Horta – Angra do Heroismo / 21.5. – 1.6.2019

Suomi on taas maailmanmestari!

Viikko Hortassa lensi kuin siivillä. Meillä oli niin paljon puuhaa, että ”turistina” olemiseen ei jäänyt laisinkaan aikaa.

Peter Sport Cafe

Ensimmäisinä päivinä siivosimme venettä, etsiskelimme pappakuomun korjaajaa, kikkitaljan korjaajaa ja pyykkäriä. Kaikki nämä palvelut saimme tilatuksi. Peter Sport Caféssa piti tietenkin käydä istahtamassa ja nauttimassa sen ainutlaatuisesta tunnelmasta ja ruokailemassakin. Eximuksessa istahdimme vaihtamassa kuulumisia – se oli tullut Martiniquelta asti melkoista haipakkaa, vähän alle 16 vuorokaudessa.

Olimme ensin toisena rivissä. Parin päivän päästä reunimmainen, ranskalainen vene läksi ja koko letka purettiin. Koska olimme joukon pienin vene, lähimmäksi muuria kiinnittyi norjalaiskatamaraani, seuraavaksi englatilaisvene ja me uloimmaksi. Saihan siinä sitten kiipeillä monen mantookin yli rantaan mennessä, mutta toisaalta – olimme ulommaisina eikä kukaan kolistellut meidän kannellamme.

Suomalaisveneitä tuli meidän jälkeemme vielä parikin: Frida ja Ocean Lady, molemmat paluumatkalla Karibialta kohti Suomea. Siis neljän veneen suomalaisedustus. Ei paha!

Sää tuntui aika viileältä ja niinpä yritimme käynnistää lämmittimen. Se on toiminut vallan mainiosti, mutta viimeksi olimme käynnistäneet sen Cascaisissa eli pari vuotta sitten. Olisi ehkä kannattanut herätellä sitä tässä välillä, sillä se ei kerta kaikkiaan suostunut toimimaan. Kari teki sille kaikki osaamansa temput ja soitti pariin kertaan Jämsäänkin taitavalle Safire-korjaajalle, jolta saimme avun viime kesänä Jonegan lämmittimen ongelmissa. Mikään ei auttanut, lämppäri oli jopa seinästä irrotettuna sitlooran penkissä tutkittavana, mutta turhaan. Tuomme Suomesta palatessamme mukanamme uuden hehkutulpan, ja jos sen vaihtaminenkaan ei auta, pitää sitten seuraavalla kerralla ottaa koko laite mukaan Suomeen katsottavaksi. Onneksi emme sentään palellu täällä, veden lämpötila on yli 20 astetta, samoin kuin ilmankin.

Pappakuomu tuli uusittuine vetoketjuineen muutaman päivän päästä. Hinta vain 60 €! Minulta olisi mennyt yksistään vanhojen vetoketjujen poistamiseen varmasti yli tunti aikaa… Maksoimme Bermudalla sprayhoodin korjauksesta 105 € / tunti!

Sen verran tiukaksi kuomu oli kutistunut kuivuessaan ja ompeleetkin varmaan kinnasivat, että jouduimme lyhentämään tukikaaria hiukan. Yksi aamupäivä mennä hurahti tukikaarien niveliä irrotellessa ja lyhentämisessä. Vähäsen naftiksi se vielä jäi, mutta oletamme sen venyvän aikaa myöten.

Päätä ei huimannut myöskään kikkitaljan korjaus. Siihen oli hitsattu nurkasta puuttuvaan kohtaan uusi pala ja asentaja kävi laittamassa sen pop-niiteillä paikalleen. Koko juttu kustansi 109 €.

Iso ruokakauppa on pienen kävelymatkan päässä mäen päällä. Tuntui melkein kuin olisimme tulleet paratiisiin, kun näimme sen tarjonnan. Ensinnäkin, tuoretavaraa (ja kaikkea muutakin) oli yltäkylläisesti tarjolla. Lisäksi tuntui mukavalta, kun törmäsimme niin moniin jo Cascaisin ajoilta tuttuihin, hyviksi havaittuihin tuotteisiin. Eivätkä hinnatkaan päätä huimanneet. Raahasimme kaupasta (onneksi alamäkeen!) ”mummokärry”kaupalla tavaraa useita kertoja.

Lauantaina seurasimme netin kautta iltapäivälehtien sivuilta Suomen pärjäämistä jääkiekon MM-kisoissa Venäjää vastaan. Voittohan sieltä tuli. Jännää oli!

Sunnuntaina marinan rantakuppilassa pääsimme katsomaan Monacon F1-kisaa. Olihan siinäkin jännäämistä kerrakseen. Kysyin tarjoilijalta, voisimmeko katsoa illalla myös lätkäottelun ja tämä vastasi myöntävästi. Valitettavasti kuitenkin kävi niin, ettei telkusta löytynytkään urheilukanavaa, josta matsi olisi näkynyt. Katsoimme sitten pelin tableteilta netin kautta stream-lähetyksenä. Ja tulihan se voitto!

Maanantaina hankimme viimeiset eväät ja kirjauduimme ulos marinasta. Horta oli ihan yhtä viehättävä kuin ennenkin ja vähän harmitti lähteä sieltä niin nopeasti. Nyt meillä varsinkin oli niin paljon monenlaista askaretta, että ehdimme kovin vähän käydä kävelyillä ja nauttia paikan kauneudesta.

Tiistaiaamuna kello kuusi, vielä pimeyden vallitessa (aurinko nousee noin 6.30 ja laskee noin 21.00) irrotimme köydet ja läksimme matkaan kohti Terceiran saarta ja Angra do Heroismoa. Ennuste lupasi alkumatkalle aivan tyyntä ja loppupäähän noin 5-6 sekuntimetrin sivutuulta.

Nostimme ison ylös heti päästyämme aallonmurtajan suojasta ja saman tien avasimme myös genoan. Tuulta olikin 7 m/s, tuulikulma 60 astetta. Vajaan tunnin kuluttua tuuli laantui alle 4 sekuntimetriin, kiihtyäkseen sitten taas 7 sekuntimetriin – vastaista. Aallokkoakin alkoi jo olla Pico – ja Sao Jorge-saarten välissä. Ei auttanut muu kuin alkaa luovia. Vähän harmitti, matka Hortasta Angra do Heroismoon on 69 mailia, joten aikaa luovimiseen ei olisi ollut, mikäli halusimme (ja halusimme!) ehtiä perille ennen pimeätä.

Muutaman vendan teimme, sitten otimme koneen avuksi ja moottoripurjehdimme Sao Jorgen itäpään lähelle. Siellä onneksemme tuuli vähän kääntyi ja aallokko tasoittui. Sitten mentiinkin todella hyvää vauhtia – pitkät matkat nopeus oli 7,5 – 9 solmua 7 – 8 m/s tosituulessa, tuulikulman pysytellessä 60 – 70 asteen välillä!

Suuri parvi pikkudelfiinejä kävi leikkimässä Nereidin kanssa ja paljon Portugalin sotalaivoja keikkui meren pinnalla.

Hurjan loppukirimme ansiosta ehdimme kuin ehdimmekin perille vallan hyvin ennen pimeän tuloa. Kiinnityimme ensin vastaanottolaituriin ja kävimme ilmoittautumassa. Nereidin tiedot löytyivät tietokoneelta, ilmeisestikin Hortan kanssa on yhteinen tietokonejärjestelmä. Meidän ei tarvinnut täyttää minkäänlaisia lappusia. Ystävällinen virkailija latoi tiskiin ihan pyytämättä satamakartan, kaupungin kartan, kulkukortit ja Wifi-tunnukset ja neuvoi tarkkaan laituripaikkamme ja marinan palvelut. Monissa paikoissa olemme saaneet suunnilleen hohtimilla kysellä jokaisen asian erikseen!

Satama on melko ahdas ja vähän sokkeloinenkin, joten kävimme ensin kävellen katsomassa paikkamme. Siitä huolimatta ajoimme ensin vähän ohi ja kieli keskellä suuta piti peruutella ja käännellä Neetiä aallonmurtajan vieressä. Pohjassa aivan lähellä näytti olevan valtavan suuria, aallonmurtajasta valuneita kivenlohkareita.. Onneksi ei juurikaan tuullut, joten saimme Neetin kauniisti kiinni aisaansa.

Terceiran saari on melko pieni, kuten muutkin Azoreiden saaret, vain 18 km leveä ja 30 km pitkä. Asukkaita on noin 55 000. Saarella on kaksi kaupunkia, itäpäässä Praia da Vitoria ja keskellä etelärantaa tämä Angra do Heroismo.

Vasco da Caman käsikynkässä!

Angra do Heroismo on vanha kaupunki, suuri osa rakennuksista on peräisin jopa 1600-luvulta. Kaupunki on kärsinyt useista maanjäristyksistä. Viimeisin tapahtui vuonna 1980, jolloin suuri osa kaupungista vahingoittui pahoin. Jälleenrakennustyön ollessa vielä kesken, 1983, kaupunki julistettiin UNESCOn maailmanperintökaupungiksi. Rakennukset on siis korjattu todella kauniisti alkuperäiseen asuunsa. Kaunista, värikästä ja siistiä!

Liikenneympyrä härkätaisteluareenan vieressä

Talot ovat matalia, korkeintaan 2- tai 3-kerroksisia. Monet ovat melko kapeita. Ikkunat ovat moniruutuisia ja ranskalaisten parvekkeiden kaiteet taidokkaasti taottuja ja koristeellisia. Katot ovat aaltoilevaa tiiltä ja korkeilta paikoilta erottaa selvästi kattojen väristä, mitkä rakennukset on jouduttu korjaamaan vuoden 1980 maanjäristyksen jälkeen. 

Miten ihmeessä elokuvissa kirkoissa on aina rippituolit, mutta tosiasiassa tämä taitaa olla ensimmäinen koko reissulla näkemäni - ja olemme kyllä käyneet monessa, monessa katolisessa kirkossa!

Kirkkoja on kaupungissa paljon. Tuk-tuk ajelulla seisoimme mäellä, jolta näkyi yhtä aikaa samoilta jalansijoilta kuusi kirkkoa, toinen toistaan vanhempia.

Näkymä Monte Brsililta

Uusia taloja ei ole juurikaan rakennettu vanhojen sekaan ja kaupungin laitapuolen uudetkin talot istuvat kauniisti maisemaan eivätkä häiritse vanhan kaupungin henkeä. Ainoastaan marinan luona oleva suuri ja korkea hotellirakennus pilaa hienoa maisemaa. Onneksi sitä ei näe kaupungilta käsin, vain rannalta ja mereltä katsottaessa.

Marinan lähellä päivystelee Tuk-tuk-taksi, joka tekee parin tunnin turistikierroksia (50 € kahdelta hengeltä). Kävimme kierroksella ja kyllä kannatti! Kuljettaja ajelutti meitä parhailla nähtävyyksillä ja kertoili meille paljon kaupungin, saaren, Azoreiden ja Portugalinkin historiasta.

Hyvä ruokakauppa löytyi noin puolentoista kilometrin päästä – mennessä koko matka ylämäkeä ja pois tullessa alamäkeä. Kyllä tiesi kävelleensä… ja alamäkeen tulo tuntui jaloissa melkeinpä enemmän kuin ylämäki!

Perjantaipäivänä kaupungissa oli ”lasten päivä”. Useat keskustan kadut oli kokonaan suljettu liikenteeltä ja niille oli pysytetty pomppulinna toisensa perään. Lisäksi oli monenlaista muutakin viihdykettä, puujalkoja, lankuista tehtyjä tandem-suksia, erilaisia pallopelejä, mininponilla ratsastusta, renkaanheittoa, polkuautorata ja niin edelleen. Kaikki ilmaista. Joukoittain pikkukoululaisia ja tarhaikäisiä opettajineen oli liikkeellä. Melkoista kuhinaa!

Saimme sähköpostitse varmistettua, että saamme Neetin siellä telakalle noin kolmeksi kuukaudeksi (55 € / kk!). Tavoitteemme on päästä Suomeen noin juhannukseksi ja aiomme palata Porto Santoon ehkäpä syyskuun alkupuolella.

Meillä oli tarkoitus purjehtia täältä ensin Santa Marian saarelle (noin 140 mailia), viivähtää siellä pari päivää ja jatkaa sitten Porto Santoon (500  M Santa Mariasta). Nyt on vallinnut kuitenkin useita päivä tuuleton sää, joten jouduimme muuttamaan suunnitelmia ja odottelemaan tuulia. Purjehdimme suoraan Porto Santoon, noin 650 mailia eli noin viisi-kuusi päivää. Mikäli tuuliennusteet eivät muutu viime tipassa, lähdemme matkaan huomenna sunnuntaina.