Sunnuntaiaamuna oli aika jättää Gomeran saari ja jatkaa
matkaa. Kari tankkasi ensi kertaa letkulla (aimmin kanistereista) uuden
polttoainetankin ja sotkuhan siitä syntyi istumalaatikkoon. Dieseliä tuli niin
kovalla paineella (tankkauspistooli oli aluksille jotka ottavat polttoainetta
kerralla 5000 litraa tai enemmän), että muutaman litran jälkeen tankki ei
jostain syystä vetänyt vaan dieseliä roiskui ympäri sitlooraa. Siinäpä sitten
olikin putsaamista!
Ennusteen mukaan tuulta piti olla 2 – 3 metriä sekunnissa ja
meri tuntui aivan rauhalliselta marinasta ulos tultuamme, joten nostimme ison
ylös reivaamattomana. Järki ei sanonut, että jos ulompana näkyy vaahtopäitä,
niin kyllä siellä tuuleekin. Pitäisi muistaa, että näiden saarten välissä on
useimmiten melkoinen puhallus, vaikka rannoilla onkin vain pieni
tuulenvire.
Pitkät ajat tuuli puhalteli yli 10 m/s ja Neeti porskutteli reipasta
vauhtia pelkällä isopurjeella. Ilman reiviä ei ollut järkeä avata muita
purjeita. Teneriffan saaren läheisyydessä tuuli laantui ja ensin avasimme
genoan ja tuulen kääntyessä myötäiseksi vielä fokankin ja etenimme
virsikirjalla. Tuulen tyynnyttyä kokonaan jouduimme moottoroimaan viimeisen
tunnin.
Matkaa Las Galletasiin eli Marina sur Meriin kertyi 25,6 mailia. Matkan
tappioihin on luettava Atlantille karannut iso oranssi lepuuttaja. Miten lie
päässyt irti peräkaiteesta…
Vähän laiskotti, joten päädyimme ulkoruokintaan.
Kari söi paistettua lohta katkarapukastikkeella, oli kuulemma ihan hyvää. Minun
pihvistäni bearnaisekastikkeella ei voi sanoa samaa. Lihassa ei ollut mitään
vikaa, mutta kokki ei ollut kyllä kunnon bearnaisea ikinä nähnytkään.
Syötyämme
kävelimme vähän kaupungilla ja kuinka ollakaan – yhdessä ravintolassa oli juuri
alkanut formula-lähetys. Eihän siinä muu auttanut kuin istahtaa katsomaan.
Kyllä kannatti, Bottas toinen ja Räikkönen kolmas.
Formula-kisojen lisäksi
meillä oli muutakin katsottavaa. Ravintolan tarjoilijan lapset (noin 2- ja
4-vuotiaat pojat) ja heidän isänsä (jota ensin ikänsä vuoksi luulimme
isoisäksi) tulivat viereiseen pöytään. Molemmat lapset saivat tuijottaa koko
ruokailun ajan kännyköitä. Pienempi keikkui koko ajan tuolillaan istumatta
hetkeäkään aloillaan ja ronkki jatkuvasti isoveljen lautasella olevia
pizzapaloja. Isä murahteli välillä ja välillä korotti ääntäänkin, mutta meno
jatkui samanlaisena koko aterian ajan. Melko erikoiset pöytätavat!
Meillä oli
taas monenlaista puuhaa. Lokipyörä oli ollut jumissa Las Palmasista lähdöstä
alkaen, eikä sukeltajakaan ollut saanut sitä liikkeelle. Kari nosti sen ylös
reiästään ja putsasi sen. Ei ole kummakaan, ettei se pyörinyt, sillä siihen oli
iskeytynyt joukko näkkiä, ohuita matoja ja jotain kotiloita. Tarvittiin puukkoa
ja meisseliä noiden otusten irrottamiseen.
Minä tein säilykeinventaarion ja
nostelin kaikki ruokavarannot piiloistaan esiin. Paljon siellä oli evästä,
mutta paljon ostettavaa kertyi listalle. Kap Verdelle on noin viikon matka ja
sieltä Karibialle menee noin kolme viikkoa. Näille matkoille ja lisäksi Kap
Verdellä olon ajaksi ja vielä Karibiallekin vararuokaa täytyy varata.
Seuraavana
päivänä läksimme vuokraamallamme autolla ostoskierrokselle. Ensin Lidliin (se
tuntuu niin tutulta!) ja sitten suureen supermarketiin. Karin Here-navigaattori
yritti taas ajattaa meitä ties minkälaisia kinttupolkuja pitkin, joten siirryimme
minun Google Mapsiini, jonka avulla selvisimme hillittömän sekavista
liittymistä (täällä ei ole eritasoliittymiä ja tietöitä on todella paljon)
oikeisiin osoitteisiin.
Pistäydyimme ostosreissumme aluksi San Miguelin
marinassa tiedustelemassa paikkaa keskiviikosta eteenpäin noin viikoksi.
Paikkavarausta ei voinut tehdä, mutta meille sanottiin, että paikka kyllä
löytyy.
Saimme hankituksi melkein kaikki listalla olevat säilykkeet ja kuivamuonat, jotain
”pientä” jäi vielä puuttumaan. Meille oli sanottu, että pääsemme marinan
portista autolla veneen viereen, kun soitamme marinerolle ja pyydämme portin
avausta. Kaveri vastasi kyllä heti puhelimeen ja sanoi ”viisi minuuttia”.
Odotimme viisi, kymmenen, viisitoista minuuttia... soitin uudestaan: ”viisi
minuuttia”. Odotimme. Ja odotimme. Yritin soittaa uudelleen. Ei vastausta.
Viimein hermostuimme ja livahdimme kohtaloa (eli puomin auton päälle
laskeutumista) uhmaten toisen auton perässä ensimmäisen puomin ohi. Siinä
vaiheessa sitten tuli jo marinerokin ja avasi meille toisen puomin. Kaikkineen
odotteluun kului puolisen tuntia. Eihän meillä kiirettä ole, mutta
kuitenkin…
Lähes kaikki veneen säilytyspaikat käännettiin ylösalaisin ja
järjesteltiin uudelleen. Sain kuin sainkin kaikki ostoksemme ”piilotettua”.
Tein myös muistiinpanot eri tuotteiden sijaintipaikoista. Ei nimittäin ole
kovin hauskaa etsiä merenkäynnissä jotain tiettyä elintarviketta monesta eri
kätköstä.
Edellisestä reissusta oppineena olimme ostaneet vain yhden
purkillisen lihapullia ja testasimme sen. (Edellisellä reissulla espanjalaiset
lihapullat matkasivat Suomeen asti.) Totesimme, että selviämme ilman lihapullia
tästä matkasta.
Moottoroimme tunnin matkan San Miguelin marinaan ja jännäsimme
melko tavalla, millaiselle paikalle joudumme. Eikö mitä - saimme aivan erinomaisen hyvän paikan aallonmurtajan takaa aivan satamakonttorin vierestä. Emme edellisellä kerralla täällä ollessamme erityisesti pitäneet tästä satamasta, mutta mielipiteemme muuttui nyt. Edellisellä kerralla paikkamme oli rannan läheisyydessä ja näköalanamme oli pelkkää ruskeata kallioita ja epämääräistä kävelytie-rakennustyömaata. Nyt meiltä näkyy kukkuloita, rinteillä olevia hotelleja ja golfkenttiä ja koko marina-alue. Ihan kuin olisimme aivan eri marinassa kuin edellisellä kerralla! Pienestä se on kiinni
Piipahdin pikareissulla Suomessa hoitelemassa virastoasioita. Läksin torstaiaamuna ja palasin lauantai-iltapäivällä. Matkalaukussa oli palatessani tietenkin ruisleipää ja riisipiirakoita. Onneksi lentoaseman myymälästä löytyi vielä glögiäkin tuliaisiksi. Viime vuoden joulunseutuna kaipasimme sitä kovasti.
Kari askarteli sillä välin uuden polttoainesäiliön mittarin kuntoon, lenkkeili ja kulutteli aikaa. Tuntui ihanalta palata ”kotiin”.
Neetissä oli kauniisti katettu salaattiateria kuohuviineineen odottamassa.
Sää
on ollut enimmäkseen puolipilvistä ja lämpötila päivällä 22-25 astetta, öisin
viileämpää. Tuulta on ollut jonkin verran ja siksi ilma on välillä tuntunut
suorastaan viileältä!
Kap Verdelle lähtö alkaa olla käsillä. Alamme katsella
tuuliennusteita sillä silmällä. Tällä hetkellä tuulee marinassakin jopa 14 m/s
ja samanlaista on luvassa lähipäivinäkin. Toivottavasti kuitenkin voimme
irrottaa köydet mahdollisimman pian.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti