Ponta Delgada -> Horta

Ja vihdoin viimein pääsimme jatkamaan matkaa…

… mutta jatketaanpa siitä, mihin viimeksi jäätiin. Formuloissa kävi huonosti, sekä Räikkönen että Bottas joutuivat keskeyttämään. Ravintolan tarjoilija on alkanut kiinnostua meidän kolmen formula-kisakatsomomme ansiosta formuloista ja kävi kyselemässä, miten kävi. Hän kertoi meille innokkaasti tulevana perjantaina alkavasta juhlaviikosta, jota varten kaupunkiin on rakennettu useita telttakatoksia. (Thomas oli kertonut meille samaisista juhlista – niissä paikalliset katuvat syntejään ja ”konttailevat” pitkin katuja. Kuinkahan lienee…) Lähtiessämme tarjoilijamme vielä oikein kätteli meidät - kanta-asiakkaat…

Sunnuntai-iltana ruotsalaiskippari tuli koputtelemaan Neetin kylkeä ja pyysi Karia avuksi mastonnostoon seuraavaksi aamuksi – ja tokihan apua piti luvata, että jonain päivänä saisimme kyseisen paatin pois tieltämme!Nosturi tuli ”vain” noin tunnin myöhässä. Itse mastonnosto kävi helposti ja nopeasti. Valitettavasti mitään veneiden veteen laskemisia tai siirtoja ei tapahtunut koko päivänä.

Tiistaina muutama vene, samoin kuin ruotsalainenkin, laskettiin veteen ja meidän siirrettiin toiselle paikalle. Saimme allemme sen verran korkeammat aluspuut, että peräsin saatiin sujautettua paikalleen odottamaan asennusta. Valitettavasti Thomas oli koko päivän Faialissa, joten odotuksemme jatkui vieläkin.

Kävimme joutessamme vielä ruokaostoksilla. Ostosten tekeminen onkin ollut mielenkiintoista, sillä olemme joutuneet hakemaan haluamiamme tuotteita eri kaupoista. Muun muassa kunnon teetä (monet kokeilemamme teet ovat olleet täysin mauttomia!), lihatuotteita, hyvää siivujuustoa ja säilyketonnikalaa olemme hakeneet kaukana olevasta hipermercadosta. Lähempänä olevasta supermercadosta olemme hankkineet esimerkiksi leivän, tuoremehun ja jauhelihan. Lähimmästä kaupasta taas juusto-pekonimakkaroita, sokeritonta jääteetä ja vettä. Torilta vihanneksia ja hedelmiä, torin juustokaupasta herkkujuustoja. Olemme siis saaneet kulumaan paljon aikaa ruuan hankintaan!

Ylipäänsä ruokahankinnoista todettakoon, että jos jostain löytyy jotain erityisen hyvää, sitä kannattaa ostaa myös varastoon. Vaikka kuinka kuvittelisi, että ko. tuotetta on saatavissa missä vain, niin ei todellakaan ole täälläpäin maailmaa. Sokeritonta mehua olen etsiskellyt pitkän aikaa onnistumatta. Nyt vihdoin Ponta Delgadasta löytyi sokeritonta jääteetä jauheena. Makuina sitruuna, persikka ja mango. Sitä tuli nyt sitten ostettua varastoon kahdeksan pakkausta, jokaisessa 10 pikku pussukkaa. Jokaisesta pussukasta saa puoli litraa valmista juomaa. Ihan hyvää jääkaappikylmänä.

Keskiviikkona koitti viimein SE PÄIVÄ! Peräsin saatiin helposti asennettua paikalleen ja Neeti veteen. Kävimme saman tien tankkaamassa, hoitamassa marinan laskut ja kirjatumassa ulos. Lähtisimme jatkamaan matkaa heti seuraavana aamuna. Tuntui mukavalta päästä nukkumaan mukavammissa maisemissa marinassa ja etenkin veden päällä!

Tästä marinasta on pakko kertoa vielä vähäsen. Se on aika uusi ja todella suuri, tyhjiä paikkoja on pilvin pimein huolimatta varsin erikoisesta tavasta kiinnittää veneet. Etenkin pitempiaikaisessa säilytyksessä olevat veneet ovat virittäneet kiinnitysköysiä myös ei-asian puoleiselta kyljeltään seuraavaan aisaan sulkien siis vieressä olevan paikan köysillään. Kävi mielessä, että mitenkähän käy, jos saapuva vene pimeässä ja mahdollisesti väsyneenä ei huomaakaan noita ylimääräisiä köysiä.

Matkaa Hortaan kertyi 153 mailia. Aikaa kului 30 tuntia, joista 14 jouduimme valitettavasti moottoroimaan. Tuuli oli aluksi erittäin kevyttä ja suoraan takaa, joten matka alkoi konevoimin. Tuulen hiukan virkistyessä virittelimme genaakkerin hommiin ja täysin takaa tulevan tuulen vuoksi jouduimme ”luovimaan” saadaksemme järkevän tuulikulman. Tuulen hiipuessa Volvo pääsi taas hommin kolmeksi tunniksi. Illan tullen saimme genoan ja fokan vetämään virsikirjavirityksin.

Yöllä nostimme isopurjeen ylös ja matka jatkui vaihteeksi mukavassa avotuulessa, joka voimistui ja kääntyi vastaisemmaksi aamuyöllä, joten rullasimme genoaa jonkin verran sisään. Pian reivauksen jälkeen tuuli sitten väsähtikin ja taas moottoroitiin viisi tuntia.

Pico-saaren rannan luona saimme taas purjeet hommiin. Pico-saari näkyi jo kaukaa ja sen 2351 metriä korkea huippu piiloutui välillä pilviverhon taakse. Hienon näköistä! Pari viimeistä tuntia ajoimme koneella, sillä jouduimme kääntymään vastatuuleen eikä luoviminen enää siinä vaiheessa huvittanut.

Satama oli täysi, veneitä oli kylkikiinnityksessä jopa kolmessa- neljässä rivissä. Kiinnityimme suurehkon ranskalaisveneen kylkeen – toki kysyttyämme ensin luvan. Juuri kun olimme saaneet kaikki kiinnitysköydet, springit, lepuuttajat ja sähköjohdonkin vielä paikalleen, meille tultiin sanomaan, että meidän pitää siirtyä, että saapuva katamaraani pääsee kyseiseen paikkaan.

Meille raivattiin muurin vierestä ahdastakin ahtaampi  rakonen, johon hiissauduimme. Taas viriteltiin kiinnitysköydet, springit ja sähköt. Sitten ilmoittautumaan. Teimme taktisen päätöksen ilmoittaa viipyvämme puolitoista-kaksi viikkoa ja se saattoi olla viisas päätös. (Luulen, että jos olisimme kertoneet viipyvämme vain muutaman päivän, olisimme joutuneet notkumaan kylkiletkoissa.) Meille nimittäin löytyi laituripaikka telakalla olevan paikallisen veneen paikalle - toki sillä edellytyksellä, että joudumme siirtymään kun se valmistuu. Luotamme siihen, että täällä telakkatoiminta on yhtä tehotonta kuin Ponta Delgadassa emmekä joudu siirtymään minnekään J

Saimme suurehkosta englantilaisveneestä pari nuorta miestä auttamaan meitä Neetin irrottamisessa – emme mitenkään olisi saaneet sitä kaksin pois siitä kolosesta, johon olimme ahtautuneet. Kiinnitimme Neetin jo kolmanteen kertaan, tällä kertaa laituriin aisapaikalle. Kun kaikki viritykset oli tehty, oli kulunut kolme tuntia siitä, kun saavuimme satamaan.

Neeti Hortassa

Järjestelimme Neetin kuntoon ja sitten vihdoin viimein pääsimme avaamaan hyvissä ajoin jäähtymään laitetun kuohujuomapullon. Ruuanlaitto ei huvittanut, joten seuraavaksi kävelimme kuuluisaan Peterin kuppilaan syömään ja nauttimaan sen hienosta tunnelmasta. Ruoka ei ollut kaksista, mutta pöytäseurana meillä oli mukava iäkäs hollantilaispariskunta, joka on kiertänyt pallon ja nyt asustelee 50-jalkaisessa veneessään milloin missäkin päin Eurooppaa.

Sunnuntaina kävimme jututtamassa myös lauantai-iltana saapuneen suomalaisveneen miehistöä. Ovat paluumatkalla World ARC-kierrokselta. Melkoinen miehistörumba heillä on ollut. Oistajan ja hänen kaverinsa lisäksi veneessä on ollut vaihtomiehistönä yli 40 eri henkilöä. Huh huh.

Löysimme hyvin varustetun supermarketin ja teimme tarpeelliset ruokaostokset. Etsiskelimme sataman lähistöltä moneen kertaan kuppilaa, jossa voisimme katsoa Suomi-Ruotsi jääkiekko-ottelun. Emme löytäneet ja niinpä tyydyimme seuraamaan netistä pelitilanteita. Pian totesimme, ettei niin harmitakaan, vaikkemme päässeetkään katsomaan peliä!

Satamaan saapui  kaksi Tanskan merivoimien koulutusalusta. Todella upeita,  66 jalkaa pitkä jooleja. Miehistö on puettu tyylikkäisiin valkoisiin asuihin ja tätä kirjoittaessani paateissa kiillotellaan vinssejä ja muita metalliosia. Hyvin innokas ja ystävällinen merimies kertoili meille aluksista ja niiden reissuista, kun pysähdyimme niitä ihailemaan.

Sataman perukalla on pari suurehkoa venettä, joiden nuori miehistö järjestää erilaisia performacce-esityksiä. Hurjalta näytti, kun kolme nuorta oli hiissattu mastoon ja siellä keikkuen ja roikkuen yksi soitti haitaria, toinen saksofonia ja kolmas kitaraa. Sääli, että sää on ollut ailahteleva ja sadekuuroja tulee tuon tuostakin. Yleisöä ei ole ollut kovinkaan paljoa liikkeellä.

Odottelemme Sissiä saapuvaksi johonkin aikaan tänään sunnuntaina tänne Hortaan. Saa nähdä, ehtivätkö ennen kuin meidän nukkumaanmenoaikamme koittaa.

Jonnekin muuriin tulee muisto Nereidin käynnistäkin maalatuksi

Ponta Delgada / viikko 19

Paljon ei ole menneestä viikosta kerrottavaa. Sää on ollut vaihtelevaa, sadekuuroja ja tuultakin on saatu, mutta muutamana päivänä oli oikein miellyttävän aurinkoista ja lämmintä.

Pikku puuhastelua olemme harjoittaneet aikamme kuluksi normaalien arkiaskareiden, kauppareissujen ja pikku kävelylenkkien lisäksi. Kari kävi mastossa tarkastamassa, että kaikki on hyvin. Hän viritti sähköiseen ankkurivinssiin näppärän systeemin, jolla hänet on helppo nostaa mastoon käsin vinssaamatta. Pyysimme kuitenkin Thomaksen kolmanneksi, sillä alhaalla yhdellä ihmisellä pitäisi olla ainakin kolme kättä, jotta pystyisi hoitamaan kaikki tarpeelliset asiat kunnolla: Ankkurivinssin nostonappulan painaminen (valitettavasti emme hoksanneet aikanaan hankkia jalalla painettavaa mallia), nostoköyden selvänä pitäminen ja vielä varmistusköydestä  huolehtiminen. Toivon hartaasti, ettemme joudu koskaan sellaiseen tilanteeseen, että joudun olemaan yksin alhaalla ja tekemään tuon kaiken!

Purjehtijoilla on tapana maalata veneen ”logo” Hortassa sataman muuriin. Tein Nereidin harjoitus”logon” telakan muuriin, jotta homma on hanskassa kun joskus vihdoin pääsemme Hortaan asti.

Meillä on Hortassa treffit kuun lopussa Sissi-veneen kipparin ja puosun kanssa. Sissi on tällä hetkellä matkalla Karibialta kohti Azoreita. Olemme seuranneet heidän matkaansa veneen blogista. Tässä linkki asiasta kiinnostuneille: http://sissi.matkablogeja.fi/karibialta-azoreille-2017/

Jonkinlainen apatia on iskenyt meihin tämän pakollisen kolmen viikon maissa-asumisen takia. Kirjat on melkein luettu eikä mikään oikein huvita. Lisäksi monena päivänä emme ole voineet lähteä minnekään kauemmaksi, kun jotain pitäisi tapahtuman eikä kukaan viitsi tulla kertomaan meille, että ei sittenkään… Perjantai-iltana ajattelimme lähteä löytämäämme Fado-ravintolaan, mutta laiskuus voitti ja alkoi sataakin…

Satamassa oli päivänä muuanna suuri matkustaja-alus, jossa luulimme olevan jotain hätänä, kun kovaäänisistä kuului tavallista enemmän kuulutuksia. Siellä näytti kuitenkin olevan vain pelastusharjoitukset. Meren puoleiset pelastusveneet oli laskettu veteen ja siinä ne kelluskelivat satama-altaassa. Kannella näytti olevan väkeä pelastusliiveissään - ilmeisestikin henkilökuntaa. Sen verran vähänlaisesti väkeä oli, että luultavasti matkustajia ei vaivattu kyseisellä harjoituksella.

Kuulimme Thomakselta, että perjantaina oli koko Portugalissa ylimääräinen vapaapäivä. Syy: Itse paavi oli visiitillä Portimaõssa. Siis manner-Portugalin puolella, ja vapaapäivä ulottui myös Azoreille! Ainakin ruokakauppa oli kuitenkin auki, muusta emme sitten tiedä.

Vesiaihe ostoskeskuksessa

Lauantaina marssimme vesisateessa kauppakärryinemme puolen tunnin kävelyn päässä olevaan suureen kauppakeskukseen, jossa on hyvä Hipermercado. Pois lähtiessämme huomasimme käytävällä kojun, jossa myytiin Benfica-fanituotteita. Ihmettelimme, että miksi ihmeessä, mutta emme (valitettavasti) jääneet asiaa sen enempää tutkimaan vaan pyyhälsimme ohi. Asia selvisi meille illalla.

Ruokailun ja ruokatorkkujen jälkeen läksimme iltakävelylle. Jostain kuului jatkuvaa ikään kuin auton äänimerkin toitotusta ja arvelimme, että joku on mennyt naimisiin. Ehei! Marinan kuppilan televisioista tuli jalkapallo-ottelu ja runsas kisakatsomo oli innokas ja äänekäs – myös se ääni torvi oli paikalla. Kannustajat olivat asianmukaisesti varustautuneet Benfican t-paidoin, kaulaliinoin, lipuin ja poskimaalauksin. Meteli oli melkoinen, varsinkin kun Benfica voitti ottelun. Kannatuslaulut raikuivat!

Pelin jälkeen kansa alkoi vaeltaa rantakadun viereiselle aukiolle, jossa fanit tanssivat, lauloivat, huusivat, hyppivät ja riemuitsivat kaikin mahdollisin tavoin. Katu oli lähes tukossa, autot huudattivat torviaan ja tuulettivat Benfican lippuja ja kaulahuiveja autojen ikkunoista. Katselimme tätä meininkiä aikamme ja palasimme sitten veneelle. Auton torvien huudatus ja muu meteli kaupungilta jatkui myöhään iltaan. Vähän harmitti, ettemme tienneet ottelusta ja menneet katsomaan koko peliä. Olisi varmasti ollut elämys olla mukana moisessa ottelukatsomossa.

Peräsinasia: Saimme peräsimen loppujen lopuksi keskiviikkona. Vallan hyvältä se näyttää. Ruotsalaisvene tököttää edelleen edessämme, joten olemme jumissa eikä peräsintä ole voitu vielä asentaa. Harmittavasti se on muutaman sentin liian korkea, joten sitä ei saada paikalleen nostamatta Nereidin perää nosturilla – joka ei siis pääse meihin käsiksi ruotsalaisveneen ollessa edessämme.

Tämänhetkisen tiedon mukaan ruotsalaisvene joko siirretään tyhjentyneeseen paikkaan (telakkaa raivattiin viikolla ahkerasti ja veneitä saatiin veteen) tai lasketaan veteen. En uskalla vielä uskoa asiaan, niin monta viivettä matkassa on jo ollut.

Ensi viikolla näyttäisi olevan säädyllistä säätä matkan jatkamista ajatellen. Tuuli Terceiralle Praia da Vitorian satamaan lienee aika tiukka vastainen tai tuulta ei ollenkaan, mutta kuitenkin luovittavissa tai moottoroitavissa. Toivomme parasta!

Lähetän tämän blogin jo tutuksi tulleesta kuppilasta. Tulimme katsomaan F1-ajoja ja jännäämään suomalaisten puolesta. Kari on asianmukaisesti varustautunut Monaco F1-lippksellä ja Suomi- t-paidalla. Suomen lippua Nereidistä emme kuitenkaan ottaneet mukaan - viime kisan jälkeen Bottaksen voittaessa sillä olisi tietysti ollut jo käyttöä….

Tähän loppukommentti: molemmat suomalaiset keskeyttivät, ei siis aihetta juhlaan.

Kotimme kuivalla maalla yli kolmen viikon ajan

Ponta Delgada / viikko 18

Sää on ollut koko viikon varsin vaihtelevaa. Ennusteissa on ollut joka päivälle sadetta, ei auringon pilkahdustakaan. Onneksi totuus on ollut toisenlainen ja joinakin päivinä on tullut vain muutama vesipisara ja välillä aurinko on paistanut lähes pilvettömältä taivaalta ja olemme kuljeskelleet jopa  t-paidoissa ja polvihousuissa. Välillä on taas tarvittu lämmintä palttoota niskaan ja tuuli on ollut enimmillään lähes 20 m/s.. Keskiviikkona nousi muutamassa hetkessä pilvirintama yllemme ja vettä ja rakeita alkoi tulla kaatamalla. Kuuro ei kauan kestänyt, mutta kyllä meille tuli kiire kerätä veneen kannelta kaikki sinne levitellyt työkalut pois!

Minun nuhani meni ohi, mutta valitettavasti se siirtyi Kariin. Niinpä varsinkin alkuviikko oli enemmän tai vähemmän hiljaiseloa. Kävelylenkit ovat jääneet lyhyiksi myös siksi, että sää on niin kovin epävakainen. Muutaman kerran olemme kuitenkin käyneet ruokakauppareissua pitemmillä kävelyllä.

Kerran nousimme mäkeä ylös kaupungin sisäosiin päin. Yliopiston puistossa oli komeita kasveja ja erikoinen puu, josta roikkui valtava määrä punaisia ilmajuuria. 

Sen jälkeen päädyimme hienosto-omakotialueelle. Talot olivat komeita ja pihat ja puutarhat hienoja. Erään talon pihassa oli labradorinnoutaja hoitamassa vahtikoiran tärkeätä virkaa. Voi hyvät ihmiset sentään kun se oli niin hellyydenkipeä että! Se tunki itseään aidan alitse rapsuteltavaksi. Pelkäsimme, että se työntyy kokonaan pois pihastaan!

Muutaman talon päässä aloimme kuulla kummallista ääntä: ihan kuin sammakkolauma kurnuttelisi jossain. Niin kurnuttelikin. Talon pihaan oli toden totta tehty sammakkolampi, jossa sammakkokuoro piti konserttiaan. Pohdimme, että mitäköhän naapurit mahtavat ajatella tällaisesta tausta”musiikista”…

Muita paikallisia erikoisuuksia: Oikein pelästyimme puuskuttaessamme päiväkävelyllä ylämäkeen laitakaupungin leveän kadun jalkakäytävää, kun ykskaks takanamme kuului auton torven törähdykset tut-tut-tut-tut-tut ja hetken päästä sama uudelleen. Mistään hätätilanteesta kuitenkaan ei ollut kyse, vaan siitä että hedelmäkauppias pakettiautoineen ilmoitti saapumisestaan lähiöön samaan malliin kuin meillä jäätelöautot.

Naureskelimme hiljaa mielessämme paikallista byrokratiaa. Olimme ostaneet pienen teenhaudutuskannun ja heti ensi käyttökerralla se vuoti – joko se oli ennestään rikki tai sitten se ei tykännyt kuumasta vedestä (!). Onneksi kuitti oli tallessa ja pakkauslaatikonkin sain kaivettua suunnilleen siistinä roskiksesta.

Mennessämme kannua palauttamaan esitimme asiamme palvelutiskin takana olevalle nuorelle miehelle. Hän pyysi odottamaan hetken ja vieressä olevan vanhemman herran saatua (pitkän) puhelunsa loppuun, asia käytiin läpi uudelleen. Seuraavaksi tämä vanhempi herra etsiskeli käsiinsä naishenkilön, joka vielä kerran tutki pannua ja ihmetteli asiaa. Viimein hän sitten meni noutamaan meille uuden pannun tilalle. Montakohan henkeä olisi tarvittu, jos olisimme halunneet rahat takaisin….

Eteemme nostettiin tuttu ruotsalaisvene. Se oli saanut talvisesta sementtimyrskystä melkoisen kuorrutuksen. Muualta se oli jo putsattu ja nyt olivat vuorossa masto ja vantit. Masto laskettiin alas pienellä nosturilla ja melkoinen sähläys se homma oli. Jännäsimme Neetin kannelta, että mitenkähän siinä oikein käy. Ei varmaan Hesariakaan olisi mahtunut vaappuvan maston vimppelin ja tuulimittarin ja nosturin varren väliin! Kaikki onnistui kuitenkin ilman vaurioita. Vanttien ja masto tuulenpuolen pinnat olivat kovan sementtikerroksen peittämät. Jollain hapolla niitä hangattiin ja puhdasta näytti onneksi tulevan.

Muutakin pohjoismaalaista seuraa olemme saaneet. Vappupäivänä oli ilmoittautumislaituriin ilmestynyt englantilais- ja norjalaisvene. Tuuli oli kova ja tuli suoraan laituriin, jossa veneet keikkuivat hullun lailla. Koska konttori oli kiinni, siinä ne joutuivat nököttömään yön yli todella hankalissa olosuhteissa (se 20 m/s).

Seuraavana päivänä englantilaisvene siirtyi marinaan ja norjalainen hinattiin telakan laituriin. Siinä oli tuuliperäsimen varsi poikki noin 20 cm. meren pinnasta ja peräpeiliin kiinnitetty ankkuri oli vääntynyt vinoon repien reiän peräpeiliin.

Jututin kipparia ja hänellä olikin melkoinen tarina kerrottavanaan: Hän oli purjehtinut yksin Kuubasta, 36 vuorokautta. Kelit olivat olleet välillä todella rankat ja vene oli mennyt melkoista kylkimyyryä. Kippari epäili, että se oli aiheuttanut moottoriin polttoainejärjestelmään ongelmia, koska kone oli lakannut toimimasta. Hän oli siis joutunut tulemaan purjein ilman koneen apua aina vastaanottolaituriin asti.

Hänen suihkuissa ollessaan (aika pitkä suihku…) vesi oli laskenut ja kovassa tuulessa veneen kiinnitysköydet olivat hankautuneet poikki betonilaituria vasten. Vene oli roikkunut enää yhden köyden varassa hänen palatessaan. Siinä rytäkässä oli tapahtunut tuuliperäsin ja ankkurivahinko. Hiukka oli herra harmissaan. Sanoi olevansa kuitenkin tyytyväinen siitä, että hänen vaimonsa ei ollut kyseisellä purjehduksella mukana, sillä tämä olisi ollut ”terrified”. Vene nostetaan myös ylös korjauksia varten ja kippari matkustaa joksikin ajaksi Espanjaan, jossa hän nykyisin asustelee.

Meidän vappumme sujui varsin rauhallisissa merkeissä. Edes anjovista, sillistä nyt puhumattakaan, emme vappupöytäämme saaneet. Jouduimme tyytymään salaattiin, friteerattuihin katkarapuihin  ja erilaisilla tuorejuustoilla ja (Suomesta tuodulla) lohipasteijalla täytettyihin ruiskuppeihin. totesimme, että ”oma valinta ja kaikkea hyvää ei aina voi saada”.

Kaupungilla vappu ei näkynyt millään lailla, vaikka 1.5. onkin täällä virallinen vapaapäivä. Suurimmat väkijoukot näimme nakki- ja jäätelökioskien edessä ja ympärillä…

Peräsinongelmasta: Tämänhetkisen tiedon mukaan (sunnuntaina) peräsin saattaa olla valmis maanantaina tai tiistaina. Jää nähtäväksi. Toivottavasti valmistuu ja toivottavasti asennus sujuu ongelmitta!

Perjantaina kauppaan mennessämme Travelliftin kuljettaja tuli sattumalta meitä vastaan ja kertoi, että Nereidiä (ja edessämme olevaa ruotsalaisvenettä) siirrettäisiin iltapäivällä. Tämä siksi, että aiemmin mainittu norjalaisvenekin pitäisi saada telakalle ja me olimme ilmoittaneet, että meidän pitää kyllä päästä veteen heti, kun peräsin valmistuu emmekä voi jäädä odottelemaan edessämme olevien veneiden remonttien valmistumista (olemme ”takarivissä”).

Päivystelimme sitten koko päivän veneellä ja ihmettelimme, kun mitään asian tiimoilta ei alkanut tapahtua. Muualla telakalla veneitä kyllä siirreltiin ja paikkoja järjesteltiin.

(Eräskin pieni purjevene, joka oli ollut telakalla hylättynä jo useita vuosia, siirrettiin telakan ulkopuolelle ja venepukkien niukkuuden vuoksi se oli pönkätty paikalleen puupölkyillä.)

Viimein meille tultiin kertomaan, että ruotsalaisvene valmistuu tiistaina ja siirto tapahtuu sitten. Nyt siis jännäämme - ja toivomme parasta – miten asiat lähtevät rullaamaan ensi viikolla. Olisi mukavaa päästä jo jatkamaan matkaa!

Nyt, (maanantai-aamuna) olemme saaneet kyseenalaisen ilon nauttia kovan tuulen aiheuttamasta ulinasta ja vonkumisesta jo perjantai-illasta alkaen. Varsinkin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä puhallus oli erityisen kovaa ja äänekästä. Lisäksi hollantilaisen naapuriveneen nostimet paukkuvat ärsyttävästi kyseisellä tuulensuunnalla. Kari kävi pari kertaa kyseisen veneen kannella ja yritti saada niitä hiljenemään. Hiljenivät ne toki vähän, mutta edelleenkin meteli oli häiritsevä. Kari kaiveli korvatulpat ja sai jotenkuten nukuttua, minä taas valvoin…

Onkohan Itella/Suomen Posti perustanut merellisen haarakonttorin Ponta Delgadan satanaan?

Ponta Delgada / viikko 17

Juuri edellisen kirjoituksen julkaisun jälkeen näimme kävelyllämme palmuja. Korjattakoon siis edellisen kirjoitelman lausunto asiasta!

Peräsinongelmasta: Maanantaiaamuna Kari ja Thomas saivat puolen tunnin ankaran aherruksen jälkeen peräsimen irti. Nosturikin oli saatu käyntiin ja sillä kohotettiin Nereidin perää, jotta peräsin mahtui tulemaan ulos (=alas). Ukkoja oli paikalla ties kuinka monta – en tiedä, ketkä olivat työssä mukana ja ketkä vain päällekatsojina. Joka tapauksessa hirmuinen pulina ja pulputus kävi koko irrotusoperaation ajan.

Metallifirman miehet kävivät noutamassa peräsimen ja meidän piti saada hinta-arvio tiistaina, mutta silloin olikin Portugalin vapaapäivä (neilikkavallankumouksen vuosipäivä). Keskiviikkona sen saimme ja yllätykseksemme uuden peräsimen hinta oli varsin kohtuullinen (vanhaa ei kannata korjailla).

Kari oli jo ollut asian tiimoilta yhteydessä vakuutusyhtiöön puhelimitse ja täytettyämme vahinkoilmoituksen ja lähetettyämme sen korjaushinta-arvioineen ja valokuvineen saimme muutaman tunnin kuluttua myönteisen vakuutuspäätöksen. Joudumme siis kärsimään tästä vahingosta vain omavastuuosuutemme (ja henkisen kärsimykset viivästyksen vuoksi). Aika-arvio peräsimen valmistumiselle oli noin puolitoista viikkoa…

Perjantaina saimme huonoja uutisia: eteemme (telakointialueen ahtauden vuoksi) nostetaan vene, jonka korjausaika-arvio on kaksi-kolme viikkoa. Toivomme tosiaankin, että se on korkeintaan kaksi!

Melkoinen leväkasvusto oli päässyt tarttumaan Nereidin vesilinjaan marinoissa lepäilemisen aikana, itse pohja oli asiallisessa kunnossa. Melkoinen homma oli kuitenkin pestä pohja puhtaaksi (vesisateessa), koska saimme painepesurin - tosin varsin järeän sellaisen – käyttöömme vasta maanantaina.

Sää on ollut melko viileä (16 – 20 astetta, kaikki on niin suhteellista!) ja tuulinen. Sadettakin olemme saaneet lähes joka päivä – enemmän tai vähemmän. Eräänä kovatuulisena yönä tuuli otti niin pahasti mastoon, että koko Neeti tärisi ja vapisi. Melkein pelotti, että Neeti kaatuu…

Suuria laivoja tulee ja menee satamassa. Eräänä iltana (juuri silloin kovimman tuulen aikaan) seurasimme henkeämme pidätellen, kun valtavan kokoinen alus peruutti h-i-t-a-a-s-t-i laituriin. Täytyy siinä olla kapteenilla ja miehistöllä osaamista!

Olen ollut hiukan flunssainen, joten kävelylenkit ovat jääneet aika vähiksi. Olemme puuhastelleet veneellä. Aina löytyy jotain siivottavaa, tuuletettavaa, korjattavaa, kohennettavaa, kiillotettavaa…

Olemme seuranneet Suomen säitä – melkoisessa kelissä siellä on vappua odoteltu!

Meillä ei ole mitään erityisiä vappusuunnitelmia, jotain herkkuja virittelemme kuitenkin aattoillaksi ja vappupäivän brunssille.

Jos hyvä haltija voisi nyt toteuttaa yhden toiveemme, toivoisimme voivamme lennähtää Nereidin kanssa muutamaksi päiväksi venekerhon saaripaikkaan Särkilahteen vapun viettoon. Nauttisimme keväisestä luonnosta, siikaonginnasta, laiturilta pilkkimisestä, saunomisesta, grillaamisesta ja mukavasta seurasta. Nyt on oikeastaan ensimmäinen kerta, kun todella kaipaamme Suomeen - kurjista keleistä huolimatta.

Sunnuntaina menimme läheiseen kuppilaan katsomaan formuloíta, koska suomalaisten tilanne lähdössä oli varsin herkullinen. Tilasin valkosipulileivän (hyvää ja runsaasti) ja Kari salaatin. Pelkkää tomaattia ja sipulia...ohhohhoijaa!

"salaatti"

Rantaväylä, marina alhaalla oikealla

Ponta Delgada / viikko 16

Olin jo lukenut purjehdusoppaasta, että marinan konttori on suljettu viikonloppuisin toukokuun puoliväliin asti. Yritin Ponta Delgadaa lähestyessämme useita kertoja soittaa marinan konttoriin ja kutsua marinaa VHF:llä (olihan perjantai), mutta tuloksetta. Pitkäperjantaitahan täällä vietettiin, tietysti.

Laiturissa jututin lähellä olevan englantilaisveneen kipparia ja hän kertoi, että voisimme mennä ilmoittautumaan Security-kopille vanhan marinan puolelle. Se on niin kaukana, että päätimme jättää viranomaisille ilmoittautumiset seuraavaan aamuun. Raivasimme hiukan paikkoja ja söimme iltapalaksi tomaatti-juustokuorrutetut nakki-paputäytteiset tortillat. Hyvältä maistui, samoin kuin uni sen jälkeen!

Lauantaiaamuna marssimme sitten papereinemme ilmoittautumaan viranomaisille. Ensin näytimme passimme ja veneen rekisteritodistuksen GNR:n (Guarda Nacional Republicana = paikallinen poliisi), joka kirjasi tiedot tietokoneelle – minusta näytti että ihan tavalliseen tekstitiedostoon. Seuraavaksi siirryimme naapuritoimistoon (Immigration = Servico de Estrangeiros e Fronteiras), jossa passimme skannattiin, tietokoneelta tarkastettiin jotain passiemme perusteella ja tietomme kirjattiin taas koneelle.

Meitä kehotettiin menemään maanantaina marinan konttorille suorittamaan itse marinaan kirjautumisen. Siihen asti meillä ei ollut kulkukorttia laitureille eikä pääsyä suihkuihin (tai erillistä maksua vastaan kyllä). Kun kysyimme, joudummeko olemaan monta päivää laiturilla panttivankeina, meille kerrottiin, että yksi laitureille menevä portti on yleensä auki. Niin kuin sitten itse asiassa olikin. Muussa tapauksessa joutuisimme etsimään vartijan jostain päästämään meidät laiturille. Ällistelimme moista systeemiä – veneitä kuitenkin tulee satamaan muulloinkin kuin arkipäivisin virka-aikaan!

Byrokratiatarina jatkui sitten maanantaiaamuna. Marinan  konttorissa katsottiin ja kirjattiin ylös taas kerran veneen ja meidän tiedot. Sen jälkeen jouduimme menemään toistamiseen Immigrationiin marinan konttorista saamamme lomakkeen kanssa. Samasta lomakkeesta oli vielä muutama kopio lisää, mutta ne lupasi marinan konttori hoitaa oikeille tahoille.

Hiukan tästä satamasta: uusi marina on valtavan suuri ja laituripaikkoja on tyhjillään vaikka kuinka paljon. melko rauhatonta täällä on, sillä turisteja valas- ja delfiiniretkille kuljettavia aluksia pörrää satamasta ja satamaan tuon tuostakin. Eräs niistä ajoi useita kertoja ohi kovaa ja läheltä tehden todella ilkeät aallot. Kävimme huomauttamassa asiasta yrityksen lipunmyynnissä ja onneksi aluksen vauhti hiljeni sen jälkeen.

Matkustaja-aluksia on ollut pienen satamaa jakavan aallonmurtajan toisella puolen useina päivinä ja öinä . Suurin tähän asti on ollut noin 16-kerroksisen kerrostalon korkuinen superjahti. Vuorokauden ajan täällä pysähtyi myös 5-mastoinen suuri purjealus. Myös Christina Cruises-yhtiön alus viipyi täällä reilun vuorokauden - aivan meidän lähellämme - ja käytti jotain moottoria (äänekästä!!) melkein koko ajan.

Lisäksi meren puoleisen aallonmurtajan kupeessa on rahtisatama, jossa kuormia puretaan tai lastataan vuorokauden ympäri.

Satamassa on ruotsalaisvene, joka on ollut reissussa vuodesta 2013 saakka. Ovat kiertäneet Euroopan rantoja, Karibiaa ja Kanariaa ja viime talven he viettivät täällä Ponta Delgadassa. Oli kuulemma ollut kylmää, tuulista ja sateista.

115-jalkainen Swan naapurina

Muutaman vuorokauden vieressämme oli 115-jalkainen englantilainen Swan, Shamanna nimeltään. Henkilökunta (3 nuorta miestä ja 2 naista) pesi, hinkkasi, puunasi ja kiillotti venettä monta päivää aamusta iltaan. Googletin kyseisen veneen. Kävi ilmi, että kyseessä on vuonna 116 valmistunut alus, joka tekee nyt charterpurjehduksia vaatimattomaan 80.000 € + kulut hintaan….

Matkustaja-alusten matkailijat näkyvät katukuvassa. Laivan ollessa satamassa ja kaupungilla ihmisiä on vilisemällä, ja kun laiva on lähtenyt, on paljon rauhallisempaa.

Saniteettitiloihin mennään kahdesta eri ovesta. Toisen takana on pyykkitupa WC-tilat ja kylmät suihkut. Toisen oven takana on 8 suurta, melkein pienen yksiön kokoista yhdistettyä WC-ja suihkukoppia. ”Yksiöön” sisään mennessä on ensin käytävä, jonka varrella on WC. Seuraavana on ruhtinaallisen kokoinen pukeutumistila ja perimmäisenä suihkutila. Kaikki pelkkää betonia! En myöskään ainakaan ensimmäisellä yrittämällä onnistunut saamaan täältäkään lämmintä suihkua. Seuraavalla kerralla sentään ymmärsin (Karin ohjeen perusteella) kääntää nuppia oikeaan suuntaan. Pitkän odotuksen jälkeen sitä lämmintä vettäkin tuli.

Olemme rampanneet väsyksiin asti lähistön katuja etsien ja tutkien ruokakauppoja. Pieniä ”supermarketteja” on useita, mutta niiden valikoimat ovat uskomattoman suppeat. Suomen ”yhden K:n” kaupat pesevät tarjonnallaan nämä supermarketit mennen tullen.  Pari suurta hypermarkettia on vähän kauempana, runsaan puolen tunnin kävelymatkan päässä. Olemme käyneet molemmissa nyt kerran ja tulemme jatkossakin hakemaan sieltä niitä tuotteita, jota lähikaupoista ei saa. Valtavan suuri tori (tai halli, miten sitä nyt sitten haluaakin nimittää) palvelee hyvin vihannes-hedelmä- ja juusto-ostoksissa.  

Jalkakäytävät ovat kauniisti kivettyjä ja lähes jokaisen kadun jalkakäytävällä on omanlainen kuviointinsa. Rannan suurten uusien hotelli- tavaratalo- ym. rakennusten takana talot olivat vanhoja, matalia ja pääsääntöisesti hyväkuntoisiakin. Pieniä kauppoja on runsaasti talojen alakerroissa.  

Vanhat kadut ovat kapeita ja suurin osa niistä yksisuuntaisia – eipä niille kahta autoa rinnakkain kunnolla mahtuisikaan! Viikon verran katuja tallusteltuamme hoksasimme, että jotain tästä kaupungista puuttuu: liikennevalot. Kaikilla kävelyillämme olemme nähneet vain muutamat liikennevalot.

Puistoja ja istutuksia tässä keskusta-alueella on niukasti ja kukkivia kasveja on näkynyt vain muutamaa lajia. Ilmeisestikään palmut eivät täällä viihdy, koska niitä emme ole nähneet laisinkaan.

Autokannasta huomiotamme on kiinnittänyt autojen väritys. Kun manner-Portugalissa autot olivat akselilla valkoinen-harmaa-musta, tällä on lisäksi jonkin verran kirkkaanpunaisia autoja - muita värejä näkyy todella harvoin.

Eräänä iltapäivänä pikku aukiolla aika lähellä marinaa oli mies soittamassa trumpetilla ja vetopasuunalla jazzia. Aurinko paistoi, pikkupoika jammaili antaumuksella soittajan edessä ja meillä oli mahtava fiilis. Näiden hetkien ja kokemusten takia kannattaa reissata ja vähän välillä kärvistelläkin hankaluuksien kanssa! Toisen kerran pääsimme nauttimaan musiikkielämyksestä, kun vanhanaikaisiin kansallispukuihin (?) pukeutunut miesjoukko istui olusilla erään ravintolan terassilla. He soittivat ja lauloivat antaumuksella vanhaa kansanmusiikkia.

Meillä oli ankara urakka raivata perälaatikko tyhjäksi peräsinongelman korjausta ajatellen. Se tietysti poiki perähytin uudelleenjärjestelyn, että saimme kaiken tavaran taas ”piilotettua” jonnekin pois jaloista.

Ensimmäisenä lauantaipäivänä kiertelimme taas kaupungilla ja löysimme mukavan näköisen ruokapaikan pienen syrjäisen kadun varrelta. Ravintola oli valmistautumassa ristiäisjuhliin, ja sisätilat oli katettu ja koristeltu kauniisti. Voimme kuitenkin aterioida ulkosalla. Ruoka olikin erinomaisen maukasta (mielestäni paras ulkoruokinta koko matkan aikana!) ja annokset runsaat. Kari popsi pihvin ja minä chorizomunakkaan. Paluumatkalla satoi hiukan, kuten aamullakin ja edellispäivänä.

Olin lauantai-iltana vääntänyt blogia varten tekstin purjehduksesta tänne Ponta Delgadaan ja illalla läksimme etsimään mukavaa WiFillä varustettua kuppilaa sen julkaisemiseksi. Monet rannan ravintolat huudattivat musiikkia todella kovaa ja joissakin tupakoitiin sisällä(!). Valitsimme yhden miellyttävän ja rauhallisen näköisen ravintolan. Katsoimme sen ulkopuolella WiFi-kentän voimakkuutta ja hyvältä näytti. Tilasimme oluet ja sitten… WiFi ei toiminut sitten millään! Yhteys näytti olevan päällä ja tolpat täysillä, mutta internetyhteyttä ei ollut. Henkilökunta kävi vuoron perään ihmettelemässä asiaa ja vihdoin boottasivat reitittimenkin, mutta data ei liikkunut. Blogin julkaisu jäi siis myöhemmäksi. No, onneksi televisiossa oli juuri menossa Formula1-kisat ja Karilla riitti katsomista minun jumpatessani tietokoneen kanssa. (Bottas kolmas ja Räikkönen neljäs).

Katsoimme piruuttamme säätä Cascaisissa: aurinkoista ja hellelämpötiloja jatkuvasti.  Täällä on ollut huomattavasti viileämpää. Pilvisinä päivinä ehkä noin 18 astetta, muutamana aurinkoisena iltapäivänä reilusti yli 20. Ennusteet ovat luvanneet jatkuvasti alle 20 asteen lämpötiloja ja sadetta lähes joka päiväksi. Onneksi nämä ennusteet ovat olleet varsin pessimistisiä toteutuneeseen nähden. Sadetta on tullut vain muutamia kertoja, pelkkiä kuuroja ja nekin useimmiten illalla tai yöllä.

Aiemmin mainitut ruotsalaiset, samoin kuin muutamat muutkin, joiden kanssa olemme jutelleet, varoittelivat saksalaisesra Thomaksesta jonka kanssa laitoimme veneen nosto- ja korjausasian vireille. Saattaa kuulemma olla kallis. Pidämme siis huolen siitä, että saamme kunnolliset kustannusarviot, mikäli häneltä jotain työtä tilaamme. Hiukka jo tuntui hassulta, kun kävimme ostamassa pari köysivapautinta, uuden skuutin isopurjeelle ja 3-reivinarun ja pienen palan tiikkiä. Lasku oli 380,35 ja alennusta emme saaneet kuin sen 35 senttiä! On kuulemma niin kallista tuoda tänne Azoreille tavaraa jaa niin hiljaista suuren osan vuotta… niin varmaan onkin, mutta silti…

Ohjausongelmastamme: Kävimme maanantaina jututtamassa yllä mainittua paikallista venealan yrittäjää ja kerroimme ongelmastamme. Hän kävi myöhemmin päivällä Nereidissä katsomassa tilannetta ja totesi saman kuin mekin eli että vene on nostettava ylös. Tilanne on kuulemma huono, sillä talvella, kovalla tuulella, oli rahtisatamassa ollut alus sementtilastissa. Tuuli oli puhaltanut sementit suoraan marinaan ja veneitä on pitänyt siitä alkaen putsata telakalla eikä urakka ole vieläkään valmis. Telakointialueelle on jonoa ja venepukeista pulaa (!!!).

Neeti telakalla "iltavalaistuksessa"

Torstai-iltana saimme tiedon, että Neetin nosto onnistuisi mahdollisesti perjantaina. Perjantai-iltapäivällä Neeti sitten saatiinkin ylös. Onneksi oli tuuleton päivä ja pääsimme helposti nostopaikalle. Ensimmäinen mutka matkassa oli se, että nosturi hukkasi virtansa edellistä venettä siirtäessään. Viimein se saatiin käyntiin auton akkujen avulla apukaapeleilla. Neeti saatiin nostetuksi ylös ja paikalleen – ja  heti sen jälkeen, kun pukit oli saatu asetettua paikalleen, laite sippasi taas! Nosturi jäi siis viikonlopuksi meidän ympärillemme.

Päällisin puolin näyttää siltä, että jokin on tosiaankin osunut peräsimeen. Siitä on karissut maalia noin kolmen-neljän kämmenen kokoiselta alueelta ja se ón vääntynyt. Lisäksi alakiinnitys lonksuu jonkin verran.

Kari on tehnyt maanantaita ajatellen sen, mitä etukäteen on tehtävissä peräsimen purun kanssa. Irrottanut peräsimen levennysosan, avannut alakiinnityksen ja taistellut kvadrantin purkamiseksi. Pari pulttia kahdeksasta  jumittaa, niille joutunee kai antamaan hiukan lämpöä, jotta saadaan kvadrantti irrotettua.

Telakointialue on aika pieni ja ahdas. Sähköä on saatavilla aivan Neetin vierestä, mutta vesi on kauempana, maassa olevan luukun alla. Testatessa vesi näytti aika ruosteiselta – kyseistä hanaa ei ehkä ole käytetty vähään aikaan. Onneksi Kari täytti vesitankin laiturissa, joten pärjäämme jonkin aikaa ilman lisävettä.

WC- ja suihkutilat ovat noin 7 minuutin kävelymatkan päässä. Hiukkasen haastetta tulee olemaan tässä maissa asumisessa, kun veneen omaa WC:tä ei voi käyttää. (Ei ole tietenkään huuhteluvettä eikä septitankin tilavuuskaan ikuisuuksia riittäisi!)

Näkymä Neetin istumalaatikosta telakointialueella

Ensimmäisenä iltana, ollessamme jo menossa nukkumaan, kuulimme huutelua veneen ulkopuolelta. Kömmimme ihmeissämme katsomaan, että mistähän on kyse. No, vartijahan siellä oli kierroksellaan ja todettuaan, ettemme olleet roistoja, nosti meille peukkua. Tuntui mukavalta, että tässä telakan syrjäisessä nurkassakin vartiointi pelaa!

Huomenna maanantaina pääsemme toivottavasti eteenpäin peräsinongelmamme ongelmanselvitys- ja korjausoperaatiossa!

Cascais - Ponta Delgada

Niin siinä sitten kävi, ettei tullut Santa Marian Vila do Portoa vaan São Miguel ja Ponta Delgada.

Syynä tähän olivat ennusteiden vastaiset vastatuulet ja ohjausjärjestelmän pettäminen 530 mailin purjehduksen jälkeen. Ennusteet lupasivat meille max. 9 m/s tuulia ja vain loppuvaiheessa hiukan vastaista. Toisin kävi. Vastaista riitti ja enimmillään tuulta oli 17 m/s ja varsin usein 12 – 13 m/s tuulikulman ollessa koko ajan 60 astetta. Tuulen voimakkuuden ja suunnan ailahtelu aiheutti melkoisen määrän purjesulkeisia.

Ohjauksen pettämisen jälkeen jouduimme käyttämään ohjaukseen tuuliperäsintä, joka sinänsä toimi hyvin. Valitettavasti vain sillä luoviminen oli hankalaa ja moottorilla ajettaessa jouduimme ohjaamaan hankalassa asennossa käsin.

Tässä vaiheessa päätimme mennä Ponta Delgadaan, jossa on todennäköisemmät mahdollisuudet saada vika korjatuksi.  Kaikkiaan matkaa kertyi 836 mailia ja aikaa kului 179 tuntia eli seitsemän ja puoli vuorokautta.! Linnuntietä matkaa olisi ollut 767 mailia, joten ”luovihukkaa” tuli 69 mailia.

Tämä legi hankaluuksineen pääsee kyllä heittämällä epämiellyttävien Top Ten-joukon kärkisijoille!

Tässä tarkemmin matkan etenemisestä: 1. vuorokausi: Läksimme Cascaisista perjantaina 7.4. klo 9.15 jätettyämme Karin ”hienon” polkupyörän kiitoskirjeen kera moottorin asentajille. Sää oli aurinkoinen ja lämmin. Toisaalta olimme hiukan haikealla mielellä jättäessämme puolen vuoden talvikotimme, toisaalta taas mielessä pulppusi riemu matkan jatkumisesta ja uusista paikoista ja seikkailuista.

Tuuli oli kevyttä ja sekalaista, välillä moottoroimme ja välillä yritimme purjehtia kehnolla menestyksellä. Ensin teimme etähavainnon delfiineistä, myöhemmin ne kävivät pari kertaa ihan lähelläkin. Teimme myös ensimmäiset havainnot Portugalin sotalaivoista. Veden lämpötila oli syviin vesiin päästyämme yllättäen 17 astetta - satamassa se oli vain 13,1.

Noin kello 16 saimme viimein purjeet vetämään mukavasti. Laivaliikenne pitkin Portugalin rannikon väylää oli todella vilkasta. Hieno iltarusko ja kirkas kuutamo alkuyöstä. Bikinipurjehduspäivä. Mailisaldo 123 M.

2. vuorokausi: Yöllä nousi sumu ja kosteutta tuli valtavasti kannelle ja sitlooraan. Aamun valjetessa päivä kirkastui ja ”luovimme” täysmyötätuuleen  genaakkerilla noin kolmen solmun nopeudella. Kiirettähän meillä ei ollut minnekään.

Delfiinit kävivät taas leikkimässä Nereidin kanssa.  Kuinka sitä aina vain uudelleen ja uudelleen jaksaakin riemastua niiden näkemistä ja leikkien seuraamisesta! Kari laittoi vieheen pyytämän tuoreen kalan toivossa. Ei tullut kalaa. Vettä oli alla jo yli 4000 metriä ja meri oli huimaavan sininen.

Vaihdoimme auringon laskettua genaakkerin 2-reivattuun isoon ja vähän reivattuun genoaan. (Purjehdimme yöllä pienin purjein, koska meitä on vain kaksi ja toinen on unten mailla. Pimeässä on ikävää, jos tuuli yllättäen ja nopeasti nousee kovaksi ja tulee kiire pienentää purjeita.) Meri oli todella kuoppainen.

Tiira matkusti tuuliperäsimen (ei käytössä) päällä istuen illan ja yön ja lensi aamulla omille teilleen. Laivoja näkyi vain muutama päivällä, yöllä ei ainoatakaan. Päivän saldo 102 mailia.








3. vuorokausi: Pilvinen aamu, hiukan aurinko kuitenkin välillä kurkisteli pilvien takaa. Delfiiniparvet kävivät taas moneen otteeseen leikkimässä Neetin kanssa ”hipaisusta ei oteta”- leikkiä keulan edessä. Keltarintainen pikkulintu kävi levähtämässä Neetin kannella.

Etenimme koko päivän purjein kevyehkössä tuulessa. Jouduimme käynnistämään koneen kello 19 tuulen hiipuessa.  Kalaa ei tullut vieläkään yrityksestä huolimatta. Sekavaa aallokkoa tuli jostain koko yön. Mailisaldo 115.

4. vuorokausi: Nostimme purjeet kello 6:30 ja kello 8 isopurje reivattiin. Saimme myös matkaseuraa: Keltavästäräkki (? -  ei ole lintukirjaa mukana) tupsahti kyytiin ja viivähti hyvän tovin seuranamme. Se liikuskeli pelottomasti sprayhoodin alla etsiskellen syötävää kukasta ja ikkunan saumoista. Jotain se taisi löytääkin, koska se virkistyi silmin nähden. Aikanaan -  istuttuaan jopa minun olkapäälläni – se jatkoi matkaansa, minne lie.

Sää oli pilvinen ja lämmin, iltapäivällä saimme sadekuuroja ja niiden myötä välillä ärhäköita tuulenpuuskia ja välillä kevyttä tuulta. Reivausta ja reivin purkua, sitten lopulta tuuli kääntyi vastaiseksi ja hyytyi.  Siis konehommia taasen. Ei kalaa.

Illalla jostain ilmestyi haarapääskyjä lentelemään Nereidin ympärillä. Eivät kuitenkaan tulleet kyytiin. Meri oli yöllä yllättäen täysin tasainen! Päivän saldo 126 M.

5. vuorokausi: Yöllä kirkastui. Vauhdikasta purjehdusta. Aamupäivällä tuulta 10 – 13 m/s ja etenimme pelkällä reivatulla fokalla. Iltapäivällä 16 m/s tuulessa fokasta oli ulkona enää piskuinen nurkka. Nereidi eteni hyvää vauhtia ja vauhdin hurmassa huudatimme Tuure Kilpeläistä kilpaa tuulen kanssa.

Hurma loppui kahden maissa, kuin tuuli moinasi ja kääntyi vastaiseksi. Jouduimme purjehtimaan yli 90 astetta väärään suuntaan kovassa aallokossa. Vettä satoi kaatamalla. Totesimme, ettei maksa vaivaa purjehtia hatelikkoon ja asetuimme piihin. Pääskypoloinen tuli levähtämään kannellemme. Pitkä matka reppanalla oli lähimpään rantaan (260 M)!

Puolentoista tunnin piissä olon jälkeen pääsimme taas fokalla etenemään suunnilleen järkevään suuntaan. Delfiinit nautiskelivat merenkäynnistä ja tekivät kuperkeikkoja ja valtavan pitkiä hyppyjä aallokossa. Liitäjät pitivät meille lentonäytöksiä ja haarapääsky piipahti sitloorassa ja jatkoi sitten matkaansa jonnekin.

Alkuillasta tuuli taas laantui ja kääntyi vastaiseksi. Piihin siis uudelleen noin tunnin ajaksi, jonka jälkeen purjehdus jatkui luoteeseen (!) päin. Onneksi puoliltaöin pääsimme taas etenemään melkein oikeaan suuntaan. Yhden-kahden maissa, ollessani nukkumassa, heräsin yht’äkkiä tavallisesta poikkeavaan kolahdukseen ja huusin Karille, että mitä tapahtui. Sitlooraan ei ollut kuulunut mitään.

Muutaman tunnin kuluttua Kari ajatteli armahtaa autopilottia ja ohjata käsin – ja ruori olikin aivan hervoton. Ei ollut muuta tehtävissä kuin ottaa tuuliperäsin käyttöön. Se ei ollutkaan ihan yksinkertainen juttu, sillä aallokko oli melkoisen korkeata eikä pimeys tietenkään mitenkään helpottanut asiaa. Pitkän taistelun jälkeen se onnistui.

Tässä vaiheessa päätimme muuttaa suunnitelmaa ja purjehtia suoraan Ponta Delgadaan saadaksemme Neetin taas kuntoon. Vettä satoi loppuyönä moneen otteeseen, tuuli oli edelleenkin reipasta ja aallokko korkeata. Vuorokauden saldo 106 mailia.

Karin selvitys ohjausongelmasta: Yövahdissa ollessani Arja kertoi kuulleensa kovan tömähdyksen klo 01.00, jota en kuitenkaan muun kohinan ja metelin vuoksi sitloorassa havainnut.  Jonkin ajan kuluttua kiinnitin huomion automaattiohjauksen poikkeavaan kevyeen ääneen. Tuulen nopeus oli tällöin lokikirjan mukaan 9 – 13 m/s SW, siis  kulkusuuntaan nähden täysvastainen.  Isopurje oli 2-reivissä ja fokka 1/3 rullalla. 

Otin veneen käsiohjaukseen jolloin ruori tuntui mielestäni poikkeavan tavanomaisesta.  Kytkin kuitenkin automaattiohjauksen uudelleen päälle.  Koska ohjauksen ääni oli poikkeava aloin seurata tilannetta kuulostelemalla ja miettimällä olisiko ohjauksen hydraulijärjestelmästä syystä tai toisesta öljy vähissä. Niinpä otin veneen uudelleen käsiohjaukseen, kääntelin reilusti puolelta toiselle huomatakseni, ettei ruori pitänyt lainkaan tai vain osittain.  Otin ohjausyksikön auki jolloin saatoin todeta, että ruorista ohjaus toimi ulosmenevään akseliin saakka. Siispä vika täytyi olla peräsinakselin katkeaminen tai akselin irtoaminen peräsimestä.

Otimme tuuliperäsimen käyttöön.  Isoin työ oli saada aallokossa ohjausperäsimen saaminen paikalleen, sillä emme olleet kiinnittäneet sitä vaihtelevien tuulien vuoksi vielä lainkaan. Toisekseen automaattiohjaus oli hoitanut hommansa varsin vaivattomasti näissä vastaisissa tuulissa.  Onneksemme meillä oli tuuliperäsin, muutoin olisimme olleet tosi suurissa vaikeuksissa, sillä varaohjausjärjestelmästä tässä tapauksessa ei olisi ollut mitään hyötyä.

"Koitka nousee merestä"

6. vuorokausi: Aamulla purjehdimme ensin pelkällä isolla, mutta koska vene kulki kovasta tuulesta huolimatta ”kyljittäin”, otimme moottorin avuksi. Yks’kaks tuuliperäsin lakkasi kokonaan tottelemasta ja hetken aikaa olo tuntui jo aivan epätoivoiselta. Onneksi syy oli siinä, että Neetin oma peräsin oli jotenkin kääntynyt aivan toiseen reunaan ja vänkäsi vastaan. Varmistimme peräsimen pysymisen keskellä ruorilukituksen lisäksi köyttämällä ruorin kiinni. 

Iltapäivällä tuuli kääntyi taas vastaiseksi ja totesimme luovimisen tuuliperäsimen kanssa kovassa aallokossa äärimmäisen hankalaksi ja turhauttavaksi. Se ei todellakaan ole mikään helppo homma, varsinkin kun veneen omasta peräsimestä ei ole apua vastakäännöksissä. Opimme sen kuitenkin: Moottori käyntiin, Kari kääntää venettä kieli keskellä suuta vastaiseen (vene kääntyy hidastakin hitaammin) ja toiselle halssille ja minä kiskon skuutteja minkä jaksan…

Soitin lopulta Suomen meripelastukseen ja kysyin tuuliennusteita lähipäiviksi, ettemme luovisi juuri väärään suuntaan. (Vaikka meillä on satelliittipuhelin, emme ennen lähtöä ehtineet saada tilaamaamme Skyfile-yhteyttä säätietojen hankkimista varten.) Puhelu meni Turkuun ja selitin tilanteemme. Sieltä soitettiin meille hetken kuluttua takaisin. Kuluvana päivänä 14-15 solmun länsituulta ja seuraavana päivänä 3-6  solmun lounaistuulta.

Vaikka tuulensuunnat eivät meitä ilahduttaneetkaan (vastaista!), meitä lohdutti kuitenkin se, ettei mitään myräkkää olisi tulossa. Ja ehkäpä onnistuisimme ohjaamaan kevyessä tuulessa tuuliperäsimen melalla mottoroitaessa. (HUOM! Nyt tiedämme, että kyseinen ennuste meni pieleen sekä tuulensuuntien että voimakkuuksien osalta!)

Siispä luovimme, paremmalle halssille noin kaksi tuntia, huonommalle noin tunnin. Kovin pitkiä nukkumatuokioita ei siis kumpikaan saanut. Vuorokauden saldo 101 M. 

---Tässä välissä hiukan yövahtiasiaa. Meillä ei ole mitään etukäteen sovittuja vahtivuoroja. Illalla menee ensin nukkumaan se, joka olettaa mahdollisesti saavansa unen päästä kiinni. Useimmiten nukkuja herää ihan itse tunnin-kahden kuluttua ja kömpii kannelle. Tarkastamme tilanteen, teemme tarvittavat toimenpiteet (vendaus, ei-kiireelliset purjeiden vaihdot, reivaukset tai reivauksen purut) ja toinen menee sitten nukkumaan. Ja sama uudelleen. Toki joskus toista joutuu herättelemään kesken unien kiireellisiin edellä mainittuihin puuhiin. Valitettavasti tällä legillä meno on ollut korkean ja välillä sekavan aallokon ja puuskaisen tuulen vuoksi epävakaata ja nukkuminen on ollut kevyttä ja huonoa. - Tietysti päivällä käydään myös välillä nukkumassa. ---

7. vuorokausi: Kuutamopurjehdusta. Aamuyöllä tuuli hiljalleen kääntyi lounaalle ja aallokko tasoittui jonkin verran. Matka alkoi hiljalleen edetä emmekä enää hinkanneet suunnilleen samassa kohti. (Pahimmillaan pääsimme kolmen tunnin luovilla - 2h toisella ja 1h toisella halssilla - vain pari mailia kohti päämäärää!)

Aamulla totesimme iloksemme, että pääsimme etenemään suoraan kohti São Miguelia! Iltapäivällä AISista koko matkan ensimmäinen havainto kanssapurjehtijasta: 144-jalkainen Frederyk Chpin matkalla kohti Malagaa.

Iltapäivällä olimme taas kerran vastatuulessa. Muistiinpanoissani on laskelma: Luovittu 25 h 10 min., edetty kohti Ponta Delgadaa 63 mailia. Turhauttavaa! Seuraava muistiinpano klo 18, kun tuuli oli meille vaihteeksi suotuisa: ”Olisi todella rentouttavaa ja leppoisaa menoa, jos ei harmittaisi tuo ohjausasia.”

Varauduimme siihen mahdollisuuteen, että tuuli laantuu ja joudumme moottoroimaan loppumatkan. Illan hämärtyessä päätimme tyhjentää yhden polttoainekanisterin tankkiin. Meri oli siedettävän tasainen, mutta niin vain kävi, että saimme menemään vain noin 15 litraa ja sitten alkoikin jo veneen keinuessa polttoainetta roiskua kannelle. Se siis siitä sitten.

Taas kerran haarapääsky kävi tekemässä kunniakierroksia Nereidin ympärillä. Tuuli oli sen verran leppoisa, että päätimme matkan edistämiseksi purjehtia yön yli reivaamattomalla isopurjeella ja täydellä genoalla. Virhe! Kahden maissa alkoi taas viuhottaa. Ensin vaihdoimme kiireesti genoa fokkaan ja pian sen jälkeen oli pakko laskea isopurje alas.

Matka jatkui pelkällä fokalla päivänkoittoon saakka, jolloin tuuli kääntyi TAAS vastaiseksi. Moottori taas hommiin ja lisäksi keikutuksen vähentämiseksi nostimme ison 3-reivattuna. Matkaa jäljellä enää 57 mailia! Vuorokauden saldo 102 mailia.

8. vuorokausi: Aamupäivällä pääsimme kolmisen tuntia iloisesti genoalla suoraan kohti Ponta Delgadaa. Valitettavasti melkein heti sen jälkeen, kun São Miguelin silhuetti tuli näkyviin, tuuli kääntyi vastaiseksi ja purjehdus loppui siihen.






Nyt meillä oli huoli siitä, että meidän pitäisi päästä valoisan aikaan satamaan. Vieraaseen satamaan meno pimeällä ei ole koskaan miellyttävää, ja tilapäisohjauksen varassa pelottava ajatus. Moottoroimme siis loppumatkan eli 29 mailia ohjaten käsin tuuliperäsimellä.

Kari oli tehnyt tuuliperäsimen kahvaan pienen jatkovarren lasten leikkihaavin varresta. (Kyseinen haavi oli mukana siksi, että sillä voisi kätevästi onkia ylös veteen pudonneita uppoamattomia esineitä, kuten esimerkiksi käsineitä, lippalakkeja, kenkiä ynnä muuta. Nyt se pääsikin paljon tärkeämpään tehtävään!) Melko hankalassa asennossa veneen perässä kököttäen ohjailua piti tehdä. Vuorottelimme ja menihän se siinä.







Onneksi Ponta Delgadaan on tehty uusi tilava marina, jossa oli paljon tyhjää tilaa. Emme uskaltaneet kuvitellakaan näin heikolla ohjattavuudella etsivämme paikkaa peremmältä satamasta, vaan ajoimme suoraan ensimmäiseen paikkaan. Melko altis se on sekä tuulelle (toivottavasti ei ala tuulla kovaa!) että ohiajavien alusten aalloille, mutta ei voi mitään. Neeti oli kiinnitetty laituriin kello 20.15 ja me saatoimme huokaista helpotuksesta. Koettelemus onnellisesti ohi!