 |
| Mastomeri Le Marinin laiturissa |
Ensimmäiseksi todettakoon, että olemme saaneet ”Sijaintimme
kartalla” – toiminnon toimimaan (blogin oikeassa reunassa). Uutta SPOT-laitetta
emme ole löytäneet mistään, mutta Kari keksi, miten oikuttelevan laitteen saa
lähettämään sijaintimme. Toivottavasti konsti tepsii siihen asti, kun
onnistumme hankkimaan jostain uuden.
 |
| Iltatunnelma rikimaakarin laiturissa |
Saimme keulapurjeasiamme hoidetuksi odotuksineen kaikkineen neljässä
päivässä. Olimme sopineet, että kaverit tulevat maanantaiaamuna klo 9 – 10
katsomaan mitä haluamme ja tekevät sitten tarjouksen työstä. Odottelimme
yhteentoista asti ja kun ketään ei alkanut kuulua, hurautimme rantaan kysymään
asiasta. Joku henkilö ei ollut vielä tullut paikalle, mutta Neetille tultaisiin
heti, kun hän olisi saapunut.
Odotellessa Kari snorklaili Neetin vesilinjan puhtaaksi
levästä, jota kyllä olikin melko lailla. Onneksi se irtosi melko helposti
muovisella auton ikkunaraapalla. Juuri kun Kari oli lopettelemassa, herrat
saapuivat.
Tuli heti sellainen tunne, että nämä kaverit osasivat
asiansa. Ei siinä kauan nokka tuhissut, kun kaikki asiat oli selvitetty ja
meille luvattiin tarjous kello 14. Lounastimme ja ajoimme rantaan saamaan
tarjouksen. Se kuulosti asialliselta ja sovimme työn tehtäväksi tulevana
keskiviikkona. Homma hoituisi saman päivän aikana.
Aika oli sovittu kello kymmeneksi, mutta varttia vaille
puhelin soi ja meille kerrottiin, että meitä odotellaan jo. Olimme olleet
lähtövalmiina jo hyvän aikaa ja juuri lähdössä, mutta emme halunneet mennä
etuajassa…
Vanhojen keulastaagien irrotus sujui ripeästi ja osaavasti.
Vajaassa tunnissa ne molemmat oli irrotettu. Heti lounasajan jälkeen uusi
keularulla oli jo paikallaan. Sitten homma tyssäsi. Miehet ahersivat tehdessään
muutoksia vanhaan keularullaamme, josta tulisi fokkarulla. Iltapäivällä työmies
toisensa jälkeen hävisi kuin tuhka tuuleen ja puoli kuuden maissa viimeinen
läksi ja pisti verstaan ovet kiinni. Kukaan ei tullut sanomaan, että jatkuu
huomenna..
Minulle asiakaspalvelun laadusta nipottajalle tämä oli taas
niitä asioita, jotka muissa olosuhteissa olisivat harmittaneet hirveästi, mutta
nyt lähinnä nauratti. Ehkä alan vähitellen sopeutua Karibian-meininkiin. Mitäs
tuota nyt asiakkaille mitään sanomaan, tottahan nyt näkevät että työpäivä
päättyy ja huomenna jatketaan!
Purjeviritykset valmistuivat seuraavana päivänä kello 14.
Laitoimme vielä laiturissa purjeet paikalleen – hyvä että emme lähteneet
takaisin poijuun ja alkaneet tehdä sitä siellä. Fokan foilin purjeohjain oli
nimittäin mennyt vahingossa ylösalaisin eikä purjetta saanut nostettua
rullalle. Kaveri korjasi asian ja sitten kaikki oli kunnossa.
Oli mukavaa päästä taas poijuun. Laiturissa oli ollut melko
hikinen yö ja pikkuruiset hyttysetkin kiusasivat. Laitoimme hyttysverkot, mutta
olivat ne mokomat jo ehtineet meitä maistella ja varsinkin minulla kutina oli
melkoinen.
Hydrauliohjausta ulkoilutimme huolella. Simo tutki sitä
ensin ja vaihtoi siihen pienempiviskositeettisen öljyn. Hän ei ollut saanut
selville, miksi se on jäykkä. Hiukan tilanne kuitenkin oli mielestämme
parantunut. Kiikutimme sen sitten seuraavaksi marinakompleksissa olevaan
Pochon-nimiseen liikkeeseen, jossa on B&G edustus. Kaveri puisteli päätään,
kävi takahuoneessa testaamassa laitteen moottoria ja arveli, että siinä olisi
vikaa. Ohjasi meidät kääntymään Diginav-liikkeen puoleen.
Kaatosateessa, läpimärkinä ja dingin pohja vettä lainehtien
ajoimme pienen matkan päähän Mango Bayhin, jossa on myös useita
venetarvikeliikkeitä ja muita veneilyalan yrityksiä. Diginavissa ei ollut asentajia
paikalla, joten selvitimme tiskin takana olevalle ystävälliselle naishenkilölle
ongelmamme. Tämä tapahtui perjantaina. Meille sanottiin, että ruuhkaa on ja
että voisimme kysellä asiasta tiistaina.
Maanantaina ohi ajaessamme päätimme kuitenkin piipahtaa
kysymässä asiasta ja kuinka ollakaan - asia oli jo selvitetty. Tai siis ei.
Tavattoman puhelias mekaanikko oli tutkinut laitteen ja totesi, ettei hän
löytänyt siitä mitään vikaa. Hiukan tavallista jäykempi se kuulemma on, muttei
kuitenkaan merkittävästi. Noin kymmenen minuutin perusteellisen
hydrauliikkaluennon jälkeen pääsimme lähtemään. Lasku oli helpotukseksemme vain
35 €.
Lopputulos: IHAN niin jäykkä ruoriohjaus hydrauliyksikön
paikalleen asennuksen jälkeen ei enää ole, mutta kuitenkin jäykempi kuin ilman
sitä. Päätimme tulla toimeen asian kanssa ja katsoa Grenadalla, löytyisikö
sieltä joku joka osaisi kertoa missä vika on (ja korjata sen).
Emme ole olleet aivan tyytyväisiä Bruce-ankkurimme pitoon.
Pohjassa on monin paikoin heinää tai jotain kasvustoa ja tuntuu sitä, ettei
Brucemme oikein pääse pureutumaan sen läpi riittävästi kunnon pitoa ajatellen.
Olimme katselleet ja mittailleet venetarvikeliikkeissä Kobra-ankkuria ja
ajattelimme, että se saattaisi käydä meille. Neetissä ankkuri menee keulan
sisälle, joten mikä tahansa ankkuri ei meille sovi.
Saimme Maxi-Marinesta avokaupalla Kobran testattavaksi. Ei
käynyt, varsi oli aivan liian pitkä. Se siitä sitten, tyydymme entiseen.
Lauantaina kyllästyimme poijussa roikkumiseen ja siirryimme
Sainte Annen ankkuripaikalle ”uusiin” maisemiin. Sen verran usein olemme siellä
jo ankkuroineet, että tällä kertaa osasimme ajaa suoraan samoille kulmille kuin
viimeksikin ja saimme ankkurin pitämään ensimmäisellä yrityksellä.
Sunnuntaina ajoimme kylälle. Kirkonmenot olivat juuri
päättymässä ja kirkon edustalla oli melko paljon väkeä, osa juhla-asuissa.
Jotain tavallisuudesta poikkeavaa oli selvästi meneillään.
Asia selvisi pian. Täälläkin juhlittiin 1. maailmansodan
päättymisen muistopäivää. Kirkosta asteli arvokkaasti mustissa puvuissaan kaksi
vanhaa herraa kantaen Ranskan lippuja. Heidän perässään tuli joukko miehiä
valtavat prenikkarivit rintapielissään, sen jälkeen naisväkeä juhla-asuissaan. Viimeisenä
asteli ulos ”rahvas” tavallisissa vähän vaatimattomammissa sunnuntaiasuissaan.
 |
| 1. maailmansodan päättymisjuhlallisuudet |
Kirkon edestä kulkue jatkoi marssimusiikin tahdissa
rantakatua pitkin muistomerkille, jonka juurella pidettiin puheita.
Marssimusiikin alkaessa soida olin oikein innoissani, sillä pidän sen lajin
orkestereiden kuuntelemisesta ja katselemisesta. Pettymys: musiikki tulikin
kaiuttimista! No, juhlavaa oli joka tapauksessa. Juhlapuheiden alkaessa
jatkoimme matkaamme.
Istuskelimme vielä oluiden ajan katukahvilassa pääkadun
vierellä ja seurailimme kadun vilinää. Huomasimme selvästi, että turistiaika on
alkamassa, sillä kohtalaisen kalpeata väkeä oli liikkeellä huomattavasti
enemmän kuin mitä olemme tänä talvena aiemmin nähneet. Kaupan kaiuttimista
soitettiin Karibian-musiikkia ja nautimme täysin siemauksin olostamme.
Illalla Kari huomasi, että dingistämme oli toinen airo ja
sen mukana osittain liimauksistaan irronnut hankainkin mennyt menojaan. Voi
että harmitti. Se oli ollut irrallaan jo hyvän aikaa, mutta nyt on tullut
taivaalta vettä niin usein ja paljon, ettei liimaushommista ole tullut mitään.
Nyt ei sitten ollut enää liimattavaakaan.
Olemme täällä usein ihmetelleet, miten monet uskaltavat
liikkua dingeillään ilman minkäänlaisia airoja tai edes melaa. Perämoottori on
kuitenkin perämoottori ja se nyt voi tehdä tenän joskus. Mitäs teet jos ei ole
airoja? En ikinä uskaltaisi lähteä liikkeelle ilman!
No, nyt oli kuitenkin pakko liikkua yhden airon varassa
siihen asti kun saisimme jostain hankituksi uuden hankaimen ja airon.
Pelkäsimme, että ne saattaisivat etsityttää itseään pitkään.
Eikä mitä. Meillä oli tuuria. Ensimmäisellä yrityksellä,
kumiveneitä ja pelastuslauttoja huoltavasta liikkeestä, löytyi mitä
tarvitsimme. Iloitsimme myös siitä, että meidän ei tarvinnut ostaa pakkauksen
molempia airoja vaan voimme ostaa vain yhden. Selvisimme 65 euron laskulla. Nyt
sitten tarvitaan vielä riittävästi poutaa liimauksen kuivumisen ajaksi!
Maanantaina iltapäivällä kävimme kirjautumassa ulos
Martiniquelta ja Ranskanmaalta. Nostimme perämoottorin peräkaiteeseen ja dingin
kannelle. Aamulla nostaisimme purjeet ja jatkaisimme matkaa St. Lucian Rodney
Bayhin.
24 mailin purjehdus oli mitä mainioin. Tuulikulma oli aika
tiukka, mutta pääsimme kuitenkin hienosti yhdellä halssilla koko matkan.
Autopilotti hoiteli ohjaushommat moitteettomasti. Tuulta oli 8 – 12 m/s ja
tietenkin aallokko saarten välissä melko korkeaa. Kauniisti Neeti aallot otti
ja vain kaksi kertaa Kari sai suihkut päälleen peräpenkillä istuessaan.
Lentokalat loikkivat aallokossa ja pitkät matkat Neetin
ympärillä lenteli lintuja pyydystäen niitä. Mietimme, että aiheuttiko veneemme
veden pintaan tai virtauksiin jotain sellaista, joka sai lentokalat erityisesti
”lentämään”. Linnut kalastelivat nimittäin nimenomaan meidän lähellämme. Tiedä
häntä.
Rodney Bayn ankkuripaikka oli ällistyttävän tyhjä, ehkä
kymmenkunta venettä, joista osa ilmiselvästi asumattomia. Laskimme ankkurin
määrätietoisesti samalle alueelle, jossa olimme aiemmin todenneet pidon
hyväksi. Ensimmäisellä yrityksellä nappasi.
 |
| Hedelmäkauppias |
Hädin tuskin olimme saaneet ankkurin alas, kun viereemme
ajoi melkoinen ilmestys. Laudoista kyhätty veneentapainen, jossa oli kattona ja
seininä kuivuneita palmunlehviä. Melkoinen heinäkasa! Innokas
hedelmäkauppiashan se siinä. Ostimme banaaneja – ja hyviä ne olivatkin.
Kohteliaisuuslipun vaihto ja keltainen lippu ylös. Kävisimme
kirjautumassa sisään St. Lucialle vasta seuraavana päivänä.
Iltapäivän aikana alkoi veneitä tulla seuraksemme.
Katamaraaneja enimmäkseen. Nyt näimme
tämän talven ensimmäiset ruotsalaiset, pienehkön teräsveneen.
Yö oli levoton. Tuuli oli puuskainen, välillä aika kovakin
ja suunta muuttui sinne tänne. Ankkuriköysi nyki ja kiskoi ja piti ääntä.
Vettäkin tuli välillä kuin saavista kaataen. Nukuimme melko huonosti.
Keulahytissä ei voinut nukkua ollenkaan, vaan päädyimme molemmat salongin sohville
yrittämään nukkumista.
Kirjautuminen ei ollut yhtä näppärää kuin Ranskan saarilla.
Täytimme kuulakärkikynällä kalkkeeripaperein varustetun nelisivuisen ja
–värisen paperinivaskan ja lisäksi molemmat Immigrationille omat plankettimme.
Yhdellä tiskillä leimattiin tämä kirjava paperinivaska, sitten sen kanssa piti
mennä toiseen huoneeseen, jossa otettiin vastaan Immigration-lappuset ja yksi
värillinen paperi. Vihreä piti laittaa viereiselle pöydälle ja tulla runsaan
tunnin kuluttua takaisin, kun virkailija olisi saapunut.
No eihän siinä mikään auttanut. Päätimme kävellä telakalle
kysymään Nereidille nostoa ja telakkapaikkaa seuraavalle viikolle. Saimme
toivomamme ajan eli seuraavan viikon maanantaiksi kello 8.
Paluumatkalla kävimme tutustumassa rautakaupan ja
venetarvikeliikkeen tarjontaan ja jotain tarttui mukaankin.
Venetarvikeliikkeessä saa ostokset verovapaana, kun esittää maahantulolomakkeen.
Uudistimme siis viimetalvisen kirjautumisemme liikkeen rekisteriin.
Vihreän lomakkeen virkailija ei ollut saapunut yhdeltätoista
eikä vielä varttia ylikään. Kun kyselimme asiasta, meille kerrottiin että hän
on lapsensa kanssa lääkärissä eikä ole tietoa paluuajasta. (Miksi meidät
pyydettiin takaisin yhdeltätoista…?) Meille sanottiin, että voisimme tulla
huomenna tai jonain toisena päivänä. Selvä pyy.
Nyt muistimmekin, että Marigot Bayssa meille taisi käydä
samalla tavalla vihreän lomakkeen käsittelyn kanssa. Virkailijaa ei ikinä
näkynyt, vaikka kävimme monta kertaa häntä tavoittelemassa. Silloin jäi asia
hoitamatta.
Ajattelimme, että josko menisimme laituriin viideksi yöksi
odottelemaan telakalle pääsyä. Kävimme marinan konttorissa kysymässä, olisiko
tilaa ja olihan sitä. Onneksi älysin kuitenkin kysyä hintaa: meiltä yli 32 $
(US) / vuorokausi, ilman sähköä ja vettä! Kiitos ei. Parikymppiä olisi vielä
mennyt, mutta 32 dollaria tuntui aika paljolta. Päätimme pysyä ankkurissa.
Ankkuripaikka on muuten ihan hyvä, mutta valitettavasti
paikalliset moottoriveneet viis veisaavat ankkuroiduista veneistä. Ne ajavat
tuhatta ja sataa ja tekevät melkoisia aaltoja. Myös vesiskoottereita pörrää
valoisan aikaan yhtenään edes takaisin.
Hobie cat- ja muita pikkupurjeveneitä seikkailee veneiden
välissä ja niitä on mukava seurata. Samoin kuin tietenkin niitä, jotka
liikkuvat liitovarjon avulla laudalla hurjaa vauhtia pitkin veden pintaa (en
nyt millään saa päähäni, miten tätä vesiurheilulajia nimitetään…)
Vielä säästä. Vettä on tullut. Aiemmin sateet ovat olleet
kuuroluontoisia, joskus ankariakin mutta lylyitä. Nyt on lähes joka päivä
satanut tuntikausia ja rankasti. Le Marinissa ollessamme vettä tuli niin
paljon, että valumavedet värjäsivät lahden veden aivan sameanruskeaksi. Kumiveneen
olemme joutuneet nostamaan Neetin laidalle ilmaan muutamaksi yöksi, koska
olemme pelänneet sen uppoavan vesikuorman takia.
Kaikki luukut pitää muistaa laittaa huolella kiinni joka
kerta veneestä poistuttaessa. Yhden kerran oli keulaluukku jäänyt raolleen ja
tietysti vettä roiskui sen verran, että sängyt kastuvat.
Olemme keränneet sadevettä biministä. Vajaan parin neliön
bimininpuolikkaasta saamme ankarien kuurojen aikana helposti yli puoli
sangollista vettä ohjaamalla veden valumaan narua pitkin sankoihin.
Nyt kun emme enää ole Ranskassa, joudumme käymään maissa
käyttääksemme nettiä. Suomen liittymillä netin käytön hinnat ovat todella
suolaiset! Meillä on olemassa viime talvena Bequialta hankittu SIM-kortti,
johon lataamme jossain välissä puheaikaa ja dataa. Kun vielä muistaisimme,
minkä operaattorin SIM meillä on ; ).
Pelkän toimivan puhelinoperaattorin löytäminenkin täällä
vaati tunnin-puolentoista jumpan molempien kännyköillä. Minun puhelimeni ei
millään tahtonut löytää operaattoria, jonka välityksellä saisi tekstiviestit
kulkemaan.
Luulimme jo hurrikaaniuhkien olleen ohi, mutta pari päivää
sitten trooppinen myrsky lähestyi Karibiaa. Ei se sitten hurrikaaniksi yltynyt
ja kääntyi luoteeseen päin. Marraskuun loppupuolelle asti on kuitenkin syytä
seurata Atlantin säätä, että osaamme lähteä alta pois jos myräkkä alkaa
lähestyä.
Seuraavaksi ohjelmassa on ruokavarastojen täydennystä
(täällä on oikein hyvä suuri ruokakauppa). Hankimme valmiiksi kaikki pohjan
maalaukseen liittyvät tarvikkeet. Aiomme myös kiillotuttaa Neetin kyljet, joten
kiillotustarvikkeitakin tarvitaan. Muovilaatikot, joissa säilytetään erinäisiä
tarvikkeita ja työkaluja ynnä muuta sälää, alkavat olla tiensä päässä.
Sellaisiakin pitäisi löytää jostain, kuten myös ruuvi- ja nippelilokerikkoja.
Olemme etsineet niitä jo hyvän aikaa. Täällä saa etsiä pitkään ja hartaasti
monia sellaisia tavaroita jotka löydämme Suomessa vaikka ihan tavallisesta
vähänkin suuremmasta ruokakaupasta.
Vihreän lomakkeen palauttaminen onnistui tällä kertaa
jonottelematta. Maksu oli 30 EC eli kymmenkunta euroa.
Ruokakaupasta löytyi Ryvita-näkkileipää ihan useampaa laatua.
Ostimme ensimmäiseen hätään neljä pakettia sitä tumminta ja voi että maistui
hyvältä katkarapu-vihanneskeiton kanssa! Kahvin laita oli huomattavasti
kehnommin. Suomessa meillä on hyllymetrikaupalla erilaisia kahveja, täällä vain
kahta laatua suodatinkahvia. Murukahveja oli sitten siitäkin edestä.
Haahuilimme kyseisessä kaupassa hyllyjen välissä edes
takaisin etsien milloin mitäkin ja kuinka ollakaan: Yks’kaks vieressäni seisoi
nuori mies, kosketti olkapäätäni ja sanoi jotain. Kun en ymmärtänyt, hän teki
tupakan polttamiseleen. Tarjolla olisi siis ollut ruohoa. Karille oli käynyt
samalla tavalla – ensimmäistä kertaa tämän reissun aikana moista tarjontaa.
On vielä mainittava, että tätä kirjoittaessani - kello 16.20
– ei ole vielä satanut koko päivänä. Emme edes muista, milloin viimeksi on
ollut sateeton päivä! Toivottavasti niitä sattuu ensi viikollekin, että pohjan
maalaus ja kylkien kiillotus onnistuvat.
 |
| Perinnepurjehdusta Le Marinissa |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti