Puerto de Mogán

Viehättävä paikka. Kerta kaikkiaan. Marinan aluetta kutsutaan Pikku Venetsiaksi sataman muutamien pikku kanavien ja vuorilta laskevan joen vuoksi. Marinan alue rakennettiin 1980-luvun alkupuolella. Rakennukset ovat vanhanaikaisia, enimmäkseen kaksikerroksisia. Alakerrassa on liiketiloja (ravintoloita, vaate-, kenkä-,  matkamuisto-, koru- ynnä muita.) Yläkerrassa on apartementoksia tai hotellihuoneita. Bougainvilleat koristavat kapeita kujia. Taitaa olla kaunein marina, jossa olemme konsanaan olleet.

Perjantaisin täällä on suuret markkinat. Aallonmurtaja ja katu sieltä marinaan päin on täynnä myyntikojuja. Tarjolla on vaatetta, pyyhkeitä, pöytäliinoja, musiikkia, laukkuja, koruja, matkamuistoja, leluja, ruokaa ja ties mitä. Kävin siellä perjantaiaamuna pikaisesti Karin päivystellessä veneellä. Siellä oli miellyttävää liikkua, koska tungosta ei ollut toisin kuin Santa Cruz de Tenerifen markkinoilla.

Näkymä Puerto de Mogániin

Satama on suojainen. Oltuamme täällä nyt reilun viikon ei minkäänlaista swelliä ole ilmennyt kertaakaan. Hiukan aallokkoa tulee (lasipohja) turistialuksista, joita lähtee täältä ja hankaa pitkin rantaa pohjoiseen päin vähintään kerran tunnissa. Täällä on myös keltainen sukellusvene, jolla pääsee tutustumaan vedenalaiseen maailmaan. Ehkäpä vielä käymme ajelulla.

Laiturissamme on enimmäkseen vierasveneitä. Olemme reissun aikana miettineet pitkään, että missä kaikki ruotsalaiset ja norjalaiset ovat - no, ainakin täällä Mogánissa heitä on runsain mitoin!

Tässä marinassa vesi ja sähkö eivät kuulu satamamaksuun vaan veloitetaan erikseen. Wifi olisi mielestämme aika kallis, joten olemme elelleet ilmaisen kokeiluwifin, mobiilidatan ja ravintoloiden wifi-tarjonnan varassa.

Meillä on mennyt taas kolme arkipäivää päivystellessä. Moottorin huoltokirja lähetettiin meille kuriiripalvelulla Cascaisista, kun vaihdelaatikon sarjanumeroepäselvyys oli viimeinkin saatu kuntoon ja meillä oli tieto ”pysyvästä” osoitteestamme. Se oli lähetetty maanantaina ja piti olla perillä meillä viimeistään perjantaina.

Piipahdimme keskiviikkoiltapäivällä Playa del Inglesissä ja kuinka ollakaan - kuriiri oli käynyt juuri sillä aikaa tavoittelemassa meitä. Asia selvisi meille torstaiaamuna, kun menimme katsomaan olisiko meille pakettia. Marinan konttorista soitettiin ystävällisesti Nacexiin ja kysyttiin, milloin toimitus nyt sitten tulisi. ”Torstaina tai perjantaina”. 

Siispä päivystimme Neetissä torstain ja perjantain uskaltamatta poistua sieltä kuin hetkiseksi vuorotellen. Ei tapahtunut mitään. Pyysimme perjantaina iltapäivällä marinan konttoria soittamaan uudelleen. ”Maanantaina”. Päivystimme maanantain. Ei vieläkään. Sitten meni hermo. Varasimme vuokra-auton tiistaiksi ja pyysimme marinan konttoria soittamaan, että haemme paketin itse varastolta lentokentän läheltä.

Ja niin sitten teimmekin. Vielä varaston ovella vuoroamme odotellessamme jännitimme pakettimme kohtaloa - ettei sitä joku pöljä olisi nyt sitten laittanut liikkeelle… Onneksi ei. Saimme huoltokirjamme. Kun meillä kerran oli auto käytössämme, ajoimme saman tien Las Palmasiin. Kävimme Volvolla saadaksemme huoltokirjaan leimat. Valitettavasti Roberto, joka oli hoitanut asiaamme, ei ollut paikalla. Jätimme kirjan liikkeeseen leimattavaksi. Kalle oli luvannut käydä hakemassa sen ja tuoda meille Mogániin.

Las Palmasin marinassa oli vielä aika vähän ARC-lippuja ja tyhjiä venepaikkoja oli vaikka kuinka paljon. Ihmettelemme sitä, että marinalla on niin kova tuska saada vierasveneet pois niin kovin paljon ennen ARC-veneiden saapumista. ”Meidän” laiturimmekin oli puoliksi tyhjillään! No, eipä sillä: olimme saaneet Las Palmasista jo aivan kylliksemme.

Kävimme venetarvikeliikkeessä tekemässä pikku hankintoja (vaihteistoöljyä, liukastetta wc:n pumppuun, tiikkitappeja kanteen ja ankkuripallon narua). Kävimme myös marinan konttorissa kysymässä kaasupullon täyttömahdollisuutta. (Meillä on kaksi ruotsalaista pulloa, joita ei vaihdeta täällä ja muut suuret pullot eivät mahdu kaasupullolokeroon. Joudumme siis etsimään aina pullojen täyttöpaikan. Varalla meillä on tietenkin vielä kaksi standardi-camping-kaasupulloa.) Salinetasissa olisi kuulemma Disa, jossa pulloja täytetään. Valitettavasti se on auki aamuisin vain kello 9.30 - 10.30, joten olimme myöhässä. Pullon täyttö jää siis Gomeralle, jossa sen pitäisi opaskirjamme mukaan olla mahdollista.

Kävimme syömässä tutussa, Catalina-puiston kupeessa olevassa kiinalaisravintolassa. Emme pettyneet tälläkään kertaa.

Paluumatkalla koukkasimme Las Palmasissa vielä Lidlin kautta ja ostimme 2,4 prosenttista Finkbräu-olutta, joka on erinomaista janojuomaa.  

Itse Mogánin kylä on pikkuruinen taajama kahdeksan kilometrin päässä sisämaassa. Kävimme ennen auton palauttamista vielä siellä kääntymässä. Siellä kylääpahanen kyyhötti korkeiden karujen vuorten rinteellä.

Päivystyspäivinä” teimme monenlaisia huoltohommia: Kari huolsi kantta, kiristi genoan staagin, purimme genaakkerin sukastaan ja oioimme kierteet, minä ompelin kumiveneelle suojapeiton Suomesta ostetusta kankaasta… Ompelukone on muuten erinomaisen hyödyllinen kapistus tällaisella reissulla!

Olemme kuljeskelleet näitä marinan pikku kujasia edes takaisin ja tutustuneet myymälöiden tarjontaan. Mukaan tarttuivat nahkaiset Ecco-sandaalit minulle (Suomesta sellaisia ei löytynyt!) ja aurinkovarjo Neetiin ja rannalle lapsia ajatellen. Aivan rannan tuntumassa on kaksi ”supermarketia”, vähän kauempana yksi hiukan suurempi ja 15 minuutin kävelymatkan päässä kolmas.

Suomalaisia emme ole nähneet/kuullet kuin muutamia. Ilmeisesti tämä paikka ei ole meikäläisten suosiossa.

Sää on ollut lämmin ja aurinkoinen. Päivällä on 28 - 30 astetta, joinakin öinä noin 20. Aamuisin tämä parinkymmenen asteen lämpötila tuntuu kylmältä! Muutamana päivänä saaren päällä kukkuloiden takana on ollut mustia pilviä, mutta ne ovat pysyneet siellä.

Tänään torstaina Kari nosti perämoottorin kumiveneen perään ensimmäistä kertaa koko reissun aikana ja  - voilá! Se käynnistyi heti! Kävimme uimarannan luona pikku ajelulla – pelästyin kuollakseni, kun allamme oli oli yks´kaks kiviä veden alla aivan keskellä väylää! Onneksi ei käynyt kuinkaan.

Tämän illan jännitysnäytelmä on ollut laiturissamme olevan Oceanis 393 purjeveneen jumiutunut rullaisopurje. Nuoripari on ostanut kyseisen veneen noin viikko sitten ja heillä on ollut joka päivä purjehduksenopettaja, jonka kanssa on harjoiteltu satamasta lähtöä ja laituriin tuloa ja varmaankin myös purjeiden käyttö merellä. Tänään heidän palatessaan rullaisoa ei ollut saatu rullattua kokonaan sisään. Nyt purjehduksenopettaja ja jostain paikalle kutsuttu (ilmeisestikin) purjeasiantuntija ovat jo toista tuntia yrittäneet saada rullapurjetta toimimaan. Jumissa mikä jumissa. Olemme aina suhtautuneet pienellä varauksella rullaisoihin…varmaankin ne enimmäkseen ovat todella käteviä, mutta mitäs sitten kun se jumittaa…

Huomenna lapset (ja Janne ja Heli) tulevat! Lasten odottaminen on saanut meidät katsomaan kaikkea ympärillämme aivan uusin silmin ja miettimään, mikä lapsista voisi olla kiinnostavaa ja jännittävää. Tällainen ajattelu tekee oikein hyvää meille ”melkein-kaikkihan-on-nähty” -aikuisille!

Anfi del Mar -> Puerto de Mogán

Jätimme Teneriffan ja Las Galletasin keskiviikkona 27.9. Matkaa Gran Canaria Anfi del Mariin kertyi 54 mailia. Läksimme aamulla päivän valjettua. Tuuli nukkui vielä, joten jouduimme moottoroimaan puolille päivin asti. Neeti purjehti iloisesti ja vauhtia oli mukavasti nyt kun kaikki hidasteet pohjasta olivat poissa!  Tuulen hiljentyessä moottoroimme taas viimeiset 10 mailia ehtiäksemme kaikessa rauhassa etsiä sopivan ankkuripaikan ennen illan pimentymistä.

ASnfi del Marin ankkkuripaikka hotellien yläpuolelta katsottuna

Anfi del Mar on lahti Gran Canarian etelä-lounasrannalla, aivan lähellä Puerto Ricoa. Lahdessa on pieni, oikein hienon näköinen marina. Se on kylläkin täysin (ilmeisestikin) paikan apartementosten omistajien veneiden miehittämä, tilaa vierasveneille ei ole.

600 ikkunaa...

Laskimme ankkurin 9 metriin kahden poijussa olevan ja yhden ankkuroidun purjeveneen viereen. Poijuissa olevat veneet olivat asumattomia, ankkuroidussa näytti olevan yksinäinen purjehtija. Tällaisessa ankkuripaikassa emme ole ikikuuna päivänä olleet: Toisella puolella avomeri, toisella puolella hotelleja ja/tai apartementoksia vieri vieressä kohoten rinteitä ylös. Laskin lähimmästä rakennuksesta noin 600 ikkunaa! Toisin sanoen tuhannet ikkunat tuijottivat meitä…

Vietimme kaikkiaan viisi yötä Anfi del Marissa. Muutamana iltana ja yönä tuuli ja maininki pääsivät kääntymään rantaan ja olo Neetissä oli suorastaan epämukava. Kaiken lisäksi viimeisenä päivänä (sunnuntaina) paikalliset moottoriveneilijät sähläsivät ankkuroidessaan ja irrottivat peräankkurimme, joka piti meitä erillään vieressä olevasta poijussa olevasta veneestä (veneet liikkuivat vuoroveden ja tuulten vuoksi tosi paljon sivusuunnassa).

Valitettavasti huomasimme ankkurin irtoamisen vasta nukkumaan mentyämme, kun yht’äkkiä kolahti: naapurin ja meidän perätasot osuivat toisimme. Mitään vahinkoa ei tapahtunut, kosketus oli vain kevyt hipaisu. Olimme olleet kyseisellä paikalla jo kolme yötä ilman ongelmia ja nyt ihmettelimme kovasti, mitä oli tapahtunut.  Peräankkuri oli pettänyt ja ainoa mahdollinen selitys oli siis edellä mainittujen moottoriveneiden hääräily.

No, ei muuta kuin kiireesti molemmat ankkurit ylös ja toiseen paikkaan, kauas muista veneistä (ja tietysti vähemmän suojaiseen paikkaan). Loppuyön nukuimme vähän huonosti ankaran keikutuksen vuoksi.

Anf del Mar oli hieno paikka. Todella komeita hotellirakennuksia hyvin hoidettuine puutarhoineen ja  suljettuine pihoineen. Porteilla istui ”portsari” päivänvarjon alla ja availi portteja asukkaille. Ravintoloita (kalliita!) oli rantakadulla. Muita katuja ei ollutkaan, autot eivät päässeet ollenkaan ranta-alueelle. Iso autotie kulki ylhäällä rinteellä.

Hotellikompleksissa oli suurehko Spar-kauppa. Anfi del Mar on norjalaisen yrittäjän perustama ja skandinaavit käyvät paljon täällä. Se näkyi myös kaupan tarjonnassa: löytyi jopa näkkileiää ja silliä. Ja Fazerin salmiakkia! Hinnat olivat kyllä päätähuimaavia. (Halvin olut oli 90 sentiä / purkki, kun muualla Kanarialla olutta saa jopa alle 30 senttiä/purkki. Jäätelötuutit maksoivat saman verran kuin rannan ravintoloissa, pakasteruokien hinnat pyörryttivät…)

Hiekkarannalla oli aurinkotuolien ja –varjojen lisäksi monenlaista muutakin viihdettä lomalaisille. Hauskat polkuauto/veneet, joissa oli liukumäki, olivat varsinkin lapsiperheiden suosiossa. Vesiskoottereita, kanootteja ja suppauslautoja oli tarjolla, samoin kuin vesiskootterin vetämän ”banaanin” tai usean henkilön istuttavan renkaan vahdikkaita kyytejä. 

Moottoriveneet vetivät perässään ilmassa ihmisiä laskuvarjojen varassa. Monenlaiset katamaraanit ja viikinki- ja muut turistipurjealukset ankkuroivat lahdelle muutamaksi tunniksi. Turistit kävivät uimassa ja nauttivat rannan tarjoamista huvituksista. Kaikki tämä tapahtui aivan vieressämme ja ympärillämme, joten katseltavaa riitti ihan veneestäkin käsin.

Toki kävimme myös kävelyllä. Etelään päin läheiseen Arguineguinin kylään oli noin puolen tunnin kävelymatka. Kävimme siellä muutaman kerran. Katsastimme ankkuripaikan ja totesimme, ettei maksa vaivaa vaihtaa paikkaa. Purjehdusoppaamme mukaan telakan luona piti olla venetarvikeliike, mutta eipä ollut. Kävimme myös ruokaostoksilla. Erään pienehkön ruokakaupan ”takahuoneessa” oli valtava viinivalikoima. Löysimme erinomaisen hyvää punaviiniä 1,80 € / pullo. Valitettavasti helteessä ei kovin suuria viinikuormia huvittanut kantaa!

Wifiä etsiskelimme ankkuripaikkamme edustalta rantaravintoloista. Vain yhdessä (kalliin näköisessä) ravintolassa näytti sellainen olevan. Ilmeisesti hotelleissa on omat Wifinsä eikä ravintoloilla ole tarvetta tarjota sellaista palvelua. Päätimme tulla toimeen mobiilidatallamme. (Onneksi hinnoitteluperiaatteet mobiilidatan käytöstä muuttuivat kesällä. Kun lisäksi päivitin liittymämme Suomen-käynnillämme, voimme surffailla netissä melko huoletta. Blogin päivitys on sitten asia erikseen.)

Kyselimme ravintoloista mahdollisuutta katsella formuloita sunnuntaiaamuna. Valitettavasti ne alkoivat niin varhain, että ravintolat olivat vielä kiinni. Emmepä kyllä paljoakaan menettäneet, kun Kimikään ei päässyt edes lähtemään…

Maanantaiaamuna moottoroimme huikeat viisi mailia tuulettomassa säässä Puerto de Mogániin. Saimme hyvän paikan ruotsalaisen HR:n ja Las Palmasin tuttumme Immigrationin (Kalle) välistä. Täällä viivymme siis kolmisen viikkoa.

Puerto de Mogánin toimistorakennus

Teneriffa 16. - 25.9.2017

Santa Cruz de Tenerifessä viihdyimme viisi yötä, sitten alkoi taas menojalkaa kutkuttaa.

Mercadon luona oli sunnuntaina valtavat markkinat. Myyntipöytiä oli kymmeniä ja taas kymmeniä. Tarjolla oli vaatteita, koruja, laukkuja, aurinkolaseja, musiikkia… kaikkea mahdollista maan  ja taivaan väliltä. Ja väkeä pilvin pimein. Emme pystyneet kiertämään kaikkia myyntipöytiä, väentungos alkoi ahdistaa. Mitään emme ostaneet. Ruokaostokset teimme Mercadon alakerran Superdinosta.

Santa Cruz satama

Rantabulevardi Santa Cruzissa

Seuraavaksi suuntasimme läheiseen kiinalaiseen ravintolaan, jossa katsomme Formuloita. Varsinainen romuralli, Kimi (ja moni muukin) romutti autonsa melkein heti. Oluiden lisäksi tilasimme pientä suuhunpantavaa: minulle wrap ja Karille seafood paella. Minun ruokani OK, Karin paellan seafood rajoittui yhteen ainokaiseen katkarapuun teevadin kokoisen riisikakkaran päällä ja muutamaan (ehkä) simpukan tapaiseen riisin seassa.

Luovutimme formuloiden katsomisen siinä vaiheessa, kun Bottas oli kuudentena kisassa. Jälkeenpäin huomasimme iloksemme, että 3. sija tuli kuitenkin.

Maanantaina Kari sukelteli potkurin puhtaaksi näkeistä ja muusta roinasta. Aika paljon sitä olikin, kuten myös muualla pohjassa. Kari sai käsivarsiinsa ikäviä naarmuja, ennen kuin hoksasi hakea pitkähihaisen paidan päälleen.

Kävimme paikallisessa venetarvikeliikkeessä. Tarjonta oli melko vaatimatonta. Ostimme kuitenkin puhdistusainetta vesisäiliöön.

Kaupungilta ostimme myös uudet ”sohvatyynyt” sitlooraan. Neetin mukana tuli salonkiin omat tyynyt ja sitlooraan kaksi ”sohvatyynyä”. Vähän niille naureskelimme, mutta päätimme kuitenkin käyttää ne loppuun ennen kuin laitamme ne roskiin. Niinhän siinä sitten kävi, että totesimme moiset mukavuudet oikein käyttökelpoisiksi. Kun vanhojen tyynyjen päälliset alkoivat kulua puhki, totesimme, ettei ilman niitä voi olla ja niinpä pitkien etsiskelyjen jälkeen löysimme uudet.

Marinassa oli myös toinen suomalaisvene, ARC-kisaan menossa oleva Osprey. Ospreyn pariskunnalta saimme vinkin huikeasta bussimatkasta saaren pohjoispään vastarannalle ja sen reissun sitten teimmekin.

Matka maksoi 1,25 € / nenä / sivu ja saimme kyllä elämyksiä koko rahan edestä! Reitti seurasi ensin meren rantaa ja ikävähköä varasto/telakka-aluetta. Santa Cruzin hiekkarannan (Teresitas) luota bussi alkoi kiemurrella päätä huimaavan mutkaista serpentiinitietä kukkuloiden rinteitä. Oikein tiukoissa mutkissa kuljettaja töräytteli äänitorvea varoittaakseen vastaantulijoita (joita ei onneksi ollut paljon). Bussi kapusi yhä ylemmäs ja ylemmäs, viimein niin korkealle, että ruskea, lähes olematon aluskasvillisuus muuttui vihreäksi ruskistuakseen taas alas päin mentäessä.

Matkaan toi lisää ”viihdettä” äänekäs hiukan nauttinut vanha mies, joka pajatti koko ajan jotain. Ilmeisesti monet bussissa olivat hänelle tuttuja, koska sananvaihto oli välillä aika vilkasta ja toisinaan porukkaa naurattikin. Sen verran nopeasti hän puhui, etten saanut selvää kuin yksittäisistä sanoista. Huokasimme kuitenkin helpotuksesta, kun hän nousi pois bussista muutamaa pysäkkiä ennen päätepysäkkiä - hänen kailotuksensa otti ihan korviin!

Kun vastarannan meri alkoi näkyä, laskeuduimme alas, ohitimme pienen kyläpahasen ja uimarannan ja kapusimme taas ylös. Päätepysäkki oli muutaman talon välissä rinteellä. Koko matkan aikana ei rannan luona olevien muutaman kylän lisäksi näkynyt kuin muutamia yksittäisiä taloja siellä täällä. Matka kesti vajaan tunnin.

Kävelimme päätepysäkiltä rantaan. Hiekkarannalla oli muutamia ihmisiä päivää paistattelemassa ja rantakadulla (siis sillä ainoalla kadulla) oli joitakin ravintoloita. Bussi, jolla olimme tulleet, lähtisi viiden minuutin kuluttua ja seuraava kolmen tunnin kuluttua. Totesimme, että ehkä kolme tuntia tässä kylässä olisi vaikea saada kulumaan, joten nousimme paluubussiin.

Paluumatka meni huomattavasti nopeammin – alamäkeä oli enemmän. Edelleenkin pidättelin henkeä mutkaisimmissa paikoissa jyrkänteiden reunalla… Kaiken kaikkiaan tästä reissusta täytyy todeta, että saimme huikean kokemuksen yhteensä viidellä eurolla!

Tämän seikkailun päätteeksi ajattelimme vaihteeksi nauttia ulkoruokinnasta. Kiertelimme katselemassa kuppiloita ja niiden tarjontaa. Muutamassa kiinalaisessa olisi päivän menu ollut edullinen ja ihan kiinnostavakin, mutta liian päällekäyvät tarjoilijat karkottivat meidät. Viimein  valitsimme mukavan näköisen kuppilan.

Tilasimme oluet, minulle kanaleikkeen ja Karille hampurilaisen. Jep jep. Hampurilaisen mukana ei tullut lainkaan ranskalaisia, vain pieni kupillinen lämmitettyjä perunalastuja. Minulla oli mauttoman kanaleikkeen lisäksi kyllä ranskalaiset, mutta vihreä salaatti oli kitkerää ja parhaat päivänsä nähnyt. Tässä halvan oluen ja edullisten ravintolaruokien maassa maksoimme tästä lystistä yli 25 €!

Kaiken kaikkiaan pidimme kuitenkin kovasti Santa Cruzista. Marina oli suojaisa, aisapaikat, pyykkitupa siisti ja kohtuuhintainen, saniteettitilat siistit – ja suihkuista tuli lämmintä/kuumaa vettä hyvällä paineella. Satamamaksu oli kohtuullinen, meiltä alle 20 € / vuorokausi.

Ainoana puutteena voisi mainita sen, että marinassa ei ollut mitään muuta nähtävää eikä palveluita. Toki heti pitkän kävelysillan toiselta puolelta alkoi kaupunki kaikkine palveluineen.

Ruokakauppoja ei kutenkaan ollut lähellä ja lähimpään leipäkauppaammekin oli matkaa. Kaupunki oli siisti, ei roskaa eikä töhryjä. Eikä koirankakkaa! Siellä täällä oli kylttejä, joissa kerrottiin, että koirankakasta seuraa jopa 1500 € sakot! Torakoita emme myöskään nähneet, sen enempää kuolleita kuin eläviäkään. (Sekä koirankakkaa että torakoita sai Las Palmasissa väistellä jatkuvasti.) Puistoja tai puistikoita ja kävelykatuja oli aika paljon ja erilaisia veistoksia vielä enemmän.

Olisimme voineet viivähtää Santa Cruzissa pitempäänkin, mutta halusimme nähdä muutakin, joten keskiviikkoaamuna irrotimme köydet ja suuntasimme kohti San Miguelin satamaa. Santa Cruzin marinan edustalla meri oli taas epämiellyttävän sekava eikä tuultakaan ollut mainittavasti. Hiukan rannasta eroon päästyämme tuuli alkoi puhaltaa ja saimme purjeet vetämään. Ja sitten sitä taas mentiinkin. Tuulta oli 8 – 11 sekuntimetriä ja teimme matkaa pelkällä genoalla, loppumatkasta reivattuna. Matkaa kertyi nelisenkymmentä mailia.

Marinan sisääntuloaukossa edessämme mateli jotain keltaista… ihmettelimme hyvän aikaa, mistä oli kysymys - uponnut venekö? Vähän ajan päästä tajusimme: sukellusvene! Se oli palaamassa turistikuormassa satamaan. Otin yhteyttä marinaan ja jonkin aikaan odoteltuamme marinero tuli osoittamaan meille paikan ja auttamaan veneen kiinnityksessä aisapaikkaan.

Marinan konttorin yläkerrassa oli mukava ravintola, jossa nautimme GT:t odotellessamme sukellusvenelippuja jonottavan turistilauman häipymistä konttorilta.

Satamassa on aika täyttä, mutta meistä tuntuu, että suurin osa on paikallisia veneitä. Elämää ei juurikaan näy eikä myöskään kohteliaisuuslippuja saalingeissa.

Lähiympäristöön tutustuttuamme emme sitä ihmettelekään. Lähiympäristö on täynnä hotelleja tai apartementoksia ja golfkenttiä tai pelkkää ruskeata kenttää ja kukkuloita. Lähin ruokakauppa on tarjonnaltaan vaatimaton ja todella kallis ja seuraava piiiiiiiitkän mäen päällä noin neljän kilometrin päässä. Muutamien harhailujen (plotterit johtavat meitä välillä  harhaan…)  kävimme ostoksilla. Ravintoloita on jokunen hotellikortteleiden keskellä.

Illalla rantaan menevän kadun varrella oli pariskunta, joka ruokki ilmeisesti kulkukissoja. Kissoja oli heidän ympärillään 5 – 6 ja Whiskas ?  (en ole ihan tarkkaan tutustunut kissanruokiin!) rasioita oli pitkin katua ja sitä reunustavaa muuria.

Kaksi yötä San Miguelissa riitti meille mainiosti. Perjantaina soitin Las Galletasiin Marina del Suriin ja varmistin, että siellä olisi tilaa meille. Moottoroimme huikean 3,5 mailin matkan vastatuulessa ja saavuttuamme marinaan olimme tyytyväisiä päätökseemme lähteä San Miguelista. Muutama delfiinikin kävi meitä tervehtimässä tämän matkan aikana.

L

Las Galletas marina

Itse satamakonttori oli koristeellinen rakennus aallonmurtajan päässä ja siinä oli parikin ravintolaa, samoin kuin heti kaupunkiin päin lähdettäessä. Emme me nyt niinkään niitä ravintoloita kaipaa, mutta jotain elämää satamassa kuitenkin. Vesiskootterivuokraamoja oli useita, samoin sukellusfirmoja ja charteria ajavia purjeveneitä. Vierasveneitä – kohteliaisuuslippujen vähäisestä määrästä päätellen – on täälläkin harvassa. Missähän kaikki matkapurjehtijat ovat???

Kaupunki ei ole suuren suuri eikä siinä mitään kummaa nähtävää ole. Jokunen puisto, ravintoloita ja katukahviloita, muutama musta (laavakiveä) hiekkaranta, kalastajien myyntipaikka sataman vieressä. Kuitenkin ihan mukavan näköistä, täällä sentään asuu paikallisia ihmisiä toisin kuin San Miguelissa. Kauempana suuri hotellialue (Costa de Silencio), joka opaskirjamme mukaan ei todellakaan ole kovin hiljainen. Tiedä häntä.

Kalastajaveneitä Las Galletasissa

Itse marina on muuten oikein miellyttävä, mutta koska vuoroveden vaihtelu löystyttää perän kiinnitysköyttä (mooring) melko lailla, olo satamassa ei ole kovin tasaista. Vene heiluu alaveden aikana kumivaimentimilla varustetuista keulaköysistä huolimatta melko hervottomasti edestakaisin. Lisäksi sataman suojaisuudesta huolimatta myös jonkin verran ”swelliä” pääsee satamaan. Joinakin päivinä meitä on jopa hiukan ”heiluttanut” rantaan mennessämme ja varsinkin pienissä wc-kopeissa.

Olemme kävelleet kaupunkia edes takaisin, syöneet jättimäiset jäätelöannokset ja käyneet kerran ulkoruokinnassakin. Kari söi kanaleikkeen (”vatsantäytettä”, sanoi hän), minä hyvän espanjalaisen munakkaan. Totesimme, että kun välillä käy ulkona syömässä, muistaa taas arvostaa itse laitettua ruokaa.

Olemme tehneet pieniä huoltohommia auringonoton lomassa: biminin pesu ja ompeleiden vahvistusta, Kari käsitteli silikonilla luukkujen kumit, sulatimme jääkaapin. Aina jotain pientä puuhaa löytyy.

Saimme maanantaina sukeltajan puhdistamaan Neetin pohjan. Kuulemma oli ”hard”. Paljon roinaa pohjassa, ja ilmeisesti Cascaisista saatu myrkkymaali (Hempel kuitenkin) ei ollut kestänyt koettelemuksia Las Palmasin parin kuukauden seisokin aikana. Sukeltaja, Riikasta oleva Teneriffalla jo kahdeksan vuotta asunut mies, jolla oli nyt Las Galletasissa kolme venettä ”töissä”, teki huolellista työtä. Kolmisen tuntia kaikkiaan, hinta 200 euroa. Nyt kelpaa taas jatkaa matkaa. Jää mietittäväksi,  milloin Neeti nostetaan seuraavan kerran ylös ja pohja maalataan.

Sää on ollut lämmin, päivisin noin 30 astetta puolipilvisyydestä huolimatta. Tuuli on kuitenkin viilentänyt oloamme ainakin marinassa. Meillä on nyt viikko aikaan ennen Puerto de Moganiin menoa. Emme ole vielä osanneet päättää, minne Nereidin nokka seuraavaksi käännetään.

Näkymä blogia lähetettäessä

Las Palmas / 6. - 15.9.2017

Näkymä Santa Cruz de Tenerife marinasta

Ei mennyt niin kuin Strömsössä. Saimme moottorin monien vaiheiden jälkeen kuntoon torstaina 14.9. (Tämä juttu vetää melkein vertoja Speden kuuluisalle rautakauppasketsille!) Heti seuraavana aamuna läksimme seilaamaan Teneriffalle. Olimme saaneet enemmän kuin tarpeeksemme Las Palmasista. Ja näin juttu eteni:

Saimme Suomen venehuollosta DHL-lähetyksen seurantakoodin ja reippaasti paketti tekikin matkaa. Se oli jo perjantaiaamuna Las Palmasissa. Sen jälkeen alkoikin varsinainen sähläys. Paikallisen DHL:n kanssa saimme jumpata ihan urakalla.

1. Pyydettiin tullia kuvausta toimituksesta, laskua ja kuvaa Karin passista. Samalla kävi ilmi, että joutuisimme vielä maksamaan tullia ja paikallista veroa lähetyksestä.

-Laitoimme kuvan passista ja selvityksen asiasta. Ihmettelimme kovasti, miksi joutuisimme maksamaan tullia kun olemme kuitenkin EU:ssa. Laskuahan meillä ei tietenkään ollut, mutta kysyjän viestissä oli liitteenä lähetysluettelo, jossa oli laitteen hinta näkyvissä ilman ALV:tä ja ALV:n kanssa

2. Vastaus tuli pian. Nyt heillä piti todentaa Karin passi ja saada tavaran toimittajalta lasku. Lisäksi meidän piti täyttää DHL:lle valtuutuslomake tavaran luovuttamisesta. Lomaketta ei ollut viestissä liitteenä. Tullia joutuisimme maksamaan, koska Kanaria ei kuulu EU:hun tulliasioiden suhteen.

- Lähetimme vastausviestin, jossa pyysimme liitettä. Lisäksi kerroimme, että asialla on kiire, koska meidät halutaan ulos satamasta).

3. Saimme tyhjän viestin, jossa ei ollut liitettä.

- Pyysimme liitettä.

4. Saimme liitteen, joka oli tyhjä.

- Pyysimme uutta liitettä.

5. Tällä kertaa saimme sen auki. Pikku pulma oli se, että se oli espanjaa kapulakielellä.

- Google translaten avustuksella saimme sen täytettyä ja pistimme menemään mukanaan kysymys: ”Onko oikein täytetty?”.

6. Kolmen päivän kuluttua saimme vastauksen. Oikein oli, mutta nyt he odottavat ”uutta ja oikeata” laskua.

- Kari hermostui ja otti yhteyttä Suomeen. Sieltä oli lähetetty DHL:lle jo aikaa sitten sama lähetysluettelo, joka oli jo alun perin paketin mukana. Meille kohdistettua laskuahan ei tietenkään ollut olemassakaan, koska kyseessä on takuulaite.

7. Saimme uudelleen viestin, jossa kerrottiin odotettavan sitä uutta ja oikeata laskua.

8. Olimme ilmoittaneet minun puhelinnumeroni, ja siihen tuli DHL:ltä espanjankielinen tekstiviesti, jossa kerrottiin maksun olevan 61,50 ja pyydettiin varaamaan tasaraha.

9. Seuraavana aamuna huomasimme iloksemme, että tavara oli kuriirin kyydissä. Sitäpä sitten odottelimme koko aamupäivän.

10. Puolenpäivän jälkeen seurannassa näkyi: Virheellinen osoite! Olimme vahtineet koko aamun laituria eikä siellä todellakaan ollut käynyt DHL:n autoa. Eikä kukaan tietenkään ollut ottanut meihin mitään yhteyttä!

11. Totesimme, että nyt tarvitsemme espanjankielistä apua ja menimme Volvo-liikkeeseen pulmamme kanssa. Sieltä yritettiin soitta DHL:lle, mutta siellä oltiinkin lounastunnilla.  Lounasajan jälkeen Volvolta saatiin DHL langan päähän ja he sopivat, että tavara toimitettaisiin seuraavana aamuna Volvo-liikkeeseen.

12. Noin puoli tuntia edellisen jälkeen saimme DHL:ltä espanjankielisen viestin, jossa pyydettiin tarkkaa osoitetta ja espanjalaista puhelinnumeroa.- Taas kiireesti Volvolle. Se oli jo kiinni, mutta onneksi yksi henkilökunnasta oli paikalla ja lupasi hoitaa asian.

13. Aamulla heti kahdeksalta paniikin partaalla Volvolle. Sieltä otettiin uudelleen yhteyttä DHL:ään ja varmistettiin toimitus. Ja loppujen lopuksi:

14. Osa tuli ja se asennettiin torstaina iltapäivällä. Oli kyllä sellainen kokemus, että emme tahtoisi kokea sellaista toista kertaa. Ikävää oli ensinnäkin se, että marina haluttiin tyhjentää ja meistä haluttiin päästä eroon. Saimme lisäaikaa aina vain muutaman päivän kerrallaan ja joka kerta jouduimme jonottelemaan puolesta tunnista tuntiin konttorilla (+ kävelymatkat 2 x 20 min.) Konttoriltakin soitettiin pyynnöstämme yhteen kertaan DHL:lle asioiden jouduttamiseksi.

Ongelman syyksi ilmeni silminnähtävä vika elektronisessa ohjausyksikössä. Sulakkeen paikka (hahlo) oli haljennut ja lisäksi sulakepesässä oli toinen kontaktipinta sulanut.

Emme arkipäivinä juurikaan liikkuneet veneeltä lähikauppaa kauemmaksi. Koko ajan oli sellainen tunne, että pitää olla paikan päällä lukemassa sähköposteja tai etsimässä tai skannaamassa dokumentteja tai vastaamassa puhelimeen tai…

Tässä välissä yksi vihje pitempiä matkoja suunnitteleville: Pieni tulostin-kopiokone-skanneri on kultaakin kalliimpi. Ei vie paljoakaan tilaa ja säästää älyttömän määrän työtä ja vaivaa, kun tulee tarve hoitaa erinäisiä asioita.

Harmillisinta tässä oli se, että Kalle oli Suomessa ja tulossa keskiviikkoiltana takaisin Las Palmasiin. Jos emme olisi luottaneet DHL:n parin työpäivän toimitusaikaan, olisimme saaneet osan samassa ajassa Kallen mukana ja säästyneet inhottavalta ”päivystykseltä” ja mieliharmilta.

Lisäksi jouduimme maksamaan sen 61,50 tullin. Toki yritämme saada sen takaisin Volvolta, mutta saapa nähdä…

Onneksi sää oli enimmäkseen aurinkoista, joten nyt tuli otettua aurinkoa enemmän kuin melkein koko matkan aikana aikaisemmin.

Venekerhotuttumme Jussi, jonka vene on ollut Palmasissa jo toistakymmentä vuotta, palasi Suomesta. Tapasimme hänet Neetissä ja seuraavana iltana Merilynissä. Oli mukavaa kuulla maapallonkiertäjän kokemuksia maailman meriltä ja parantaa vähän maailmaakin!

Kirjoittelen tätä Santa Cruz de Tenerifessä, jonne tulimme perjantaina. Läksimme aamulla auringon noustua eli klo 7.40. Aallokko satamasta ulos tultua ja koko saaren sivustan pohjoiseen mennessä oli (ja ilmeisestikin on aina) todella korkeata ja sekavaa. Pari tuntia ajoimme koneella ja saaren ohi päästyämme nostimme ensin fokan tukipurjeeksi. Aallokon vähän tasaannuttua Kari reivasi isopurjeen ja niinpä pääsimme matkaan purjein. Melkoista haipakkaa etenimmekin. Keskinopeudeksi 55,1 mailin matkalla tuli 6,2 solmua.

Oli helpotus päästä marinaan, sillä alkumatkan kauhea keikutus oli minulle liikaa ja jouduin meritaudin kouriin. Jouduin ensimmäistä kertaa koko reissumme aikana ruokkimaan kaloja.

Marinassa oli hyvin tilaa ja meitä tultiin auttamaan kiinnittymisessä aisapaikalle. Sellaisessa emme olekaan ihan vähään aikaan saaneet olla.

Kävimme aamupäiväkävelyllä Mercadolla. Satamaoppaan  mukaan se on hienoin Kanarian  mercadoista ja kyllä se olikin suuri, kaunis ja siisti. Systeemi oli sama kuin suomalaisissa halleissa eli jokaisella myyjällä oli oma kojunsa ja tuotteet niiden edessä esillä. Vihanneksia, lihaa ja kalaa oli yllin kyllin tarjolla. Muutamalla korukauppiaalla oli pöytänsä, mutta mitään varsinaista turistikrääsää ei ollut nähtävissä.

Meille on jäänyt viime käynnistämme miellyttävä kuva kaupungista ja se vahvistui palatessamme torilta. Täällä on paljon kävelykatuja, tilaa kävellä eikä mitään agressiivista turistirysämeininkiä.

Saa nähdä, minkä aikaa täällä viihdymme. Aikaa meillä on runsaat kaksi viikkoa seikkailla muilla Kanarian saarilla ennen Puerto de Moganiin menoa (2.10.).

Päivä on  ollut tuulinen, Neetin mittari näyttelee 8 – 10 sekuntimetrin tuulta. Vaikka aallonmurtaja on aika lähellä, syntyy jo pieniä aaltoja ja sivulta tulevat tuulenpuuskat keinuttelevat Neetiä melko lailla. Ei haittaa.

Aurinko pilkahtelee välillä pilvien lomasta ja lämmintä on 21 astetta. Kari laittelee pentterissä salaattiateriaa ja kuohuviinipullo Las Palmasista poispääsyn kunniaksi on korkattu. Elämä hymyilee taas.

Santa Crus -  ilmeisesti kovilla sateilla tässä rännissä kuohuu!

Las Palmas 29.8 .- 6.9.2017

Touhua on riittänyt koko viikon.  Iloksemme totesimme, että veneellä kaikki oli hyvin eikä ylimääräisiä asukkaitakaan (=torakoita) ollut asettunut Neetiin. Olimme varmuuden vuoksi asetelleet ”torakkahotelleja” moneen paikkaan veneessä.

Purimme ensi töiksemme matkatavarat (kaksi suurta matkakassia, kaksi matkustamoon sallittua matkalaukkua ja reput). Olimme kuvitelleet, että palatessamme Suomesta meillä ei ole tarvetta kuin parille matkustamolaukulle, mutta toisin kävi. Parit uudet kengät (Karille ei maailmalta löydy riittävän suuria), kannenkäsittelyainetta, uusi porakone, kirjoja, ruisleipää, kahvia, voileipäpikkelsiä ja muita tursoja, uusi metallinen teenkeitin, kartiolaseja... Huh. Läheltä piti, ettemme ylittäneet laukkujen painorajoja! Ja kaikki saatiin taas säädyllisesti piilotettua Neetin uumenin.

Iltapäivällä ajoimme taksilla polttoainesäiliöverstaalle.  Säiliö näytti siltä miltä pitikin ja oikein hyvältä. Pomo ei ollut varma, millaisen tiivisteen haluaisimme huoltoluukun kanteen. Niinpä kävimme vielä viereisessä liikkeessä tutustumassa kahteen eri vaihtoehtoon. Pitkien selvittelyjen (espanjaksi!) jälkeen päädyimme neopreenilaatuun, jonka pitäisi myös kestää pieniä määriä polttoainetta sulamatta. Pomo joutui vielä pitkään kinaamaan siitä, että tiivistettä oli pakko ostaa kokonainen metri vaikka tarve oli vain parikymmentä senttimetriä! Tinkaus ei auttanut vaan se metri piti ostaa. (Saimme siitä sitten suuren osan Neetiin tankin toimituksen yhteydessä.)

Seuraavana aamuna polttoainetankki tuli satamaan aivan sovittuun aikaan. Melkoisesti meitä jännitti, mahtaisiko kaikki olla niin kuin pitikin. Sen verran hankalaan ja ahtaaseen paikkaan se tuli ja monta sisääntuloa ja ulostuloa piti saada viritetyksi sopiviin paikkoihin. Helpotus oli melkoinen, kun se mahtui ovesta sisään ja iltaan mennessä Kari oli saanut sen paikalleen asennetuksi!

-----------------------

Jotta kaikki ei olisi liian ruusuista, saimme kokea taas uuden harmin. Kari käynnisti moottorin kuuden viikon tauon jälkeen. Käynnistyihän se kyllä, mutta alkoi hetken päästä yskiä kuin keuhkotautinen ja sammui sitten. Muutaman yrityksen jälkeen se käynnistyi uudelleen, mutta ei suostunut sammumaan lainkaan mittaritaulusta, vaan se piti sammuttaa itse koneesta. Sen jälkeen virrat katosivat mittaritaulusta kokonaan!

Seuraavana aamuna yritimme selvittää ongelman syytä ja päädyimme manuaalia tutkittuamme sulakeongelmaan, vaikka sulake näyttikin ehjältä. Kipitimme marinassa olevaan Volvo-liikkeeseen ja asentajien mielestä sulakkeessa ei ollut vikaa. Saimme heiltä viestin vietäväksi marinan konttoriin, jotta saisimme lisäaikaa laituripaikallemme mahdollisten korjausten tai osien hankkimisen vuoksi. Meillä oli paikka 1.9 saakka, tällä kertaa saimme jatkoa 5.9. asti.

Seuraavana aamuna Volvon asentajat tulivat paikan päälle tutkimaan tilannetta. Kun he laittoivat sulakkeen uudelleen paikalleen, kone hörähti taas käyntiin ja sammuikin kuten pitikin. He arvelivat, että kyseessä saattoi olla kosketushäiriö sulakkeen ja sulakeboxin välillä. Huokasimme helpotuksesta. Sovimme, että hankimme kuitenkin uuden sulakkeen ja mikäli ongelma uusiutuisi, pitäisi hankkia uusi sulakeboksi.  

Helpotus oli ennenaikainen. Seuraavana päivänä testattaessa ongelma toistui taas! Lauantaiaamuna marssimme taas Volvolle, mutta asentajat olivat viikonloppuvapaalla.  Maanantaina asentaja totesi, että uusi sulakeboksi pitää hankkia.

Tähän väliin on kerrottava vielä yhdestä pulmasta: Asentajien tutkiessa moottorimme takuutietoja kävi ilmi, että konetta ei ollut rekisteröity Volvon tietokantaan ja takuu ei siis olisi voimassa! Otin yhteyttä Cascaisiin ja kävi ilmi, että moottorin ja vaihdelaatikon numerot eivät Volvolla täsmää ja siksi rekisteröinti oli jäänyt myyjältä tekemättä. Kyseessä oli ilmeisestikin Volvon tehtaan virhe ja ainakin myyjän sanojen mukaan selvityksessä (puoli vuotta!!!).  Nyt kun joutuisimme hankkimaan 400 euron sulakeboksin, täkäläinen asentaja otti suoraan yhteyttä Cascaisiin ja lopputulos oi se, että itse moottori rekisteröintiin Volvolle Portugalissa ja näin saimme takuun voimaan. Vaihdelaatikkoasia jäi edelleen vaiheeseen.

Takuuasian selvittyä Volvo alkoi selvittää sulakelaatikon (=elektroninen ohjausyksikkö) hankintaa. Juttu paisuikin kirjaimellisesti maalimanlaajuiseksi! Kävi ilmi, että kyseisissä laatikoissa on joku yleinen valmistusvirhe, joka on Volvolla tiedossa. Ko. kapistusten valmistus ja myynti oli keskeytetty. Volvon varaosarekisterin mukaan Madridista, muualta Euroopasta eikä KOKO MAAILMASTA (tätä lausuntoa tehostivat koko maailmaa syleilevät käden liikkeet) löydy moista esinettä.

Kului taas päivä ja kun kiirehdimme taas asiaa, meidät kutsuttiin keskiviikkoaamuna kahdeksaksi selvittämään asiaa. Tällä kertaa meille luvattiin laittaa aiemmin lähetetyn sähköpostitilauksen lisäksi kiireellinen tilaus, jota voi käyttää vain erityispoikkeustapauksissa. Toiveena tietysti, että jostain  Volvon varastoista meille kaivettaisiin kaikesta huolimatta kyseinen osa.

Meiltä meni hermo. Karta kaikkiaan. Moottorivaihtoehtoja aikanaan punnitessamme, keskeinen valintakriteeri oli Volvon maailmanlaajuinen huoltoverkosto. )Toinen juttu on sitten myydäänkö siellä pelkkää ei oota, tai vain joitakin tarvikkeita, mitkä sitten ovat tuplasti kalliimpia kuin muissa liikkeissä.)

Toki käyttäydyimme liikkeessä täysin asiallisesti, mutta päästyämme takaisin veneelle Kari otti yhteyttä Hopeasalmen telakkaan Helsinkiin. Sekä Erica että Nereidi ovat olleet siellä ”hoidossa” ja palvelu on aina hyvää. Lisäksi sieltä luvattiin auttaa meitä, jos maailmalla ollessamme tarvitsisimme apua. Kari selitti puhelimitse tilanteen ja ohjausyksikön tilauskoodin ja kuinka ollakaan_ vajaan puolen tunnin kuluttua meille tuli tieto, että yksi osa olisi saatavissa Lauttasaaresta. Se luvattiin toimittaa meille DHL kuljetuksena ja olisi perillä muutamassa päivässä.

Valitettavasti täällä on perjantaina vapaapäivä ja lauantaina asentajat eivät ole töissä…mikäli osa tulee perjantaina tai lauantaina, asennus voi ehkä tapahtua maanantaina.

TARINA JATKUU SEURAAVASSA BLOGISSA! Meitä kovasti jännittää, miten tässä käy!

----------------------------------

Jouduimme vielä kerran kerjäämään laituripaikallemme lisäaikaa. Tällä kertaa saimme sitä maanantaihin asti.

Olemme pohdiskelleet mielessämme, että kun autoissa on jossain komponentissa vika, siitä tiedotetaan laajasti ja autojen omistajat kutsutaan vaihdattamaan viallinen komponentti. Emme voi kuin ihmetellä Volvon toimintaa tässä asiassa, jos kerran on tiedossa, että kyseessä on yleinen ongelma. Melkoisia vaaratilanteita voi syntyä, kun moottori jossain kiperässä tilanteessa ei käynnistykään!.

Meille jää vielä selvitettäväksi, kuinka saamme joskus aikanaan varmasti virheettömän ohjausyksikön Neetiin. tämä meille tuleva kun voi olla samalla tavalla viallinen kun edellinenkin. Huolestuttava ajatus!

Polttoainesäiliö- ja moottoriongelmajumppien lisäksi olemme ehtineet kuitenkin tehdä muutakin. Lauantaina kävimme turistirannalla Ankkuri-baarissa katsomassa formuloiden aika-ajoja. Kyseinen kuppila oli aiemmin ”Suomi-baari”, mutta oli nyt muuttunut irlantilaispubiksi. Suomi-baari, nyt nimeltään San Remo, oli muuttanut Catalina-puiston lähistölle.

Sunnuntaina kävimme Kallen kanssa San Remossa katsomassa formulat (Bottas toinen ja Räikkönen viides) ja sen jälkeen syömässä vanhassa tutussa kiinalaisravintolassa.

Ruokailun jälkeen läksimme reippaasti turistirannan luona olevaan suureen Arenas-ostoskeskukseen. Tarkoituksemme oli käydä ostamassa suuresta Carrefour-kaupasta säilykevoita, jota ei lähi-SuperDinossamme ole. (Edellisellä Karibian-reissullamme totesimme sen hyväksi, koska sitä ei tarvinnut säilyttää jääkaapissa.) Uskomatonta kyllä, Carrefour(kaan) ei ollut auki sunnuntaina klo 17.30! Täällä itse asiassa suuret ruokakaupat ovat suljettuna sunnuntaisin ja vain muutamat pienemmät ovat auki.

Kallen kanssa olemme muutekin seurustelleet ahkerasti, monenlaista juteltavaa näyttää riittävän. Lisäksi Kalle hoiti ansiokkaasti tikkien poiston Karin selästä ja reidestä (Suomessa Karilta poistettiin kolme luomea).

Janne, Heli ja lapset ovat tulossa Gran Canarialle lokakuussa koulujen talvilomaviikolla. Ajatuksena on, että he vuokraavat jostain satamapaikkamme lähistöltä apartementon. Lapset varmaankin ovat enimmäkseen kanssamme Neetissä.

Näin ollen meidän on pitänyt hankkia laituripaikka jostain päin tätä saarta. Kuulostaa helpolta. Ei ole.  Satamaoppaassa suositellaan ehdottomasti tekemään laituripaikasta ennakkovaraus. Minä tein työtä käskettyä. Laitoin tiedustelun ensin vain Puerto de Moganiin sähköpostitse. Kun vastausta ei alkanut kuulua, soitin perään. Olin laittanut viestin väärään osoitteeseen. Uusi yritys sekä sähköpostilla että marinan nettisivun kautta. Ei vastasta. Soitto perään. Viestejäni ei löytynyt mistään, vaikkei lähetys antanut mitään virheilmoitusta ja osoite oli oikein. Uusi yritys, sähköposti ja kysely netin kautta. Laitoin varmuuden vuoksi kyselyt myös Puerto Ricoon ja Pasito Blancoon. Ei vastausta mistään!

Koska Kallekaan ei ollut saanut vastausta paikkakyselyynsä Puerto de Moganissa, päätimme lähteä käymään henkilökohtaisesti paikan päällä. Ajelimme vuokratulla autolla noin 80 kilometrin päähän viehättävään Puerto de Moganiin.

Ensin tiedusteluani ei tahtonut löytyä – löytyi kuitenkin - ja sitten meille luvattiin vastata ”iltapäivällä”. Totesin, että olemme ajaneet tänne asti ihan tämän asian takia ja niinpä asia kuitenkin otettiin heti selvitykseen. Sekä meille että Kallelle luvattiin laituripaikka pyytämillemme ajankohdille. Vahvistus ja pieni ennakkovarausmaksulasku lähetettäisiin meille iltapäivällä.

Tätä kirjoittaessani sain juuri vahvistuksen (seuraavana iltapäivänä siis) ja nyt svasta aatoin kunnolla huokaista helpotuksesta edes tämän asian suhteen. Muista marinoista ei ole kuulunut minkäänlaista vastausta vieläkään.

Puerto de Mogan, kuvassa mukana Kalle

Ajoimme paluumatkalla rantatietä pitkin ja kävimme katsomassa satamia. Ei niissä mitään vikaa ollut, mutta Mogan näytti ehdottomasti miellyttävimmältä ja sellaiselta, jossa lapsetkin varmasti viihtyvät.

Sää on ollut paluumme jälkeen suurimmaksi osaksi puolipilvinen. Aurinko on tullut esiin silloin tällöin ja muutama lyhyttäkin lyhyempi sadekuurokin on saatu. Lämpömittarit ovat kuumimpina päivinä näyttäneet jopa 31 astetta.

Juuri nyt seuraamme kiinnostuneina hurrikaanin liikkeitä Karibialla. Toivottavasti se ei saa aikaan pahaa tuhoa muutenkin niin kovin köyhissä maissa!

Tarkoitus oli lähettää tämä teksti San Remo baarista, jonne aioimme mennä katsomaan Susijengin peliä. Koripallo ei ole koskaan meitä erityisemmin kiinnostanut. Jännä huomata, että näin pitkän reissun aikana ihan uudenlaiset Suomi-asiat alkavat kiinnostaa!

Valitettavasti vain San Remo oli suljettuna. Marssimme takaisin satamaan, ja pitkän jumpan jälkeen rantaravintolan TV saatiin toimimaan – ja sitten jouduimme toteamaan, ettei tätä peliä näytetä lainkaan kansainvälisillä kanavilla. Netin kautta Areenastakaan emme voineet sitä katsoa, sillä se on katsottavissa vain Suomessa!

Suomessa 11.7. - 28.8.2017

Kuuden viikon ”lomamme” Suomessa hurahti kuin siivillä. Säät eivät meitä suorastaan hemmotelleet, mutta emme kuitenkaan joutuneet kärsimään jatkuvista vesisateista ja se on pääasia. Shortsikeleistä saimme nauttia muutamana päivänä mutta toisaalta muutamana päivänä jouduimme turvautumaan kalsareihinkin!

Sukkuloimme väliä Helsinki – Kuopio – Askola ja kilometrejä autoon kertyi 3200. Valitettavasti emme ehtineet käymään Pohjanmaalla Karin sukulaisia tapaamassa.

Oli mukavaa kyläillä ystäviemme luona, vaihtaa kuulumisia ja nauttia mahtavasta vieraanvaraisuudesta:  Pinnin ja Anna-Liisan luona Tapanilassa, Jukan ja Ritvan luona Puistolassa, Jarmon ja Merjan luona Urjalassa ja Hannun ja Tuijan tykönä Padasjoella. Urjalan-reissullamme onnistuimme eksymään kaiken maailman pikkuteille ja aivan väärään suuntaan navigaattorin opastuksen vuoksi. Samoin kävi edellisellä Urjalan-visiitillämme. Ehkäpä seuraavalla kerralla käytämme maalaisjärkeämme emmekä tottele ”nalkuttajan” ohjeita!

Padasjoella pääsimme purjehtimaan!!! Emme olleet koskaan aikaisemmin seilanneet Päijänteellä. Jon 33, jolla tehtiin Karibian-kierros 2005 – 2006, kuljetti meitä mukavasti vienossa tuulessa ja hienoissa maisemissa. Kaiken kukkuraksi pääsimme purjehduskisatunnelmaan, sillä juuri kyseisenä viikonloppuna oli Päijnnepurjehdus, jonka lähtöpaikka oli tänä vuonna Padasjoki. Hannun ja Tuijan kanssa riitti juttua purjehtimisesta ja kaiken maailman asioista. Seuraavan kerran tapaamme jo ensi talvena Karibialla – me Neetillä ja he Sissi-veneellään.

Kari oli kahteen otteeseen Askolassa ”kesärenkinä” Tainan, Ainon ja Tapion maatilalla. Vietimme siellä myös yhden yönseudun Suvin ja Laurin kanssa Laurin 5-vuotissyntymäpäivien jälkeen. Kävimme kotieläinpihassa, jossa eläimiä sai mennä silittelemään, ruokkimaan ja harjaamaan. Varsinkin ”puput” olivat lasten mieleen! Itse maatilalla riitti ihmeteltävää lehmissä, vasikoissa ja mullikoissa – ja Laurilla tietenkin ”työkoneissa” eli leikkuupuimurissa ja traktoreissa. Lauri pääsi myös traktoria tankkaamaan – olihan se mahtavaa!

Mökillä (Kuopion Säyneensalossa) vierähti viikko jos toinenkin. Monenlaista puuhaa riitti:  puun kaatoa, pilkkomista, kantamista, roskanpolttoa, mattopyykkiä ja työkaluvajan siivous. Tämä viimeksi mainittu oli veljeni Pepen ja Karin monen päivän urakka. Vanhempani olivat keränneet sinne vuosikymmenien ajan kaikenlaista, ”jota voi joskus tarvita”. Kun vielä kaiken kukkuraksi sinne tuupattiin talvella vanhempieni asunnon tyhjennyksen yhteydessä yhtä sun toista, vajaan ei enää mahtunut kunnolla edes astumaan sisään. Roskiin vietiin erinäisiä säkillisiä rojua ja hyllyt tehtiin uusiksi. Hieno siitä tuli ja pidimme oikein viralliset avajaisetkin torventoitotusten ja kuohuviinin kera. Veljeni vaimo Tiina leikkasi juhlallisesti oven eteen viritetyn nauhan poikki ja niin ”Vajakki” oli vihitty käyttöön!

Lapset olivat kanssamme mökillä neljä päivää - ja kyllä Ukkoa ja Mummoa vietiin! Kari rakensi lasten kanssa sahapukin. Lapset saivat ruuvata porakoneella ja sahata. Myös naulaamista harjoiteltiin lahohkoon puupölliin ja oksasaksien käyttämistä metsänraivauksen yhteydessä syntyneiden risujen katkomiseen.

Onkiminen oli erinomaisen jännittävää ja hauskaa. Onneksi kala söi hyvin ja särkiä, salakoita ja pikkuahvenia tuli solkenaan.

Kari rakensi lapsille pienet purjeveneet ja niiden uittamisesta oli paljon hupia, samoin kuin veneen perässä vedettävästä kumirenkaasta, jolla voi kelluskella narun päässä. Kari oli kunnostanut mökin soutuveneen ja sen kanssa purjeveneet pääsivät ”ulapalle” purjehtimaan.

Ainoana aurinkoisena päivänä kävimme moottoriveneellä läheisessä Hietasalossa, jossa on nimensä mukaisesti hieno hiekkaranta.

Tietenkin mökkiohjelmaan kuului saunominen, makkaran ja muurinpohjalettujen paistamien. Kun poislähdön aika koitti, Suvi huokaisi: ”Olisin voinut olla täällä vielä ainakin viikon”. – Ehkäpä ensi kesänä!

Ryhmäkodissa asuvaa äitiäni kävin / kävimme tervehtimässä noin joka toinen päivä Kuopiossa ollessamme. Yritimme käydä kävelyllä, mutta valitettavasti askel lyhenee ja voimat vähenevät…

Ehdin myös tavata pikaisesti serkkuni Ritva-Leenan ja puolisonsa Hekin. Tapasimme myös ensimmäistä kertaa poikani Jukan tyttöystävän Mallan. Jukan luona voimme onneksi yöpyä Helsingissä ollessamme. ”Venepakolaisia” kun olemme, joudumme aina pohtimaan, minne päämme yöksi kallistaisimme.

Kaiken kaikkiaan Suomen-reissu oli oikein mukava, mutta kyllä oli ihanaa päästä taas omaan kotiin Nereidiin! "Venetalkkarimme" Kalle oli pitänyt silmällä Neetiä ja jopa pessyt sen kannen kovien tuulten mukanaan tuomasta hiekasta. Iso kiitos!

Las Plmas -> Suomeen 11.7.

Saavuimme Las Palmasiin 21.6. ja lennämme Suomeen 11.7. Siellä ”lomailemme” kuusi viikkoa eli palaamme Kanarialle 28.8.

Puu lähipuistossa

Aika on taasen kulunut kuin siivillä. Ensimmäiset päivät menivät lähiympäristöön tutustuessa, etsimme ruokakaupat ja hallin. Satama on valtavan suuri, 1250 venepaikkaa. Ei ole kumma, että vierasveneet tällä viihtyvät sillä satamamaksut ovat todella alhaiset. Neetin kokoisen veneen päivämaksu on noin 10 € / vuorokausi. Koska viivymme täällä pitempään, hinta on alhaisempi ja jouduimme maksamaan 72 vuorokaudesta vähän yli 6 € / vuorokausi.

Meidän laiturissamme on enimmäkseen vierasveneitä, vain muutama espanjalainen. Yksi suomalaisvenekin on, raumalainen Immigrant ja kipparinsa Kalle. Kalle on ollut reissun päällä jo vuosikausia ja Las Palmasissakin jo pari vuotta. Hänestä on ollut meille korvaamatonta apua, siitä tuonnempana lisää.

Satama on vilkastakin vilkkaamman autotien tai oikeastaan autoteiden muusta kaupungista eristämä. Tien toisella puolen alkaa heti tiuhaan rakennettu vilkas kaupunki. Laiturimme vieressä on suuri hiekkaranta, jolla käy enimmäkseen paikallisia ja tilaa on ruhtinaallisesti. Las Palmas on saaren päässä ja turistialue ja ranta ovat toisella puolen kuin tämä meidän marinamme.

Marinaa reunustavan kadun varrella on tietenkin veneilijöiden sosiaalitilat, pyykkitupa, useita ravintoloita ja kahviloita, venetarvike- ja sukellusliikkeitä ja pienen pieni kauppa, jonka varaan ei ruokahankintoja voi jättää. Yksi venetarvikeliikkeistä on oikein hyvin varustettu ja palvelualttius erinomainen. Kari tarvitsi 56 millimetrin terän reiän tekemiseen eikä liikkeessä sellaista ollut, Lupasivat kuitenkin sellaisen hankkia ja saimme sen tarvitsematta lähteä etsiskelemään rautakauppaa.

Ravintoloista Skippers Bay on veneilijöiden suosima. Sitä käytetään ”konttorina” jossa istuskellaan tietokoneiden ääressä. (Satamamaksuun ei nimittäin kuulu WiFiä, vaan siitä pitäisi maksaa erikseen). Pohjoismaalaiset veneilijät kuulemma kokoontuvat siellä perjantai-iltaisin, mutta emme ole vielä suoriutuneet kyseisiin tilaisuuksiin – saa nähdä saammeko mennyksi. Meille taisi jäädä pieni arkuus ruotsalaisten kanssa seurusteluun Ponta Delgadassa, kun ”ruotsalaisemme” mongersi sellaista ”skoonelaista” ettei siitä tahtonut saada mitään tolkkua. Cascaisissa tapaamamme JollyOceanin veneilijät kertoivat hienoista vaellusretkistä, joita tämä skandinaaviporukka myös järjestää.

Jottei elämä olisi pelkkää laiskottelua, viritimme tännekin taas ”projektin” eli lisäpolttoainesäiliön teettämisen. Harrastimme ensin roskisdyykkausta pahvinkeräyslaatikoista ja rakentelimme pahveista mallin polttoainesäiliöstä. Ei mikään yksinkertainen juttu, sillä se tulee perähyttiin punkan vieressä olevaan ahtaaseen matalaan tilaan – ja ovestakin sen pitää vielä mahtua… No saatiinhan se työllä ja tuskalla värkkäiltyä ja vielä piirustuksetkin metallipajaa varten.

Kalle tiesi hyvän metallipajan, jossa hän itsekin oli teettänyt jotain tarpeellista. Pakkasimme taksiin mallin ja itsemme (Kalle mukana) ja ajoimme pajalle. Omistaja ja hänen työntekijänsä tuntuivat erittäin osaavilta ja ammattitaitoisilta – haastetta kuitenkin oli riittämiin, sillä kumpikaan ei osannut englantia! Siispä minä Kallen avustamana kerroin mitä tarvitsemme ja selvisihän se asia kun tarpeeksi pitkään hierottiin. Sovimme, että he tekevät rungon, jonka jälkeen menemme paikan päälle uudelleen ja katsomme vielä kerran, miten FuelIn, FuelOut, manusluukku ja säiliön ilmanotto asetellaan.

Viikon päästä saimme sitten kutsun katsomaan raakiletta. Tällä välin Kari oli ahertanut paikalleen polttoainemittarin, uuden suodattimen moottorin kylkeen ja ilmanottoputken paikalleen. Runko näytti oikein hyvältä, mutta painava siitä kyllä tulee! Kertasimme vielä kaikkien sisään- ja ulostuloputkien paikat pomon ja tekijän kanssa. Tankin pitäisi olla valmis kun palaamme Suomesta.

Muotinäytöksessä me ja Savannah

Huvituksiakin meillä on täällä ollessamme ollut. Kallen täkäläinen pitkäaikainen tyttöystävä on malli ja menimme katsomaan muotinäytöstä, jossa hän oli mukana. Ajoimme Kallen ja Savannahin kanssa eräänä perjantai-iltana 42 kilometrin päähän Maspalomasiin, jossa oli suuri ulkoilmatapahtuma. Lapsille ja nuorille oli monenlaista ohjelmaa ja jalkapallo-otteluita ainakin 6 – 7 kentällä yhtä aikaa. Muotinäytöksessä esiteltiin kierrätysmateriaaleista tehtyä muotia, osa afrikkalaisvaikutteista. Osa vaatteista oli todella erikoisia, mutta muutamat oikein kauniita. Minua ilahdutti suuresti, kun mallit eivät olleet kaikki nuoria ja samaan muottiin valettuja, vaan mukana oli monen ikäisiä ja kokoisia malleja. Savannah loisti edukseen hymyillessään säteilevästi vaatteista esitellessään - jotkut mallit näyttivät myrkyn syöneiltä tai olevan itkuun purskahtamaisillaan….

Muotia

Kalle opasti meidät Santa Catalinassa (kaupungin keskusta-aluetta) mukavaan ja edulliseen kiinalaiseen ravintolaan. Vaikka emme yleensäkään ole innostuneita ”ulkoruokinnasta”, olemme käyneet siellä jo neljä kertaa syömässä.

Ravintolan vieressä olevassa puistossa on katettu alue, jossa vanhemmanpuoleiset herrat käyvät pelaamassa korttia ja dominoa. Pöydät on oikein varustettu erillisillä liukkailla levyillä, että peli luistaisi ihan kirjaimellisestikin. Välillä tuntuu jonkinlaista erimielisyyttäkin syntyvän ja silloin ääntä ei säästellä!

Muutoin aikamme on kulunut tuliaisia ja uusia matkalaukkuja etsiessä, ruokakauppareissulla ja muuten vain kaupungilla kävellessä. Pois vietävien lämpimien vaatteiden keräily ja pakkaus oli oma projektinsa, joka poiki myös kahden uuden matkalaukun hankintatarpeen!

Sää on ollut lämmin ja poutainen. Muutaman kerran on ollut lyhyt sadekuuro. Aurinko on paistanut, usein kuitenkin pilvien lomasta tai pilviverhon takaa. Lämpötila on ollut alimmillaan noin 22 astetta ja ylimmillään 29 astetta. Oikein miellyttävää, koska tuulta on ollut ainakin vähän lähes joka päivä. (Muutamana päivänä vähän enemmän, ja koska se tuli hiekkarannalta päin, saimme siis osamme myös hiekasta…)

Toivomme totisesti, että Suomessa lämpenee, kun tulemme sinne!

Mukavaa kesän jatkoa kaikille!

Seuraava blogi ilmestynee joskus syyskuun alkupuolella.