira da Foz - Cascais (=PERILLÄ!)

8.10. jatkoa

Kävimme illalla pikku kävelyllä ja ruokakaupassa hakemassa leipää ja muuta pientä täydennystä ruokavarastoon.

Tässä marinassa on huomionarvoista se, että marinan toimisto ja sosiaalitilat ovat todella kaukana vieraspaikoista!

Vierasveneitä vain muutama, yksi niistä Aveirossa kanssamme samaan aikaan ollut hollantilaisvene.

9.10.

Harmaa, lämmin aamu. Taasen lähes tuuletonta. Saimme kuitenkin matkan aikana kitkuteltua purjein vähän yli kaksi tuntia kahdessa otteessa.

Nazaré:ssa meidät ”vihellettiin” yksityiseen marinaan opaskirjan vierasvenesataman sijasta. No sehän meille passasi, sillä tämä yksityinen oli huomattavasti lähempänä kaupunkia. Meidät otettiin iloisesti ja ystävällisesti vastaan, autettiin kiinnittymisessä ja nuori satamakapteeni toivotti meidät kätellen tervetulleiksi.

Perinnepaatteja Nazaréssa

Kävimme ruokailun jälkeen kävelyllä. Rantabulevardi hiekkarannan vierellä oli pitkä ja kauniisti kivetty. Väkeä oli paljon liikkeellä, olihan sunnuntaipäivä. Hiekkarannalla oli kaloja kuivumassa ja muutama ”matami” kaupustelikin niitä. Jätimme vielä ostamatta, mutta Suomeen ostamme niitä tuliaisiksi (hehee!). Kaupunki jatkui vieressä olevan jyrkänteen päälle ja sinne näytti kulkevan jonkinlainen junarata – todella jyrkässä rinteessä. Olisi ollut mukavaa käydä ajelulla, mutta valitettavasti aika ei riitä kaikkeen…

10.10.

Pilvinen, mutta lämmin aamu. Koska tarkoituksemme oli edetä vain runsaat parikymmentä mailia, kävimme aamulla vielä kävelyllä ja ostoksilla. Huomioni kiinnittyi ostoskuitin arvonlisäveroihin: osalla tuotteista se oli vain 6 %, osalla 23. Asiaa pohdittuani tulin siihen johtopäätökseen, että pakkaamattomat tuoretuotteet (vihannekset, hedelmä, leipä ym). ovat 6 prosentin tuotteita. Täytyy vielä seurata tilannetta ja tutkia teoriani pitävyyttä.

Tuulta emme saaneet edelleenkään purjeisiin.

Penichen rantkallioita

Penichen satamassa on yksi ainokainen laituri vierasveneille. Se oli raivostuttavasti (GRRRRR!!!!) täytetty harvaan eikä mihinkään rakoon sopinut. Eikä ketään tietenkään yhtään kiinnostanut alkaa vähän tiivistää veneitä tehdäkseen tilaa tulijoille.  Ajoimme siis aallonmurtajan luo ankkuroituaksemme, mutta ankkuri ei pitänyt ollenkaan, kolisi vain kalliota pitkin.

Meitä vähän ennen saapuneet hollantilaiset (ne samat jo Aveirosta ja Nazarésta tutut) olivat päässeet ainokaiseen vieraille tarkoitettuun poijuun ja kutsuivat meidät viereensä siihen samaan poijuun. Aloimme jo kiinnittyä vieretysten, kun huolimatta kolmen solmun nopeusrajoituksesta kalastusalus ajoi kovaa vauhtia satamaan. Veneet nykivät toisiaan vasten kovalla voimalla ja totesimme, että vieretysten ei ole hyvä olla – menee vielä jotain rikki.

Ajoimme siis uudelleen vieraslaiturin luokse, mutta ei sinne ollut tilaa tullut eikä näyttävän tulevankaan. Päätimme siis harmista puhisten jatkaa matkaa Cascaisiin, vaikka joutuisimmekin tekemään osan matkaa pimeässä.
Meri oli rasvatyyni. Linnut järjestivät meille lentonäytöksiään. Kari yritti kuvata niitä, mutta huonolla menestyksellä.

Illan hämärtyessä valonauhat tuikkivat koko rannan pituudelta ja puolikuu valaisi taivaltamme. Tunnelma oli jotenkin vähän haikea, olimmehan nyt viimeisellä etapilla ennen talvisatamaan saapumistamme.

Muutamaa minuuttia ennen puoltayötä 70 mailin moottoroinnin jälkeen saavuimme Cascaisin marinaan. Olin ilmoittanut saapumisestamme aiemmin, joten meitä oltiin vastaanottamassa Reception-laiturilla. Taasen otettiin valokopiot passeistamme, venetodistuksesta ja vakuutuskirjasta, vaikka olin ne jo lähettänyt sähköpostilla paikkavarausta tehdessäni. Saimme luvan jäädä yöksi Reception-laituriin. Siirtyisimme sitten aamulla ”paperisodan” jälkeen ”omalle” paikallemme.  

Nautimme kuohuviinilasilliset turvallisen perillepääsyn kunniaksi. Olihan matkalla toki monenlaista harmiakin ollut, mutta kaikesta oli selvitty kunnialla. Matkaa kertyi  2293mailia ja aikaa kului kahdeksan viikkoa.

11.10.

Ihanan lämmin aamu, shortsikeli.

Teimme puolen vuoden sopimuksen venepaikasta ja kyllä sitä paperisotaa sen tiimoilta riittikin. Puoli tuntia siinä meni ja kansioomme kertyi kahdeksan lomaketta, kuittia ja lappua!

”Omalle” paikalle päästyämme teimme huolto- ja siivoushommia muutaman tunnin.

Neeti Cascaisissa

Sitten maltoimme lähteä tutustumaan uuteen ympäristöömme. Marina on suuri ja siisti. Sosiaalitilat ovat tilavat ja miellyttävät. Kaikenlaisia veneisiin liittyviä palveluita näyttää olevan saatavilla ja ravintoloita on lukemattomia aivan vieressä.

Lounaan jälkeen läksimme kaupungille. Supermarket on aika kaukana, mutta sinne on miellyttävä kävellä kauniita katuja pitkin. Ainoa harmi on vilkas autoliikenne ja siitä johtuen äärettömän hitaasti jalankulkijoille vaihtuvat vihreät valot. Onneksi meillä ei ole kiirettä minnekään.

Illalla alkoi sataa, ensin vähän ripsutellen ja sitten ihan reippaasti. Totesimme, että matkan aikana emme useinkaan joutuneet sateeseen. Toivottavasti onnemme jatkuu yhtä hyvänä edelleenkin...

12.10.

Yön satoi, mutta saimme taas herätä lämpimään, tosin pilviseen aamuun.

Olimme lukeneet purjehdusoppaasta, että täällä on keskiviikkoisin toripäivä ja niinpä läksimme kartan kanssa Mercadoa etsimään. Tunnin etsimme, ihan liian kaukaa. Välimatkat ja katujen välit ja korttelit ovat  täällä niin pieniä, että menimme ensin iloisesti ohi.

Löytyi se siis kuitenkin ja oli vaivan arvoista! Myyntipöydät notkuivat mitä erilaisimpia (ja edullisia) vihanneksia ja hedelmiä. Valitettavasti olimme ehtineet edellispäivänä hankkia yhtä ja toista, joten nyt teimme vain pikkuostoksia. Päätimme, että jatkossa käymme keskiviikkoisin ja lauantaisin tekemässä hedelmä- ja vihannesostokset torilta. Kaikenlaista muutakin oli kaupan: kattiloita sun muita kodintarvikkeita ja tietenkin kenkiä ja monenlaista vaatetavaraa. Emme tällä kertaa jääneet niitä tarkemmin tutkimaan, sillä meidän piti joutua takaisin veneelle ottamaan Skype-yhteys Suviin, jolla on tänään 7-vuotissyntymäpäivä. (Ei oikein pelannut, huonot yhteydet. Saimme kuitenkin onnittelut toimitetuksi perille.)

Vähän etsintäretken aikana sataa ripsutteli ja hetki sitten saimme taas pienen vesikuuron.

Nämä jutut harvenevat nyt, sillä asetumme tänne aloillemme (välillä Suomessa käyden) eikä normaalielämä täällä juurikaan eroa elämästä kotosalla. Samaa ruoanhankintaa ja –laittoa, tiskausta, siivousta, pyykinpesua ja ulkoilua kuin kotonakin. Saatan ehkä kerran viikossa koostaa jotain menneen viikon tapahtumista, jos jotain muitakin kiinnostavaa tulee vastaan. Tarkoituksemme on toki myös purjehtia talven aikana näillä Portugalin lähivesillä säiden ollessa suotuisat ja niistä reissuista on varmaankin kerrottavaa.

Povoa de Varzim - Figueira da Foz

6.10. jatkoa

Huomasimme, että samaan aikaan Biskajan ylitykselle lähtenyt isompi saksalaisvene oli ilmestynyt laituriin. Muista ei ole havaintoja paitsi Tuuli-veneestä ja ruotsalaisesta Divina Remistä la Coruñassa.

Povoa de Varzimissa kiinnitimme huomiota erityisen huomaavaisiin autonkuljettajiin. Jalankulkijan jo lähestyessä suojatietä autoilija pysähtyi. Toisaalta, turistikartassakin erityisesti merkityssä vanhassa kaupungissa ei ollut häivääkään vanhan kaupungin tunnelmaa, kun koko ajan sai varoa sieltä sun täältä kulman takaa kovalla vauhdilla ilmestyviä autoja. Ei siinä niitä (varsin usein kylläkin pahasti rapistuneita) talojakaan paljon ehtinyt katsella! Paljon hienompaa oli ihan rannan lähistöllä olevilla pikkukaduilla.

Ostimme lapsille postikortit (korttivalikoima kirjakaupoissa on murto-osa suomalaisesta) ja koska kirjakaupoista ei saa postimerkkejä, menimme postiin. Jo ovella huomio kiinnittyi iloiseen leimojen paukuttelun ääneen ja siihen pääsimme vielä itse lähemminkin tutustumaan. Halusimme laittaa lasten kortin pikapostina, että varmasti ehtivät ennen Suvin synttäreitä. Iäkäs miesvirkailija (muut olivat nuoria naisia) väänsi meille rautalangasta pikapostituksen hinnat ja tarmokkaasti selitti, miten voimme seurata lähetystä netissä ja liimaili seurantatunnukset kuittiin -  johon läimäisi innokkaasti LEIMAN.

Nämä postihommelit ovat melko kiinnostavia muutenkin. Guernseyllä laitoimme lapsille pehmustetussa kuoressa pienet muistivihkot ja kuoreen piti liimata tulliselvitys kuoren sisällöstä. Lieköhän vielä avattukin jossain tullissa (ei ole tullut kysytyksi), ainakin pitkään sen perillepääsy kesti.

Joimme koko reissun ensimmäiset terassioluet (Neetin sitloorahan ei ole terassi- eihän?) ja halvalla. Kaksi olutta maksoi yhteensä 2,50 €. Samaiselle terassille tuli mies, joka osti kivennäisveden ja jonkun pullan. Pullan hän syötti kokonaan puluille. 

Sumua riitti iltaan asti.

7.10.

 - Ja aamuunkin. Siitä huolimatta, AIS:iin, tutkaan ja omiin silmiimme luottaen läksimme matkaan ilman lämpötilan ollessa 15 astetta ja veden 11,7. Pienen matkaa pääsimme purjein, mutta sitten taasen vähäinenkin tuuli lopahti ja viimein meri oli rasvatyyni, vaikka korkeata maininkia olikin. Verkkoja oli pitkin matkaa ja niitä yritimme väistellä parhaamme mukaan.

Iltapäivällä tuuli heräsi ja pääsimme genaakkerilla perille Aveiron ankkuripaikan edustalle saakka. Ankkurissa oli jo kolme muuta venettä, joiden etenemistä olimme seuranneet AIS:illa. Ankkuripaikka oli ahdas, mutta mahduimme sekaan kuitenkin.

8.10.

Heräsimme umpisumussa. Englantilainen naapuriveneilijä seurasi lähtöämme ja kertoi, että he jäävät odottamaan sumun hälvenemistä, koska heillä ei ollut tutkaa. Me läksimme matkaan ja jokiuomassa ja aallonmurtajan luona pujottelimme kymmenien ”lauantaikalastajien” välissä.

Veden pinnalla oli vaahtoa, jota olimme nähneet jo muutamassa paikassa aiemminkin. Teimme sen päätelmän, että vuorovesi saa aikaan tämän ilmiön noustessaan tai laskiessaan ahtaissa paikoissa.

Alkumatka oli kuoppainen ja tuuleton. Vähän ennen puoltapäivää saimme genaakkerin vetämään ja sillä tasan tarkkaan takatuulessa ja korkeissa mainingeissa ”luovien” pääsimmekin Figueira da Fozin edustalle.

Merimiespata muhii uunissa, minä teen näitä kirjallisia töitä ja Kari vaihtoi öljyt melkein moottoriveneeksi muuttuneelle Neeti-paran moottorille.

Ja sitten toivotaan, että WiFi toimii sen verran, että saan tämän jutun ja sijaintitiedot blogiin.

Missä tarjoilijat juoksee?

Missä tarjoilijat juoksee?

  Vanhankaupungin kapeat kadut ovat perjantai-illaksi vielä rauhalliset ja hiljaiset. Kulkijat saavat rauhassa nauttia askeltensa äänistä, jotka kaikuvat kaduilla. Siellä täällä talojen raoillaan olevista ikkunoista loistavat valot ja keskustelun ääniä kantautuu ulos. Mutta sitten…ilmassa alkaa tuntua huumaava Jamon-kinkun tuoksu ja iloinen puheensorina kantautuu kulkijoiden korviin. Neljättä kertaa La Coruñassa ja neljättä kertaa se löytyi taas:    Jamoneria La Leonesa, "Ciudad Vieha", St. Domingo 2, La Coruña:
                                      

Kulkijat kurkistavat varovasti ovesta sisään: vieläkö mahtuu? Voi toki! Siinä silmänräpäyksessä tarjoilija on vierellä ja viittoilee vapaaseen pöytään päin ja pyörähtää saman tien palvelemaan ottamaan vastaan tilauksen läheisestä pöydästä. Tuskin kulkijat ovat saaneet takkinsa riisuttua ja istuuduttua, kun tarjoilija, nuori iloisesti hymyilevä mies, lähes poikanen vielä, tulee paikalle tiedustelemaan, mitä saisi olla. Kun asiakas ontuvalla espanjan kielellä ilmaisee halun ”comer y beber”, tarjoilija lausahtaa heti kannustavasti ”muy bien” ja alkaa sitten kertoa englanniksi, mitä olisi tarjolla ja mitä hän suosittelee. Tilaus saadaan tehdyksi ja viinikin valituksi: ”vino de la casa, rocho” - taas kannustusta. Ruoka- ja viinilistaa ei täällä tarvitse odotella eikä ylipäänsä tarvitakaan. Eikä tarvita näköjään myöskään muistilappuja asiakkaiden tilauksista.

 

Tuossa tuokiossa viinipullo ja –lasit ovat pöydällä ja tulijat voivat maistaa maukasta talon viiniä ja tarkastella ympäristöä. Ravintola ei ole suuren suuri, vain kymmenisen yksinkertaista puista neljän hengen pöytää ja takahuoneessa toinen mokoma. Oven vierellä on koko ravintolan sydän: lihatiski, joka notkuu erilaisia kinkkuja, makkaroita ja juustoja. Leipää on myös tarjolla. Seinillä on hyllyillä erilaisia ja erikokoisia viinipulloja koristeena. Hallitsevin, tärkein ja olennaisin asia on kuitenkin ravintolan katto, joka on täynnä kuivattuja tai kuivumassa olevia kinkkuja. Osasta (niistä vielä kuivuvista) roikkuu pieni pahvinen ylösalaisin olevan sateenvarjon näköinen kuppi.

  Asiakkaat näyttävät olevan enimmäkseen espanjalaisia, vanhempaa väkeä. Turisteja on muutama seurue. Puheensorina täyttää tilan, taustamusiikkia ei tarvita eikä kaivata. Annosta ei tarvitse kauan odotella, se lennätetään pöytään puolijuoksua iloisen ”Buon appetit”-toivotuksen kera – ja saman tien tarjoilija on jo seuraavassa pöydässä ottamassa tilausta vastaan.

  Kinkut, juusto, leipä ja viini ovat erinomaisen maukkaita ja parempaa perjantai-illan viihdettä ei voi toivoakaan kun tämän ravintolan tapahtumien seuraaminen. Samalla vauhdilla kuin tarjoilu hoidetaan pöytiin, saavat palvelua myös tiskille ostoksille tulleet asiakkaat. Ja kauppa kyllä käy!

  Ravintolan omistaja ei näytä vanhentuneen eikä hidastuneen laisinkaan sitten viime näkemän kymmenen vuotta sitten. Hän ehtii tiskillä palvelun välissä osallistumaan tarjoiluun, korjaamaan astioita pöydästä, valokuvaan asiakkaiden kanssa ja jutustelemaan paikallisten kanta-asiakkaiden kanssa.

Vatsa täynnä kinkkuja, juustoa, leipää ja viiniä tilataan lasku. Tarjoilija lupaa tuoda sen tuota pikaa, syöksyy taas seuraavaan pöytään ottamaan tilausta vastaan ja katoaa tiskin taakse. Seuraavan kerran ohi kulkiessaan hän huikkaa ”ihan kohta” eikä jätä asiakkaitaan miettimään, onko heidät unohdettu vai ei. Hitainta tässä ravintolassa on ehdottomasti pankkikorttimaksupääte, jonka kanssa lähes joutuu lähtemään tarjoilijan kanssa kadulle, koska ”siellä se toimii paremmin”. No, ei kuitenkaan.

  Lasku tästä mainiosta ateriasta (viineineen) ja aivan erityislaatuisesta tunnelmasta on 24 euroa.

Ja tässä ravintolassa tarjoilijat juoksee!     



(Tämä juttu sai alkunsa Karin hämmästyneestä kommentista "Täällähän tarjoilijat juoksee!")   

La Coruña - Povoa de Varzim (Portugali)

30.9. jatkoa

Ja se sitten muuten kesti! Istuimme nuoren bloggarimiehen kanssa useita tunteja kiroillen tahmailevaa yhteyttä. Onnistuihan se sitten aikanansa.

Tuuli-vene, josta oli puhetta aikaisemmin, oli myös tullut satamaan. Siirtyivät kuitenkin toiseen marinaan, kun toimistoneitokainen pisti luukut kiinni mitään paluuaikaa ilmoittamatta kipparin lähtiessä hakemaan passeja.

Läksimme etsiskelemään venetarvikekauppaa ja löytyihän se sieltä mistä aiemminkin, aika pitkän rantakatukävelyn jälkeen. Olimme oikein ylpeitä itsestämme löydettyämme sen ilman mitään karttaa! Ostimme uuden dirkkinarun. Liikkeen omistaja ilahtui kovasti espanjanpuhumisyrityksistäni, kyseli suomalaisten kieliopinnoista yleensä ja oikein kätteli meidät lähtiessämme.

Illalla kävelyllä Vanhassa kaupungissa ja syömässä Jamon-ravintolassa. Siitä erillinen juttu.

 1.10.

Aamulenkillä aallonmurtajalla (noin yksi kilometri / suunta) muiden aamunvirkkujen kanssa, sitten ruokakauppareissu. Sielläkin oli vikkeläliikkeistä henkilökuntaa (kts. juttu missä tarjoilijat juoksee).

La Coruñan "koira"

Iltapäiväkävelyllä ihastelimme taasen tätä viehättävää kaupunkia. Rantabulevardin rannalle oli ilmestynyt kivoja mielestämme koiran näköisiä puisia veistoksia. Ihmettelimme väenpaljoutta yhdessä kohtaa. Ei siellä sen kummempaa ollut kuin lasten leikkipuisto. Pienet tytöt ja pojat ainakin-melkein-pyhävaatteissaan kiipeilivät, keinuivat ja leikkivät telineillä ja vanhemmat ja isovanhemmat istuskelivat ja seisoskelivat seuraamassa tilannetta.

Toriaukiolla oli useita Gijon-kaupungin jalkapallojoukkueen kannattajia laulamassa kannatuslauluja ja iloisella tuulella. Oletimme, että Gijon oli voittanut ottelun.

Törmäsimme myös isoon Vanhaenglanninlammaskoiraan. Tuli niin mieleen oma (Ahmed) Ahneemme, josta aika jätti jo vuonna 1997.

Vanhassa kaupungissa pienessä puistossa oli kirpputoripöytiä. Kuinka ollakaan, sieltä tarttui mukaan viisi kappaletta pieniä somia ruskeita konjakkilaseja. Naureskelimme, että näistä voi tarjoilla muutakin juomaa konjakkina, kun kukaan ei huomaa mitään väristä.

2.10.

Viileä aamu ja ikkunat ihan huurussa. 10 astetta lämmintä ulkona!

Lähtö aamun valjettua eli vähän kahdeksan jälkeen. Toiveet purjehtimisesta romahtivat nopeasti. Maininki oli sekavaa, ja se hakkasi vähäisenkin tuulen pois purjeista.

Puoliltapäivin oli jo ilman-paitaa – lämpötila. Kalaa ei tullut yrityksestä huolimatta. Verkkoja oli siellä täällä, yllättävissä paikoissa, syvälläkin. Vahtia on syytä pitää koko ajan ja yöpurjehduksista taidamme nyt luopua.

Ankkuroimme 9 tunnin ja 49 mailin jälkeen Camariñasin ankkuripaikalle. Purjehtien olimme temppuilleet koko päivän aikana 40 minuuttia – ja yrityksiä oli useita.

Ensimmäinen yö ankkurissa sitten Modermaganin Suomessa – että tuntuikin hyvältä!

3.10.

Taas viileä aamu, kosteata.

Taas hetkisen tuuli, ja juuri kun saimme purjeet viritettyä, se lakkasi.  Siis TAAS.

Maisemat ovat olleet hienoja. Rannat ovat karuja korkeita mäkiä/vuoria/kukkuloita, miksi niitä nyt sitten nimittäisikään. Rinteillä ja rannoilla suojaisemmissa laaksoissa/rotkoissa/poukamissa on kyliä tai kaupunkeja. Majakoita on runsaasti ja kartan mukaan kirkkojakin sellaisissa paikoissa, joissa ei ole laisinkaan asutusta ihan lähellä.

Lämpenihän se päivä siitä aikanaan, mutta tuuli pysytteli vaisuna. Matka Ria de Murosin  ankkuripaikalle (38 M) kesti 6,5 tuntia, josta purjehdimme kaikki 25 minuuttia.

Laskiessamme ankkurin paikalla oli vain yksi vene lisäksemme ja sekin läksi pois. Illan mittaan veneitä kuitenkin ilmaantui ja lopulta niitä oli kuusi meidän lisäksemme.

Illan hämärtyessä tullialus ajoi viereemme ja aloimme jo henkisesti valmistautua kaivelemaan papereitamme esiin. Kaveri kuitenkin vain huuteli kannelta ”You OK?” ja myöntävästi vastattuamme nosti peukun pystyyn ja paatti jatkoi matkaa.

 4.10.

Aamulla sataa tihkutti ja sitä sitten riittikin useita tunteja. Iltapäivällä saimme taas nauttia shortiskeleistää. 8,5 tunnin matkasta Bayonaan (45 mailia) saimme purjehdituksi jopa 2,5 tuntia. Että tuntui mukavalta! Matkan tapahtumat: makrilliongen siima tarttui tuuligeneraattoriin (saatiin kunnialla irti), näimme vilaukselta kaksi delfiiniä ja satamaan tullessa vastassa oli taas saippuavaahtoraita.

Satamassa oli erittäin hyvin tilaa.

Kävimme ruokakaupassa (jonka löytämisessä meillä oli vaikeuksia) ja kävelimme takaisin pitkin Vanhan kaupungin katuja (heti rantakadun takana). Mukavan näköisiä kapeita kujia. Ajattelimme lähteä sinne iltakävelylle suihkun ja ruokailun jälkeen, mutta ajatukseksi se jäi.

Suihkut olivat konteissa. Juuri ennen minua siellä käynyt norjalaisveneen neljä nuorta naista ja niinhän siinä sitten kävi: minulle ei tullut enää laisinkaan lämmintä vettä…

Söimme ilta-aterian n. klo 21 nauttien kynttilöiden valossa suomalaista ”elokuun lämmintä pimeätä iltaa” vastaavissa olosuhteissa. Ei tuntunut pahalta!

 5.10.

Lähtö taas pian aamun valjettua eli klo 8:30 pujotellen kalastavien pikkuveneiden välistä sataman edustalla.

Toiveissa oli purjehduspäivä – ennusteiden mukaan. No, päästiinhän sitä purjesulkeisia harjoittaen lähes puolet ajasta (muttei matkasta) purjein täysin myötätuuleen.

Povoa de Varzimin satamassakin oli hyvin tilaa ja tuntui mukavalta, kun satamahenkilökunta oli neuvomassa paikkaa ja ottamassa köysiä vastaan – ensimmäistä kertaa koko matkalla.

Osuimme ruotsalaisveneen viereen, menossa Kanarialle jouluksi. On ollut huonoa tuuria, kone rikki ja joutuvat odottelemaan jotain osaa pari viikkoa.

Satamaan tullessa oli käydä oikein kunnon moka: Kaivelin kohteliaisuuslippukassia ja otin esille vihreä-puna-valkoisen lipun jossa oli kuvioita keskellä kuvitellen sen olevan Portugalin lippu. Onneksi tuli vähän epävarma olo ja tarkistin asian: Olin vähällä vetää saalinkiin Italian kauppalaivaston lipun. Huh.

Ruokailu, nämä kirjalliset työt ja sitten nukkumaan.

Olimme ajatelleet jatkaa matkaa jo huomenna, mutta tänään täällä on kansallinen juhlapäivä

ja konttori oli tullessamme kiinni. Se avataan huomenna vasta yhdeksältä, ja koska meillä on pitkä matka taas edessä, lähtö menisi liian myöhäiseksi. – Eikä tuulta ole luvassa huomiseksi yhtään sen paremmin kuin ylihuomiseksikaan…ja tämä mukava kaupunki. Jäämme siis tänne ”ylimääräiseksi” päiväksi katselemaan kaupunkia. Itse asiassa ensin suunnittelimme jäävämme tänne talvehtimaan. Päädyimme sitten kuitenkin vähän eteläisempään vaihtoehtoon.

Auringonlasku Povoa de Varzimissa

6.10.

Pilvinen aamu, kohtalaisen lämmintä kuitenkin ja aurinkokin melkein paistoi.

Satamakonttorissa passien ja venepaperien kopioinnin lisäksi meiltä otettiin sormenjälki. No, ei sen kummempaa tarkoitusta varten kuin porteista kulkemiseen. Tähän emme ole ennen törmänneetkään.

Kuljeskelimme pitkin kapeita, hienojen (ja vähän ränsistyneidenkin) talojen reunustamia katuja kauppahalliin. Vihannes-, hedelmä-, liha- ja kalatarjonta oli ylenpalttista. Ostimme kolme makrillia fileerattuna (1,82 €), luumuja, perunoita ja purjoa (yhteensä alle 5 euroa). Leipäkaupasta ostimme vaalean leivän ja kaksi aivan lämmintä pullaa, yhteensä 1,20 €. Totesimme, että syömällä emme ainakaan täällä Portugalissa itseämme köyhdytä.

Ostoksilla ollessamme oli sumu kostean tuulen kera hiipinyt kaupunkiin ja paluumatkalla piti kesävaatteissa pistää tossua reippaasti toisen eteen.