Suomi – Guadeloupe (5. – 15.10.2018)

Ravintolan katos

Perjantaina kävimme Porvoossa parissakin apteekissa hankkimassa lääkkeitä mukaamme (silmätippani ovat jotain harvinaista laatua, jota ei pidetä juurikaan apteekkien varastoissa). Ruokakaupasta haimme pari purkkia sinappia ja salmiakkia (Suomen eksotiikkaa!) vietäväksi vene”vahdeillemme”. Illalla saimme nauttia ihanista löylyistä Tapion, Ainon ja Tainan upeassa saunassa.

Tapio kuskasi meidät lauantaiaamuna hyvissä ajoin lentokentälle. Tällä kertaa ruuhkia ei ollut missään ja meille jäi turhankin paljon odotusaikaa. Parempi kuitenkin niin kuin olla tuskissaan ehtimisen kanssa.

Lento Pariisiin kesti kolme tuntia ja oli ajallaan. Meillä oli kolme tuntia aikaa vaihtaa lentokenttää ja viimekertaisesta viisastuneina (hädin tuskin ehdimme Karibian-lennolle) emme käyttäneet ilmaista bussikuljetusta vaan otimme taksin. Tällä kertaa ehdimme hyvin ja meille jäi jopa aikaa nauttia sämpylät lentoaseman kuppilassa.

Vajaan kahdeksan tunnin lento Guadeloupelle meni torkkuessa, lukiessa ja musiikkia kuunnellessa. Lentoasemalla päälle hyökkäsi valtavan kuuma ja kostea ilma – Suomen talvivarusteet piti käydä kiireesti vaihtamassa kevyempiin vaatteisiin aseman toiletissa!

Venevahtimme oli meitä autolla vastassa, kuten olimme sopineetkin. Olin varannut meille ensimmäiseksi yöksi hotellihuoneen marinan vierestä. Ajattelimme, että emme millään jaksaisi alkaa raivata Neetiin nukkumatiloja pitkän ja uuvuttavan matkan jälkeen.

Hotellihuone tuntui kuin olisimme astuneet vankasti hajustettuun jääkaappiin helteisen ilman jälkeen – ilmastointi oli hyytävän kylmällä ja jonkun siivousaineen tuoksu tukahduttava. Kari sammutti ilmastoinnin ja auoimme ovet saadaksemme sisälle lämmintä ja hajutonta ilmaa.

Hetken levähdettyämme kävelimme marinaan vilkaisemaan Neetiä. Siellä näytti kaikki olevan kunnossa ja hyvillä mielin palasimme ruokakaupan kautta hotelliin. Patonki-iltapalan jälkeen uni maittoi!

Seuraavana aamuna raahasimme kapsäkkimme kahdessa erässä Neetiin ja sitten alkoikin uurastus! Purjeet, kumivene, perämoottori ulos, bimini paikalleen ja tavaroiden purku- ja siivoushommiin. Sitä puuhaa riittikin sitten viikoksi.

Hometta ei onneksi ollut missään lukuun ottamatta muovilaatikkoa, jonka pohjalle olimme laittaneet purjepeiton ja sen päälle Tonic-purkkeja. Muutamat niistä olivat syöpyneet puhki ja lopputulos oli melkoinen homesotku!

Pelkäämääni torakkainvaasiotakaan ei ollut tapahtunut. Olimme sijoitelleet torakkahotelleja kaappeihin ja lattioille ja niiden ympärillä oli jotain tunnistamattomia pienen pieniä kuolleita ötököitä. Muutaman elävänkin näin, mutta ei mitään huolestuttavaa.

Näkymä Nereidistä

Sää on ollut uuvuttavan kostea ja kuuma (kolmisenkymmentä astetta ulkona varjossa, veneen sisällä 38). Sadekuuroja, välillä todella rankkojakin, on tullut joka päivä. Vilvoittavaa tuulta ei ole juurikaan ollut Varsinkin ensimmäisinä päivinä – osittain varmaankin myös aikaerosta johtuen – tuntui ettei jaksaisi kunnolla tehdä yhtään mitään. Hiki  vain virtasi ja nestettä piti olla juomassa yhtenään. Iltaisin emme tahtoneet millään pysyä hereillä enää seitsemän jälkeen!

Leikkasin Karin hiukset ensimmäistä kertaa 13 vuoteen. Edellinen kerta oli edellisellä Karibian-reissullamme. Silloin työvälineenä oli laite, jota käyttäessä tärinä melkein aiheutti valkosormisuuden ja ääni kuulovaurion sekä leikkaajalle että ”uhrille”. Tulos ei ollut häävi, joten yritystä ei toistettu ennen kuin nyt. Laite on nyt asiallinen eikä tuloskaan ollut hullumpi. Ensi kerralla (saan siis suorittaa toimenpiteen toistekin ilman 13 vuoden väliaikaa!) leikkauksesta saattaa tulla oikein hyvä.

SPOT-laitteemme, jonka avulla olemme saaneet sijaintitietomme tähän blogiin, temppuili  jo ennen Suomeen lähtöamme. Luulimme nähneemme täällä venetarvikeliikkeessä sellaisen ja olisimme ostaneet uuden, mutta ei sitä sitten ollutkaan. Emme yrityksistä huolimatta onnistuneet saamaan sitä hankituksi täältä. Nyt toivomme, että se pelaisi sen aikaa, kun saamme uuden toivottavasti Martiniquelta.

Olemme jännityksellä seuranneet hurrikaanien liikkeitä Atlantilla. Michael teki pahaa jälkeä USA:ssa ja Leslie – harhailtuaan pitkin poikin Atlanttia – lähestyy Portugalin rantoja. Emme ole voineet olla pohtimatta, millaiset olosuhteet se voi saada aikaan Cascaisin marinassa! Nadine näytti olevan tulossa tänne meille päin, mutta onneksi se kuihtui kokoon jo merellä. Tällä hetkellä näkyvissä ei ole muita hurrikaanin alkuja. Toivomme parasta!

Olimme melkein unohtaneet muutaman asian täällä elämisen arkipäivästä: Ensinnäkin: vastaantulijoita tervehditään lähes poikkeuksetta, myös kadulla eikä pelkästään laiturilla. Toiseksi: jätteitä ei lajitella. Sieluun koskee laittaa muoviset vesipullot (joita kertyy!) ja oluttölkit kaikki samaan roskapussiin.

Neeti alkaa vähitellen olla lähtökunnossa, purjeet paikoillaan, moottoriöljyt vaihdettuna, kansi pestynä, paikat siivottuina ja tavarat paikoillaan. Wichyä, vettä ja jonkin verran ruokaakin olemme raahanneet selkä vääränä läheisistä kaupoista. Viikko siinä meni, suunnilleen saman verran kuin valmistellessamme Neetiä kesäseisokille.

Kävimme tänään pyytämässä yhden lisäpäivän ehtiäksemme käydä huomenna maanantaina vielä ruokaostoksilla ”suuressa” kaupassa. Se kun on sunnuntaisin auki vain 12.30 asti.

Sitten irrotamme köydet 186 laituripäivän jälkeen ja seilaamme noin 20 mailin matkan Marie Galanten saarelle poijuun.

Tuntuu hyvältä olla taas täällä ”kotona” ja alkaa suunnitella uusia purjehduksia vanhoihin tuttuihin ja uusiin paikkoihin.