Portimão / 19.1. - 5.2.2020

Täällä kävimme. Hieno kokemus.

Onnetar ei nyt hymyile minulle. Reilu viikko on mennyt flunssan kourissa. Pahimpina parina päuvänä en pysynyt hereillä juuri ollenkaan, horrostin vain siinä välissä kun yskimiseltä kykenin. Kuuden päivän piinan jälkeen kävin lääkärissä ja sain melkoisen arsenaalin troppeja antibioottikuurista lähtien. Pari päivää lääkityksen aloittamisesta olo on jo parempi. Valitettavasti Kari on nyt alkanut krohistä. Toivottavasti hän pääsee vähemmällä.

Yllätyksekseni huomasin, että apteekissa tuli jonkinlaista ”Kela-korvausta” eli alennusta joistakin lääkkeisrä. Lääkärimaksusta (40 €) täytyy tehdä Suomessa erikseen hakemus.

Lääkäri oli oikein ystävällinen, mutta englannin taito ei ollut ihan hanskassa. Välillä vaivojani selvitettäessä käytimme kirjasta, jonka kuvista ja eri kielillä esitetyistä kysymyksistä ja vastauksista tohtori pääsi etenemään tutkimuksessaan. Lisäksi sain tukkoiseen oloon naamarin kautta jotian höyry/happihengitystä. Lima lähti ehkä vähän paremmin liikkeelle.

Kaikesta huolimatta mukavaakin on tapahtunut. Kävimme lauantaina 25.1. Fado-illasa. Venekerhotuttavallamme Timolla oli ylimääräisiä lippuja, joten pääsimme osallistumaan tähän tapahtumaan Timon ja kahden muun täällä Portimãossa talvea viettävän suomalaisen, Railin ja Timon, seurassa.

Tapasimme rantakadulla suihkulähteen luona ja sieltä Timo opasti meidän pitkin sokkeloisia vanhan kaupungin katuja tapahtumapaikalle. Emme huomanneet mitään kylttiä talon seinässä, ovi oli auki ja rappujen yläpäässä oli lipunmyyntipiste. 12 euron maksuun sisältyi esityksen lisäksi sämpylät chorizon kera, keitto ja juoma (viini, olut tms.) Ei paha.

Fado

Konsertti pidettiin entisessä - tai ehkä nykyisessäkin – työväentalossa. Tupa tuli aivan täyteen. Yleisän joukossa ei ollut muita turisteja kuin me viisi. Suurin osa yleisöstä oli reilusti keski-iän ylittäneitä ja aivan samon kuin Suomessakin kovin naisvoittoista. Näytti siltä, etä suunin osa oli tuttuja keskenään.

Näyttämö ja tila muutenkin näytti aivan samalaiselta kuin suomalaiset työväentalojen tai vanhojen kansakoulujen juhlasalit. Säestäjiä oli kaksi, toinen soitti fado-kitaraa ja toinen jotain muuta kitaraa – Timo selitti hyvin soittimien erot, mutta flunssa on huuhtonut päästäni nuo yksityiskohdat täysin.

Solisteja piti olla kolme, mutta ainoa miespuolinen esiintyjä ei pystynyt laulamaan kuin yhden kappaleen. Ääni ei kerta kaikkiaan kestänyt, flunssa ilmeisesti tulossa hänellekin. Me, kuten muukin yleisö, olisimme mieluusti kuulleet häntäkin enemmän, lauloi tosi hienosti. Näytti miesparkaa itseäänkin harmittavan aivan vietävästi. Ihanasti yleisö antoi hänelle kannustavat taputukset, kun hän joutui keskeyttämään laulunsa heti toisen kappaleen alussa.

Kaksi muuta laulaajaa olivat nuoria naisia. Taas jouduin toteamaan omat ennekkoajatukseni ja stereotypiani tuulesta temmatuiksi. Olin kuvitrellut, että naispuoliset fado-laulajat ovat vähintäänkin keski-ikäisiä, lyhyehköjä, tummia ja tukevahkoja. Kaikki väärin. Vaaleita, näyttäviä nuoria naisia, joistä ei voinut kuvitellakaan lähteävän sellaista laulua. Nautimme kovasti esityksistä.

Miessolistia paikkasi laulaen soittonsa ohessa toinen säestäjistä. Sitäkin oli ilo kuunnella.

Yleisö eli mukana kappaleesta toiseen, hakkasi käsiään, hurrasi ja lauloi mukana. Kappaleet tuntuivat olevan heille tuttuja. Jäin pohtimaan, että mikä musiikki meille suomalaisille toimii samalla tavalla ja saa meidät elmämään mukana. Ehkö jotkut tangot? Valssit? Juice? Junnu Vainio? Kaikki edellä mainittu on sekalaista musiikkia, joka on juurtunut meideän sydämimme, mutta ei kuitenkaan yhtä lajityyppiä kuten fado.

Välillä myös yleisön joukosta pääsi muutama halukas esiintymään. Kun naiseisíintyjältä unohtuivat sanat kesken kaiken ja hän vaikeni hetkeksi hämmentyneenä, yelisön joukosta alettiin laulaa ja niin esiintyjä sai taas langan päästä kiinni. Kauniisti kannustava yleisö totta tosiaan.

Tilaisuuden alkua odotellessame aja väliajoilla saimme monia hyviä vinkkejä ruokapaikoista ja auton vuokrauksesta.

Onneksi emme olleet vielä vuokranneet autoa, koska Praia da Rochan hinnat ovat jotain aivan muuta kuin Faron lentokentän hinnat. Rochan hinta näytti olevan alimmillaan noin 30 € / vuorokausi, Farossa vain murto-osa siitä. Vuokra auton vakuutuksenkin saa puolta halvemmalla netistä kuin vuokraamosta.

Kävimme eilen hakemassa meille auton Farosta ajalle 4 – 25.2. eli kolmeksi viikoksi. Junalla Faroon, sieltä tovin aikaa puiston penkillä päivää paistateltuamme ja kaupungin vilinää seurattuamme taksilla lentoasemalle. Hiukan hämmennystä aiheutti, kun emme tahtoneet löytää mistään paikkaa, josta auton saisimme. Olimme ymmärtäneet, että nouto olisi lentoasemalta. Selvisihän se viimein, kun tarpeeksi ihmettelimme ja harmittelimme… Olihan asiasta tulleissa viesteissä ohjeistus mennä tiettyyn paikkaan, josta meidät noudettaisiin auton noutopaikkaan. Aivotoimintani on ollut flunssan takia vähän jumissa, joten emme ihan heti hoksaneet kuinkas toimia. Kaikki hyvin kuitenkin. Noutaja saapui täsmälleen ajallaan ja saimme automme.

Vuokraustoimenpide kuitenkin hiukan kesti. Hyväntuulinen ja hymuilevä virkailija onnitteli meitä heti kättelyssä: ”Onneksi olkoon! Olette ensimmäiset aisakkaat, johon käytämme juuri käyttöön otettua tietojärjestelmäämme!” Aavistimme pahaa. Hiukka hakemistahan se näytti olevan, mutta kaikki sujui siihen asti, kun Karin piti kuitata luottokortilta reilin tuhannen euron takuumaksu. Täti tiskillä väitti kiven kovaan, että ei tämä ole luottokortti vaan pankkikortti. Olimme jo luovuttamassa ja maksamassa debitillä, kun hän meni vielä takahuoneeseen kysymään neuvoa. Sieltä tuli naishenkilö hätiin ja kova pulina alkoi. Saatiinhan se maksu lopulta hoidettua luotolla kuten kuuluikin.

Auto on Nissan Micra, 14 000 kilometriä ajettu ja vuokra noin 64 euroa, eli päivähinnaksi tulee kolmisen euroa. Miten ihmeessä tämä voi olla kannattavaa liiketoimintaa???!!! Vakuutus olisi vuokrafirman kautta ollut noin 200 €, rentalcover-sivuston kautta hankittuna 97 €.

Nyt meillä on auto Suomeen paluuseemme saakka. Lennämme Helsinkiin (Faro – Lissabon - Helsinki) 25.2. ja palaamme taas tänne Portugaliin 17.3. Mukanamme tulevat pariksi viikoksi Karin veli vaimoineen Kokkolasta ja sisar Leivonmäeltä. Tosi mukavaa saada vieraita (jotka tosin asuvat hotellissa...Neetin majoitustilat ovat hiukan rajalliset.)

Tälläista vekkulia kuljetuskalustoa näkyy siellä täällä...

... tosin ei enää liikenteessä.

Olemme nykyään käyttäneet aina välillä moottoria varmuuden vuoksi ja eräällä kerralla Kari huomasi, etttä jo aiemminkin vähän vuotanut merivesipumpun tiiviste vuoti taas. Onneksi Portimäon telakalla on Volvon liike, josta saimme tilattua uuden tiivisteen. (O-rengas, 17 €!)

Kari tarkasti vantit ja totesi, että kolmessa vantissa neljästä on pieniä säieongelmia. Päätimme tilata uudet. Pete kävi mittaamassa vaijerien paksuudet ja annoimme hänelle noin-mitat niiden pituudesta. Kari oli suunnitellut ja valmistellut vanttien irrotuksen huolella. Käsipuolenakin pystyin helposti hiissaamaan ankkuripelin avulla hänet mastoon ja saimme vantit nopeasti ja vaivattomasti alas.

Petekeeping-takilointifirman kaverit kävivät noutamassa vanhat vantit ja toivat uudet aivan sopimuksen mukaisesti. Täsmällistä, hyväntuulista ja iloista palvelua. Vanttien hinnaksi tuli 600 € Nostimme ne saman tien ylös mastolle ja nyt Kari on säätämässä niitä.

Sähköpostilla asiasta tiedusteltuamme Mike lupasi tehdä tämän viikon maanantaina ja tiistaina (=toissapäivänä ja eilen) pappakuomun kaaret ja tulla sitten sovittamaan niitä ja jatkamaan hommaa. Ei ole vielä näkynyt, nyt on keskiviikkoiltapäivä...

Olemme nähneet lukuisia kertoja joutomaalla kaupunkiin mennessä hevosia liekaan kytkettyinä laiduntamassa. Raili ja Timo tiesivät kertoa, että Portimãossa on romaneja, joilla on hevosia ja nämä lienevät heidän.

Edellisen blogin lähetyksen jälkeen oli seuraavalla viikolla monena pävänä kalsea keli, tuulet välillä hyytävän kylmiä ja vettäkin tuli aika usein. Eräänä päivänä pääsimme kyllä kuivina kaupungin toiselle laidalle MaxMat-rautakauppaan. Ostokset tehtyämme astuimme ulos ja vettä tuli kuin saavista kaataen, eikä siihen näyttänyt tulevan loppua ollenkaan. Ei auttnut muu kuin pyytää tilaamaan meille taksi.

Nyt sää on alkanu lämmetä, jopa 23 astetta varjossa eilen. Tänne taitaa tulla kevät! Uusia luonnonkukkia on ilmaantunut entisten harvalukuisten lisäksi. Mantelipuut kukkivat. Niitä näyttää kasvavan puutarhojen lisäksi villinäkin. Oikein kauniita!

Huomenna torstaina käsi on ollut kolme viikkoa paketissa ja menen sairaalaan röntgenkuvaan ja lääkäriin. Toivon hartaasti, että paraneminen on edennyt kuten pitääkin ja kaikki on ok. Yllättävän pitkään murtumapaikka oli kipeä.

Karikin varmaan toivoo paketin poistoa. Kolmen viikon tiskiputki on jo takana, ja kaiken kukkuraksi viimeisen viikon aikana kauppareissut ja ruuanlaittokin, kun minusta ei ollut mihinkään…

Nyt siis uusiin seikkailuihn Algaren ihmeisiin tutustumisen merkeissä!