Teneriffa 16. - 25.9.2017

Santa Cruz de Tenerifessä viihdyimme viisi yötä, sitten alkoi taas menojalkaa kutkuttaa.

Mercadon luona oli sunnuntaina valtavat markkinat. Myyntipöytiä oli kymmeniä ja taas kymmeniä. Tarjolla oli vaatteita, koruja, laukkuja, aurinkolaseja, musiikkia… kaikkea mahdollista maan  ja taivaan väliltä. Ja väkeä pilvin pimein. Emme pystyneet kiertämään kaikkia myyntipöytiä, väentungos alkoi ahdistaa. Mitään emme ostaneet. Ruokaostokset teimme Mercadon alakerran Superdinosta.

Santa Cruz satama

Rantabulevardi Santa Cruzissa

Seuraavaksi suuntasimme läheiseen kiinalaiseen ravintolaan, jossa katsomme Formuloita. Varsinainen romuralli, Kimi (ja moni muukin) romutti autonsa melkein heti. Oluiden lisäksi tilasimme pientä suuhunpantavaa: minulle wrap ja Karille seafood paella. Minun ruokani OK, Karin paellan seafood rajoittui yhteen ainokaiseen katkarapuun teevadin kokoisen riisikakkaran päällä ja muutamaan (ehkä) simpukan tapaiseen riisin seassa.

Luovutimme formuloiden katsomisen siinä vaiheessa, kun Bottas oli kuudentena kisassa. Jälkeenpäin huomasimme iloksemme, että 3. sija tuli kuitenkin.

Maanantaina Kari sukelteli potkurin puhtaaksi näkeistä ja muusta roinasta. Aika paljon sitä olikin, kuten myös muualla pohjassa. Kari sai käsivarsiinsa ikäviä naarmuja, ennen kuin hoksasi hakea pitkähihaisen paidan päälleen.

Kävimme paikallisessa venetarvikeliikkeessä. Tarjonta oli melko vaatimatonta. Ostimme kuitenkin puhdistusainetta vesisäiliöön.

Kaupungilta ostimme myös uudet ”sohvatyynyt” sitlooraan. Neetin mukana tuli salonkiin omat tyynyt ja sitlooraan kaksi ”sohvatyynyä”. Vähän niille naureskelimme, mutta päätimme kuitenkin käyttää ne loppuun ennen kuin laitamme ne roskiin. Niinhän siinä sitten kävi, että totesimme moiset mukavuudet oikein käyttökelpoisiksi. Kun vanhojen tyynyjen päälliset alkoivat kulua puhki, totesimme, ettei ilman niitä voi olla ja niinpä pitkien etsiskelyjen jälkeen löysimme uudet.

Marinassa oli myös toinen suomalaisvene, ARC-kisaan menossa oleva Osprey. Ospreyn pariskunnalta saimme vinkin huikeasta bussimatkasta saaren pohjoispään vastarannalle ja sen reissun sitten teimmekin.

Matka maksoi 1,25 € / nenä / sivu ja saimme kyllä elämyksiä koko rahan edestä! Reitti seurasi ensin meren rantaa ja ikävähköä varasto/telakka-aluetta. Santa Cruzin hiekkarannan (Teresitas) luota bussi alkoi kiemurrella päätä huimaavan mutkaista serpentiinitietä kukkuloiden rinteitä. Oikein tiukoissa mutkissa kuljettaja töräytteli äänitorvea varoittaakseen vastaantulijoita (joita ei onneksi ollut paljon). Bussi kapusi yhä ylemmäs ja ylemmäs, viimein niin korkealle, että ruskea, lähes olematon aluskasvillisuus muuttui vihreäksi ruskistuakseen taas alas päin mentäessä.

Matkaan toi lisää ”viihdettä” äänekäs hiukan nauttinut vanha mies, joka pajatti koko ajan jotain. Ilmeisesti monet bussissa olivat hänelle tuttuja, koska sananvaihto oli välillä aika vilkasta ja toisinaan porukkaa naurattikin. Sen verran nopeasti hän puhui, etten saanut selvää kuin yksittäisistä sanoista. Huokasimme kuitenkin helpotuksesta, kun hän nousi pois bussista muutamaa pysäkkiä ennen päätepysäkkiä - hänen kailotuksensa otti ihan korviin!

Kun vastarannan meri alkoi näkyä, laskeuduimme alas, ohitimme pienen kyläpahasen ja uimarannan ja kapusimme taas ylös. Päätepysäkki oli muutaman talon välissä rinteellä. Koko matkan aikana ei rannan luona olevien muutaman kylän lisäksi näkynyt kuin muutamia yksittäisiä taloja siellä täällä. Matka kesti vajaan tunnin.

Kävelimme päätepysäkiltä rantaan. Hiekkarannalla oli muutamia ihmisiä päivää paistattelemassa ja rantakadulla (siis sillä ainoalla kadulla) oli joitakin ravintoloita. Bussi, jolla olimme tulleet, lähtisi viiden minuutin kuluttua ja seuraava kolmen tunnin kuluttua. Totesimme, että ehkä kolme tuntia tässä kylässä olisi vaikea saada kulumaan, joten nousimme paluubussiin.

Paluumatka meni huomattavasti nopeammin – alamäkeä oli enemmän. Edelleenkin pidättelin henkeä mutkaisimmissa paikoissa jyrkänteiden reunalla… Kaiken kaikkiaan tästä reissusta täytyy todeta, että saimme huikean kokemuksen yhteensä viidellä eurolla!

Tämän seikkailun päätteeksi ajattelimme vaihteeksi nauttia ulkoruokinnasta. Kiertelimme katselemassa kuppiloita ja niiden tarjontaa. Muutamassa kiinalaisessa olisi päivän menu ollut edullinen ja ihan kiinnostavakin, mutta liian päällekäyvät tarjoilijat karkottivat meidät. Viimein  valitsimme mukavan näköisen kuppilan.

Tilasimme oluet, minulle kanaleikkeen ja Karille hampurilaisen. Jep jep. Hampurilaisen mukana ei tullut lainkaan ranskalaisia, vain pieni kupillinen lämmitettyjä perunalastuja. Minulla oli mauttoman kanaleikkeen lisäksi kyllä ranskalaiset, mutta vihreä salaatti oli kitkerää ja parhaat päivänsä nähnyt. Tässä halvan oluen ja edullisten ravintolaruokien maassa maksoimme tästä lystistä yli 25 €!

Kaiken kaikkiaan pidimme kuitenkin kovasti Santa Cruzista. Marina oli suojaisa, aisapaikat, pyykkitupa siisti ja kohtuuhintainen, saniteettitilat siistit – ja suihkuista tuli lämmintä/kuumaa vettä hyvällä paineella. Satamamaksu oli kohtuullinen, meiltä alle 20 € / vuorokausi.

Ainoana puutteena voisi mainita sen, että marinassa ei ollut mitään muuta nähtävää eikä palveluita. Toki heti pitkän kävelysillan toiselta puolelta alkoi kaupunki kaikkine palveluineen.

Ruokakauppoja ei kutenkaan ollut lähellä ja lähimpään leipäkauppaammekin oli matkaa. Kaupunki oli siisti, ei roskaa eikä töhryjä. Eikä koirankakkaa! Siellä täällä oli kylttejä, joissa kerrottiin, että koirankakasta seuraa jopa 1500 € sakot! Torakoita emme myöskään nähneet, sen enempää kuolleita kuin eläviäkään. (Sekä koirankakkaa että torakoita sai Las Palmasissa väistellä jatkuvasti.) Puistoja tai puistikoita ja kävelykatuja oli aika paljon ja erilaisia veistoksia vielä enemmän.

Olisimme voineet viivähtää Santa Cruzissa pitempäänkin, mutta halusimme nähdä muutakin, joten keskiviikkoaamuna irrotimme köydet ja suuntasimme kohti San Miguelin satamaa. Santa Cruzin marinan edustalla meri oli taas epämiellyttävän sekava eikä tuultakaan ollut mainittavasti. Hiukan rannasta eroon päästyämme tuuli alkoi puhaltaa ja saimme purjeet vetämään. Ja sitten sitä taas mentiinkin. Tuulta oli 8 – 11 sekuntimetriä ja teimme matkaa pelkällä genoalla, loppumatkasta reivattuna. Matkaa kertyi nelisenkymmentä mailia.

Marinan sisääntuloaukossa edessämme mateli jotain keltaista… ihmettelimme hyvän aikaa, mistä oli kysymys - uponnut venekö? Vähän ajan päästä tajusimme: sukellusvene! Se oli palaamassa turistikuormassa satamaan. Otin yhteyttä marinaan ja jonkin aikaan odoteltuamme marinero tuli osoittamaan meille paikan ja auttamaan veneen kiinnityksessä aisapaikkaan.

Marinan konttorin yläkerrassa oli mukava ravintola, jossa nautimme GT:t odotellessamme sukellusvenelippuja jonottavan turistilauman häipymistä konttorilta.

Satamassa on aika täyttä, mutta meistä tuntuu, että suurin osa on paikallisia veneitä. Elämää ei juurikaan näy eikä myöskään kohteliaisuuslippuja saalingeissa.

Lähiympäristöön tutustuttuamme emme sitä ihmettelekään. Lähiympäristö on täynnä hotelleja tai apartementoksia ja golfkenttiä tai pelkkää ruskeata kenttää ja kukkuloita. Lähin ruokakauppa on tarjonnaltaan vaatimaton ja todella kallis ja seuraava piiiiiiiitkän mäen päällä noin neljän kilometrin päässä. Muutamien harhailujen (plotterit johtavat meitä välillä  harhaan…)  kävimme ostoksilla. Ravintoloita on jokunen hotellikortteleiden keskellä.

Illalla rantaan menevän kadun varrella oli pariskunta, joka ruokki ilmeisesti kulkukissoja. Kissoja oli heidän ympärillään 5 – 6 ja Whiskas ?  (en ole ihan tarkkaan tutustunut kissanruokiin!) rasioita oli pitkin katua ja sitä reunustavaa muuria.

Kaksi yötä San Miguelissa riitti meille mainiosti. Perjantaina soitin Las Galletasiin Marina del Suriin ja varmistin, että siellä olisi tilaa meille. Moottoroimme huikean 3,5 mailin matkan vastatuulessa ja saavuttuamme marinaan olimme tyytyväisiä päätökseemme lähteä San Miguelista. Muutama delfiinikin kävi meitä tervehtimässä tämän matkan aikana.

L

Las Galletas marina

Itse satamakonttori oli koristeellinen rakennus aallonmurtajan päässä ja siinä oli parikin ravintolaa, samoin kuin heti kaupunkiin päin lähdettäessä. Emme me nyt niinkään niitä ravintoloita kaipaa, mutta jotain elämää satamassa kuitenkin. Vesiskootterivuokraamoja oli useita, samoin sukellusfirmoja ja charteria ajavia purjeveneitä. Vierasveneitä – kohteliaisuuslippujen vähäisestä määrästä päätellen – on täälläkin harvassa. Missähän kaikki matkapurjehtijat ovat???

Kaupunki ei ole suuren suuri eikä siinä mitään kummaa nähtävää ole. Jokunen puisto, ravintoloita ja katukahviloita, muutama musta (laavakiveä) hiekkaranta, kalastajien myyntipaikka sataman vieressä. Kuitenkin ihan mukavan näköistä, täällä sentään asuu paikallisia ihmisiä toisin kuin San Miguelissa. Kauempana suuri hotellialue (Costa de Silencio), joka opaskirjamme mukaan ei todellakaan ole kovin hiljainen. Tiedä häntä.

Kalastajaveneitä Las Galletasissa

Itse marina on muuten oikein miellyttävä, mutta koska vuoroveden vaihtelu löystyttää perän kiinnitysköyttä (mooring) melko lailla, olo satamassa ei ole kovin tasaista. Vene heiluu alaveden aikana kumivaimentimilla varustetuista keulaköysistä huolimatta melko hervottomasti edestakaisin. Lisäksi sataman suojaisuudesta huolimatta myös jonkin verran ”swelliä” pääsee satamaan. Joinakin päivinä meitä on jopa hiukan ”heiluttanut” rantaan mennessämme ja varsinkin pienissä wc-kopeissa.

Olemme kävelleet kaupunkia edes takaisin, syöneet jättimäiset jäätelöannokset ja käyneet kerran ulkoruokinnassakin. Kari söi kanaleikkeen (”vatsantäytettä”, sanoi hän), minä hyvän espanjalaisen munakkaan. Totesimme, että kun välillä käy ulkona syömässä, muistaa taas arvostaa itse laitettua ruokaa.

Olemme tehneet pieniä huoltohommia auringonoton lomassa: biminin pesu ja ompeleiden vahvistusta, Kari käsitteli silikonilla luukkujen kumit, sulatimme jääkaapin. Aina jotain pientä puuhaa löytyy.

Saimme maanantaina sukeltajan puhdistamaan Neetin pohjan. Kuulemma oli ”hard”. Paljon roinaa pohjassa, ja ilmeisesti Cascaisista saatu myrkkymaali (Hempel kuitenkin) ei ollut kestänyt koettelemuksia Las Palmasin parin kuukauden seisokin aikana. Sukeltaja, Riikasta oleva Teneriffalla jo kahdeksan vuotta asunut mies, jolla oli nyt Las Galletasissa kolme venettä ”töissä”, teki huolellista työtä. Kolmisen tuntia kaikkiaan, hinta 200 euroa. Nyt kelpaa taas jatkaa matkaa. Jää mietittäväksi,  milloin Neeti nostetaan seuraavan kerran ylös ja pohja maalataan.

Sää on ollut lämmin, päivisin noin 30 astetta puolipilvisyydestä huolimatta. Tuuli on kuitenkin viilentänyt oloamme ainakin marinassa. Meillä on nyt viikko aikaan ennen Puerto de Moganiin menoa. Emme ole vielä osanneet päättää, minne Nereidin nokka seuraavaksi käännetään.

Näkymä blogia lähetettäessä

Las Palmas / 6. - 15.9.2017

Näkymä Santa Cruz de Tenerife marinasta

Ei mennyt niin kuin Strömsössä. Saimme moottorin monien vaiheiden jälkeen kuntoon torstaina 14.9. (Tämä juttu vetää melkein vertoja Speden kuuluisalle rautakauppasketsille!) Heti seuraavana aamuna läksimme seilaamaan Teneriffalle. Olimme saaneet enemmän kuin tarpeeksemme Las Palmasista. Ja näin juttu eteni:

Saimme Suomen venehuollosta DHL-lähetyksen seurantakoodin ja reippaasti paketti tekikin matkaa. Se oli jo perjantaiaamuna Las Palmasissa. Sen jälkeen alkoikin varsinainen sähläys. Paikallisen DHL:n kanssa saimme jumpata ihan urakalla.

1. Pyydettiin tullia kuvausta toimituksesta, laskua ja kuvaa Karin passista. Samalla kävi ilmi, että joutuisimme vielä maksamaan tullia ja paikallista veroa lähetyksestä.

-Laitoimme kuvan passista ja selvityksen asiasta. Ihmettelimme kovasti, miksi joutuisimme maksamaan tullia kun olemme kuitenkin EU:ssa. Laskuahan meillä ei tietenkään ollut, mutta kysyjän viestissä oli liitteenä lähetysluettelo, jossa oli laitteen hinta näkyvissä ilman ALV:tä ja ALV:n kanssa

2. Vastaus tuli pian. Nyt heillä piti todentaa Karin passi ja saada tavaran toimittajalta lasku. Lisäksi meidän piti täyttää DHL:lle valtuutuslomake tavaran luovuttamisesta. Lomaketta ei ollut viestissä liitteenä. Tullia joutuisimme maksamaan, koska Kanaria ei kuulu EU:hun tulliasioiden suhteen.

- Lähetimme vastausviestin, jossa pyysimme liitettä. Lisäksi kerroimme, että asialla on kiire, koska meidät halutaan ulos satamasta).

3. Saimme tyhjän viestin, jossa ei ollut liitettä.

- Pyysimme liitettä.

4. Saimme liitteen, joka oli tyhjä.

- Pyysimme uutta liitettä.

5. Tällä kertaa saimme sen auki. Pikku pulma oli se, että se oli espanjaa kapulakielellä.

- Google translaten avustuksella saimme sen täytettyä ja pistimme menemään mukanaan kysymys: ”Onko oikein täytetty?”.

6. Kolmen päivän kuluttua saimme vastauksen. Oikein oli, mutta nyt he odottavat ”uutta ja oikeata” laskua.

- Kari hermostui ja otti yhteyttä Suomeen. Sieltä oli lähetetty DHL:lle jo aikaa sitten sama lähetysluettelo, joka oli jo alun perin paketin mukana. Meille kohdistettua laskuahan ei tietenkään ollut olemassakaan, koska kyseessä on takuulaite.

7. Saimme uudelleen viestin, jossa kerrottiin odotettavan sitä uutta ja oikeata laskua.

8. Olimme ilmoittaneet minun puhelinnumeroni, ja siihen tuli DHL:ltä espanjankielinen tekstiviesti, jossa kerrottiin maksun olevan 61,50 ja pyydettiin varaamaan tasaraha.

9. Seuraavana aamuna huomasimme iloksemme, että tavara oli kuriirin kyydissä. Sitäpä sitten odottelimme koko aamupäivän.

10. Puolenpäivän jälkeen seurannassa näkyi: Virheellinen osoite! Olimme vahtineet koko aamun laituria eikä siellä todellakaan ollut käynyt DHL:n autoa. Eikä kukaan tietenkään ollut ottanut meihin mitään yhteyttä!

11. Totesimme, että nyt tarvitsemme espanjankielistä apua ja menimme Volvo-liikkeeseen pulmamme kanssa. Sieltä yritettiin soitta DHL:lle, mutta siellä oltiinkin lounastunnilla.  Lounasajan jälkeen Volvolta saatiin DHL langan päähän ja he sopivat, että tavara toimitettaisiin seuraavana aamuna Volvo-liikkeeseen.

12. Noin puoli tuntia edellisen jälkeen saimme DHL:ltä espanjankielisen viestin, jossa pyydettiin tarkkaa osoitetta ja espanjalaista puhelinnumeroa.- Taas kiireesti Volvolle. Se oli jo kiinni, mutta onneksi yksi henkilökunnasta oli paikalla ja lupasi hoitaa asian.

13. Aamulla heti kahdeksalta paniikin partaalla Volvolle. Sieltä otettiin uudelleen yhteyttä DHL:ään ja varmistettiin toimitus. Ja loppujen lopuksi:

14. Osa tuli ja se asennettiin torstaina iltapäivällä. Oli kyllä sellainen kokemus, että emme tahtoisi kokea sellaista toista kertaa. Ikävää oli ensinnäkin se, että marina haluttiin tyhjentää ja meistä haluttiin päästä eroon. Saimme lisäaikaa aina vain muutaman päivän kerrallaan ja joka kerta jouduimme jonottelemaan puolesta tunnista tuntiin konttorilla (+ kävelymatkat 2 x 20 min.) Konttoriltakin soitettiin pyynnöstämme yhteen kertaan DHL:lle asioiden jouduttamiseksi.

Ongelman syyksi ilmeni silminnähtävä vika elektronisessa ohjausyksikössä. Sulakkeen paikka (hahlo) oli haljennut ja lisäksi sulakepesässä oli toinen kontaktipinta sulanut.

Emme arkipäivinä juurikaan liikkuneet veneeltä lähikauppaa kauemmaksi. Koko ajan oli sellainen tunne, että pitää olla paikan päällä lukemassa sähköposteja tai etsimässä tai skannaamassa dokumentteja tai vastaamassa puhelimeen tai…

Tässä välissä yksi vihje pitempiä matkoja suunnitteleville: Pieni tulostin-kopiokone-skanneri on kultaakin kalliimpi. Ei vie paljoakaan tilaa ja säästää älyttömän määrän työtä ja vaivaa, kun tulee tarve hoitaa erinäisiä asioita.

Harmillisinta tässä oli se, että Kalle oli Suomessa ja tulossa keskiviikkoiltana takaisin Las Palmasiin. Jos emme olisi luottaneet DHL:n parin työpäivän toimitusaikaan, olisimme saaneet osan samassa ajassa Kallen mukana ja säästyneet inhottavalta ”päivystykseltä” ja mieliharmilta.

Lisäksi jouduimme maksamaan sen 61,50 tullin. Toki yritämme saada sen takaisin Volvolta, mutta saapa nähdä…

Onneksi sää oli enimmäkseen aurinkoista, joten nyt tuli otettua aurinkoa enemmän kuin melkein koko matkan aikana aikaisemmin.

Venekerhotuttumme Jussi, jonka vene on ollut Palmasissa jo toistakymmentä vuotta, palasi Suomesta. Tapasimme hänet Neetissä ja seuraavana iltana Merilynissä. Oli mukavaa kuulla maapallonkiertäjän kokemuksia maailman meriltä ja parantaa vähän maailmaakin!

Kirjoittelen tätä Santa Cruz de Tenerifessä, jonne tulimme perjantaina. Läksimme aamulla auringon noustua eli klo 7.40. Aallokko satamasta ulos tultua ja koko saaren sivustan pohjoiseen mennessä oli (ja ilmeisestikin on aina) todella korkeata ja sekavaa. Pari tuntia ajoimme koneella ja saaren ohi päästyämme nostimme ensin fokan tukipurjeeksi. Aallokon vähän tasaannuttua Kari reivasi isopurjeen ja niinpä pääsimme matkaan purjein. Melkoista haipakkaa etenimmekin. Keskinopeudeksi 55,1 mailin matkalla tuli 6,2 solmua.

Oli helpotus päästä marinaan, sillä alkumatkan kauhea keikutus oli minulle liikaa ja jouduin meritaudin kouriin. Jouduin ensimmäistä kertaa koko reissumme aikana ruokkimaan kaloja.

Marinassa oli hyvin tilaa ja meitä tultiin auttamaan kiinnittymisessä aisapaikalle. Sellaisessa emme olekaan ihan vähään aikaan saaneet olla.

Kävimme aamupäiväkävelyllä Mercadolla. Satamaoppaan  mukaan se on hienoin Kanarian  mercadoista ja kyllä se olikin suuri, kaunis ja siisti. Systeemi oli sama kuin suomalaisissa halleissa eli jokaisella myyjällä oli oma kojunsa ja tuotteet niiden edessä esillä. Vihanneksia, lihaa ja kalaa oli yllin kyllin tarjolla. Muutamalla korukauppiaalla oli pöytänsä, mutta mitään varsinaista turistikrääsää ei ollut nähtävissä.

Meille on jäänyt viime käynnistämme miellyttävä kuva kaupungista ja se vahvistui palatessamme torilta. Täällä on paljon kävelykatuja, tilaa kävellä eikä mitään agressiivista turistirysämeininkiä.

Saa nähdä, minkä aikaa täällä viihdymme. Aikaa meillä on runsaat kaksi viikkoa seikkailla muilla Kanarian saarilla ennen Puerto de Moganiin menoa (2.10.).

Päivä on  ollut tuulinen, Neetin mittari näyttelee 8 – 10 sekuntimetrin tuulta. Vaikka aallonmurtaja on aika lähellä, syntyy jo pieniä aaltoja ja sivulta tulevat tuulenpuuskat keinuttelevat Neetiä melko lailla. Ei haittaa.

Aurinko pilkahtelee välillä pilvien lomasta ja lämmintä on 21 astetta. Kari laittelee pentterissä salaattiateriaa ja kuohuviinipullo Las Palmasista poispääsyn kunniaksi on korkattu. Elämä hymyilee taas.

Santa Crus -  ilmeisesti kovilla sateilla tässä rännissä kuohuu!

Las Palmas 29.8 .- 6.9.2017

Touhua on riittänyt koko viikon.  Iloksemme totesimme, että veneellä kaikki oli hyvin eikä ylimääräisiä asukkaitakaan (=torakoita) ollut asettunut Neetiin. Olimme varmuuden vuoksi asetelleet ”torakkahotelleja” moneen paikkaan veneessä.

Purimme ensi töiksemme matkatavarat (kaksi suurta matkakassia, kaksi matkustamoon sallittua matkalaukkua ja reput). Olimme kuvitelleet, että palatessamme Suomesta meillä ei ole tarvetta kuin parille matkustamolaukulle, mutta toisin kävi. Parit uudet kengät (Karille ei maailmalta löydy riittävän suuria), kannenkäsittelyainetta, uusi porakone, kirjoja, ruisleipää, kahvia, voileipäpikkelsiä ja muita tursoja, uusi metallinen teenkeitin, kartiolaseja... Huh. Läheltä piti, ettemme ylittäneet laukkujen painorajoja! Ja kaikki saatiin taas säädyllisesti piilotettua Neetin uumenin.

Iltapäivällä ajoimme taksilla polttoainesäiliöverstaalle.  Säiliö näytti siltä miltä pitikin ja oikein hyvältä. Pomo ei ollut varma, millaisen tiivisteen haluaisimme huoltoluukun kanteen. Niinpä kävimme vielä viereisessä liikkeessä tutustumassa kahteen eri vaihtoehtoon. Pitkien selvittelyjen (espanjaksi!) jälkeen päädyimme neopreenilaatuun, jonka pitäisi myös kestää pieniä määriä polttoainetta sulamatta. Pomo joutui vielä pitkään kinaamaan siitä, että tiivistettä oli pakko ostaa kokonainen metri vaikka tarve oli vain parikymmentä senttimetriä! Tinkaus ei auttanut vaan se metri piti ostaa. (Saimme siitä sitten suuren osan Neetiin tankin toimituksen yhteydessä.)

Seuraavana aamuna polttoainetankki tuli satamaan aivan sovittuun aikaan. Melkoisesti meitä jännitti, mahtaisiko kaikki olla niin kuin pitikin. Sen verran hankalaan ja ahtaaseen paikkaan se tuli ja monta sisääntuloa ja ulostuloa piti saada viritetyksi sopiviin paikkoihin. Helpotus oli melkoinen, kun se mahtui ovesta sisään ja iltaan mennessä Kari oli saanut sen paikalleen asennetuksi!

-----------------------

Jotta kaikki ei olisi liian ruusuista, saimme kokea taas uuden harmin. Kari käynnisti moottorin kuuden viikon tauon jälkeen. Käynnistyihän se kyllä, mutta alkoi hetken päästä yskiä kuin keuhkotautinen ja sammui sitten. Muutaman yrityksen jälkeen se käynnistyi uudelleen, mutta ei suostunut sammumaan lainkaan mittaritaulusta, vaan se piti sammuttaa itse koneesta. Sen jälkeen virrat katosivat mittaritaulusta kokonaan!

Seuraavana aamuna yritimme selvittää ongelman syytä ja päädyimme manuaalia tutkittuamme sulakeongelmaan, vaikka sulake näyttikin ehjältä. Kipitimme marinassa olevaan Volvo-liikkeeseen ja asentajien mielestä sulakkeessa ei ollut vikaa. Saimme heiltä viestin vietäväksi marinan konttoriin, jotta saisimme lisäaikaa laituripaikallemme mahdollisten korjausten tai osien hankkimisen vuoksi. Meillä oli paikka 1.9 saakka, tällä kertaa saimme jatkoa 5.9. asti.

Seuraavana aamuna Volvon asentajat tulivat paikan päälle tutkimaan tilannetta. Kun he laittoivat sulakkeen uudelleen paikalleen, kone hörähti taas käyntiin ja sammuikin kuten pitikin. He arvelivat, että kyseessä saattoi olla kosketushäiriö sulakkeen ja sulakeboxin välillä. Huokasimme helpotuksesta. Sovimme, että hankimme kuitenkin uuden sulakkeen ja mikäli ongelma uusiutuisi, pitäisi hankkia uusi sulakeboksi.  

Helpotus oli ennenaikainen. Seuraavana päivänä testattaessa ongelma toistui taas! Lauantaiaamuna marssimme taas Volvolle, mutta asentajat olivat viikonloppuvapaalla.  Maanantaina asentaja totesi, että uusi sulakeboksi pitää hankkia.

Tähän väliin on kerrottava vielä yhdestä pulmasta: Asentajien tutkiessa moottorimme takuutietoja kävi ilmi, että konetta ei ollut rekisteröity Volvon tietokantaan ja takuu ei siis olisi voimassa! Otin yhteyttä Cascaisiin ja kävi ilmi, että moottorin ja vaihdelaatikon numerot eivät Volvolla täsmää ja siksi rekisteröinti oli jäänyt myyjältä tekemättä. Kyseessä oli ilmeisestikin Volvon tehtaan virhe ja ainakin myyjän sanojen mukaan selvityksessä (puoli vuotta!!!).  Nyt kun joutuisimme hankkimaan 400 euron sulakeboksin, täkäläinen asentaja otti suoraan yhteyttä Cascaisiin ja lopputulos oi se, että itse moottori rekisteröintiin Volvolle Portugalissa ja näin saimme takuun voimaan. Vaihdelaatikkoasia jäi edelleen vaiheeseen.

Takuuasian selvittyä Volvo alkoi selvittää sulakelaatikon (=elektroninen ohjausyksikkö) hankintaa. Juttu paisuikin kirjaimellisesti maalimanlaajuiseksi! Kävi ilmi, että kyseisissä laatikoissa on joku yleinen valmistusvirhe, joka on Volvolla tiedossa. Ko. kapistusten valmistus ja myynti oli keskeytetty. Volvon varaosarekisterin mukaan Madridista, muualta Euroopasta eikä KOKO MAAILMASTA (tätä lausuntoa tehostivat koko maailmaa syleilevät käden liikkeet) löydy moista esinettä.

Kului taas päivä ja kun kiirehdimme taas asiaa, meidät kutsuttiin keskiviikkoaamuna kahdeksaksi selvittämään asiaa. Tällä kertaa meille luvattiin laittaa aiemmin lähetetyn sähköpostitilauksen lisäksi kiireellinen tilaus, jota voi käyttää vain erityispoikkeustapauksissa. Toiveena tietysti, että jostain  Volvon varastoista meille kaivettaisiin kaikesta huolimatta kyseinen osa.

Meiltä meni hermo. Karta kaikkiaan. Moottorivaihtoehtoja aikanaan punnitessamme, keskeinen valintakriteeri oli Volvon maailmanlaajuinen huoltoverkosto. )Toinen juttu on sitten myydäänkö siellä pelkkää ei oota, tai vain joitakin tarvikkeita, mitkä sitten ovat tuplasti kalliimpia kuin muissa liikkeissä.)

Toki käyttäydyimme liikkeessä täysin asiallisesti, mutta päästyämme takaisin veneelle Kari otti yhteyttä Hopeasalmen telakkaan Helsinkiin. Sekä Erica että Nereidi ovat olleet siellä ”hoidossa” ja palvelu on aina hyvää. Lisäksi sieltä luvattiin auttaa meitä, jos maailmalla ollessamme tarvitsisimme apua. Kari selitti puhelimitse tilanteen ja ohjausyksikön tilauskoodin ja kuinka ollakaan_ vajaan puolen tunnin kuluttua meille tuli tieto, että yksi osa olisi saatavissa Lauttasaaresta. Se luvattiin toimittaa meille DHL kuljetuksena ja olisi perillä muutamassa päivässä.

Valitettavasti täällä on perjantaina vapaapäivä ja lauantaina asentajat eivät ole töissä…mikäli osa tulee perjantaina tai lauantaina, asennus voi ehkä tapahtua maanantaina.

TARINA JATKUU SEURAAVASSA BLOGISSA! Meitä kovasti jännittää, miten tässä käy!

----------------------------------

Jouduimme vielä kerran kerjäämään laituripaikallemme lisäaikaa. Tällä kertaa saimme sitä maanantaihin asti.

Olemme pohdiskelleet mielessämme, että kun autoissa on jossain komponentissa vika, siitä tiedotetaan laajasti ja autojen omistajat kutsutaan vaihdattamaan viallinen komponentti. Emme voi kuin ihmetellä Volvon toimintaa tässä asiassa, jos kerran on tiedossa, että kyseessä on yleinen ongelma. Melkoisia vaaratilanteita voi syntyä, kun moottori jossain kiperässä tilanteessa ei käynnistykään!.

Meille jää vielä selvitettäväksi, kuinka saamme joskus aikanaan varmasti virheettömän ohjausyksikön Neetiin. tämä meille tuleva kun voi olla samalla tavalla viallinen kun edellinenkin. Huolestuttava ajatus!

Polttoainesäiliö- ja moottoriongelmajumppien lisäksi olemme ehtineet kuitenkin tehdä muutakin. Lauantaina kävimme turistirannalla Ankkuri-baarissa katsomassa formuloiden aika-ajoja. Kyseinen kuppila oli aiemmin ”Suomi-baari”, mutta oli nyt muuttunut irlantilaispubiksi. Suomi-baari, nyt nimeltään San Remo, oli muuttanut Catalina-puiston lähistölle.

Sunnuntaina kävimme Kallen kanssa San Remossa katsomassa formulat (Bottas toinen ja Räikkönen viides) ja sen jälkeen syömässä vanhassa tutussa kiinalaisravintolassa.

Ruokailun jälkeen läksimme reippaasti turistirannan luona olevaan suureen Arenas-ostoskeskukseen. Tarkoituksemme oli käydä ostamassa suuresta Carrefour-kaupasta säilykevoita, jota ei lähi-SuperDinossamme ole. (Edellisellä Karibian-reissullamme totesimme sen hyväksi, koska sitä ei tarvinnut säilyttää jääkaapissa.) Uskomatonta kyllä, Carrefour(kaan) ei ollut auki sunnuntaina klo 17.30! Täällä itse asiassa suuret ruokakaupat ovat suljettuna sunnuntaisin ja vain muutamat pienemmät ovat auki.

Kallen kanssa olemme muutekin seurustelleet ahkerasti, monenlaista juteltavaa näyttää riittävän. Lisäksi Kalle hoiti ansiokkaasti tikkien poiston Karin selästä ja reidestä (Suomessa Karilta poistettiin kolme luomea).

Janne, Heli ja lapset ovat tulossa Gran Canarialle lokakuussa koulujen talvilomaviikolla. Ajatuksena on, että he vuokraavat jostain satamapaikkamme lähistöltä apartementon. Lapset varmaankin ovat enimmäkseen kanssamme Neetissä.

Näin ollen meidän on pitänyt hankkia laituripaikka jostain päin tätä saarta. Kuulostaa helpolta. Ei ole.  Satamaoppaassa suositellaan ehdottomasti tekemään laituripaikasta ennakkovaraus. Minä tein työtä käskettyä. Laitoin tiedustelun ensin vain Puerto de Moganiin sähköpostitse. Kun vastausta ei alkanut kuulua, soitin perään. Olin laittanut viestin väärään osoitteeseen. Uusi yritys sekä sähköpostilla että marinan nettisivun kautta. Ei vastasta. Soitto perään. Viestejäni ei löytynyt mistään, vaikkei lähetys antanut mitään virheilmoitusta ja osoite oli oikein. Uusi yritys, sähköposti ja kysely netin kautta. Laitoin varmuuden vuoksi kyselyt myös Puerto Ricoon ja Pasito Blancoon. Ei vastausta mistään!

Koska Kallekaan ei ollut saanut vastausta paikkakyselyynsä Puerto de Moganissa, päätimme lähteä käymään henkilökohtaisesti paikan päällä. Ajelimme vuokratulla autolla noin 80 kilometrin päähän viehättävään Puerto de Moganiin.

Ensin tiedusteluani ei tahtonut löytyä – löytyi kuitenkin - ja sitten meille luvattiin vastata ”iltapäivällä”. Totesin, että olemme ajaneet tänne asti ihan tämän asian takia ja niinpä asia kuitenkin otettiin heti selvitykseen. Sekä meille että Kallelle luvattiin laituripaikka pyytämillemme ajankohdille. Vahvistus ja pieni ennakkovarausmaksulasku lähetettäisiin meille iltapäivällä.

Tätä kirjoittaessani sain juuri vahvistuksen (seuraavana iltapäivänä siis) ja nyt svasta aatoin kunnolla huokaista helpotuksesta edes tämän asian suhteen. Muista marinoista ei ole kuulunut minkäänlaista vastausta vieläkään.

Puerto de Mogan, kuvassa mukana Kalle

Ajoimme paluumatkalla rantatietä pitkin ja kävimme katsomassa satamia. Ei niissä mitään vikaa ollut, mutta Mogan näytti ehdottomasti miellyttävimmältä ja sellaiselta, jossa lapsetkin varmasti viihtyvät.

Sää on ollut paluumme jälkeen suurimmaksi osaksi puolipilvinen. Aurinko on tullut esiin silloin tällöin ja muutama lyhyttäkin lyhyempi sadekuurokin on saatu. Lämpömittarit ovat kuumimpina päivinä näyttäneet jopa 31 astetta.

Juuri nyt seuraamme kiinnostuneina hurrikaanin liikkeitä Karibialla. Toivottavasti se ei saa aikaan pahaa tuhoa muutenkin niin kovin köyhissä maissa!

Tarkoitus oli lähettää tämä teksti San Remo baarista, jonne aioimme mennä katsomaan Susijengin peliä. Koripallo ei ole koskaan meitä erityisemmin kiinnostanut. Jännä huomata, että näin pitkän reissun aikana ihan uudenlaiset Suomi-asiat alkavat kiinnostaa!

Valitettavasti vain San Remo oli suljettuna. Marssimme takaisin satamaan, ja pitkän jumpan jälkeen rantaravintolan TV saatiin toimimaan – ja sitten jouduimme toteamaan, ettei tätä peliä näytetä lainkaan kansainvälisillä kanavilla. Netin kautta Areenastakaan emme voineet sitä katsoa, sillä se on katsottavissa vain Suomessa!

Suomessa 11.7. - 28.8.2017

Kuuden viikon ”lomamme” Suomessa hurahti kuin siivillä. Säät eivät meitä suorastaan hemmotelleet, mutta emme kuitenkaan joutuneet kärsimään jatkuvista vesisateista ja se on pääasia. Shortsikeleistä saimme nauttia muutamana päivänä mutta toisaalta muutamana päivänä jouduimme turvautumaan kalsareihinkin!

Sukkuloimme väliä Helsinki – Kuopio – Askola ja kilometrejä autoon kertyi 3200. Valitettavasti emme ehtineet käymään Pohjanmaalla Karin sukulaisia tapaamassa.

Oli mukavaa kyläillä ystäviemme luona, vaihtaa kuulumisia ja nauttia mahtavasta vieraanvaraisuudesta:  Pinnin ja Anna-Liisan luona Tapanilassa, Jukan ja Ritvan luona Puistolassa, Jarmon ja Merjan luona Urjalassa ja Hannun ja Tuijan tykönä Padasjoella. Urjalan-reissullamme onnistuimme eksymään kaiken maailman pikkuteille ja aivan väärään suuntaan navigaattorin opastuksen vuoksi. Samoin kävi edellisellä Urjalan-visiitillämme. Ehkäpä seuraavalla kerralla käytämme maalaisjärkeämme emmekä tottele ”nalkuttajan” ohjeita!

Padasjoella pääsimme purjehtimaan!!! Emme olleet koskaan aikaisemmin seilanneet Päijänteellä. Jon 33, jolla tehtiin Karibian-kierros 2005 – 2006, kuljetti meitä mukavasti vienossa tuulessa ja hienoissa maisemissa. Kaiken kukkuraksi pääsimme purjehduskisatunnelmaan, sillä juuri kyseisenä viikonloppuna oli Päijnnepurjehdus, jonka lähtöpaikka oli tänä vuonna Padasjoki. Hannun ja Tuijan kanssa riitti juttua purjehtimisesta ja kaiken maailman asioista. Seuraavan kerran tapaamme jo ensi talvena Karibialla – me Neetillä ja he Sissi-veneellään.

Kari oli kahteen otteeseen Askolassa ”kesärenkinä” Tainan, Ainon ja Tapion maatilalla. Vietimme siellä myös yhden yönseudun Suvin ja Laurin kanssa Laurin 5-vuotissyntymäpäivien jälkeen. Kävimme kotieläinpihassa, jossa eläimiä sai mennä silittelemään, ruokkimaan ja harjaamaan. Varsinkin ”puput” olivat lasten mieleen! Itse maatilalla riitti ihmeteltävää lehmissä, vasikoissa ja mullikoissa – ja Laurilla tietenkin ”työkoneissa” eli leikkuupuimurissa ja traktoreissa. Lauri pääsi myös traktoria tankkaamaan – olihan se mahtavaa!

Mökillä (Kuopion Säyneensalossa) vierähti viikko jos toinenkin. Monenlaista puuhaa riitti:  puun kaatoa, pilkkomista, kantamista, roskanpolttoa, mattopyykkiä ja työkaluvajan siivous. Tämä viimeksi mainittu oli veljeni Pepen ja Karin monen päivän urakka. Vanhempani olivat keränneet sinne vuosikymmenien ajan kaikenlaista, ”jota voi joskus tarvita”. Kun vielä kaiken kukkuraksi sinne tuupattiin talvella vanhempieni asunnon tyhjennyksen yhteydessä yhtä sun toista, vajaan ei enää mahtunut kunnolla edes astumaan sisään. Roskiin vietiin erinäisiä säkillisiä rojua ja hyllyt tehtiin uusiksi. Hieno siitä tuli ja pidimme oikein viralliset avajaisetkin torventoitotusten ja kuohuviinin kera. Veljeni vaimo Tiina leikkasi juhlallisesti oven eteen viritetyn nauhan poikki ja niin ”Vajakki” oli vihitty käyttöön!

Lapset olivat kanssamme mökillä neljä päivää - ja kyllä Ukkoa ja Mummoa vietiin! Kari rakensi lasten kanssa sahapukin. Lapset saivat ruuvata porakoneella ja sahata. Myös naulaamista harjoiteltiin lahohkoon puupölliin ja oksasaksien käyttämistä metsänraivauksen yhteydessä syntyneiden risujen katkomiseen.

Onkiminen oli erinomaisen jännittävää ja hauskaa. Onneksi kala söi hyvin ja särkiä, salakoita ja pikkuahvenia tuli solkenaan.

Kari rakensi lapsille pienet purjeveneet ja niiden uittamisesta oli paljon hupia, samoin kuin veneen perässä vedettävästä kumirenkaasta, jolla voi kelluskella narun päässä. Kari oli kunnostanut mökin soutuveneen ja sen kanssa purjeveneet pääsivät ”ulapalle” purjehtimaan.

Ainoana aurinkoisena päivänä kävimme moottoriveneellä läheisessä Hietasalossa, jossa on nimensä mukaisesti hieno hiekkaranta.

Tietenkin mökkiohjelmaan kuului saunominen, makkaran ja muurinpohjalettujen paistamien. Kun poislähdön aika koitti, Suvi huokaisi: ”Olisin voinut olla täällä vielä ainakin viikon”. – Ehkäpä ensi kesänä!

Ryhmäkodissa asuvaa äitiäni kävin / kävimme tervehtimässä noin joka toinen päivä Kuopiossa ollessamme. Yritimme käydä kävelyllä, mutta valitettavasti askel lyhenee ja voimat vähenevät…

Ehdin myös tavata pikaisesti serkkuni Ritva-Leenan ja puolisonsa Hekin. Tapasimme myös ensimmäistä kertaa poikani Jukan tyttöystävän Mallan. Jukan luona voimme onneksi yöpyä Helsingissä ollessamme. ”Venepakolaisia” kun olemme, joudumme aina pohtimaan, minne päämme yöksi kallistaisimme.

Kaiken kaikkiaan Suomen-reissu oli oikein mukava, mutta kyllä oli ihanaa päästä taas omaan kotiin Nereidiin! "Venetalkkarimme" Kalle oli pitänyt silmällä Neetiä ja jopa pessyt sen kannen kovien tuulten mukanaan tuomasta hiekasta. Iso kiitos!