Lähes kaksi viikkoa on ehtinyt livahtaa sitten viime
päivitykseni. Touhua on ollut monenmoista.
Viime viikon tiistaina satamassa tyhjennettiin yksi laituri kokonaan veneistä. Myös ankkurissa tai poijuissa olevat kalastaja-alukset kaupungin puolella siirtyivät marinan suojiin laitureihin. Luvassa oli korkeata maininkia - ja sitä kyllä on saatukin! Tuulta ei ollut täällä kovinkaan paljoa, mutta kauempana Atlantilla näytti pyörivän melkoiset mekkalat. Maininki satamamme ulkopuolella oli jopa kuusi metriä monena päivänä. Komeasti aallot löivät aallonmurtajaan. Aallot vetivät perässään valkoista vaahtolaahusta ja aallonharjat muuttuivat sumuksi murtuessaan. Ilma on ollut aivan sakeana suolavesisumusta ja silmälasitkin tuhrussa.
Tällä lapset purjehtivat
optimistijollillaan melko reippaissakin keleissä. Seurasimme eräänä päivänä
noin 10 metrin tuulen puhallellessa, kuinka yhtä optaripurjehtijaa hinattiin
kumiveneellä laituriin. Toisen purjehtijan vene hörppäsi vettä, mutta sitkeästi
hän vesilastissa sinnitteli kalastusalusten välistä laituriin.
Pikku
ekaluokkalaisemme Suvin lukujärjestys on muuttunut ikävästi. Koulu alkaa
aamuisin joko kello 10 tai 9. Kotiväki joutuu lähtemään töihin jo aikaisin,
joten aamut ovat pienelle ihmiselle olleet aika pitkiä ja siksi äidille on
pitänyt soittaa monta kertaa aamussa. Helpottaaksemme tilannetta olemme
alkaneet jutella Suvin kanssa Whatsapp-yhteydellä kello 8 ja 10-aamuina vielä
yhdeksän jälkeen (eli meidän aikaamme kello 6…). Höpöttelemme niitä näitä ja
ilmeisesti ainakin vähäsen olemme voineet olla avuksi - ja on ollut mukavaa ”tavata” Suvi nyt niin
usein. Alussa kävelimme marinan
konttorille asti paremman WiFi-yhteyden perässä , mutta onneksi hoksasimme,
että läheisen ravintolan WiFi toimii myös aamuvarhain erinomaisen hyvin, joten
meidän tarvitsee kävellä vain noin sata metriä yhteydenoton vuoksi.
Moottori
koekäynnistettiin viime viikon torstaina. Ensi yrittämällä siihen ei tullut
edes virtaa… asia ratkesi kuitenkin hetkessä. Seuraava yllätys oli konetta
käytettäessä se, että vaihteen ollessa eteenpäin potkuri pyöri taaksepäin ja
päinvastoin. Ehdin jo miettiä, että mitenkähän pitkä viive asiasta syntyykään… onneksi
ei kuitenkaan, asia korjaantui vaijereiden kääntämisellä vaihdevivussa. Seuraavana
päivänä asentajat kävivät vielä tekemässä pientä hienosäätöä. Viimeiset säädöt
ja optimoinnit tehdään koeajolla, joka on kuulemma hyvä tehdä hyvällä säällä
(=ei tuulta, aaltoja eikä maininkeja). Sitä tässä nyt sitten vielä odotellaan.
Viimeinkin saimme Nereidin sisältä järjestykseen ja tavaralaatikot pois
salongin sohvilta. Syytä olikin, sillä Jukka tuli Helsingistä tänne
lauantai-aamuna. Matkasimme lentokentälle häntä vastaan junalla ja metrolla.
Täytyy sanoa, että Helsingin metro on todella hiljainen tähän Lissabonin
metroon verrattuna. Meteli on joissakin kohdissa aivan korviahuumaava!
Saimme
todeta taas kerran, että maailma on pieni: junassa lentokentältä palatessamme
joku sanoi yht´äkkiä selvällä suomenkielellä: ”Mitä SINÄ täällä teet?”.
Siinähän oli vanha tuttumme Matti vaimoineen Cascais/Lissabon talvilomallaan.
(Ostimme aikanaan (1993 tai 1994) Matilta Nordic-81-moottoripurtemme ja olemme
sen jälkeen tavanneet silloin tällöin.) Matti ja Tuija piipahtivat sitten
meillä Neetissä eräänä iltana rupattelemassa.
Kiertelimme Jukan kanssa
lauantaina ja sunnuntaina Cascaisia: torilla, Estorilissa, Boca do Infernossa…
ja sunnuntai-iltana menimme Benfican jalkapallo-otteluun! Matka taitettiin
junalla ja kahdella metrolla. Matkalippujen kanssa oli sählinkiä. Vaikka
kerroin ja näytin lipunmyyjälle, että olemme menossa Benficaan junalla ja
metroilla, tämä onneton myi meille vain junaliput. Siinä sitten metrolaiturilla
ihmettelimme, kun portit eivät meille auenneetkaan ja lippukassalla asia sitten
selvisi meille ja ostimme myös metroliput. Onnistuin sitten vielä sähläämään
oman lippuni kanssa.. mutta perille pääsimme hyvissä ajoin.
Stadion oli aivan valtava ja väkeäkin kertyi 48 600 katsojaa. Ennen pelin alkua olimme tiputtaa silmämme, kun aivan läheltämme katsomon yläosaan kiipesi mies elävä KOTKA kädessään. Ottelun alkujuhlallisuuksiin kuului, että tämä Benfican maskottikotka päästettiin irti ja musiikin soidessa se kaarteli jalkapallokentän yllä alemmas ja alemmas ja viimein laskeutui joukkueen vaakunan jalusta päälle ”yläosaksi”. Suosionosoitusten pauhu tapahtuman jälkeen oli valtava. Juhlallinen oli myös se hetki, kun kaikki nousivat ylös ja lauloivat Benfican tunnuslaulun ja pitivät edessään auki levitettyä Benfica-kaulaliinaansa (joka oli lähes kaikilla, myös Jukalla ja Karilla, muttei minulla). Tunnelmaa voi kuvata ehkä parhaiten sanalla harras. Ottelun (Benfica-Madeira) ensimmäisellä puoliajalla Madeira vielä jotenkin pisti kampoihin, mutta toisella puoliajalla puhti alkoi hiipua. Lopputulos oli 3-0. Kannatusjoukkojen laulu- ja huutokuorot panivat parastaan ja joissakin tilanteissa vihellyskonsertit olivat korviavihlovat.
Jännäsimme hiukan, että miten kauan sellaisen väkijoukon purkautuminen stadionilta ulos ja julkisille kulkuneuvoille kestää. Alkumatka stadionin vierellä olikin yhtä matelemista puoli askelta kerrallaan valtavassa ihmisvirrassa, mutta jonnekin kummaan väki hajaantui ja metroasemalla ei ollut ruuhkaa enää laisinkaan.
Teimme Jukan kanssa myös turistireissut Sintraan ja Lissaboniin. Sintraan menimme bussilla ja jäimme valitettavasti yhtä pysäkkiä liian aikaisin pois kyydistä. Minkäänlaisia opastuksia rautatieasemalta Sintran historialliseen keskukseen emme löytäneet ja turistikarttakin oli varsin epämääräinen. Selvisimme kuitenkin kännykän navigaattorilla, vaikkakin saimme kavuta ylimääräiset mäkilenkit ylös ja alas. Huh huh! Ajattelimme ensin kävellä (innuntietä) aivan lähellä olevaan, korkealla kukkulalla sijaitsevaan Penan palatsiin. Tutkittuamme tarkemmin karttaa ja havaittuamme serpentiinitien mäkisyyden ja kapeuden sekä matkan todellisen pituuden tulimme toisiin ajatuksiin. Pimeät taksit tarjosivat erittäin itsepintaisesti ja jopa ärsyttävän aggressiivisestikin palveluksiaan ja bussikyyti tuntui aika kalliilta, joten valitsimme TukTuk-kyydin. Se olikin menoa se! TukTuk ei ollut ihan tuoreimmasta päästä ja jyrkimmissä ylämäissä aloimme epäillä, että pääsemmeköhän lainkaan perille. Tie oli todella mutkainen, kapea ja mäet jyrkkiä. Joissakin paikoissa ei ollut laisinkaan kaiteita jyrkänteiden reunoilla ja minua kyllä hirvitti. Alamäissä hirvitti vielä enemmän ja toivoin hartaasti, että värkin jarrut toimivat! Totesin, että paluumatkaa en suostu TukTukilla matkaamaan.
Palatsia
ympäröi suuri puisto, jossa vaelteluun olisi saanut kulumaan vaikka koko päivän
ja itse rakennus sijaitsee kukkulan huipulla. Se on huikea sekoitus eri
arkkitehtuurityylejä, sanat eivät riitä sitä kuvailemaan. Siksi tässä linkki
parhaalle löytämälleni palatsin sivulle: https://portugalvirtual.pt/sintra/pena-national-palace.php
Söimme eväät palatsin terassilla ja kävimme myös sisällä tutustumassa itse
palatsiin. Mielettömiä huoneita ja huonekaluja! Ja mitkä maisemat! On siinä
kuninkaiden ja hoviväen kelvannut ihailla valtakuntaansa!
Olin löytänyt kartan, josta näkyi vaellusreitti alas Sintraan ja harkitsimme hetkisen paluuta jalan. Näytti kuitenkin siltä, että se ei ollut kovin hyvin merkitty, joten palasimme takaisin Sintraan bussilla. Kiertelimme tovin vanhan kaupungin kapeita katuja ja sitten olikin aika palata Cascaisiin. Hieno reissu!
Kävimme myös päivän reissun Lissabonissa. Ensin junalla keskustaan ja sieltä ostimme Hop On Hop Off-bussiliput. Valitsimme kaksi linjaa, joilla saa ajaa kahden vuorokauden aikana niin paljon kuin mielii. Alkajaisiksi saimme kävellä hyvän tovin pitkin Lissabonin katuja etsiskellessämme pysäkkiä, jolta pääsisimme kyytiin. Opaskartta oli lievästi sanottuna suurpiirteinen ja pysäkit huonosti merkittyjä. No, eipä tuo kävely haitannut, hienoja bulevardeja, rakennuksia ja patsaita oli koko ajan ihailtavana.
Ajelimme ensin Alfamaan eli korkealla kukkulalla sijaitsevaan vanhaan kaupunkiin, jossa olimme Karin kanssa jo aiemminkin käyneet. Hienot olivat maisemat edelleenkin ja rakennukset kapeiden kujasten varrella toisin paikoin aika rähjäisessä kunnossa. Siellä sun täällä kuitenkin näytti olevan korjaustyöt meneillään.
Toinen bussilinjamme käväisi Belemissä rantatietä pitkin ja sitten kaupungin sisäosissa. Yläkerrasta oli hyvät näkymät kaupunkiin. Emme viitsineet jäädä pois bussista tutkimaan nähtävyyksiä lähemmin vaan tyydyimme katsomaan niitä bussista. Kaatosade alkoi, kun olimme menossa juna-asemalle ja niinpä pysähdyimme kahville ja söimme kuuluisat portugalilaiset Pastel de nata- leivonnaiset. Nyt olemme siis harjoitelleet turistikierroksia ennen seuraavia Suomen-vieraitamme.
Olimme tilanneet Suomesta uuden VHF-antennin entisen ihan toimivan, mutta liian painavan tilalle. Kari viritteli ankkuripelistä nostolaitteen ja sillä hiissasimme hänet mastoon antennin vaihtoon. Aika näppärästi nosto kävi, ei tarvinnut käsin veivata.
Pappakuomua paikalleen laittaessamme sen kaaresta pääsi tippumaan nivelosa kannelle ja tietysti (!!!!) kannen vedenpoistoreikään. Toivoimme, että se olisi jäänyt sinne jumiin. Kari pumppasi kumiveneen ja piti haavia oletetussa kohdassa poistoputken alla Jukan ja minun törkkiessä putkea. Tiedä häntä, oliko se siellä vai ei, mutta ainakaan mitään emme haaviin saaneet. Yritimme etsiä kaikki mahdolliset venetarvikenettikaupat ja kysyimme vielä Joaõltakin (moottorinmyyjämme), mutta samanlaista ei löytynyt hänenkään katalogeistaan. Kysyin myös Malö:n telakalta, mutta kyseeessä ei kuulemma ole alkuperäisosa, joten apua ei sieltäkään saatu. Onneksi meillä on Suomessa Taitava Tane, joka lupautui tekemään meille osan.
Jukka läksi Suomeen perjantaina. Säät hänen lomansa aikana olivat sekalaiset. Onneksi kuitenkin oli ihan t-paitakelejäkin ja sateet tulivat ja menivät.
Meillä itsellämme on Suomeen lähtö perjantaina 17.2. Sitä ennen toivomme saavamme moottorin testiajon suoritetuksi. Käymme myös läpi kaikki vaatetavaramme ja viemme Suomeen liikoja lämpimiä varusteita… kuten esimerkiksi kelluntahaalarit ja toppahousut ; ) Oletamme olevamme seuraavat lähivuodet sellaisissa olosuhteissa, että tulemme toimeen ilman moisia vermeitä.
Tänään sunnuntaina KÄVIMME MERELLÄ! Ensimmäistä kertaa sitten lokakuun 10. päivän! Toisin sanoen ajoimme polttoainelaituriin ja tankkasimme ja siitä sitten pyörähdimme aallonmurtajien ulkopuolella. Matkaa kertyi kokonaiset 1,55 mailia. Kari on ollut huolissaan siitä, että meille iskee satamarutto, ja nyt pahin pelko asiasta kaikkosi kun saimme kuitenkin köydet irti laiturista.
Stadion oli aivan valtava ja väkeäkin kertyi 48 600 katsojaa. Ennen pelin alkua olimme tiputtaa silmämme, kun aivan läheltämme katsomon yläosaan kiipesi mies elävä KOTKA kädessään. Ottelun alkujuhlallisuuksiin kuului, että tämä Benfican maskottikotka päästettiin irti ja musiikin soidessa se kaarteli jalkapallokentän yllä alemmas ja alemmas ja viimein laskeutui joukkueen vaakunan jalusta päälle ”yläosaksi”. Suosionosoitusten pauhu tapahtuman jälkeen oli valtava. Juhlallinen oli myös se hetki, kun kaikki nousivat ylös ja lauloivat Benfican tunnuslaulun ja pitivät edessään auki levitettyä Benfica-kaulaliinaansa (joka oli lähes kaikilla, myös Jukalla ja Karilla, muttei minulla). Tunnelmaa voi kuvata ehkä parhaiten sanalla harras. Ottelun (Benfica-Madeira) ensimmäisellä puoliajalla Madeira vielä jotenkin pisti kampoihin, mutta toisella puoliajalla puhti alkoi hiipua. Lopputulos oli 3-0. Kannatusjoukkojen laulu- ja huutokuorot panivat parastaan ja joissakin tilanteissa vihellyskonsertit olivat korviavihlovat.
Jännäsimme hiukan, että miten kauan sellaisen väkijoukon purkautuminen stadionilta ulos ja julkisille kulkuneuvoille kestää. Alkumatka stadionin vierellä olikin yhtä matelemista puoli askelta kerrallaan valtavassa ihmisvirrassa, mutta jonnekin kummaan väki hajaantui ja metroasemalla ei ollut ruuhkaa enää laisinkaan.
Teimme Jukan kanssa myös turistireissut Sintraan ja Lissaboniin. Sintraan menimme bussilla ja jäimme valitettavasti yhtä pysäkkiä liian aikaisin pois kyydistä. Minkäänlaisia opastuksia rautatieasemalta Sintran historialliseen keskukseen emme löytäneet ja turistikarttakin oli varsin epämääräinen. Selvisimme kuitenkin kännykän navigaattorilla, vaikkakin saimme kavuta ylimääräiset mäkilenkit ylös ja alas. Huh huh! Ajattelimme ensin kävellä (innuntietä) aivan lähellä olevaan, korkealla kukkulalla sijaitsevaan Penan palatsiin. Tutkittuamme tarkemmin karttaa ja havaittuamme serpentiinitien mäkisyyden ja kapeuden sekä matkan todellisen pituuden tulimme toisiin ajatuksiin. Pimeät taksit tarjosivat erittäin itsepintaisesti ja jopa ärsyttävän aggressiivisestikin palveluksiaan ja bussikyyti tuntui aika kalliilta, joten valitsimme TukTuk-kyydin. Se olikin menoa se! TukTuk ei ollut ihan tuoreimmasta päästä ja jyrkimmissä ylämäissä aloimme epäillä, että pääsemmeköhän lainkaan perille. Tie oli todella mutkainen, kapea ja mäet jyrkkiä. Joissakin paikoissa ei ollut laisinkaan kaiteita jyrkänteiden reunoilla ja minua kyllä hirvitti. Alamäissä hirvitti vielä enemmän ja toivoin hartaasti, että värkin jarrut toimivat! Totesin, että paluumatkaa en suostu TukTukilla matkaamaan.
Olin löytänyt kartan, josta näkyi vaellusreitti alas Sintraan ja harkitsimme hetkisen paluuta jalan. Näytti kuitenkin siltä, että se ei ollut kovin hyvin merkitty, joten palasimme takaisin Sintraan bussilla. Kiertelimme tovin vanhan kaupungin kapeita katuja ja sitten olikin aika palata Cascaisiin. Hieno reissu!
Kävimme myös päivän reissun Lissabonissa. Ensin junalla keskustaan ja sieltä ostimme Hop On Hop Off-bussiliput. Valitsimme kaksi linjaa, joilla saa ajaa kahden vuorokauden aikana niin paljon kuin mielii. Alkajaisiksi saimme kävellä hyvän tovin pitkin Lissabonin katuja etsiskellessämme pysäkkiä, jolta pääsisimme kyytiin. Opaskartta oli lievästi sanottuna suurpiirteinen ja pysäkit huonosti merkittyjä. No, eipä tuo kävely haitannut, hienoja bulevardeja, rakennuksia ja patsaita oli koko ajan ihailtavana.
Ajelimme ensin Alfamaan eli korkealla kukkulalla sijaitsevaan vanhaan kaupunkiin, jossa olimme Karin kanssa jo aiemminkin käyneet. Hienot olivat maisemat edelleenkin ja rakennukset kapeiden kujasten varrella toisin paikoin aika rähjäisessä kunnossa. Siellä sun täällä kuitenkin näytti olevan korjaustyöt meneillään.
Toinen bussilinjamme käväisi Belemissä rantatietä pitkin ja sitten kaupungin sisäosissa. Yläkerrasta oli hyvät näkymät kaupunkiin. Emme viitsineet jäädä pois bussista tutkimaan nähtävyyksiä lähemmin vaan tyydyimme katsomaan niitä bussista. Kaatosade alkoi, kun olimme menossa juna-asemalle ja niinpä pysähdyimme kahville ja söimme kuuluisat portugalilaiset Pastel de nata- leivonnaiset. Nyt olemme siis harjoitelleet turistikierroksia ennen seuraavia Suomen-vieraitamme.
Olimme tilanneet Suomesta uuden VHF-antennin entisen ihan toimivan, mutta liian painavan tilalle. Kari viritteli ankkuripelistä nostolaitteen ja sillä hiissasimme hänet mastoon antennin vaihtoon. Aika näppärästi nosto kävi, ei tarvinnut käsin veivata.
Pappakuomua paikalleen laittaessamme sen kaaresta pääsi tippumaan nivelosa kannelle ja tietysti (!!!!) kannen vedenpoistoreikään. Toivoimme, että se olisi jäänyt sinne jumiin. Kari pumppasi kumiveneen ja piti haavia oletetussa kohdassa poistoputken alla Jukan ja minun törkkiessä putkea. Tiedä häntä, oliko se siellä vai ei, mutta ainakaan mitään emme haaviin saaneet. Yritimme etsiä kaikki mahdolliset venetarvikenettikaupat ja kysyimme vielä Joaõltakin (moottorinmyyjämme), mutta samanlaista ei löytynyt hänenkään katalogeistaan. Kysyin myös Malö:n telakalta, mutta kyseeessä ei kuulemma ole alkuperäisosa, joten apua ei sieltäkään saatu. Onneksi meillä on Suomessa Taitava Tane, joka lupautui tekemään meille osan.
Jukka läksi Suomeen perjantaina. Säät hänen lomansa aikana olivat sekalaiset. Onneksi kuitenkin oli ihan t-paitakelejäkin ja sateet tulivat ja menivät.
Meillä itsellämme on Suomeen lähtö perjantaina 17.2. Sitä ennen toivomme saavamme moottorin testiajon suoritetuksi. Käymme myös läpi kaikki vaatetavaramme ja viemme Suomeen liikoja lämpimiä varusteita… kuten esimerkiksi kelluntahaalarit ja toppahousut ; ) Oletamme olevamme seuraavat lähivuodet sellaisissa olosuhteissa, että tulemme toimeen ilman moisia vermeitä.
Tänään sunnuntaina KÄVIMME MERELLÄ! Ensimmäistä kertaa sitten lokakuun 10. päivän! Toisin sanoen ajoimme polttoainelaituriin ja tankkasimme ja siitä sitten pyörähdimme aallonmurtajien ulkopuolella. Matkaa kertyi kokonaiset 1,55 mailia. Kari on ollut huolissaan siitä, että meille iskee satamarutto, ja nyt pahin pelko asiasta kaikkosi kun saimme kuitenkin köydet irti laiturista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti