Atlantti ylitetty - kapteeni kertoo


Ylitimme Atlantin nyt kolmannen kerran.  Legi oli tämän reissun pisin tähän mennessä sitten Azoreiden jälkeen. Lähdön valmistelu on terapiaa johon hukkuvat kaikki mahdolliset epämieluisat ajatukset, mahdolliset välinerikot tai epämukavat purjehduspäivät. Lähtöpäivänä on pieni kutina vatsan pohjassa joka tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että narut on parasta irrottaa rannasta mahdollisimman pian.
Rauha palautuu mieleen hetimiten kun tuuli nappaa purjeisiin vieden paattia hyvää vauhtia kohti uusia kokemuksia. Tätä tunnelmaa ei kannata pilata taakse pälyilemällä, sillä pääsemiseksi ”maan vetovoimasta”, sataman valot tai korkeat maastomuodot näkyvät vielä 30-40 nm päähän saakka. Teemme edelleen paperikarttoihin merkinnät purjehduksen etenemisestä. Alkumatkasta vuorokausimerkinnät merikarttaan lisääntyvät kiusallisen hitaasti, ei oikein kiinnostaisi merkitä lainkaan ja lisäksi ne ovat kovin lähellä rantaviivaa.  Sitten noin viiden vuorokauden jälkeen merkintöjä tekee suurella hartaudella, pysähtyen tuijottamaan merkattua paikkaa kartalla, vaikka ulos katsoessa taivaanrantaan piirtyvää meren selkää on ympäriinsä. Vain yön ja päivän vaihtuminen, auringon nousut ja laskut, tähtitaivas sekä kuutamoyöt muuttuvat ympärillä.

Kun on purjehtinut pari vuorokautta keho sopeutuu veneen liikkeisiin.  Päivän tehtävät veneessä liittyvät kuhunkin tilanteeseen sopivien purjeiden valintoihin, niiden sekä tuuliperäsimen säätöihin, sekä ympäristön tarkkailuun.  Pitkällä legillä ei ole turhan tarkkaa pitää tiettyä kurssia, parasta on ohjata tuulikulmaan joka parhaiten kuljettaa paattia eteenpäin. Lisäksi vuorokautta rytmittävät vahtihukit, jotka meillä ovat hyvin säännöllisen epäsäännöllisiä. Hienointa päivässä on saada tehdä havaintoja meren eri väreistä, aalloista ja  mietiskellä mualiman menoa myös tässä äärellisessä lätäkössä.


Purjehdus meni ilman mitään välinerikkoja. Meille matkan taittaminen ei ole mikään kisatapahtuma, ohittaa sopii jos pääsee. Kahden hengen miehistöllä on turha ottaa mitään riskejä. Etenkin yöpurjehdusosuuksille emme mieluusti ottaneet genaakkeria, päinvastoin iso 2 reiviin ja keulapurjeet käyttöön vauhdin pitämiseksi sopivana.  Tosin tällä kertaa tuulet olivat kaikkiaan melko maltillisia.  Pääsääntöisesti koko matkan tuulet olivat  5-8 m/s  ja tietenkin, kuten pasaatissa aina,  lähes takaa. Tällöin suhteellinen tuuli oli pari pykälää vähemmän ja vauhti 4 – 7 kn.  Oli tietenkin muutama heikkotuulinen vuorokausi jolloin tekisi mieli käynnistää kone. Se, jos mikä koettelee aina kärsivällisyyttä, kun madellaan  2-4 metrin takatuulessa.  Parina vuorokautena tuulen nopeudet yltivät yli 10 metriin. Kun tarkasteli reitin jälkipiirtoa, emme juuri poikenneet isoympyräreitiltä, eikä ollut juuri tarvetta, sillä täysmyötäisissä käytimme fokkaa spiiralla ja genoaa vastakkaisella puolella. Päivisin tuulen ollessa sopivissa lukemissa ylhäällä oli genaakkeri yksin tai ison kanssa.  Genaakkerin skuutteihin olin laittanut pikalukot, jotka irtosivat muutaman kerran  mm. halssin vaihdon yhteydessä. Nyt ne lähtevät ja otamma paalusolmut uudelleen käyttöön.

Kalaa tuli aina kun vieheen laski veteen. Tällä erää kaikki kalat olivat kultamakrilleja, vauhdikkaita taistelijoita ja maukkaita kaloja, onneksi vain yksi oli lähes 10 kg, muut 2 kg tietämissä.   

Sähkön riittävyys on edelleen ongelmana, paneelit tuottavat virtaa melko lyhyen ajan päivästä ja toisaalta tuuligenu ei paljon tuota myötäisissä tuulissa.  Niinpä konetta jouduimme käyttämään matkan aikana sähkön tuottoon 23 tuntia.

Kaikkiaan matkaa teimme vajaa 17 vuorokautta, josta jouduimme ajamaan koneella 2,5 vuorokautta. Polttoainetta jäi tälläkin kertaa, kuten kymmenen vuotta sitten säiliöihin yli 300 litraa. Pieni määrä mikäli joutuu satojen mailien tuulettomaan alueeseen. Tällä kertaa meillä on mahdollisuus matkan aikana ottaa säätiedot, jolloin voidaan tehdä joitakin päätöksiä tulevan varalle. Säätiedot pitivät kyllä hyvin paikkansa muun muassa tyvenen alueen, sekä kovimman tuulialueen osalta. 


Kun matkaa on tehnyt useita vuorokausia, jonkin asteinen väsymys kieltämättä painaa päälle ja ”maan vetovoima” alkaa hiipua mieleen. Samainen tunne tapahtuu jo Itämeren legeillä… kun on asettanut tavoitteen, viime kymmenet tai viime sadat mailit tuntuvat vähenevän etanan vauhtia. Sitten satamaan tai ankkuriin päästyään mielen valtaa upea fiilis.

Me teimme sen ja matka jatkuu.  Huomenna voimme alkaa miettimään seuraavaa legiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti