Jotain huvitusta meillä oli poijussa roikkuessamme
kuitenkin. Viikonloppuna muutama puinen perinnepaatti purjehti vanhanaikaisella
purjeella melko kovassa hiivarissa. Veneissä oli ukkoa kuin pipoa – toisesta
sain lasketuksi 12, toisessa taisi olla vähän vähemmän. Miehet roikkuivat
orsien varassa veneen toisella laidalla pitääkseen sen pystyssä. Ensimmäisenä
päivänä isompi vene kaatui. Tilanne näytti jännältä: Miehet seisoivat orren
varassa ja hitaasti hitaasti, kuin hidastettuna, vene keikahti nurin. Ennen
sitä jo yksi mies tippui kyydistä. Turvavene oli lähistöllä ja se kävi
kiskomassa purjeen pois mastosta. Miehet alkoivat äyskäröidä vettä pois
veneestä ja heidän aikansa huiskittuaan paatti oli taas pinnalla ja se
hinattiin rantaan.
Muutaman päivän vieressämme oli melko suuri amerikkalainen
katamaraani. Seurasimme lasten touhuja. Heille oli ostettu jostain valtavan
suuri joutsen-uimalelu, josta riitti riemua. Meillä meni pitkään lapsia
laskiessa: ensin vähän isompi poika ja kaksi tyttöä, sitten ilmaantui kolmas
tyttö ja vielä neljäskin! Kaikki melkein saman kokoisia, luulemme että ainakin
yhdet kaksoset. Nuorin näytti noin 7 – 8- vuotiaalta.
Lapset käyttivät luovuuttaan joutsenella leikkiessään: he
käänsivät sen ylösalaisin, jolloin sen kaula kohotti pohjan toisen puolen
pystyyn. Siihen he sitten hyppäsivät katin perästä ja laskivat liukumäkeä
milloin missäkin asennossa.
Keulaverkossa pompittiin kuin trampoliinilla konsanaan. Yksi
tytöistä joko oli käynyt modernin tanssin kurssilla tai oli ainakin nähnyt sitä
televisiosta, sillä hän tanssahteli veneen katolla. Älä - astu – maahan – leikkiäkin mentiin ja poika,
lapsista suurin, viritti itselleen puosuntuolin, jolla kiikkui mastosta veneen
vierellä. Melkoista meininkiä, tunnista toiseen!
 |
| Kaikenlaisia härveleitä turistien iloksi |
Sunnuntaina löysimme autovuokraamo-kahvilan, josta saimme
varattua auton maanantaiksi.
Kaveri oli paikalla jo ennen kahdeksaa, kuten mekin. Olimme
yrittäneet etsiä kunnollista maantiekarttaa, mutta huonolla menestyksellä.
Paras löytämistämme kartoista on retkeilykartta, jonka reitit hämäsivät jonkin
verran maantieverkoston hahmottamista, kuten tulimme huomaamaan.
Saari on noin 80 km pitkä ja 35 km leveä, rantaviivaa on
noin 350 kilometriä.
Ajoimme ensin itärannalle ja kävimme yhden rommitislaamon
pihassa. Sisäänkäynnin luona ystävällinen henkilökunta esitteli meille kartasta
tislaamoa. Pääsymaksu (15 € / nenä), tuntui meistä kuitenkin turhan kalliilta ja
päätimme jatkaa matkaa.
 |
| härkävoimin toimiva ruokopuristin |
 |
Distillerien raunioita
|
Itärannalla, La Trinité- nimisen kylän luona on melko pitkä
niemi luonnonsuojelualueineen ja vaellusreitteineen (joita kartan mukaan
näyttää olevan runsaasti ympäri saarta). Ajelimme kapeahkoa tietä melkein
niemen kärkeen. Sieltä kävelimme pienen matkan 1700-luvulla perustetulle ja nyt
jo raunioituneelle rommitislaamolle. Pääsymaksu oli säädylliset 5 € / henkilö.
Kiertelimme siellä jaksamatta kovinkaan pitkään kuunnella meille annetulla eräänlaisella
”nauhurilla” kuuluvaa englanninkielistä opastusta. Hieno paikka kaikkiaan.
 |
| Itärannalla |
 |
| Itärannalla |
Matka jatkui kohti saaren pohjoiskärkeä. Olimme kuvitelleet,
että tie jatkuu saaren rantaa pitkin St. Pierreen saakka. Kuten sanottu,
paperikartat olivat kehnoja ja koska navigaattori antoi ymmärtää, ettei sinne
ole tietä, käännyimme takaisin ja ajoimme Peleé tulivuoren rinteellä
kiemurtelevaa tietä St. Pierreen.
Olimme ajatelleet syödä Pierren rantaravintolassa myöhäisen
lounaan, mutta se oli aivan täpötäynnä. Muutamassa muussakin ravintolassa
olivat pöydät täynnä, joten päädyimme ostamaan torilta banaaneja ja jatkoimme
matkaa.
Päätiet, joita ajelimme Trinité-niemeä lukuun ottamatta,
olivat hyväkuntoisia vaikkakin kapeita ja varsin mutkaisia. Banaani- ja
sokeriruokoviljelmiä oli paljon, samoin lehmiä laiduntamassa niityillä.
Pohjoisessa ajoimme välillä melkoisessa viidakossa.
Hankalinta koko matkalla oli loppumatka pääkaupungista Fort
de Francesta eteenpäin. Navigaattori-poloisemme ei tahtonut pysyä mukana
liittymäviidakossa ja välillä saimme yrittää useamman kerran, ennen kuin
osuimme oikealle tielle.
Mukava reissu kaikkiaan kuitenkin – emme muistaneet
harmitella peräsinmurheitamme!
Koska lounas oli jäänyt väliin, kävimme ennen Neetille
paluuta yhdessä Le Marinin rantaravintoloista syömässä. Kari tilasi
jättikatkarapuja ja minä possua. Yllätyksemme oli suuri, kun meille tuotiin
raa’at katkaravut ja lihat ja kuuma laavakivilevy, jolla saimme paistaa
ruokamme itse. Hyvää oli!
Tiistaina kävimme palauttamassa marinan suihkukortin ,
netissä ja ruokaostoksilla. Neetissä raivasimme perälaatikon tyhjäksi
keskiviikkoista peräsimen irrotusta varten ja sulloimme parhaamme mukaan
tavarat toiseen perälaatikkoon ja salongin pöydän alle. Taas elellään remontin
keskellä!
Iltapäivällä kävimme laiturikävelyllä ja iloksemme löysimme ”uuden”
suomalaisveneen. Canase oli juuri saapunut Atlantin ylitykseltä. Vaihdoimme
pikaiset kuulumiset ja sovimme tapaavamme myöhemmin uudelleen.
Keskiviikkoaamuna – huonosti nukutun yön jälkeen – olimme
hyvissä ajoin ennen nostoaikaa (9.15) telakan edustalla. Edellämme nostettavana
oli samainen amerikkalaiskatamaraani, jonka lasten edesottamuksia olimme
muutaman päivän seuranneet. Meidät ohjattiin nostopaikan viereen
kylkikiinnitykseen odottelemaan vuoroamme. Nosto ei tahtonut millään edetä.
Ensin kapteeni ei uskaltanut ajaa nostopaikkaan – luuli, että se on liian
kapea. Vihdoin siihen selvittyään hän kuljeskeli kannella (ilmeisesti) veneen
manuaali kädessään edestakaisin ja antoi mukana olevalle pikkupojalle ohjeita. Emme
millään ymmärtäneet, mistä ihmeestä siinä oli kyse, mutta nosto ei edennyt
mitenkään. Kylkien suojaukseen tarkoitettuja liinojakin aseteltiin paikalleen
moneen kertaan.
Viimein vene saatiin ylös ja sitä lähdettiin viemään
telakointialueelle. Koska meille ei ollut sanottu, että voisimme ajaa
nostopaikalle, jäimme siihen viereen odottelemaan Travelliftin paluuta tai
ohjeita. (Rodney Bayssa ei nostopaikkaan saanut omia aikojaan mennä.)
Kuinka ollakaan, jostain pölähti toinen
amerikkalaiskatamaraani, joka pokkana ajoi nostopaikkaan. Minä kerroin selvin
sanoin, että seuraavana on meidän vuoromme. Meidän aikamme oli 9.15, ja kello oli
jo melkein 11. He kertoivat, että heillä on aika kello 11, ajoivat sisään ja
lupasivat lähteä sitten pois kun Travellift tulee. Menivät kuitenkin
”ruikuttamaan” satamahenkilökunnalle. Sieltä tultiin sanomaan meille, että
voisiko kyseisen veneen nostaa ylös ennen meitä, koska heillä on peräsinvaurio.
Hermo meni. En useinkaan käyttäydy epäkohteliaasti tai huuda
ihmisille, mutta nyt pääsi niin käymään. No, niin siinä kävi että katti joutui
lähtemään ja meidät nostettiin ylös seuraavaksi. Olimme sopineet, että Kasper
tulisi katsomaan peräsintä kello 12 ja ehdimme onneksi jo siihen mennessä
maihin.
(Kävin myöhemmin marinan konttorissa pyytämässä anteeksi
karjuntaani, kuten myös nosturimiehiltä.)
Peräsin oli kauhean näköinen. Dominicalla se vielä oli ollut
vain taittuneena, mutta loppumatkan aikana se oli mennyt aivan repaleiksi.
Kari ja Jan askartelivat hyvän aikaa, ennen kuin saivat
peräsimen irti. Nyt pääsimme tutkimaan sitä tarkemmin ja huomasimme, että sekä
materiaali että työn laatu Ponta Delgadassa olivat aivan ala-arvoisia. Peräsin
oli tehty 1,5 mm teräksestä ja tukirakenteet sen sisällä olivat
käytännöllisesti katsoen olemattomat. Myöhemmin huomasimme vielä, että
peräsinakseli oli vääntynyt. Suoralle pinnalle asetettaessa keskikohta oli noin
5 mm korkeammalla. Todennäköisesti syy on se, että sitä oli hitsattu niin, että
se oli päässyt kuumenemaan liikaa siksi vääntynyt.
 |
| Akseli |
Päätimme ilman muuta reklamoida asiasta ja pyysimme täällä
työskentelevää Simo Winteriä tekemään asiasta meille kirjallisen lausunnon. Canacen
Veikko, juristi ammatiltaan, lupasi ystävällisesti tarkastaa
reklamaatiotekstimme. (Emme odota liikoja, mutta periaatteesta teemme
reklamaation joka tapauksessa.)
Telakalla ollessamme meillä on ollut aikaa tehdä huolto- ja
siivoushommia. Ruostekohtien putsaus perätasosta, sitlooran pesu, mattopyykki,
vesilinjan maalaus. Kaikenlaista.
Perjantai-iltana vietimme suomalaisiltaa
Kokoarum-ravintolassa (Capase, Lumikki, Nereidi ja Jan La Vidasta). Juttua riitti ja
mukavaa oli.
Alun perin peräsimen piti olla valmis lauantaina,
mutta ei se nyt ihan ehtinyt. Jää nähtäväksi, miten tässä käy, kun se akselikin
oli vääntynyt ja sekin pitää tehdä uusiksi.
Meille on varattu vesillelasku keskiviikoksi, mutta on
todennäköistä, että joudumme viipymään tässä telakalla pitempään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti