Fort de France (23. – 29.3.2018)

Kummallisia hedelmiä Super-U:ssa

Lauantaina läksimme Alpon ja Eevan opastuksella isoon Super-U –ruokakauppaan noin kolmen kilometrin päähän. Iso se olikin, ja valikoimiltaan paras ”valovuosiin”. Lihaakin oli tarjolla jos jonkinlaista, jopa tuoretiskissä. Muutakin tavaraa ja tietysti elintarvikkeita oli joka lähtöön.

Kun palasimme kauppareissulta, pari miestä suurella kumiveneellä tuli kertomaan, että ankkurointialueelta pitäisi lähteä viimeistään sunnuntaiaamuna jonkin tapahtuman vuoksi. Ihmettelimme, että miksei dingilaiturille ollut laitettu jo monta päivää ennen tiedotteita asiasta. Nyt itse kunkin piti lähteä etsimään uutta paikkaa veneelleen melko nopealla aikataululla.

Olimme sopineet Alpon ja Eevan kanssa, että he tulisivat iltapäivällä Neetiin syömään. Sovimme nyt, että lähtisimme muutaman mailin päähän Schoelcherin ankkuripaikalle ja söisimme siellä. Tuumasimme, että on viisainta lähteä mahdollisimman nopeasti, ennen kuin kaikki muutkin veneet ovat tunkemassa samaan paikkaan.

Shcoelcher

Scholecherin ankkuripaikka oli yllättävän tasainen, vähemmän swelliä kuin esimerkiksi Petit Anse d’Arletissa. Laskimme ankkurin 7 metriin kylälaiturin lähistölle. Yllätyksekseni kylän ilmainen WiFi toimi jotenkuten hetkittäin ankkurissa asti! (Kylällä välillä toimi ja toisinaan sitten taas ei.)

Schoelcherin kirkko

Kylä on pieni, oikein soma. Ranta on mukavan näköinen istutuksineen ja kiveyksineen. Pitkin kylää on paljon patsaita. Kirkko on kaunis. Se on varsin erilainen kuin muut täällä näkemämme. Varsin yksinkertainen ja sisustuksessa on käytetty paljon puuta.

Pieni kauppakin kylältä löytyy ja pari ravintolaa. Valitettavasti hauskimman näköinen oli kiinni joka kerta, kun kävimme kylällä.

Schoelcher

Suvi2 läksi sunnuntaiaamuna kohti pohjoista. Me läksimme vielä takaisin päin. Tarkoituksemme oli mennä ankkuriin Trois Ilets’iin Fort de Francea vastapäätä. Luovimme kevyessä tuulessa ja Neeti kulki oikein mukavasti.

Trois Ilets ei meitä kuitenkaan kiinnostanut. Rannoilla oli mangrovemetsää, maisema ei kauneudellaan päätä huimannut. Lisäksi ankkuripaikalle tuli jonkin verran aallokkoa, joten päätimme jatkaa matkaa.

Seilasimme z’Abricotin marinaan ja tankkasimme vettä. Maksoi kokonaiset 4,60 euroa. Emme tiedä paljonko tankkiin meni, en älynnyt kysyä enkä saanut kuittia.

Purjehdimme vielä Fort de Franceen, jossa laskimme ankkurin suunnilleen samaan paikkaan josta olimme muutama päivä sitten lähteneet. Muutaman mailin matkasta (suoraan) Schoelcheristä Fort de Franceen saimme kertymään luovimisineen ja muine mutkineen lähes 15 mailia. Mutta mukavaa oli, hienoa purjehdusta.

Kirjasto

Fort de Francessa ulotimme kävelyretkiämme aikaisempaa vähän kauemmaksi, teimme tuliaisostoksia ja kävimme tietenkin nauttimassa kirjaston hyvästä WiFi-palvelusta. Marssimme myös vielä Super-U -ostoksille.

Iltataivaan ihmeitä Fort de Francessa

Sää on ollut edelleen lämmintä ja sadetta ei ole tullut pitkään aikaan. Tuuli kääntyi yhtenä päivänä hetkessä 180 astetta ja yks’kaks huomasimme Neetin keulan kääntyneen länteen. Olimme laskeneet ankkurin poijussa olevan luotsiveneen perän lähelle ja tuulen kääntyessä Neeti alkoi lähestyä uhkaavasti tätä alusta. Muutama metri jäi kuitenkin väliä eikä meidän tarvinnut ryhtyä toimenpiteisiin. Muutaman tunnin päästä tuuli palasi taas normaaliin suuntaansa.

Jotkut puut tiputtavat lehtiään ja dingilaiturinkin luona puut ovat aivan keltaisia. Lehtipuhaltimien ääni on uusi ”luontoääni” täällä.

Tätä kirjoittaessani torstaina alkoi rannalta kuulua valtavan kova auton äänitorvien ääni. Ne huusivat yhtenään. Piti oikein tähystellä kiikareilla, että mistä on kyse. Arvelimme ensin, että metelillä olisi jotain tekemistä pääsiäisen kanssa, pääsiäiskulkue ehkä. Mutta ei sentään. Betoniautojahan ne olivat, toinen toisensa jälkeen, kymmeniä. Lieneekö taas mielenosoitus?

Kävimme ostamassa ruokaa useaksi päiväksi ja venetarvikeliikkeessä kirjautumassa ulos Martiniquelta. Tänään käymme vielä etsimässä nettiravintolan (kirjasto aloitti jo pääsiäisen vieton). Huomisaamuna jatkamme taas matkaa. Yövymme ensin St. Pierren ankkuripaikalla ja seuraavan yön Dominicalla. Tuulista riippuen suuntaamme Guadeloupella joko Iles de Saints:ille tai Marie Galantelle, jossa emme vielä ole käyneetkään.

---

Sen verran uutisia reklamaatioistamme, että Azoreiden peräsimentekofirma on sitä mieltä, että he ovat tehneet peräsimen entisen mallin mukaan ja samoilla vahvuuksilla. (Emme voi tietää, miten asian laita on.) Vetäytyvät kaikesta vastuusta, väittävät että olemme osuneet johonkin. Canasen Veka antoi meille neuvoja jatkoa ajatellen. (Kiitos!) Valitettavasti venevakuutukseemme ei sisälly oikeusturvavakuutusta, joten sille polulle emme voi lähteä. Yritämme varmaankin vielä neuvotella Thomaksen kanssa edes osakorvauksesta.

Cascaisista ja Volvolta ei ole kuulunut mitään. Cascaisiin laitoin ”hoputusviestin”.

Le Marin – Petit Anse d’arlet – Anse Noir – Fort de France (15. – 22.3.2018)

Tuli annettua väärää tietoa: näköjään veneet kuljetetaan Atlantin yli mastoineen päivineen!

Torstaipäivänä hoitelimme monenlaisia asioita. Saimme lähetetyksi reklamaation Ponta Delgadaan. Halusimme Neetiin vinssinsuojat ja suojan tuuliperäsimelle Suomessa olomme ajaksi ja tarkoitus oli ommella ne itse. Yllätykseksemme kanvaasia ei niin vain ollutkaan purjemaakareilla myytävänä. Toiset eivät myyneet laisinkaan, toiset olisivat laittaneet tilaukseen. Viimein yhdestä liikkeestä (Sellerie) löytyi riittävästi kanvaasipaloja. Vielä naruostokset suojien kiinnitykseen ja pääsisin hommiin. Koko lysti kustansi 22,50 €. Hiukka enemmän olisi mennyt venetarvikeliikkeestä ostettuihin.

Ompelu sujui mukavasti aivan viime metreille asti. Aloin hienostella ja kone alkoi katkoa neuloja. (Onneksi olin ostanut niitä jostain ruokakaupasta muutama kuukausi sitten jemmaan!) Sitten kone alkoi retuilla. Kankaan alapuolelle kasaantui melkoiset kasat alalankaa. Rassasimme ja rassasimme konetta ja viimein vika löytyi: Neulojen katkeaminen (ja ehkä neulanpätkä) olivat tehneet naarmuja sukkulapesään ja lanka takertui niihin. Kari hio hienoakin hienommalla hiekkapaperilla naarmut pois ja sain homman tehtyä loppuun. 

Volvon mies tuli perjantaina melkein sovittuun aikaan mukanaan palikat moottorin alle ja hoiteli homman vajaassa kolmessa tunnissa. Ihanaa! Nyt voisimme alkaa tehdä lähtövalmisteluja.

Ponta Delgadasta tuli vastaus reklamaatiomme. Thomas pahoitteli kovasti tapahtunutta. Hän kertoi että peräsimen tehnyt firma oli parhaita Azoreilla ja pyysi lisää valokuvia. No, ainakaan vastaamme ei tullut ”ei” tai jäätävää hiljaisuutta. Lähetimme lisää kuvia. 

Päätimme hoitaa lähtövalmistelut ja ruokahankinnat rauhassa ja maksoimme marinan sunnuntaihin asti. Lauantaina lähetimme vielä reklamaation moottoriasennuksesta Cascaisiin ja ohjausyksikkö- ja moottoriasennuksesta Volvolle.

Pohdimme pitkään jatkosuunnitelmiamme. Meillä olisi vajaa kuukausi aikaa seilailla ja seikkailla ennen Guadeloupelle menoa. Toisaalta teki mieli kovasti käydä edes kuuluisilla ja ihanilla Tobago Caysin ankkuripaikoilla. Toisaalta emme halunneet, että joutuisimme kiirehtimään tai lähtemään huonoissa keleissä takaisinpäin. Pohjoiseen päin purjehdittaessa vastatuulet ovat varsin mahdollisia ja tiukkojakin.

Päätimme siis jättää etelänpurjehdukset ensi talveen ja suunnistaa hiljaksiin pohjoista ja Guadeloupea kohti.

Sunnuntaina hieno 14 mailin purjehdus takatuulessa pelkällä Genoalla tuttuun Petit Anse d’Arletiin. Lahdella oli tällä kertaa ankkurissa myös aika paljon pikkuveneitä sunnuntaita viettämässä. Mahduimme kuitenkin sekaan.

Vihdoin avasimme kuohuviinipullon ja elämä hymyili taas! Oli ihanaa olla taas vesillä! Herkuttelimme parsakaali-porkkanapaistoksella ja possufileellä (todella harvinaista herkkua täällä!). Jälkiruuaksi nautimme muutaman rommipunssin juhlapäivän kunniaksi.

Maanantaina ajoimme pienen matkan päähän kylän edustan ankkuripaikalle. Halusimme käydä matkamuisto-ostoksilla kylällä emmekä viitsineet laittaa perämoottoria dingiin. Kävimme tekemässä pikaiset ostokset, vilkaisimme toria ja palasimme veneelle. Swelliä oli niin paljon, että hyvä että penkillä pysyi. Ajoimme siis takaisin lähtöpaikkaamme.

Valitettavasti emme tahtoneet millään löytää ankkurille pitoa. Monta yritystä ja manausta tarvittiin, ennen kuin Neeti suostui asettumaan aloilleen. Swelliä oli täälläkin, mutta sentään vähemmän kuin kylän edustalla.

Kalastajat tekivät taas ympärillämme ”taikojaan”. He ajoivat ympäriinsä, heittelivät veteen palmunoksista katkomiaan tikkuja ja tähystelivät ankarasti. Ilmeisesti joskus löytyi kalaparvi, sillä vene ajoi nopean pienen ympyrän ja veteen laskettiin verkko. Miehet kiskoivat hetken päästä verkon sisään ja jotain noin silakan kokoisia hopeakylkisiä kaloja näytti olevan saaliina.

Jatkoimme matkaa Anse Noireen 3,8 mailin päähän. Ennen lähtöä otimme fokan alas, sillä se oli tullessamme ollut todella jäykkä sekä avautumaan että menemään kasaan. Käänsimme ylhäällä olevan sakkelin toisin päin, kiskoimme purjeen paikalleen ja kaikki oli taas hyvin.

Anse Noire

Anse Noire on pieni, noin 200 metriä leveä lahti. Molemmilla reunoilla on hyvät snorklauspaikat ja  melko jyrkät rannat. Lahden perukassa on kivinen hiekkaranta, aivan mustaa hiekkaa. Pitkä laituri on ollut aikanaan hieno, mutta nyt siitä puuttuu lautoja siellä täällä. Rannalla on suuri talo aidattuine pihoineen. Yksityisaluetta. Lisäksi on vaatimaton rakennus, josta voi vuokrata kanootteja ja ostaa koruja, postikortteja ja muita artesaanituotteita.

Anse Noire

Ihmettelimme kovasti, kun väkeä oli rannalla paljon, vaikkei ankkurissa ollut kuin neljä venettä meidän lisäksemme. Lahden pohjukasta ei lähtenyt minkäänlaista tietä sisämaahan päin. Sitten huomasimme, että rinnettä nousevat portaat johtavat mäen päällä olevalle parkkipaikalle. 

Anse Noir

Nuoret miehet hyppelivät rantajyrkänteeltä veteen. Hurjan näköistä meininkiä! Snorklailijoita polski pitkin rantoja ja niemen kärjessä mies istui ongella tunnista toiseen. Turistialuksia kävi kääntymässä lahdella. Osa pysähtyi hetkeksi ja matkustajat pääsivät käymään uimassa tai snorklaamassa, osa jatkoi saman tien matkaa. Meillä riitti katseltavaa – ja pitihän tietysti Karinkin käydä snorklaamassa. Pieniä värikkäitä kaloja ja kalmariparvi ”saaliina”.

Seuraavana aamuna kapusimme rappuset ylös ja kävimme niemen toisella puolella Anse Dufourissa. Sen hiekkaranta oli vaalea. Lahden perukassa oli muutama ravintoja ja ilmeisestikin myös vaatimattomia majoitustiloja. Auringonottajia ja uimareita oli jo heti aamupäivällä runsaasti.

Ankkuripaikka oli kaunis, rauhallinen ja mielenkiintoinen. Menojalkaa kuitenkin alkoi kutkuttaa ja päätimme vaihtaa maisemaa. Tavoitteena oli Trois Ilets aivan Fort de Francea vastapäätä. Tuuli oli täysin vastainen ja moottoroimme. Kun näytti siltä, että määränpäämme ei ole näillä tuulilla kovinkaan suojainen, päätimme katsoa löytyisikö Anse Mitanista sopivaa paikkaa. Ahtaalta näytti, ja kun viimeksi emme erityisesti ihastuneet Anse Mitaniin, päätimme suunnistaa Fort de Franceen. Noin 10 metrin sivutuulessa viiletimme fokalla aivan sataman edustalle.

Suvi2,Nereidi ja joku pikku purjealus taustalla.

Suvi2 oli ”vakiopaikallaan” aivan rannan läheisyydessä. Kolmannella yrityksellä kovassa hiivarissa saimme Neetin sopivasti muiden veneiden väliin aivan Suvi2: n eteen.

Iltapäivällä kävimme Suvissa vaihtamassa tuoreimmat kuulumiset. Sen jälkeen kävelimme jännittyneinä kirjastoon tutkimaan sähköpostejamme. Ei mitään Ponta Delgasta, Cascaisista tai Volvolta. Höh. 

Sen sijaan Karille oli tullut viesti Point a Pitren marinasta: Nereidille ei ole laituripaikkaa. Hetken haukoimme henkeämme. Mitä ihmettä? Vahvistuskin oli jo tullut!!! Sitten välähti: Paperilla tekemämme paikkahakemus oli vihdoinkin kaiveltu esiin jostain. Kukaan ei huomannut, että sen jälkeen olimme tehneet paikka-anomuksen sähköpostitse ja saaneet paikan. No, eipä mitään. Pistin sähköpostia asiasta ja kaikki on kunnossa. 

Kangaskaupan väriloistoa

Torstaina läksimme ruokakauppaan pitkästä aikaa. Ajattelimme kurkata sähköpostit kirjastossa matkan varrella, mutta se olikin kiinni! Ihmettelimme asiaa kovasti. Paluumatkalla pääkadulla oli suuri mielenosoituskulkue ja päättelimme, että kirjaston väki (ja ketkähän muut) lakkoilevat. Iltapäivälläkään kirjasto ei ollut auki. 

Virvoitusjuoma- ja makeiskioski Martiniquen tapaan

Viivähdämme täällä Fort de Francessa nyt useamman päivän. Täällä on kuitenkin käveltävää ja katseltavaa ja vielä kaiken kukkuraksi suomalaista seuraakin!

Le Marin (9.- 14.3.2018

Tämä purjevene ei ole edes suurin tällä telakalla!

K

Tämä matkustaja-alus on käynyt pahasti kivillä. 

Kuoharipullo otettiin pois jääkaapista. Ei juotavaksi, vaan odottamaan sitä, että Neetillä on kaikki kunnossa.

Peräsin valmistui perjantaina, mutta ei ajoissa. Siirsimme vesillelaskun lauantaille (95 euron lisälasku lauantaityöstä. Onneksi Kash Mir lupasi hyvittää sen laskun loppusummasta.)

Kari ja Jan kantoivat peräsimen pajalta ja saivat sen yllättävän helposti ja nopeasti asennetuksi paikalleen. Vielä praimerit ja maalit pintaan ja voilá - hienolta näyttää!

Vesillelaskuaikamme oli kello 10, nosturi tuli paikalle ennen yhtätoista. Kaikki meni hyvin kunnes Neeti oli vedessä. Moottori ei käynnistynyt! Mittaritauluun ei tullut virtaa!

Onneksi jälkeemme ei enää ollut tulossa veneitä veteen, joten saimme jäädä paikallemme tutkimaan tilannetta. Epäilimme heti, että Las Palmasissa tapahtunut ohjausyksikköongelma oli uusinut.

Kari tutki asiaa ja hänen irrotettuaan sulakkeen ja laitettuaan sen takaisin ohjausyksikköön kone käynnistyi ja sammui kuten kuuluukin. Seuraavalla yrityksellä ei mittaritauluun taaskaan tullut virtaa, kohta tuli ja kone käynnistyi taas. Ei sammunut mittaritaulusta. Käynnistyi, kävi epätasaisesti, sammui…

Kari tavoitteli Simo Winteriä onnistumatta. Tiesimme, että Simolla oli moottorinkorjaushommia myös Canacessa ja Veikon kautta saimme Simolle viestin pulmistamme. Hän tuli paikalle ja toteisi saman kuin mekin, toimii – ei toimi – toimii. Hänellä oli toinen ohjausyksikkö mukana ja sitä kokeiltiin. Se poltti sulakkeita. Ei siis auttanut muu kuin jäädä odottelemaan maanantaiaamua, jolloin telakka-alueella oleva Volvon huoltoliike avautuisi.

Kirjoitin varmuuden vuoksi koko ohjausyksikkötarinan ”oireineen” Las Palmasista asti ylös siltä varalta, että kone taas käynnistyisikin mekaanikon tullessa paikalle.

Varhain maanantaiaamuna pari telakan miestä auttoi meitä siirtämään Neetin veneiden laskupaikalta huoltoaseman eteen toisen veneen kylkeen.

Volvon liikkeessä kaveri ei kyseenalaistanut ongelmaamme lainkaan, etsi hyllystä uuden ohjausyksikön ja tuli jonkin ajan päästä vaihtamaan sen paikalleen. Kone käynnistyi heti! Olimme helpottuneita, varsinkin kun koko juttu menisi takuuseen. Tämän version pitäisi nyt olla uusi korjattu versio, jonka pitäisi toimia jatkossa. Johonkin paattiin oli kuulemma vanhoja yksiköitä vaihdettu viiteen kertaan.

Koneen rouskutellessa Kari kysäisi asentajalta koneesta kuuluvasta pienestä helinästä. Tämä alkoi katsella moottoria tarkemmin ja silmät alkoivat pyöriä päässä. Kyseli, missä kone olikaan asennettu ja puisteli päätään. Kävi ilmi, että monet mutterit, joilla moottori oli kiinnitetty paikalleen, olivat pyörineet auki. Ei ollut käytetty lukkoliimaa.

Pahempaa oli tulossa: moottori oli kiinnitetty kumitassuihin vain muutaman ruuvikierteen verran. Tassujen alle olisi pitänyt asentaa korokkeet. Ennemmin tai myöhemmin moottori olisi voinut irrota alustastaan. Kaveri ihmetteli asennusta ja sanoi, että jos hän olisi tehnyt moisen asennuksen, hänellä ei enää olisi työpaikkaa.

Jouduimme tilaamaan häneltä korjaustyön. Hän tosin epäili, että se ei menisi Volvon takuuseen, koska itse moottorissa ei ollut vikaa vaan asennustyössä. (Hänen varmistettuaan asian esimieheltään, valitettavasti näin asian laita oli.)

Hän soitti telakan laituripaikoista vastaavalle henkilölle ja kertoi, että tarvitsisimme laituripaikan. Meidän piti mennä tunnin kuluttua tämän Ann:en kanssa sopimaan asiasta.

Puolen tunnin päästä huoltoaseman pitäjä tuli huutamaan meille kuin hinaaja, että meidän pitäisi välittömästi siirtyä pois hänen huoltoasemansa edestä. Häiritsimme hänen bisnestään. Emme saaneet olla siinä edes sitä vähää aikaa, minkä laituripaikan saaminen olisi vaatinut. Kiinnityimme siis telakan ”Mangrove”-laituriin.

Tuossa tuokiossa paikalle pörähti dingillään telakan työntekijä (Camille) tivaamaan, kenen luvalla olimme kiinnittyneet. Selitimme tilanteen.

Jollailimme Ann:en juttusille ja asia oli selvä. Hän yritti tavoittaa Camillea onnistumatta. Sanoi, että Camille tulisi osoittamaan meille paikan ja auttamaan veneen kiinnittämisessä.

Odotimme. Ja odotimme. Söimme lounasta. Ei Camillea. Lopulta läksimme kumpparilla rantaan selvittämään tilannetta. Camille oli h-moilasena: hän ei ollut saanut Ann:ilta mitään ohjetta meidän laituripaikastamme. Hän lupasi selvittää asian. Palasimme Neetille ja jonkin ajan kuluttua hän palasi ja pääsimme ”oikeaan” laituriin. Sähköjohtoa piti tosin vetää jatkojohdoilla yli 40 metriä lähimpään sähköpistokkeeseen.

Iltapäivällä Volvon mies piipahti ja lupasi tulla seuraavana (tiistai) aamuna noin puoli yhdeksän maissa. Tuntui siltä, että se oli liian hyvää ollakseen totta – niin kuin tietysti olikin.

Aamulla laitoimme kaiken valmiiksi asentajaa varten: Perähytin toinen puolisko tyhjäksi, jotta moottorin takaosaan pääsee käsiksi. Portaat irti. Sovitun ajan tultua odotimme. Ja odotimme. Läksimme satamakonttorin eteen katsomaan sähköpostit (WiFi ei toimi laiturilla) ja kävimme katsomassa Volvon liikettä. Ovet olivat kiinni.

Puolenpäivän maissa läksin kauppaan ja mennessäni poikkesin Volvolle. Kaveri pahoitteli, ettei ollut ehtinyt meille eikä ollut tullut ottaneeksi yhteyttä. Lupasi tulla perjantaina. Hmm…

Värkkäilin Volvolle reklamaation asennuksesta. Kävimme kylillä ostamassa leipää ja matkan varrella kävimme kertomassa kuulumiset Suvi2:lle ja Canacelle. Hanna ja Veikko lupasivat tulla käymään Neetillä.

Juttua piisasi. On hienoa päästä juttelemaan muiden seilorisuomalaisten kanssa, jakaa kokemuksia ja saada hyviä neuvoja. Ja me tarvitsimme muutakin ajateltavaa kuin loputtomat ongelmamme.

Telakan Katti-kissa ei ole unohtanut meitä. Vaikka Neeti on vesissä ja ruokinta on loppunut, se juosta jolkuttaa innokkaasti luoksemme ja kiehnää jaloissa. (Valitettavasti en voi silittää sitä, sillä olen ärhäkän allerginen kissoille.)

Tämän päivän (torstai) ohjelmassa on kankaan etsiminen vinssisuojia ja tuuliperäsimen suojaa varten. Nyt kun olemme sähkössä ja aikaakin on, ajattelin ommella sellaiset. Heti aamutuimaan skannailimme dokumentteja reklamaatioita varten ja tulostimme käyntikortteja. Niitä tuntuu menevän yllättävän paljon!

Volvon asentaja arvioi että moottoriasennuksen korjaus veisi neljä tuntia. Meistä se tuntuu uskomattoman vähältä emmekä edes uskalla toivoa, että homma olisi valmis vielä perjantaina. Pettymyksiä on ollut niin useita, että mieluummin valmistaudumme henkisesti pitempään odotukseen ja riemuitsemme sitten, jos asiat etenevätkin niin kuin on suunniteltu. Toivomme parasta.

Jo toinen veneidenkuljetuslaiva vajaan viikon sisällä. Veneet nostetaan mastoineen kyytiin, mastot alas ja laiva kohti Välimerta. 

Le Marin (4. – 8.3.2018)

Huomasin, etten ole laisinkaan muistanut kertoa tämän telakan palveluista:

Sähköstä ja vedestä maksetaan erikseen, emme vielä tiedä minkä verran.

Wifi sisältyy hintaan. Sitä varten täytyy toimistosta hakea käyttäjätunnuksia ja salasanoja, joilla Wifi toimii tunnin ajan. (Luulemme kyllä, että toimii välillä paljon pitempäänkin.)

Suihku-ja WC-tilat ovat siistit, mutta pienet. Lämmintä vettä ei tule laisinkaan.

Dingilaituri on hyvä, mutta melko ahdas.

Alueella on kolme venetarvikeliikettä. Yhtä ja toista tarpeellista olemme niistä saaneet ostetuksi.

Yhden venetarvikeliikkeen yläkerrassa on ravintola, jossa on kuulemma hyvä ruoka. Emme ole käyneet.

Telakalla on kaksi nosturia, suurempi 440 ja pienempi 80 tonnin.

Alue on aidattu, portit toimivat numerokoodeilla. Yöllä vartija istuskelee toimiston edessä.

Tänään torstaina 8.3. peräsin on edelleen kesken. Sen piti valmistua eilen. Ei. Tänään. Ei. Huomenna vesillelaskuaika on kello 14. Saatamme saada sen aamulla tai sitten ei. (Luultavasti ei.) – Ja sitten se pitää vielä asentaa paikalleenkin…

Tänään olivat hihat palaa taas kerran. Kävimme pajalla. Peräsin oli työpöydällä, osittain jo hitsattuna. Sen päällä oli jonkun veneen keulakaiteet. Chris (työntekijä) kertoi, että ensin oli hoputettu tekemään peräsintä ja yht´äkkiä olikin tullut uusi komento alkaa korjata keulakaidetta. Yritin soittaa Kash Mirille, mutta en saanut vastausta. Pistin tekstarin, jossa kerroin, että tarvitsemme peräsimen tänään. Kysyin lisäksi, haluaako Kash Mir maksaa viikonlopun ja alkuviikon telakkamaksut, jos peräsin ei valmistu. Sen jälkeen peräsin oli taas otettu työn alla, mutta kuten sanottu – saa nähdä miten käy!

Päivät ovat menneet hitaasti. Kuumaa on edelleenkin. Kevyt tuuli oli monta päivää etelästä ja lounaasta, välillä jopa lännestäkin. Näytti kummalliselta, kun veneet ankkurissa ja poijuissa olivat ihan ”väärin päin”.

Kävimme vilvoitellaksemme dingiajelulla ankkurointi- ja poijualueella. Matalikkojen kohdalla vähän hirvitti, kun ei voinut yhtään tietää, onko alla alle metri vai viisi metriä vettä. Ajelimme hiljaksiin, minä tähystelin välillä keulassa ja tähystin syvemmän näköistä vettä. Hyvin selvisimme.

Saimme viimeinkin Guadeloupen Point a Pitrestä vahvistuksen laituripaikasta. Monta sähköpostiviestiä piti lähettää, ennen kuin paikka heltisi. Sinne on tulossa lokakuussa 2018 Route de Rhum-veneitä ja saimme laiturivarauksen niin, että lähdemme pois lokakuussa juuri ennen kisaveneiden tuloa. (15.4. – 14.10.20118)

Nyt voimme alkaa vähitellen valmistautua Neetin ”hylkäämiseen” (!!!) puoleksi vuodeksi. Kari osti jo automaattipilssipumpun ja asensi sen paikalleen (Neeti tulee olemaan laiturissa). Olemme saaneet Suvi2:n Alpolta ja Eevalta hyviä vinkkejä poissaolon ajaksi – heillä on kokemusta 18 kesältä, joten otamme ohjeista vaarin.

Sain värkättyä englanninkielisen reklamaation rikki menneestä peräsimestä. Odotamme vielä asiantuntijalausuntoa työn laadusta (pitäisi tulla tänään) ja sen jälkeen saamme sen liikkeelle. Emme odota ihmeitä, mutta yrittänyttä ei laiteta. Ja toivottavasti ainakin tekijöille menee tieto siitä, että vähän vahvempaa tekoa valtameripaatin peräsimen pitää olla.

Laitoimme kuohuviinipullon jääkaappiin odottelemaan sitä juhlahetkeä, kun Neeti on jälleen vedessä. Kauankohan se siellä saa virua?

Le Marin (25.2. – 3.3.2018)

Telakalla edelleen. Olemme joutuneet siirtämään vesillelaskuaikaa jo kaksi kertaa. (Ensin tiistaiksi 6.3. ja sitten toiveikkaasti perjantaiksi 9.3.. Saa nähdä.) Akselin hankinta ja sen työstäminen ovat kestäneet ja kestäneet. Ensin akseli piti hankkia jostakin ja sitten Kash Mir vei sen työstettäväksi. Sen jälkeen peräsin voidaan kasata (osat ovat olleet leikattuina jo yli viikon!) Pitäisi olla valmis alkuviikosta. Toivottavasti.

Aika kuluu hitaasti. Telakalla on myös kuuma. Alkuaikoina oli vielä tuulta, joka vähän helpotti oloa, mutta viime päivinä on ollut melko tyyntä ja telakka on kuin pätsi. Lisäksi täällä on pienen pieniä itikoita, jotka pistävät/purevat ikävästi, joten joudumme yöllä pitämään luukkuja pienellään hyttysverkoilla suojattuina. Sitä vähääkään tuulta ei pääse sisälle. Huh. Hikistä.

Olemme tehneet monenlaisia pieniä huoltohommia, joita aina riittää (tupakansytytintöpykkä vessaan, sprayhoodin ompelua, dingin pesu peräsinakselin tiivisteiden uusiminen…).

Niitä tiivisteitä sitten etsittiinkin. Täällä Le Marinissa venetarvikeliikkeissä niitä ei ollut. Saimme Fort de Francen lähellä olevan liikkeen nimen (RAM). Ajattelimme ensin lähteä sinne bussilla, mutta meille kerrottiin, ettei kannata yrittääkään. Jouduimme siis vuokraamaan auton.

Jalakulku moottoritien yli

Google ei tuntenut kyseistä liikettä, joten jouduimme lähtemään liikkeelle vain kaupunginosa (Le Lamentin) osviittanamme. Kävimme pariin kertaan kysymässä tietä ja löytyihän se liike. Sen nimi oli R.A.M., ehkä siksi Google ei sitä löytänyt. Olimme melko skeptisiä emmekä uskoneet, että tiivisteitä löytyisi. Siellä näytti olevankin tiivisteitä ja paljon muutakin moneen lähtöön. Riemumme oli suuri, kun saimme kuin saimmekin tarvitsemamme! Hintaa niille kylläkin kertyi: itse tiivisteet vajaat 20 €, auton vuokra 78 € ja polttoaine 16 €.

Olimme vuokranneet auton puoliltapäivin, joten meillä oli seuraavana aamuna vielä aikaa käydä autoajelulla. Päätimme käydä Martiniquen kaakkoisrannalla Pointe Sablessa. Sainte Anneen päin tie oli ensin aivan hyväkuntoinen. Hassua oli, että keskeltä – ei – mitään alkoi yks’kaks pyörätie! Se oli ensimmäinen näkemämme koko saarella. (Jalkakäytäviäkin on niukasti täällä Le Marinissa ja ne vähätkin ovat joko kapeita ja/tai huonokuntoisia ja/tai täynnä pysäköityjä autoja!)

Käännyimme pikkutielle kohti kaakkoisrantaa. Tie oli varsinainen kärrypolku, suunnilleen suomalaisen kehnon metsäautotien tasoa. Rannan lähelle päästyämme tie päättyi porttiin. Hukkareissu. Ajoimme takaisin Sainte Annen kautta ja päätimme, että ajelut riittävät ja palautimme auton.

Havaintoja eläinkunnasta: Emme ole vielä nähneet yhtään kolibria koko matkalla!

L

Pariskunta Mäkkärillä

es Saintsilla kukot ja kanat kuljeskelivat pitkin kävelykatuja ja autotien reunoja. Täällä pariskunta tepsutteli tyytyväisenä Mac Donaldsin parkkipaikalla!

Telakalla on kissa. Melko pieni ja näyttäisi olevan pieniin päin. Eräänä aamuna vessaan mennessäni se istuskeli rakennuksen edessä. Juttelin sille jotain. Takaisin tullessani se tuli heti luokseni naukuen, häntä heiluen pystyssä ja seurasi minua Neetille. Kävin hakemassa sille tähteeksi jäänyttä kalakeittoa, jonka se popsi tyytyväisenä.

Seuraavana aamuna se tuli heti Neetistä laskeuduttuani luokseni ja kertoi naukuen, taas häntä heiluen, että sillä oli nälkä. Hain sille vieraskahvimaitoa.

Kauppareissulla ostin sille kissannappuloita. Ensimmäisellä kerralla annoin niitä sille illalla ja hyvin näyttivät maistuvan. Nappulalaatikon jätin sitlooraan sprayhoodin alle. Kari heräsi yöllä rapinaan ja meni ulos katsomaan, onko sitloorassa lintuja vai mistä ääni tulee. Katti oli kiivennyt tikkaita (!!!) ylös ja oli nappulalaatikon kimpussa. Läksi kuulemma kuin raketti ulos veneestä Karin ilmestyessä. Sen jälkeen Kari on suhtautunut Kattiin hiukan nuivasti ja nappulat on pidetty veneen sisällä. Karia se vähän välttelee, mutta minua se tulee aina tervehtimään naukuen ja häntä heiluen. Varsin koiramainen kissa!

Olemme kuluttaneet aikaa normaalien kauppa- ja boulangerie-reissujen lisäksi käymällä kävelyllä ja lukemalla. Onneksi olemme saaneet vaihdettua kirjoja suomalaisveneiden kanssa! Kovasti ne vain hupenevat, koska ei meillä täällä juuri muuta ajanvietettä ole. Netti onneksi tässä telakalla toimii (välillä hyvin, välillä erittäin kehnosti, mutta kuitenkin.) Saamme sähköpostit hoidettua ja uutiset luettua tarvitsematta mennä kuppiloihin netin takia.

Telakan laiturissa on kilpakatamaraani, jonka suomalainen nuorehko mies on ostanut täältä. Kävimme tutustumassa veneeseen. Koska se on ollut kilpailukäytössä, sen sisustus näytti melko karulta ”normaaleihin” reissuveneisiin verrattuna.

Myös Lumikissa ja Suvi2:ssa kävimme seurustelemassa. Mukavaa, kun on muutakin juttuseuraa kuin toisemme!

Guadeloupen Point a Pitren marinaan meillä on jo kesäpaikkahakemus vetämässä. Olemme kyselleet paikkaa myös Rodney Baysta (laituripaikka 6 kuukaudeksi lähes 4000 €!), tältä telakalta ja Le Marinin marinasta (poiju- tai laituripaikka). Odottelemme vastauksia. Meitä alkaa vähän jo poltella, haluaisimme lähteä Suomeen noin huhtikuun puolivälissä. Lennotkin pitäisi saada tilatuksi hyvissä ajoin – ehkä selviäisimme vähän halvemmalla…