Portimão / 15. - 24.2.2020

Aina ilmestyy uusia kukkia

Huomenna kohti Suomea! Olemme hiljalleen järjestelleet ja pakanneet tavaroita, tehneet pieniä kunnostustöitä ja valmistautuneet kolmen viikon ”lomaamme”. Toki muutakin olemme ehtineet touhuta.

Montes de Foía Monchique

Kävimme autolla reilun parinkymmenen kilometrin päässä Monchiquen kylässä ja sen lähellä olevalla 902 metrin korkeudessa olevalla näköalapaikalla. Tie ylös kiemurteli mukavasti pitkin rinteitä ja näköalat olivat hienot. Ylhäällä oli hiukan utuista, joten valokuvista ei tullut mitään kunnollista. Huipulla oli artesaanimyymälä, jossa oli toinen toistaan hienompia esineitä. Mitään tavallista turistiroinaa siellä ei ollut. Valitettavasti siellä ei saanut kuvata.

Kukkia vai siemeniä - ei tietoa. Kauniita kuitenkin.

Pyörähdimme myös Lagosissa. Matkalla näimme jotain todella eksoottista: Kolme hevosten vetämää kärryä körötteli pitkin tietä. Ensimmäisen kärryn rinnalla jolkotteli vetohevosen lisäksi pari muuta hevosta. Kärryssä oli kuljettajan lisäksi lauma koiria, emme ehtineet laskea montako. Seuraavassa kiesissä oli korkea, kirjavan peiton peittämä kuorma tavaraa. Takimmaisessa oli joukko aikuisia ja lapsia. Romaneja tämä kulkue näytti olevan, ihan ikivanhoja perinteitä noudattaen matkalla jostakin jonnekin.

Hevosvetoiset mustalaiskärryt näimme myös Portimãossa, Ne ajoivat meitä vastaan Arade-joen ylittävällä sillalla. Perässään ne vetivät noin parin kilometrin pituista autojonoa. Jäimme pohtimaan, millaisen liikennekaaoksen ne saisivatkaan aikaan kaupungin keskustan ahtailla kaduilla!
Lagosissa teimme tuliaisostoksia ja kuljeskelimme pitkin vanhan kaupungin katuja. Turistielämä oli jo melkoisesti vilkastunut sitten viime käyntimme. Marinassa ja rantakadulla oli paljon veneretkikauppiaita ja vaate- ym. myyntikojuja.

Viiden viikon käsipakettielämän jälkeen jännitti kovasti mennä sairaalaan. Käsi oli toki parempi, mutta kuitenkin…

Nyt sentään oli selvää, minne piti mennä ensin ja miten edetä. Hoitaja purki paketin ja sitten suunnistimme kohti röntgeniä. Kyllästyneen näköinen vastaanottovirkailija istuskeli tietokoneensa ääressä ja pitkän ajan kuluttua kutsui minut luokseen (muita asiakkaita ei ollut paikalla). Ja sitten hän ilmoitti, että röntgen on rikki ja kuvia ei voi ottaa. Teknikko on tulossa, mutta ei ollut tietoa, milloin.

Vähän alkoi huolestuttaa ja kysyin, että mitä nyt pitäisi tehdä. Neitonen käski mennä kysymään lääkäriltä. Aikani olisi vasta tunnin päästä, mutta onneksi tohtori oli jo paikalla. Hän ei tiennyt röntgenin toimimttomuudesta ja oli kovin ällistynyt. Hän soitti jonnekin ja selvisi, että vika olikin jo korjattu. Vastaanottoneitokainen ei vain tiennyt asiasta (kymmenen metrin päässä röntgenhuoneesta!)

Kuvat otettiin ja sitten lääkärille. Murtuma oli melkein parantunut ja nyt pitää sitten pitää vielä kaksi viikkoa pikkusormea ajan nimetöntä toisiinsa teipattuina. Sain kuntoutusohjeita ja vielä kontrolliajan Portugaliin palattuamme.

















Suomalainen veneystävämme Marko oli myynyt veneensä täällä Portimãossa ja jättänyt tavaroitaan telakalle varastoon. Hän tiedusteli, olisiko meillä mahdollisuus tuoda niitä mukanamme Suomeen. Lupasimme katsoa, mitä meille mahtuisi kyytiin. Portugalilaiseen tapaan Joao, jonka varastossa tavarat ovat, ei ottanut meihin yhteyttä sovittuina aikoina, vaan Marko joutui hätistelemään häntä useaan kertaan. Viimein kuitenkin tapasimme toisemme telakalla. Sitten tulikin vastaan pulma: Varaston lukko oli rikki. Se oli pitänyt korjata jo marraskuussa, mutta asia oli jäänyt hoitamatta. Ovi ei auennut. Tarvittiin monta miestä, sorkkarautoja ja väkivaltaa, ennen kuin metalliovi saatiin saranapuolelta murrettua auki.

Sitten jouduimme ikäväksemme toteamaan, että tavaraa oli niin paljon, ettemme millään saisi niitä mahdutettua kyytiimme. No, yritimme kuitenkin!

Kukat vielä supussa aamulla kello 10

Sää on edelleen ollut mitä mainioin, aurinko on paistanut lähes pilvettömältä taivaalta ja päivälämpötilat ovat olleen noin parikymmentä astetta varjossa. Sitloorassa on voinut jo ihan ottaa aurinkoa. Kerrän tarkenin päiväkävelyllä jopa hellemekossa – ensimmäistä kertaa täällä ollessamme!

On ollut mielenkiintoista seurata ihmisten pukeutumista täällä. Usein olemme saman kävelylenkkimme aikana nähneet ihmisiä kokoturkeissa tai toppatakeissa ja talvisaappaissa ja toisaalta shortseissa ja hellemekoissa. Viime aikoina shortsikanta on ollut kylläkin lisääntymään päin.
 
Praia da Rochan turistikadulla liikkuu huumekauppiaita. Mieshenkilö seisoskelee kadulla ja alkaa maleksia hitaasti kohti. Juuri vierellä ollessaan hän sanoo jotain nopeasti – muutaman kerran olemme kuulleet jotain ”has...”

Meitä jännitti kovasti, miten pappakuomun kanssa kävisi. Olimme ilmoittaneet Mikelle, että lähdemme Suomeen 25.2. ja pappaski pitää saada viimeistään 24.2. Pelkäsimme, ettei se joutuisi ajoissa.

Niin siinä kuitenkin – onneksi - kävi, että tänään aamupäivällä (24.2.) Louis kollegoineen tuli pappakuomun kanssa paikalle ja asensi sen paikalleen. Olemme siihen oiken tyytyväisiä. Joissain paikoissa ikkunamuovi vähän aaltoilee, mutta Louis selitti, että uusi kangas elää ja oltuaan jonkin aikaa pingottuneena erilaisissa sääolosuhteissa tilanne voi muuttua. Asia tarkastetaan palattuamme ja tehdään tarvittavat korjaukset.

Nyt voimme lähteä hyvillä mielin Suomeen!