 |
| Grenadan lippu |
Perjantaina aamupäivällä kävimme vielä kerran tekemässä
tutun reilun tunnin kävelylenkkimme. Juuri aamulla juttelimme siitä, että
olimme selvinneet hyvin kastumatta lenkeistämme. Kuuluisat viimeiset sanat:
satoihan se sitten tällä kertaa. Onneksi olimme kuuron aikaan sellaisessa
kohdassa, että pääsimme puun alle suojaan. Kastuimme vain vähän.
Ohjausyksikön asentajia odotellessamme lounastimme rannan
kuppilassa. Miehet tulivat ajallaan. Vanhempi herra jäi rannalle ja nuori
kaveri tuli ohjausyksikköä asentamaan. Hän näytti NIIN nuorelta, mutta osasi
kyllä homman niin kuin pitikin. Kari oli rakennellut valmiiksi mahdollisten
vastaavien ongelmien varalle varakäynnistysjohdon kytkimineen, ja poika asensi
myös sen paikalleen.
Moottori käynnistyi taas kuten kuuluikin. Huh helpotus.
Karin lähtiessä viemään asentajaa takaisin vyölaukun
hihnassa roikkunut perämoottorin turvakatkaisin pääsi ilmeisestikin tippumaan
mereen, koska sitä ei löytynyt mistään. Ei auttanut muu kuin viritellä naru sen
tilalle. Tuli siis taas asiaa venetarvikeliikkeeseen.
Lauantaiaamuna siirryimme 12 mailin matkan St. Georges’in
ankkuripaikalle. Osan matkaa pääsimme purjein, osan jouduimme moottoroimaan.
Tällä kertaa ankkurointi onnistui vasta neljännellä kerralla. Ensimmäisellä
kerralla ankkurikettinkiä pakilla kiristettäessä siihen tarttui ISO
betonimöhkäle tai mikä lienee ollutkaan. Kari sai viimein vasta kumiveneestä
käsin irrotetuksi sen ankkurikoukusta. Vielä muutama kerta piti yrittää, ennen
kuin pito löytyi. Sitten oltiinkin hyvin kiinni.
Swelliä oli jonkin verran ja Mt. Haartmanin ihanan tasaisen
ankkuripaikan jälkeen keikutus ihan häiritsi ensimmäisenä iltana. Sitten taas
totuimme epätasaiseen olotilaan.
 |
| Kauppareissulla |
Sunnuntaina teimme aikamme
kuluksi oikein mukavan kauppareissun tuttuun ostoskeskukseen. jossa olimme
käyneet jo kahdesti pikkubussikyydillä.
Tällä kertaa jollailimme Grand Anse Beachin ainoalle dingilaiturille ja
kävelimme pitkin upeata, melko tyhjää hiekkarantaa aivan ostoskeskuksen
lähelle. Hieno ostosmatka kerrassaan.
Maanantaina saimme ostetuksi perämoottorin turvakatkaisimen
ja ruokaa useiksi päiviksi eteenpäin. Viinikaupassa kävimme hakemassa
täydennystä jo kovasti vajentuneeseen juomavarastoomme. Illalla sitten
perämoottori Neetin perään, kumivene kannelle ja vene aamua varten lähtökuntoon.
33,6 mailia Carriacoun Tyrrel Bayn ankkuripaikalle oli
melkoista taistelua. Tuuli oli puuskaista, välillä vain pari metriä ja sitten
taas viuhui. Grenadan kupeessa tuulen suunta vaihteli jatkuvasti. Saaren
suojasta päästyämme purjehdimme tiukassa tuulikulmassa 7 – 11 sekuntimetrin
tuulessa. Kun vielä virtakin sorti Neetiä länteen päin, päädyimme Tyrrel Bayn
kohdalle 7 mailin päähän. Aallokko oli aika korkeata, joten emme viitsineet
yrittääkään luovimista vaan moottoroimme täysin vastaiseen tämän loppumatkan.
Ankkuripaikka löytyi hyvin melko läheltä rantaa ja saimme
ankkurin heti pitämään.
Illalla iloinen yllätys: ARC-kisassa Atlantin ylittäneen
Lunnin porukka Reko. Satu, Roope ja Oskar kävivät meitä tervehtimässä. Lunni
nostettaisiin seuraavana päivänä ylös telakalle pohjan huoltoon ja vesilinjan
nostoon. Tapasimme vielä useita kertoja, vaihdoimme vinkkejä ankkuripaikoista
ja saimmepa vaihdetuksi kirjojakin.
 |
| Paradise Beach |
Ennusteet lupasivat pitkäksi aikaa kovahkoja tuulia ja
korkeasta swellistäkin varoiteltiin. Otimme siis rauhallisesti ja kuluttelimme
päiviämme käyden lähistöllä kävelylenkeillä. Kauniille Paradice Beachille oli
noin kolme kilometriä. Oikein mukava kävelyreitti, jos unohtaa äänimerkeillään
meidät vähän väliä säikytelleet autot…
Kylä on vilkastunut huomattavasti sitten viime käyntimme.
Nyt melkein kaikki pikku kuppilat ja vihanneskojut ovat auki. Veneitä tulee ja
menee päivittäin lukuisia. Le Phare Bleussa tapaamamme Nilskin viipyi pari
yötä. Tyttöystävä Steffi palasi jo Saksaan ja nyt Nils suuntaa kohti
Martiniqueta, josta joku ystävä tulee miehistöksi joksikin aikaa.
Samassa suunnassa kapusimme Mt. St. Louisin kukkulan
suuntaan. Ylös asti emme sentään kavunneet. Hienoja maisemia.
 |
| Laidunmaita |
Telakan ohi oikealle tie jatkuu hiekkatienä. Sitä kävimme
pariinkin kertaan tallustelemassa. Tien varrella on valtavia vuohien ja
lampaiden laidunmaita. Monet niistä ovat jo melkoisen tarkkaan kaluttuja.
Jotkut aidatut alueet odottelevat vuoroaan. Mietimme, että mahtavat elikot olla
onnellisia kun pääsevät popsimaan kunnon pitkää heinää melkein maan tasalle
jyrsityn sijaan.
 |
| Peikkometsä |
Rannan lähellä on puita, joiden päällä kasvaa erikoista
päällyskasvillisuutta. Tuli ihan sellainen olo, kuin olisi peikkometsässä.
Vihoviimeisen niemen luona on kaunis kirkasvetinen lahti. Yksi purjevene oli
siellä ankkurissa. Aika tavalla näytti keikkuvan.
Roope suoritti täällä sukellustutkinnon ja oli käynyt
tässä(kin) lahdessa sukeltamassa. Reko näytti meille kuvia sieltä. Hienoja
koralleja ja kaloja.
 |
| Näkymä sairaalan pihalta |
Kävimme Simonin kyydissä kahden tunnin saarikierroksella
(200 EC). Saari on mäkinen, joten mutkia ja mäkiä näillä kapeilla teillä
riitti. Onneksi Simon ajoi rauhallisesti, ettei tarvinnut pelätä. Maisemat
olivat tietenkin mahtavia. Saaren sairaala on korkealla mäen päällä. Sellaisia
maisemia kelpaa katsella sairaanakin.
 |
| Kuunarin rakennusta |
Kävimme itärannalla katsomassa veneveistämöä. Työn alla on
ollut nyt kaksi vuotta puinen kuunari. Puutavara (mahonki) tuodaan
Hondurasista. Täkäläisiä mahonkipuita ei kuulemma kaadeta.
Kahdessa tunnissa ehdin kysellä yhtä ja toista Carriacoun
historiasta ja elämästä tällä saarella. Politiikkaakin sivuttiin vähän. Simon
kehui kovasti Ronald Reagania. Hänen aikanaan (1983) USA auttoi 1974
itsenäistyneen ja sen jälkeen kommunistien hallinnoiman maan irti
kommunismihallinnosta.
Kovasti täällä ollaan isänmaallisia. Tälläkin autoraissulla
nakyi Grenadan värein (punainen, keltainen, vihreä) maalattuja bussikatoksia,
liikenteenjakajia, aitoja, portteja, seiniä, ikkunaluukkuja, penkkejä ja
kaikkea mahdollista. Kaiken lisäksi itsenäisyyspäivä on tulossa helmikuun
alussa ja jo nyt juhlaliput ja viirit Grenadan väreissä koristavat katuja,
aukioita ja pihoja.
Maanantaiaamuna kävimme tekemässä ruokaostokset useammaksi
päiväksi. Valitettavasti tuorelihakylmähylly ammotti tyhjyyttään, mutta
pakasteosastolta sentään löytyi evästä.
Huomisaamuna nostamme ankkurin ja jatkamme matkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti