16.9.
Yöllä satoi taas ja aamulla tuntui kolealta (19
astetta!), mutta aamupäivän aikana taivas selkeni ja saimme taasen siirtyä
shortsikantaan.
Tulvavuoksen aika lähestyy ja yläveden aikaan olemme jo lähes rannan tasalla ja alavedellä taas syvällä, syvällä. Vaihteluväli on näet kymmenisen metriä. Maisema näyttää muuttuneen täysin saapumispäiväämme verrattuna.
 |
| Ylävesi |
 |
| Vesi laskee |
 |
| Alavesi |
 |
| Vesi nousee |
Kari kävi juoksulenkillä ja minä paistattelin päivää ja kertailin espanjan kieltä sitloorassa.
Kävimme rannalla olevassa kirkossa (Town Church 1475),
joka on niin lähellä Albion Pubin rakennusta, että asia on päässyt Guinnesin
Ennätysten Kirjaan. Kirkossa on jännästi eri ”osastoja” ja jopa pieni tuoleilla
kehystetty leikkinurkkaus lapsille ihan itse kirkkosalissa. Kauniit
lasi-ikkunat, muisto- ja hautalaattoja, käsin kirjaillut istuin- ja jalkatyynyt…
Kaupungilla kuljeskellessamme olemme tehneet
mielenkiintoisen havainnon: toisin kuin Saksassa, Hollannissa, Belgiassa tai
Ranskassa täällä monilla ihmisillä on kännykät esillä kahviloissa,
puistonpenkeillä tai kävellessä. Tulee ihan kotoinen olo.
17.9.
Saimme heti liikkeelle lähdettyämme sekä erittäin hyvää
että suorastaan kettumaista asiakaspalvelua. Turisti-infossa meitä opastettiin
iloisesti ja perusteellisesti Guernseyn nähtävyyksistä ja bussiliikenteest,
ensimmäinen bussikuski oli pelkkää ystävällisyyttä, mutta se seuraava…
Aioimme nimittäin ajaa bussilla Guernseyn ympäri (1,5
tuntia, 1 punta/nenä), mutta ensimmäiseen bussiin ei olisi enää mahtunut
istumaan, joten jäimme odottelemaan seuraavaa. Seuraavakin meni täyteen, mutta
sitten olimmekin ensimmäiset jonossa. (Luit oikein: jonossa. Täällä
muodostetaan kunnollinen bussijono eikä mitään sekamelskaa kuten Suomessa.)
Kapusimme siis ensimmäisinä kyytiin ja kysyin kuskilta, että kumpi puoli on
merelle päin ja tämä vastasi piruuksissaan että mennessä toisella pois tullessa
toisella. No, onneksi arvasimme sen oikean puolen.
Olimme hiukan ihmetelleet bussien pientä kokoa (noin 34
istumapaikkaa), mutta syy siihen selvisi kirkkaasti matkan aikana. Tiet olivat hyvin hyvin
kapeita ja mutkittelivat kivimuurien ja –aitojen välissä. Ei sinne isommilla
olisi mitään asiaa.
Oli alaveden aika ja merenpohja paljastui kaikessa
karuudessaan ja kauneudessaan. Jäljellä on paljon saksalaisten miehityksen
aikana tehtyjä rakennelmia. Talot olivat postimerkin kokoisine pihoineen somia
ja hyvin hoidettuja. Olimme todella iloisia siitä, että tulimme lähteneeksi
tälle ajelulle.
 |
Sataman edustalle redille oli ilmestynyt neljä suurta
risteilyalusta ja se kyllä näkyi katukuvassa. Väkeä vilisi kuin Vilkkilässä
kissoja. Kiinnitimme huomiota siihen, ettemme kuulleet puhuttavan muita kieliä
kuin englantia ja ranskaa.
18.9.
Guernsey ja Jersey olivat sodan aikana ainoat UK:n
alueet, jotka Saksa valloitti. Guernseyn valloitus kesti viisi vuotta,
kesäkuusta 1940 maaliskuuhun 1945. Ajoimme bussilla lentoaseman luona olevaan ”Germany
Occupation Museum”:iin. Pääsymaksu oli edullinen, vain viisi puntaa / henkilö
ja sen väärtti. Museo oli kiinnostava, mukavasti koottu eikä liian
iso. Voimme ehdottomasti suositella!
Kävelimme pilvisessä ja viileähkössä säässä kuuden
kilometrin matkan takaisin satamaan. Kapean tien varrella oli vain yhden
henkilön käveltävä jalkakäytävää, joten marssimme peräkkäin kuin köyhän talon
porsaat.
Missään emme ole nähneet yhtä paljon kiviaitoja, -muureja ja –taloja. Luonto on vehmasta ja puutarhat hienoja.
Talojen edustalla oli siellä täällä ”itsepalveluvihannesmyymälöitä” eli pieniä koppeja, joissa oli tomaattia, kurkkua yms. , hinnasto ja kassalipas. Kätevä tapa päästä eroon oman puutarhan ylituotannosta ja ehkä ansaita muutama puntakin.
Iltapäivällä ensimmäistä kertaa Skype-yhteys Suviin ja Lauriin. Hyvin pelitti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti