Viikot 8 - 9 Suomessa


Suomen-reissumme olikin sitten melkoista tohinaa. Lensimme Suomeen yölennolla ja olimme Helsingissä aamulla noin kello viisi. Jukka oli meitä vastassa kentällä ja heitti meidät Askolaan omaa autoamme hakemaan.
Sitten Helsinkiin, matkatavaroiden purku ja mökkikamppeiden pakkaaminen, pikku torkut varaston lattialla ja ruokakauppa. Olimme vuokranneet pariksi yöksi mökin Porvoon lähistöltä ja kävimme hakemassa lapset ja Sulon mukaamme. Lumiukkoja, mäenlaskua, saunomista, lukemista, käsitöitä, pelaamista, makkaranpaistoa…ja meillä kaikilla oli niin mukavaa. Sulo-parka säntäili ensimmäisenä päivänä niin innoissaan pihamaalla ja lenkillä mäkiä ylös ja alas, ettei seuraavana päivänä ollut päästä jaloilleen. No, vertyihän se siitä sitten tietenkin.

Lasten palautuksen ja tavaroiden uuspakkauksen jälkeen suuntasimme Askolassa yöpymisen jälkeen Kuopioon. Jäätie mökille oli onneksi hyvässä kunnossa eikä pakkastakaan ollut liikaa. Lunta tuiskutti muutamana päivänä todella runsaasti, jopa 25 cm vuorokaudessa – tosin kevyttä pakkaslunta. Melkoinen vastakohta Cascaisin olosuhteille…

Kävimme tervehtimässä äitiäni hänen uudessa kodissaan lähes joka päivä. Veljeni vaimoineen tuli viikonlopuksi mökille ja pidimme perinteiset pulkkakisat. Hauskaa oli!

Sitten piti taas piipahtaa Helsingissä silmälääkärissä ja pankkiasioilla. Pääsimme myös käymään Suomi 100 vuotta juhlan kunniaksi Laurin päiväkodissa järjestettyyn isovanhempien tapahtumaan. Ehdimme lisäksi tavata pikisesti muutamia venekerholaisiakin. Kiitos Samulille kannettavan laittamisesta!
Ennen Kuopioon lähtöä totesimme, että autostamme oli alkanut vuotaa öljyä. Emme uskaltaneet lähteä sillä Kuopioon asti, vaan ajoimme Askolaan ja saimme sieltä auton lainaksi. Oma automme vietiin korjaamolle.
Mökkeilimme taas muutaman päivän ja sitten olikin jo aika palata Helsinkiin ja kohti Cascaisia…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti