Cascais / Viikko 3


Keski- ja Etelä-Euroopassa on ollut uutisten mukaan tavattoman kylmää ja täällä Portugalissakin pohjoisemmassa on oltu reippaasti pakkasen puolella. Täällä Cascaisissa oli yhtenä yönä vain yksi aste lämmintä ja päivälläkin vain 8 astetta - jäätävän kylmän ja kovan viiman höystämänä. Saimme muistutuksen siitä, millaista voi olla talvella Helsingissä! Ylipäänsä yöt ovat olleet kylmiä, mutta joinakin päivinä päivälämpötilat ovat olleet jopa 15 astetta.
Eilen sunnuntaina satoi muutaman pisaran, ensimmäiset sitten tammikuun 2. päivän! Muutoin olemme saaneet nauttia aurinkoisista pilvettömistä päivistä. Olisikohan ilmassa jo ensimmäisiä ”kevään” merkkejä, sillä ensimmäiset aurinkotuolit ovat ilmestyneet hiekkarannalle ja muutamana lämpimänä päivänä Estorilin rantabulevardilla on ollut jäätelökioskeja auki.
Kuivien oksien poistotyöt ovat parhaillaan menossa ja muunkin kasvillisuuden kunnostusleikkaukset ovat käynnissä. Mukavaa on ollut huomata, että kävelylenkeillä löytyy lähes joka kerta uutta kukkivaa kasvillisuutta.
Kolme veneliftaria on käynyt kyselemässä kyytiä Kanarialle. Saa nähdä, miten paljon heitä vielä ilmestyy.
Moottorin asennus on edennyt hitaanlaisesti. Polttoainetankin korjaus valmistui viime viikolla. Nyt, tänään maanantaina, odottelemme tietoa siitä, pystytäänkö moottori siirtämään Nereidiin tänään. Tuulta on 6 – 7 metriä, ja se saattaa olla siirron esteenä.
Muutamia hajahuomioita Portugalista:
Mario Soaresin kuoltua täällä oli kolmen päivän suruaika ja suruliputus. Huomasimme, että asuintaloissa ei ole lipputankoja laisinkaan. Niitä on vain yleisillä paikoilla.
Toinen erikoinen asia liittyy joulu- ja yleensäkin postikortteihin. ”Turistikortteja” on kyllä runsaasti, mutta sekä kirjakaupoissa että kioskeissa korttivalikoima on todella suppea. Suomessa tavallisessa ruokakaupassa on enemmän kortteja tarjolla kuin täkäläisessä kirjakaupassa. Lisäksi kortit ovat aika kalliita. Varsinkin joulukortteja ostaessamme hämmästelimme hintoja: yksi kortti maksoi lähes kaksi euroa – Suomessa sillä rahalla saa melkoisen pinon kortteja…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti