Le Marin – Petit Anse d’arlet – Anse Noir – Fort de France (15. – 22.3.2018)

Tuli annettua väärää tietoa: näköjään veneet kuljetetaan Atlantin yli mastoineen päivineen!

Torstaipäivänä hoitelimme monenlaisia asioita. Saimme lähetetyksi reklamaation Ponta Delgadaan. Halusimme Neetiin vinssinsuojat ja suojan tuuliperäsimelle Suomessa olomme ajaksi ja tarkoitus oli ommella ne itse. Yllätykseksemme kanvaasia ei niin vain ollutkaan purjemaakareilla myytävänä. Toiset eivät myyneet laisinkaan, toiset olisivat laittaneet tilaukseen. Viimein yhdestä liikkeestä (Sellerie) löytyi riittävästi kanvaasipaloja. Vielä naruostokset suojien kiinnitykseen ja pääsisin hommiin. Koko lysti kustansi 22,50 €. Hiukka enemmän olisi mennyt venetarvikeliikkeestä ostettuihin.

Ompelu sujui mukavasti aivan viime metreille asti. Aloin hienostella ja kone alkoi katkoa neuloja. (Onneksi olin ostanut niitä jostain ruokakaupasta muutama kuukausi sitten jemmaan!) Sitten kone alkoi retuilla. Kankaan alapuolelle kasaantui melkoiset kasat alalankaa. Rassasimme ja rassasimme konetta ja viimein vika löytyi: Neulojen katkeaminen (ja ehkä neulanpätkä) olivat tehneet naarmuja sukkulapesään ja lanka takertui niihin. Kari hio hienoakin hienommalla hiekkapaperilla naarmut pois ja sain homman tehtyä loppuun. 

Volvon mies tuli perjantaina melkein sovittuun aikaan mukanaan palikat moottorin alle ja hoiteli homman vajaassa kolmessa tunnissa. Ihanaa! Nyt voisimme alkaa tehdä lähtövalmisteluja.

Ponta Delgadasta tuli vastaus reklamaatiomme. Thomas pahoitteli kovasti tapahtunutta. Hän kertoi että peräsimen tehnyt firma oli parhaita Azoreilla ja pyysi lisää valokuvia. No, ainakaan vastaamme ei tullut ”ei” tai jäätävää hiljaisuutta. Lähetimme lisää kuvia. 

Päätimme hoitaa lähtövalmistelut ja ruokahankinnat rauhassa ja maksoimme marinan sunnuntaihin asti. Lauantaina lähetimme vielä reklamaation moottoriasennuksesta Cascaisiin ja ohjausyksikkö- ja moottoriasennuksesta Volvolle.

Pohdimme pitkään jatkosuunnitelmiamme. Meillä olisi vajaa kuukausi aikaa seilailla ja seikkailla ennen Guadeloupelle menoa. Toisaalta teki mieli kovasti käydä edes kuuluisilla ja ihanilla Tobago Caysin ankkuripaikoilla. Toisaalta emme halunneet, että joutuisimme kiirehtimään tai lähtemään huonoissa keleissä takaisinpäin. Pohjoiseen päin purjehdittaessa vastatuulet ovat varsin mahdollisia ja tiukkojakin.

Päätimme siis jättää etelänpurjehdukset ensi talveen ja suunnistaa hiljaksiin pohjoista ja Guadeloupea kohti.

Sunnuntaina hieno 14 mailin purjehdus takatuulessa pelkällä Genoalla tuttuun Petit Anse d’Arletiin. Lahdella oli tällä kertaa ankkurissa myös aika paljon pikkuveneitä sunnuntaita viettämässä. Mahduimme kuitenkin sekaan.

Vihdoin avasimme kuohuviinipullon ja elämä hymyili taas! Oli ihanaa olla taas vesillä! Herkuttelimme parsakaali-porkkanapaistoksella ja possufileellä (todella harvinaista herkkua täällä!). Jälkiruuaksi nautimme muutaman rommipunssin juhlapäivän kunniaksi.

Maanantaina ajoimme pienen matkan päähän kylän edustan ankkuripaikalle. Halusimme käydä matkamuisto-ostoksilla kylällä emmekä viitsineet laittaa perämoottoria dingiin. Kävimme tekemässä pikaiset ostokset, vilkaisimme toria ja palasimme veneelle. Swelliä oli niin paljon, että hyvä että penkillä pysyi. Ajoimme siis takaisin lähtöpaikkaamme.

Valitettavasti emme tahtoneet millään löytää ankkurille pitoa. Monta yritystä ja manausta tarvittiin, ennen kuin Neeti suostui asettumaan aloilleen. Swelliä oli täälläkin, mutta sentään vähemmän kuin kylän edustalla.

Kalastajat tekivät taas ympärillämme ”taikojaan”. He ajoivat ympäriinsä, heittelivät veteen palmunoksista katkomiaan tikkuja ja tähystelivät ankarasti. Ilmeisesti joskus löytyi kalaparvi, sillä vene ajoi nopean pienen ympyrän ja veteen laskettiin verkko. Miehet kiskoivat hetken päästä verkon sisään ja jotain noin silakan kokoisia hopeakylkisiä kaloja näytti olevan saaliina.

Jatkoimme matkaa Anse Noireen 3,8 mailin päähän. Ennen lähtöä otimme fokan alas, sillä se oli tullessamme ollut todella jäykkä sekä avautumaan että menemään kasaan. Käänsimme ylhäällä olevan sakkelin toisin päin, kiskoimme purjeen paikalleen ja kaikki oli taas hyvin.

Anse Noire

Anse Noire on pieni, noin 200 metriä leveä lahti. Molemmilla reunoilla on hyvät snorklauspaikat ja  melko jyrkät rannat. Lahden perukassa on kivinen hiekkaranta, aivan mustaa hiekkaa. Pitkä laituri on ollut aikanaan hieno, mutta nyt siitä puuttuu lautoja siellä täällä. Rannalla on suuri talo aidattuine pihoineen. Yksityisaluetta. Lisäksi on vaatimaton rakennus, josta voi vuokrata kanootteja ja ostaa koruja, postikortteja ja muita artesaanituotteita.

Anse Noire

Ihmettelimme kovasti, kun väkeä oli rannalla paljon, vaikkei ankkurissa ollut kuin neljä venettä meidän lisäksemme. Lahden pohjukasta ei lähtenyt minkäänlaista tietä sisämaahan päin. Sitten huomasimme, että rinnettä nousevat portaat johtavat mäen päällä olevalle parkkipaikalle. 

Anse Noir

Nuoret miehet hyppelivät rantajyrkänteeltä veteen. Hurjan näköistä meininkiä! Snorklailijoita polski pitkin rantoja ja niemen kärjessä mies istui ongella tunnista toiseen. Turistialuksia kävi kääntymässä lahdella. Osa pysähtyi hetkeksi ja matkustajat pääsivät käymään uimassa tai snorklaamassa, osa jatkoi saman tien matkaa. Meillä riitti katseltavaa – ja pitihän tietysti Karinkin käydä snorklaamassa. Pieniä värikkäitä kaloja ja kalmariparvi ”saaliina”.

Seuraavana aamuna kapusimme rappuset ylös ja kävimme niemen toisella puolella Anse Dufourissa. Sen hiekkaranta oli vaalea. Lahden perukassa oli muutama ravintoja ja ilmeisestikin myös vaatimattomia majoitustiloja. Auringonottajia ja uimareita oli jo heti aamupäivällä runsaasti.

Ankkuripaikka oli kaunis, rauhallinen ja mielenkiintoinen. Menojalkaa kuitenkin alkoi kutkuttaa ja päätimme vaihtaa maisemaa. Tavoitteena oli Trois Ilets aivan Fort de Francea vastapäätä. Tuuli oli täysin vastainen ja moottoroimme. Kun näytti siltä, että määränpäämme ei ole näillä tuulilla kovinkaan suojainen, päätimme katsoa löytyisikö Anse Mitanista sopivaa paikkaa. Ahtaalta näytti, ja kun viimeksi emme erityisesti ihastuneet Anse Mitaniin, päätimme suunnistaa Fort de Franceen. Noin 10 metrin sivutuulessa viiletimme fokalla aivan sataman edustalle.

Suvi2,Nereidi ja joku pikku purjealus taustalla.

Suvi2 oli ”vakiopaikallaan” aivan rannan läheisyydessä. Kolmannella yrityksellä kovassa hiivarissa saimme Neetin sopivasti muiden veneiden väliin aivan Suvi2: n eteen.

Iltapäivällä kävimme Suvissa vaihtamassa tuoreimmat kuulumiset. Sen jälkeen kävelimme jännittyneinä kirjastoon tutkimaan sähköpostejamme. Ei mitään Ponta Delgasta, Cascaisista tai Volvolta. Höh. 

Sen sijaan Karille oli tullut viesti Point a Pitren marinasta: Nereidille ei ole laituripaikkaa. Hetken haukoimme henkeämme. Mitä ihmettä? Vahvistuskin oli jo tullut!!! Sitten välähti: Paperilla tekemämme paikkahakemus oli vihdoinkin kaiveltu esiin jostain. Kukaan ei huomannut, että sen jälkeen olimme tehneet paikka-anomuksen sähköpostitse ja saaneet paikan. No, eipä mitään. Pistin sähköpostia asiasta ja kaikki on kunnossa. 

Kangaskaupan väriloistoa

Torstaina läksimme ruokakauppaan pitkästä aikaa. Ajattelimme kurkata sähköpostit kirjastossa matkan varrella, mutta se olikin kiinni! Ihmettelimme asiaa kovasti. Paluumatkalla pääkadulla oli suuri mielenosoituskulkue ja päättelimme, että kirjaston väki (ja ketkähän muut) lakkoilevat. Iltapäivälläkään kirjasto ei ollut auki. 

Virvoitusjuoma- ja makeiskioski Martiniquen tapaan

Viivähdämme täällä Fort de Francessa nyt useamman päivän. Täällä on kuitenkin käveltävää ja katseltavaa ja vielä kaiken kukkuraksi suomalaista seuraakin!