Pointe a Pitre – Deshaies – English Harbour (Antigua) / 4. – 13.3.2019

Katutaidetta Pointe a Pitressä

Basse Terreen lähdöstä ei tullut mitään, sen verran kipeä Karin selkä oli. Bussimatkoineen olisi mennyt koko päivä.

Jouduimme anomaan lisää laituriaikaa aiotun kolmen päivän lisäksi, että Kari ehtisi saada selkänsä jonkinmoiseen kuntoon. Meidät oli sijoitettu laituriin, jossa oli enimmäkseen vuokrakatamaraaneja. Vähän tylsä paikka, jotenkin olisi ollut mukavaa olla muiden reissuveneiden joukossa. Rauhallista kyllä oli. Yhdeltä vuokraveneen luovuttajaporukalta saimme jäitä ja monenlaista kuivamuonaa, jota he eivät halunneet heittää roskiin tai kuljettaa mukanaan.

Kävelimme paljon, hissuksiin tosin Karin selän takia. Sunnuntaina kävimme kaupungin keskustassa. Muutaman kilometrin matka kulki surullisen rähjäisen alueen halki. Pieniä matalia asumuksia, ravintoloita ja muita pikku yrityksiä. Mietimme, ettei sitä tietä olisi ollut mukava iltamyöhällä palata jalan karnevaaleja katsomasta…

Kalakauppiaat

Keskusta näytti ensin todella hiljaiselta. Tori oli tyhjä, vain yksi vihannesmyyjä sinnitteli sen laidalla. Kalakauppiaita sentään oli useita satama-altaan kupeella. Asiakkaat puuttuivat, vaikka yksi kalakauppiaista puhalteli simpukankuoreenkin kalansaaliin merkiksi. Pelikaanit päivystelivät terhakasti kalakauppiaiden vieressä. Ilmeisesti ne olivat tottuneet saamaan joskus perkuujätteitä tai muita herkkupaloja.

Jatkettuamme torin jälkeen hiljaista katua eteenpäin avautuikin sivullemme vilkas kauppakatu. Kapeita ja tavattoman pitkiä kenkä-, vaate- ja kiinalaisia ”roina”-kauppoja oli vieri vieressä. Muutamien kauppojen etuseinä oli suljettuna metallisilla rulo-ovilla. Kuten täällä näyttää olevan usein tapana, mistään ei voinut päätellä, mitä oven takana myydään. Kenkäkauppoihin ja kiinalaisiin emme eksyneet, muutamissa vaatekaupoissa kävimme ällistelemässä. Metritolkulla t-paitoja, mekkoja, housuja, hameita ja vaikka mitä vaatetavaraa oli tarjolla ja aivan älyttömillä hinnoilla. T-paitoja sai 2-3 eurolla eivätkä muutkaan vaatteet maksaneet juuri mitään. Emme tutkineet, missä vaatteet oli valmistettu, mutta jossain halpaakin halvemman työvoiman maassa takuulla.

Pari ”pikasuutaria” istuskeli jakkarallaan talon vieressä pieni pöytä edessään. Joku näytti naputtelevan kantalappua kenkään. Kovin kummoista liikehuoneistoa eivät nämä suutarin näyttänet tarvitsevan.

Monessa kadunkulmassa istuskeli naisihminen jaloissaan muutama kassillinen alushousuja, rintaliivejä, sukkia ja muuta saman tyyppistä pientä vaatetavaraan. Jonkin verran näytti kauppojakin syntyvän.

Parin tunnin kävelystä tuli jo jano. Vaikka kuinka etsimme, emme löytäneet tältä kauppa-alueelta yhtäkään ravintolaa KFC-hampurilaisravintolaa lukuun ottamatta. Siellä oli hillitön jono. Vihdoin viimein kalatorin kupeen pikku kioskista saimme ostetuksi oluet. Siinä valmistettiin myös jotain hyvältä tuoksuvaa ruokaa. Pitihän sitä sitten kokeilla. Tarjolla oli neljä eri vaihtoehtoa burgerin nimellä. Kaikkien hinnat jäivät alle neljän euron. Patongin tai pitaleivän tapaisen sisällä oli lihaa ja mitä lieneekään. Karin annos oli oikein hyvä, minua alkoi ensin vähän hengästyttää. Vesi valui päästä ja Kari sanoi, että nenäni muuttui aivan punaiseksi. Chiliä – ja runsaasti! Jouduin kaivelemaan annoksestani chilinokareet pois ja sitten pystyin juuri ja juuri sitä syömään.

Puut tarrautuvat jyrkänteen reunaan tien vieressä

Seuraavana päivänä jatkoimme turistina olemista ja kävimme tutustumassa Aqvariumiin, joka sijaitsee aivan Nereidin kesäisen säilytyslaiturialueen vieressä. Kannatti käydä. Kaloja oli monenmoisia ja mukavasti esillä. Kuvat ovat erillisessä blogiosiossa.

Olimme joutuneet laituriin perä tuuleen päin ja koska sadekuuroja tuli päivittäin, virittelimme biminikankaasta pyykkipohilla biminiin räystään perän puolelle. Siitäpä syntyikin sitten jatkokehitysidea ja aqvarium-reissun jälkeen sain muutamassa tunnissa ommelluksi biminiin lisäosat taakse. Mitähän siitä vielä tätä menoa syntyykään? Vähän piti isopurjeen purjepeittoakin taas korjailla. Aurinko tekee tehtävänsä ompeleille ja ne vain haurastuvat aikaa myöten. Mukavaa, kun on ompelukone. Käsin paksujen saumojen ompelu ei ole mitään herkkuhommaa.

Tietysti laituripäivien ohjelmaan kuului monenlaista pientä siivous- ja kunnostushommaa ja kauppareissuja lähikauppaan ja kauempana olevaan isompaan markettiin. Saimme kyseisen ostoskeskuksen apteekista ostettua Karille kunnon särkylääkkeetkin selkävaivaan.

Vihdoin viimein, viisi yötä laiturissa viivyttyämme selvisimme jatkamaan matkaa. Marinassa näytti siltä, ettei tuulta oli juurikaan, mutta salmen suojasta päästyämme saimme heti kunnon puhallukset ja aallokon vastaamme. Tiukassa tuulikulmassa keinottelimme Guadeloupen lounaisnurkalle ja sitten alkoikin sekalainen osuus. Välillä tuuli ja välillä ei, ja milloin mistäkin suunnasta. Jouduimme välillä tuulettomina hetkinä käynnistämään moottorin sammuttaaksemme sen joskus jopa vain viiden minuutin kuluttua. Päivä oli harmaa, ja sadekuuroja riitti pitkälle iltapäivään. Jouduimme ihan käyttämään pitkähihaisia yläosia, sen verran viileältä tuntui.

Kartanlukijalle oli tapahtunut pieni lipsahdus ja luulemamme 26 mailin sijaan matkaa Pidgeon Islandin luona olevalle ankkuripaikalle kertyi kokonaiset 38,5 mailia. Onneksi olimme lähteneet sen verran ajoissa aamulla, että ehdimme perille ennen pimeätä. Tilaa oli hyvin, mutta pidon kanssa oli haasteita. Vasta kolmannella kerralla saimme ankkurin pitämään.

Pidgeon Islandilla on kapteeni Cousteaun meripuisto, jossa Karin olisi ollut varmasti kiva snorklailla. Valitettavasti kipeällä selällä snorklaaminen ei houkutellut kapteenia, joten seuraavana aamuna jatkoimme matkaa vajaan kymmenen mailin päähän Deshaiesiin. Saimme oikein mukavan ja leppoisan purjehduksen.

Purjehdusoppaamme ja nettikin kertoivat, että lahdella olisi kolmisenkymmentä poijua ja lisääkin tulossa. Elimme toivossa, että pääsisimme poijuun. Turha toivo. Poijuja oli hädin tuskin kymmenen ja ne kaikki tietysti varattuja. Veneitä oli ankkurissa paljon ja sopivan kolon löytääksemme ajelimme ympäriinsä veneiden lomassa. Juuri kun olimme löytäneet sopivan paikan ja ohjasin sitä kohti Karin ollessa jo keulassa valmiina ankkurin laskuun. ohitsemme kiilasi pitkän aikaa takanamme purjehtinut ranskalaisvene. Jouduin ihan laittamana pakin päälle törmäyksen välttämiseksi. Ankkurioivat sitten ”meidän” paikallemme. Kyllä harmitti.

Näin sitä hangataan ankkurissa. 

Pyöriskeltyämme lisää ympäriinsä löysimme kuin löysimmekin hyvän paikan ja siinä sitten viivyimmekin kolme yötä.

Kylä on pikkuinen, vain muutama rannan suuntainen katu. Ravintoloita ja vaate/matkamuistomyymälöitä on tietenkin paljon. Yksi ruokakauppa.

Ensimmäisenä aamunamme saimme seurata mielenkiintoista näytelmää. Paikalliset kalastajat ajelivat veneiden seassa yhden seisoessa keulakannella tähystellen kalaparvea. Viimein he saivat ilmeisestikin parven kiinni ja alkoivat laskea pitkän pitkää verkkoa. Toinen pää laskettiin veteen, vain poiju jäi näkyviin. Sitten vene ajoi suurta ympyrää laskien verkkoa peräänsä. Nyt kävi vain niin hullusti, että virta vei verkon lähimmän ankkuroituneen purjeveneen luokse ja jotenkin ympärillekin. Siinä saivat miehet sukeltaa ja yrittää varjella verkkoa sotkeutumasta purjeveneen peräsimeen ja ankkuriköyteen. Hitaasti sotku alkoi selvitä ja miehet saivat verkkonsa kiskotuksi takaisin veneeseensä. Yksi rohkea pelikaani seurasi toimitusta aivan vieressä ja sai aina välillä napatuksi itselleen verkosta pois livahtamaan päässeen kalan. Näkyi verkosta kalaa tulevan jonkin verran. Toivottavasti kalastajat antoivat purjeveneen omistajalle edes jonkun sintin korvaukseksi hässäkästä.

Matkalla kasvitieteelliseen puutarhaan, näkymä Deshaiesin ankkkurointialueelle. 

Muutaman kilometrin päässä Deshaiesin kylästä mäen rinteellä on Botanical Garden eli kasvitieteellinen puutarha. Koko matka sinne on ylämäkeä ja sitä puuskutimme pienten sadekuurojen seassa. Kuuroja saimme niskaamme useita kertoja myös kierroksemme aikana.

Puutarha oli kerrassaan hieno! Siellä oli helppo kulkea hyviä betonikäytäviä pitkin. Reitti oli periaatteessa vain yksi polku, joten sitä oli helppo seurata. Polku polveili kauniisti rinteellä ja vesiaiheiden ympärillä. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, joten en yritäkään. Kuvia erillisessä blogissa. 

Turistit saivat mennä suureen papukaijahäkkiin, jonka asukeista osa oli tavattoman kesyjä. Automaatista sai ostaa pieneen kuppiin jotain maidon näköistä lientä, jota linnut tulivat ihan kädestä syömään. Lapsista se oli aivan riemukasta ja mukavaa se oli meidän ja näytti olevan muidenkin aikuisten mielestä.

Tuuli oli Deshaiesissa olomme aikana puuskaista, välillä pohotti oikein kunnolla. Nyt onnistuimme kastumaankin ensimmäistä kertaa oikein kunnolla. Läksimme kauppaan katsomatta (tavallisuudesta poiketen) tarkkaan taivaanrantaa. Niinhän siinä kävi, että rankkaakin rankempi sadekuuro iski puolimatkassa. Päästyämme laituriin kipitimme kiireesti läheisen ravintolan räystään alle suojaan sateelta. Sadetta kesti viitisen minuuttia, sitten paistoi taas aurinko. Jos olisimme lähteneet vähän aikaisemmin, olisimme selvinneet kuivin nahoin. Ennen kauppaan menoa kävelimme edes takaisin kylän katuja (niitä kahta) saadaksemme vaatteemme edes likipitäen kuiviksi. Märissä vaatteissa kauppaan JÄÄTYY.

Pienellä aukiolla pääkadun vieressä on pikkuinen puisto. Siinä penkillä istuskellessamme ja jäätelöitä syödessämme paikalle saapui kanaemo kolmen poikasensa kanssa. Kauniisti ne osasivat kerjätä ruokaa. Olimme ostaneet patonkia ja heittelimme tipuilla murusia. Jos pala oli liian suuri, äiti nokki sitä pienemmäksi eikä syönyt sitä itse vaan antoi lapsilleen. Se näytti aika hellyttävältä.

Bambu

Yhdessä ravintolassa on oven vieressä olevalla pöydällä (ravintolan sisäpuolella) astia, jossa on jotain linnunruokaa. Siinä pikkulinnut käyvät napsimassa herkkupaloja ja lentävät taas pois. Mitäköhän terveysviranomaiset Suomessa sanoisivat moisesta?

Ranskasta ulos kirjautuminen piti suorittaa pienessä vaate- ja matkamuistomyymälässä itsepalveluna tietokoneella, kuten Ranskassa on tapana. Kun menimme suorittamaan tätä tärkeää tehtävää, kone oli varattu. Vanhanko herra näpytti hitaasti, mietti, tutki papereitaan, mietti taas, näpytti… me seisoimme takana ja vaihdoimme jalkaa kerran jos toisenkin. Karin piti jo välillä selkäkipua helpottaakseen käydä ulkona kävelemässäkin. Kun tiedot oli viimein kirjattu, herra halusi vielä, että kaupan myyjätär tarkasti kirjatut tiedot. Taaksemme alkoi jo kertyä jonoakin. Huh. Vihdoin viimein tuli meidän vuoromme. Sen verran usein olemme nämä ranskalaiset kirjautumisplanketit täytelleet, ettei nokka siinä kauan tuhissut. Teemme kaiken lisäksi yhteistyötä, Kari lukee minulle passien tiedot homman helpottamiseksi. Myyjätär oikein kysyi, että nytkö jo on valmista.

Tiistaiaamuna kello soi viideltä ja kuudelta nostimme ankkurin. Reilun tunnin jouduimme harjoittamaan moottoripurjehdusta. Tuulta oli vain 5 m/s, sivuvastaista, ja maininki tuli suoraan edestä. Sen jälkeen sitten posottelimmekin mainiossa 6 – 8 metrin sivuvastaisessa tuulessa Antiguan English Harbouriin. Aallokko oli aika korkeata, mutta sopivasta suunnasta, joten Neeti paineli hyvää vauhtia. Keskinopeudeksi saimme taas 6,2, solmua.

English Harbourin ankkuripaikka näytti ensi silmäyksellä täyteen ahdetulta, mutta löysimme kuin löysimmekin sopivan välin. Ankkuri nappasi onneksi heti kiinni.  Iltapäivän ja illan mittaan veneitä tuli jatkuvalla syötöllä sekä etelästä että Antiguan rantaa pitkin. Muutama sai vielä itsensä ahdetuksi johonkin väliin, mutta suurin osa joutui kääntymän pois. Onneksi aivan vieressä on tilavampi Falmouthin ankkurilahti.

Täällä vietämme muutaman päivän ja jatkamme sitten Barbudan ihanaakin ihanampien hiekkarantojen ääreen.