 |
| Elämä on ihanaa! |
Ensimmäisenä tiedoksi muutoksista reissukartoistamme. ”Timo
Maakrapu” Kaarinasta teki ystävällisesti toivomamme muutokset blogin karttaosioon.
Alussa on reittimme Karibialla. Oikealla olevan linkin ”Sijaintimme kartalla”
takaa Findmespotista näkyvät tuoreimmat sijaintitietomme (jos Spot suvaitsee
toimia). Alempana on reittimme Karibilalle.
Neeti on nyt taas huollettu ja loistokunnossa ja matka
jatkui.
Valmistauduimme moninaisin hankinnoin Neetin kunnostukseen.
Ostimme maalia ja maalaustarvikkeet, potkurin käsittelyainetta sekä
kiillotusaineet ja –rättejä. Minulla oli odotettavissa ompelutöitä sähkön ääreen
päästyämme ja etsimme ompelulankaa siinä onnistumatta. Kerran toisensa jälkeen
sitä ällistyy joidenkin perusasioiden hankintavaikeuksista! Lankaa etsiessämme
kävimme suuressa jo täysin joulukoristellussa (siis marraskuun puolivälissä,
osataan sitä täälläkin!) ostoskeskuksessa, jossa musiikki pauhasi korvia
huumaavan kovaa. Sinne ei viitsinyt jäädä hengailemaan.
Sunnuntaina kuluttelimme aikaa kävelyllä telakka-alueen
takana olevassa kyläpahasessa (kylttien mukaan Gros-Islet Town). Kadut ovat
kapeita, talot matalia ja osa oikein sieviä, osa taas lähes
romahtamispisteessä. Kävelimme kirkon ohi ja oli ihan pakko pysähtyä
kuuntelemaan sitä riemukasta soittoa ja laulua, joka sieltä kaikui. Mainio
meininki – ja taputtaakin siellä sai ”veisuun” päätyttyä.
 |
| Telakan koiria |
Veneen nostoaika oli sovittu maanantaiaamuksi kello
kahdeksaksi. Ihan ajoissa eivät kaverit olleet paikalla, mutta homma sujui
ripeästi kun toimeen tartuttiin. Telakan koirat, tänä vuonna kuusi kappaletta,
makoilivat kaikessa rauhassa laiturilla lukin alla ja edessä eivätkä olleet
moksiskaan touhusta ympärillään. Toki ne nostovaiheessa siirtyivät sivummaksi
tarkkailemaan tilannetta.
Jo puoli yhdeltätoista Neeti oli pohja painepesurilla
pestynä pukeilla. Onneksemme paikka oli aivan sama kuin viime talvenakin, aivan
WC- ja suihkuparakin vieressä. Iloksemme huomasimme vielä, että telakalla oli
toimiva WiFi!
 |
| Vähän jarrua pohjassa |
Ennen painepesuripesua Neetin pohja oli toisin paikoin aivan
karmeassa kunnossa. Uuteen peräsimeen ei Le Marinissa ollut saatavissa samaa
maalia millä muu pohja oli maalattu (Jotun Megayacht), vaan jouduimme ostamaan
muuta maalia. Peräsimen maalauksen jälkeen maalia jäi yli ja Kari veteli
loppuja paikkamaaliksi Neetin peräosaan ja köliin. Näihin paikkoihin oli tarttunut melkoinen
kasvusto, Megayacht-alueet olivat aivan puhtaat!
Kari kävi jossain vaiheessa snorklaten putsaamassa potkuria,
mutta melkoisessa kunnossa sekin oli. Ei ollut kumma, ettei Neeti liikkunut
kovinkaan liukkaasti varsinkaan koneella ajettaessa.
Kyselimme kylkien kiillottajaa ja saimme tarjouksen: 550
dollaria (US). No huh. Kari alkoi tingata ja kertoi, että viime talvena saimme
kiillotuksen 200 dollarilla. Tinkaaminen kannatti, hinnaksi sovittiin lopulta
250 dollaria ja siihen sisältyi tällä kertaa myös sitlooran kiillotus.
Sama kaveri kuin viime vuonnakin hoiti homman nopeasti ja
taitavasti. Tarjoutui vielä lisäksi hiomaan hiekkapaperilla pohjasta
ylimääräiset rosot pois. Siitä hommasta maksoimme kyllä liikaa, 100 dollaria.
Neeti oli ”syönyt” jossain vaiheessa biminin ompelusta
jääneet kankaat. Olimme etsineet niitä tuloksetta moneen kertaan ja päätyneet
viimein siihen lopputulokseen, ettei niitä ehkä sittenkään ollut otettu mukaan.
Sattumalta ne löytyivätkin: ne lymyilivät salongin sohvan alla
kuumavesivaraajan takana. Sohvan aluskin oli katsottu jo moneen kertaan, muttei
tarpeeksi takaa…
Siispä ompelin biminiimme ”laajennusosat” eli noin 25 cm
leveät räystäät, jotta pahimmat vesiroiskeet pysyisivät vähän ulompana.
Ompelukone toimi melko kiltisti ja biminimme toimii nyt entistä paremmin.
Tiistaina illan hämärtyessä meillä oli kaikki työt jo
tehtynä: Kyljet oli kiillotettu, Kari oli saanut pohjan maalatuksi ja potkurin
käsitellyksi ja minä olin saanut ompelutyöni melkein valmiiksi. Ja mikä
parasta: olimme saaneet vihdoin viimein viiden kilon kaasupullomme täytetyiksi!
Edellisen kerran täyttö onnistui Kanarialla. Olemme joutuneet käyttämään pieniä
Camping-kaasupulloja, joita on saatavissa joka paikassa.
Illalla kävimme ulkona syömässä, ”jo” toista kertaa
Kariballe saapumisen jälkeen. Thai-ruoka oli Karilla oikein ja minulla ”ihan”
hyvää. Oli mukava fiilistellä ravintolan yläkerrassa ja seurailla sataman (joskin
melko hiljaista) elämää.
Säiden suhteen meillä oli onnea, sillä telakka-aikanamme
vettä satoi vain yöllä.
Keskiviikkoaamuna teimme vielä viimeiset viimeistelytyöt ja
kävimme maksamassa laskun: 1733 EC eli 580 €. Ei paha. Kahdelta olimme jo
vedessä ja ajoimme ankkuriin samaan paikkaan josta olimme lähteneetkin. Olimme
todella tyytyväisiä, kaikki oli sujunut mainiosti ilman mitään ikäviä yllätyksiä.
Neetin perä on uinut melko syvässä ja niinpä seuraavana
aamuna olikin ohjelmassa tavaroiden järjestelyä uusiin paikkoihin. (Mitähän
tässä jonain päivänä vielä etsitään kissain ja koirain kanssa?)
Pelastuslautta pakattiin sille Cascaisissa tekemääni suojapussiin
ja nostettiin perähytistä kannelle. Karin painavia työkoneita ja
”roinalaatikoita” siirrettiin keulaboksiin ja tyhjät (4 x 20 l.)
polttoainekanisterit keulaboksista perähyttiin.
Täällä ei tarvitse katsella reality-tv-purjehdusohjelmia.
Saamme nähdä monenlaista ihan livenä. Muutama 470-purjehtija harjoitteli
ankkurointialueella. Yksi heistä ei tainnut olla vielä kovin kokenut, sillä hän
keikahti kerran toisensa jälkeen puuskaisessa tuulessa nurin. Hänen saatuaan
paatin pystyyn se kaatui tuota pikaa uudelleen. Kaiken lisäksi köli ei pysynyt
kunnolla paikallaan, vaan hän joutui taiteilemaan sen kanssa. Viimein joku tuli
kumiveneellä auttamaan hänet pystyyn ja lähti tiehensä jättäen kaverin taas
yrittämään. Aikansa hän jaksoi, mutta luovutti sitten, kiipesi ylösalaisin
olevan jollansa päälle seisomaan ja kutsui kumiveneen hinaamaan hänet pois.
Saattoi purjehtija-poloinen olla uuvuksissa harjoituksensa jälkeen!
Ajankuluksemme olemme viime aikoina hyödyntäneet myös
Helsingin kirjastolaitoksen e-kirjatarjontaa. Harmillista kyllä voin lainassa
voi olla vain viisi kirjaa kerralla. Laina-aika on kaksi viikkoa enkä ole vielä
keksinyt, pystyisikö niitä ”palauttamaan” ennen aikojaan. Karilla ei
valitettavasti ole voimassa olevaa kirjastokorttia, joten joudumme tyytymään
minun lainoihini. Ensi kesän tehtävälistalla on kirjastokortin päivitys
Karillekin.
Perjantaina kävimme ostamassa hevoskuorman ruokaa. Tällä kertaa Kari ei saanut estettyä kassalla
olevaa pakkaushenkilöä sekaantumasta ostosten pakkaukseen. Kun Kari lappoi
pakasteita kassiin, tämä naishenkilö onki ne sieltä ja pakkasi muovipusseihin. Sitten
vasta ne saatiin kassiin…
 |
| Purjealuksia Rodney Bayssa |
Palattuamme veneelle aloimme valmistella Neetiä lähtökuntoon
ja laitoimme kaikki ”satama-asennossa” olleet tavarat ”purjehdusasentoon. Iltapäivällä tarkastimme vielä netistä
säätiedot. Niissä ei ollut mitään erityistä, joten kävimme hoitamassa
uloskirjautumisen. Tällä kertaa ei tarvinnut täytellä käsin mitään lappuja,
vaan Kari sai printatun paperin allekirjoitettavakseen, kävimme leimauttamassa
passimme ja se oli siinä.
 |
| Ja se pakollinen auringonlasku... miten näitä upeita näkyjä riittääkin! |
Lauantaiaamuna kello seitsemän nostimme ankkurin
tihkusateessa. Siihen sade onneksi loppuikin. Kari viritteli vieheen
kalastamaan. Tuuli oli heikkoa, mutta nostimme kuitenkin purjeet ajettuamme
koneella puolisen tuntia. (Neeti kulkee nyt liukkaasti!) Juuri kun genoa oli
nykäisty auki, kela pärähti ja kala oli kiinni! Melkoinen vonkale se olikin,
105 cm pitkä ja painoa 8,9 kiloa. Emme ihan päässeet selville sen lajista,
vaikka kuinka tavasimme kalakirjoja. Jonkin sortin tonnikalaksi sitä arvelemme.
Kari otti siitä parhaat selkäfileet ja loput palautettiin
Karibian merelle. Kalaa riitti jaettavaksi venepojillekin!
Jouduimme moottoroimaan koko 17,6 mailin matkan Pitonien
juurelle Soufrieren kylän edustalle. Satamaoppaamme ohjeisti, että tulee
käyttää vain SMMA:n (luonnonsuojelualuetta hallinnoiva järjestö) henkilökuntaa,
jotka liikkuvat järjestön vaatteissa ja aluksilla. No meitähän tuli jo kaukaa vastaan
kaveri, joka ei täyttänyt näitä vaatimuksia. Emme siis huolineet hänen
poijutarjoustaan vaan sanoimme ottavamme yhteyttä SMMA:han.
 |
| Pitonit |
Huhuilin aikani VHF:ään ja viimein sieltä vastattiin ja
luvattiin lähettää vene paikalle. Tulihan se ja neuvoi poijun – eikä auttanut
meitä kiinnittymään siihen vaan sen homman hoiti se aiemmin torjumamme nuori
mies, joka oli pörrännyt ympärillämme koko ajan. Hänen apunsa – keulaköysi
poijuun – maksoi 25 EC. Itse poijusta käytiin keräämässä maksu (20 €) myöhään
iltapäivällä.
Poijut näyttivät melko uusilta ja myös melko näppäriltä.
Päältä läksi kaksi köyttä, joiden päissä oli lenkit oman kiinnitysköyden
kiinnittämistä varten. Laitoimme molemmat keulaköytemme samaan lenkkiin ja
olimme tyytyväisiä – kunnes aamulla koitti lähdön hetki. Yö oli ollut tyyni ja
Neeti oli pyörinyt ympäri ties miten monta kertaa. Kiinnitysköytemme olivat
hirttäytyneet toisiinsa ja poijun köysiin tosi tiukasti. Oli melkoinen urakka
saada se sotku selvitetyksi ja päästä irti.
Tullessamme Soufriereen poijuissa ei ollut muita
reissuveneitä ja meitä arvelutti taas kerran vähäsen. Paikallisessa
purjehduslehdessä kerrottiin viime talvena. että täälläpäin on ilmennyt
varastelua. Ajatus olla ihan ypöyksin sellaisessa paikassa ei tuntunut
houkuttelevalta. Päätimme kuitenkin jäädä ja päivän mittaan paikalle tuli vielä
pari katamaraania.
Yö sujui rauhallisesti, swelliä oli jonkin verran muttei
kuitenkaan sietämättömästi. Virittelin illallla riippumaton sitlooraan
viettääkseni yön siellä, sillä ilta oli kirkas ja kuukin paisteli kauniisti.
Nautin raikkaasta ilmasta ja vilvoittavista tuulenhenkäyksistä ja jossain
vaiheessa nukahdin - herätäkseni kahden
jälkeen vesisateeseen. Ei auttanut muu kuin siirtyä sisälle nukkumaan.
Paikka on komea, vesi kristallinkirkasta ja
snorklailupaikkojakin olisi ollut lähistöllä. Emme kuitenkaan malttaneet jäädä
vaan jatkoimme aamulla matkaa seuraavaan paikkaan.
Ihmettelimme hiukan, kun meitä vähän ennen lähtenyt
katamaraani ajoi kauas ulos rannasta ennen suuntaamistaan etelään päin. Syy
selvisi meille moottoroituamme noin puoli tuntia ja alettuamme yrittää purjehtia: uskomattoman kovia
virtauksia. Autopilotti ei jaksanut ohjata vaan Neeti hortoili sinne sun tänne.
Katsottuamme tarkemmin plotteria näimme siellä asiasta kertovat aaltomerkit. Emme
olleet tulleet kiinnittäneeksi niihin huomiota…
Virtauspaikoista selvittyämme tuulikin virisi ja sitten
mentiinkin kunnon haipakkaa. Tuulta oli 9 – 12 m/s tiukkaa sivu vastaista. St.
Lucian ja ST. Vincentin välisessä salmessa Atlantin aallot näyttivät voimansa
ja virta painoi länttä kohti. Plotterilla Neeti näytti kulkevan aivan
vinottain.
St. Vincentin suojaan päästyämme tuuli loppui ja viimeiset
mailit moottoroimme. Matkaa kertyi 37,8 mailia.
Cumberland Bayta lähestyessämme paikallinen moottorivene ampaisi
meitä vastaan ja tarjosi rantautumisapua. Otimme mielihyvin tarjouksen vastaan.
Rannassa oli jo muutama vene, perä pitkällä köydellä palmuun kiinnitettynä,
keula ankkurissa. Carloksen avustuksella (20 EC) saimme Neetin somasti muiden
veneiden seuraksi.
Paikka näytti aivan yhtä ihanalta kuin viimeksikin. Pieni
lahti, kapea hiekkarantakaistale, muutama rakennus, palmuja. Kaikkea mitä
Karibian idylliltä odottaakin.
Tähän idylliin kuuluvat sitten tietysti myös kaupustelijat.
Tarjolla on korua monenlaista, hedelmiä, vihanneksia, kalaa, taksipalveluita,
retkiä…tällä kertaa emme tarvinneet mitään. Leipää sentään tilasimme aamuksi
iäkkäältä papparaiselta, joka kertoi omistavansa rannalla olevan ravintolan.
Kun yritin sopia aikaa, hän sanoi vain, että tulee heti kun meillä ilmestytään
sitlooraan. (Ja niin hän tulikin).
Kävimme iltahämärissä rannan kuppilassa nauttimassa oluet ja
selasimme internetistä uusimmat uutiset.
Pimeän tultua Coast Guardin vene kierteli hiljaa rannassa ja
tarkasteli taskulampun valossa kaikkia veneitä. Hyvä niin.
Toisaalta teki mieli jäädä Cumbarland Bayhin vielä toiseksi
yöksi. Kuitenkin, koska emme olleet kirjautuneet sisään Vincentille ja olimme
olleet jo kaksi yötä keltaisella lipulla, päätimme aamulla jatkaa matkaa.
Peräköytemme irrotettiin palmusta (20 EC) ja menoksi.
Toisaalta hinta yhden solmun avaamisesta tuntuu aika kovalta, mutta toisaalta
taas… ei täällä leipä helpossa varmasti ole ja tienestimahdollisuudet varsin rajalliset.
Reilun tunnin moottoroinnin jälkeen saimme tuulta purjeisiin
ja sitten taas mentiinkin hyvää vauhtia Vincentin ja Bequian välisessä
salmessa. Koska yö oli ollut melko tyyni, aallokko oli tällä kertaa
maltillisempi. Virta painoi kuitenkin taas länteen päin, joten melko tiukkaa
sivuvastaista taas mentiin.
Matka Cumbarland Baysta Bequialle oli maltilliset 17,4 mailia.
Olimme ajatelleet mennä ankkuriin, mutta muutimme kuitenkin
mielemme kun meitä vastaan tuli Alex, joka tarjosi poijua. (50 EC/vrk) Tuulikin
viuhutteli lahdella melko reippaasti, kuten mielestämme lähes aina täällä. Otimme
poijun kahdeksi yöksi, katsotaan sitten jatkammeko matkaa vai mitä teemme.
 |
| "Turistirysä" liikenteessä |
Veneitä täällä on kohtalaisesti sekä ankkurissa että
poijuissa, mutta tilaa on kuitenkin vielä ihan eri tavalla kuin viimeksi täällä
ollessamme. Pikapuoliin varmaankin alkaa vilkastua, kun ARC-kisaveneet pääsevät
perille ja levittäytyvät pitkin Karibiaa. Nautiskelemme nyt vielä vähän aikaa
hiukan väljemmistä olosuhteista!
Kumivene kannelta veteen (emme hinaa sitä yleensä perässä
vaan nostamme kannelle), lounas, perämoottori paikalleen ja kylille. Ensin
hoitelimme kirjautumisasiat: Tullissa melko helppo lomake, itsejäljentävälle
paperille monessa värissä. 70 EC. Sitten Immigration viereisellä tiskillä,
leimat passiin ja asia selvä.
Bequia kuuluu St.Vincent and Grenadines- nimiseen valtioon,
joka käsittää useita saaria. Kirjauduimme kuukaudeksi ja saattaa hyvinkin olla,
että saamme sen ajan kulumaan risteilemällä sinne sun tänne.
Rodney Bayssa emme onnistuneet kumpikaan saamaan
pankkiautomaatista rahaa, vaikka paikalliset saivatkin. Oli jo vähän tylsä olo
kun paikallinen valuutta alkoi uhkaavasti huveta. Onneksi täällä automaatti oli
suopea ja antoi rahaa.
Huomenissa käymme lataamassa paikallisen Digicellin
puhelinkortin, laitamme tämän blogin
maailmalle ja ehkä käymme hiukan ostoksillakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti