Marigot, St. Martin / 4. – 13.4.2019

Philipsburg, Sint Maarten

Ensimmäinen aamumme St. Martinilla alkoi 80-vuotisonnittelusoitolla Karin Valto-veljelle Vimpeliin. (Näimme myöhemmin Facebookissa Valton Raija-tyttären ottaman videon autoajelusta Valton kunnostamalla vuoden 1928 Fordilla. Videolla näkyi hoppa – fordin puikoissa taitajan ja osaajan kädet joilla ei mikään tehtävä ole ylivoimainen tai mahdoton.  Mukava pätkä!)

Kirjautumispaikkaa jouduimme taas etsiskelemään, sillä täälläkin Irma on tehnyt pahasti tuhojaan eivätkä purjehdusoppaan tiedot pidä paikkaansa. Ystävällisten kanssaveneilijöiden kehotuksesta menimme kirjautumaan Island Water Worldin myymälään, jossa ei perittäisi satamamaksua. Matkaa oli jonkin verran, mutta aikaahan meillä on. Kirjauduimme jo tutuksi tulleeseen ranskalaiseen järjestelmään. Maksu 2 €.

Samalla ostimme jo kesätelakoinnin varalle Jotunin Megayacht-maalia, joka on toiminut meillä oikein hyvin. Sitä ei löydy joka paikasta, joten nyt on hyvä mieli. Ei ainakaan tarvitse ”sotkea” muita maaleja pohjaan. Edellisellä kerralla niin tehdessämme huomasimme pohjan kasvustosta selvästi, minne oli laitettu toista maalia. Koko saari on verovapaata aluetta ja saimme 5 litran maalipöntön todella edullisesti, 260 €.. St Lucialla maksoimme samasta maalista 340 €.

Ostoskeskus Super U:n vieressä

Jätimme maalin dingiin (ihan hyvä, tilava mutta tosin vähän korkea dingilaituri) ja läksimme vielä etsiskelemään ruokakauppaa. Vajaan kilometrin päässä on oikein hyvä suuri Super-U. Kassalla iloinen yllätys: suomalainen Ira, joka on asustellut lapsineen St. Maartinilla nyt pari vuotta.

Paluumatkalla katselimme Neetille ankkuripaikkaa ja löysimmekin sopivan ”reiän” lähempää rantaa. Tilaa ei ollut ruhtinaallisesti, sen huomasimme ankkuroituessamme. Monta kertaa jollain suunnalla oli naapurivene liian lähellä. Onnistuimme kuitenkin viimein, ja nyt olot ovat huomattavasti mukavammat ja dingilaiturillekin paljon lyhyempi matka.

Iltapäivällä läksimme vielä ajelemaan kanavan kautta laguuniin. Kanavaan varrella on polttoaineasema ja venetarvikeliike, jossa piipahdimme kysymässä SPOT.tia. No ei tietenkään ollut!

Marigot-lahti on laaja ja kapeahko kannas erottaa sen Simpson-laguunista. Kannaksen läpi pääsee kanavaa pitkin. Silta purjeveneille ja suuremmille moottorialuksille avataan muutaman kerran vuorokaudessa tilauksesta. Hurrikaanin jälkiä näkyy sekä itse laguunissa että sen rannoilla. Vedessä on sekä aivan uponneita veneitä, vain vähän kylkeä pinnan yläpuolella, että vielä pinnalla olevia enemmän tai vähemmän romuja. Ainakin masto puuttuu useimmista. Pitkin rantoja on myös myrskyn sinne heittämiä veneraatoja.

Ajoimme Simpson Bay lagoonin perälle asti Budget Marinin venetarvikeliikkeeseen. Ei SPOTtia sielläkään. Paluumatkalla kastuimme pahanpäiväisesti. Tuulta oli aika reippaasti ja laguuni on sen verran suuri, että aallokkoakin oli ihan kastelemaan asti. Uskomatonta mutta totta: huolimatta lähes 30 asteen lämpötilasta märkänä ja tuulessa tuli vilu!

Totesimme yrittäessämme ladata ”Tsunamis”-läppäriä, että invertterimme on tullut tiensä päähän. Kävimme siis lauantaiaamuna ostamassa uuden. Jopas lataa eikä vingu ja ulvo, kuten entinen! Tobyn Marinan dingilaiturissa näytti olevan paljon kumiveneitä, joten kävimme kurkkaamassa, mitä siellä oli tekeillä. Kirpputori. (Kuulemma aina lauantaisin.)  Paljon kaiken maailman venetavaraa oli kaupan, enimmäkseen ei-ihan-kuranttia tavaraa. Arvelimme, että luultavasti ainakin osittain Irman runtelemien veneiden tarvikkeita ja kalustoa. Tunnelma oli kuitenkin oikein iloinen ja mukava.

Marigotin kaupunki (kylä?) reunustaa Marigot-lahtea. Muutama katu seurailee rannan linjaa ja poikkikatuja on siellä täällä. Kanavan päässä lahtea on hiekkaranta, jonka reunassa on muutama kerrostalo. Paria niistä on hurrikaani kohdellut pahoin ja korjaustyöt näyttävät olevan vielä kesken. (Koko aikana emme kyllä ole nähneet ketään töiissä.) Hautausmaa on keskellä kannasta. Kovin ankean näköinen hautausmaa se onkin. Avoimia tyhjiä betonilaatikoita , rikkinäisiä haudan kansia ja päättömiä enkelipatsaita. Tuli surullinen olo.  ”Keskustan” talot ovat matalia, parikerroksisia. Suurin osa on kohtalaisen ehjän näköisiä. Vaatekauppoja on aivan tajuton määrä!

Fort Louis Marina Marigot-lahdella oli saanut pahasti köniinsä hurrikaanissa. Nyt laiturit ovat kuitenkin kunnossa ja dieseliäkin jo saatavilla. Bensaa ei. Pyykkitupa ei ole vielä kunnossa.

Ostoskeskus

Marinaa vastapäätä on hulppean näköinen ostoskeskus ja hienoa on siellä sisälläkin. Ja hienoja ovat kaupatkin – ja tyhjiä!

Rannalla, yhteysalus- ja dingilaiturin luona matkamuisto/rättikauppiaat pitävät kojujaan. Joinakin päivinä niitä on ollut parisenkymmentä, joinakin toisina vain muutama. Valitettavasti kaikilla on suunnilleen samanlainen tarjonta ja melko vähän mitään uniikkia.

Hyväntuulinen papparainen istuskelee joka päivä dingilaiturin luona ja puhdistelee ja kiillottelee suuria simpukankuoria. Niitä on esillä betonikaiteen päällä. Mitenkään aktiivisesti hän ei niitä kaupittele, myy sitten jos joku tulee kyselemään. Kari on yrittänyt saada Neetin painoa vähenemään ja nyt oli Neetin mukana tulleen kiinteälapaisen potkurin vuoro saada lähdöt. Lahjoitimme sen tälle papparaiselle ja saimme vaihtokaupassa valita itsellemme simpukankuoren – ja perästä päin hän kiikutti minulle vielä kauniin kiven. Käsipelillä hän on nyt sitten siinä päiviä viettäessään putsannut potkuria. Aikanaan hän saa siitä varmaankin jokusen killingin vaikkapa siellä Tobyn kirpputorilla.

Sunnuntaiaamuna Kari saumaili kantta ja minä testailin tekstiviestien lähetystä ja vastaanottamista Iridium-satelliittipuhelimellamme. Sain toimimaan. Blogiakin piti taasen kirjoitella. 

Fort Louis. Edessä marinan aallonmurtaja, sitten ankkurointialue. Kannaksen takana Simpson Lagoon.

Sunnuntailounaan nautimme Fort Louis-linnoituksella, kukkulan huipulla. Samassa paikassa nautimme vappubrunssia vuonna 2006 yhteensä kymmenen suomalaisveneilijän seurassa. Kyllä kansalla oli katsomista, kun vaelsimme joukolla dingilaiturilta ylös mäelle. Jokaisella venekunnalla oli tehtävänä askarrella kaksi vappuhattua saatavilla olevista tarvikkeista. Monenlaisia hattuja olikin syntynyt ja nämä hienot luomukset päässä kapusimme brunssipaikallemme. Juhlat olivat nyyttäriperiaatteella ja herkkua oli tarjolla monenlaista. Laulaakin piti, ja aasialainen turistiryhmä oli innoissaan, kun vetäisimme porukalla reippaasti ”Saku Sammakon”.

Nyt söimme kaksin ja eväätkin olivat vähän vaatimattomammat, mutta nautimme suuresti tilanteesta ja hienosta näköalasta.

Tulihan meille kuokkavieraskin siistimään maahan tipahtaneet tonnikala-astian aiheuttamia sotkuja.

Fort de Francesta ostamassamme (ja myöhemmin siihen lisää ladattuun) SIMmiin ei jostain syystä saatu täällä ladattua lisää dataa. Saimme uuden. Taas yksi. Huh. Shoppailimme: t-paitoja, bikinit, mekko ja uusi tabletti. Luemme paljon e-kirjoja. Kari on lukenut tabletista ja minä kännykästäni. Vähän on ollut pientä, joten päätimme hankkia uuden tabletin minun lukuharrastuksiani varten.

Lähettelin maanantaina eräästä oppaasta löytämiini firmoihin tiedusteluja SPOTista. Torstaihin mennessä ei ole tullut yhtään vastausta. Chattalin SPOT-helpin kanssa ja minulle kerrottiin, että Bartsilla Hugues Marine on SPOT-jälleenmyyjä. Voi ei! Bartsilla ei kukaan tiennyt asiasta. Eikä meille tullut mieleen käydä kyselemässäkään Huguesilta – joku superjahtifirma!

No joka tapauksessa lähetin Huguesille saman tien sähköpostin ja vastaus tuli saman tien. Heillä on laite varastossa. No miten saisimme sen? Haa! Seuraavana päivänä (tiistaina) heiltä olisi tulossa joku toimitus SXM:ään (=St Maartin, piti kysyä!). Saisimme SPOTin silloin. Melkein jo hyppelin riemusta. Valitettavasti liian aikaisin. Seuraavana aamuna kävi ilmi, että tänne tulo oli peruuntunut. Perjantaina oli seuraava mahdollinen toimituspäivä. Peruuntui. Tämän hetkinen tieto on, että saisimme sen maanantaina Commercial harbouriin parin kilometrin päähän. Saa nähdä. Jokohan kolmas kerta toden sanoisi?

Iridium-jumpat jatkuivat. Saimme toimimaan säätietojen tilaamisen, grib-tiedostojen vastaanoton ja niiden avaamisen tietokoneella. Tuulitietojen saaminen matkalla Bermudalle, Azoreille ja siitä Eurooppaan tai Kanarialle on turvattu! Ihme, että muistimme kaikki kommervenkit. Edellisen kerran olemme käyttäneet grip-tiedostoja joulukuussa 2017.

Philipsburg

Kävimme bussilla (2 € / nenä) Hollannin puolella saaren pääkaupungissa Philipsburgissa. Paljon raunioituneita rakennuksia näkyi tien varressa, samoin kuin Marigotissakin oli ollut. Kaupungin ranta on hiekkarantaa, ja sitä reunustaa ravintoloiden ja matkamuistomyymälöiden rivistö. Ahkerasti ”sisäänvetäjät” houkuttelivat ohikulkijoita rannalle mainostaen rantatuolejaan ja juomatarjontaansa.

Philipsburg. Satamassa kaksi risteilyalusta. 

Philipsburg

Muutama poikkikatu ja pari sisempää rannan suuntaista katua ovat samoin täynnä kauppoja. Erityisen, aivan ällistyttävän paljon on kello- ja kultaliikkeitä.  Kiertelimme kaupoissa ja saimme jopa muutaman tuliaisenkin ostettua. Ja lisää t-paitoja, herätyskellon ja minulle uuden lompakon. Metallinen kellonranteeni oli mennyt rikki ja senkin saimme korjautettua. Ei toisin missään hienossa kello- ja kultaliikkeessä, vaan pienessä kellokorjaamossa. Ystävällinen ja nopea palvelu, hinta 10 €.

Metodistikirkko. Penkeissä väkeä runsaasti ja laulu raikui. 

Lounastettuamme hiekkarannan takana olevassa ravintolassa oli jo shoppailukiintiömme melko täynnä. Vielä kuitenkin mukaan tarttui pullo paikallista sitruunalla maustettua rommia – hyvää!

Lounaspaikkamme 

Seuraavana aamuna tietotekniset jumppamme jatkuivat. Mieleemme juolahti, että olisi mukavaa, jos saisimme veneen sijainnin näkymään grib-kartoilla. Niistä kartoista on ollut aika hankalaa nähdä, missä olemme. GPS-mokkulaamme läppäri tai kyseiset kartat eivät halunneet tunnistaa. Ajattelimme testata, josko saisimme sijaintitiedot plotterimme GPS:n kautta läppärille. No ei. Edes tabletille emme saaneet plotteria näkymään, vaikka se on ennen toiminut. Soitin Suomeen Onnille ja sain häneltä vinkkejä, mutta ainakaan vielä en onnistunut saamaan tabletilla WiFi-yhteyttä plotteriin. Täytyy yrittää uudelleen jossain paikassa, jossa ei ole niin paljon WiFi-verkkoja.  

Torstaiaamuna Karin mennessä irrottelemaan kumivenettä lukosta hän huomasi, että kiinnitysköysi oli irti! Dingin peräponttooneissa ja perämoottorissakin oli vähän sinistä maalia. Nyt on ankara epäilys, että joku on yrittänyt yöllä vohkia kumiveneemme. Onneksi se oli (kuten aina) vaijerilla lukossa eikä vorolla ilmeisesti voimapihtejä mukana. Sen jälkeen olemme nostaneet moottorin yöksi peräkaiteeseen ja dingin veneen kupeelle roikkumaan.

Kaikenlaista pientä siivous-, raivaus- ja järjestelytyötä olemme tehneet päivittäin valmistautuessamme seuraavaan pitkään legiin (noin tuhat mailia ja viikko) Bermudalle. Vettä, juomia ja kuivamuonaa on taas hankittu. Kaasupullon saamme tänään lauantaina täytettynä takaisin ja alkuviikosta viemme pyykit pesulaan.

Vähän jo lähtöjalkaa alkaa kutkutella!