Bermudalle / 18. – 25.4.2019

Aamulla varhain laitoimme Nereidin matkakuntoon. Monenlaista pikkutavaraa saa sulloa tiukasti kaappeihin, ettei matkan aikana tarvitse kärsiä sinne tänne lentelevistä esineistä, kilinöistä  ja kolinoista.

Kahdeksalta olimme polttoainelaiturissa ja tankkasimme yhteensä 190 litraa dieseliä. 120 litraa kanistereihin ja 70 litraa Neetin tankkeihin. (Halpaa, alle euron litra.) Vesiletkun olimme nähneet laiturilla viereisessä venetarvikeliikkeessä asioidessamme, mutta: Vesi olisi pitänyt tilata etukäteen! Mistähän ihmeestä sellaisenkin asian olisi voinut tietää! Tai älytä kysyä!

Tankkivesi oli loppunut tykkänään edellisiltana. Kysyimme, mistä voisimme saada vettä. ”Ehkä marinasta. Soittakaa ja kysykää.” Että sellaista asiakaspalvelua.

No minähän sitten huhuilin VHF:ään useaan otteeseen. Ensin ei tullut minkäänlaista vastausta. Jossain vaiheessa joku puhui jotain, mutta yhteys rätisi niin paljon, ettei siitä saanut mitään selvää. Niinpä ajoimme marinaan ja konttorirakennuksen edessä sain huutaen kysyttyä, mistä saisimme vettä. Saimme ohjeet.

Laituriin oli vähän hankala kiinnittyä. Aikamme odoteltuamme marinan mies tuli paikalle ja saimme vettä. 235 litraa, 10,88 €. Ja sitten matkaan.

 1.vuorokausi: Viimein kello 10 pääsimme matkaan! Laitoimme heti tuuliperäsimen paikalleen ja nostimme purjeet. Tuulta oli 6 – 8 m/s, tuulikulma noin 60° - 70°. Matka sujui oikein mukavasti ja vauhdikkaasti. Anguillan luona jouduimme väistelemään kalapyydyksiä.

Illalla ja yöllä tuuli voimistui ja kääntyi vielä vastaisemmaksi. Aallokko kasvoi ja vesi lensi kannelle. Melkoista höykytystä. Kuu oli täysi ja vaikka se piileskeli välillä pilvien takana, yö oli yhtä valoisa kuin Suomen kesäyöt ovat.  Yksinäinen delfiini kävi tervehtimässä meitä. Etenimme vuorokaudessa 143 mailia, jäljellä 792 M. Keskinopeus 6,2 solmua.

 

Squalleja tulossa!

2.vuorokausi: Ankaria sadekuuroja kovien tuulenpuuskien säestämänä. Hoksasimme ottaa tutkan käyttöön ja sillä näimme helposti lähestyvät squallit. Sadekuurojen jälkeen oli lähes tuulettomia hetkiä ja jouduimme välillä käyttämään konetta apuna. Aallokko oli todella korkeata. Yöllä tuuli kääntyi idemmäksi j(11 – 12 m/s) ja tuulikulma oli suotuisat 70 - 80° ja toisinaan jopa lähes 120. ° Välillä taas ärhäköitä squalleja. Vuorokauden saldo 142 mailia, jäljellä 653M. Keskinopeus 6 solmua.

Suolainen matkustaja

3.vuorokausi: Korkea aallokko jatkui edelleen. Alkoi jo tuntua epämukavalta. Välillä veneessä liikkuessa piti pitää kaksin käsin kiinni jostain ja sitlooran penkillä istuessa piti huolella tukea jalat vastakkaisen penkin reunaan. Neeti putosi välillä aallon harjalta alas niin että keula paukahti ja välillä aallot paukuttivat kylkiä. Vettä tuli keulan yli ja perästä sitlooraan.

 väsynyt metalli

Yöllä kuului paukaus, isopurje alkoi käyttäytyä kummallisesti ja Karin piti mennä kannelle tutkimaan ongelman syy. Kikkitaljan kiinnityslenkki puomissa oli murtunut! Virittelimme puomin päästä skuuttivaunun rullan kautta jonkinlaisen kikkitaljan korvikkeen köydestä.  Purje ei toiminut kovinkaan hyvin tällä virityksellä, sillä se muistutti enemmän perunasäkkiä, mutta muutakaan purjeelle ei ollut tehtävissä. Pussikas isopurje kallisti venettä entistä enemmän kun yritimme nousta yli 60 asteen suhteelliseen tuuleen.

Otimme aamulla satelliittipuhelimen avulla tuuliennusteet seuraaviksi päiviksi. Alkoi olla jo epätoivoinen olo: jatkuisiko tämä höykytys vielä pitkäänkin? Ruuanlaitto-, tiskaus,- ja muut sisäaskareet olivat jääneet minimiin ja nukkuminenkin oli sitä sun tätä.

Ennusteet lupasivat tuulien kevenevän ja melkein loppuvan kokonaan muutaman päivän päästä – ja aika hyvin ennusteet pitivätkin paikkansa.

Vuorokauden saldo 141 mailia, jäljellä 450 M. Keskinopeus laskenut isopurjeongelman vuoksi 5,8 solmuun.

4.vuorokausi: Iltapäivällä tuuli jo moinasi ja meno alkoi tuntua miellyttävältä. Valitettavasti havaitsimme pentterin lattian luona vesivanan ja pilssiin oli tullut vettä aika tavalla. Emme millään keksineet, mistä vesi voisi olla peräisin. Ehkäpä kannessa on jossain vuoto ja jostain kolosta seinäpaneelien takana vesi valuu…?

Puolimatka saavutettu! Vuorokauden saldo 133 malia, tultu 549 mailia, jäljellä 318 M. Keskinopeus 5,7 solmua.

 5.vuorokausi: Kehittelimme puomin alasvetäjäviritystä: Lisäsimme puomin keskivaiheille toisen käyden ja siirsimme sen ja puomin päästä tulevan köyden skuuttivaunun etummaiseen rullaan. Purje alkoi toimia huomattavasti paremmin. Tuuli sen kun vain väheni ja oli enää 3 – 4 m/s. Olimme tähän asti seilanneet koko ajan fokalla, sekin enimmän aikaa melko pieneksi reivattuna. Nyt siirryimme genoaan.

Aallokko pieneni, mutta loivat mainingit olivat korkeita. Jouduimme ottamaan moottorin avuksi, koska vauhti hyytyi hyytymistään. Kuu oli noussut joka ilta myöhemmin ja myöhemmin. Sen nousua odotellessa oli säkkipimeätä!

Jatkoimme aamuvarhain vesivuodon syyn selvittelyä. Kari penkoi salongin sohvan taukset ja keulahytin punkkien alukset. Heräsi epäilys, että keulapotkurin alla oleva vanha läpivienti vuotaisi. Siis eihän vene voi vuotaa ja aloimme miettiä, että Neeti pitää nostaa telakalle korjattavaksi.

Huolet eivät loppuneet siihenkään: Moottori ei jostain syystä vetänyt kunnolla, vauhti oli vain 3 – 4 solmua. Samoilla kierroksilla etenemme normaalisti 5 – 6 solmua. Kari otti vaihteen pois päältä, pakitti ja otti uudelleen eteenpäin. Vauhti parani.  Hetkeksi. Ja hyytyi taas. Vuorokauden saldo 114 mailia, jäljellä 205 M. Keskinopeus 5,6 solmua.

 6.vuorokausi: Vauhdin hyytymisen lisäksi tuntui, että ohjaus ei tottele kunnolla. Nyt alkoi kyllä todella huolettaa. Onkohan peräsimessä TAAS jokin vaurio, vai potkuri rikki vai molemmat vai missä vika…

Vauhtimme 2 – 3 m/s vastatuulessa, täysin sileällä merenpinnalla oli vaivaiset nelisen solmua, joskus alle kolmenkin. Vaihde pois- ja päälle- temppu auttoi hetkeksi mutta sitten taas hyydyttiin. Vuorokauden saldo 108 mailia, jäljellä 96 M. Keskinopeus5,4 solmua.

Tasainen Atlantti. Siitä toisesta ääripäästä emme saaneet kuvaa: vene keikkui liikaa ja vesi lensi!

7.vuorokausi: Meri aamulla peilityyni. Näimme muutaman Portugalin sotalaivan ja parvi pieniä delfiinejäkin kävi leikkimässä Nereidin kanssa. Laivoja emme olleet nähneet sitten ensimmäisen vuorokauden, nyt rahtialuksia oli liikkeellä kaksi. Etenimme edelleen koko ajan koneella – hitaasti – välillä nostimme ison ylös tukipurjeeksi, mutta ei siitä juuri hyötyä ollut.

Aamuyöllä Kari tankkasi perätankkiin kanistereista 40 litraa dieseliä. Kone tuntui kuluttavat tavallista enemmän polttoainetta.

Vuorokauden saldo: 96 mailia, mittaushetkellä kello 10 Bermudan edustan reittipisteelle kaksi mailia. Siitä on vielä jonkin verran matkaa St. George’sin ankkuripaikalle. Keskinopeus 5,3 solmua.

Ohjeen mukaan Bermudan Radioon pitäisi ottaa yhteyttä 30 mailia ennen Bermudaa. Tein sen kymmenen mailin päässä. Edellisestä kerrasta muistin, että sieltä kysyttiin valtava määrä tietoja: Tietysti veneen nimi, kansallisuus, mitat, matkustajien määrä, lähtösatama… Ja sitten: Moottori, tutka, VHF:t, kutsutunnus, AISin MMSI-numero, poltteri, GPS, pelastuslautta, EPIRB (meillä ei ole), satelliittipuhelimen numero. Hohhoijaa. Olin kerännyt tiedot jo etukäteen, paitsi MMSI-numeroa ja VHF-kutsutunnusta. Ne Kari joutui kaivelemaan mapeista esiin keskustelumme aikana.

Kerroin, että meillä on ohjausongelma. Keskustelukumppanini pyysi testaamaan ohjauksen toimivuuden tuntia ennen reittipisteelle saapumistamme ja ilmoittamaan, mikä on tilanne. Tarvitsemmeko mahdollisesti apua satamaan ajaessa.

Ohjaus tuntui toimivan Ok, hiukan jäykkä ehkä, joten ilmoitimme selviävämme omin voimin. Sitten piti ottaa yhteys reittipisteellä ja saimme lisää ohjeita. Ja taas yhteys SG7-poijulla…. ja sitten ankkurointialueella. Sama juttu viimeksikin. Mielestäni satamaan tullessa miehistöllä olisi muutakin tekemistä kuin jutella virkailijoiden kanssa!

Kiinnityimme tullilaituriin seitsemän vuorokauden yhden tunnin matka-ajan jälkeen. Matkaa kertyi 873 mailia. Konetta jouduimme käyttämään 65,5 tuntia. Sähköä riitti koko matkaksi oikein hyvin, sen takia ei tarvinnut tällä kertaa konetta käyttää.

Keulapotkuri ei halunnut toimia, mutta saimme Neetin laituriin kunnialla. Taas lisää vianselvitystä Karille.

Vesi jäähtyi koko ajan pohjoiseen tullessa, ankkurilahdella sen lämpötila oli ”enää” 25,7 astetta. Matkan aikana jouduimme kaivelemaan esille pitkähihaisia vaatteita, ensimmäisen kerran miesmuistiin. Emme olleet ottaneet vielä pappakuomua käyttöön vaan seilasimme biminillä. Varsinkin öisin oli viileätä.

Kirjautuminen oli melkoista häsellystä. Virkailija oli aivan ADHD, työnsi lippua ja lappua täytettäväksi (en edes ehtinyt laskea kuinka monta!) neuvoi välillä mitä mihinkin kohtaan laitetaan, syöksyi etsimään seuraavaa plankettia ja niin edelleen. Konttorissa näytti olevan meneillään remontti, joten se ehkä selittää osittain tilanteen sekavuuden. Hätärakettipistooli piti antaa kaniin, saisimme sen takaisin lähtiessämme. Kuittilomaketta aseen luovutuksesta ei löytynyt mistään. Emme ole vielä muistaneet käydä kysymässä kuitin perään.

Tietysti kurkistelimme peräsintä laituriin päästyämme ja näytti siltä, että se oli kietoutunut sargassolevään. Mahtaisikohan ongelmiemme syy olla niin ”viaton”? Ehkäpä mitään ei olekaan rikki?

Fiksuna kapteenina Kari tarkasti laiturissa ollessamme ankkuripelin toiminnan. Ei pelittänyt. Onneksi vika ei kuitenkaan ollut paha, vain kosteuden aikaansaamaa häikkää Abikoliittimissä. Kari sai korjattua asian.

Saimme ankkurin alas mielestämme yllättävän harvalukuisten veneiden joukkoon kello 12. Pientä raivausta, pahin epäjärjestys kuriin ja sitten… ruokaa, kuohuviiniä GT:t, ja nukkumaan.

Nyt alkaisivat sitten uudet haasteet ongelmien selvittelyn ja korjauksien kanssa. Mutta olimme perillä. Ehjinä.