 |
| Tobago Cays Salinen kirkon takaa nähtynä |
Jouduimme hankkimaan uuden Digicellin SIMmin, viime talvena
hankkimamme oli kadonnut jonnekin. Emme osanneet lainkaan arvioida datan
tarvettamme ja kysyimme neuvoa myyjältä. Pidämme SIMmiä minun kännykkäni
toisessa korttipaikassa ja jaan siitä mobiilidatan Karille käyttöön tablettiin
tai kännykkään. Meille sanottiin, että 3 gigaa dataa kuukaudessa ei ehkä
riittäisi. Seuraava vaihtoehto oli 10 gigaa ja ostimme sitten sen. (SIM + data
+ ulkomaan puheluita = noin 60 €). Dataa tuli hankittua ihan liikaa. Vaikka
luemme nettiuutisia ihan huoletta, ei sitä näytä kovinkaan paljon kuluvan
kerralla.
Harmillista oli taas, että kesti monta päivää ennen kuin
sain yhteyden toimimaan siirryttyämme Bequialta Mayreaulle! Etsin operaattoria
kerran toisensa jälkeen ja käynnistelin puhelinta uudelleen. Sitten yhtenä kauniina
hetkenä kaikki oli ok, kunnes taas Saline Bayssa data ei liikkunut
vuorokauteen. Sen jälkeen yhteys on kyllä onneksi toiminut.
Teimme Bequialla useana päivänä ruokaostoksia. ”Paikallisten
ruokakaupassa” hinnat olivat maltillisempia, mutta valikoima melko niukkaa. Enemmän
veneilijöille suunnatussa Doriksen kaupassa hinnat taas hipovat pilviä. Emme
ostaneet mitään kovin kummallista ja saimme kulumaan 345 EC $! Huh!
 |
| Vihanneskauppa |
Vihannekset ostimme pääkadun varrelta luomukauppiaalta. Tosi
ystävällinen nuorehko mies, joka maistatti hedelmiä ja antoi ohjeita meille
outojen vihannesten valmistuksesta. Joka kerta maksettuamme ostokset ja lähtöä
tehdessämme hän antoi mukaan vielä jotain kaupanpäällisiksi. Ensimmäisellä
kerralla pari sitruunaa ja useita passionhedelmiä, seuraavalla kolme karambolaa,
kaksi sitruunaa ja yhden tuntemattoman hedelmän ja viimeksi, kuultuaan että
olemme pois lähdössä, tertun omalla pihalla kasvattamiaan vielä vihreitä
pikkubanaaneja. Hinnatkin tällä kauppiaalla ovat todella edulliset.
Ajaessamme rantaan blogia
lähettämään perämoottori alkoi yks’kaks kiukutella. Karin kääntäessä
kaasukahvaa ääni koveni mutta vauhti ei lisääntynyt. Pakki toimi kyllä ihan
hyvin. Pienellä kaasulla pääsimme sentään etenemään. Kipitimme kiireesti
venetarvikeliikkeeseen kysymään neuvoa. Meidät opastettiin lahdelle ”Kerryn”
pakeille, joka kuulemma tietää kaiken perämoottoreista.
Tämä Kerry oli rakentamassa kelluvaa ravintolaa, joka olisi
tarkoitus avata muutaman viikon päästä. Selitimme asiamme ja hän tiesi heti
mistä on kysymys: potkuri oli tiensä päässä. Hän lupasi hankkia uuden ja me
tietysti huolestuimme: kauanko kestäisi? ”Kymmenen minuuttia”. Hän läksi
veneellään jonnekin ja palasi alle kymmenessä minuutissa. Uusi potkuri oli
paikallaan tuota pikaa ja kaikkineen meillä kesti tässä korjausoperaatiossa
alle puoli tuntia.
Blogin lähetys sai minut ähisemään kiukusta. Edellisiltana
sen viimeisteltyäni alkoi läppäristä virta olla vähissä. Kari luki tekstin ja
kone alkoi herjata virran loppumisesta. Kiireesti tallensimme (tai ilmeisestikään
ei!) tekstin ja sammutimme koneen. Kun sitten kuppilassa aloin etsiä
tuotostani, viimeistä tekstiä ei ollut missään! Edes hakusanoilla etsien ei
kyseistä tekstiä löytynyt.
Aikani huokailtuani ja välillä jo
luovuttaneenakin aloin tutkia asiaa vielä kerran. Onneksi kone kaikessa
viisaudessaan oli tallentanut tiedoston varmuuskopion ja löysin sen vahingossa!
Naapuripoijuumme oli tullut iso
katamaraani, josta kuului suomenkielistä puhetta! Pitihän meidän tietenkin
sitten käydä juttelemassa heidän kanssaan. Kyseessä oli kymmenen hengen seurue,
joka vuokraa vuosittain katin ja seilaa täällä Karibialla. Seuraavaksi heillä
oli suunnitelmissa suunnata Mustiquelle, jossa on keskiviikkoisin blues-jamit.
Olimme itsekin ajatelleet käydä Mustiquella, joka on rikkaiden ja kuuluisien
suosima (mm. Bill Gates, Mick Jagger, David Bowie, Elisabet II)
yksityisomistuksessa oleva saari. Kuultuamme käyntihinnan muutimme mieltämme:
300 US $ kolmelta vuorokaudelta!
Canouan-saari oli seuraava
suunniteltu pysähdyspaikkamme, mutta se ei kuulemma ole nyt turvallinen paikka.
Paikalliset huumehörhöt tunkeutuvat veneisiin ihan päiväsaikaankin!
Suuntasimme siis Mayreau-saaren
Salt Whistle Bay:hin. Hieno purjehdus: 25 mailia 6,4 solmun keskinopeudella!
 |
| Salt Whistle Bay |
Salt Whistle Bay on pieni lahti,
jonka erottaa Atlantista vain kapoinen hiekkakannas, jossa kasvaa joitakin
palmuja. Viime kerralla, 12 vuotta sitten, siellä ei ollut juuri muuta kuin
metsikön suojassa kauniisti piilotteleva hotelli-ravintolakombinaatti. Nyt
aiemmin luonnontilassa ollut lounaisranta oli raivattu ja sinne oli rakennettu
useita vaatimattomia kuppiloita ja ”rättikauppiaitakin” oli rannan tuntumassa.
Illalla värivalot loistivat ja musiikki raikui – edellisen kerran luonnonrauhasta
ei ollut tietoakaan!
 |
| Uutta liiketoimintaa Salt Whistle Bay.ssa |
Jo kaukaa tuli vastaamme tuttuun
tapaan ”dingipoika” tarjoten poijua. Päätimme kuitenkin ankkuroitua, sillä
lahdella näytti vielä olevan jonkin verran tilaa. Saimmekin ankkurin heti
pitämään, mutta swell keikutti Neetiä melkoisesti.
Kun lähempää rantaa yksi
purjevene lähti pois, päätimme siirtyä ankkuriin sen paikalle toivon mukaan
vähän tasaisempiin olosuhteisiin. Valitettavasti emme saaneet ankkuria pitämään
siinä sen enempää kuin toisella ja kolmannella yritykselläkään toisessa kohden
rannempana. Jouduimme siis palaamaan alkuperäiseen paikkaamme keikutukseen!
Seuraavaksi yöksi siirryimme
poijuun rannan tuntumaan (60 € + dingipojan kiinnitysapu 20 €). Keikutus oli
vähäisempää, mutta toisaalta poijuköydet nykivät ikävästi eivätkä
nukkumaolosuhteet olleet sen paremmat.
 |
| Lapsilla on hauskaa |
Viereemme ankkuroitui suuri
kanadalaiskatamaraani, jossa oli kaksi pikkutyttöä – ehkä noin 5- ja
7-vuotiaat. Katselimme ihmeissämme (ja vähän huolissammekin) heidän
juoksenteluaan ja keikkumistaan kannella ja kiipeilyä jopa puomin päällä.
Ketteriä likkoja!
Takanamme oli ankkurissa
paikallinen, aikaa sitten parhaat päivänsä nähnyt ruostejuovainen teräsketsi.
Siinä näytti asustelevan perhe/seurue, jossa oli noin 12-vuotias poika, kaksi
naista ja kaksi sylivauvaa sekä mies. Tämä mies näytti välillä olevan melko
tavalla muissa maailmoissa keikkuessaan ja lauleskellessaan veneen kannella.
Koirakin aluksessa oli. Se oleskeli enimmäkseen keulaan aurinkosuojaksi
asetetun kangasriekaleen alla välillä vinkuen surkeasti. Kertaakaan emme
nähneet sitä vietävän maihin tarpeilleen tai lenkille.
Kävimme pariin otteeseen rannalla
kävelemässä. Ensimmäisellä kerralla hiekkarannalle rantautuessamme maininki
heitti dingiä juuri kun olin astunut veteen. Pulahdushan siitä tuli! Mekko
märkänä tallustelin sitten pitkin rantaa.
 |
| Salt Whistle Bay, se "alkuperäinen" ravintola |
Toisella kerralla löysimme
vähemmän kuoppaisen rantautumispaikan ja pääsimme molemmat kuivina rantaan.
Ihaillessamme kannaksen Atlantin puolelta tulevia aaltoja taivas musteni ja
siirryimme sateensuojaan nauttimaan oluet. Sen alkuperäisen ravintolan kivistä
rakennetut ruokailuryhmät palmunlehväkattoineen ovat todella viehättävät!
Edellisellä kerralla kannaksen
Atlantin puolella oli paljon leijalautailijoita, nyt vain muutama Taitavasti he
kiitivät pitkiin meren pintaa ja henkeäsalpaavia hyppyjänsä tekivät
Seuraava ankkuripaikkamme oli 1,7
mailin päässä oleva Saline Bay. Täälläkin olimme olleet edellisellä reissulla
ja mikään ei näyttänyt muuttuneen. Poijussa oli muutama vene, samoin
ankkurissa. Löysimme hyvin paikan ja ankkuri piti heti.
 |
| Saline Bayn laituri silloin, kun saimme vielä sitä käyttää |
Iltapäivällä ajoimme rantaan.
Edellisellä kerralla emme saaneet kiinnittyä dingiystävällisempään laituriin
emmekä edes vetää kumppariamme sen viereen hiekkarannalle vaan jouduimme
menemään kauemmaksi. Valkopukuiset herrat hätistelivät meidät pois. Nyt
pääsimme tähän parempaan laituriin ja aidatun alueen portista ulos. Alueen
rakennukset olivat kaikki aivan tyhjän näköisiä.
 |
| Ravintola Saline Bayssa |
 |
| Saline Bayn kirkko |
Mäen päällä on kirkko, jonka
takapihalta on huikeat näkymät Tobag Caysille. Istahdimme hetken hengähtämässä
kirkon penkillä ja läksimme sitten takaisin mäkeä alas rantaa kohti.
 |
| Näköala Denniksen näköalatornista Saline Bayn ankkuripaikalle. |
Pysähdyimme Dennis’s
Hideway-ravintolaan juomaan oluet. Dennis oli kovasti juttutuulella ja kertoili
elämästään charterkipparina. Kuultuaan, että olemme Suomesta hän kertoi
innostuneena tunteneensa joskus jonkun tanskalaisen (ehkä Tanska ja Suomi ovat
täkäläisille melkein sama asia, kaukana pohjoisessa kuitenkin…). Ravintolassa
oli valkoisin pöytäliinoin katetut pöydät, uima-allas ja hieno puusta
rakennettu korkea näköalatorni. Kyllä sieltä kelpasi katsella maisemaa alas
kylälle ja ankkuripaikalle.
Teimme paluumatkalla muutaman
”kannatusostoksen” pikku supermarketista. Pankkikorttikin jopa kelpasi
maksuvälineeksi, vaikka täälläkin maksuun lisättiin 5 % pankkikorttimaksulisä
(se on näköjään aika yleistä).
Seuraavana aamuna huomasimme,
että saaren suojiin oli ankkuroitunut suuri risteilylaiva. Sieltä alkoi ajaa
edes takaisin yhteysaluksia ja valkopukuiset henkilöt kantoivat tavaraa
kuormakaupalla rannalle. Nyt reissuveneilijät eivät enää saaneetkaan käyttää
sitä ”parempaa” laituria eivätkä myöskään rantautua dingeillä hiekkarantaan,
vaan heidät ohjattiin loitommaksi. Yksi kumivene partioi rannalla ja hätisteli
dingit pois.
 |
| Turistihuvit Saline Bayssa. Edellisenä päivänä ranta oli rypötyhjä. |
Rantatuoleja leviteltiin
hiekkarannalle ja lounasaikaan laivavieraskuorma toisensa jälkeen kuskattiin
laiturille. Myöhemmin iltapäivällä moottoriveneet hinasivat kelluntaliiveihin
ja kypäriin varustettuja ihmisiä keltaisissa ”kelkoissa”. Vauhti oli välillä
melkoinen. Rannasta lähtiessä rantamainingissa ja toisaalta kauempana isommassa
aallokossa jokunen kelkka näytti kaatuvankin.
Päivä kului mukavasti päivää
paistatellen ja rannan elämää seuraillen. Emme viitsineet lähteä laisinkaan
maissa käymään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti