Missä tarjoilijat
juoksee?
Vanhankaupungin kapeat kadut ovat
perjantai-illaksi vielä rauhalliset ja hiljaiset. Kulkijat saavat rauhassa
nauttia askeltensa äänistä, jotka kaikuvat kaduilla. Siellä täällä talojen
raoillaan olevista ikkunoista loistavat valot ja keskustelun ääniä kantautuu
ulos. Mutta sitten…ilmassa alkaa tuntua huumaava Jamon-kinkun tuoksu ja iloinen
puheensorina kantautuu kulkijoiden korviin. Neljättä kertaa La Coruñassa ja
neljättä kertaa se löytyi taas: Jamoneria La Leonesa, "Ciudad Vieha", St. Domingo 2, La Coruña:
Kulkijat
kurkistavat varovasti ovesta sisään: vieläkö mahtuu? Voi toki! Siinä
silmänräpäyksessä tarjoilija on vierellä ja viittoilee vapaaseen pöytään päin
ja pyörähtää saman tien palvelemaan ottamaan vastaan tilauksen läheisestä
pöydästä. Tuskin kulkijat ovat saaneet takkinsa riisuttua ja istuuduttua, kun
tarjoilija, nuori iloisesti hymyilevä mies, lähes poikanen vielä, tulee
paikalle tiedustelemaan, mitä saisi olla. Kun asiakas ontuvalla espanjan
kielellä ilmaisee halun ”comer y beber”, tarjoilija lausahtaa heti
kannustavasti ”muy bien” ja alkaa sitten kertoa englanniksi, mitä olisi tarjolla
ja mitä hän suosittelee. Tilaus saadaan tehdyksi ja viinikin valituksi: ”vino
de la casa, rocho” - taas kannustusta. Ruoka- ja viinilistaa ei täällä tarvitse
odotella eikä ylipäänsä tarvitakaan. Eikä tarvita näköjään myöskään muistilappuja asiakkaiden
tilauksista.
Tuossa tuokiossa viinipullo ja –lasit ovat pöydällä ja tulijat voivat maistaa maukasta talon viiniä ja tarkastella ympäristöä. Ravintola ei ole suuren suuri, vain kymmenisen yksinkertaista puista neljän hengen pöytää ja takahuoneessa toinen mokoma. Oven vierellä on koko ravintolan sydän: lihatiski, joka notkuu erilaisia kinkkuja, makkaroita ja juustoja. Leipää on myös tarjolla. Seinillä on hyllyillä erilaisia ja erikokoisia viinipulloja koristeena. Hallitsevin, tärkein ja olennaisin asia on kuitenkin ravintolan katto, joka on täynnä kuivattuja tai kuivumassa olevia kinkkuja. Osasta (niistä vielä kuivuvista) roikkuu pieni pahvinen ylösalaisin olevan sateenvarjon näköinen kuppi.
Asiakkaat näyttävät olevan enimmäkseen
espanjalaisia, vanhempaa väkeä. Turisteja on muutama seurue. Puheensorina
täyttää tilan, taustamusiikkia ei tarvita eikä kaivata. Annosta ei tarvitse
kauan odotella, se lennätetään pöytään puolijuoksua iloisen ”Buon
appetit”-toivotuksen kera – ja saman tien tarjoilija on jo seuraavassa pöydässä
ottamassa tilausta vastaan.
Kinkut, juusto, leipä ja
viini ovat erinomaisen maukkaita ja parempaa perjantai-illan viihdettä ei voi
toivoakaan kun tämän ravintolan tapahtumien seuraaminen. Samalla vauhdilla kuin
tarjoilu hoidetaan pöytiin, saavat palvelua myös tiskille ostoksille tulleet
asiakkaat. Ja kauppa kyllä käy!
Ravintolan
omistaja ei näytä vanhentuneen eikä hidastuneen laisinkaan sitten viime näkemän
kymmenen vuotta sitten. Hän ehtii tiskillä palvelun välissä osallistumaan
tarjoiluun, korjaamaan astioita pöydästä, valokuvaan asiakkaiden kanssa ja
jutustelemaan paikallisten kanta-asiakkaiden kanssa.
Vatsa täynnä kinkkuja, juustoa, leipää ja viiniä tilataan
lasku. Tarjoilija lupaa tuoda sen tuota pikaa, syöksyy taas seuraavaan pöytään
ottamaan tilausta vastaan ja katoaa tiskin taakse. Seuraavan kerran ohi
kulkiessaan hän huikkaa ”ihan kohta” eikä jätä asiakkaitaan miettimään, onko
heidät unohdettu vai ei. Hitainta tässä ravintolassa on ehdottomasti
pankkikorttimaksupääte, jonka kanssa lähes joutuu lähtemään tarjoilijan kanssa
kadulle, koska ”siellä se toimii paremmin”. No, ei kuitenkaan.
Ja tässä ravintolassa tarjoilijat juoksee!
(Tämä juttu sai alkunsa Karin hämmästyneestä kommentista "Täällähän tarjoilijat juoksee!")
(Tämä juttu sai alkunsa Karin hämmästyneestä kommentista "Täällähän tarjoilijat juoksee!")
Matkakuvauksianne on ilo lukea. Tämän tutun paikan tunnelma, maut ja tuoksut nousivat elävästi mieleen tästä loistavasti kuvatusta ruokailuhetkestä!! Siellähän olimme viimeksi yhdessäkin.
VastaaPoista