Monninkylässä vaihdettiin Essiin talvirenkaat. Tarkoituksemme on tulla maaliskuussa ”lomalle” Suomeen ja varauduimme siihen jo etukäteen. Saimme myös nauttia upean hirsisaunan jättimäisen kertalämmitteisen kiukaan mehevistä löylyistä.
Laurin, Suvin, Jannen ja Helin kanssa nautimme läksiäismehut- ja teet Essissä heidän kotikadullaan. Ja meitä onnisti: Lasten koulukuvat olivat juuri parahiksi saapuneet ja saimme omamme mukaamme!
Ahdoimme Essistä kaiken mahdollisen varastoon, roudasimme suurimmat matkalaukut Jukan luokse Konalaan ja sitten olikin aika viedä Essin talvikotiinsa.
Mukavan mutkaisen taipaleen takana ovat siistit varastorakennukset, jonne jätimme Essin odottelemaan ensi kevättä. Jukka tuli meitä noutamaan ja viimeisen yön muutamat tunnit nukuimme - varsin huonosti – hänen luonaan.
Puoli viideltä aamulla läksimme lentokentälle. Lissabonin- kone oli puoli tuntia myöhässä. Meitä se ei haitannut, sillä meillä oli Lissabonissa vaihtoaikaa Porto Santon koneeseen kymmenkunta tuntia.
Koska odotusaika oli niin piinaavan pitkä, maksoimme 30 € / nenä Loungeen pääsystä. Kannatti. Hiljaista, rauhallista, mukavia istuimia, pientä purtavaa ja juotavaa ja WiFikin toimi hyvin. Saimme aikamme kulumaan kohtalaisen mukavasti.
Porto Santon lento oli myös puoli tuntia myöhässä. Kone oli melko pieni ja tuli lähes täyteen. Vajaan kahden tunnin lento meni mukavasti lukuun ottamatta kovaa korva-, poski- ja pääkipuani, jonka kourissa kärvistelin koneen alkaessa pudottaa korkeuttaan. Teki mieli kiljua ääneen!
Lentoasemalla saimme taksin jonottamatta. Majoituspaikkaamme ei tahtonut millään löytyä tiedossamme olevasta osoitteesta huolimatta (nämä Portugalin osoitemerkinnät – olemme taistelleet niiden kanssa ennenkin!). Taksikuskin piti soittaa apartementoksen pitäjälle ja kysyä neuvoa.
Huone oli pieni ja vaatimaton, mutta siellä oli kaikki mitä tarvitsimme. Nautimme tilkkaset punaviiniä Suomesta tuomiemme ruisleivän, juuston ja meetwurstin kera. Ja sitten nukkumaan!
Seuraavana aamuna kävimme ensi töiksemme ruokakaupassa hakemassa purtavaa tulevia päiviä varten. Teimme eväät ja sitten läksimme jännittyneinä kävelemään kohti telakkaa. (2,7, km)
Ilmoittauduimme satamakonttorissa ja pyysimme jotakuta tuomaan meille tikkaat ja varmistamaan sähkön ja veden saatavuuden.
Päällisin puolin Neeti näytti olevan mainiossa kunnossa: sprayhood ja pappakuomu ehjinä ja kaikki muukin ok. Samoin kansi, sitloora ja sisätilat olivat yllättävän siistissä kunnossa. Pölyä tietenkin oli joka puolella ja ulkopuolen metalliosissa kevyesti pieniä ruostepilkkuja. (Saimme ne kohtuullisella vaivalla hangattua pois seuraavina päivinä.)
Eniten minua oli jännittänyt torakkatilanne. Olin nähnyt sieluni silmin kauhukuvia sisällä marssivista torakka-armeijoista. Helpotuksemme oli suuri, kun mitään sellaista ei ollut. Ansoituksemme (”torakkahotelleja” ja myrkkyjauhekuppeja siellä täällä) oli selvästikin toiminut hyvin. Kuolleita otuksia löytyi jonkin verran – ei kovinkaan paljoa – ja tätä kirjoittaessani viikon kuluttua emme ole tavanneet veneessä vielä yhtään elävää torakkaa. Hyvä niin.
Nukuttuamme kaksi yötä apartementoksessa muutimme Neetiin asumaan. Telakalla asumisessa on pari ikävää puolta: kaikki tiski-, siivous- ym. vedet pitää kantaa ulos. Telakan WC:hen ei onneksi ole pitkä matka, mutta joka tapauksessa kynnys lähteä kapuamaan tikkaita varsinkin iltapimeällä on korkea. Hyvänä puolena voi pitää sitä, että kävelylle lähtemisen kynnys on matalampi kuin ankkuroidusta veneestä dingillä maihin lähtemisen.
Uuden plotterin virittelyyn (WiFi-yhteys tutkaan ym.) ja sen toimintoihin tutustumiseen sain kulumaan puoli päivää. Kaikkea ei vielä voinut testata, kun olemme kuivalla maalla. Jotenkin tämä uusi esitystapa ei tunnu yhtä selkeältä kuin entisen plotterimme, mutta toivottavast se on vain tottumiskysymys,
Isopurjekin on jo paikallaan. Fokan ja genoan pystymme laittamaan paikalleen vasta kun Neeti on vedessä. Lukki on sen verran pieni, että rullalaitteet pitää siirtää taaksemmaksi ja sivuun, että veneemme mahtuu kyytiin.
Ikävä yllätyskin löytyi, kun Kari maalasi pohjaa. Keulassa, siinä missä köli alkaa, oli kapea, muutaman millimetrin ”repeämä”. Saimme paikallisen miehen hiomaan paikan auki ja laminoimaan sen uudelleen. Onneks vaurio ei ollut paha eikä laajemmalle levinnyt.
Korjaaja oli sama mies, jolta olimme ajatelleet tilata sisälattian tukikaarien uusinnan ja laminoinnin. Tulimme kuitenkin toisiin ajatuksiin. Mies tekee päivät töitä telakalla ja kävi pohjan korjausta tekemässä iltapäivisin työpäivänsä jälkeen. Kun kysessä oli pikku homma eikä meillä ole kiirettä, se ei haitannut. Isomman työn tekeminen kestäisi varmaankin ikuisuuksia, joten päätimme jättää sen remontin Portimaõon.
Veneitä satamassa on paljon, sekä telakalla, laiturissa että myös ankkurissa. Aiemmin täällä ollessamme ankkurissa on ollut vain muutamia veneitä, nyt enimmillään ainakin viisitoista. Kari kuuli suomalaisen Kalevala-veneen kipparilta, että hänen oli pitänyt lähteä Las Palmasista ARC-veneiden alta pois. Mahtaisiko veneiden määrä johtua ainakin osittain siitä? Emme ole ehtineet Kalevalan väkeä enempää vielä tavata, koska Kalevala on vedessä ja me maissa emmekä ole sattuneet rannalla vastakkain.
Toinenkin suomalaisvene oli täällä muutamia päiviä. Jo Le Marinissa tapaamamme katamaraani on matkalla ARC-kisaan. Tapasimme kapteenin pikaisesti ruokakaupassa ja oli puhe pistäytyä kylässä. Kun viimein olimme saaneet hommat siihen malliin, että kyläilyyn olisi ollut aikaa, vene oli jo lähtenyt. Harmi.
Viikonloppuna aivan telakan vieressä, muutaman metrin päässä Neetin perästä, oli moottoripyörätapahtuma. Moottoripyöriä oli paikalla arviolta 40 – 50. Autonrenkaista oli tehty muutaman sata metriä pitkä ”rata”, jossa moottoripyöräilijä toisensa perään teki temppujaan. Ajettiin etupyörällä ja takapyörällä ja ties miten ja poltettiin kumia jarruttamalla ja kaasuttamalla. Yleisö hurrasi. Kumin käry ja pakokaasu pöllysivät!
Ilmeisesti viimeiset tapahtumaan osallistujat läksivät yhteysaluksella keskiviikkoiltana. Olimme kävelyllä aallonmurtajalla yhteysaluslaiturille, kun kymmenkunta moottoripyörää ajoi torviaan huudattaen ohitsemme lähdössä olevalle laivalle. Arvelimme ensin, että he olivat myöhästymässä, mutta ei sentään. He pysäyttivät laivan perän luo ja alkoivat vilkutella ja laulaa hoilottaa. Laivan perässä vilkuteltiin ja laulettiin samaa laulua – ja jossain laivassa joku kaasutteli moottoripyöräänsä ja huudatti torvea. Että sellaiset lähtöseremoniat.
Kylä on suunnilleen entisellään. Katu- ja rakennustöitä on jonkin verran meneillään. Kesällä täältä lähtiessämme päätien varteen oli valmistumassa suuri rakennus. Mistään ei käynyt ilmi, mitä siihen oli tulossa. Nyt työ oli valmistunut ja siinä on kafeteria ja suuren suuri ja hyvin varustettu Pingo Doce-ruokakauppa. Kauppamatka satamasta lyheni jonkin verran!
Kovin, kovin hiljaista on kylällä ollut siellä käydessämme. Toriaukio ja turistikaupat lähes tyhjillään, hiekkarannalla olemme nähneet vain muutaman ihmisen. Kummallista.
Sää on olluit mitä parhain, lämmintä päivisin 21 – 25 astetta, yöllä ehkä pariakymmentä astetta. Joinakin päivinä on ollut pilvistä tai puolipilvistä, joinakin aurinko on porottanut pilvettömältä taivaalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti