Fort de France on mielenkiintoinen pikku kaupunki.
Rakennuskanta on enimmäkseen vanhahkoa, melko matalaa ja hiukan nuhjuisen
oloista. Liikennejärjestelyt ovat erikoiset: parin pääkadun varrella
ankkurointialueen luona katujen reunassa on kettinkikaiteet. Kadun pääsee
ylittämään vain kulkemalla ensin pyöröportista. Liikennevalotikin on, mutta
autoilijat pysähtyvät aina, vaikka jalankulkijoille palaisi punainen valo.
Autoliikenne on melko hiljaista. Muutama kävelykatu kaiken maailma kiinalaisine
(niitä on paljon!) ja muine liikkeineen kuhisevat kulkijoita.
Vanha kirjasto on todella hieno korkeine kirjahyllyineen
korkealle katonrajaan asti. Ilmainen Wifi toimii erinomaisen hyvin!
Löysimme pari suurehkoa ruokakauppaa, joista saimme ostettua
ruokaa jopa vähän varastoonkin. Venetarvikeliikkeessä puutelistamme lyheni
Karin purjehdushanskoilla (XXL-koko on täälläpäin tiukassa!). Ostimme myös
joustinkumin ankkuriketjun vaimentimeksi, sillä tämä(kin) ankkuripaikka on
kuoppainen kovaa vauhtia ohi ajavien yhteysalusten vuoksi.
Kari pääsi parturiin muutaman yrityksen jälkeen. Saimme
hankituksi printteriimme värikasetit, minulle uuden repun Kap Verdeltä ostetun
ja jo hajoamispisteessä olevan tilalle ja minulle varvastossut lyttyyn
käveltyjen tilalle. Saimme kierrellä kauppoja tuntikausia näiden tarpeellisten
ostoksien suorittamiseksi.
Ensimmäisen yön jälkeen lähempää rantaa vapautui tilaa ja
siirryimme ankkuriin lähelle suomalaista Suvi2-venettä (Moody 41). Kipparinsa
Alpo Eeva-vaimoineen on purjehtinut Karibian vesiä jo 16 talvea ja heiltä
saimme monia hyviä vinkkejä Karibian ankkuripaikoista ja muustakin. Vaihdoimme
kirjoja – meillä alkoikin olla jo nuusaa lukemattomista kirjoista.
Ankkuripaikan vaihdon yhteydessä sattui pieni kämmi:
vaimentimeksi hankittu kumi kiinnityskoukkuineen ja -köysineen meni pohjaan.
Kari oli kiinnittänyt sen tilapäisesti yksinkertaisella solmulla knaapiin ja
jotenkin tuulenpuuskassa solmu petti ja koko hässäkkä upposi 8 metriin. Kari
oli sitä mieltä, että meni mikä meni, mutta minä ainaisena optimistina olin
toista mieltä. Virittelimme siis Karille virvelistä ja minulle narusta,
painosta ja vieheestä naarat ja aloitimme naaraushommat. (Ostoslistallani on
ollut jo pitkään naara, mutta ei sellaista mistään ole löytynyt.) Puolen tunnin
kuluttua Kari oli jo luovuttamassa, mutta silloin minulla nappasi ja saimme
kuin saimmekin saaliin ylös. Pääsimme tuntipalkoille: joustinkumi 56 € ja sen
lisäksi kiinnityskoukku ja- naru.
Ankkurialueen luona on hyvä, pitkä ja matala dingilaituri.
Kerrankin on ajateltu myös veneturisteja!
Viivyimme Fort de Francen ankkurialueella viisi yötä, jonka
jälkeen siirryimme linnuntietä vajaan kahden, veneellä matalikkoja kiertäen
noin viiden mailin päähän Marina Z’Abricotiin. Lähtiessämme ankkuripaikalta
emme tienneet tuulesta mitään, mutta ulompana olikin melkoinen pohina päällä –
puuskissa jopa 16 m/s. Tuntemattomaan marinaan meno moisessa puhalluksessa ei
tuntunut ollenkaan houkuttelevalta.
Ajoimme siis ensin marinan edustalla olevaan
polttoainelaituriin ranskalaisen koulutuspurjeveneen taakse käydäksemme
laiturista käsin kysymässä paikkaa marinassa. Ranskalaisveneen kippari kertoi
olevansa odottelemassa satamakapteenia, jonka olisi pitänyt tulla paikan päälle
jo yli puoli tuntia sitten (sunnuntaipäivä, marinan konttori kiinni).
Odottelimme ja odottelimme. Viimein, vajaan puolentoista tunnin päästä
satamakapteeni oli konttorillaan ja saimme tiedon siitä, että tilaa meille
olisi. Hän lupasi tulla näyttämään meille paikan kun ajaisimme marinaan sisään.
Ajelimme hiljakseen marinaan ja viimein näin vilauksen
satamakapteenista, joka viittoili meille suuntaa. Kari ohjasi neuvottuun
suuntaan – ja sitten mies hävisi kuin maan nielemänä! Ajoimme laiturien välissä
(onneksi ei ollut kovin ahdasta!) ja sain miehen taas silmiini. Hän viittoili
meille paikan ja Kari ohjasi siihen. Kuinka ollakaan – juuri sillä
nimenomaisella paikalla ei ollut laisinkaan mooringköyttä perän
kiinnittämiseen! Tuuli painoi takaa
Neetiä päin laituria ja minulla ja avuksi tulleella ruotsalaisveneen kipparilla
oli työ ja tuska pitää Neetin keula irti laiturista. (Satamakapteeni ei
osallistunut tähän, ihmetteli vain mooringin puuttumista. Aikansa ihmeteltyään
hän löysi meille paikan vähän matkan päästä ja saimme – edelleen
ruotsalaisveneen ja nyt myös naapuriveneen kippareiden avustuksella – Neetin
kunniallisesti kiinni. Ei ollut kivaa siinä tuulessa ei.
Satamakapteeni oli tähän astikin ollut mielestämme ”muissa
maailmoissa”, mutta kirjautuessamme se kävi erityisesti ilmi. Mikään ei
sujunut, hän unohti vähän väliä mitä oli tekemässä eikä saanut sitten millään
aikaiseksi meille Wifi-tunnuksia. Lupasi, että saisimme ne puolentoista tunnin
päästä.
Marssimme silloin uudelleen satamakonttoriin, jossa ei ollut
ketään paikalla. Jonkin ajan kuluttua tuli toinen henkilö, joka järjesti meille
sekä WiFi-tunnukset että kytki sähköt. WiFiä kaipasimme erityisesti, sillä oli
vaalipäivä ja halusimme päästä seuraamaan presidentinvaaliohjelmaa YLE
Areenasta.
Seuraavana aamuna kävimme ”oikeassa” suihkussa pitkästä
aikaa – ei lämmintä vettä! Kyseenalainen nautinto siis.
Kohtalaisen lähellä marinaa on Industial Zone monenlaisine
kauppoineen. Etsiskelin purjehdusoppaan kartan mukaan netistä Intersportin ja
Carrefourin ja läksimme reippaasti kartan mukaan noin kolmen kilometrin
matkalle. Intersport ei ollut siellä, missä ”piti”, mutta löysimme sen
kuitenkin kysyttyämme muutaman kerran tietä.
Karille löytyi Intersportista uudet shortsit puhki
kuluneiden tilalle ja Carrefourista ostimme ison elintarvikekasan lisäksi
(vihdoinkin) neliskanttisia pesuvateja, joita olimme etsiskelleet jo pitkät
pitkät ajat.
Kuorma oli melkoinen, eikä meitä huvittanut lähteä
raahaamaan sitä jalan marinaan vaan halusimme taksin. Helpommin sanottu kuin
tehty. Taksitolppaa ei kaupan luona ollut. Pyysimme apua
vahtimestarilta/vartijalta. Tämä ei osannut sanaakaan englantia, mutta pitkien
selvitysten jälkeen kävi ilmi, että meille maksaisi 10 euroa, jos hän tilaisi
meille taksin. Suostuimme siihen, mutta juuri silloin paikalle tuli taksi, joka
toi asiakkaan kaupalle. Saimme tämän taksin ”lennosta” ja säästimme siis
kymmenen euroa.
 |
| St. Pierre |
Tiistaiaamuna jatkoimme matkaa pohjoiseen 15 mailin päähän
St. Pierreen. Tuuli vaihteli 0,7 sekuntimetristä 10 sekuntimetriin. Pääsimme
osan matkaa purjein, osan jouduimme moottoroimaan. Laskimme ankkurin
parinkymmenen muun matkalaisen joukkoon ja tällä kertaa ankkuri piti heti ensi
yrittämällä.
 |
| St. Pierre, vankiselli oikealla |
St. Pierre oli tunnettiin aikoinaan Karibian Pariisina ja se
oli Martiniquen kaupallinen, kulttuurinen ja sosiaalinen keskus. Kaikki muuttui
toukokuussa 1902, jolloin läheinen Pélee-tulivuoripurkautui. Se sai aikaan
kaasuräjähdyksen, joka surmasi kaupungin 29.933 asukasta. Vain kaksi selvisi
hengissä. Toinen heistä oli murhasta tuomittu mies, joka oli paksujen muurien
keskellä vankisellissä.
 |
| St Pierre teatteri |
Kaupungissa on edelleenkin paljon jälkiä vanhoista
rakennuksista. Teatterin rauniot ja henkiin jääneen vangin selli ovat kaupungin
rinteellä. Osa nykyisten talojen seinistä on vanhaa perua. Mukava pikku
kaupunki, jota turismi ei ole pilannut. (Paitsi turistijuna, joka aiheutti
uskomattoman pitkät autojonot madellessaan rantakatua pitkin!)
 |
| St. Pierren tuhon aiheuttanut tulivuori |
Illalla ankkuripaikka oli oikein miellyttävä, mutta aamulla
swell keikutteli veneitä ikävästi. Lisäksi oli ”kylmä”: vain 24 astetta, joten
jouduin ottamaan aamuteellä fleecepeiton hartioilleni….
Läksimme liikkeelle reippaassa, noin 10 m/s sivuvastaisessa.
Dominican eteläkärjen ohitettuamme tuuli hyytyi joksikin aikaa ja jouduimme
moottorihommiin. Olimme ajatelleet yöpyä Roseaussa, jossa Karibian
paikallispurjehduslehden mukaan piti olla kymmenisen poijua käytettävissä. Emme
nähneet kuin muutaman ja vain pari purjevenettä koko kaupungin edustalla, joten
päätimme jatkaa matkaa. Ankkuriin olisimme toki mahtuneet, mutta jotenkin se ei
tuntunut turvalliselta vaihtoehdolta, kun muita veneitä ei juurikaan ollut.
Dominicahan joutui pahasti syksyisten hurrikaanien
rusikoimaksi. Rannalla näkyi jonkin verran raunioita ja varsin monen talon
katto oli suojattu sinisellä pressulla. Sen verran kaukana rannasta
seilaisimme, ettemme tarkemmin nähneet, millaista tuhoa siellä oli tapahtunut
ja missä vaiheessa korjaustyöt olivat.
 |
Dominica: vain lumi puuttuu. Muuten saisi
hienon laskettelurinteen!
|
Matka jatkui ailahtelevissa tuulissa välillä purjein kovaa
haipakka, välillä moottoroiden, Dominican pohjoispäähän Portsmouthiin. Juuri
ennen satamalahtea kala nappasi kiinni vieheeseen. Valitettavasti se oli
barracuda, joten päästimme sen menemään.
 |
| Dominica: Portsmouthin ankkuripaikka |
Portsmouthin ankkuripakalla oli veneitä varmaankin yli 50 ja
jouduimme etsiskelemään sopivaa koloa ankkuroitumiseen hyvän aikaa. Tuuli
puhalteli taas lähes 10 m/s. 1. yritys: ei pitoa. 2. yritys: ei pitoa. 3.
yrityksellä tuntui, että ankkuri nappasi kiinni, mutta silloin viereemme ajoi paikallinen,
joka tarjosi meille poijupaikkaa. Aurinko oli juuri laskemassa, joten päätimme,
että meillä on mukavampaa poijussa kuin jännätä pimeässä ankkurin pitoa.
Maksoimme siis kaverille 30 EC:tä (hinta oli 26 EC) ja aloimme nauttia
iltahämärästä 53 mailin päivämatkan jälkeen.
Seuraavana aamuna matka jatkui kohti Guadeloupen (Ranska)
Iles des Saintes saariryhmää. Purjeet vetivät mukavasti ja nautimme matkasta.
Saariryhmässä ankkurointi on nykyään kiellettyä aika suurella alueella, mutta
poijuja on melko runsaasti. Etsiskellessämme poijua meille vapautui juuri
sopivasti yksi. Aika keskellä lahtea tosin, ja kova tuuli, aallokko ja swell
piinasivat Neetiä koko iltapäivän ja varsinkin yöllä.
Tuulen hiukan hellitettyä saimme kumiveneen veteen ja
moottorin paikalleen. Dingilaituri on erinomainen: matala ja riittävän suuri.
Kylä on muuttunut paljon 12 vuodessa. Muistelimme, ettei silloin ollut kuin
muutama kauppa tien varressa. Nyt pikku putiikkeja ja ravintoloita on vieri
vieressä värikäissä rakennuksissa. Lautat tuovat turisteja Guadeloupelta monta
kertaa päivässä ja kadut vilisevät ihmisiä.
Roskista eroon pääseminen oli haasteellista. Yleensä aivan
dingilaiturin lähellä on jätepiste, mutta ei täällä. Ulkoilutimme ensin
roskiamme pitkin rantakatua (väärään suuntaan) ja palasimme dingilaiturille.
Sen juuressa oli kuin olikin ”kartta” jätepisteen sijainnista. Siis siihen
toiseen suuntaan. Kävelimme hyvän matkaa, vastaan tuli jyrkkä mäki – ei
jätepistettä. Takaisin. Sitten kysyimme neuvoa. Piti kiivetä se mäki ylös ja
sieltä viimein löytyivätkin ylitsepursuavan täydet roska-astiat.
Kävimme vielä kirjautumassa itsepalvelupisteellä
Guadeloupelle (2 €) ja ruokakaupassa. Pysähdyimme paluumatkalla jäätelölle WiFin
ääreen.
Yö oli hankala. Neeti loikki ja pomppi ja nyki poijussaan.
Kari siirtyi ensin salongin puolelle nukkumaan (tai yrittämään nukkumista),
minä sitten vähän myöhemmin.
Aamulla huomasimme, että yksi poiju lähempänä rantaa oli
vapautunut. Kesken aamuteen siirsimme kiireesti Neetin uuteen rauhallisempaan
paikkaan – eikä yhtään liian aikaisin. Juuri kun olimme saaneet Neetin kiinni,
jostain ilmestyi paikkaa etsivä purjevene.
Aamupalan jälkeen läksimme kapuamaan viereiselle 100 metriä
korkealla kukkulalla sijaitsevalle Fort Napoleon-linnakkeelle. Sähköautot (joita
ei ollut 12 vuotta sitten täällä lainkaan) ja skootterit pyyhälsivät ohitsemme,
kun kapusimme jyrkkää tietä ylöspäin.
Vähän harmitti, kun me molemmat olimme unohtaneet kännykät
veneeseen. Pankkikortit olivat siellä myös – onneksi lompakkoni oli mukana ja
siellä sen verran käteistä, että saimme pääsymaksun (2 x 5 €) maksetuksi.
Karilla oli sentään videokamera mukana ja saimme kuvia tästäkin hienosta
paikasta.
Linnake on rakennettu 1867 ja hyvässä kunnossa. Museossa on
laivojen ja meritaisteluiden pienoismalleja, monenlaisia kuvia meritaisteluista,
paikallisesta elämästä ja ihmisistä menneinä aikoina ja monenlaista esineistöä.
Pihalla on kaktuksia ja muuta kasvillisuutta - ja iguaaneja! Jännäsin kovasti,
onnistuisimmeko tälläkin kertaa näkemään iguaanin. Kyllä. Useammankin. Mukava
reissu kerrassaan.
Alamäkeen painelimme hyvää vauhtia, kävimme ruokakaupassa ja
sitten olikin jo aika palata Neetiin laittamaan ruokaa ja levähtämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti