Portimão / 20. - 28.3.2020

Seinämaalaus vanhan kaupungin lähellä olevan talon ikkinaluukussa.

Päivämme soljuvat eteenpäin suunnilleen samaan tapaan kuin ennen Suomen-reissuamme koronasta huolimatta. Oikeastaan vain ”turhat” kauppareissut ja muutamat harvat kahvilakäynnit ovat jääneet pois. Ulkoilla saa edelleenkin, ravintolat ja kahvilat lukuun ottamatta take-away-paikkoja ovat kiinni, ruokakaupat, apteekit, huoltoasemat ja tupakkakaupat (!) saavat olla auki. Turvaetäisyys on kasvatattu metristä kahteen. Rantaelämä on kiellettyä, kävelyllä saa käydä.

Kukkia
Moneen suomalaiseen varmaankin kolahti pahasti se, että camping-alueet suljettiin eilen perjantaina. Vain vakioasukkaat saivat jäädä, muiden piti lähteä pois. Facebookin Karavaanarit-ryhmässä on ollut jatkuvasti juttuja varsinkin Espanjasta, mutta myös muualta kohti Suomea lähteneiden juttuja. Pitkiä päivämatkoja ovat ajaneet, mutta päässeet turvallisesti Suomeen.

Lisää kukkia.
Teimme ulkoministeriölle matkustusilmoituksen ja sieltä on muutamaan kertaan tullut tekstiviestejä ja sähköposteja suunnitelluista (ja nyt jo toteutuneista) kotiutuslennoista. Me aiomme kuitenkin viipuä täällä niin kauan kuin rajat ja marinat Suomeen asti ovat auki. Talvella harmittelin, etten oikein ehdi nähdä Portugalin huhtikuuta. Tarkoituksemme oli lähteä kohti Suomea jossain vaiheessa huhtikuuta ja olla perillä ennen juhannusta. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että huhtikuun lisäksi ehdin nähdä touko- ja kesäkuun ja mitähän vielä. Kun nyt kuitenkin ehtisimme Suomeen ennen syksyä!
Täällä Portugalissakin satamat on suljettu eikä tähänkään marinaan enää huolittu paria purjevenettä. Joutuivat jäämään joelle ankkuriin ja karanteeniin.

Meillä on ystäviä ja tuttuja Karibialla, Tyynellä valtamerellä, Uudessa Seelannissa ja ihan vielä purjehtimassa merellä ja heidän tilanteensa askarruttaa meitä. Ympäri maailmaa valtiot ilmoittavat, etteivät ota purjehtijoita vastaan ja joissakin maissa jopa jo paikalla olijatkin häädetään pois. Lähes joka puolella on enemmän tai vähemmän ankaria liikkumis- ja muita rajoituksia.

Tässä marinassa näyttää olevan vielä asukkaita ehkä alle kymmenessä veneessä. Normaalioloissa olisi tähän aikaan jo varmasti paljon enemmän elämää. Eniten näemme GNR:n (rajavartijoita) miehiä, jotka kävelevät laiturilla ohitsemme useita kertoja päivässä. Mitä sitten puuhannevatkaan suurella rib-veneellään. Laiturista vene ei ole lähtenyt minnekään.

Yhtä sateista päivää lukuun ottamatta sää on ollut aurinkoinen ja lämmin. Yöllä on noin kymmenen astetta, mutta päivälämpötilat ovat parinkymmenen asteen luokkaa. Enimmäkseen olemme voineet tehdä kävelylenkkimme shortsivarustuksessa.

Luonto herää hurjaa vauhtia: talveksi lehtensä pudottaneet puut alkavat vihertää ja monenlaisia kukkia ilmestyy aina vain uusia ja uusia.

Hienoista ilmoista huolimatta ihmisiä ei ole liikkeellä juuri laisinkaan, ei autoilla eikä jalkaisinkaan. Kahden metrin turvavälin pitämisessä ei ole minkäänlaisia ongelmia. Monet turistialueen hotellit on suljettu, joten se selittänee osaltaan turistialueen hiljaisuuden. Kerran kävimme lähellä keskustaa jokirannassa, eikä sielläkään ollut juurikaan liikettä.



Olemme havainneet mielenkiintoisen ilmiön tuulen suhteen: Ihan aamulla on ensin tyyntä. Päivän vähän lämmetessä tuuli herää ja puhaltaa pohjoisen puolelta. Sitten aivan yht´’äkkiä tuuli pyörähtää 180 astetta ja puhaltaa melkoi reippaasti etelästä. Maa- ja merituuli-ilmiö kenties? Illaksi tuuli taas tyyntyy.

Pientä puuhastelua päivien ratoksi on riittänyt (Tavoite: vain yksi ”työ” / päivä, etteivät lopu kesken ja aika käy liian pitkäksi.) Kannen pesu, sen tapitusta ja saumausta – aina sitä vanhassa kannessa riittääkin – siivousta, mattopyykkiä, ruorin päällystyksen korjailua, pyykkiä. Hain heti ensimmäisenä päivänä poletteja pesukoneeseen ja kuivuriin ja nyt päivänä muuanna raahasimme kaksi kassillista pestävää pesutuvalle. Se olikin sitten suljettu poikkeustilan takia! Ei auttanut muu kuin jättää lakanat pesemättä odottamaan aikaa parempaa (onneksi meillä on mukana useampi lakana- ja pyyhekerta) ja pestä nyrkkipyykkinä muut pestävät.

Monta päivää ja iltaa olen jumpannut toisen tablettimme kanssa. Yks’kaks Karin mennessä sähköpostiinsa se alkoi herjata: ”Google Play Palvelut pysähtyy toistuvasti”. Ilmoitus ponnahtaa esiin vähän väliä. Olen googlettanut ja tehnyt kaikki mahdolliset temput asian korjaamiseksi ja soitin myös Timolle, joka on asiantuntija tietotekniikka-asioissa. Eipä auttanut. Laite kyllä sinänsä toimii, mutta on hidas ja mahdoton käyttää, kun herja on koko ajan edessä.

Päätimme hankkia uuden laitteen ja mietimme ankarasti, mistä sellaisen saisi hankituksi näinä aikoina, kun melkein kaikki kaupat ovat kiinni.

Kävelimme ensimmäiseen suurempaan ostoskeskukseen Continentiin, mutta sen supermarketissa ei ollut laisinkaan elektroniikkaa. Suuntana siis vajaan Continentista parin kilometrin päässä oleva Aqua-ostoskeskus. Reitti jalkaisin sinne olikin varsin kinkkinen, sillä Portimãota halkoo jokunen suuri autotie, joiden jalankulkuylitykset ovat varsin harvassa. Google Mapskaan ei ihan osannut opastaa meitä oikein.

Muutaman lyhyen harharetken jälkeen pääsimme kuitenkin perille.
Täälläkin, kuten muissakin suuremmissa kaupoissa ovella oli vartija, joka päästi liikkeeseen sisään vain saman verran asiakkaita kuin mitä heitä tuli ulos. Ruuhkaa ei kuitenkaan ollut ja lyhyen odottelun jälkeen pääsimme sisään. Tilaa oli hyvin. Onneksemme löysimme tarkoituksiimme sopivan tabletin ja myyjäkin tuli tekemään kauppaa välittömästi. Nyt on sitten edessä asennushommia. Saattaa joku tovi mennä, ennen kuin kaikki tarpeellinen on viritetty uuteen laitteeseen. No, aikaahan minulla on!

Reilun kymmenen kilometrin reissun saimme taas jaloittelua tämän hankinnan tiimoilta.

Meillä on täällä kaikki hyvin siitä huolimatta, että korona tuntuu leviävän täälläkin hurjaa vauhtia.

Aurinkoisia kevätpäiviä ja iloista mieltä sinne koti-Suomeen!









.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti