Guernsey

13.9.
Herätys kello kuusi (taas lämpimään ja aurinkoiseen aamuun) ja suihkuun.

Lähtö klo 8 kohti Cap de la Hagueta, jossa on parhaimmillaan / pahimmillaan todella voimakkaat vuorovesivirrat, jopa 9,9 solmua. Nyt on vajaavuoksi ja laskimme olevamme siellä 1,7 – 4 solmun myötävirran aikaan. Jännä nähdä, olemmeko osanneet laskea oikein.

Tuulta ei ollut ensin laisinkaan eikä juuri virtaakaan. Klo 9.40 alkoi myötävirta ja Neetin nopeus (pienillä moottorikierroksilla) oli 7,5 – 8,5 solmua. Klo 10 viiletimme jo 8,5 – 9,5 solmun vauhtia. Cap de la Haguen kohdalla oli valtavan korkea ja ärhäkkä vasta-aallokko, vaikkei tuulta juuri ollutkaan. Nereidi pomppi ylös ja alas ja keula sukelsi välillä tosi syvälle.

Klo 10.30 alkoi ukkonen jytistellä kauempana ja sitä jytinää sitten riittikin. Klo 11.50 saimme purjeet ylös ja sitten sitä mentiinkin mukavasti erilaisin purjeyhdistelmin Guernseylle St. Peter Portin edustalle asti.

Sataman odotuslaiturissa vierähti vajaa tunti. Sataman laituriin tullessa oli vähän hankaluuksia voimakkaiden virtausten vuoksi, mutta saimme kuitenkin Neetin kunnialla kiinnitettyä.

Satama on vilkkaan kadun vierellä. Mukavan näköistä: vähän vanhempia aika kapeita taloja, paljon ravintoloita, hienot kukkalaatikot ikkunoiden alla ja palmuja.




Ruokailu ja iltakävely lähes trooppisen lämpimässä illassa pitkin kaupungin viehättäviä katuja. Kuten sanottu, rantakatu on vilkas. Jalankulkijan ei kuitenkaan tarvitse kauan odotella liikennevaloissa. Hyvin nopeasti napin painalluksen jälkeen tulee vihreä valo. Kiireesti saa sitten kyllä kipittää kadun yli, jos aikoo ehtiä…

14.9.
Aamuvarhaisen pilvisyyden jälkeen alkoi aurinko taas paistaa. Tuuli oli aika navakka, mutta ei kylmä.

Alaveden aikaan sataman kynnys on kokonaan kuivilla, ja veden noustessa ja varsinkin laskiessa kuulostaa siltä kuin olisimme kosken partaalla.



Kävimme aamukävelyllä ja venetarvikeliikkeessä ja ruokakaupassa ostamassa vähän evästä.
Nostimme automaatista rahaa ja hämmästyimme kovasti: Englannin puntien sijaan saimme Guernseyn puntia! (Kurssi on sama kuin Englannin punnalla.) Pohdimme, että tämä on sama juttu kuin jos Ahvenanmaalla olisi ollut markka-aikaan oma valuutta….



Öljynvaihto, purjepeiton korjaus ja blogijumppaa…voi hyvät ihmiset sentään kun ihminen ei osaa…

Kävimme vielä kalasatamassa etsimässä paikan jäteöljylle ja kalakaupassa ostamassa ilta-aterian tarpeet.

15.9. 
Yöllä sataa ripsutteli useita tunteja, aamu valkeni harmaana ja sitten taas aurinko ryömi esiin pilvien takaa ja tuli lämmin.

 Aamukävelyllä kalasataman luona linnoituksella, jonka vanhimmat osat ovat 1300-luvulta. Muurilla oli varoitus, että kanuunalla ammutaan kello 12 ja niinhän se olikin. En ollut tuohon paukaukseen aiemmin osannut kiinnittää huomiota, mutta nyt kun sitä osasiin odottaa, niin kuulinkin sen.

Venetelakan luona on suuri, noin 70 cm syvä allas, jossa lapset harjoittelevat optaripurjehdusta. Kouluttajat seisoivat vedessä kahluuhousuissa ja opastivat pienimpiä (4-5-vuotiaita) melomisessa ja heittelivät isommille pieniä keltaisia kumiankkoja noudettavaksi – meloen ja peräsintä heilutellen edeten, koska tuulta ei ollut. Lystiä näytti olevan.


1 kommentti:

  1. Hienostihn blogin päivitykset sujuu, oikein kuvien kera !

    VastaaPoista