Veneen varustaminen pitkälle purjehdusmatkalle edellyttää
tavallisimmin usean vuoden mittaisen työn ja veneen testauksen, etenkin jos on
tullut ostetuksi käytetty vene. Kymmenen vuotta sitten kun teimme Karibian
kierroksen, varustelimme Erica venettä neljä vuotta. Niin.. taisi työ silloin viedä leijonan osan
vapaa-ajasta tai sitten meitsi on edellisiin vuosiin nähden neljä kertaa
tehokkaampi. Niinpä Nereidin,
tuttavallisemmin ”Neetin” testaus kesti kaksi kesäkautta ja varustelutyö talven
2015 – 2016.
Aluksi huulta heittäen toimme esiin lähtevämme
vene/veropakolaiseksi Portugaliin talveksi. S-ipilän hallitus kuitenkin aavisti
aikomuksemme. Ensi innostuksen jälkeen selvisi ettei julkisen puolen duunareita
mitkään verohelpotukset koskeneetkaan. Portugalin talvi kuitenkin jäi elämään
jo senkin vuoksi että voisimme päästä nopeasti pistäytymään Arjan huonokuntoisten
vanhusten luokse.
Lähtöpäiväksi olimme
asettaneet heinäkuun lopun, sillä mieltäni painoi takaraivossa mylläävä
mielikuva syysmyrskyistä ja Portugalin kovista tuulista jotka voimistuvat
syys-lokakuussa. Ensimmäinen lähtömme pysähtyi Helsingin edustalle appivanhemman
poismenon vuoksi. Lopunperin läksimme liikkeelle hieman keveimmin mielin.
Sitten matkaan 15.8
Suomenlahdella ja aina Gotlantiin saakka riitti tuulta isopurjeella
ja fokalla hyvään venevauhtiin. Otimme Modermaganista tuuliperäsimen käyttöön
ja suunnistimme kohti Gotlantia tiukassa kryssissä Hiiunmaan länsipuolelle.
Tuuli kääntyi sitten lännen ja luoteen puolelle, niinpä pudotimme kurssia.
Purjehdimme aaltojen välissä, vesikuurojen saattelemana reipasta 7- 8 solmun
vauhtia Gotlannin pohjoiskärkeen. Tuuliperäsin toimi eri tuulikulmilla varsin
mainiosti alun harjoittelun jälkeen.
Gotlannin jälkeen suuntasimme kohden Kieliä. Visbyssä otimme
tankin täyteen ja lisäksi kaksi 20 l astiaa. Moottoroimme aluksi pari tuntia
sitten nostimme purjeet. Tuuli kääntyi melko pian vastaiseksi ja loppui. Sitten
kone käyntiin jolla ajoimme noin 20 tuntia sumussa ja tuulettomassa säässä aina
Öölannin eteläkärkeen. Yht äkkiä alkoi konehuoneesta kuulua sikamaista korviin
koskevaa jurinaa. Emmekä voineet sumussa ja tuulettomassa säässä tehdä muuta
kuin pyytää paikallinen Trossi hinaamaan meidät Grönhögenin satamaan. Jurinan syyksi
epäilin merikytkimen sanoneen sopimuksen irti. Satamassa satamapäällikkö otti
yhteyttä Kalmariin ja tiedusteli käytetyn tai uuden merikytkimen hintaa. Kauhuksemme
hän ilmoitti uuden hinnaksi 17 000 €, peruskorjattu hieman halvempi plus
asennuskulut ja useiden viikkojen odottelu. Emmehän me nyt koko konehuonetta
tarvinneet uusia, joten päätimme seuraavana päivänä jatkaa matkaa. Ensin kohti
Utklippania purjeet ylhäällä ja koneella tyhjäkäyntiä 2-3 solmun vauhtia.
Melkein ehti tulla toivoton olo kunnes tuuli lopulta nousi. Päätimme suunnistaa
kohti Simrishamnia, koska siellä oli tiedossa veneen korjaamiseen hyvää
osaamista. Paatti vedettiin telakalle ja asentaja kömpi sisälle pyörittelemään
vetoakselia. Kävimme viereisessä kuppilassa syömässä kun sillä välin vene oli
laskettu takaisin veteen. Testiajo ja jurinat oli poissa, huh mikä helpotus.
Syynä oli ennen lähtöä Helsingissä vannasputken päähän vaihdettu ”kumitötsä”,
jota asentaja suuntasi hieman eri asentoon vetoakseliin nähden. Vika lienee
koneen löystyneissä kumityynyissä, jotka tulemme uusimaan talviseisokin aikana.
Aamuvarhaisella eteenpäin. Koska tuulen suunta oli meille
suotuisa, vedimme läpi yön itäisissä tuulissa ja päädyimme Heiligenhafeniin.
Autopilotti huolehti ohjauksesta. Täällä
olimme vuonna 2014 Ericalla etsimässä uutta paattia joka sitten löytyi
Tanskasta. Uuden veneen ominaisuuksiin olemme edelleen tosi tyytyväisiä,
tukeva/vakaa, edellistä venettä paremmat purjehdusominaisuudet, mutta ei niin
kaunis kuin Erica.
Otimme seuraavana päivänä suunnan kohti Kielin kanavaa.
Viranomaiset tekivät kuitenkin matkasta kolmanneksen pidemmän, sillä alueella
oli menossa ampumaharjoitukset. Suoran reitin sijan jouduimme tekemään
talvisotakoukkauksen vihollisen selustaan. Kielin kanavan sulutuksineen hoitui
vanhalla rutiinilla, joskin mitään maksuja ei enää peritty.
Brunsbüttelissä asetimme seuraavaksi tavoitteeksi Den
Helderin. Sen olisi näin jälkikäteen voinut jättää väliin. Sääennuste lupasi
alkuun ihan maltillisia kelejä. Tuulen suunnathan voivat muutaman vuorokauden
legeillä vaihdella, mutta kovat matalapaineet on hyvä ohittaa. Ensin lähdimme Elbellä hieman oikomaan perässä
tulleen veneen mennessä samaan suuntaan. Purjehdimme kartan mukaisia kardinaali
merkkejä seuraten. Vesi oli laskussa ja sen mukaisesti virtaukset lisääntyivät
ja syvyysmittari alkoi huolestuttavasti näyttämään alenevia syvyyslukemia (3- 4
m). Sydän pamppaillen ajoimme jo kääntyä
takaisin kun löysimme virtausten välistä aukon kohti syväväylää. Hiekkadyynien siirtymisistä olin kuullut
monien puhuvan, mutta pitihän siitä saada omakohtainenkin kokemus (annapa olla
viimeinen kerta). Helgolandin jälkeen tuulen käännyttyä vastaiseksi
käynnistimme moottorin ja otimme isopurjeen avuksi. Laskelmieni mukaan polttoainetta
piti riittämän vielä hyvän aikaan, vaikka mittari alkoi näyttä jo punaista.
Niinpä sammutimme koneen ja otimme purjeet käyttöön. Vastaista apparaattituulta oli 7-10 m. Ei se
mitään, sillä jossain vaiheessa saimme vielä reippaan vastavirran, jopa niin
että yhden luovin jälkeen huomasimme olevamme samassa pisteessä kuin missä vendasimme. Jossakin vaiheessa luovimista vene nousi rannan
läheisyydessä selkeästi paremmin. Siispä aloimme ottamaan 15 minuutin
luovipätkiä. Tätä kesti noin neljän tunnin ajan, kunnes oli pakko ottaa kone
käyttöön jotta olisimme jotenkin päässeet eteenpäin pois kalastusalusten
seasta, joita oli tosi paljon. Moottoroimme vain muutaman hetken kun koneen
kierrokset putosivat aallokossa. Moottori oli pakko sammuttaa ja ottaa purjeet
käyttöön. Niinpä sitten kuitenkin jouduimme pimeässä luovimaan kalastusalusten
seassa. Vaikutti jo siltä kuin ne
olisivat vainonneet meitä. Tämän kaiken lisäksi helikopteri alkoi rämistelemään
taivaalla, teki useita ilmalentoja yläpuolellamme ja lopulta alkoivat
valonheittimillä piirtää veden pintaa, ikään kuin etsien jotakin. Kovaäänisestä
huudeltiin jotain josta emme saaneet selvää.
Nostin kättä tervehdykseksi ilmoittaakseni että kaikki on kunnossa. Lopulta he ottivat yhteyttä vhf:ään ja kyselivät
veneen tiedot, mistä ollaan ja minne menossa. Voihan nenä, kovassa tuulessa,
keskellä yötä Eu:n sisällä mitä vielä… moiseen emme ole koskaan ennen
joutuneet. Luoviminen jatkui aina Den
Helderin satamaan saakka, yhteensä 32 tuntia. Siitä otimme hinauksen, koska
koneen toiminnasta ei ollut mitään varmuutta.
Satamassa polttoaineen määrän tutkiessani totesin sitä
olleen vielä 64 litraa jäljellä. Missä lienee vika, se täytyy selvittää
myöhemmin.
Matka jatkui purjein kohti muutaman päivän kuluttua kohti Scheveningenin
satamaan. Lähdimme samaa matkaa toisen
purkkarin kanssa. He ottivat kuitenkin pohjoiseen päin menevän kurssin ja me
tieten etelään menevän suunnan. Vene häipyi horisonttiin ja jossain vaiheessa
huomasimme sen olevan reilusti meidän edellämme. Hepä osasivat ottaa paikalliset
myötäiset merivirrat huomioon kun me menimme vain 4 solmua eteläisempää
suuntaa. Toisen perässä peesaamisessa saattaa kuitenkin käydä kuten Virosta
Helsinkiin peesaamaan lähteneet veneilijät jotka löysivät itsensä Suomen Turusta.
Meillä oli myös käytettävissä virtataulukot ja jopa selkeät sellaiset, mutta
eivät ne paljoa karttalaatikossa auttaneet. Kaikesta huolimatta upea purjehduspäivä
pitkästä aikaa. Scheveningenin satamasta
maininta lokikirjassa, ”ruma kaupunki ja satama oli parkkihallia muistuttava
pysäköintialue”. Satamassa ei näkynyt ketään jolle olisimme suorittaneet
satamamaksun, joten selvisimme maksutta kyseisestä parkkihallista.
Zeebrückeniin jouduimme edelleen moottoroimaan iso ylhäällä vastaisessa
1-3 metrin tuulessa. Yhdistelmä antoi hieman lisävauhtia ja esti pahimman
sivuttaisvispauksen.
Calaisiin matka jatkui osin koneella avittaen melko kevyessä
myötätuulessa ja myötävirrassa aina Dungerquen kohdalle saakka. Tämän jälkeen
tuuli kääntyi vastaiseksi yhtä kevyenä sataman edustalle saakka. Kevyet takatuulet ovat kaikkein
epämiellyttävimpiä kun siihen lisätään vielä isojen vesien 5-6 metrin loivat
pitkät aallot ja Pohjanmeren merivirrat. Mikään purjekombinaatio ei toimi, vene
keikkuu epämääräisesti. On vain kiilattava itsensä johonkin nurkkaan jottet
lennä purkista ulos. Lisäksi takatuuli
pyörittää ikävästi savukaasuja kipparin ja henkilökunnan nenään, mikä ei
ruokahalua tai yleistilannetta juurikaan kohota. Sataman edustalle tullessa
tuuli nousi ja jouduimme odottamaan muiden veneiden joukossa sataman
sulkuportin ja sillan avautumista aika pienessä tilassa. Sisään tähän satamaan
pääsi vain tietyin ajoin ennen ylä- ja alavettä. Satamassa oli remontti, joten
vieraspaikkoja ei ollut. Ranskalaiset veneilijät opastivat meidät täyden
sataman yhteen sopukkaan. Vieressämme
oli paikallinen veneilijä jota katselin, että onkohan Jussi Kanarialta saapunut
tänne. Miehessä oli muutakin yhtäläistä kuin samaa näköä, mutta vene ei sopinut
kuvaan. Hän opasti ja ajelutti autollaan meitä Calaisissa.
Calaisista otimme suunnan Cherbourgiin, jonne oli matkaa 160
mailia. Luvassa oli taas takatuulta, joten konevoimin myötäisten virtausten
saattelemana ajelimme eteenpäin. Satama on suuri, vieraspaikkoja 250 ja veneen
huoltoon ja korjaukseen löytyy kaikenlaista osaamista. Kaupunki ei ihmeemmin sävähdyttänyt ennakko-odotuksista
huolimatta. Kauppa oli kaukana ja valikoima tosi surkea. Kävelyreitin varrella oli Napoleonin
patsas. Maestro istui vauhdikkaan
näköisen hevosen selässä ja kyllä siinä häivähdys Pikku Napoleonista oli
havaittavissa. Silti pitäisin ehkä enemmän Marskin patsaasta, jos nyt
tällaisista monumenteista olisi parempi valittava.
Seuraavana päivänä lähdimme tankkauksen ja bunkrauksen jälkeen
kohti Guernseytä. Edessä oli Cap-de-la Haguen niemen kärki, johon voimakkaisiin
jopa 9 solmun merivirtoihin on syytä mennä oikea-aikaisesti. Oikean ajoitukseen
on Reedsin opus välttämätön jota Arja lukee suvereenisti. Kippari kuuntelee
ohjeita ja katselee karttaohjelmasta samoja asioita, joskin siellä haarukka on
ajoituksen osalta laveampi, mutta pärjää kyllä silläkin. Niinpä osuimme nappiin
myötävirtojen osalta. Veneen nopeus kevyessä sivutuulessa oli 10 solmun
paikkeilla useita tunteja. Purjehduksesta voi todeta että oli fiilistelyä ja
ison meren tunnelmaa. Neeti puski genoa ja iso ylhäällä isojen aaltojen seassa
sivuvastaiseen, tulevien pienempien aaltojen lävitse. Meno oli räväkän
vauhdikasta.
Sitten Modermaganin ja Visbyn välisen legin emme ole
tuuliperäsintä käyttäneet. Ohjauksesta on huolehtinut edelleen autopilotti ja
kippari fiilisten mukaan. Useat
etapeista ovat olleet päivämatkoja ja tuulet hyvin vaihtelevia. Koneajossa tuuliperäsintä
ei tarvita ja tähän saakka hyvin epävakaat tuulet eivät ole houkutelleet tuuliperäsimen
ottamista käyttöön.
Vietimme useita päiviä Guernseyn satamassa, vuorovesien
vaihtelua, (8 m) vesien sisään ja ulos virtauksia sataman kynnyksen yli ihmetellen
ja hienoon kaupunkiin tutustuen.
Paikasta oli vähän sellainen ”juppi”porukan mielikuva. Sellaista emme
havainneet. Turisteja virtasi redillä olevista laivoista sisään ja ulos, joskus
kaduilla jopa ruuhkaksi asti, vaikka elimme jo syyskuun puoltaväliä.
Sitten matkaan kohti Camaret Sur Meriä. Matkalla oli kolme
reipasta myötävirtaa ja kaksi vastaista. Tuulta oli 2-3 metriä kokonaisen
vuorokauden joko suoraan takaa tai edestä.
Mitäpä siinä muuta voit kuin kuunnella koneen jyrinää. Osuimme taas hyvän
suunnittelun ansiosta oikea-aikaisesti Brestin kulman isoon virtapaikkaan.
Camaret Sur Meer on kaunis vanha kaupunki kapeine kujineen.
Vietimme täällä lähes viikon odottelemassa sopivaa sääikkunaa Biskajan
ylitykseen. Vastaisiin tuuliin olimme kyllästyneet ja odottelimme tuulten
kevenemistä ja kääntymistä suotuisampaan asentoon. Käytössämme on useita tahoja
tuuliennusteiden katsomiseksi, joista paras ja havainnollisin on Windyty,
suosittelen. Katsoimme sieltä muun muassa kerholaistemme
viikonloppupurjehdusten tuulitietoja kohti Särkilahtea. Aikamoisia myräköitä näyttivät
olleen, jotka saamiemme tietojen mukaan myös pitivät paikkansa.
”Lätäkön” ylitys on joskus voinut olla ihan oikeasti rankka
kokemus, sillä kovin monella veneilijällä ei ole ollut samalla tavalla
saatavilla pitemmän jakson tuulitietoja kuten nyt. Kymmenen vuotta sitten me
lähdimme sään suhteen aika kevyin tiedoin matkaan. Fahlmoutissa katsoimme
satamakonttorin seinältä parin kolmen päivän tuulitiedot ja sitten menoksi. Silloin
purjehdimme kuitenkin hyvällä tuurilla miellyttävissä ja sopivissa tuulissa Biskajan
ylitse La Corunan kulmille.
Lähdimme purjein kohti La Corunaa
satamasta ulosajon jälkeen. Seuraava ja viimeinen reippaan merivirran Ponte Du
Pazin kapeikon virtapaikka oli edessä johon saavuimme tuntia liian
aikaisin. Vastavirta ei ollut enää kovin
mittava mutta purjehtien meno kevyessä tuulessa oli vain parin solmun
luokkaa. Niinpä aloimme
moottoripurjehtimaan. Myötävirta tuli kuitenkin kapeikon jälkeen avuksi ja huitelimme
pelkin purjein7 – 8 solmun tietämissä eteenpäin aina puoleen yöhön saakka.
Aallokko oli tosin ikävästä suunnasta pitkän aikaa. Sitten tuuli kääntyi taakse
ja putosi 2-3 metriin. Taas oli kone käynnistettävä, jota sitten kestikin koko
vuorokauden. Välillä yritimme tuulen noustessa purjehtia, jota usein kesti
juuri sen aikaa kun olimme saaneet rätit ylös. Näin jatkoimme koko loppumatkan.
Jotakin hyvää koneajosta seurasi, sillä saimme tarkat tiedot kuluneesta polttoaineen
määrästä ja käyntitunneista. Moottorin kierrosluvun ollessa1800 krm/min kulutus
oli 2,2 litraa tunnissa ja veneen nopeus n. 6 solmua.
Saavuimme La Corunaan2,5 vrk lähdön jälkeen. Matkaa kertyi
345 m josta purjein pääsimme ¼ osan matkasta. Onneksi Pohjanmeren rannat
merkittävine merivirtoineen ovat takanapäin, ei yhtään harmita. Tästä eteenpäin
kohti Portugalia veden korkeuserot ovat huomattavan paljon pienemmät (3-4 m),
eikä merivirroilla ole enää oleellista merkitystä.
La Corunaan tulimme jo neljättä kertaa. Siispä meillä oli
hyvät fiilikset mennä tuttuihin paikkoihin kuten La Leonessan Jamoneria
kuppilaan nauttimaan tunnelmasta ja tapaamaan tuttuja tarjoilijoita.
Seuraava pysähdyspaikka Oli Ria Camariñas. Aamu oli viileä mutta auringon tullessa esiin
saimme ottaa sortsit käyttöön. Tuuli pyöri ympyrää muutaman metrin voimalla ja
jouduimme ajamaan koneella koko päivän. Kokeilin taasen pyytää makrillia mutta
ilman tulosta. Johtuneeko se vuodenajasta, sillä edelliskerralla heinäkuun
tietämissä samalla vieheellä kalaa tuli useampi kappale kerralla. Menimme ankkuriin
vanhaan tuttuun paikkaan ja mitä siellä odottikaan. Pentteristä valmistui
Erican elukkakeittoa, se kyllä kruunasi tuulettoman päivän (ohjeen voit poimia
tämän jutun lopusta)
Seuraava legi meni samoissa tuulettomissa olosuhteissa
Ensenada de Murokseen. Muutaman kerran nostimme purjeet ja pääsimme joitakin
maileja eteenpäin. Ankkuroimme Muroksen korkeiden kukkuloiden ympäröimään
lahteen. Nyt oli kipparin vuoro tehdä pöperöt ja se oli kyllä niin huonoa että kaadoin
sen partaan yli. Mietin hetken olisiko
se pitänyt toimittaa ongelmajätelaitokselle. Puolustuksekseni todettakoon, ettei osuuteni
ollut lainkaan vaatimaton. Minä nimittäin avasin ja lämmitin Ranskasta ostetun,
ilmeisesti jotain hapankaalin sukua olevan Mössön. Itse raaka-aineen hankintaan
osallistuin kantamalla sen veneeseen.
Aamulla läksimme sumuiselle ja taas tuulettomalle merelle kohti
Baionaa. Pääsimme pari tuntia purjein jonka jälkeen kone käyntiin. Delfiinejä
on aika ajoin näkynyt, niin nytkin pari kisaili veneen edessä. Kaupunki
vaikutti tosi viehättävältä. Siellä olisi kiva piipahtaa talvipurjehduksella
sortseissa.
Meillä oli aluksi aikomus jäädä Povoa De Varziin talveksi.
Matkalla kuitenkin vertailimme eri paikkojen yhteyksiä kotimaan suuntaan ja
valitsimme sitten Cascaisin. Matkalla saimme muutaman puhurin ja noin viisi
tuntia purjehdittu jopa genaakkeri laitettiin valmiusasentoon. Purje jäi vielä
kannelle odottamaan sopivampaa keliä. Vanha kaupunki hurmasi meidät kuten
käydessämme aiemmillakin kerroilla kapeine katuineen ja hienoine
rakennuksineen.
Vietimme Povoa de Varzimissa seuraavan päivän sumuisessa ja
tuulettomassa säässä ja hyvä niin, sillä seuraavana päivänä saimme genaakkerin
ja isopurjeen käyttöön. Tämä oli ensimmäinen genaakkeripurjehdus matkan aikana.
Olen aina pitänyt tätä settiä yhdestä parhaista avomerellä sivu/myötäisissä
tuulissa. Vene kulkee vauhdikkaasti ja isoissa aalloissa kulku on vakaata
verrattuna normaali purjeyhdistelmään. Saavuimme
Aveiroon yhdeksän tunnin legin jälkeen. Tuulta jouduimme odottamaan puolille
päivin, jolloin saimme genaakkerin ylös. Sillä me sitten seilasimme satamaan
saakka. Ankkuroimme ei nyt niin päätä
huimaaviin maisemiin kuin mitä aiemmin. Täällä oli kuitenkin jo kuusi muuta
venettä ankkurissa matkalla kohti etelää.
Läksimme matkaan sakeassa sumussa kohti Figueira da Fozia.
Nyt oli tutka tarpeen väistellessämme kalastuspaatteja, joilla kaikilla ei
välttämättä ole ais- järjestelmää, jotta alus näkyisi plotterissa. Iltapäivällä
tuuli nousi ja saimme myötätuulipurjeet toistamiseen käyttöön. Meno oli
reippaanlaista jopa niin, että kipparilta taisi muutama hiio-hoi karjahdus
kaikua ilmoille. Niemen kärjessä ennen satamaa tuuli nousi jo 8-10 metriin/s ja
sitten tuli kiire kannelle pudottamaan purje. Joku hemmetin kumiviritelmä
nostinköydessä oli kierähtänyt ylhäällä vanttien ympäri. Alas vedettäessä sain
pistää koko 75 kiloisen painoni saadakseni kuminarun irtoamaan vantista ja vedettyä
purjeen pussiin. Nyt sai kumiheepeli
kyytiä. Genaakkerin pussitus kovassa tuulessa olisi sujunut paljon helpommin,
mikäli olisin avannut fokan tuulisuojaksi genaakkerin eteen. Enhän tuota
älynnyt, vaikka viimeksi pari vuotta sitten samainen homma oli rutiinia.
Laitoimme seuravan päivän tavoitteeksi pysähtyä ennen
Cascaisia yhdeksi yöksi Penicheen. Sinne oli matkaa noin 30 mailia. Tuuliennusteet lupasivat kahdeksaa metriä, mutta
ilmeisesti rannikon läheisyydessä tuulta ei sitten ollut nimeksikään. Ajoimme
noin kuusi mailia rannasta ulos, ei tuulta. Aallokko oli kyllä ihan kiitettävää eikä
purjeista ollut mitään apua keikutuksen hillintään. Elikkä se niistä hyvistä
tuuliennusteista. Opaskirjat
varoittelivat Penichen sataman kalastaja alusten nostavan satamassa isoja
aaltoja nopeusrajoituksesta huolimatta.
Yritimme ensin mennä laituriin, jossa oli harvakseltaan veneitä
kyljittäin. Sitten ajoimme ankkuripaikalle, jossa ankkuri vain kolisi pohjassa.
Hollantilaiset olivat poijussa ja pyysivät viereensä. Saimme tuskin veneen
kiinni kun kalastaja-alus ohi mennessään nosti isot aallot ja sen tietää mikä
rytke siitä syntyi. Häippäsimme laiturin luokse ja totesimme, ettei tänne
kannattanut jäädä, joten lähdimme yötä vasten kohti Cascaisia.
Matkaa oli jäljellä vielä noin 40 mailia. Tuulta ei lainkaan
mutta onneksemme aallokko oli laskenut selvästi. Koneella sitten rytkimme
satamaan, jossa olimme tasan kello 24. Jäimme yöksi laituriin koisaamaan.
Aamulla satamahenkilökunta ohjasi meidät talvipaikkaan.
Satama on erittäin suojainen ja veneitä kiitettävästi, välillä laiturit ovat
lähes täynnä mm. Saksasta, Hollannista, Ruotsista ja yksi vene myös Suomesta
meidän lisäksemme. Osa jatkaa matkaa kohti Kanariaa ja ARC purjehdusta Karibialle.
Me jäämme talveksi paikkaamaan muutamia veneen korjaukseen liittyviä asioita
joita matkaan varrella on ilmennyt ja joita ei lyhyen lähtötestausten aikana
tullut ilmi.
Suomestaa lähdön viivästyessä oli siis isona peikkona kovat
syystuulet. Tällä kertaa se ei pitänyt
paikkansa päinvastoin, tuulet olivat surkeita, usein joko kevyttä suoraan takaa
tai suoraa edestä. Matka kesti kaikkiaan
kahdeksan viikkoa ja maileja kertyi 2293.
Satamissa olimme 23 kokonaista päivää ja yön ylittäviä purjehduspäiviä
tuli kymmenen kappaletta.
Aiomme viettää täällä aikaa tutustumalla Portugalin ja
Espanjan maisemiin ja kaupunkeihin. Käymme jonkin legin purjehtimassa
lähialueilla, mutta pääsääntöisesti asustamme täällä Cascaisissa. Kevät kertoo
minne suuntaamme… siitä on jo joitakin ajatuksia heitelty.
Hyvää syystalven
alkua kaikille blogiamme seuranneille!
 |
| Cascaisin merenneito |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti