Mogán - San Sebastian (Gomera) / 20. - 28.10.2017


Nereidi ja Immigrant Mogánissa
Perjantaiaamuna - ensimmäisenä aamuna lasten lähdettyä - siirryimme taas normaaliin hitaaseen aamurytmiin. Aamuteet ja –kahvit kaikessa rauhassa, uutisten lukemista kännyköistä ja päivän ohjelman suunnittelua.
Järjestelimme Neetin taas ”normaaliasetuksiin” eli perähytistä tuli taas varasto. Tavarat olivat olleet tilapäissäilytyksessä sitlooran penkkien alla. Kari tyhjensi ja pesi kumiveneen ja pakkasimme sen taas kannelle. Saa nähdä, milloin tarvitsemme sitä seuraavan kerran eli pääsemme ankkuriin.
Kävimme markkinoilla todetaksemme, ettei meidän tarvitse ostaa sieltä mitään. Siirsimme videot ja valokuvat kamerasta läppärille ja muistelimme lämmöllä kuvien ottohetkiä lasten kanssa. Kirjoittelin blogia, jonka saimme lähetetyksi lauantaina rantakuppilasta -  hitaalla Wifi-yhteydellä runsaiden manailujen saattelemana. Kuvien siirto blogiin hitaalla yhteydellä on koettelemus vailla vertaa!
Kalle ja Savannah tulivat Immigrantiin lauantai-iltana illan pimettyä. Sunnuntaina joimme Neetissä päiväkahvit ja jutustelimme niitä näitä. Olimme saaneet Suomesta tuliaisiksi Annan piparkakkuja ja Savannah piti niistä kovasti!
Yritimme asentaa VHF-lisäluuria, mutta ankarasta useiden tuntien yrittämisestä huolimatta asennus ei onnistunut. Ohjeet ja se, mitä laitteissa tapahtui, eivät sitten millään täsmänneet. Täytyy etsiä joskus joku Raymarine-osaaja tekemään asennus. Onneksi meillä on karttapöydän luona olevan VHF:n lisäksi käsi-VHF, jota voin käyttää satamia lähestyessämme. On nimittäin vähän hankalaa keskustella marinan henkilökunnan kanssa veneen sisällä ja huudella sieltä samalla ohjeita kipparille.
Kari ajatteli seurata netin kautta F1-kisojen tapahtumia kännykästä. Läksimme pikku kävelylle ennen kisojen alkua ja kuinka ollakaan - yhdessä rantakuppilassa olikin Formula-kanava päällä. Niinpä jännäsimme taas kerran suomalaisten menestystä ja harmittelimme heidän aina yhtä huonoa tuuriaan.
Maanantaina valmistelimme Neetin lähtökuntoon ja kiertelimme Mogánin kujilla ottamassa viimeiset valokuvat kauniista kujista.
Kello 19.30, juuri illan hämärtyessä irrotimme köydet ja suuntasimme kohti Gomeran saarta. Tuuli – se vähäinen – oli reilun tunnin ajan täysin vastainen. Päästyämme Teneriffan saaren suojasta se voimistui ja kääntyi noin kymmenessä minuutissa mukavaksi ja reippaaksi sivutuuleksi. Siiten sitä mentiinkin kuunsirpin köllötellessä taivaalla mukavaa 6 – 7 solmun nopeutta aamuneljään saakka. Sitten tuuli uuvahti ja jouduimme moottoroimaan loppumatkan San Sebastianin marinaan.
Matkaa kertyi 74,5 mailia ja aikaa kului vajaat 13 tuntia.Viimeksi tänne tullessamme (26.10.2005) marina oli tupaten täynnä ja jouduimme odotuslaituriin kolmanneksi riviin. Siksi hiukan jännäsimme laituripaikan saamista. Ei hätää. Tilaa oli vaikka kuinka. Aisamme on tosin aika lyhyt, mutta springiköysillä saimme Neetin hyvin paikalleen.
Marina on suojainen ja henkilökunta erittäin ystävällistä. Suihkut olivat pettymys - vesi oli niin kylmää, että sen alla pystyy hädin tuskin peseytymään. Yksi suihkukerta riitti minulle; siirryin käyttämään Neetin peseytymismahdollisuuksia.
Yksi ennestään tuttu venekin täällä on, Ponta Delgadassa tapaamamme ruotsalaispaatti. (Se, jonka takana olimme telakalla jumissa.) He aikovat viettää tämän talven Kanarialla, ensin kolme kuukautta täällä Gomeralla ja sitten kolme La Palman saarella.
Laivoja hankaa satamassa yhtenään, sekä La Gomeran sisäisen liikenteen aluksia että myös laivoja muille Kanarian saarille. Lauantaiaamuna oli satamaan ilmestynyt suurehko saksalainen matkustaja-aluskin. Oikein piti miettiä, milloin olimme edellisen kerran nähneet matkustaja-aluksen ja selvisihän se pikku pohdinnan jälkeen: Las Palmasissa. Yllättävää kyllä, täällä ei näköjään liiku juurikaan risteilyaluksia.
San Sebastian
Kylä (tai kaupunki, kumpi lienee) on pieni ja rauhallinen. Ravintoloita on runsaasti ja matkamuistomyymälöitäkin aika paljon. Mitään häiritsevää turistiryysistunnelmaa täällä ei kuitenkaan ole. 
Tori/hallikin on olemassa. Siellä on 4-5 vihannesmyymälää, pari vaatimatonta lihatiskiä ja leipäkauppa. Ehkä olemme tottuneet ylitsepursuavan runsaisiin vihannestoreihin, koska tämä tori oli meille pienoinen pettymys.
Lauantaina torilla  myyjiä oli muutama enemmän. Ranta-aukioille oli myös ilmestynyt myyntikojuja, jossa myytin enimmäkseen koruja ja käsitöitä. Taikuri viihdytti lapsia ja muuta kansaa tempuillaan ja lapsille oli oma erityksensä rantakatoksen alla. Hauskaa heillä tuntui olevan, mutta me ihmettelimme sitä, että lasten(kin) esityksissä pitää äänentoiston olla korviahuumaava. Luulisi vähemmänkin riittävän!
Ruokakauppoja on useita, suurin osa pieniä ”supermercadoja”. Torin yhteydessä on pinta-alaltaan suurempi hiukan varastomyymälän oloinen kauppa. Olimme ajatelleet bunkrata täällä Gomerassa ennen Kap Verdelle ja ylitykselle lähtöä, mutta tarjonnan nähtyämme tulimme toisiin ajatuksiin. Lähdemme sunnuntaina täältä vielä Teneriffalle –ja vuokraamme sieltä auton saadaksemme Neetin ruokavarastot täyteen. Saimme paikan Las Galletasisista torstaihin asti, sen jälkeen emme vielä tiedä minne Neetin keula suunnataan.
Teimme bussiretken saaren toiselle puollelle Valle Gran Rey:hyn, jonka ankkuripaikalla vietimme viime reissullamme yhden yön käymättä laisinkaan maissa. Bussimatka kesti vajaat puolitoista tuntia ja maksoi 5 € / nenä. Reitti kulkee jyrkillä ja karuilla rinteitä serpentiiniteitä, päätähuimaavien jyrkänteiden reunoilla, saaren keskiosassa olevan kansallispuiston halki ja taas alas rantaan.
Kuljettaja huudatti torvea jyrkimmissä mutkissa ja  muutamassa kohdassa vastaantuleva ajoneuvo joutui peruuttelemaan jonkin matkaa, ennen kuin sivuutus onnistui. Jossain vaiheessa takanamme istuva ruotsalaisnainen kiljui jotain kovalla äänellä ja Kari sanoi, että bussin kylki oli raapaissut kaidetta…onneksi en nähnyt sitä!
Gomeralla on valtavasti vaellusreittejä ja bussin kyydissä oli muiden vaeltajien joukossa myös kaksi suomalaispariskuntaa Vaasan seudulta. Olisi ollut mukava kulkea kansallispuistossa pieni pätkä, mutta Kari oli saanut päkiänsä kipeäksi juoksulenkillään.
Valle Gran Rey:n laakso oli hienon näköinen, kun laskeuduimme sen rinteitä alas rantaan. Tämä paikka on oppaamme mukaan Gomeran turistikeskus. Kovin rauhallista siellä oli. Kuljeskelimme kapeita kujasia ja kävimme syömässä oikein miellyttävässä ravintolassa. Meille esiteltiin kylmätiskin kalatarjontaa, mutta päädyimme kuitenkin pizzoihin. Olivat kyllä parhaasta päästä ikinä saamistamme pizzoista! Herkullisen aterian päätteeksi nautimme vielä sambuca-shotit ja sitten olikin aika lähteä paluumatkalle.
Paluumatka ei mennyt ihan niin kuin olimme suunnitelleet. Gomeralla kulkee laivoja satamasta toiseen ja olimme ajatelleet tehdä paluumatkan vesiteitse. Eipä onnistunutkaan! Yrittäessämme ostaa laivalippuja kävi ilmi, että meillä olisi pitänyt olla passit tai muut henkilöllisyystodistukset mukana. (Emme kuljeta ajokortteja tai passeja mukanamme vaan ne ovat visusti tallessa Nereidissä). Palasimme siis San Sebastianiin bussilla.
Mukavan reissupäivän kruunasi iltahämärissä läheisestä ravintolasta kuuluva lattarimusiikki. Piti oikein sytyttää kynttilä ja asettua sitlooraan fiilistelemään. Samaa musiikkia saimme kuunnella myös perjantai- ja lauantai-iltoina. Muistelimme lämmöllä lempiradio-ohjelmamme Telle Virtasen "Cafe Tropicalia".
Aika on kulunut taas kovin nopeasti monenlaisissa pikku puuhissa. Ruokaostokset ovat kävelyttäneet meitä: yhdestä kaupasta löytyy yhtä, toisesta toista jota tarvitsemme päivän ateriaan. Kampaajaa ja parturia etsiskelimme pitkin ja poikin kylää ja vihdoin viimein saimme molemmat tukkapehkomme siistityiksi.
Hotellin sisäpiha

Vuohen kotikulmat

Osa kaupungista on jyrkillä rinteillä ja niiden päällä. Kävimme ylhäällä kävelyllä. Löysimme komean hotellin kalliojyrkänteen reunalta ja kuljeskelimme hiljaistakin hiljaisempia katuja pitkin. Pienten, nyt lepotilassa olevien peltotilkkujen luona oli pieni hökkelikylä. Sen halki kulki tie, mutta vastaan tullut mies kertoi, että se on umpikuja. Tien reunalla hökkelimäisessä tallissa oli soma vuohi, josta otin valokuvan luvan kysyttyäni.







Muutamana päivänä on ollut todella seisova ja kuuma ilma ja kuumimpana aikana olemme vain lueskelleet varjossa. Kun sitten yhtenä päivänä oli ”vsin” 25 astetta, melkein palelimme!
Kuten sanottu, matka jatkuu huomenna takaisin Teneriffalle Las Galletasiin ja sitten - emme vielä tiedä…

Suvin ja Laurin syysloma / Puerto Mogán, Gran Canaria


Nämä muistelut on omistettu Suville ja Laurille, joiden kanssa saimme viettää ikimuistoset ja vauhdikkaat seitsemän päivää.
Suvilla oli aivan erityisen erikoinen 8-vuotissyntymäpäivä tänä vuonna, sillä Kanarialle lähtö osui synttäripäivän illaksi. Isi oli vienyt Sulo-koiran jo päivällä Tampereelle Pepe-enon luokse hoitoon. Sulolla olisi siellä paljon ihmeteltävää pienessä kultainennoutajapennussa Röllissä.
Lento lähti illalla yhdeksän aikoihin. Suvi ja Lauri eivät malttaneet nukkua juuri lainkaan, sillä koneessa oli mahdollisuus katsoa leffoja kuulokkeet korvilla edessä olevan tuolin selkänojassa olevalta näytöltä. Kone oli Gran Canarialla yhden aikaan yöllä ja isi sai vuokra-auton käyttöön vasta seitsemältä aamulla. Suvi ja Lauri malttoivat ottaa lentokentän sohvilla pienet nokoset. Onneksi ystävällinen lentoemäntä antoi koneesta mukaan pienet tyynyt ja huovat.
Ukko ja mummo heräsivät aamulla anivarhain tekemään viimeiset järjestelyt ennen hartaasti odotettujen vieraiden tuloa.
Ensimmäinen ihmettelyn aihe Suville ja Laurille oli heti autosta noustua palmut ja suuret kaktukset (muun muassa anopinjakkarat), joita kasvoi parkkipaikan ympärillä.Ensi töiksemme söimme aamupalaa ja joimme aamukahvit. Sen jälkeen isi ja äiti jäivät veneeseen levähtämään ja ukko ja mummo läksivät Suvin ja Laurin kanssa tutustumaan lähiympäristöön. Kävimme katsomassa uimarantaa, ihmettelimme rantaveden kaloja ja kuljeskelimme kapeilla kujasilla.
Seuraavaksi läksimme koko porukka ostamaan uimaleluja. Jouduimme kulkemaan kaupalle ruuhkaisen markkina-alueen halki. Ilma oli kostea ja todella helteinen varsinkin kylmästä Suomesta tulleille matkalaisille. Uimalelukaupan lähellä olevassa ostoskeskuksessa oli pieni lasten kaivuri, jolla voi kaivaa styroxpalloja. Valitettavasti se ei toiminut, joten Lauri - innokas työkonemies - ei päässyt leikkimään sillä. Laurille ostettiin formula3-rantalelu, Suville ei tästä kaupasta löytynyt mieleistä lelua. Vettä ja tietenkin jätskit ostettiin!
Suville löytyi myöhemmin iltapäivällä ”pötkylä” uimaharjoittelua varten. Seuraavien päivien aikana piti Laurille ostaa vielä formula1-ranta-auto, koska ”se on niin paljon nopeampi”. Suvi sai krokotiilin ja molemmat vielä käsivarsikellukkeet. Hieno värikäs rantapallokin ostettiin. Uimarantavarustelu oli täydellinen!
Purimme Suvin ja Laurin vaatteet ja muut tavarat hienoista upouusista matkalaukuista kasseihin, sillä isot matkalaukut eivät oikein mahdu purjeveneeseen. Ennen isin ja äidin lähtöä omaan majapaikkaansa Puerto Ricoon kävimme vielä syömässä rantaravintolassa. Suvi söi nugettinsa ja ranskalaisensa viimeistä murua myöten, Laurin hampurilainen maistui ”oudolta”. Ranskalaiset perunat kuitenkin menivät, vaikka ketsuppikin oli ”outoa”. Jäätelölistalla oli hauskan näköinen lasten jäätelöannos ja sellainen tilattiin Suville. Ravintolassa ei ihan sattunut olemaan kuvan mukaisia tykötarpeita annokseen, joten koristelua vähän sovellettiin. Kyllä meitä aikuisia nauratti! Laurin vaniljajäätelö oli keltaisempaa kuin kotona, mutta hyvää kuitenkin

Isin ja äidin lähdettyä läksimme ensimmäistä kertaa uimarannalle. Hiukan varovasti sekä Suvi että Lauri mereen ensin suhtautuivat, mutta pian uimaharjoitukset, rantapalloilu ja formulaveneily sujuivat kuin vettä vain. Veneen perässä sitloorassa suihkuteltiin suolavedet pois nahkasta, kuten myöhemmin muinakin iltoina. Oli aika erikoista, että ulkona on suihku…
Ensimmäisenä yönä Lauri, mummo ja Suvi menivät nukkumaan keulahytin sänkyyn, ukko teki itselleen petin perähyttiin. Iltasatujen jälkeen Lauri ja Suvi nukahtivat nopeasti. Mummolla oli hiukan hikiset ja hankalat oltavat, kun Suvi käpertyi aivan kylkeen ja Lauri toisella puolella näki unia, potki ja huitoi unissaan. Aamuyöllä mummo kömpi salongin sohvalle saadakseen edes vähäsen nukuttua.
Seuraavina öinä teimme salonkiin ”taikasängyn” (Edellisessä veneessämme Ericassa Suvi oli nukkunut jo ihan pienenä ”taikasängyssä” eli salongin meripunkassa.) Jatkossa jompikumpi lapsista nukkui taikasängyssä ja keulapunkassakin oli nyt paremmin tilaa mummolle tai ukolle.
Päivät kuluivat nopeasti, aivan liian nopeasti. Monenlaista puuhaa ja ihmeteltävää riitti ”satamapäivinä”. Jo veneestä ulos ja laiturilta lähteminen oli seikkailu. Piti ihmetellä ja opetella eri maiden lippuja veneiden perästä, katsella kaloja, laskea merisiilejä rantamuurin vieressä meren pohjassa ja avata ja sulkea rannan luona olevaan laiturin kettinkiporttia, jossa luki ”Crew only”. Joka kerta varsinkin Lauri kiinnitti huomioita siihen, onko vesi korkealla vai alhaalla. Veneiden vieressä ja laiturin alla oli kaloja, joita oli mukava ruokkia kuivalla patongilla. Jos veteen heitti ison palasen, kalat tuuppivat ja tönivät sitä kilvan, niin että vesi oikein kuohui. Jossain vaiheessa leipä vettyi ja kalat saivat vatsansa täyteen – jollei sitten käynyt niin että kalojen ruokkija (etenkin Lauri) – pisteli kalojen patongin omaan suuhunsa…
Neetin perän luona asusteli suuri punainen litteä kala, joka toisinaan kävi näyttäytymässä meille. Lähempänä rantaa yhden veneen perässä oli sininen valo. Sen luona illan pimettyä saattoi uiskennella suuren suuria kaloja, joita ei päiväsaikaan näkynyt.



Rantakauppa oli kiva paikka asioida (=käydä jäätelöostoksilla). Lauri tykkäsi kovasti sen ”portista”. 


Suvi oli käynyt syksyn aikana uimakoulussa ja nyt oli erinomainen tilaisuus jatkaa uimaharjoituksia. Ensin Suvi ei oikein uskaltanut luottaa pötkylään ja/tai käsikellukkeisiin. Mummon ensin kannatellessa testailtiin apuvälineiden kantavuutta ja pian Suvin uimaharjoitukset alkoivat sujua mainiosti. Enää ei haitannut, vaikka vettä roiskui silmille tai meni vähän suuhunkin. Suvi jaksoi polskia ja uida koiraa tai kissaa piiitkät matkat apuvälineen kanssa ja muutaman vedon verran ilman apuvälinettäkin. Välillä mummon piti komentaa rannalle lämmittelemään.
Lauri souteli formuloillaan. Mukavinta taisi olla, kun aallot kuljettivat autoa irti rannasta ja sitten taas takaisin. Ukon kanssa oli hauskaa pelata rantapallolla ja joskus kaatua ”ihan tahallaan” veteen.
Vuokrasimme polkuveneen tunniksi. Siinä oli kahdet polkimet ja liukumäki. Harmittavaa kyllä, väylä hiekkarannalta merelle päin oli aika kapea ja kaiken lisäksi mereltä tuli hiukan aaltoa joka keikutti venettä vähän liikaa. Hiukkasen ajelimme, molemmat lapset saivat polkea. Enimmäkseen olimme ihan rannan tuntumassa. Suvi laski liukumäkeä matalaan veteen, Lauri ei halunnut. Lauri kiipeili innokkaasti liukumäen tikkaita ylös ja alas ja polkuveneeseen ja pois. Totesimme ukon kanssa, että polkuveneet ovat ilmiselvästi vähän isompia ja uimataitoisia lapsia varten.
Suvi ja Lauri saivat heti tultuaan vähän ihan omaa rahaa ostoksiin. Lauri valitsi lelukaupasta hienon hävittäjän, josta kuului moottorin ja ampumisen ääni. Ikävä kyllä siihen meni kerralla melkein koko käytettävissä oleva raha ja se harmitti Lauria myöhemmin.
Suvi mietti tarkkaan hankintojaan ja päätyi ostamaan pienen sievän liskolla koristetun rasian, pienen lasipullon, jossa on Kanarian hiekkaa ja pussillisen simpukankuoria. Niistä kuorista riittäisi tuliaisia myös kavereille ja Laurillekin Suvi lupasi antaa muutaman. Lisäksi Suvi halusi ehdottomasti tarjota meille kaikille jäätelöt lähikaupasta! Ja vielä jäi rahaa myös toiseen Kanarianhiekkapulloon ja pieneen Jelly-nimiseen maskottiin, jonka syntymäpäivä on sen mukana tulleen lappusen mukaan 18. kesäkuuta.
Ukko ja mummo ostivat Laurillekin oman Kanarianhiekkapullon ja molemmille pienet kumipallot, joissa oli ohut kuminauha. Niillä olikin kiva pelata korista ja pomputella Neetissä ja maissa kapealla, rauhallisella ja varjoisalla Mogánin kujalla.
Suvi ja Lauri halusivat viedä päiväkoti- ja koulukavereille namuja Kanarian-tuliaisiksi. Mummon varmistettua, että se käy päinsä, kävimme tietysti karkkiostoksilla. Viimeisenä päivänä kävimme vielä hankkimassa Laurille hienon Spiderman-repun.
Satamassa asustaa aika paljon kissoja. Niitä kuljeskelee ympäriinsä ja varsinkin satamakonttorin lähistöllä niitä on paljon. Iltaisin ne näyttävät odottelevan rantaravintoloiden pöytien alla herkkupaloja. Ruotsalaisen naapuriveneen kapteeni varoitteli meitä jättämästä veneen ikkunoita tai luukkuja auki pois lähtiessämme. Hänen veneessään oli joku kissa käynyt istumalaatikossa ja tehnyt tarpeensa sinne ja läheisessä norjalaisveneessä kissa oli mennyt sisälle ja ”asioinut” sohville. Olimme aiemmin jättäneet luukkuja auki tuuletuksen takia. Ei enää.
Reippaan pikku koiran näimme muutaman kerran. Sillä oli vain kolme jalkaa, toinen takajalka puuttui kokonaan. Taitavasti se näytti kulkevan kolmella jalalla.
Ukko pumppasi ennen Suvin ja Laurin tuloa kumiveneen. Kävimme yhden kerran iltahämärissä ajelemassa moottorilla. Sataman ulkopuolella oli jonkin verran aallokkoa, joten tyydyimme pärräilemään hiljaista vauhtia satama-altaassa. Satamassa on kaksi pientä kanavaa (iltavalaistuksessa ”vihreä” ja ”punainen”). Meidän olisi tehnyt mieli ajaa niistä läpi, mutta valitettavasti vierasvenesataman puolella oli veneet kiinnitettyinä kanavan suulla, joten niistä ei päässyt läpi.
Kävimme myös soutelemassa. Taaskin oli aallokkoa ja lisäksi virtauksiakin, joten Suvin ja Laurin piti tyytyä auttamaan ukkoa soutamisessa eivätkä he päässeet ihan itse soutamaan. Ehkäpä sitten seuraavalla kerralla!
Yksi Suvin ja Laurin mielipuuhia veneessä on jo vuosikausia ollut veneen kannen maalaaminen vedellä. Nytkin piti kaivella pensselit esiin ja maalaushommissa  kului tunti jos toinenkin. Saippuakuplia oli tyynenä iltana jännä puhallella, kun ne leijailivat ehjinä pitkiä matkoja ilmassa ja vielä veden pinnallakin. Juuri ennen niiden poksahtamista niissä oli hienot diskovärit!




Ukko viritteli puosuntuolin mastoon. Suvi halusi tosi korkealle, ihan alimman saalingin alapuolelle. Lauri tyytyi hiukan alempiin korkeuksiin. Kivaa oli. Munakello vuorojen jakamisessa oli tosi kätevä. Kello soimaan viiden minuutin kuluttua ja vaihto. Näin vuorot saatiin jaettua tasapuolisesti eikä kiistoja päässyt syntymään.
Muutamana iltana kävimme pimeän tultua (noin kello 20.30) kävelyllä. Ravintolat olivat lähes täynnä ihmisiä. Suvia ihmetytti kovasti se, että ihmiset ihan oikeasti tulevat niin myöhään illalla syömään ihan oikeata ruokaa. Kerroimme siitä, että lämpimissä maissia on vähän erilaiset ruoka-ajat kuin meillä Suomessa. 
Lauria kiinnostivat eritysesti ”majakat” eli sataman sisääntulon punaiset ja vihreät valot. Kävimme niistä monet keskustelut. Joka kerta piti kiivetä marinarakennukset rappuja toiseen kerrokseen ihailemaan kyseisiä majakoita ja vastarannalla loistavia suurten hotellien valoja. 
Sunnuntaina isi ja äiti tulivat hakemaan meitä asunnolleen Puerto Ricoon. Kaksikerroksinen, omalla aidatulla pihalla varustettu apartemento sijaitsi korkealla rinteellä. Yhteisellä pihalla oli neljä uima-allasta, joissa kävimme pulikoimassa. Yllättävää kyllä, vesi niissä oli kylmempää kuin merivesi!
Suvi ja Lauri katselivat myös hetkisen aikaa televisiosta espanjalaisia piirrettyjä. Telkkaria ei kyllä muuten muistettu veneellä edes kaivatakaan…
Iltapäivällä ajelimme alas Puerto Ricoon ja kävimme MacDonaldsissa syömässä. Tilaaminen ja maksaminen tapahtui itsepalveluna suurelta näytöltä. Valitettavasti mäkkärissä oli jonkun lapsen synttärit ja meteli oli päätähuimaava. Lapset pitivät melkoista mekkalaa ja jotta aikuiset olisivat saaneet omat keskustelunsa käytyä, heidän äänenkäyttönsä oli espanjalaiseen tapaan melko kovaäänistä. Suvi totesi naulan kantaan: ”Ei täällä kuule edes omia ajatuksiaan!”
Kävimme vielä läheisessä leikkipuistossa, jossa Suvi ja Lauri saivat kiipeillä ja keinua. Mogánin leikkipaikkatarjonta on ällistyttävän vaatimaton - vain pieni alue, jossa on kaksi liukumäkeä ja pari ihan pienille tarkoitettua keinueläintä. Mogániin palattuamme kävimme vielä uimarannalla pulikoimassa.
Tiistaina meillä oli retkipäivä. Isi ja äiti tulivat hakemaan meitä heti aamulla. Ajoimme ensin Salinetasiin, jotta Neetin kaasupullo saataisiin täytetyksi. Olimme siellä juuri palveluajan alkaessa kello 9.30. Virkailija pyysi jättämään pullon konttorinsa eteen, soitti jonnekin ja sanoi ”20 minutos”. Minä olin innoissani – hieno homma! Näin nopeasti!
Odotimme ja odotimme. Suvi ja Lauri jaksoivat odotella autossa kiitettävän kärsivällisesti. 20 minuutissa ei tapahtunut mitään. 35 minuutin kuluttua menin kertomaan virkailijalle, että meillä on pieniä lapsia autossa – hän levitteli vain käsiään. Mies jos toinenkin kävi nostelemassa ja tutkimassa meidän pulloamme, samoin kuin muutamaa muuta sinne tuotua, mutta muuta ei tapahtunut.
Vihdoin viimein pieni etukorilla varustettu trukki tuli hakemaan pullot ja palautti ne jonkin ajan päästä. Kävimme maksamassa ne vielä rakennuksen toisessa kerroksessa olevasssa konttorissa. Viiden kilon pulloon oli ahdettu seitsemän kiloa butaania ja hinta oli vaatimattomat 11,86 euroa. Kyllä nyt saa kokkailla huoletta… Aikaa operaatioon meni kaikkiaan tasan tunti.
Määränpäämme oli Palmitosin eläinpuisto. Pysähdyimme matkan varrella pienessä Agüimesin kaupungissa, jossa kävimme kahvilla, limulla, jätskillä ja vessassa. Oikein hurmaavan näköinen pikku paikka äärettömän kapeine kujasineen ja lukuisine patsaineen.
Karttamme eivät olleet ihan ajan tasalla. Ajoimme mahdottoman mutkaisia ja mäkisiä teitä kohti Palmitosia ja jossain vaiheessa aloimme ihmetellä, että missä oikein olemme. Google Maps kertoi, että matkaa Palmitosiin on noin 300 metriä. Ikävä kyllä olimme korkealla vuoren rinteellä ja eläinpuisto oli rotkon pohjalla. Karttaan piirretty pikku tie oli suljettu kivillä. Ei muuta kuin käännös ja takaisinpäin…
Maribu
Pääsymaksu eläinpuistoon oli aika suolainen, yli 160 euroa neljästä aikuisesta ja kahdesta lapsesta. Onneksi saimme kyllä huvia koko rahan edestä. Ensin riensimme ohi kilpikonnien, liskojen, papukaijojen, flamingojen, pöllöjen. marabu-lintujen sun muiden katsomaan delfiinishow:ta.

Se oli hieno esitys. Delfiinit hyppäsivät korkeutta, pelasivat palloa, uivat pystyssä etu-ja takaperin, ”tanssivat” musiikin tahdissa, työnsivät kouluttajaansa kuonoillaan jalkapohjista eteenpäin ja lennättivät hänet ilmaan, ääntelivät pyynnöstä… kaikkea ei enää muistakaan.
Seuraavaksi kävimme katsomassa petolintuesitystä. Haukka lensi yleisön käsillään tekemän tunnelin läpi kouluttajan luo ja etsi kuppien alta kouluttajien kätkemiä herkkupaloja. Kolme kotkaa pääsettiin vapaaksi heti esityksen aluksi ja ne lentelivät jossain laaksossa ja vuorilla näkymättömissä. Sitten ne palasivat uljaasti liidellen takaisin kouluttajiensa luo.
Suvin ja Laurin mielestä kaikkein hauskin taisi olla papukaijashow. Koulutetut papukaijat osasivat tehdä vaikka mitä temppuja. Shown aluksi musiikin soidessa yksi papukaija nosti lipun salkoon.
Valkoinen kakadu ajoi potkulaudalla, polkupyörällä ja lentokoneella.  Se osasi myös asettua tyylikkäästi rantatuoliin vaadittuaan ensin myös juomatölkin tuolin viereen. Kouluttaja laittoi sille aurinkovoidetta, aurinkolasit ja antoi vielä lehden luettavaksi.
Vihreä papukaija ajoi bussia. Bussista ”loppui polttoaine” juuri kun se piti pysäköidä ja kouluttaja kaivoi esiin bensatankin. Toinen papukaija pyöritti kampea ja bussi ”käynnistyi” taas. Nytlintu  pysäköi sen taitavasti ihan pöydän reunan viereen.
Laskeva papukaija
Yksi papukaijoista osasi laskea. Kun kouluttaja sanoi ”tres” (=kolme), papukaija osasi kilauttaa kelloa kolme kertaa. Yhteenlaskuakin harrastettiin. Papukaijan piti laskea 3 + 5. Ihan heti se ei onnistunut, mutta muutaman yrityksen jälkeen sekin meni oikein. 
Palapeli
Toinen papukaija osasi tehdä palapeliä. Paloina oli Kanarian eri saaret ja se osasi asettaa jokaisen palan omaan koloonsa.
Myös taiteellinen papukaija kuului esitykseen Se osasi valita kouluttajan sanoman värisen kynän ja piirtää paperille. Esityksen lopuksi lipun nostanut papukaija laski sen musiikin säestyksellä.
Kävimme myös katsomassa eksoottisia kaloja akvaarioissaan sekä perhos- ja papukaijatarhoissa. Liskoja, varaani, valtava käärme, apinoita, myös gibboniäiti ja pikkuruinen poikanen asustivat tässä hienossa eläinpuistossa. Tankattuamme vatsat täyteen ravintolassa olikin aika lähteä paluumatkalle.
Palmitos-reissun jälkeisenä yönä Suvia vähän yskitti. Lieneekö syynä auton ilmastointi vai aikaisempien päivien uimareissut. Joka tapauksessa tämän reissun uinnit oli valitettavasti nyt sitten uitu ja seuraavina päivinä keksimme muuta puuhaa.
Suvin lueskellessa lehteään ja sanakirjaa mummo pelasi Laurin kanssa korttia. Ensin pelasimme isin Laurille opettamaa peliä. Sen säännöt olivat aika ”joustavat” Laurin korttitilanteen mukaan. Saimme kuitenkin aikaiseksi Laurille kolme voittoa, yhden tasapelin ja yhden voiton mummolle. Sen jälkeen mummo opetti Laurille toisen pelin, jonka sääntöjä ei tarvinnut rukkailla. Lauri pärjäsi siinäkin pelissä tosi hyvin!


Suvista oli mukavaa leikkiä kampaajaa. Kaivelimme esiin kaikki mummon tukkapinnit ja ”ponkat” ja muut välineet ja Suvi teki sekä hassuja että hienoja kampauksia mummolle.Suvi ja Lauri hoksasivat nopeasti ”gracias” ja ”hola” sanojen käytön. Varsinkin Lauri oli innokas tervehtimään ja kiittämään espanjaksi. Tutustuimme myös ilmaukseen ”thank you”. Suvi oppi taitavasti käyttämään ikivanhaa espanjan viuhkasanakirjaani.
Sää oli lämmin koko loman ajan. Onneksi aurinko ei koko aikaa paistanut pilvettömältä taivaalta vaan pysytteli välillä pilviharson takana. Aurinkovoidetta piti lapsille laittaa monta kertaa päivässä. Olin etukäteen ajatellut, että lapset voisivat tarvita pitkähihaisia vaatteita, mutta onneksi he selvisivät nahkaansa polttamatta pienissä vaatteissa.
Vettä ja limsaakin piti juoda paljon ja syödä ainakin yksi, monena päivänä jopa kaksi jätskiä päivässä. Patonki oli hyvää, samoin omenamehu. Lauri tykkäsi kinkusta. Suvi söi reippaasti monenlaisia ruokia, Laurin mielestä monet ruuat olivat erilaisia kuin kotona eli ”outoja”. Jopa maito. Kalapuikot olivat hyviä. Hiukan haastetta ruokailujen kanssa oli, mutta ei poika kuitenkaan nälkää joutunut näkemään.
Viimeisenä iltana pimeän tullessa ukko oli kävelyllä Suvin ja Laurin kanssa ja mummo kattoi sillä välin sitlooraan pöydän. Kynttilät palamaan, keksejä, kanapeita, lakua ja colaa kuohuviinilaseista. Kilistimme kiitokset ihanasta viikosta yhdessä ja nautimme kauniista lämpimästä illasta.
Viimeisenä päivänä ehdimme vielä pelata palloa, maalata kantta ja touhuta monenlaista. Mummo järjesteli Suvin ja Laurin tavarat kasseista pakkauskuntoon. Kävimme syömässä ulkona, ukko mereneläväkeittoa (jossa simpukankuorista vain yhdessä oli simpukka sisällä, siis pettymys), mummo lasagnea (no jaa), Suvi nuggetteja (hyviä kuulemma) ja Lauri lihapullat ja ranskalaiset (lihapullissa oli kastiketta, niitä ei siis voinut syödä).
Isi ja äiti olivat tulleet jo sillä välin veneelle. Suvin ja Laurin tavaroissa oli melkoinen pakkaaminen, mutta kaikki saatiin mahtumaan laukkuihin. Jopa rantapallo (ei-puhallettava) ja lasten pelastusliivit!Sitten olikin aika kiittää ihanasta lomasta ja sanoa heipat. Haikeina vilkutimme loittonevalle autolle.
Kuulimme seuraavana päivänä, että lento oli mennyt hyvin. Suvi ja Lauri olivat saaneet ruuan melkein heti ja Lauri oli nukahtanut pian eikä Suvikaan ollut kauan valvonut. Tällä lennolla ei (Suvin pettymykseksi) ollut mahdollisuutta katsoa leffoja, joten unen päästä oli helpompi saada kiinni.
Suomessa oli ollut aamulla -2 astetta. Melkoinen muutos Kanarian noin +30 asteeeseen!
Ukko ja mummo alkavat nyt taas totutella kaksistaan elelemiseen ja suunnitella reissun jatkamista.

Puerto de Mogán


Viehättävä paikka. Kerta kaikkiaan. Marinan aluetta kutsutaan Pikku Venetsiaksi sataman muutamien pikku kanavien ja vuorilta laskevan joen vuoksi. Marinan alue rakennettiin 1980-luvun alkupuolella. Rakennukset ovat vanhanaikaisia, enimmäkseen kaksikerroksisia. Alakerrassa on liiketiloja (ravintoloita, vaate-, kenkä-,  matkamuisto-, koru- ynnä muita.) Yläkerrassa on apartementoksia tai hotellihuoneita. Bougainvilleat koristavat kapeita kujia. Taitaa olla kaunein marina, jossa olemme konsanaan olleet.


Perjantaisin täällä on suuret markkinat. Aallonmurtaja ja katu sieltä marinaan päin on täynnä myyntikojuja. Tarjolla on vaatetta, pyyhkeitä, pöytäliinoja, musiikkia, laukkuja, koruja, matkamuistoja, leluja, ruokaa ja ties mitä. Kävin siellä perjantaiaamuna pikaisesti Karin päivystellessä veneellä. Siellä oli miellyttävää liikkua, koska tungosta ei ollut toisin kuin Santa Cruz de Tenerifen markkinoilla.
Näkymä Puerto de Mogániin
Satama on suojainen. Oltuamme täällä nyt reilun viikon ei minkäänlaista swelliä ole ilmennyt kertaakaan. Hiukan aallokkoa tulee (lasipohja) turistialuksista, joita lähtee täältä ja hankaa pitkin rantaa pohjoiseen päin vähintään kerran tunnissa. Täällä on myös keltainen sukellusvene, jolla pääsee tutustumaan vedenalaiseen maailmaan. Ehkäpä vielä käymme ajelulla.
Laiturissamme on enimmäkseen vierasveneitä. Olemme reissun aikana miettineet pitkään, että missä kaikki ruotsalaiset ja norjalaiset ovat - no, ainakin täällä Mogánissa heitä on runsain mitoin!
Tässä marinassa vesi ja sähkö eivät kuulu satamamaksuun vaan veloitetaan erikseen. Wifi olisi mielestämme aika kallis, joten olemme elelleet ilmaisen kokeiluwifin, mobiilidatan ja ravintoloiden wifi-tarjonnan varassa.
Meillä on mennyt taas kolme arkipäivää päivystellessä. Moottorin huoltokirja lähetettiin meille kuriiripalvelulla Cascaisista, kun vaihdelaatikon sarjanumeroepäselvyys oli viimeinkin saatu kuntoon ja meillä oli tieto ”pysyvästä” osoitteestamme. Se oli lähetetty maanantaina ja piti olla perillä meillä viimeistään perjantaina.
Piipahdimme keskiviikkoiltapäivällä Playa del Inglesissä ja kuinka ollakaan - kuriiri oli käynyt juuri sillä aikaa tavoittelemassa meitä. Asia selvisi meille torstaiaamuna, kun menimme katsomaan olisiko meille pakettia. Marinan konttorista soitettiin ystävällisesti Nacexiin ja kysyttiin, milloin toimitus nyt sitten tulisi. ”Torstaina tai perjantaina”. 
Siispä päivystimme Neetissä torstain ja perjantain uskaltamatta poistua sieltä kuin hetkiseksi vuorotellen. Ei tapahtunut mitään. Pyysimme perjantaina iltapäivällä marinan konttoria soittamaan uudelleen. ”Maanantaina”. Päivystimme maanantain. Ei vieläkään. Sitten meni hermo. Varasimme vuokra-auton tiistaiksi ja pyysimme marinan konttoria soittamaan, että haemme paketin itse varastolta lentokentän läheltä.
Ja niin sitten teimmekin. Vielä varaston ovella vuoroamme odotellessamme jännitimme pakettimme kohtaloa - ettei sitä joku pöljä olisi nyt sitten laittanut liikkeelle… Onneksi ei. Saimme huoltokirjamme. Kun meillä kerran oli auto käytössämme, ajoimme saman tien Las Palmasiin. Kävimme Volvolla saadaksemme huoltokirjaan leimat. Valitettavasti Roberto, joka oli hoitanut asiaamme, ei ollut paikalla. Jätimme kirjan liikkeeseen leimattavaksi. Kalle oli luvannut käydä hakemassa sen ja tuoda meille Mogániin.
Las Palmasin marinassa oli vielä aika vähän ARC-lippuja ja tyhjiä venepaikkoja oli vaikka kuinka paljon. Ihmettelemme sitä, että marinalla on niin kova tuska saada vierasveneet pois niin kovin paljon ennen ARC-veneiden saapumista. ”Meidän” laiturimmekin oli puoliksi tyhjillään! No, eipä sillä: olimme saaneet Las Palmasista jo aivan kylliksemme.
Kävimme venetarvikeliikkeessä tekemässä pikku hankintoja (vaihteistoöljyä, liukastetta wc:n pumppuun, tiikkitappeja kanteen ja ankkuripallon narua). Kävimme myös marinan konttorissa kysymässä kaasupullon täyttömahdollisuutta. (Meillä on kaksi ruotsalaista pulloa, joita ei vaihdeta täällä ja muut suuret pullot eivät mahdu kaasupullolokeroon. Joudumme siis etsimään aina pullojen täyttöpaikan. Varalla meillä on tietenkin vielä kaksi standardi-camping-kaasupulloa.) Salinetasissa olisi kuulemma Disa, jossa pulloja täytetään. Valitettavasti se on auki aamuisin vain kello 9.30 - 10.30, joten olimme myöhässä. Pullon täyttö jää siis Gomeralle, jossa sen pitäisi opaskirjamme mukaan olla mahdollista.
Kävimme syömässä tutussa, Catalina-puiston kupeessa olevassa kiinalaisravintolassa. Emme pettyneet tälläkään kertaa.
Paluumatkalla koukkasimme Las Palmasissa vielä Lidlin kautta ja ostimme 2,4 prosenttista Finkbräu-olutta, joka on erinomaista janojuomaa.  
Itse Mogánin kylä on pikkuruinen taajama kahdeksan kilometrin päässä sisämaassa. Kävimme ennen auton palauttamista vielä siellä kääntymässä. Siellä kylääpahanen kyyhötti korkeiden karujen vuorten rinteellä.
Päivystyspäivinä” teimme monenlaisia huoltohommia: Kari huolsi kantta, kiristi genoan staagin, purimme genaakkerin sukastaan ja oioimme kierteet, minä ompelin kumiveneelle suojapeiton Suomesta ostetusta kankaasta… Ompelukone on muuten erinomaisen hyödyllinen kapistus tällaisella reissulla!

Olemme kuljeskelleet näitä marinan pikku kujasia edes takaisin ja tutustuneet myymälöiden tarjontaan. Mukaan tarttuivat nahkaiset Ecco-sandaalit minulle (Suomesta sellaisia ei löytynyt!) ja aurinkovarjo Neetiin ja rannalle lapsia ajatellen. Aivan rannan tuntumassa on kaksi ”supermarketia”, vähän kauempana yksi hiukan suurempi ja 15 minuutin kävelymatkan päässä kolmas.
Suomalaisia emme ole nähneet/kuullet kuin muutamia. Ilmeisesti tämä paikka ei ole meikäläisten suosiossa.
Sää on ollut lämmin ja aurinkoinen. Päivällä on 28 - 30 astetta, joinakin öinä noin 20. Aamuisin tämä parinkymmenen asteen lämpötila tuntuu kylmältä! Muutamana päivänä saaren päällä kukkuloiden takana on ollut mustia pilviä, mutta ne ovat pysyneet siellä.
Tänään torstaina Kari nosti perämoottorin kumiveneen perään ensimmäistä kertaa koko reissun aikana ja  - voilá! Se käynnistyi heti! Kävimme uimarannan luona pikku ajelulla – pelästyin kuollakseni, kun allamme oli oli yks´kaks kiviä veden alla aivan keskellä väylää! Onneksi ei käynyt kuinkaan.
Tämän illan jännitysnäytelmä on ollut laiturissamme olevan Oceanis 393 purjeveneen jumiutunut rullaisopurje. Nuoripari on ostanut kyseisen veneen noin viikko sitten ja heillä on ollut joka päivä purjehduksenopettaja, jonka kanssa on harjoiteltu satamasta lähtöä ja laituriin tuloa ja varmaankin myös purjeiden käyttö merellä. Tänään heidän palatessaan rullaisoa ei ollut saatu rullattua kokonaan sisään. Nyt purjehduksenopettaja ja jostain paikalle kutsuttu (ilmeisestikin) purjeasiantuntija ovat jo toista tuntia yrittäneet saada rullapurjetta toimimaan. Jumissa mikä jumissa. Olemme aina suhtautuneet pienellä varauksella rullaisoihin…varmaankin ne enimmäkseen ovat todella käteviä, mutta mitäs sitten kun se jumittaa…
Huomenna lapset (ja Janne ja Heli) tulevat! Lasten odottaminen on saanut meidät katsomaan kaikkea ympärillämme aivan uusin silmin ja miettimään, mikä lapsista voisi olla kiinnostavaa ja jännittävää. Tällainen ajattelu tekee oikein hyvää meille ”melkein-kaikkihan-on-nähty” -aikuisille!

Anfi del Mar -> Puerto de Mogán


Jätimme Teneriffan ja Las Galletasin keskiviikkona 27.9. Matkaa Gran Canaria Anfi del Mariin kertyi 54 mailia. Läksimme aamulla päivän valjettua. Tuuli nukkui vielä, joten jouduimme moottoroimaan puolille päivin asti. Neeti purjehti iloisesti ja vauhtia oli mukavasti nyt kun kaikki hidasteet pohjasta olivat poissa!  Tuulen hiljentyessä moottoroimme taas viimeiset 10 mailia ehtiäksemme kaikessa rauhassa etsiä sopivan ankkuripaikan ennen illan pimentymistä.
ASnfi del Marin ankkkuripaikka hotellien yläpuolelta katsottuna

Anfi del Mar on lahti Gran Canarian etelä-lounasrannalla, aivan lähellä Puerto Ricoa. Lahdessa on pieni, oikein hienon näköinen marina. Se on kylläkin täysin (ilmeisestikin) paikan apartementosten omistajien veneiden miehittämä, tilaa vierasveneille ei ole.


600 ikkunaa...
Laskimme ankkurin 9 metriin kahden poijussa olevan ja yhden ankkuroidun purjeveneen viereen. Poijuissa olevat veneet olivat asumattomia, ankkuroidussa näytti olevan yksinäinen purjehtija. Tällaisessa ankkuripaikassa emme ole ikikuuna päivänä olleet: Toisella puolella avomeri, toisella puolella hotelleja ja/tai apartementoksia vieri vieressä kohoten rinteitä ylös. Laskin lähimmästä rakennuksesta noin 600 ikkunaa! Toisin sanoen tuhannet ikkunat tuijottivat meitä…


Vietimme kaikkiaan viisi yötä Anfi del Marissa. Muutamana iltana ja yönä tuuli ja maininki pääsivät kääntymään rantaan ja olo Neetissä oli suorastaan epämukava. Kaiken lisäksi viimeisenä päivänä (sunnuntaina) paikalliset moottoriveneilijät sähläsivät ankkuroidessaan ja irrottivat peräankkurimme, joka piti meitä erillään vieressä olevasta poijussa olevasta veneestä (veneet liikkuivat vuoroveden ja tuulten vuoksi tosi paljon sivusuunnassa).

Valitettavasti huomasimme ankkurin irtoamisen vasta nukkumaan mentyämme, kun yht’äkkiä kolahti: naapurin ja meidän perätasot osuivat toisimme. Mitään vahinkoa ei tapahtunut, kosketus oli vain kevyt hipaisu. Olimme olleet kyseisellä paikalla jo kolme yötä ilman ongelmia ja nyt ihmettelimme kovasti, mitä oli tapahtunut.  Peräankkuri oli pettänyt ja ainoa mahdollinen selitys oli siis edellä mainittujen moottoriveneiden hääräily.

No, ei muuta kuin kiireesti molemmat ankkurit ylös ja toiseen paikkaan, kauas muista veneistä (ja tietysti vähemmän suojaiseen paikkaan). Loppuyön nukuimme vähän huonosti ankaran keikutuksen vuoksi.





Anf del Mar oli hieno paikka. Todella komeita hotellirakennuksia hyvin hoidettuine puutarhoineen ja  suljettuine pihoineen. Porteilla istui ”portsari” päivänvarjon alla ja availi portteja asukkaille. Ravintoloita (kalliita!) oli rantakadulla. Muita katuja ei ollutkaan, autot eivät päässeet ollenkaan ranta-alueelle. Iso autotie kulki ylhäällä rinteellä.









Hotellikompleksissa oli suurehko Spar-kauppa. Anfi del Mar on norjalaisen yrittäjän perustama ja skandinaavit käyvät paljon täällä. Se näkyi myös kaupan tarjonnassa: löytyi jopa näkkileiää ja silliä. Ja Fazerin salmiakkia! Hinnat olivat kyllä päätähuimaavia. (Halvin olut oli 90 sentiä / purkki, kun muualla Kanarialla olutta saa jopa alle 30 senttiä/purkki. Jäätelötuutit maksoivat saman verran kuin rannan ravintoloissa, pakasteruokien hinnat pyörryttivät…)



Hiekkarannalla oli aurinkotuolien ja –varjojen lisäksi monenlaista muutakin viihdettä lomalaisille. Hauskat polkuauto/veneet, joissa oli liukumäki, olivat varsinkin lapsiperheiden suosiossa. Vesiskoottereita, kanootteja ja suppauslautoja oli tarjolla, samoin kuin vesiskootterin vetämän ”banaanin” tai usean henkilön istuttavan renkaan vahdikkaita kyytejä. 
Moottoriveneet vetivät perässään ilmassa ihmisiä laskuvarjojen varassa. Monenlaiset katamaraanit ja viikinki- ja muut turistipurjealukset ankkuroivat lahdelle muutamaksi tunniksi. Turistit kävivät uimassa ja nauttivat rannan tarjoamista huvituksista. Kaikki tämä tapahtui aivan vieressämme ja ympärillämme, joten katseltavaa riitti ihan veneestäkin käsin.


Toki kävimme myös kävelyllä. Etelään päin läheiseen Arguineguinin kylään oli noin puolen tunnin kävelymatka. Kävimme siellä muutaman kerran. Katsastimme ankkuripaikan ja totesimme, ettei maksa vaivaa vaihtaa paikkaa. Purjehdusoppaamme mukaan telakan luona piti olla venetarvikeliike, mutta eipä ollut. Kävimme myös ruokaostoksilla. Erään pienehkön ruokakaupan ”takahuoneessa” oli valtava viinivalikoima. Löysimme erinomaisen hyvää punaviiniä 1,80 € / pullo. Valitettavasti helteessä ei kovin suuria viinikuormia huvittanut kantaa!
Wifiä etsiskelimme ankkuripaikkamme edustalta rantaravintoloista. Vain yhdessä (kalliin näköisessä) ravintolassa näytti sellainen olevan. Ilmeisesti hotelleissa on omat Wifinsä eikä ravintoloilla ole tarvetta tarjota sellaista palvelua. Päätimme tulla toimeen mobiilidatallamme. (Onneksi hinnoitteluperiaatteet mobiilidatan käytöstä muuttuivat kesällä. Kun lisäksi päivitin liittymämme Suomen-käynnillämme, voimme surffailla netissä melko huoletta. Blogin päivitys on sitten asia erikseen.)
Kyselimme ravintoloista mahdollisuutta katsella formuloita sunnuntaiaamuna. Valitettavasti ne alkoivat niin varhain, että ravintolat olivat vielä kiinni. Emmepä kyllä paljoakaan menettäneet, kun Kimikään ei päässyt edes lähtemään…
Maanantaiaamuna moottoroimme huikeat viisi mailia tuulettomassa säässä Puerto de Mogániin. Saimme hyvän paikan ruotsalaisen HR:n ja Las Palmasin tuttumme Immigrationin (Kalle) välistä. Täällä viivymme siis kolmisen viikkoa.
Puerto de Mogánin toimistorakennus