Rodney Bay – Ste. Anne – Pitonit, Soufriere – Cumberland Bay (St. Vincent) – Bequia / 17. – 27.11.2018



Elämä on ihanaa!
Ensimmäisenä tiedoksi muutoksista reissukartoistamme. ”Timo Maakrapu” Kaarinasta teki ystävällisesti toivomamme muutokset blogin karttaosioon. Alussa on reittimme Karibialla. Oikealla olevan linkin ”Sijaintimme kartalla” takaa Findmespotista  näkyvät tuoreimmat sijaintitietomme (jos Spot suvaitsee toimia). Alempana on reittimme Karibilalle.

Neeti on nyt taas huollettu ja loistokunnossa ja matka jatkui.

Valmistauduimme moninaisin hankinnoin Neetin kunnostukseen. Ostimme maalia ja maalaustarvikkeet, potkurin käsittelyainetta sekä kiillotusaineet ja –rättejä. Minulla oli odotettavissa ompelutöitä sähkön ääreen päästyämme ja etsimme ompelulankaa siinä onnistumatta. Kerran toisensa jälkeen sitä ällistyy joidenkin perusasioiden hankintavaikeuksista! Lankaa etsiessämme kävimme suuressa jo täysin joulukoristellussa (siis marraskuun puolivälissä, osataan sitä täälläkin!) ostoskeskuksessa, jossa musiikki pauhasi korvia huumaavan kovaa. Sinne ei viitsinyt jäädä hengailemaan.

Sunnuntaina kuluttelimme aikaa kävelyllä telakka-alueen takana olevassa kyläpahasessa (kylttien mukaan Gros-Islet Town). Kadut ovat kapeita, talot matalia ja osa oikein sieviä, osa taas lähes romahtamispisteessä. Kävelimme kirkon ohi ja oli ihan pakko pysähtyä kuuntelemaan sitä riemukasta soittoa ja laulua, joka sieltä kaikui. Mainio meininki – ja taputtaakin siellä sai ”veisuun” päätyttyä.

Telakan koiria
Veneen nostoaika oli sovittu maanantaiaamuksi kello kahdeksaksi. Ihan ajoissa eivät kaverit olleet paikalla, mutta homma sujui ripeästi kun toimeen tartuttiin. Telakan koirat, tänä vuonna kuusi kappaletta, makoilivat kaikessa rauhassa laiturilla lukin alla ja edessä eivätkä olleet moksiskaan touhusta ympärillään. Toki ne nostovaiheessa siirtyivät sivummaksi tarkkailemaan tilannetta.

Jo puoli yhdeltätoista Neeti oli pohja painepesurilla pestynä pukeilla. Onneksemme paikka oli aivan sama kuin viime talvenakin, aivan WC- ja suihkuparakin vieressä. Iloksemme huomasimme vielä, että telakalla oli toimiva WiFi!

Vähän jarrua pohjassa
Ennen painepesuripesua Neetin pohja oli toisin paikoin aivan karmeassa kunnossa. Uuteen peräsimeen ei Le Marinissa ollut saatavissa samaa maalia millä muu pohja oli maalattu (Jotun Megayacht), vaan jouduimme ostamaan muuta maalia. Peräsimen maalauksen jälkeen maalia jäi yli ja Kari veteli loppuja paikkamaaliksi Neetin peräosaan ja köliin.  Näihin paikkoihin oli tarttunut melkoinen kasvusto, Megayacht-alueet olivat aivan puhtaat!

Kari kävi jossain vaiheessa snorklaten putsaamassa potkuria, mutta melkoisessa kunnossa sekin oli. Ei ollut kumma, ettei Neeti liikkunut kovinkaan liukkaasti varsinkaan koneella ajettaessa.

Kyselimme kylkien kiillottajaa ja saimme tarjouksen: 550 dollaria (US). No huh. Kari alkoi tingata ja kertoi, että viime talvena saimme kiillotuksen 200 dollarilla. Tinkaaminen kannatti, hinnaksi sovittiin lopulta 250 dollaria ja siihen sisältyi tällä kertaa myös sitlooran kiillotus.

Sama kaveri kuin viime vuonnakin hoiti homman nopeasti ja taitavasti. Tarjoutui vielä lisäksi hiomaan hiekkapaperilla pohjasta ylimääräiset rosot pois. Siitä hommasta maksoimme kyllä liikaa, 100 dollaria.

Neeti oli ”syönyt” jossain vaiheessa biminin ompelusta jääneet kankaat. Olimme etsineet niitä tuloksetta moneen kertaan ja päätyneet viimein siihen lopputulokseen, ettei niitä ehkä sittenkään ollut otettu mukaan. Sattumalta ne löytyivätkin: ne lymyilivät salongin sohvan alla kuumavesivaraajan takana. Sohvan aluskin oli katsottu jo moneen kertaan, muttei tarpeeksi takaa…

Siispä ompelin biminiimme ”laajennusosat” eli noin 25 cm leveät räystäät, jotta pahimmat vesiroiskeet pysyisivät vähän ulompana. Ompelukone toimi melko kiltisti ja biminimme toimii nyt entistä paremmin.

Tiistaina illan hämärtyessä meillä oli kaikki työt jo tehtynä: Kyljet oli kiillotettu, Kari oli saanut pohjan maalatuksi ja potkurin käsitellyksi ja minä olin saanut ompelutyöni melkein valmiiksi. Ja mikä parasta: olimme saaneet vihdoin viimein viiden kilon kaasupullomme täytetyiksi! Edellisen kerran täyttö onnistui Kanarialla. Olemme joutuneet käyttämään pieniä Camping-kaasupulloja, joita on saatavissa joka paikassa.

Illalla kävimme ulkona syömässä, ”jo” toista kertaa Kariballe saapumisen jälkeen. Thai-ruoka oli Karilla oikein ja minulla ”ihan” hyvää. Oli mukava fiilistellä ravintolan yläkerrassa ja seurailla sataman (joskin melko hiljaista) elämää.

Säiden suhteen meillä oli onnea, sillä telakka-aikanamme vettä satoi vain yöllä.

Keskiviikkoaamuna teimme vielä viimeiset viimeistelytyöt ja kävimme maksamassa laskun: 1733 EC eli 580 €. Ei paha. Kahdelta olimme jo vedessä ja ajoimme ankkuriin samaan paikkaan josta olimme lähteneetkin. Olimme todella tyytyväisiä, kaikki oli sujunut mainiosti ilman mitään ikäviä yllätyksiä.

Neetin perä on uinut melko syvässä ja niinpä seuraavana aamuna olikin ohjelmassa tavaroiden järjestelyä uusiin paikkoihin. (Mitähän tässä jonain päivänä vielä etsitään kissain ja koirain kanssa?)

Pelastuslautta pakattiin sille Cascaisissa tekemääni suojapussiin ja nostettiin perähytistä kannelle. Karin painavia työkoneita ja ”roinalaatikoita” siirrettiin keulaboksiin ja tyhjät (4 x 20 l.) polttoainekanisterit keulaboksista perähyttiin.

Täällä ei tarvitse katsella reality-tv-purjehdusohjelmia. Saamme nähdä monenlaista ihan livenä. Muutama 470-purjehtija harjoitteli ankkurointialueella. Yksi heistä ei tainnut olla vielä kovin kokenut, sillä hän keikahti kerran toisensa jälkeen puuskaisessa tuulessa nurin. Hänen saatuaan paatin pystyyn se kaatui tuota pikaa uudelleen. Kaiken lisäksi köli ei pysynyt kunnolla paikallaan, vaan hän joutui taiteilemaan sen kanssa. Viimein joku tuli kumiveneellä auttamaan hänet pystyyn ja lähti tiehensä jättäen kaverin taas yrittämään. Aikansa hän jaksoi, mutta luovutti sitten, kiipesi ylösalaisin olevan jollansa päälle seisomaan ja kutsui kumiveneen hinaamaan hänet pois. Saattoi purjehtija-poloinen olla uuvuksissa harjoituksensa jälkeen!

Ajankuluksemme olemme viime aikoina hyödyntäneet myös Helsingin kirjastolaitoksen e-kirjatarjontaa. Harmillista kyllä voin lainassa voi olla vain viisi kirjaa kerralla. Laina-aika on kaksi viikkoa enkä ole vielä keksinyt, pystyisikö niitä ”palauttamaan” ennen aikojaan. Karilla ei valitettavasti ole voimassa olevaa kirjastokorttia, joten joudumme tyytymään minun lainoihini. Ensi kesän tehtävälistalla on kirjastokortin päivitys Karillekin.

Perjantaina kävimme ostamassa hevoskuorman ruokaa.  Tällä kertaa Kari ei saanut estettyä kassalla olevaa pakkaushenkilöä sekaantumasta ostosten pakkaukseen. Kun Kari lappoi pakasteita kassiin, tämä naishenkilö onki ne sieltä ja pakkasi muovipusseihin. Sitten vasta ne saatiin kassiin…

Purjealuksia Rodney Bayssa
Palattuamme veneelle aloimme valmistella Neetiä lähtökuntoon ja laitoimme kaikki ”satama-asennossa” olleet tavarat ”purjehdusasentoon.  Iltapäivällä tarkastimme vielä netistä säätiedot. Niissä ei ollut mitään erityistä, joten kävimme hoitamassa uloskirjautumisen. Tällä kertaa ei tarvinnut täytellä käsin mitään lappuja, vaan Kari sai printatun paperin allekirjoitettavakseen, kävimme leimauttamassa passimme ja se oli siinä.

Ja se pakollinen auringonlasku... miten näitä upeita näkyjä riittääkin!
Lauantaiaamuna kello seitsemän nostimme ankkurin tihkusateessa. Siihen sade onneksi loppuikin. Kari viritteli vieheen kalastamaan. Tuuli oli heikkoa, mutta nostimme kuitenkin purjeet ajettuamme koneella puolisen tuntia. (Neeti kulkee nyt liukkaasti!) Juuri kun genoa oli nykäisty auki, kela pärähti ja kala oli kiinni! Melkoinen vonkale se olikin, 105 cm pitkä ja painoa 8,9 kiloa. Emme ihan päässeet selville sen lajista, vaikka kuinka tavasimme kalakirjoja. Jonkin sortin tonnikalaksi sitä arvelemme.

Kari otti siitä parhaat selkäfileet ja loput palautettiin Karibian merelle.  Kalaa riitti jaettavaksi venepojillekin!

Jouduimme moottoroimaan koko 17,6 mailin matkan Pitonien juurelle Soufrieren kylän edustalle. Satamaoppaamme ohjeisti, että tulee käyttää vain SMMA:n (luonnonsuojelualuetta hallinnoiva järjestö) henkilökuntaa, jotka liikkuvat järjestön vaatteissa ja aluksilla. No meitähän tuli jo kaukaa vastaan kaveri, joka ei täyttänyt näitä vaatimuksia. Emme siis huolineet hänen poijutarjoustaan vaan sanoimme ottavamme yhteyttä SMMA:han.

Pitonit
Huhuilin aikani VHF:ään ja viimein sieltä vastattiin ja luvattiin lähettää vene paikalle. Tulihan se ja neuvoi poijun – eikä auttanut meitä kiinnittymään siihen vaan sen homman hoiti se aiemmin torjumamme nuori mies, joka oli pörrännyt ympärillämme koko ajan. Hänen apunsa – keulaköysi poijuun – maksoi 25 EC. Itse poijusta käytiin keräämässä maksu (20 €) myöhään iltapäivällä.

Poijut näyttivät melko uusilta ja myös melko näppäriltä. Päältä läksi kaksi köyttä, joiden päissä oli lenkit oman kiinnitysköyden kiinnittämistä varten. Laitoimme molemmat keulaköytemme samaan lenkkiin ja olimme tyytyväisiä – kunnes aamulla koitti lähdön hetki. Yö oli ollut tyyni ja Neeti oli pyörinyt ympäri ties miten monta kertaa. Kiinnitysköytemme olivat hirttäytyneet toisiinsa ja poijun köysiin tosi tiukasti. Oli melkoinen urakka saada se sotku selvitetyksi ja päästä irti.

Tullessamme Soufriereen poijuissa ei ollut muita reissuveneitä ja meitä arvelutti taas kerran vähäsen. Paikallisessa purjehduslehdessä kerrottiin viime talvena. että täälläpäin on ilmennyt varastelua. Ajatus olla ihan ypöyksin sellaisessa paikassa ei tuntunut houkuttelevalta. Päätimme kuitenkin jäädä ja päivän mittaan paikalle tuli vielä pari katamaraania.

Yö sujui rauhallisesti, swelliä oli jonkin verran muttei kuitenkaan sietämättömästi. Virittelin illallla riippumaton sitlooraan viettääkseni yön siellä, sillä ilta oli kirkas ja kuukin paisteli kauniisti. Nautin raikkaasta ilmasta ja vilvoittavista tuulenhenkäyksistä ja jossain vaiheessa nukahdin -  herätäkseni kahden jälkeen vesisateeseen. Ei auttanut muu kuin siirtyä sisälle nukkumaan.

Paikka on komea, vesi kristallinkirkasta ja snorklailupaikkojakin olisi ollut lähistöllä. Emme kuitenkaan malttaneet jäädä vaan jatkoimme aamulla matkaa seuraavaan paikkaan.

Ihmettelimme hiukan, kun meitä vähän ennen lähtenyt katamaraani ajoi kauas ulos rannasta ennen suuntaamistaan etelään päin. Syy selvisi meille moottoroituamme noin puoli tuntia ja alettuamme yrittää purjehtia: uskomattoman kovia virtauksia. Autopilotti ei jaksanut ohjata vaan Neeti hortoili sinne sun tänne. Katsottuamme tarkemmin plotteria näimme siellä asiasta kertovat aaltomerkit. Emme olleet tulleet kiinnittäneeksi niihin huomiota…

Virtauspaikoista selvittyämme tuulikin virisi ja sitten mentiinkin kunnon haipakkaa. Tuulta oli 9 – 12 m/s tiukkaa sivu vastaista. St. Lucian ja ST. Vincentin välisessä salmessa Atlantin aallot näyttivät voimansa ja virta painoi länttä kohti. Plotterilla Neeti näytti kulkevan aivan vinottain.

St. Vincentin suojaan päästyämme tuuli loppui ja viimeiset mailit moottoroimme. Matkaa kertyi 37,8 mailia.

Cumberland Bayta lähestyessämme paikallinen moottorivene ampaisi meitä vastaan ja tarjosi rantautumisapua. Otimme mielihyvin tarjouksen vastaan. Rannassa oli jo muutama vene, perä pitkällä köydellä palmuun kiinnitettynä, keula ankkurissa. Carloksen avustuksella (20 EC) saimme Neetin somasti muiden veneiden seuraksi.

Paikka näytti aivan yhtä ihanalta kuin viimeksikin. Pieni lahti, kapea hiekkarantakaistale, muutama rakennus, palmuja. Kaikkea mitä Karibian idylliltä odottaakin.

Tähän idylliin kuuluvat sitten tietysti myös kaupustelijat. Tarjolla on korua monenlaista, hedelmiä, vihanneksia, kalaa, taksipalveluita, retkiä…tällä kertaa emme tarvinneet mitään. Leipää sentään tilasimme aamuksi iäkkäältä papparaiselta, joka kertoi omistavansa rannalla olevan ravintolan. Kun yritin sopia aikaa, hän sanoi vain, että tulee heti kun meillä ilmestytään sitlooraan. (Ja niin hän tulikin).

Kävimme iltahämärissä rannan kuppilassa nauttimassa oluet ja selasimme internetistä uusimmat uutiset.

Pimeän tultua Coast Guardin vene kierteli hiljaa rannassa ja tarkasteli taskulampun valossa kaikkia veneitä. Hyvä niin.

Toisaalta teki mieli jäädä Cumbarland Bayhin vielä toiseksi yöksi. Kuitenkin, koska emme olleet kirjautuneet sisään Vincentille ja olimme olleet jo kaksi yötä keltaisella lipulla, päätimme aamulla jatkaa matkaa.

Peräköytemme irrotettiin palmusta (20 EC) ja menoksi. Toisaalta hinta yhden solmun avaamisesta tuntuu aika kovalta, mutta toisaalta taas… ei täällä leipä helpossa varmasti ole ja tienestimahdollisuudet varsin  rajalliset.

Reilun tunnin moottoroinnin jälkeen saimme tuulta purjeisiin ja sitten taas mentiinkin hyvää vauhtia Vincentin ja Bequian välisessä salmessa. Koska yö oli ollut melko tyyni, aallokko oli tällä kertaa maltillisempi. Virta painoi kuitenkin taas länteen päin, joten melko tiukkaa sivuvastaista taas mentiin.

Matka Cumbarland Baysta Bequialle oli maltilliset 17,4 mailia.

Olimme ajatelleet mennä ankkuriin, mutta muutimme kuitenkin mielemme kun meitä vastaan tuli Alex, joka tarjosi poijua. (50 EC/vrk) Tuulikin viuhutteli lahdella melko reippaasti, kuten mielestämme lähes aina täällä. Otimme poijun kahdeksi yöksi, katsotaan sitten jatkammeko matkaa vai mitä teemme.

"Turistirysä" liikenteessä
Veneitä täällä on kohtalaisesti sekä ankkurissa että poijuissa, mutta tilaa on kuitenkin vielä ihan eri tavalla kuin viimeksi täällä ollessamme. Pikapuoliin varmaankin alkaa vilkastua, kun ARC-kisaveneet pääsevät perille ja levittäytyvät pitkin Karibiaa. Nautiskelemme nyt vielä vähän aikaa hiukan väljemmistä olosuhteista!

Kumivene kannelta veteen (emme hinaa sitä yleensä perässä vaan nostamme kannelle), lounas, perämoottori paikalleen ja kylille. Ensin hoitelimme kirjautumisasiat: Tullissa melko helppo lomake, itsejäljentävälle paperille monessa värissä. 70 EC. Sitten Immigration viereisellä tiskillä, leimat passiin ja asia selvä.

Bequia kuuluu St.Vincent and Grenadines- nimiseen valtioon, joka käsittää useita saaria. Kirjauduimme kuukaudeksi ja saattaa hyvinkin olla, että saamme sen ajan kulumaan risteilemällä sinne sun tänne.

Rodney Bayssa emme onnistuneet kumpikaan saamaan pankkiautomaatista rahaa, vaikka paikalliset saivatkin. Oli jo vähän tylsä olo kun paikallinen valuutta alkoi uhkaavasti huveta. Onneksi täällä automaatti oli suopea ja antoi rahaa.

Huomenissa käymme lataamassa paikallisen Digicellin puhelinkortin,  laitamme tämän blogin maailmalle ja ehkä käymme hiukan ostoksillakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti