Olin jo lukenut purjehdusoppaasta, että marinan konttori on
suljettu viikonloppuisin toukokuun puoliväliin asti. Yritin Ponta Delgadaa
lähestyessämme useita kertoja soittaa marinan konttoriin ja kutsua marinaa
VHF:llä (olihan perjantai), mutta tuloksetta. Pitkäperjantaitahan täällä
vietettiin, tietysti.
Laiturissa jututin lähellä olevan englantilaisveneen
kipparia ja hän kertoi, että voisimme mennä ilmoittautumaan Security-kopille
vanhan marinan puolelle. Se on niin kaukana, että päätimme jättää
viranomaisille ilmoittautumiset seuraavaan aamuun. Raivasimme hiukan paikkoja
ja söimme iltapalaksi tomaatti-juustokuorrutetut nakki-paputäytteiset
tortillat. Hyvältä maistui, samoin kuin uni sen jälkeen!
Lauantaiaamuna marssimme
sitten papereinemme ilmoittautumaan viranomaisille. Ensin näytimme passimme ja
veneen rekisteritodistuksen GNR:n (Guarda Nacional Republicana = paikallinen
poliisi), joka kirjasi tiedot tietokoneelle – minusta näytti että ihan
tavalliseen tekstitiedostoon. Seuraavaksi siirryimme naapuritoimistoon
(Immigration = Servico de Estrangeiros e Fronteiras), jossa passimme
skannattiin, tietokoneelta tarkastettiin jotain passiemme perusteella ja
tietomme kirjattiin taas koneelle.
Meitä kehotettiin menemään maanantaina marinan
konttorille suorittamaan itse marinaan kirjautumisen. Siihen asti meillä ei
ollut kulkukorttia laitureille eikä pääsyä suihkuihin (tai erillistä maksua
vastaan kyllä). Kun kysyimme, joudummeko olemaan monta päivää laiturilla
panttivankeina, meille kerrottiin, että yksi laitureille menevä portti on
yleensä auki. Niin kuin sitten itse asiassa olikin. Muussa tapauksessa
joutuisimme etsimään vartijan jostain päästämään meidät laiturille.
Ällistelimme moista systeemiä – veneitä kuitenkin tulee satamaan muulloinkin
kuin arkipäivisin virka-aikaan!
Byrokratiatarina jatkui sitten maanantaiaamuna.
Marinan konttorissa katsottiin ja
kirjattiin ylös taas kerran veneen ja meidän tiedot. Sen jälkeen jouduimme
menemään toistamiseen Immigrationiin marinan konttorista saamamme lomakkeen
kanssa. Samasta lomakkeesta oli vielä muutama kopio lisää, mutta ne lupasi
marinan konttori hoitaa oikeille tahoille.
Hiukan tästä satamasta: uusi marina
on valtavan suuri ja laituripaikkoja on tyhjillään vaikka kuinka paljon. melko
rauhatonta täällä on, sillä turisteja valas- ja delfiiniretkille kuljettavia
aluksia pörrää satamasta ja satamaan tuon tuostakin. Eräs niistä ajoi useita
kertoja ohi kovaa ja läheltä tehden todella ilkeät aallot. Kävimme
huomauttamassa asiasta yrityksen lipunmyynnissä ja onneksi aluksen vauhti
hiljeni sen jälkeen.
Matkustaja-aluksia on ollut pienen satamaa jakavan
aallonmurtajan toisella puolen useina päivinä ja öinä . Suurin tähän asti on
ollut noin 16-kerroksisen kerrostalon korkuinen superjahti. Vuorokauden ajan
täällä pysähtyi myös 5-mastoinen suuri purjealus. Myös Christina Cruises-yhtiön
alus viipyi täällä reilun vuorokauden - aivan meidän lähellämme - ja käytti jotain
moottoria (äänekästä!!) melkein koko ajan.
Lisäksi meren puoleisen
aallonmurtajan kupeessa on rahtisatama, jossa kuormia puretaan tai lastataan
vuorokauden ympäri.
Satamassa on ruotsalaisvene, joka on ollut reissussa
vuodesta 2013 saakka. Ovat kiertäneet Euroopan rantoja, Karibiaa ja Kanariaa ja
viime talven he viettivät täällä Ponta Delgadassa. Oli kuulemma ollut kylmää,
tuulista ja sateista.
 |
| 115-jalkainen Swan naapurina |
Muutaman vuorokauden vieressämme oli 115-jalkainen
englantilainen Swan, Shamanna nimeltään. Henkilökunta (3 nuorta miestä ja 2
naista) pesi, hinkkasi, puunasi ja kiillotti venettä monta päivää aamusta
iltaan. Googletin kyseisen veneen. Kävi ilmi, että kyseessä on vuonna 116
valmistunut alus, joka tekee nyt charterpurjehduksia vaatimattomaan 80.000 € + kulut
hintaan….
Matkustaja-alusten matkailijat näkyvät katukuvassa. Laivan ollessa
satamassa ja kaupungilla ihmisiä on vilisemällä, ja kun laiva on lähtenyt, on
paljon rauhallisempaa.
Saniteettitiloihin mennään kahdesta eri ovesta. Toisen
takana on pyykkitupa WC-tilat ja kylmät suihkut. Toisen oven takana on 8
suurta, melkein pienen yksiön kokoista yhdistettyä WC-ja suihkukoppia.
”Yksiöön” sisään mennessä on ensin käytävä, jonka varrella on WC. Seuraavana on
ruhtinaallisen kokoinen pukeutumistila ja perimmäisenä suihkutila. Kaikki
pelkkää betonia! En myöskään ainakaan ensimmäisellä yrittämällä onnistunut
saamaan täältäkään lämmintä suihkua. Seuraavalla kerralla sentään ymmärsin
(Karin ohjeen perusteella) kääntää nuppia oikeaan suuntaan. Pitkän odotuksen
jälkeen sitä lämmintä vettäkin tuli.
Olemme rampanneet väsyksiin asti lähistön
katuja etsien ja tutkien ruokakauppoja. Pieniä ”supermarketteja” on useita,
mutta niiden valikoimat ovat uskomattoman suppeat. Suomen ”yhden K:n” kaupat
pesevät tarjonnallaan nämä supermarketit mennen tullen. Pari suurta hypermarkettia on vähän
kauempana, runsaan puolen tunnin kävelymatkan päässä. Olemme käyneet molemmissa
nyt kerran ja tulemme jatkossakin hakemaan sieltä niitä tuotteita, jota
lähikaupoista ei saa. Valtavan suuri tori (tai halli, miten sitä nyt sitten haluaakin
nimittää) palvelee hyvin vihannes-hedelmä- ja juusto-ostoksissa.
Jalkakäytävät ovat kauniisti kivettyjä ja lähes
jokaisen kadun jalkakäytävällä on omanlainen kuviointinsa. Rannan suurten
uusien hotelli- tavaratalo- ym. rakennusten takana talot olivat vanhoja,
matalia ja pääsääntöisesti hyväkuntoisiakin. Pieniä kauppoja on runsaasti
talojen alakerroissa.
Vanhat kadut ovat
kapeita ja suurin osa niistä yksisuuntaisia – eipä niille kahta autoa
rinnakkain kunnolla mahtuisikaan! Viikon verran katuja tallusteltuamme
hoksasimme, että jotain tästä kaupungista puuttuu: liikennevalot. Kaikilla
kävelyillämme olemme nähneet vain muutamat liikennevalot.
Puistoja ja
istutuksia tässä keskusta-alueella on niukasti ja kukkivia kasveja on näkynyt
vain muutamaa lajia. Ilmeisestikään palmut eivät täällä viihdy, koska niitä
emme ole nähneet laisinkaan.
Autokannasta huomiotamme on kiinnittänyt autojen
väritys. Kun manner-Portugalissa autot olivat akselilla valkoinen-harmaa-musta,
tällä on lisäksi jonkin verran kirkkaanpunaisia autoja - muita värejä näkyy
todella harvoin.
Eräänä iltapäivänä pikku aukiolla aika lähellä marinaa oli
mies soittamassa trumpetilla ja vetopasuunalla jazzia. Aurinko paistoi,
pikkupoika jammaili antaumuksella soittajan edessä ja meillä oli mahtava
fiilis. Näiden hetkien ja kokemusten takia kannattaa reissata ja vähän välillä
kärvistelläkin hankaluuksien kanssa! Toisen kerran pääsimme nauttimaan
musiikkielämyksestä, kun vanhanaikaisiin kansallispukuihin (?) pukeutunut
miesjoukko istui olusilla erään ravintolan terassilla. He soittivat ja
lauloivat antaumuksella vanhaa kansanmusiikkia.
Meillä oli ankara urakka
raivata perälaatikko tyhjäksi peräsinongelman korjausta ajatellen. Se tietysti poiki
perähytin uudelleenjärjestelyn, että saimme kaiken tavaran taas ”piilotettua”
jonnekin pois jaloista.
Ensimmäisenä lauantaipäivänä kiertelimme taas
kaupungilla ja löysimme mukavan näköisen ruokapaikan pienen syrjäisen kadun
varrelta. Ravintola oli valmistautumassa ristiäisjuhliin, ja sisätilat oli
katettu ja koristeltu kauniisti. Voimme kuitenkin aterioida ulkosalla. Ruoka
olikin erinomaisen maukasta (mielestäni paras ulkoruokinta koko matkan aikana!)
ja annokset runsaat. Kari popsi pihvin ja minä chorizomunakkaan. Paluumatkalla
satoi hiukan, kuten aamullakin ja edellispäivänä.
Olin lauantai-iltana
vääntänyt blogia varten tekstin purjehduksesta tänne Ponta Delgadaan ja illalla
läksimme etsimään mukavaa WiFillä varustettua kuppilaa sen julkaisemiseksi.
Monet rannan ravintolat huudattivat musiikkia todella kovaa ja joissakin
tupakoitiin sisällä(!). Valitsimme yhden miellyttävän ja rauhallisen näköisen
ravintolan. Katsoimme sen ulkopuolella WiFi-kentän voimakkuutta ja hyvältä
näytti. Tilasimme oluet ja sitten… WiFi ei toiminut sitten millään! Yhteys
näytti olevan päällä ja tolpat täysillä, mutta internetyhteyttä ei ollut.
Henkilökunta kävi vuoron perään ihmettelemässä asiaa ja vihdoin boottasivat
reitittimenkin, mutta data ei liikkunut. Blogin julkaisu jäi siis myöhemmäksi.
No, onneksi televisiossa oli juuri menossa Formula1-kisat ja Karilla riitti
katsomista minun jumpatessani tietokoneen kanssa. (Bottas kolmas ja Räikkönen
neljäs).
Katsoimme piruuttamme säätä Cascaisissa: aurinkoista ja hellelämpötiloja
jatkuvasti. Täällä on ollut
huomattavasti viileämpää. Pilvisinä päivinä ehkä noin 18 astetta, muutamana
aurinkoisena iltapäivänä reilusti yli 20. Ennusteet ovat luvanneet jatkuvasti
alle 20 asteen lämpötiloja ja sadetta lähes joka päiväksi. Onneksi nämä
ennusteet ovat olleet varsin pessimistisiä toteutuneeseen nähden. Sadetta on
tullut vain muutamia kertoja, pelkkiä kuuroja ja nekin useimmiten illalla tai yöllä.
Aiemmin mainitut
ruotsalaiset, samoin kuin muutamat muutkin, joiden kanssa olemme jutelleet,
varoittelivat saksalaisesra Thomaksesta jonka kanssa laitoimme veneen nosto- ja
korjausasian vireille. Saattaa kuulemma olla kallis. Pidämme siis huolen siitä,
että saamme kunnolliset kustannusarviot, mikäli häneltä jotain työtä tilaamme.
Hiukka jo tuntui hassulta, kun kävimme ostamassa pari köysivapautinta, uuden
skuutin isopurjeelle ja 3-reivinarun ja pienen palan tiikkiä. Lasku oli 380,35
ja alennusta emme saaneet kuin sen 35 senttiä! On kuulemma niin kallista tuoda
tänne Azoreille tavaraa jaa niin hiljaista suuren osan vuotta… niin varmaan
onkin, mutta silti…
Ohjausongelmastamme:
Kävimme maanantaina jututtamassa yllä mainittua paikallista venealan yrittäjää ja kerroimme ongelmastamme.
Hän kävi myöhemmin päivällä Nereidissä katsomassa tilannetta ja totesi
saman kuin mekin eli että vene on nostettava ylös. Tilanne on kuulemma huono,
sillä talvella, kovalla tuulella, oli rahtisatamassa ollut alus
sementtilastissa. Tuuli oli puhaltanut sementit suoraan marinaan ja veneitä on
pitänyt siitä alkaen putsata telakalla eikä urakka ole vieläkään valmis.
Telakointialueelle on jonoa ja venepukeista pulaa (!!!).
 |
| Neeti telakalla "iltavalaistuksessa" |
Torstai-iltana saimme
tiedon, että Neetin nosto onnistuisi mahdollisesti perjantaina. Perjantai-iltapäivällä
Neeti sitten saatiinkin ylös. Onneksi oli tuuleton päivä ja pääsimme helposti
nostopaikalle. Ensimmäinen mutka matkassa oli se, että nosturi hukkasi virtansa
edellistä venettä siirtäessään. Viimein se saatiin käyntiin auton akkujen
avulla apukaapeleilla. Neeti saatiin nostetuksi ylös ja paikalleen – ja heti sen jälkeen, kun pukit oli saatu
asetettua paikalleen, laite sippasi taas! Nosturi jäi siis viikonlopuksi meidän
ympärillemme.
Päällisin puolin näyttää siltä, että jokin on tosiaankin osunut
peräsimeen. Siitä on karissut maalia noin kolmen-neljän
kämmenen kokoiselta alueelta ja se ón vääntynyt. Lisäksi alakiinnitys lonksuu jonkin verran.
Kari
on tehnyt maanantaita ajatellen sen, mitä etukäteen on tehtävissä peräsimen purun kanssa. Irrottanut
peräsimen levennysosan, avannut alakiinnityksen ja taistellut kvadrantin
purkamiseksi. Pari pulttia kahdeksasta
jumittaa, niille joutunee kai antamaan hiukan lämpöä, jotta saadaan kvadrantti
irrotettua.
Telakointialue on aika pieni ja ahdas. Sähköä on
saatavilla aivan Neetin vierestä, mutta vesi on kauempana, maassa olevan luukun
alla. Testatessa vesi näytti aika ruosteiselta – kyseistä hanaa ei ehkä ole
käytetty vähään aikaan. Onneksi Kari täytti vesitankin laiturissa, joten
pärjäämme jonkin aikaa ilman lisävettä.
WC- ja suihkutilat ovat noin 7 minuutin
kävelymatkan päässä. Hiukkasen haastetta tulee olemaan tässä maissa asumisessa,
kun veneen omaa WC:tä ei voi käyttää. (Ei ole tietenkään huuhteluvettä eikä
septitankin tilavuuskaan ikuisuuksia riittäisi!)
 |
| Näkymä Neetin istumalaatikosta telakointialueella |
Ensimmäisenä iltana, ollessamme
jo menossa nukkumaan, kuulimme huutelua veneen ulkopuolelta. Kömmimme
ihmeissämme katsomaan, että mistähän on kyse. No, vartijahan siellä oli
kierroksellaan ja todettuaan, ettemme olleet roistoja, nosti meille peukkua. Tuntui
mukavalta, että tässä telakan syrjäisessä nurkassakin vartiointi pelaa!
Huomenna maanantaina pääsemme toivottavasti eteenpäin peräsinongelmamme ongelmanselvitys- ja korjausoperaatiossa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti