Ihan aluksi: Tässä Kap Verden lippu

Tähdet kuvastavat kymmentä saarta, jotka muodostavat Kap Verden valtion.

Aloitetaanpa tämä juttu arvoituksella: Monet varmaankin muistavat kauan sitten tv:ssä pyörineen sarjan ”Valehtelijoiden klubi”, jossa Helge Herala steppaili (sananmukaisesti !) ohjelman vierailijoiden luo mitä merkillisimpiä esineitä käsissään. Vieraiden piti tietää tai arvata, mitä kyseisillä kapistuksilla tehtiin.

Mitä näillä tehdään?

Ja sitten asiaan: Sunnuntaipäivänä järjestelimme Neetin taas satama-asetuksiin ja Kari pesi kannen. Tähän liittyykin mielenkiintoinen yksityiskohta: vesi on kirjaimellisesti ottaen kortilla: Satamamaksuun sisältyy 100 litraa vettä, joka ladataan kulkukortille. Lisävesi maksaa 2 escudoa / litra. Sähkö sisältyy hintaan (meiltä 179 € / viikko).

Auringonlasku Mindelon marinassa

Kirjottelin blogin ja sitten olikin aika lähteä jahtaamaan nettiyhteyksiä.  Niitäpä ei näytä tässä kaupungissa juurikaan olevan. Sataman kuppilan netti toimii jotenkuten – tai sitten ei. Saimme vilkaistuksi sähköpostit ja helpotukseksemme vakuutusasia on kunnossa ainakin 1.2. saakka!

Kuten sanottu, satamassa on aika paljon veneitä. Yksittäisiä paikkoja on kuitenkin vielä vapaana. Norjalaisia – joita emme matkamme aikana ole juurikaan nähneet – on täällä paljon ja pari ruotsalaisvenettäkin. Myös yksi itävaltalais- ja yksi sveitsiläisvenekin löytyi ”tarkastuskierroksellamme”. Malö-veneitä on lisäksemme kaksi, molemmat ilmeisestikin 39-jalkaisia. Me saamme kunnian edustaa ainoina suomalaisia!

Marinan kuppila ja dingilaituri

Satamalaiturille kuljetaan kortilla avautuvan portin kautta. Lisäksi portilla on lähes aina marinan henkilökuntaan kuuluva mies tarkkailemassa tilannetta. Satamakonttorin vieressä on piskuinen venetarvikeliike, jonka valikoima näyttää aika rajoitetulta. Onneksi emme tarvitse mitään erityistä!

Edellisellä kerralla täällä ollessamme marinassa oli vain muutama laituripaikka ja vierasveneet olivat ankkurissa. Heti kirjauduttaessa viranomaiset ohjeistivat palkkaamaan varmuuden vuoksi ”dingipojan” vahtimaan kumivenettä rannassa. Niin mekin sitten teimme ja maksoimme nuorelle miehelle 10 € / päivä! Nyt se ammattikunta on menettänyt kokonaan toimeentulonsa, sillä marinakuppilan edessä on laituri ankkuroituneina olevien veneiden dingeille.

Maanantaiaamuna ennen kahdeksaa käpsyttelimme hoitamaan viranomaismuodollisuuksia. Jouduimme matkalla kysymään suunnistusohjeita muutamaan kertaan, mutta lopulta pääsimme perille. Olimme paikalla heti konttoreiden avautumisajankohdan (eli kello kahdeksan jälkeen). Edellämme oli jo muutama kapteeni papereineen. Saimme lomakkeen täytettäväksi ja aikamme ihmeteltyämme saimme kaikki kentät täytetyiksi.  Vuoromme koittaessa virkailija kysyi, olemmeko tosiaankin tulosta Salista. Saatuaan myöntävän vastauksen hän kertoi, ettei tänne olisi tarvinnut tullakaan, vain Policia Maritiman konttorille.

Sielläpä täyttelimme lähes samanlaisen planketin. Homma hoitui nopeasti. Venetodistuksemme jäi taas konttorille, saisimme sen pois lähtiessämme. Lähtiessämme takaisin veneelle ensimmäisessä konttorissa oli jo ruuhka eivätkä kaikki jonottajat mahtuneet edes sisälle. Päätimme, että lähtöaamuna olemme jo ennen kahdeksaa jonossa!

Kari oli tänne Kap Verdelle seilatessamme ihmetellyt akkujen kokonaislatauksen vähäisyyttä. (Meillä oli 3 x 85 hupiakkua ja yksi 90 ampeerin starttiakku ja yksi 140 ampeerin akku ankkuripelille ja kääntöpotkurille.) Hän tutki tilannetta tarkemmin ja viimein päätyi siihen lopputulokseen, että erikseen sarjoitetuista startti- ja keula-akuista jompikumpi – tai molemmat – ovat tulleet palvelusaikansa päähän. Päätimme hankkia uudet. Täällä laiturissa ollessamme se olisi vähän helpompaa kuin jossain Karibialla Neetin ollessa ankkurissa.

Hoideltuamme viralliset asiat kävimme venetarvikeliikkeessä kysymässä akkuja ja saimme akkuliikkeen osoitteen. Päräytimme sinne taksilla (2 euroa). Liikkeeseen kuljettiin melko rähjäisen rengasliikkeen läpi. Hyvä palvelu siellä oli ja saimme tilatuksi 145 ja 100 ampeerin akut (yhteensä 370  €). Ne luvattiin toimittaa meille marinaan kello 15, kuten sitten kävikin. Onneksi he ottivat mukaansa  vanhat akkumme!

Kari viritteli akut paikalleen – ja kaikki hyvin! Nyt taas piisaa virtaa!

Genoan alahelma oli hankautunut rikki kaulakaiteeseen ja snörppinaru oli poikki. Löysimme marinasta purjemaakarin, joka lupasi ”katsoa purjetta huomenna”. Irrotimme genoan inhottavan kovassa takatuulessa – ystävälliset venenaapurit tulivat avuksi – ja kiikutimme sen noin kello 15 marinan konttorin eteen. Emme odottaneet kovinkaan nopeata toimitusta, mutta yllätys, yllätys! Jo seuraavana aamuna kahdeksalta hätkähdimme keulakannelta kuuluvaan tömähdykseen. Purje oli tuotu takaisin!  Korjaus näytti oikein hyvältä ja hintakin oli ihan asiallinen (181 €).

Purjetta irrottaessamme otimme skuutit irti ja laitoin ne likoamaan. Ne olivat värjääntyneet punaisiksi kaliman (tai harmattanin) vaikutuksesta. Pesin ne sitten seuraavana päivänä harjan kanssa laiturilla. Pesun jälkeen Kari kipusi köysisangon kanssa Neetiin ja jotenkin hänen jalkansa luiskahti keulatikkaalla. Hyvä ettei koko mies mennyt mereen! Köysisanko meni rikki. Sain siitä nippa nappa kiinni, mutta toinen skuuteista pääsi uppoamaan.  Sitäpä sitten harmista puhisten naarailimme hyvän aikaa, ennen kuin Kari sai sen virveliinsä. Vettä keulan alla oli niin paljon, ettei venehaan pituus riittänyt.

Tietotekniikankin kanssa jumppailimme taas vaihteeksi. Sain juuri ja juuri tulostetuksi uudet vakuutusasiakirjat, kun muste loppui. Laite oli jo ilmoitellut musteen vähäisyydestä, mutta nyt tuli kerta kaikkiaan toppi. Olimme fiksuina ihmisinä ostaneet jo Cascaisista varaväripatruunat, mutta mutta… Joko ne ovat kuivuneet tai sitten ne eivät käy meidän laitteeseemme, vaikka paketin kyljen mukaan pitäisi käydä. Joka tapauksessa saimme todeta, että ei toimi ei. Oranssit valot vain meille vilkuttelevat. Toivottavasti ei ihan heti tule mitään pakollista tulostettavaa!

Niin, se vakuutus! Asia kunnossa sekä tämän vakuutuskauden loppuun 1.2. saakka että siitä eteenpäin. Huh helpotus. Hurrikaanien aiheuttamia vahinkoja ei korvata tietyllä alueella tiettynä aikana, mutta emmepä sinne aio mennäkään.

Olemme kierrelleet kaupungilla lähinnä vain rannan läheisyydessä. Katukaupustelijoita on paljon. Miehet kauppaavat koruja kelloja ja aurinkolaseja. Naiset myyvät banaaneja, muita hedelmiä ja vihanneksia koreistaan tai pesuvadeistaan, joita kantavat päänsä päällä silloin kun eivät istuskele varjossa jalkakäytävän reunalla. Joillakin naisista on kaupan vain käsissään oleva salaattikerä tai rucolakimppu tai kaksi, ei muuta. Myös tupakkaa näyttää olevan tarjolla. Kalaa, myöskin pesuvadeista, on myytävänä varsinkin torin lähistöllä. (Kylmäketju, mikä se on?)

Torin rakennuksia

Tori on kahdella korokkeella. Toisessa osassa on kiinteitä rakennuksia, joissa on useita pikku myymälöitä. Vaatetavaraa, kenkiä, matkamuistoja ja monenlaista sälää. Suutareita on useita ja näimme yhden jopa tekevän kengänpohjaa. Muutamat kauppiaat olivat ompeluhommissa käsin veivattavalla ompelukoneellaan.  Täällä kauppiaat antavat turistien katsella tavaroita rauhassa käymättä heti turistin lähestyessä kimppuun kuin takiainen.  Tuntuu paljon mukavammalta katsella tavaroita omassa rauhassa!

Toisella korokkeella on pieni katettu vihannestori, kuppila ja toinen katos, jonka alla myydään vaatteita. Loppu kauppatavara - uutta ja käytettyä – on röykkiöinä maassa suloisessa sekamelskassa. Vihanneksia on kaupan myös torin vierellä olevalla rauta-aidalla eristetyllä pienehköllä alueella.

Vihannekset eivät tunnu olevan kovinkaan edullisia. Maksoimme noin 800 grammasta perunoita 90 senttiä ja viidestä pienestä tomaatista ja kolmesta banaanista 2,20 euroa. Liekö meiltä veloitettu turistihinnat? Asiakas voi itse valita hedelmänsä tai vihanneksensa metallikulhoon, joka toimii myös vaakakuppina. Muovipusseja ei ole tarjolla eikä ostoksia myöskään ilman muuta pussiteta, vaan myyjä tarjoaa niitä suoraan reppuun…pyynnöstä saimme toki perunoillemme muovipussin! Jatkossa ymmärsimme ottaa ostoksillemme mukaan ”vihanneskassin”.

Neetin  "melkein-rasta"- vihannesverkko

Ruokakauppojen tarjonta on melkoisen rajallinen verrattuna Kanariaan tai Azoreihin. Leipä näyttää olevan enimmäkseen mautonta vaaleata ”pullaa” eri muotoon leivottuna. Lihatiskit (jos niitä ylipäänsä on) ovat melko vaatimattomat. Juustoa – ei sitäkään kaikissa kaupoissa – löytyy vain muutamaan laatua. Kylmässä säilytettävää voita olen nähnyt vain yhdessä kaupassa pari 250 gramman pakettia, muu voi on säilyketavaraa tai margariinia, sekin lämpimässä säilyvää. Jugurtit ja maidot ovat myös lämpimässä säilyviä.

Kaikissa ruokakaupoissa on virkapukuinen vartija ovella. Muutakin henkilökuntaa on runsaasti ja tuntuu siltä, että koko ajan joku seuraa perässä. Mahtaako vahtia, ettemme vohki mitään?

Olemme rahdanneet Nereidiin oka päivä ruokaa tai juomaa ylityksen varalle. Aina huokailen kassit purettuamme, että minne kaikki saadaan sullottua. Vielä toistaiseksi kaikelle on löytynyt järkevä paikka. Olen yrittänyt sijoitella erityppisiä tuotteita johdonmukaisesti tiettyihin paikkoihin. Nähtäväksi jää, miten monta kertaa siitä huolimatta vielä manailen etsiskellessäni jotain tiettyä ruokatarviketta!

Rahasta vielä sen verran, että escudon arvo näyttää olevan vähän alhaisempi kuin euron. Usein sekä torikauppiaat että kauppojen kassat ilmoittavat hinnan euroissa. Jos maksamme euroilla, saamme kuitenkin takaisin escudoja. Näppärää. Siitä jää myyjälle aina vähän voittoa väliin. Pankkikortti ei tunnu kelpaavan missään muualla kuin täällä marinassa. Sitkeästi sitä olemme yrittäneet tarjota, mutta kun ei niin ei.

Löysimme itsepalvelupesulan. Koneellinen pyykkiä maksoi neljä euroa. Ei paha. Meillä oli oma pesu- ja huuhteluaine mukana ja pesulanhoitaja kaatoi aineet pulloistamme tyhjiin jugurttipurkkeihin ja niistä koneen pesuainelokeroihin. Palatessamme huomasimme sattumalta, että koneen päällä oli se purkki, johon mies oli kaatanut pesuainetta. Se oli edelleenkin puolillaan. Pyykkiimme ei paljon pesuainetta ollut mennyt – ihan puhdasta tuli kuitenkin. Että pitää sitten tuollaisissakin asioissa pihistää asiakkailta…

Mindelon hiekkaranta, ei tungosta

Kadut ovat melko huonossa kunnossa ja kuoppaisia, jalkakäytävät samoin. Suojateitä on harvassa ja autoilijat eivät kunnioita niitä tippaakaan! Tuntuu kummalliselta joutua olemaan tarkkana kuin haukka kadun ylitystä suunnitellessaan – Kanarialla kun ei tarvinnut kuin lähestyä suojatietä tai seisoa sen vieressä, kun autot pysähtyivät.

Rakennuskanta on monenkirjavaa – myös ihan kirjaimellisesti – värejä ei täällä(kään) säästellä. Rakennusten kunto vaihtelee täysin rapistuneesta oikein hienoihin. Varsinkin käydessämme akkukaupoilla vähän kauempana rannasta ja keskustasta näimme erittäin siistejäkin asuinalueita.

Kerroin jo Salista koulujen luona olevista eväskaupustelijanaisista. Täällä on pantu vielä paremmaksi! Suuren koulurakennuksen edessä tien toisella puolella oli useita myyjiä, joilla kaikilla oli pöydät kukkuroillaan tikkareita ja muita makeisia. Mitään kunnollista syötävää ei ollut näkyvissä.

Varsinkin viikonloppuiltaisin läheisessä leikkipuistossa on vilissyt pikkuväkeä. Aikuiset seurustelevat keskenään ja yllätys, yllätys: aika moni on nenä kiinni kännykässä! Karkkikauppiaita on paikalla pitkä rivi namuja pursuavine koreineen.

Karin vatsa on ollut sekaisin monta päivä ja meille tuli tarve käydä hakemassa lisää Imodiumia. Ainoa löytämämme apteekki oli melko pieni. Jonotusnumeroita ei ollut ja vuorot näyttivät menevän enemmän tai vähemmän sattumanvaraisesti. Aikanaan pääsimme tiskille ja saimme entisiä paketteja näyttämällä vatsalääkettä ja myös meritautipillereitä. Apteekkari ei tuntunut osaavan sanaakaan mitään muuta kieltä kuin omaansa (kreolia? tai portugalia). Täälläkään ei muovipusseja ollut tarjolla vaan lääkerasiat pakattiin sievästi ruskeaan voimapaperiin.

Roudasimme kärryillä kanistereissa polttoainetta yhteensä 220 litraa. Hinta marinassa (75 esc. / litra) on yllättäen edullisempi kuin maa-asemilla (91 esc. / litra). Nyt meillä on kaikkiaan ylitystä varten 380 litraa polttoainetta. Kahden ja puolen litran kulutuksella (emme varmuudella tiedä kulutusta!) voisimme moottoroida noin 150 tuntia eli reilut kuusi vuorokautta. Toivottavasti ei tarvitse tehdä sitä!

Kerroin jo jossain aiemmassa jaksossa VHF-lisäluuriongelmista. Meille on tosiaankin sattunut ostamamme elektroniikan suhteen aivan ällistyttävän paljon ”maanantaikappaleita”. Yritimme saada jälkikäteen ostamaamme luuria toimimaan onnistumatta ja viimein Azoreilla Raymarine-asentaja totesi, että luuri on rikki. Saimme Suomessa käydessämme uuden tilalle.  Kuan ja hartaasti yritimme saada sitä toimimaan. Ei onnistunut.

Täällä on valtuutettu Raymarine-huolto, joten kutsuimme asentajan paikalle. Tämä tutki asiaa hetkisen ja totesi, että luuri on viallinen. Hän toi liikkeestään uuden ja se alkoi toimia heti!

Meillä ei tietenkään ollut asiakirjoja luurin hankinnasta, mutta saimme ne nopeasti sähköpostilla vene-elektroniikkakauppiaaltamme. Jatkolähetimme ne Raymarine-miehemme firmaan ja huomenna maanantaina meidän pitäisi saada uusi laite tilalle.

Sää täällä on ollut tasaisen lämmin, yölläkin yli 25 astetta. Aurinko on paistanut enimmäkseen ohuen pilviharson tai harmattan-pölyn läpi. Aamuisin on usein ollut tyyntä, mutta aamupäivän aikana tuuli on herännyt. Se tulee suoraan Neetin sitlooraan, joten päivällä se on viilentänyt mukavasti. Illalla auringon painuessa alemmas minun on jo pitänyt etsiä pitkähihaista päälleni!

 

Sotilasparaatia odotellen

Tänään sunnuntaina kuului jo aamulla yhdeksän maissa kaupungilta torvisoittoa. Yhdentoista aikoihin läksimme kaupungille etsimään musiikin alkulähdettä. Sotilaathan siellä tekivät ohimarssia koppalakkisille sotilashenkilöille hienon vaaleanpunaisen rakennuksen luona.

Vielä iltahämärissäkin kuului kaupungilta rumpujenpäristelyä, joka tuntui kulkevan kaupungin halki.

Muutaman tuulettoman päivän  jälkeen tuuli on taas herännyt ja alamme olla täpinöissämme lähdön suhteen. Valitettavasti Karia on piinannut pitkään kestänyt vatsatauti. Tätä lähetettäessä emme vielä ole varmoja, pääsemmekö lähtemään maanantaina matkaan VHF-luurin saatuamme ja viimeiset vihannesostokset tehtyämme.

Matkaa Barbadokselle on edessä noin 2100 mailia. Ericalla taitoimme legin 19 vuorokaudessa ja 22 tunnissa.

Blogiin ei luultavasti tule uusia tekstejä noin kolmeen viikkoon – tai jos satun olemaan oikein tarmokas, saatan kirjoittaa jotain.  Timo, jonka ystävällisellä avustuksella tämä blogi on ylipäänsä saatu aikaiseksi, on lupautunut julkaisemaan tekstin, jos sellaisen hänelle lähetän satelliittipuhelimella.

Käynnistämme kuitenkin SPOTin kerran vuorokaudessa, joten ”Sijantimme kartalla”- kohdasta näkee missä olemme menossa.

Oikein juhlallista ja hienoa Suomen 100-vuotisitsenäisyyspäivää ja iloista pikkujouluaikaa kaikille!

---

No nehän ovat tietysti viinilasinsuojat!

Ericassa meillä oli ylityksellä lasien suojana tennissukat. Nyt emme vielä olleet saaneet aikaiseksi hankkia niitä vaan olimme keinotelleet tilkitsemällä lasikaappia pannulapuilla ja astiapyyhkeillä. Nyt kuitenkin päätimme hankkia sukkia.

Eipä niitä tahtonut löytyä. Viimein torilla yhdellä myyjällä oli niitä. Kysyessämme lyhytvartisten hintaa hän sanoi: ”One euro”. Hetken päästä hän huitaisi sukkatelinettä (mielestämme pitempivartisia sukkia) ja sanoi: ”Two euros.” Oletimme, että ne pitemmät olisivat kaksi euroa pari, mutta mitä vielä. Pyydettyämme viisi paria niitä pienempiä tarjosin 500 escudoa, mutta eihän se käynyt. Tonni olisi pitänyt maksaa. Emme halunneet, joten sukat jäivät sinne.

Muualtakaan ei sukkia löytynyt, joten päätimme jo tulla edelleen toimeen ilman, kunnes keksin: Minulla on langanjämiä! Toimintaterapiana aloin virkata niistä lasinsuojia, ja tässä siis tulos:

Oikein innostuin – hullulla ja joutilaalla teettää monenlaista –ja nyt ei tässä veneessä oli kovinkaan paljon lankakeränpohjia!