Yli 25-vuotisen yhteisen taipaleemme aikana olemme (kapteeni Kari ja miehistö ja tarinankertoja Arja) seilanneet monenlaisilla veneillä ja vesillä. Katso lisää sivulta "Meidän tarina".
Lähtö 29.7.2016
Sekavin miettein ja vailla lähtemisen riemua irrotimme köydet kotilaiturista 29.7. Mieltämme painoivat etukäteisikävä lapsenlapsia, sukulaisia ja ystäviä kohtaan ja erityisesti huoli vanhemmistani. 89-vuotias monisairas isäni ja 86-vuotias muistisairas äitini jäivät Kuopioon asumaan omaan asuntoonsa kotihoidon avun varassa. Olimme kuitenkin todenneet, että kaikesta huolimatta on lähdettävä nyt, mikäli ylipäänsä aiomme lähteä.
Matkaa ehti taittua reilut kymmenen mailia, kun veljeni soitti, että isämme kuoli juuri. Käännyimme siis takaisin saman tien.
Pari viikkoa vierähti asioita järjestellessä. Isäni saatiin hautaan ja äitini palvelutalon kriisiosastolle odottelemaan palveluasuntopaikkaa.
Lähtö II maanantaina 15.8.2016
Lähtö tuntui helpommalta kuin edellisellä kerralla, koska huoli vanhemmistani ei enää painanut päälle Puolipilvisessä säässä purjehdimme ja moottoroimme 47 mailin matkan Elisaareen.
16.8.
Aamulla teimme paperitöitä ja skannailimme ja lähetimme eteenpäin asuntomme vuokraukseen liittyviä asiakirjoja.
Puolipilvisessä säässä ja pohjoisen puolen vaihtelevassa tuulessa purjehdimme Modermaganiin.
Kovia tuulia on luvassa ja jännityksellä odotamme, milloin saamme järkevät tuulet matkan jatkamiseen.
Illan ratoksi lähettelimme laituripaikkatiedusteluja talveksi Portugaliin.
17.8.
Jatkoime aamulla laituripaikkatiedustelujen lähettämistä.
Tuuli Modermaganissa tuntui kovin leppoisalta ja menojalkaa alkoi kovasti kutkutella, mutta tuulitietoja katsottuamme totesimme olevan viisainta odotella huomiseen.
18.8. Tuulimittariongelma
Läksimme aamulla kohti… emme tienneet mitä, mutta toivottavasti pitkälle kuitenkin. Tuuli oli aika reipas ja aallokko korkeaa – matkanteko ei siis ollut kovin miellyttävää. 1-reivatulla isopurjeella ja fokalla rytkimme puuskaisen sadekuurojen keskellä kohti Gotlantia. Laivaliikenne oli todella vilkasta!
Yöllä Karin ollessa nukkumassa tuuli yht’äkkiä moinasi hetkellisesti ja iso aalto heitti isopurjeen toiselle puolelle ja takaisin kunnon paukahduksen säestyksellä. Tuulimittari otti siitä nokkiinsa ja lakkasi näyttämöstä muuta järkevää kuin suhteellisen tuulen suunnan.
Rankka päivä ja yö ja seuraava päivä. Neeti mennä porskutteli 7-8 solmun vauhtia ja (onneksi) tuuliperäsin hoiteli hommansa moitteettomasti.
19.8.
Aurinkokin jo välillä pilkahteli. Fårön pohjoispuolella laskimme purjeet ja moottoroimme vastatuulessa Lauterhorniin. (32 tuntia, 187 mailia)
Olimme ainoa vierasvene, asuntoautoja oli muutama. Palvelut olivat entisellään: PuuCeet, suihkut 10 Skr, roskis lukkojen takana. Satamamaksu (150 Skr) laitettiin kirjekuoressa postiluukusta sisään.
Ruokailun jälkeen ei nukkumattia paljon tarvinnut houkutella, sen verran vähän ja huonosti olimme matkan aikana nukkuneet.
20.8.
Aurinkoinen ja lämmin aamu. Pyysin yhtä kalastajista avuksi vinssaamaan Karin mastoon tuulimittaria korjaamaan. Taisi tulla kuntoon - kosketushäiriö ilmeisesti. Karin kiikkkuessa mastossa jutustelimme kalastajan kanssa ja hän kertoi meren olevan täynnä kalaa. Tänä aamuna oli sataman edustalta tullut yli sata pulskaa kampelaa!
Tovin pääsimme purjein Lauterhornista lähtiessä, mutta sitten tuuli kääntyi täysin vastaiseksi ja loppui sitten kokonaan. Moottori käyntiin siis.
Visbyn satama oli aika hiljainen. Polttoaineasema oli kiinni (klo 17!!!) ja kyltissä neuvottiin tilaamaan tankkaaja paikalle 50 € lisämaksusta. Vähän yskitti, mutta koska halusimme saada tankatuksi ja jatkaa matkaa, päätimme kestää lisämaksun. Onneksi sitä ei kuitenkaan peritty. Kallista diesel oli joka tapauksessa (1,58 €/l).
No, nyt voisimme sitten pärräillä koneella vaikka kuinka pitkälle – pläkää on nimittäin luvassa moneksi päiväksi.
Muutaman tunnin saimme purjetuultakin onneksi. Muutoin yö meni umpisumussa moottoroidessa.
21.8. Hinauksessa
Aamukin valkeni sumuisena. Laivaliikenne Öölannin itäpuolella on aivan uskomattoman vilkasta.
Tekstarina otettu tuuliennuste lupaa edelleen kevyitä tuulia, joten tämän hetken suunnitelma on moottoroida (ja toivottavasti edes vähäsen purjehtiakin) Bornholmin ohi Tanskaan.
Klo 11.15 ilmeni ongelma: jokin alkoi ulista. Karin alustava analyysi: laakerivika merikytkimessä. Suunta siis olemattomassa tuulessa moottorin avustaessa olemattomin kierroksin kohti Karlskronaa. Klo 13 jouduimme pysäyttämään moottorin kokonaan, ulinaäänen yhä vain pahetessa. Soitin siis Grönhögenin meripelastukseen, jotka tulivat (edelleen umpisumussa ja totaalisessa pläkässä) hinaamaan meidät Grönhögenin satamaan.
Satamakapteeni oli erittäin ystävällinen ja lupasi huomenna maanantaina alkaa selvitellä, mistä meille löytyisi apua. (Skoonenruotsin ymmärtäminen ei muuten ole helppoa!)
Olimme sataman ainoa vierasvene, ja koska olimme ”hätäsatamassa”, meiltä ei peritty satamamaksua. Sataman yhteydessä on myös asuntovaunu/autoalue, jolla oli pitkälti yli toistakymmentä autoa.
Iltapäivä kului kävelyillä käydessä ja tilannetta manaillessa.
22.8.
Satamakapteeni soitteli ympäriinsä ongelmistamme. Oletus oli, että vika olisi merikytkimessä. Korjaajilla oli monen viikon työjono, joten päädyimme kysymään käytettyä tai uutta merikytkintä. Hinta olisi ollut pöyristyttävä: uusi 152000 Ruotsin kruunua ja käytetty kunnostettu 74000 kruunua! Totesimme, että samalla rahalla saisi vaikka uuden moottorin ja päätimme jatkaa matkaa purjein ja moottorilla pienin kierroksin ja katsoa miten sitten…
Päivä oli lämmin ja aurinkoinen. Saukko (tai joku vastaava eläin) kuljeskeli laiturin reunalla ja laiturilla
Kuluttelimme aikaa käymällä kävelyllä moneen otteeseen.
23.8. ”Eläin” vessassa
Kävin yöllä veneen vessassa ja kun käännyin vetämään sitä, huomasin, että siellä oli ELÄIN, joka katsoi minua silmiin. Suljin kannen kiireesti ja kömmin takaisin sänkyyn. Siinä vaiheessa Kari heräsi. Kerroin hänelle että WC-pytyssä on eläin. Kari ei uskonut, luuli että olin nähnyt unta tai että heitin juttua pikku Laurin todettua samoin sanoin erään kerran vessassa käydessään. Meni kuitenkin katsomaan, kun intin niin olevan. No lepakkohan siellä räpisteli! Onneksi ei räpistellyt silloin, kun istuin siinä… Ei muuta kuin muovikassi käteen ja lepakko pihalle. Emme ymmärrä, miten se vessaamme ja varsinkin pyttyyn oli joutunut.
Aamulla klo 7.45läksimme hyvin kevyessä tuulessa kohti Utklippania. Moottori piti edelleen vähänkin isommilla kierroksilla ääntä, joten päätimme pyrkiä Utklippanin jälkeen Simrishaminiin, jossa piti oleman hyvä venetelakka. (uusi vikadiagnoosi on peräsinlaakeri. Saapa nähdä.)
Moottoria hiukan apuna käyttäen ”purjehdimme” kuusi tuntia (17,5,M), jonka jälkeen tuuli nousi ja pääsimme purjehtimaan tai toisin sanoen luovimaan piikkituuleen. Iltakymmeneltä tuuli kääntyi niin, että loppumatkan Simrishamniin pääsimme ilman vendoja.
Aikaa kului n 22 tuntia ja maileja kertyi 104. Linnuntietä matka olisi ollut n. 80 mailia.
24.8.
Otimme aamutorkut herätäksemme taas sumuun.
Useiden kyselyiden jälkeen löysimme venetelakan, josta pitäisi apua löytymän.
Kaveri ensin käväisi laiturilla kuuntelemassa moottoria. Sitten ajoimme Neetin telakalle, jossa se nostettiin ylös. Ihmettelyä ja ihmettelyä. Vihdoin nuori asentajamme löysäsi ja veti ulospäin uutta vannasputken päähän asennettua kumi/rasvaholkkia akselilla ja jess!!! Ääni hävisi. Teimme vielä koeajon ja kaikki toimi moitteettomasti. Lysti maksoi 360 €, mutta maksoimme sen ilomielin. Voimme lämpimästi suositella kaikille Simrishamnin venetelakkaa!
Kävimme kaupungilla kävelyllä. Mukavan näköistä. Mukavalta tuntui myös paistatella päivää Neetin sitloorassa ja suunnitella kevein mielin matkan jatkamista.
25.8.
Aurinkoinen aamu. Moottoroimme muutaman tunnin vastatuuleen pitkin Ruotsin rannikkoa ja sitten nostimme purjeet sivuvastaiseen kohti Klintholmia. Klintholmin luona totesimme, ettei hyvää tuulta kannata tuhlata ja jatkoimme kohti Gedseriä ja siitä edelleen Heiligenhafeniin asti. Hieno purjehdus, 24 tuntia ja 149 mailia. Suurimman osan matkaa reittimme kulki onneksi laivaväylän vieressä – vain yksi laivaväylän ylitys. Matkan aikana näkyi pariin otteeseen ikävä sinilevälautta. Yöllä pölähti vastaan kunnon ”helleaalto” ja meille tuli kiire kuoriutua liioista vaatekerrostumistamme.
26.8.
Saavuimme Heliligenhafeniin klo 7.30. Satama oli täyden oloinen, mutta onnistuimme kuitenkin löytämään ”vihreän” eli vapaan paikan reippaassa 8 m/s etelätuulessa. Matkaa kertyi 149 M ja aikaa meni 24 tuntia.
Lämmintä edelleen. Voileivät ja nukkumaan.
Vietimme helteisen ja miellyttävän päivän katsellen kauniista kesäpäivästä nauttivaa ihmisvilinää. Täällä lomakausi näyttää olevan vielä parhaassa menossa. Sataman seutu vilisi kansaa, hiekkarannalle menijöitä ja sieltä punakkoina tulijoita sekä muita kesänautiskelijoita.
Saimme myös hankittua narua LazyJackiin, joka meni rikki muutama päivä sitten. Asennuskin sujui huolellisen suunnittelun jälkeen mutkattomasti.
Lämmin aamu. Ajattelimme käydä suihkussa, mutta käännyimme taikaisin (periaatteesta!), kun huomasimme, että vettä sai kolikkoautomaatilla.
Tuulta ei näyttänyt olevan lainkaan, kun läksimme moottoroimaan kohti Kieliä. Pian kuitenkin virisi mukava koillistuuli ja iloksemme pääsimme purjehtimaan.
Lysti loppui kuitenkin lyhyeen. Sota-alus kurvasi eteemme ja käski VHF-yhteydellä kääntymään ihan toiseen suuntaan. Meneillä oli ampumaharjoitus. Niinpä jouduimme moottoroimaan vastatuulen, sitten tovi purjetuulta ja myötätuuliosuudella tuuli hiipui ja moottorointi alkoi taas. Onneksi aurinko paistoi täydeltä terältään ja lohdutti meitä edes hiukan.
Kielin edustalla oli kuten viimeksikin purjehduskilpailuja ja jouduimme silmä tarkkana pujottelemaan purjehtijoiden ja laivojen seassa.
Stickenhörnin satamasta löytyi vapaa paikka kohtalaisen vaivattomasti ja sitloorassa oli mukava istuskella auringosta nauttien. Illalla laiturikävelyt ja suihkut.
28.8.
Aamulla palauttaessamme kulkukorttia saimme satamakapteenilta hyvät ohjeet sulutukseen.
Jonkin aikaa jouduimme odottelemaan. Sulussa kiinnityslaiturit ovat lähes veden pinnalla ja kumimattojen ulkopuolella erittäin liukkaat. Tuli tehtyä oikein kunnon pyllähdys, mutta onneksi en loukannut itseäni.
Kanavamatka oli tylsä ja helteinen. Välillä ankarat sade- ja ukkospuuskat pyyhälsivät yli ja ohi.
Brunsbüttelin satama oli aika täysi, mutta saimme kuitenkin itsemme sullottua sekaan.
Neetiin syntyi uusi herkkuruoka: Ainon kuivatulla persiljalla ja voilla täytetyt broilerinfileet. NAM!
Yöllä sulussa (aivan vieressä) metelöivät alukset häiritsivät yöuntemme ja tuulikin piti melkoista mekkalaa.
29.8.
Kävimme aamulla kävelyllä ja jumppailimme sataman Wifin toimimaan.
Huomasin, että keulatikkaiden hitsaus oli ilmeisestikin jossain rantautumistilannetörmäyksessä päässyt vähän murtumaan, joten marssimme turisti-infoon kysymään, mistä löytäisimme jonkun korjaamaan ne. Maailman toiseksi tylyin asiakaspalvelija (tylyintä emme vielä ehkä onneksi ole tavanneet!) soitti jonnekin ja tökkäsi puhelimen luurin minulle ennen kuin ehdin kissaa sanoa. No, sain asiani tankattua (saksaksi siis) ja kulkuohjeet hitsausfirmaan.
Ajelimme siis lautalla kanavan yli ja löysimme oikean paikan. Iso firma, siisti kuin mikä ja todella ystävällinen palvelu. Odotusaikana kävimme kävelemässä ympäri pientä omakoti- ja suuren suurta teollisuusaluetta. Korjaaminen ei maksanut mitään, johtaja vain toivotteli meille onnea reissullemme.
Välillä tuuli aika reippaasti mutta aurinko paistoi suurimman osan päivää. Kävimme kävelyllä Vanhan sataman puolella ja löysimme torinkin. Siellä oli hedelmätiskille ihan jonoa ja hyviä luumuja ja omenoita mekin sieltä ostimme
30.8.
Edelleen aurinkoinen, mutta edellispäiviä hiukan viileämpi aamu (noin 15 astetta). Kauppareissu, purjepeiton korjaus ja uusien LazyJackien säätö. Valtaisat herkku-jäätelöannokset, viini- ja olutostokset.
Edelliseltä kerralta tuttu suomalainen Riitta kävi meitä jututtamassa.
Huomiselle on luvassa etelätuulta, eli sitten matkaan!
31.8.
Edelleen helteistä. Emme onnistuneet löytämään toria uudelleen, minne lie kadonnut? Kävelyllä, kaupassa ja klo 14.30 sululle ja menoksi.
Vähän aikaa purjeet kuljettivat mukavasti, mutta sitten tuuli kääntyi vastaiseksi. Päätimme valita toisen reitin hiekkasärkkien seasta paremman purjetuulen toivossa. VIRHE!!! Plotteri ja tabletti (molemmissa Navionics) näyttivät väylän olevan eri kohdissa – ja molemmat olivat väärässä. Olisi pitänyt älytä kääntyä takaisin siinä vaiheessa, kun ensimmäiset viitat näyttivät olevan ”väärissä” paikoissa ja alla oli vain neljä metriä vettä, vaikka piti olla kahdeksan. Mutta eihän suomalainen tieltä käänny! Tuskanhiki otsalla sinne tänne käännellen syvää vettä etsien pääsimme kuin pääsimmekin laivaväylälle. Sai olla viimeinen hiekkasärkkäseikkailumme!
Tuulen piti olla meille suotuisasti etelästä, mutta kissanhännät! Vastatuulta piisasi.
Jossain vaiheessa koneen polttoaineensyötössä ilmeni jotain häikkää ja päätimme, että moottoripurjehtiminen riittää ja aloimme luovia. Ja luovittiin ja luovittiin…vastatuuli ja melkoinen vasta-aallokko ja lisäksi tietysti välillä vastavirtakin. Ei ollut kovin mukavaa.
Yöllä kahden aikoihin tönkiessämme laivaväylän ja rannan välissä vastatuulessa, -aallokossa ja -virrassa lukuisia kalastusaluksia väistellen alkoi helikopteri pörräillä yläpuolellamme. Se näytti välillä lähtevän pois, mutta palasi hetken kuluttua takaisin. Se kierteli yläpuolellamme valaisten kirkkailla valonheittimillä meren pintaa. Välillä sieltä huudeltiin jotain megafonilla, mutta eihän siitä mitään selvää saanut.
Olimme aivan ihmeissämme ja hämmentyneitä. Ajattelimme, että jossain joku on pudonnut mereen tai jotain muuta kamalaa. Mutta eipä mitä: viimein ottivat meihin yhteyttä VHF:llä ”Unknown sailboat”. Kysyivät – veneen nimeä, mistä tulossa, minne menossa, kansalaisuutta, montako veneessä, matkan tarkoitusta, kansainvälistä call sign tunnusta…
Hohhoijaa, olipa sekin syy aiheuttaa hankalissa olosuhteissa purjehtiville melkein sydäri!
Aallot kasvoivat ja kasvoivat ja tuuli oli jotain aivan muuta kuin luvatut 5 – 7 m/s.
Koska olimme huolissamme polttoaineen syötöstä ja koneen mahdollisesta sammumisesta todella hankalassa aallokossa, otimme yhteyttä Den Helderin Coast Guardiin ja kerroimme tilanteestamme.
Meille luvattiin lähettää apua satamaan menossa. Tarkkaan piti ilmoittaa sijainti ja ohjeistettiin, minkä poijun kohdalla piti ilmoittaa kellekin ja milläkin VHF-kanavalla etenemisestämme.
Meripelastus tuli ja hinasi meidät (vauhdikkaasti!) satamaan n. klo 19 ja tarjosi vielä meille konttorilla kahvit ja teet. Laiturissa testattaessa moottori toimi kuten kuuluukin.
Matkaa kertyi 261 mailia ja aikaa kului 52 tuntia.
3.9.
Kari tutki aamulla, että mistä moottorin yskiminen mahtoi johtua. Polttoainesuodattimet olivat aivan puhtaat. Päätelmäksi tuli, että koska aallokko oli todella korkea ja vene keikkui paljon, kone ei olisi saanut vajaasta tankista polttoainetta. Tai vaihtoehtoisesti polttoainepumpun kalvo olisi rikki ja kun polttoaine tankissa oli vähentynyt, lappo ei enää toiminut. Emme tiedä…
Satamassa on todella ystävällinen henkilökunta ja satamamaksulla saa kyllä vastiketta rahalle (n. 27 € / vuorokausi). Hintaan sisältyy WC:iden ja suihkujen, veden ja sähkön lisäksi myös toimiva WiFi, pesukone ja kuivuri, joita sitten pyörittelinkin kolme satsia.
Oikeanpuoleisen sohvan taakse oli tullut vettä kylkimyyrytyksen seurauksena ja siihenkin löytyi todennäköinen syy. Parraslistan alareunan alla tiivistysaine oli kuivunut. Uutta siis sisään.
Koska sää oli aurinkoinen, lämmin ja tuulinen, kuivattelimme sohvan istuintyynyjen lisäksi vuodevaatteita ja muitakin vaatteita. Melkoinen liputus!
Kerholla oli kilpailupäivä, ja veneitä tuli ja meni yhtä mittaa. Oli mukava seurata, miten vieressämme jonkin luokan voittajaveneen edessä laiturilla juhlittiin voittoa ja voittajia. Näytti olevan kekkerit parhaasta päästä.
4.9.
Sadekuuroista huolimatta kävimme reippaasti merimuseossa. Hienoja tauluja, alusten pienoismalleja ja muuta esineistöä. Mielenkiintoista. Selvisimme reissusta kohtuullisessa ajassa, koska esineiden selostukset olivat pääasiassa hollanniksi. Sukellusveneeseen emme viitsineet lähteä tungeksimaan. Olimme sellaisessa käyneet muutama vuosi sitten Sassnitzissa.
Ruokakauppakin löytyi kaupungilta. Muuten keskustassa oli liikkeellä todella vähän väkeä. Kumma juttu.
Illalla vielä laiturikävely.
Yöllä tuuli kovaa.
5.9.
Puolipilvinen aamu. Saimme purjeet heti ylös. Takaa tuli purjevene, joka veti iloisesti meistä ohi. Jouduimme toteamaan, että ilmeisesti kannattaa ajaa vähän ulommaksi rannasta, jotta virta ja tuuli ovat suotuisimmillaan. Paikalliset näyttävät tietävän ja osaavan.
Aurinko alkoi paistaa ja kahdeksan tuntia pääsimme etenemään mukavasti purjein. Sitten tuuli hiipui ja vastavirta alkoi piinata, joten otimme moottorin avuksi.
Schveningenin edustalla suuri Coast Guardin alus kävi taas lähellämme katsomassa, että ketä täällä liikkuu. Eivät kuitenkaan ottaneet yhteyttä.
Scheveningenin satamaan ajo menin monen etusataman ja kapean rännin kautta. Kieli keskellä suuta siinä sai ajaa!
Saksalainen yksinpurjehtijapappa viittoili meidät kylkeensä täpötäydessä satamassa. Hän oli kovasti puhelias ja kertoili purjehduksistaan Norjassa ja Islannissa, josta oli menossa kotiin päin.
Satamakonttori oli kiinni, joten menimme ovessa olevan ohjeen mukaan ilmoittautumaan Yacht -clubin ravintolaan. Rahaa ei siellä huolittu. Joimme oluet ja ihailimme kuppilan terassilta sataman mastometsää.
Sitten vähän ruokaa massuun ja nukkumaan.
6.9.
Saksalainen pappa oli illalla kertonut meille lähtevänsä aamulla klo 10, mutta koputteli jo seitsemältä kanteen ja sanoi olevansa lähdössä. Onneksi olimme jo hereillä.
Kävi ilmi, että satamakonttori oli syyskuussa kiinni tiistaisin, joten läksimme maksamatta jatkamaan matkaa.
Hiukan sumuista, mutta lämmintä klo 8 jo 20 astetta. Vesi 21,8 astetta.
Kevyt vastatuuli ja vastavirta. Mottorointia siis. Neeti-parka varmaan luulee muuttuneensa moottoriveneeksi!
Zeebrüggen lähellä laivaliikennettä riitti joka puolelle ja saimme yhtenään väistellä aluksia. Meri oli täysin sileä ja alusten aallot olivat todella korkeita ja heiluttivat venettä inhottavasti.
Satamassa ei ollut vieraspaikkoja merkitty lainkaan, joten kiinnityimme vain tyhjään paikkaan. Satamakonttorikin oli kiinni eikä missään ollut tietoa aukioloajoista.
Ruokailu ja nukkumaan. Todella lämmin ilta!
7.9.
Yöllä oli ollut todella kostata. Kansi ja pappakuomu ja kaikki muukin ulkona melkein valui vettä.
Edelleenkään satamakonttorissa ei ollut ketään, joten läksimme maksamatta matkaan.
Purjehtien ja välillä moottoripurjehtien etenimme ihanan turkoosissa vedessä auringon paistaessa täydeltä terältä etenimme kohti Dunkerqueta. Koska matkanteko maistui niin mukavalta, jatkoimme vielä parikymmentä mailia Calasiin. Matkalla iso ranskalainen tullialus ajoi viereemme ja kyseli VHF:llä ne perinteiset mistä tulossa, minne menossa jne.
Matkan aikana merellä näkyi todella paljon kalastajia – ei mitään ammattisellaisia – kellumassa ankkuroituneina pienillä veneillään. Vettä oli alla parhaimmillaan jopa 20 meträ. Mitähän lienevät kalastaneet?
Calaisin pienvenesatama on kääntösillan takana, joka avataan kerran tunnissa vain muutama tunti ennen ja jälkeen yläveden. Sillan edessä on odotuspoijuja. Onneksemme emme joutuneet odottamaan kymmentäkään minuuttia.
Satama on remontissa ja laituripaikka oli tiukassa, mutta ystävällisten ranskalaispurjehtijoiden avustuksella saimme Neetin kiinnitettyä laituriin.
Aika jännittävää !
VastaaPoista