Ponta Delgada / viikko 17




Juuri edellisen kirjoituksen julkaisun jälkeen näimme kävelyllämme palmuja. Korjattakoon siis edellisen kirjoitelman lausunto asiasta!
Peräsinongelmasta: Maanantaiaamuna Kari ja Thomas saivat puolen tunnin ankaran aherruksen jälkeen peräsimen irti. Nosturikin oli saatu käyntiin ja sillä kohotettiin Nereidin perää, jotta peräsin mahtui tulemaan ulos (=alas). Ukkoja oli paikalla ties kuinka monta – en tiedä, ketkä olivat työssä mukana ja ketkä vain päällekatsojina. Joka tapauksessa hirmuinen pulina ja pulputus kävi koko irrotusoperaation ajan.
Metallifirman miehet kävivät noutamassa peräsimen ja meidän piti saada hinta-arvio tiistaina, mutta silloin olikin Portugalin vapaapäivä (neilikkavallankumouksen vuosipäivä). Keskiviikkona sen saimme ja yllätykseksemme uuden peräsimen hinta oli varsin kohtuullinen (vanhaa ei kannata korjailla).
Kari oli jo ollut asian tiimoilta yhteydessä vakuutusyhtiöön puhelimitse ja täytettyämme vahinkoilmoituksen ja lähetettyämme sen korjaushinta-arvioineen ja valokuvineen saimme muutaman tunnin kuluttua myönteisen vakuutuspäätöksen. Joudumme siis kärsimään tästä vahingosta vain omavastuuosuutemme (ja henkisen kärsimykset viivästyksen vuoksi). Aika-arvio peräsimen valmistumiselle oli noin puolitoista viikkoa…
Perjantaina saimme huonoja uutisia: eteemme (telakointialueen ahtauden vuoksi) nostetaan vene, jonka korjausaika-arvio on kaksi-kolme viikkoa. Toivomme tosiaankin, että se on korkeintaan kaksi!
Melkoinen leväkasvusto oli päässyt tarttumaan Nereidin vesilinjaan marinoissa lepäilemisen aikana, itse pohja oli asiallisessa kunnossa. Melkoinen homma oli kuitenkin pestä pohja puhtaaksi (vesisateessa), koska saimme painepesurin - tosin varsin järeän sellaisen – käyttöömme vasta maanantaina.
Sää on ollut melko viileä (16 – 20 astetta, kaikki on niin suhteellista!) ja tuulinen. Sadettakin olemme saaneet lähes joka päivä – enemmän tai vähemmän. Eräänä kovatuulisena yönä tuuli otti niin pahasti mastoon, että koko Neeti tärisi ja vapisi. Melkein pelotti, että Neeti kaatuu…
Suuria laivoja tulee ja menee satamassa. Eräänä iltana (juuri silloin kovimman tuulen aikaan) seurasimme henkeämme pidätellen, kun valtavan kokoinen alus peruutti h-i-t-a-a-s-t-i laituriin. Täytyy siinä olla kapteenilla ja miehistöllä osaamista!
Olen ollut hiukan flunssainen, joten kävelylenkit ovat jääneet aika vähiksi. Olemme puuhastelleet veneellä. Aina löytyy jotain siivottavaa, tuuletettavaa, korjattavaa, kohennettavaa, kiillotettavaa…
Olemme seuranneet Suomen säitä – melkoisessa kelissä siellä on vappua odoteltu!
Meillä ei ole mitään erityisiä vappusuunnitelmia, jotain herkkuja virittelemme kuitenkin aattoillaksi ja vappupäivän brunssille.
Jos hyvä haltija voisi nyt toteuttaa yhden toiveemme, toivoisimme voivamme lennähtää Nereidin kanssa muutamaksi päiväksi venekerhon saaripaikkaan Särkilahteen vapun viettoon. Nauttisimme keväisestä luonnosta, siikaonginnasta, laiturilta pilkkimisestä, saunomisesta, grillaamisesta ja mukavasta seurasta. Nyt on oikeastaan ensimmäinen kerta, kun todella kaipaamme Suomeen - kurjista keleistä huolimatta.
Sunnuntaina menimme läheiseen kuppilaan katsomaan formuloíta, koska suomalaisten tilanne lähdössä oli varsin herkullinen. Tilasin valkosipulileivän (hyvää ja runsaasti) ja Kari salaatin. Pelkkää tomaattia ja sipulia...ohhohhoijaa!
"salaatti"

Rantaväylä, marina alhaalla oikealla




Ponta Delgada / viikko 16

Olin jo lukenut purjehdusoppaasta, että marinan konttori on suljettu viikonloppuisin toukokuun puoliväliin asti. Yritin Ponta Delgadaa lähestyessämme useita kertoja soittaa marinan konttoriin ja kutsua marinaa VHF:llä (olihan perjantai), mutta tuloksetta. Pitkäperjantaitahan täällä vietettiin, tietysti.
Laiturissa jututin lähellä olevan englantilaisveneen kipparia ja hän kertoi, että voisimme mennä ilmoittautumaan Security-kopille vanhan marinan puolelle. Se on niin kaukana, että päätimme jättää viranomaisille ilmoittautumiset seuraavaan aamuun. Raivasimme hiukan paikkoja ja söimme iltapalaksi tomaatti-juustokuorrutetut nakki-paputäytteiset tortillat. Hyvältä maistui, samoin kuin uni sen jälkeen!
Lauantaiaamuna marssimme sitten papereinemme ilmoittautumaan viranomaisille. Ensin näytimme passimme ja veneen rekisteritodistuksen GNR:n (Guarda Nacional Republicana = paikallinen poliisi), joka kirjasi tiedot tietokoneelle – minusta näytti että ihan tavalliseen tekstitiedostoon. Seuraavaksi siirryimme naapuritoimistoon (Immigration = Servico de Estrangeiros e Fronteiras), jossa passimme skannattiin, tietokoneelta tarkastettiin jotain passiemme perusteella ja tietomme kirjattiin taas koneelle.
Meitä kehotettiin menemään maanantaina marinan konttorille suorittamaan itse marinaan kirjautumisen. Siihen asti meillä ei ollut kulkukorttia laitureille eikä pääsyä suihkuihin (tai erillistä maksua vastaan kyllä). Kun kysyimme, joudummeko olemaan monta päivää laiturilla panttivankeina, meille kerrottiin, että yksi laitureille menevä portti on yleensä auki. Niin kuin sitten itse asiassa olikin. Muussa tapauksessa joutuisimme etsimään vartijan jostain päästämään meidät laiturille. Ällistelimme moista systeemiä – veneitä kuitenkin tulee satamaan muulloinkin kuin arkipäivisin virka-aikaan!
Byrokratiatarina jatkui sitten maanantaiaamuna. Marinan  konttorissa katsottiin ja kirjattiin ylös taas kerran veneen ja meidän tiedot. Sen jälkeen jouduimme menemään toistamiseen Immigrationiin marinan konttorista saamamme lomakkeen kanssa. Samasta lomakkeesta oli vielä muutama kopio lisää, mutta ne lupasi marinan konttori hoitaa oikeille tahoille.
Hiukan tästä satamasta: uusi marina on valtavan suuri ja laituripaikkoja on tyhjillään vaikka kuinka paljon. melko rauhatonta täällä on, sillä turisteja valas- ja delfiiniretkille kuljettavia aluksia pörrää satamasta ja satamaan tuon tuostakin. Eräs niistä ajoi useita kertoja ohi kovaa ja läheltä tehden todella ilkeät aallot. Kävimme huomauttamassa asiasta yrityksen lipunmyynnissä ja onneksi aluksen vauhti hiljeni sen jälkeen.
Matkustaja-aluksia on ollut pienen satamaa jakavan aallonmurtajan toisella puolen useina päivinä ja öinä . Suurin tähän asti on ollut noin 16-kerroksisen kerrostalon korkuinen superjahti. Vuorokauden ajan täällä pysähtyi myös 5-mastoinen suuri purjealus. Myös Christina Cruises-yhtiön alus viipyi täällä reilun vuorokauden - aivan meidän lähellämme - ja käytti jotain moottoria (äänekästä!!) melkein koko ajan.
Lisäksi meren puoleisen aallonmurtajan kupeessa on rahtisatama, jossa kuormia puretaan tai lastataan vuorokauden ympäri.
Satamassa on ruotsalaisvene, joka on ollut reissussa vuodesta 2013 saakka. Ovat kiertäneet Euroopan rantoja, Karibiaa ja Kanariaa ja viime talven he viettivät täällä Ponta Delgadassa. Oli kuulemma ollut kylmää, tuulista ja sateista.
115-jalkainen Swan naapurina


Muutaman vuorokauden vieressämme oli 115-jalkainen englantilainen Swan, Shamanna nimeltään. Henkilökunta (3 nuorta miestä ja 2 naista) pesi, hinkkasi, puunasi ja kiillotti venettä monta päivää aamusta iltaan. Googletin kyseisen veneen. Kävi ilmi, että kyseessä on vuonna 116 valmistunut alus, joka tekee nyt charterpurjehduksia vaatimattomaan 80.000 € + kulut hintaan….

Matkustaja-alusten matkailijat näkyvät katukuvassa. Laivan ollessa satamassa ja kaupungilla ihmisiä on vilisemällä, ja kun laiva on lähtenyt, on paljon rauhallisempaa.
Saniteettitiloihin mennään kahdesta eri ovesta. Toisen takana on pyykkitupa WC-tilat ja kylmät suihkut. Toisen oven takana on 8 suurta, melkein pienen yksiön kokoista yhdistettyä WC-ja suihkukoppia. ”Yksiöön” sisään mennessä on ensin käytävä, jonka varrella on WC. Seuraavana on ruhtinaallisen kokoinen pukeutumistila ja perimmäisenä suihkutila. Kaikki pelkkää betonia! En myöskään ainakaan ensimmäisellä yrittämällä onnistunut saamaan täältäkään lämmintä suihkua. Seuraavalla kerralla sentään ymmärsin (Karin ohjeen perusteella) kääntää nuppia oikeaan suuntaan. Pitkän odotuksen jälkeen sitä lämmintä vettäkin tuli.
Olemme rampanneet väsyksiin asti lähistön katuja etsien ja tutkien ruokakauppoja. Pieniä ”supermarketteja” on useita, mutta niiden valikoimat ovat uskomattoman suppeat. Suomen ”yhden K:n” kaupat pesevät tarjonnallaan nämä supermarketit mennen tullen.  Pari suurta hypermarkettia on vähän kauempana, runsaan puolen tunnin kävelymatkan päässä. Olemme käyneet molemmissa nyt kerran ja tulemme jatkossakin hakemaan sieltä niitä tuotteita, jota lähikaupoista ei saa. Valtavan suuri tori (tai halli, miten sitä nyt sitten haluaakin nimittää) palvelee hyvin vihannes-hedelmä- ja juusto-ostoksissa.  
Jalkakäytävät ovat kauniisti kivettyjä ja lähes jokaisen kadun jalkakäytävällä on omanlainen kuviointinsa. Rannan suurten uusien hotelli- tavaratalo- ym. rakennusten takana talot olivat vanhoja, matalia ja pääsääntöisesti hyväkuntoisiakin. Pieniä kauppoja on runsaasti talojen alakerroissa.  
Vanhat kadut ovat kapeita ja suurin osa niistä yksisuuntaisia – eipä niille kahta autoa rinnakkain kunnolla mahtuisikaan! Viikon verran katuja tallusteltuamme hoksasimme, että jotain tästä kaupungista puuttuu: liikennevalot. Kaikilla kävelyillämme olemme nähneet vain muutamat liikennevalot.
Puistoja ja istutuksia tässä keskusta-alueella on niukasti ja kukkivia kasveja on näkynyt vain muutamaa lajia. Ilmeisestikään palmut eivät täällä viihdy, koska niitä emme ole nähneet laisinkaan.
Autokannasta huomiotamme on kiinnittänyt autojen väritys. Kun manner-Portugalissa autot olivat akselilla valkoinen-harmaa-musta, tällä on lisäksi jonkin verran kirkkaanpunaisia autoja - muita värejä näkyy todella harvoin.
Eräänä iltapäivänä pikku aukiolla aika lähellä marinaa oli mies soittamassa trumpetilla ja vetopasuunalla jazzia. Aurinko paistoi, pikkupoika jammaili antaumuksella soittajan edessä ja meillä oli mahtava fiilis. Näiden hetkien ja kokemusten takia kannattaa reissata ja vähän välillä kärvistelläkin hankaluuksien kanssa! Toisen kerran pääsimme nauttimaan musiikkielämyksestä, kun vanhanaikaisiin kansallispukuihin (?) pukeutunut miesjoukko istui olusilla erään ravintolan terassilla. He soittivat ja lauloivat antaumuksella vanhaa kansanmusiikkia.
Meillä oli ankara urakka raivata perälaatikko tyhjäksi peräsinongelman korjausta ajatellen. Se tietysti poiki perähytin uudelleenjärjestelyn, että saimme kaiken tavaran taas ”piilotettua” jonnekin pois jaloista.
Ensimmäisenä lauantaipäivänä kiertelimme taas kaupungilla ja löysimme mukavan näköisen ruokapaikan pienen syrjäisen kadun varrelta. Ravintola oli valmistautumassa ristiäisjuhliin, ja sisätilat oli katettu ja koristeltu kauniisti. Voimme kuitenkin aterioida ulkosalla. Ruoka olikin erinomaisen maukasta (mielestäni paras ulkoruokinta koko matkan aikana!) ja annokset runsaat. Kari popsi pihvin ja minä chorizomunakkaan. Paluumatkalla satoi hiukan, kuten aamullakin ja edellispäivänä.
Olin lauantai-iltana vääntänyt blogia varten tekstin purjehduksesta tänne Ponta Delgadaan ja illalla läksimme etsimään mukavaa WiFillä varustettua kuppilaa sen julkaisemiseksi. Monet rannan ravintolat huudattivat musiikkia todella kovaa ja joissakin tupakoitiin sisällä(!). Valitsimme yhden miellyttävän ja rauhallisen näköisen ravintolan. Katsoimme sen ulkopuolella WiFi-kentän voimakkuutta ja hyvältä näytti. Tilasimme oluet ja sitten… WiFi ei toiminut sitten millään! Yhteys näytti olevan päällä ja tolpat täysillä, mutta internetyhteyttä ei ollut. Henkilökunta kävi vuoron perään ihmettelemässä asiaa ja vihdoin boottasivat reitittimenkin, mutta data ei liikkunut. Blogin julkaisu jäi siis myöhemmäksi. No, onneksi televisiossa oli juuri menossa Formula1-kisat ja Karilla riitti katsomista minun jumpatessani tietokoneen kanssa. (Bottas kolmas ja Räikkönen neljäs).
Katsoimme piruuttamme säätä Cascaisissa: aurinkoista ja hellelämpötiloja jatkuvasti.  Täällä on ollut huomattavasti viileämpää. Pilvisinä päivinä ehkä noin 18 astetta, muutamana aurinkoisena iltapäivänä reilusti yli 20. Ennusteet ovat luvanneet jatkuvasti alle 20 asteen lämpötiloja ja sadetta lähes joka päiväksi. Onneksi nämä ennusteet ovat olleet varsin pessimistisiä toteutuneeseen nähden. Sadetta on tullut vain muutamia kertoja, pelkkiä kuuroja ja nekin useimmiten illalla tai yöllä.
Aiemmin mainitut ruotsalaiset, samoin kuin muutamat muutkin, joiden kanssa olemme jutelleet, varoittelivat saksalaisesra Thomaksesta jonka kanssa laitoimme veneen nosto- ja korjausasian vireille. Saattaa kuulemma olla kallis. Pidämme siis huolen siitä, että saamme kunnolliset kustannusarviot, mikäli häneltä jotain työtä tilaamme. Hiukka jo tuntui hassulta, kun kävimme ostamassa pari köysivapautinta, uuden skuutin isopurjeelle ja 3-reivinarun ja pienen palan tiikkiä. Lasku oli 380,35 ja alennusta emme saaneet kuin sen 35 senttiä! On kuulemma niin kallista tuoda tänne Azoreille tavaraa jaa niin hiljaista suuren osan vuotta… niin varmaan onkin, mutta silti…
Ohjausongelmastamme: Kävimme maanantaina jututtamassa yllä mainittua paikallista venealan yrittäjää ja kerroimme ongelmastamme. Hän kävi myöhemmin päivällä Nereidissä katsomassa tilannetta ja totesi saman kuin mekin eli että vene on nostettava ylös. Tilanne on kuulemma huono, sillä talvella, kovalla tuulella, oli rahtisatamassa ollut alus sementtilastissa. Tuuli oli puhaltanut sementit suoraan marinaan ja veneitä on pitänyt siitä alkaen putsata telakalla eikä urakka ole vieläkään valmis. Telakointialueelle on jonoa ja venepukeista pulaa (!!!).
Neeti telakalla "iltavalaistuksessa"



Torstai-iltana saimme tiedon, että Neetin nosto onnistuisi mahdollisesti perjantaina. Perjantai-iltapäivällä Neeti sitten saatiinkin ylös. Onneksi oli tuuleton päivä ja pääsimme helposti nostopaikalle. Ensimmäinen mutka matkassa oli se, että nosturi hukkasi virtansa edellistä venettä siirtäessään. Viimein se saatiin käyntiin auton akkujen avulla apukaapeleilla. Neeti saatiin nostetuksi ylös ja paikalleen – ja  heti sen jälkeen, kun pukit oli saatu asetettua paikalleen, laite sippasi taas! Nosturi jäi siis viikonlopuksi meidän ympärillemme.






Päällisin puolin näyttää siltä, että jokin on tosiaankin osunut peräsimeen. Siitä on karissut maalia noin kolmen-neljän kämmenen kokoiselta alueelta ja se ón vääntynyt. Lisäksi alakiinnitys lonksuu jonkin verran.




Kari on tehnyt maanantaita ajatellen sen, mitä etukäteen on tehtävissä peräsimen purun kanssa. Irrottanut peräsimen levennysosan, avannut alakiinnityksen ja taistellut kvadrantin purkamiseksi. Pari pulttia kahdeksasta  jumittaa, niille joutunee kai antamaan hiukan lämpöä, jotta saadaan kvadrantti irrotettua.




Telakointialue on aika pieni ja ahdas. Sähköä on saatavilla aivan Neetin vierestä, mutta vesi on kauempana, maassa olevan luukun alla. Testatessa vesi näytti aika ruosteiselta – kyseistä hanaa ei ehkä ole käytetty vähään aikaan. Onneksi Kari täytti vesitankin laiturissa, joten pärjäämme jonkin aikaa ilman lisävettä.
WC- ja suihkutilat ovat noin 7 minuutin kävelymatkan päässä. Hiukkasen haastetta tulee olemaan tässä maissa asumisessa, kun veneen omaa WC:tä ei voi käyttää. (Ei ole tietenkään huuhteluvettä eikä septitankin tilavuuskaan ikuisuuksia riittäisi!)
Näkymä Neetin istumalaatikosta telakointialueella
Ensimmäisenä iltana, ollessamme jo menossa nukkumaan, kuulimme huutelua veneen ulkopuolelta. Kömmimme ihmeissämme katsomaan, että mistähän on kyse. No, vartijahan siellä oli kierroksellaan ja todettuaan, ettemme olleet roistoja, nosti meille peukkua. Tuntui mukavalta, että tässä telakan syrjäisessä nurkassakin vartiointi pelaa!
Huomenna maanantaina pääsemme toivottavasti eteenpäin peräsinongelmamme ongelmanselvitys- ja korjausoperaatiossa!

Cascais - Ponta Delgada


Niin siinä sitten kävi, ettei tullut Santa Marian Vila do Portoa vaan São Miguel ja Ponta Delgada.
Syynä tähän olivat ennusteiden vastaiset vastatuulet ja ohjausjärjestelmän pettäminen 530 mailin purjehduksen jälkeen. Ennusteet lupasivat meille max. 9 m/s tuulia ja vain loppuvaiheessa hiukan vastaista. Toisin kävi. Vastaista riitti ja enimmillään tuulta oli 17 m/s ja varsin usein 12 – 13 m/s tuulikulman ollessa koko ajan 60 astetta. Tuulen voimakkuuden ja suunnan ailahtelu aiheutti melkoisen määrän purjesulkeisia.

Ohjauksen pettämisen jälkeen jouduimme käyttämään ohjaukseen tuuliperäsintä, joka sinänsä toimi hyvin. Valitettavasti vain sillä luoviminen oli hankalaa ja moottorilla ajettaessa jouduimme ohjaamaan hankalassa asennossa käsin.

Tässä vaiheessa päätimme mennä Ponta Delgadaan, jossa on todennäköisemmät mahdollisuudet saada vika korjatuksi.  Kaikkiaan matkaa kertyi 836 mailia ja aikaa kului 179 tuntia eli seitsemän ja puoli vuorokautta.! Linnuntietä matkaa olisi ollut 767 mailia, joten ”luovihukkaa” tuli 69 mailia.

Tämä legi hankaluuksineen pääsee kyllä heittämällä epämiellyttävien Top Ten-joukon kärkisijoille!

Tässä tarkemmin matkan etenemisestä: 1. vuorokausi: Läksimme Cascaisista perjantaina 7.4. klo 9.15 jätettyämme Karin ”hienon” polkupyörän kiitoskirjeen kera moottorin asentajille. Sää oli aurinkoinen ja lämmin. Toisaalta olimme hiukan haikealla mielellä jättäessämme puolen vuoden talvikotimme, toisaalta taas mielessä pulppusi riemu matkan jatkumisesta ja uusista paikoista ja seikkailuista.

Tuuli oli kevyttä ja sekalaista, välillä moottoroimme ja välillä yritimme purjehtia kehnolla menestyksellä. Ensin teimme etähavainnon delfiineistä, myöhemmin ne kävivät pari kertaa ihan lähelläkin. Teimme myös ensimmäiset havainnot Portugalin sotalaivoista. Veden lämpötila oli syviin vesiin päästyämme yllättäen 17 astetta - satamassa se oli vain 13,1.

Noin kello 16 saimme viimein purjeet vetämään mukavasti. Laivaliikenne pitkin Portugalin rannikon väylää oli todella vilkasta. Hieno iltarusko ja kirkas kuutamo alkuyöstä. Bikinipurjehduspäivä. Mailisaldo 123 M.

2. vuorokausi: Yöllä nousi sumu ja kosteutta tuli valtavasti kannelle ja sitlooraan. Aamun valjetessa päivä kirkastui ja ”luovimme” täysmyötätuuleen  genaakkerilla noin kolmen solmun nopeudella. Kiirettähän meillä ei ollut minnekään.

Delfiinit kävivät taas leikkimässä Nereidin kanssa.  Kuinka sitä aina vain uudelleen ja uudelleen jaksaakin riemastua niiden näkemistä ja leikkien seuraamisesta! Kari laittoi vieheen pyytämän tuoreen kalan toivossa. Ei tullut kalaa. Vettä oli alla jo yli 4000 metriä ja meri oli huimaavan sininen.

Vaihdoimme auringon laskettua genaakkerin 2-reivattuun isoon ja vähän reivattuun genoaan. (Purjehdimme yöllä pienin purjein, koska meitä on vain kaksi ja toinen on unten mailla. Pimeässä on ikävää, jos tuuli yllättäen ja nopeasti nousee kovaksi ja tulee kiire pienentää purjeita.) Meri oli todella kuoppainen.








Tiira matkusti tuuliperäsimen (ei käytössä) päällä istuen illan ja yön ja lensi aamulla omille teilleen. Laivoja näkyi vain muutama päivällä, yöllä ei ainoatakaan. Päivän saldo 102 mailia.








3. vuorokausi: Pilvinen aamu, hiukan aurinko kuitenkin välillä kurkisteli pilvien takaa. Delfiiniparvet kävivät taas moneen otteeseen leikkimässä Neetin kanssa ”hipaisusta ei oteta”- leikkiä keulan edessä. Keltarintainen pikkulintu kävi levähtämässä Neetin kannella.

Etenimme koko päivän purjein kevyehkössä tuulessa. Jouduimme käynnistämään koneen kello 19 tuulen hiipuessa.  Kalaa ei tullut vieläkään yrityksestä huolimatta. Sekavaa aallokkoa tuli jostain koko yön. Mailisaldo 115.

4. vuorokausi: Nostimme purjeet kello 6:30 ja kello 8 isopurje reivattiin. Saimme myös matkaseuraa: Keltavästäräkki (? -  ei ole lintukirjaa mukana) tupsahti kyytiin ja viivähti hyvän tovin seuranamme. Se liikuskeli pelottomasti sprayhoodin alla etsiskellen syötävää kukasta ja ikkunan saumoista. Jotain se taisi löytääkin, koska se virkistyi silmin nähden. Aikanaan -  istuttuaan jopa minun olkapäälläni – se jatkoi matkaansa, minne lie.


Sää oli pilvinen ja lämmin, iltapäivällä saimme sadekuuroja ja niiden myötä välillä ärhäköita tuulenpuuskia ja välillä kevyttä tuulta. Reivausta ja reivin purkua, sitten lopulta tuuli kääntyi vastaiseksi ja hyytyi.  Siis konehommia taasen. Ei kalaa.

Illalla jostain ilmestyi haarapääskyjä lentelemään Nereidin ympärillä. Eivät kuitenkaan tulleet kyytiin. Meri oli yöllä yllättäen täysin tasainen! Päivän saldo 126 M.

5. vuorokausi: Yöllä kirkastui. Vauhdikasta purjehdusta. Aamupäivällä tuulta 10 – 13 m/s ja etenimme pelkällä reivatulla fokalla. Iltapäivällä 16 m/s tuulessa fokasta oli ulkona enää piskuinen nurkka. Nereidi eteni hyvää vauhtia ja vauhdin hurmassa huudatimme Tuure Kilpeläistä kilpaa tuulen kanssa.


Hurma loppui kahden maissa, kuin tuuli moinasi ja kääntyi vastaiseksi. Jouduimme purjehtimaan yli 90 astetta väärään suuntaan kovassa aallokossa. Vettä satoi kaatamalla. Totesimme, ettei maksa vaivaa purjehtia hatelikkoon ja asetuimme piihin. Pääskypoloinen tuli levähtämään kannellemme. Pitkä matka reppanalla oli lähimpään rantaan (260 M)!




Puolentoista tunnin piissä olon jälkeen pääsimme taas fokalla etenemään suunnilleen järkevään suuntaan. Delfiinit nautiskelivat merenkäynnistä ja tekivät kuperkeikkoja ja valtavan pitkiä hyppyjä aallokossa. Liitäjät pitivät meille lentonäytöksiä ja haarapääsky piipahti sitloorassa ja jatkoi sitten matkaansa jonnekin.

Alkuillasta tuuli taas laantui ja kääntyi vastaiseksi. Piihin siis uudelleen noin tunnin ajaksi, jonka jälkeen purjehdus jatkui luoteeseen (!) päin. Onneksi puoliltaöin pääsimme taas etenemään melkein oikeaan suuntaan. Yhden-kahden maissa, ollessani nukkumassa, heräsin yht’äkkiä tavallisesta poikkeavaan kolahdukseen ja huusin Karille, että mitä tapahtui. Sitlooraan ei ollut kuulunut mitään.

Muutaman tunnin kuluttua Kari ajatteli armahtaa autopilottia ja ohjata käsin – ja ruori olikin aivan hervoton. Ei ollut muuta tehtävissä kuin ottaa tuuliperäsin käyttöön. Se ei ollutkaan ihan yksinkertainen juttu, sillä aallokko oli melkoisen korkeata eikä pimeys tietenkään mitenkään helpottanut asiaa. Pitkän taistelun jälkeen se onnistui.

Tässä vaiheessa päätimme muuttaa suunnitelmaa ja purjehtia suoraan Ponta Delgadaan saadaksemme Neetin taas kuntoon. Vettä satoi loppuyönä moneen otteeseen, tuuli oli edelleenkin reipasta ja aallokko korkeata. Vuorokauden saldo 106 mailia.

Karin selvitys ohjausongelmasta: Yövahdissa ollessani Arja kertoi kuulleensa kovan tömähdyksen klo 01.00, jota en kuitenkaan muun kohinan ja metelin vuoksi sitloorassa havainnut.  Jonkin ajan kuluttua kiinnitin huomion automaattiohjauksen poikkeavaan kevyeen ääneen. Tuulen nopeus oli tällöin lokikirjan mukaan 9 – 13 m/s SW, siis  kulkusuuntaan nähden täysvastainen.  Isopurje oli 2-reivissä ja fokka 1/3 rullalla. 

Otin veneen käsiohjaukseen jolloin ruori tuntui mielestäni poikkeavan tavanomaisesta.  Kytkin kuitenkin automaattiohjauksen uudelleen päälle.  Koska ohjauksen ääni oli poikkeava aloin seurata tilannetta kuulostelemalla ja miettimällä olisiko ohjauksen hydraulijärjestelmästä syystä tai toisesta öljy vähissä. Niinpä otin veneen uudelleen käsiohjaukseen, kääntelin reilusti puolelta toiselle huomatakseni, ettei ruori pitänyt lainkaan tai vain osittain.  Otin ohjausyksikön auki jolloin saatoin todeta, että ruorista ohjaus toimi ulosmenevään akseliin saakka. Siispä vika täytyi olla peräsinakselin katkeaminen tai akselin irtoaminen peräsimestä.

Otimme tuuliperäsimen käyttöön.  Isoin työ oli saada aallokossa ohjausperäsimen saaminen paikalleen, sillä emme olleet kiinnittäneet sitä vaihtelevien tuulien vuoksi vielä lainkaan. Toisekseen automaattiohjaus oli hoitanut hommansa varsin vaivattomasti näissä vastaisissa tuulissa.  Onneksemme meillä oli tuuliperäsin, muutoin olisimme olleet tosi suurissa vaikeuksissa, sillä varaohjausjärjestelmästä tässä tapauksessa ei olisi ollut mitään hyötyä.
"Koitka nousee merestä"

6. vuorokausi: Aamulla purjehdimme ensin pelkällä isolla, mutta koska vene kulki kovasta tuulesta huolimatta ”kyljittäin”, otimme moottorin avuksi. Yks’kaks tuuliperäsin lakkasi kokonaan tottelemasta ja hetken aikaa olo tuntui jo aivan epätoivoiselta. Onneksi syy oli siinä, että Neetin oma peräsin oli jotenkin kääntynyt aivan toiseen reunaan ja vänkäsi vastaan. Varmistimme peräsimen pysymisen keskellä ruorilukituksen lisäksi köyttämällä ruorin kiinni. 

Iltapäivällä tuuli kääntyi taas vastaiseksi ja totesimme luovimisen tuuliperäsimen kanssa kovassa aallokossa äärimmäisen hankalaksi ja turhauttavaksi. Se ei todellakaan ole mikään helppo homma, varsinkin kun veneen omasta peräsimestä ei ole apua vastakäännöksissä. Opimme sen kuitenkin: Moottori käyntiin, Kari kääntää venettä kieli keskellä suuta vastaiseen (vene kääntyy hidastakin hitaammin) ja toiselle halssille ja minä kiskon skuutteja minkä jaksan…

Soitin lopulta Suomen meripelastukseen ja kysyin tuuliennusteita lähipäiviksi, ettemme luovisi juuri väärään suuntaan. (Vaikka meillä on satelliittipuhelin, emme ennen lähtöä ehtineet saada tilaamaamme Skyfile-yhteyttä säätietojen hankkimista varten.) Puhelu meni Turkuun ja selitin tilanteemme. Sieltä soitettiin meille hetken kuluttua takaisin. Kuluvana päivänä 14-15 solmun länsituulta ja seuraavana päivänä 3-6  solmun lounaistuulta.

Vaikka tuulensuunnat eivät meitä ilahduttaneetkaan (vastaista!), meitä lohdutti kuitenkin se, ettei mitään myräkkää olisi tulossa. Ja ehkäpä onnistuisimme ohjaamaan kevyessä tuulessa tuuliperäsimen melalla mottoroitaessa. (HUOM! Nyt tiedämme, että kyseinen ennuste meni pieleen sekä tuulensuuntien että voimakkuuksien osalta!)

Siispä luovimme, paremmalle halssille noin kaksi tuntia, huonommalle noin tunnin. Kovin pitkiä nukkumatuokioita ei siis kumpikaan saanut. Vuorokauden saldo 101 M. 

---Tässä välissä hiukan yövahtiasiaa. Meillä ei ole mitään etukäteen sovittuja vahtivuoroja. Illalla menee ensin nukkumaan se, joka olettaa mahdollisesti saavansa unen päästä kiinni. Useimmiten nukkuja herää ihan itse tunnin-kahden kuluttua ja kömpii kannelle. Tarkastamme tilanteen, teemme tarvittavat toimenpiteet (vendaus, ei-kiireelliset purjeiden vaihdot, reivaukset tai reivauksen purut) ja toinen menee sitten nukkumaan. Ja sama uudelleen. Toki joskus toista joutuu herättelemään kesken unien kiireellisiin edellä mainittuihin puuhiin. Valitettavasti tällä legillä meno on ollut korkean ja välillä sekavan aallokon ja puuskaisen tuulen vuoksi epävakaata ja nukkuminen on ollut kevyttä ja huonoa. - Tietysti päivällä käydään myös välillä nukkumassa. ---

7. vuorokausi: Kuutamopurjehdusta. Aamuyöllä tuuli hiljalleen kääntyi lounaalle ja aallokko tasoittui jonkin verran. Matka alkoi hiljalleen edetä emmekä enää hinkanneet suunnilleen samassa kohti. (Pahimmillaan pääsimme kolmen tunnin luovilla - 2h toisella ja 1h toisella halssilla - vain pari mailia kohti päämäärää!)

Aamulla totesimme iloksemme, että pääsimme etenemään suoraan kohti São Miguelia! Iltapäivällä AISista koko matkan ensimmäinen havainto kanssapurjehtijasta: 144-jalkainen Frederyk Chpin matkalla kohti Malagaa.

Iltapäivällä olimme taas kerran vastatuulessa. Muistiinpanoissani on laskelma: Luovittu 25 h 10 min., edetty kohti Ponta Delgadaa 63 mailia. Turhauttavaa! Seuraava muistiinpano klo 18, kun tuuli oli meille vaihteeksi suotuisa: ”Olisi todella rentouttavaa ja leppoisaa menoa, jos ei harmittaisi tuo ohjausasia.”

Varauduimme siihen mahdollisuuteen, että tuuli laantuu ja joudumme moottoroimaan loppumatkan. Illan hämärtyessä päätimme tyhjentää yhden polttoainekanisterin tankkiin. Meri oli siedettävän tasainen, mutta niin vain kävi, että saimme menemään vain noin 15 litraa ja sitten alkoikin jo veneen keinuessa polttoainetta roiskua kannelle. Se siis siitä sitten.

Taas kerran haarapääsky kävi tekemässä kunniakierroksia Nereidin ympärillä. Tuuli oli sen verran leppoisa, että päätimme matkan edistämiseksi purjehtia yön yli reivaamattomalla isopurjeella ja täydellä genoalla. Virhe! Kahden maissa alkoi taas viuhottaa. Ensin vaihdoimme kiireesti genoa fokkaan ja pian sen jälkeen oli pakko laskea isopurje alas.

Matka jatkui pelkällä fokalla päivänkoittoon saakka, jolloin tuuli kääntyi TAAS vastaiseksi. Moottori taas hommiin ja lisäksi keikutuksen vähentämiseksi nostimme ison 3-reivattuna. Matkaa jäljellä enää 57 mailia! Vuorokauden saldo 102 mailia.

8. vuorokausi: Aamupäivällä pääsimme kolmisen tuntia iloisesti genoalla suoraan kohti Ponta Delgadaa. Valitettavasti melkein heti sen jälkeen, kun São Miguelin silhuetti tuli näkyviin, tuuli kääntyi vastaiseksi ja purjehdus loppui siihen.






Nyt meillä oli huoli siitä, että meidän pitäisi päästä valoisan aikaan satamaan. Vieraaseen satamaan meno pimeällä ei ole koskaan miellyttävää, ja tilapäisohjauksen varassa pelottava ajatus. Moottoroimme siis loppumatkan eli 29 mailia ohjaten käsin tuuliperäsimellä.





Kari oli tehnyt tuuliperäsimen kahvaan pienen jatkovarren lasten leikkihaavin varresta. (Kyseinen haavi oli mukana siksi, että sillä voisi kätevästi onkia ylös veteen pudonneita uppoamattomia esineitä, kuten esimerkiksi käsineitä, lippalakkeja, kenkiä ynnä muuta. Nyt se pääsikin paljon tärkeämpään tehtävään!) Melko hankalassa asennossa veneen perässä kököttäen ohjailua piti tehdä. Vuorottelimme ja menihän se siinä.







Onneksi Ponta Delgadaan on tehty uusi tilava marina, jossa oli paljon tyhjää tilaa. Emme uskaltaneet kuvitellakaan näin heikolla ohjattavuudella etsivämme paikkaa peremmältä satamasta, vaan ajoimme suoraan ensimmäiseen paikkaan. Melko altis se on sekä tuulelle (toivottavasti ei ala tuulla kovaa!) että ohiajavien alusten aalloille, mutta ei voi mitään. Neeti oli kiinnitetty laituriin kello 20.15 ja me saatoimme huokaista helpotuksesta. Koettelemus onnellisesti ohi!

Cascais / viikot 13 ja 14 (Lähtö Azoreille?)


Maanantai oli vielä viileähkö (16 astetta), mutta sen jälkeen sää on lämmennyt. Tällä viikolla on ollut jopa 25 astetta. Nautinnollista! Kauempana merellä on taas ollut kovia tuulia, koska meitä on ollut taas ihasteltavaa aallonmurtajaan lyövissä mainingeissa.
Purjemaakari apureineen tuli maanantaiaamuna jopa ennen aikojaan! Treffit olivat yhdeksältä ja he koputtelivat kanteen jo varttia vaille. Olimme varautuneet noin puolen tunnin myöhästymiseen, joten emme olleet edes ottaneet purjepeittoja vielä auki. No, joka tapauksessa purjetta nostettiin ja aseteltiin ja väänneltiin ja käänneltiin. Viimein herra ymmärsi, että kaikki ei ollut ihan kunnossa. viimein päädyimme siihen, että ensin siirretään yksi juoksija reivirei´än luota ylemmäksi ja testataan sitten uudelleen purjeen istuvuutta.
Kaveri lupasi tulla iltapäivällä tekemään siirron. Eipä (tietenkään!) tullut. Kävimme peräämässä asiaa ja tulihan hän sitten, teki muutoksen ja sovimme muista korjaustoimenpiteistä. Takaliikin reivireikää piti siirtää parikymmentä senttiä alemmaksi, jotta puomi saatiin vaateriin. Purjeen piti olla valmis seuraavana päivänä ennen klo 12, mutta eipä ei. Siinä olikin ”so much work”. Hän lupasi toimittaa sen meille seuraavana päivänä klo 14. Eipä tullut ei. Marssimme liikkeeseen ja haimme sen itse. Onneksi se nyt istuu hyvin ja asia on viimein loppuun käsitelty!




Meidän piti ostaa reivausta varten 1,5 metriä skuuttiköyttä, mutta sitä myytiin vain metreittäin… kassakone ei osannut laskea puolia metrejä! Purjeoperaation päättymisen kunniaksi päätimme juoda puolen litran sangria-annoksen, mutta sitäkään ei saanut puolikasta…naureskelimme sille, ettei meille mitään puolikkaita myydäkään. Hyvin maistui hellepäivänä se kokonainen litrakin, ei siinä mitään.



Olimme ajatelleet käydä Anna-Liisan  ja Pinnin kanssa pikku purjehduksella tiistaina. Siitä ei tullut mitään, sillä meillähän ei ollut sitä isopurjetta ja toisaalta, lahdella oli sotaharjoitus. Baia-hotellin edustan aukio oli täynnä sotilastelttoja, lahdella pörräili sotilaskumiveneitä ja ankkurissa oli kuusi sotalaivaa. Tiedustellessani asiasta marinan konttorista minulle sanottiin, ettei sinne voi mennä pörräilemään kahteen päivään. Tyydyimme siis ruokailemaan Neetissä ja käymään kävelyllä ihailemassa puistoa ja sen lintuja.

Toripäivänä torilla oli suuret joukot pieniä, noin 8 -9-vuotiaita koululaisia. He kulkivat ympäriinsä muistivihkojensa kanssa, tutkivat ja haistelivat vihanneksia, hedelmiä ja yrttejä. Ilmeisesti meneillään oli tunnistustehtävä. Ääntä ja intoa näytti riittävän!
Torstaina kävimme täyttämässä kansalaisvelvollisuutemme eli äänestämässä Suomen suurlähetystössä Lissabonissa. Kävelimme aurinkoisessa säässä Alcantaran juna-asemalta suurlähetystöön ja sieltä Estrela-kirkon ja –puiston kautta keskustaan. Matkan varrella ällistelimme taas kerran kerrostalojen seiniin ripustettuja ilmastointi/ilmalämpöpumppuja. Ne eivät todellakaan kaunista taloja. Suomessa ei julkisivulautakunta ikikuuna päivänä sallisi moisia virityksiä.
Söimme myöhäisen lounaan vanhassa tutussa InTime-ruokapaikassa ja tyytyväisinä palasimme takaisin Cascaisiin.

Satamaan tuli suomalainen JollyOcean-vene, joka on matkalla kotiinpäin kahden vuoden reissultaan Karibialla ja Kanarialla.

Estorilin rantabulevardin varrella olevalle hiekkarannalle on ilmestynyt lepotuoleja ja kaislakattoisia aurinkovarjoja -  ja auringonottajia ja uimareitakin alkaa olla jo liikkeellä. Turistilaumoista nyt puhumattakaan. Eräässä komeassa linnassa rannalla kuvattiin jotain elokuvaa.

Sunnuntaina kävimme CascaiShopping-ostoskeskuksessa ostamassa Karille märkäpuvun. Melkoinen urakka oli sopivan löytämisessä… sovittaminen oli pelkkää tuskaa. Varsinkin kun ensin sovitimme niitä takaperin ja kummastelimme, miksi ihmeessä kaikki kuristavat kaulaa…. Puku löytyi lopulta ja maksoi kokonaiset 34,90 €!

Tietotekniikkajumpat jatkuvat. Viimein sain SPOT-sijaintitiedot menemään suoraan blogin kartalle. (Eikä se mikään vaikea juttu ole, kun sen tietää. Mistään vain ei löytynyt ohjetta ja yrityksen ja erehdyksen metodi on kohtalaisen vaivalloinen.)
Satelliittipuhelimemme SIM aktivoitiin huhtikuun alussa ja nyt sitten jumppaamme sen kanssa. Emme saa tekstiviestejä kulkemaan millään taialla ja nyt vaikuttaa siltä, että meiltä on jäänyt yksi datakaapeli kotiin. Saa nähdä mitä tämän asian kanssa edetään.
Lähtöön valmistautuminen jatkui edelleen. Kari roudasi marinan konttorin luona olevalta polttoaineasemalta dieseliä mummokärryllä kanisteri kerrallaan lisäpolttoaineeksi. Minä järjestelin ja inventoin kuivamuonavarastot ja tein hankintalistat. Olemme ostaneet jokaisella kauppareissulla jotain täydennystä varastoon. Toki Azoreilta saa kaikkea mitä täältäkin, mutta muonaa täytyy olla yllättävien tilanteiden varalta reilusti ylimääräistä.
Pyykit on pesty ja tavaroita on järjestelty paikalleen. Kari on alkanut seurata säätietoja ja nyt odottelemme sopivaa sääikkunaa lähtöön.

Torstai 6.4.: Eilisiltana kävimme JollyOceanissa jutustelemassa ja toivottamassa heille hyvää matkaa. He lähtivät tänä aamuna kohti pohjoista.
Me roudasimme tänään mummokärryllisen, repullisen ja olkakassillisen evästä Neetiin – ja taas kaikki saatiin piilotettua jonnekin. Veneiden kyky ”niellä” tavaroita on ällistyttävä!
Tämänhetkisten tuuliennusteiden perusteella näyttää siltä, että pääsemme lähtemään huomisaamuna kohti Azoreiden Santa Maria–saarta ja Vila do Porto-satamaa. Matkaa on 752 mailia. Mikäli pääsemme etenemään laskennallista 5 solmun keskinopeutta, meidän pitäisi olla perillä torstaina..
Kiinnostuneille tiedoksi, että ”Sijaintimme kartalla” kohdasta pitäisi näkyä etenemisemme. Käynnistämme SPOTin kaksi kertaa vuorokaudessa.