Cascais / viikko 10

Mukanamme Portugaliin lensivät Karin isoveli Tauno Aira-vaimoineen ja pikkusisko Päivi Matti-puolisoineen. Matka sujui mukavasti ja pääsimme etukäteen tilaamallani taksilla vaivattomasti lentokentältä Cascaisiin. Vieraamme jäivät Baia-hotelliin ja me jatkoimme satamaan.

Nereidillä oli onneksi kaikki kunnossa. (Kuulimme myöhemmin, että edellisellä viikolla oli ollut kova myrsky ja aallokko. Muutaman vierekkäisen veneen mastot olivat tuulessa ja aallokossa päässeet hakkaamaan toisiinsa ja jotain vaurioita oli syntynyt.) Meillä oli melkoinen puuha laittaa Nereidi järjestykseen, sillä olimme nostelleet enimmät vaatteet ulos kaapeista tuulettumaan ja levitelleet sohvien istuintyynyt ilmavasti ja niin edelleen. Puhumattakaan nyt sitten kaikesta siitä tavarasta, jota toimme Suomesta mukanamme (ylipainoa matkatavaroissa!) ja joka piti saada paikalleen (tai ainakin jonnekin pois jaloista).

Kevät oli tullut toden teolla poissa ollessamme. Kaikenlaisia kukkia on auennut ja lehtipuissa silmut ovat pullollaan ja muutamia pikku lehtiäkin on jo näkyvissä. Näimme yhdellä kanalla poikasia ja urosriikinkukkojen pyrstöt alkavat olla melkoisen komeita.

Viikko vieraidemme kanssa hurahti melkein huomaamatta. Tutustuimme lähiympäristöön eli kävimme torilla, Boca de Infernossa, Estorilin rantabulevardilla, shoppailimme, kävimme pikku purjehduksella, istuskelimme Neetissä…  

Eräänä päivänä menimme junalla Lissaboniin ja ostimme sieltä HopOnHopOff bussiliput. Olimme Karin kanssa tutustuneet jo aiemmin näihin busseihin ja luulimme, että kaikki sujuisi nyt kuin rasvattu. Väärin luultu! Rautatieaseman luona oleva bussipysäkki oli poistettu tietöiden vuoksi eikä kukaan – poliisikaan - osannut neuvoa meille, minne se oli siirretty. (Myöhemmin selvisi, ettei minnekään, vaan se kerta kaikkiaan oli poistettu). Kävelimme toiselle pysäkille ja odotimme. Ja odotimme. Viimein tuli bussi, joka oli täynnä. Päätimme kävellä seuraavalle pysäkille, jossa väkeä kuulemma jää pois kyydistä. Odotusta. Täynnä.

TukTukissa

Siinä vaiheessa Kari jo hermostui ja hän ”avautui” asiasta paikalla olleelle bussifirman edustajalle. Niinpä saimmekin bussikyydin sijaan TukTuk kyydin vanhaan kaupunkiin. Se vasta olikin riemukasta kyytiä! Mäkeä ylös TukTukin pöristessä lähes henkitoreissaan, mäkeä alas meidän pidätellessämme henkeä ja toivoessamme, että jarrut pitävät, kuopissa iskarit pohjassa, mutkissa melkoisesti kyljelleen kallistuen ja auton vastaan tullessa melkein kyljet toisiaan hipoen. Viime metreillä ylämäessä hihna alkoi luistaa… selvisimme kuitenkin päätepysäkille. Totesimme, että tämä kyyti voitti kyllä sata-nolla tavallisen bussiajelun.

Kävelimme vanhassa kaupungissa, lounastimme ja ajelimme vielä toisen linjan lenkin jokirantaa ja kaupungilla. Sää oli mukavan aurinkoinen vaikkakin tuuli vähän kylmä. Tarkenimme kuitenkin istua bussin yläkerrassa taivasalla. Lissabonin-reissumme päätteeksi kävimme vielä juomassa cappucinot ja nauttimassa pastel de nata-leivonnaiset.

Vuokrasimme tila-auton päiväksi ja teimme retken Obidosiin. Ajomme pieniä, kapeita, mäkisiä ja mutkaisia teitä ensin Sintraan ja kävimme Penan linnan juurella. Vähän isompia, mutta edelleen mäkisiä ja mutkaisia teitä matka jatkui Malveiraan, jossa pidimme tauon. Jaloittelimme torilla, joka oli paljon suurempi kuin Cascaisin ”rättimarkkinat” keskiviikkoisin. Jollain lailla rähjäisemmältä se kylläkin tuntui.

Obidosissa oli todella vähän turisteja verrattuna edelliseen käyntiimme joulun alla. Sää oli helteinen, joten varjoisilla kujilla oli miellyttävä kuljeskella ja katsella rakennuksia ja matkamuistomyymälöiden tarjontaa. Valitsimme lounaspaikan (osittain) sen varjoisuuden perusteella eikä valinta hassumpi ollutkaan. Lihat ja kalat grillattiin hiiligrillillä silmiemme alla ja annokset olivat ISOT. Paluumatkan Cascaisiin hurautimme nopeasti pitkin moottoriteitä.

Toki piti päästä meressä kahlaamaankin ja niinpä me naiset eräänä aurinkoisena ja lämpimänä päivänä riisuimme kengät pois ja läksimme kävelemään pitkin hiekkarantaa. Maininki ei ollut kovin korkeata, joten emme osanneet pitää varaamme. Niinpä siinä sitten kävi, että yksi suurempi maininki pääsi yllättämään. Sen voima kaatoi Airan. Päivi riensi hätiin ja niinpä siinä kävi niin, että molemmat rouvat saivat sitten kävellä märin pöksyin ja paidanhelmoin hotellille. Minä olin hiukan kauempana ja selvisin polvia myöten kastumisella.

Loppuviikolla sää hiukan viileni helteisestä Suomen kesälämpötiloihin ja alkoi tuulla pohjoisesta. Aurinkoisissa ja tuulensuojaisissa paikoissa oli oikein lämmin, mutta tuulessa ja varjossa tuulta pitävät ja lämpimät vaatteet tuntuivat mukavilta. Onneksi tuulta ja maininkia syntyi sen verran, että vieraamme pääsivät näkemään, miten komeasti jysähtäen aallot lyövät rantakallioihin ja aallonmurtajaan.

Lähtöpäivän aamuna Suomesta oli tullut iloisia uutisia: Päivistä ja Matista oli taas tullut isovanhemmat! Onnea vielä kerran!

Saattelimme vieraamme lentoasemalle yölennolle ja aamulla kuulimme iloksemme, että matka oli sujunut mukavasti ja ilman ylimääräisiä viivytyksiä. Nyt me sitten alamme valmistautua matkan jatkamiseen vajaan kuukauden kuluttua.