42 Galletas (Marina sur Mer) – San Miguel (29.10 – 5.11.2017)


Sunnuntaiaamuna oli aika jättää Gomeran saari ja jatkaa matkaa. Kari tankkasi ensi kertaa letkulla (aimmin kanistereista) uuden polttoainetankin ja sotkuhan siitä syntyi istumalaatikkoon. Dieseliä tuli niin kovalla paineella (tankkauspistooli oli aluksille jotka ottavat polttoainetta kerralla 5000 litraa tai enemmän), että muutaman litran jälkeen tankki ei jostain syystä vetänyt vaan dieseliä roiskui ympäri sitlooraa. Siinäpä sitten olikin putsaamista!
Ennusteen mukaan tuulta piti olla 2 – 3 metriä sekunnissa ja meri tuntui aivan rauhalliselta marinasta ulos tultuamme, joten nostimme ison ylös reivaamattomana. Järki ei sanonut, että jos ulompana näkyy vaahtopäitä, niin kyllä siellä tuuleekin. Pitäisi muistaa, että näiden saarten välissä on useimmiten melkoinen puhallus, vaikka rannoilla onkin vain pieni tuulenvire.
Pitkät ajat tuuli puhalteli yli 10 m/s ja Neeti porskutteli reipasta vauhtia pelkällä isopurjeella. Ilman reiviä ei ollut järkeä avata muita purjeita. Teneriffan saaren läheisyydessä tuuli laantui ja ensin avasimme genoan ja tuulen kääntyessä myötäiseksi vielä fokankin ja etenimme virsikirjalla. Tuulen tyynnyttyä kokonaan jouduimme moottoroimaan viimeisen tunnin.
Matkaa Las Galletasiin eli Marina sur Meriin kertyi 25,6 mailia. Matkan tappioihin on luettava Atlantille karannut iso oranssi lepuuttaja. Miten lie päässyt irti peräkaiteesta…
Vähän laiskotti, joten päädyimme ulkoruokintaan. Kari söi paistettua lohta katkarapukastikkeella, oli kuulemma ihan hyvää. Minun pihvistäni bearnaisekastikkeella ei voi sanoa samaa. Lihassa ei ollut mitään vikaa, mutta kokki ei ollut kyllä kunnon bearnaisea ikinä nähnytkään.
Syötyämme kävelimme vähän kaupungilla ja kuinka ollakaan – yhdessä ravintolassa oli juuri alkanut formula-lähetys. Eihän siinä muu auttanut kuin istahtaa katsomaan. Kyllä kannatti, Bottas toinen ja Räikkönen kolmas.
Formula-kisojen lisäksi meillä oli muutakin katsottavaa. Ravintolan tarjoilijan lapset (noin 2- ja 4-vuotiaat pojat) ja heidän isänsä (jota ensin ikänsä vuoksi luulimme isoisäksi) tulivat viereiseen pöytään. Molemmat lapset saivat tuijottaa koko ruokailun ajan kännyköitä. Pienempi keikkui koko ajan tuolillaan istumatta hetkeäkään aloillaan ja ronkki jatkuvasti isoveljen lautasella olevia pizzapaloja. Isä murahteli välillä ja välillä korotti ääntäänkin, mutta meno jatkui samanlaisena koko aterian ajan. Melko erikoiset pöytätavat!



Meillä oli taas monenlaista puuhaa. Lokipyörä oli ollut jumissa Las Palmasista lähdöstä alkaen, eikä sukeltajakaan ollut saanut sitä liikkeelle. Kari nosti sen ylös reiästään ja putsasi sen. Ei ole kummakaan, ettei se pyörinyt, sillä siihen oli iskeytynyt joukko näkkiä, ohuita matoja ja jotain kotiloita. Tarvittiin puukkoa ja meisseliä noiden otusten irrottamiseen.




Minä tein säilykeinventaarion ja nostelin kaikki ruokavarannot piiloistaan esiin. Paljon siellä oli evästä, mutta paljon ostettavaa kertyi listalle. Kap Verdelle on noin viikon matka ja sieltä Karibialle menee noin kolme viikkoa. Näille matkoille ja lisäksi Kap Verdellä olon ajaksi ja vielä Karibiallekin vararuokaa täytyy varata.
Seuraavana päivänä läksimme vuokraamallamme autolla ostoskierrokselle. Ensin Lidliin (se tuntuu niin tutulta!) ja sitten suureen supermarketiin. Karin Here-navigaattori yritti taas ajattaa meitä ties minkälaisia kinttupolkuja pitkin, joten siirryimme minun Google Mapsiini, jonka avulla selvisimme hillittömän sekavista liittymistä (täällä ei ole eritasoliittymiä ja tietöitä on todella paljon) oikeisiin osoitteisiin.
Pistäydyimme ostosreissumme aluksi San Miguelin marinassa tiedustelemassa paikkaa keskiviikosta eteenpäin noin viikoksi. Paikkavarausta ei voinut tehdä, mutta meille sanottiin, että paikka kyllä löytyy.
Saimme hankituksi melkein kaikki listalla olevat säilykkeet ja kuivamuonat, jotain ”pientä” jäi vielä puuttumaan. Meille oli sanottu, että pääsemme marinan portista autolla veneen viereen, kun soitamme marinerolle ja pyydämme portin avausta. Kaveri vastasi kyllä heti puhelimeen ja sanoi ”viisi minuuttia”. Odotimme viisi, kymmenen, viisitoista minuuttia... soitin uudestaan: ”viisi minuuttia”. Odotimme. Ja odotimme. Yritin soittaa uudelleen. Ei vastausta. Viimein hermostuimme ja livahdimme kohtaloa (eli puomin auton päälle laskeutumista) uhmaten toisen auton perässä ensimmäisen puomin ohi. Siinä vaiheessa sitten tuli jo marinerokin ja avasi meille toisen puomin. Kaikkineen odotteluun kului puolisen tuntia. Eihän meillä kiirettä ole, mutta kuitenkin…




Lähes kaikki veneen säilytyspaikat käännettiin ylösalaisin ja järjesteltiin uudelleen. Sain kuin sainkin kaikki ostoksemme ”piilotettua”. Tein myös muistiinpanot eri tuotteiden sijaintipaikoista. Ei nimittäin ole kovin hauskaa etsiä merenkäynnissä jotain tiettyä elintarviketta monesta eri kätköstä.
Edellisestä reissusta oppineena olimme ostaneet vain yhden purkillisen lihapullia ja testasimme sen. (Edellisellä reissulla espanjalaiset lihapullat matkasivat Suomeen asti.) Totesimme, että selviämme ilman lihapullia tästä matkasta.
Moottoroimme tunnin matkan San Miguelin marinaan ja jännäsimme melko tavalla, millaiselle paikalle joudumme. Eikö mitä - saimme aivan erinomaisen hyvän paikan aallonmurtajan takaa aivan satamakonttorin vierestä. Emme edellisellä kerralla täällä ollessamme erityisesti pitäneet tästä satamasta, mutta mielipiteemme muuttui nyt. Edellisellä kerralla paikkamme oli rannan läheisyydessä ja näköalanamme oli pelkkää ruskeata kallioita ja epämääräistä kävelytie-rakennustyömaata. Nyt meiltä näkyy kukkuloita, rinteillä olevia hotelleja ja golfkenttiä ja koko marina-alue. Ihan kuin olisimme aivan eri marinassa kuin edellisellä kerralla! Pienestä se on kiinni
Piipahdin pikareissulla Suomessa hoitelemassa virastoasioita. Läksin torstaiaamuna ja palasin lauantai-iltapäivällä. Matkalaukussa oli palatessani tietenkin ruisleipää ja riisipiirakoita. Onneksi lentoaseman myymälästä löytyi vielä glögiäkin tuliaisiksi. Viime vuoden joulunseutuna kaipasimme sitä kovasti.
Kari askarteli sillä välin uuden polttoainesäiliön mittarin kuntoon, lenkkeili ja kulutteli aikaa. Tuntui ihanalta palata ”kotiin”. Neetissä oli kauniisti katettu salaattiateria kuohuviineineen odottamassa.
Sää on ollut enimmäkseen puolipilvistä ja lämpötila päivällä 22-25 astetta, öisin viileämpää. Tuulta on ollut jonkin verran ja siksi ilma on välillä tuntunut suorastaan viileältä!
Kap Verdelle lähtö alkaa olla käsillä. Alamme katsella tuuliennusteita sillä silmällä. Tällä hetkellä tuulee marinassakin jopa 14 m/s ja samanlaista on luvassa lähipäivinäkin. Toivottavasti kuitenkin voimme irrottaa köydet mahdollisimman pian. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti