Portimão / 6. - 14.2.2020

Silta Portimãon ohi virtaavan Rio Araden yli

Pettymys. Käsi edelleen paketissa. Lääkäri määräsi kaksi viikkoa lisää.
Itse lääkärireissu oli varsinainen seikkailu. Alkuosa kuin inhottavassa painajaisessa, jossa pyörit ympyrää pääsemättä eteenpäin.

Aamulla hyvissä ajoin ajaa hurautimme sairaalaan. Kävelin lähetelappujeni kanssa ensimmäisenä infotiskille tiedustelemaan, minne mennä. Sain ohjeet mennä röntgeniin. Odotushuone oli täynnä väkeä ja jonotuslappun kourassa sain odotella vuoroani hyvän aikaa. Ilmoittautumistiskillä oli kaksi virkailijaa, mutta jokaisen asiakkaan kohdalla papereita printtailtiin ja pyöriteltiin pitkään. Omalla vuorollani sain ohjeen jäädä odottamaan kutsua kuvaan. Aikanaan vuoroni koitti. Vähän ihmettelin, kun hoitaja heti veti esiin tuolin ja kehotti istumaan kuvauspaikalle. ”Tämän kanssako?” kysyin ja näytin paketoitua kättäni. Kävi ilmi, että minun olisi pitänyt ensin käydä jossain ihan muualla päin sairaalaa otattamassa paketti pois. Jotenkin oletin tietysti, saatuani ohjeet mennä röntgenosastolle, että asia olisi hoidettu räntgenosaston henkilökunnan toimesta, mutta mitä vielä.

Ei kun takaisin infoon jonottamaan vuoroa selvittääkseni minne pitää mennä. Sain ohjeet käytävää tuonne, sitten ulkokautta kahvilaan ja sitten sieltä 0-kerrokseen. Siitä selvisimme hienosti, mutta sitten menikin sormi suuhun. Iso odotusaula ja ilmoittautumisautomaatti, jossa oli neljä tai viisi eri valintaa, joista en ymmärtänyt tuon taivaallista. Onneksi hämmennykseni huomannut ystävällinen naishenkilö tarjosi apuaan ja ”veikkasi” puolestani oikean jonon. Taas odotettiin. Vuoroni tultua minulle kerrottiin, että väärä paikka. Seuraavalle käytävälle.

Sinne siis. Jonotusnumerot, kaksi asiakasta odotusaulassa. Kaksi virkailijaa, joista toinen touhusi omiaan ja toinen hoiteli maksuasiaa (monenlaista lippua ja lappua) asiakkaan kanssa ja katosi sitten välillä jonnekin. Aikanaan pääsin kertomaan taas kerran asiani ja sain kehotuksen istua odottamaan.
Jonkin ajan kuluttua pääsin viimein paketin purkuun ja sieltä minut ohjattiin heti viereiseen huoneeseen lääkärin juttusille. Mutta kun ei vielä ollut niitä röntgenkuvia.

Takaisin röntgenosastolle. Nyt jäin röntgenhuoneen ovenpieleen norkoilemaan ja onneksi pian tuli sama hoitaja, jonka kanssa olin asioinut aiemmin. Hän nappasi minut sisään seuraavaksi ja kuvat oli pian otettu.

Takaisin ulkokautta kahvilan läpi jne. lääkärin vastaanotolle pääsyä odottamaan. Aikanaan tuli vuoroni. Tohtori vilkaisi röntgenkuvaaa, totesi ”Ei ole parantunut. Kaksi viikkoa.” No, käsi taas pakettiin ja uudet ajat kahden viikon päähän. Kyllä harmitti!

Palatessa pyörähdimme katsomassa miltä Alvor näyttää. Rannan tuntumassa oli suuret asuntoautoalueet. (Ensi talvea ajatellen olemme eritytisen kiinnostuneita niistä.)

Vesi alimmillaan. Yläveden aikaan kulkusilta on lähes vaaterissa.

Seuraavana aamuna Kari alkoi säätää fokan rullalaitetta. Kaikki tuntui menevän hyvin ja purje oli jo takasisin paikallaan, mutta se ei rullaantunut kunnolla sisään. Ei kun purje alas ja rullalaitteen osia taas irti. Ja niinhän siinä sitten kävi, että yksi osa mennä molskahti mereen.

Päätimme ajella Vilamouran marinaan vantintekijän putiikkiin kysymään uutta osaa. Valitettavasti hänellä ei ollut sellaista varastossa, mutta hän lupasi tilata meille sellaisen ja tuoda veneelle. Edelleenkin erinomaista palvelua!

Otimme reissun turistimatkana ja löydettyämme parkkipaikan hotellialueelta läksimme tutustumaan paikkoihin. Olimme marinassa yhden yönseudun vuonna 2005 ja paikka vastasi täysin muistikuvaani. Laiturissa oli rivissä valtavan suuria moottoriveneitä. Pienempiä purje- ja moottoriveneitä olivat laiturit melkein täynnään. Vierasveneitä emme kovinkaan montaa havainneet.

Satama-allasta reunustaa rivi ravintoloita, kahviloita ja monenlaisia putiikkeja. Taaempana joka puolella valtavia hotelleja. Koko Vilamoura (Quarteira) on kauniisti rakennettu, paljon vihreätä, kaikki paikat huoliteltuja ja siistejä. Halusimme ostaa ruokakaupasta vähän välipalaa, mutta sitä saimme etsiskellä hyvän aikaa. Löytyi viimein.

Bengalin luola

Paluumatkalla poikkesimme kurkistamassa Bengalin luolat-nimistä nähtävyyttä. Paikalla on taas hienoja hiekkarantoja ja komeita kallioita. Yhdestä kallionkolosta voi ajaa sisälle luolaan, jonka katossa on reikä ja perukassa hiekkaranta.

Kari on käynyt useamman kerran Carvoeiron kylässä pyörälenkillä ja nyt pistäydyimme siellä autolla. Mukavan näköinen kylä ja taas kerran hiekkarantaa kalliojyrkänteen juuressa.

Olimme jo sen verran toipuneet flunssistamme, että päätimme käydä lauantai-illan kunniaksi ulkona syömässä. Meille oli suositeltu Rochan turistialueen O Barão-ravintolaa ja erityisesti sen maksapihvejä. Hyvin ne Karille maistuivatkin, minä nautin taas vaihteeksi ribsejä.

Barãossa oli jo sinne mennessämme (kello 18.30) asiakkaita monessa pöydässä ja lisää tuli koko ateriointimme ajan. Hassua, sillä turistipääkadun varrella ravintoloissa ei yleensä ole vielä tuohon aikaan ole käytännöllisesti katsoen ristin sielua. Ilmeisesti maine hyvästä ruoasta ja edullisista hinnoista on levinnyt. Hauska yksityiskohta ravintolan ulkopuolella on suomenkielinen ruokalista. Google kääntäjä on kyllä pannut parastaan! Kaunis ajatus kuitenkin

Lauantain kunniaksi katsoimme taas urheilua (hiihtoa ja jääkiekkoa). Mikelle laitoimme huolestuneen viesti pappakuomutyön etenemisestä. Mennellä viikolla ei ketään käynyt vaikka Mike niin lupasi.

Sunnuntaipäivänä päätimme käydä kävelyllä Ferragudon kylässä, joka on aivan marinaa vastapäätä joen toisella puolella. Lähestyessämme kylää autoja oli joka puolella, sekä liikkeellä että erittäin luovasti pysäköityina minä kummallisimpiin ja ahtaimpiiin paikkoihin ja kansaa vaelsi jalan kylään päin.

Ferragudon kirppiskamaa

Siellä oli valtava katukirpputori! Tavaraa oli joka lähtöön: työkaluja, ruuveja yms, sähkölaitteita ja – johtoja, kameroita, astioita, kirjoja, CD- ja LP-levyjä, vaatteita, leluja, koreja, huonekaluja, ”taidetta”, koriste-esineitä ja mitä ikinä ihmisten nurkista löytyykään. Ostimme seitsemällä eurolla morttelin Essiin. Varastossamme pitäisi olla jossain sellainen, mutta en onnistunut löytämään sitä viime syksynä.

Silvesin linna

Hurautimme vielä majakan kautta Silvesiin, jossa on vanha maurilaislinna 1000-luvulta. Se on oikein vaikuttavan näköinen ulkopuolelta ja miksei sisältäkin. Sisäpuolella pääsee kiertämään koko muurin sen harjan vieressä. Ympäristöön on komeat näköalat. Sisäpihalla on meneillään kaivauksia entisten asumusten jäännöksiin. Linna on saanut EU-rahaa kaivauksiin lähes miljoona euroa.

Silvesin kylä on samanlainen soma vanhojen talojen reunustamien katujen sokkelo kuin monet muttkin vanhat kylät näillä main.

Maanantaina aamupäivällä ei Mikeltä tullut minkäänlaista vastausta viestiimme, joten ajoimme hänen liikkeeseen. Aloimme olla tosiaankin huolissamme ja harmissamme. Mutta ONNEKSI Mike ja Louis olivat pihamaalla pappakuomun kaariemme kimpussa ja lupasivat tulla iltapäivällä sovittamaan niitä. Ja tulivatkin. Kaaret sopivat hyvin ja näppärästi he virittelivät moninaisine työkaluineen ohuesta muovista malliksi jo pappakuomun katto-osan. Jatkoa pitäisi seuraaman myöhemmin viikolla.

Jotain hyötyä Facebookista: Karavaanarit-ryhmästä bongasin tiedon kaasupullojen täyttöasemasta Albufeiran lähellä. Ja toden totta: Boliqiuemessa on GLP-asema, jossa mies täyttää kaasupulloja aivan bensamittarin näköisestä laitteesta. Asiakkaat jonottavat kaasupulloineen, mies etsii sopivan liittimen, suhauttaa pullon täyteen ja rahastaa. Näppärää ja nopeata! - Ja meille kun eräässä Portimãon kaasuliikkeessä kerrottiin, että Portugalissa on laitonta täyttää sellaisia pulloja kuin meidän.

Albufeiran marinassa

Kaasun saatuamme pyörähdimme Albufeirassa. Joimme kahvit marinan rannan kuppilassa ja paistattelimme päivää. Marina on pienempi kuin Vilamouran, mutta sitäkin reunustavat lukuisat kahvilat ja ravintolat - monet olivat tosin vielä suljettuja. Samoin vain muutama kahvila oli auki sismpänä olevassa pitkässä liikerakennuksessa, jonka kaupat olivat kiinni. Lukuisia liikehuoneistoja näytti myös olevan aivan tyhjillään.

Hotelleja – osa todella värikkäitä – on marinan ympäristössä. Itse kaupunkiin on jonkinmoinen matka. Olisimme kernaasti käyneet siellä vähän kavelemässä, mutta parkkipaikan löytyminen oli mahdoton tehtävä. Vanhojen talojen välissä mutkittelevat (usein yksisuuntaiset) kadut ovat niin kapeita, ettei siellä ole mitään mahdollisuutta pysäköidä. Tosi kivan näköistä kuitenkin.

Galé

Paluumatkalla poikkesimme Galén hiekkarannalla syömässä eväätmme. Ranta oli komea kalloineen ja hiekkarantoineen. Mainingit löivät hienosti kohisten rantaan ja surffarit harjoittelivat meressä.

Eväshetki

Illalla kävimme laiturilla katselemassa veneiden pappakuomuja ja pohdiskelimme uuden kuomumme ikkuna-asetteluja.

Pappakuomum "luonos"

Seuraavana aamuna jatkoimme mietintää ja hyvä niin, sillä Louis ja naispuolinen kollegansa tupsahtivat veneelle aamupäivällä. Näppärästi he tekivät kaarien päälle pappakuomun ja sitten meidän pitikin päättää ikkunoiden ja vetoketjujen paikat. Homma sujui parissa tunnissa. Jännä vain, ettei meille ilmoitettu etukäteen heidän tulostaan. Mitäs jos emme olisikaan olleet paikalla?

Nyt odotamme jännityksellä, miten asia etenee.

Torsstaina oli taas autoajelupäivä. Tällä kertaa suuntasimme länteen päin. Ensin ajoimme Sagresiin. Rannalla jyrkänteen reunojen parkkipaikoilla upeiden näköajojen äärellä oli paljon asuntoautoja pysäköityinä siitä huolimatta, että asiasta oli selvät kieltomerkit. Myöhemmin jututtamamme suomalainen asuntoautopariskunta vahvisti uskomme: Kieltomerkit tarkoittivat leiriytymistä, ei pysäköintiä. Ero on hienon hieno: kun et levitä markiisia tai laittele tuoleja auton ulkopuolelle, olet pysäköinyt, et leiriytynyt. Ja tokihan pysäköidyssä autossa saa nukkuakin. Kuulemma joissakin paikoissa poliisit hätistelevät välillä asuntoautoilijat pois tällaisilta paikoilta, mutta pian parkkis on taas asuntoautojen valtaama.

Sagresin kirkon kappelista

Kävimme Sagresin ja Capo de São Vicentin linnoituksissa, molemmat 1400 – 1500 luvuilta. Näihinkin, kuten muihinkin tämän tyyppisiin nähtävyyksiin Portugalissa, pääsymaksu oli varsin kohtuullinen, Karilta 1,5 € ja minulta 3 €. Molemmat linnoitukset ovat varsin hyvin säilyneet ja niistä on (taas kerran) hienot näkymät merelle ja ympäröivään maastoon.

São Vicentin majakan pihalta

Paluumatkalla lounastimme Baleiiran sataman kuppilassa. Yövyimme vuonna 2005 Baleiiran ankkuripaikalla yhden yön matkalla kohti Gibraltaria. Emme käyneet maissa eikä meillä ole paikasta muuta muistikuvaa kuin että swell keikutti venettä aika tavalla. Swelliä oli nytkin. Ankkurissa ei ollut yhtään purjevenettä, poijussa yksi.

Autoajelut täällä päin ovat melko hitaita, koska emme käytä (maksullisia) moottoriteitä. Liikenneympyröitä on tuhka tiheään, usein jopa alle kilometrin välein. Navigaattoria pitää katsoa ja kuunnella koko ajan ja lisäksi seurata kylttejä tarkasti. Välillä navigaattori ohjaa ajamaan ympyrästä ulos väärästä liittymästä (sanoo esim. kolmas vaikka pitäisi olla toinen). Kartanlukija (minä) pidän kädessäni koholla Karin kännykkää (käytämme sen navigaattoria) ja joudun olemaan melkein yhtä tarkkana kuin kuljettajakin.

Pisin matka, jonka olemme saaneet ajaa suoraan ilman navigaattorin ohjeistusta, on kymmenen kilometriä. Nopeus on useimmiten noin 50 – 60 kilometriä tunnissa. Harvoin tarvitsee (pystyy) kovempaa ajamaan. Tiet ovat enimmäkseen oiken hyväkuntoisia. Lähes koko ajan teiden varressa on asutusta.

Monet kylät ovat mäen rintessä tai laakson notkelmassa. Kadut ovat hyvin kapeita ja mutkaisia, sillä talot kylien keskustassa on rakennettu paljon ennen autojen aikaa. Monet kadut ovat yksisuuntaisia tai umpikujia, joten kylään ”eksyttyään” saa ajaa monta mutkaa päästäkseen sieltä ulos.

Siellä täällä on appelsiinikauppiaiden kojuja tai myyntipöytiä. Appelsiinipussi (ehkä noin pari kiloa) maksaa yleensä kaksi euroa, viidellä eurolla saa kolme kiloa.

Hevosia olemme nähneet siellä täällä tien poskessa laiduntamassa. Sagresin niemen suurilla kuivilla tasaisilla ”nummilla” näkyi muutama aivan valtavan suuri lammaslauma. Lehmiä olemme nähneet vain yhden ainoan kerran. Mahtavatkohan kaikki maitotuotteet tulla tänne Azoreilta? En ole vileä muistanut tutkia asiaa ruokakaupassa.

Haikaranpesiä näkyy melkein jokaisen korkean savupiipun päällä (ja niitä riittää), lyhtypylväissä ja vaikka sun missä. Luulisi täällä Portugalissa olevan paljon lapsia ; )

Mantelipuu kukkii

Kahden viikon kuluttua olemme jo Suomessa! Toivottavasti saamme nauttia täällä loppuajan yhtä mukavista säistä kuin viime aikoina eli auringosta ja päivisin yli 20 asteen lämpötiloista.