 |
| Tämän Cascaisin patsaan mallin mukaan on tehty Nereidin muurimaalaukset esimerkiksi Hortaan ja Porto Santoon- |
Luonto alkaa jo ruskistua, kukkia toki ilmaantuu edelleenkin uusia, mutta maiseman yleissävy ei enää varsinkaan aukeammilla paikoilla ole enää hurmaavan vihreä ja/tai värikäs. Ankkurointialueella on jatkuvasti noin tusinan verran veneitä, ilmeisesti enimmäkseen paikallisia. Hiekkarannoille on ilmestynyt aurinkovarjoja ja muutamat innokkaat käyvät uimassakin. Onkimiehiä istuskelee melkein vieri vieressä aallonmurtajalla. Emme kyllä ole vielä nähneet kenenkään saavan kalaa – mutta lieneekö tuo niin tärkeätäkään!
Vastauksia Sinesiin ja Cascaisiin pääsystä saatiin odottaa pitkään. Itse asiassa (kieltävä) vastaus Sinesistä tuli vasta, kun olimme sen jo ohittaneet. Cascaisiin sentään saimme sähköpostitse luvan ennen sinne saapumistamme, vaikka sinne soittaessani pääsy meiltä evättiinkin. Ja lupa liikkua vapaasti, ilman rajoituksia.
Varmuuden vuoksi laitoin jo ennen lähtöämme lupapyynnön myös A Coruñaan, ja onneksi niin. Sinne saavuttuamme näytti poliiseille olevan jotenkin erityisen tärkeätä, minä päivänä olin pyynnön lähettänyt ja milloin olimme saaneet luvan.
Hyvästelimme yli puolen vuoden kotikaupunkimme sunnuntaina puoliltapäivin. Mukava paikkahan se oli ollut asustella, ensi päivien pettymyksentunteista huolimatta.
Portimão - Cascais
Emme olleet päässeet montaakaan mailia, kun plotteri pimeni yks´kaks, emmekä saaneet sitä ensin millään käyntiin. Kävi jo mielessä, että tähänkö tämä matka nyt tyssäsi. Karin käpälöityä piuhoja saimme sen kuitenkin taas toimimaan. Oli kyllä aika hankalaa, kun sen kirkkauden säätö oli jostain syystä mennyt ihan pieneksi ja näytöstä ei kirkkaassa auringonvalossa tahtonut näkyä mitään. Vasta-aurinkoon käännyttyämme löysin ruudulta kirkkauden säädön ja kaikki oli taas hyvin.
Ensimmäiset mailit Sagresin niemelle saakka olivat mukavaa menoa pienessä vastatuulessa koneella, loivassa mainingissa. Melkein heti tuli yksi delfiini toivottamaan meille heipat. Jonkin matkan päässä vastaamme tuli suuri alue, jolla kellui valtava määrä lepuuttajia. Ilmeisestikin verkkoja.
Saimme sydämentykytyksiä, kun potkurista kuului kummallinen ääni. Oletimme, että joku iso kala oli osunut siihen. Uusi ääni. Ja sitten perästämme pulpahtikin esille verkkomerkki. Olimme ajaneet sen yli, mutta onneksi mitään ei tarttunut potkuriin. Niin se vain oli jäänyt huomaamatta, vaikka olimme molemmat sitloorassa.
Delfiinejä piipahti meitä katsomassa monta kertaa, mutta ne tosiaankin vain piipahtivat eivätkä jääneet leikkimään Neetin kanssa.
Ennen Sagresia tuuli heräsi ja nostimme genoan. Olimme tyytyväisiä, kun vihdoinkin pääsimme purjehtimaan. Tuuli oli aluksi mukavat 4 – 5 m/s, mutta heti Sagresin niemen jälkeen se nousi 9 – 11 sekuntimetriin ja kääntyi vastaiseksi. Aallot olivat korkeita ja sekavia. Yritimme edetä purjeilla, mutta suunta oli niin hatelikkoon, että laitoimme keulapurjeen pois ja jatkoimme matkaa koneella, isopurjeen ollessa tukipurjeena.
Ja sitten minuun iski meritauti. Koko illan, yön ja varhaisaamun meno oli todella epämukavaa. 14 tuntia makasin ”koomassa” sitlooran lattialla allani pehmusteeksi laitetut täkit ja päällä fleecepeitto. Ne olivat pitkiä tunteja ne. Oksentamaan jouduin vain pari kertaa pienet tiraukset, mutta olo oli kurja.
Illalla Karin laittaessa mittaristoon valoja, tuulimittari pimeni eikä suostunut enää heräämään henkiin. Että sekin vielä! Moottoroidessa vastatuulen sillä nyt ei tietenkään ollut suuremmalti väliä, mutta jatkoa ajatellen se harmitti vietävästi. Miten saisimme sen toimimmaan? Pitäisikö hankkia uusi? Ilman tuulimittaria purjehtiminen olisi todella hankalaa.
Aamulla heräsin taas henkiin. Olimme ajaneet kalanpyydysten pelossa melko kaukana rannasta ja otimme kurssin vähän rantaan päin saadaksemme tuki-isolle vähän tuulikulmaa ja helpottaaksemme hakkaamista.
KALLIO-niminen rahtialus tuli vastaan, valitettavasti sen verran kaukana, ettei sen perälipusta saanut selvää. Ehkä ei kuitenkaan suomalainen.
Cascaisia lähestyessämme tuuli sen kuin yltyi ja marinan vastaanottolaiturissa kävi melkoinen vinkka ja virtakin. Saimme Neetin juuri kiinnitettyä, kun konttorista naishenkilö tuli huutelemaan meille, ettei siihen saa kiinnittyä. Pitää mennä polttoainelaituriin. Yritin selittää, että olimme tulossa marinaan ja että meillä oli lupa, mutta ei. Pois pois vain.
Sitten kiskomaan kovassa tuulessa Neetiä muutama kymmenen metriä eteenpän polttoainelaituriin. Melkoinen urakka se oli, vaikka pottoaineaseman hoitajakin tuli avuksi. Tankkasimme, ja se kesti ja kesti. Josain syystä polttoaine vaahtosi tavattomasti ja Kari joutui liruttelemaan sitä hidastakin hitaammin tankkiin.
Kirjautumien oli portugalilaiseen tapaan perusteellinen. Valokopiot passeista, venetodistuksesta ja vakuutustodistuksesta. Ensimmäisen vuorokauden maksu, kuitin vääntäminen ja tulostaminen. Kulkukorttimaksun periminen, kuitin värkkääminen ja tulostaminen. Kortin hinkkaaminen huolella puhdistusaineella. Kolme naista konttorissa, ja kahdelle heistä riitti puuhaa meidän kanssamme.
Sataman kaveri tuli näyttämään meille paikan ja avusti kiinnittymisessä. Noin 18 tunnin kuluttua lähdöstä olimme asettuneet aloillemme. Matkaa kertyi 130,6 mailia.
Illalla emme jaksaneet enää lähteä minnekään, vaan söimme hyvin ja lepäilimme matkan rasituksista.
Cascais
Seuraaana aamuna kävimme talven 2016 -2017 aikana tutuksi tulleessa lähipuistossa tervehtimässä kukkoja, kanoja ja riikinkukkoja. Kanat suostuivat valokuvattaviksi, mutta riikinkukot ujostelivat ja kipittivät karkuun. Puisto oli aivan yhtä ihana kuin aiemminkin. Jonkin verran siellä oli tehty uudistustöitäkin.
Puistosta kävelimme tuttuja katuja rannan ja ”Nereidi-patsaan” kautta ostoskeskuksen Pingo Doce-ruokakauppaan. Leipää oli ostoslistalla. Kaupan edessä oli pitkä jono, ja totesimme, että olkoon. Menimme lähellä olevaan isoon supermarkettiin, jonne pääsi mmekin sisään jonottamatta.
Leipää löytyi – ja irtoteetä, jota olimme etsineet Portimãosta turhaan. Suomesta tuodusta teestä oli enää vain muruset jäljellä. Nyt ostimme pari purkkia, niillä selvittäisiin taas pitkälle. (Irtoteen löytäminen koko reissumme ajan on ollut haasteellista. Sitä on etsitty ja etsitty. Löydettäessä olemme aina ostaneet useamman pakkauksen.)
Kassalle saikin sitten jonotella. Ihmisillä oli kärryt kukkuroillaan ostoksia ja jonot olivat pitkät. Siinä odotellessa sämpyläpussikin hajosi ja sämpylät sinkoilivat lattialle. Ei kun uusia hakemaan. Sitten, onneksi, löytyikin lyhyempi kassajono ja pääsimme kaupasta ulos säädyllisessä ajassa.
Cascais – A Coruña
Lounaan jälkeen köydet irti ja matkaan. Karin käytyä johdotukset läpi tuulimittari oli herännyt puoliksi henkiin: itse näytön tuulilukemat olivat pimeänä, mutta tuulensuuntaviisari toimi. Plotterista kuitenkin näkyi myös tuulilukemat. Olimme tyytyväisiä tähänkin. Katsoisimme myöhemmin sopivassa paikassa, mitä laitteelle pitäisi tehdä.
320 mailin matka A Coruñaan oli puuduttavaa koneella ajoa. Tuulta oli pläkästä muutaman hetken 7 metrin vastatuuleen, enimmäkseen vastatuulta 3 – 5 m/s. Meitä ei huvittanut luovia, joten mottoroimme välillä enemmän, välillä vähemmän purjeita ylhäällä. Muutaman hetken etenimme jopa purjeinkin, mutta se lysti loppui joka kerta lyhyeen.
Sää oli todella lämmin ja aurinkoinen ja öisin kuunsirppi valaisi taivaltamme. Jostain oli tullut ja tuli veneeseen jatkuvasti hyöntiesiä: pienen pieniä hötiäisia, vähän suurempia ruskeita kärpästä muistuttavia otuksia ja pieniä kärpäsiä. Niitä oli ihan kiusaksi asti lähes koko matkan. Jatkuvasti sai olla niitä läpsimässä iholtaan. Union Islandilta ostetuilla kärpäslätkillä oli kovasti töitä.
Samoilla kulmilla sain sydämentykyksiä aluksesta, joka näytti memevän ohi, mutta kääntyikin sitten tulemaan suoraan kohti. Ja se oli jo aika lähellä. Sillä oli vilkkuvalot, ja Kari sanoi sen olevan joku mittausalus. No, viime tipassa se kääntyi ja lähti poispäin. Mokoma säikyttelijä!
Jonkun ajan päästä tutkassa näkyi tutkassa noin mailin päässä kohde. Aamu oli jo sarastamassa, mutta mitään ei silmällä näkynyt, ei sitten millään. Laitoin seurannan päälle ja se vain tuli takaviistosta koko ajan kohti. Silmä kovana sitä vahtasin – ja sitten se kerta kaikkiaan katosi tutkasta!
Parinkymmenen minuutin päästä se sama (seuranta antaa kohteille numeron) ilmestyi taas esiin parin mailin päässä kadotakseen taas yht’äkkiä. En keksi ilmiölle mitään muuta selitystä kuin sukellusvene. Kuka tietää?
Ja heti kohta: kahden rahtialuksen välissä. Ilman AISia (ja tutkaa) minä huonoetäisyysnäköinen olisin saanut jo hepulin: toinen rahtialus lähestyi lähestymistään ja lopulta ajoi etuoikealta editsemme 0,65 mailin päästä ja toinen lähestyi kovaa vauhtia 1,5 mailin päässä takavasemmalta. AIS onneksi näyttää, ollaanko törmäyskurssilla, joten hepuleita ei tarvinnut tälläkään kertaa ottaa.
 |
| Liikennettä on. |
Loppumatkalla näimme niiden tavallisten delfiinien lisäksi parven pieniä, lyhyitä, pulleita ja valkomahaisia delfiinejä. Ne näyttivät tykkäävän kovasti Neetistä.
Vielä yksi huoli piinasi kapteenia koko matkan ajan. Kari kurkistaa koneajossa tunnollisesti aika ajoin konehuoneeseen. Jäähdytysvesiputki on ilmeisesti aikansa elänyt ja menee lyttyyn. Huolena oli, että saako kone riittävästi jäähdytysvettä, varsinkin ajamme vuorokausikaupalla tunnista toiseen. Mitään ikävää ei onneksi tapahtunut, mutta ensisijaiselle korjauslistalle asia päätyi.
Noin viiden tunnin päästä A Coruñasta suomalaisen Olivia-veneen kapteeni Heikki soitti ja kertoi, että heillä ja toisella suomalaisveneellä oli hankaluuksia laituriin pääsyssä A Coruñassa. Päättivät jatkaa saman tien Biskajan yli, kun sää oli suotuisa.
Tietysti aloimme jännätä, miten meidän kävisi. Ihan hyvin kävi, 62 tunnin ja 320 mailin jälkeen kiinnityimme laituriin.
Saadessamme luvan tulla marinaan, meitä pyydettiin ottamaan yhteyttä ennen saapumista VHF-kanavalla 09. Otin yhteyden puoli tuntia ennen marinaa ja sain kuin sainkin vastauksen. Valitettavasti vain rätisevällä yhteydellä ja espanjan kielellä, josta en saanut mitään selvää. Vastasin eglanniksi, etten valitettavasti ymmärrä, ja siihen yhteytemme loppui.
Marinan sisäänajon edessä otin uudelleen yhteyden ja sain vastauksen ”Come in”. Tosi, tosi pimeätä. Ilmassa jotain kosteata, melkein kuin tihkua ja tuulilasit menivät huuruun. Ei valontuikkua juuri missään, musta aallonmurtaja toisella puolella. Kari sai ajaa kieli keskellä suuta. Laiturissa joku vilkutteli valoa, joten sentään tiesimme, minne päin suunnistaa.
Meidät ohjattiin pilttuuseen ja ystävällinen yövartija otti meidät vastaan. Kysyessäni, mitä seuraavaksi, hän sanoi, että aamulla kello kahdeksan ilmoittautumaan.
Ei muuta kuin tavarat paikalleen ja nukkumaan. Enää noin 2000 mailia kotiin!
A Coruña
Aamulla kello oli soimassa seitsemältä ja aamupuurot syötyämme aloimme valmistautua ilmoittautumiseen. Eipä tarvinnutkaan. Meiltä tultiin kysymään, mistä olemme tulossa, minne menossa ja olemmeko ammattilaisia. Kerroimme, että emme ole. Kaveri sanoi, että vain ammattilaiset saavat tulla marinaan.
Selvitimme jäähdytysvesiongelmamme ja kaveri arveli, että se muuttaa tilanteen. Hän kuunteli tarkkaan, mita tarvitsemme (vesiletkua ja mahdollisesti jonkin sitä asentamaan) ja lupasi auttaa meitä asiassa. Minkä sitten tekikin.
Yhdeksältä konttorin avautuessa menimme ilmoittautumaan. Kaveri oli jo selittämässä virkailijalle ongelmaamme, ja niinpä saimme jäädä laituriin hoitamaan ongelmaamme. Virkailija kutsui Volvon huollosta asentajan käymään Neetillä ja tämä saapuikin aamupäivällä. Hän kertoi, ettei ehtisi asentamaan letkua ennen kuin maanantaina eikä myöskään hakemaan sitä meille itseasennusta varten. Hän kuitenkin lupasi yrittää järjestää meille luvan lähteä itse ostamaan letkua.
Sitten pöllähtikin paikalle kaksi poliisia, molemmat oikein ystävällisiä. Toinen ei puhunut englantia lainkaan, toisen kanssa saimme asiat selvitettyä. Taas kerran selvitimme tilanteemme ja lupasimme lähteä Coruñasta heti, kun moottorimme on korjattu.
He lupasivat hankkia meille terveysviranomaisilta luvan käydä letkuostoksilla ja liikkua kaupungilla ruokakaupassa ja apteekissa. Muuten pitäisi pysyä veneessä.
Lupalappu, joka passien lisäksi pitää olla mukana kaupungilla liikkuessa, saatiinkin puolessa tunnissa.
Olimme oikein tyytyväisiä, kaikki pelkomme tylystä kohtelusta tai satamapaikan epäämisestä olivat olleet turhia. Saisimme hoidetuksi kaikki asiamme. Liikkumisrajoituksiin olimme varautuneetkin.
Lounaan jälkeen otimme taksin ja ajoimme kaupungin toiselle laidalle teollisuusalueelle, josta löytyikin letkuja ja muuta muovi- ja kumitavaraa enimmäkseen yritysasiakkaille myyvä yritys. Palvelu oli taas oikein hyvää ja saimme letkunpätkämme. 17 €. Taksi odotti ostoksemme ajan ja hän veloitti 26 €. Ei yhtä halpaa kuin Portugalissa, mutta ei läheskään niin kallista kuin Suomessa!
Tätä kirjoittaessani letkunvaihto-operaatio on hoidettu. Eipä ollut helppo homma äärimmäisen ahtaassa paikassa ja hankalassa asennossa. Kaikki kunnia ja hatunnosto miehelle, joka osaa tehdä tuollaisia remontteja.
Tämä marina on todella suuri ja laiturit aika uusia. Ponttoonit ovat leveät ja tukevat, mutta valaistus tosiaankin oli illalla aika onneton. Veneitä on varsin vähän, suurin osa lienee paikallisia. Vieressämme on englantilaisvene, joka on jo suorittanut karanteeninsa ja toivoo pian pääsevänsä cruisailemaan Espanjan vesillä. Kauemmas eivät kuulemma aio.
Kävelylle meillä ei valitettavasti ole lupa mennä, mutta huomenna käymme varmaankin ruokakaupassa. Jos sää ja tuulet jatkuvat samanlaisina, lähdemme huomenna lounaan jälkeen Biskajan ylitykselle kohti Brestiä (Ranskassa). Matkaa sinne on noin 320 mailia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti