 |
Kevät on tullut Portimãoon!
Puihin alkaa ilmestyä lehtiä ja monenlaiset kukat ovat auenneet. |
Pääsimme
kuin pääsimmekin takaisin Neetille huolimatta koronaviruksen
aiheuttamista rajoituksista lentoliikenteeseen ja yleensäkin
liikkumiseen missä tahansa. Tänään täällä Portugalissa alkaa
poikkeustila. Tällä hetkellä ei vielä ole liikkumisrajoituksia
eikä muuta sellaista, mutta poikkeustilan julistamisen myötä niitä
voidaan määrätä. Nyt olen tyytyväinen Suomi-Algarve-seuraan
liittymisestäni, koska sieltä tulee suomenkielisiä tiedotteta
asiaan liittyen.
Karin sisaren ja veljen vaimoineen piti lähteä kanssamme samaa
matkaa Portimãoon pariksi viikoksi, mutta koronatilanteen vuoksi
heidän matkansa piti perua. Hotellin peruutus olikin melkoinen
operaatio ebookersin asiakaspalvelun linjoilla roikkumisineen ja
lukuisina sähköpostiviesteineen. Lopulta, pitkän taistelun
jälkeen, näyttää siltä että hotellimaksut saadaan takaisin.
Kolmen viikon Suomen-reissullamme ehdimme tehdä yhtä ja toista
huolimatta koronaviruksen aiheuttamasta hässäkästä.
Lento Portugalista oli jopa etuajassa Helsingissä, mutta Jukka
oli jo meitä vastassa. Ajaa hurautimme saman tien Nurmijärjelle
”kaalivarastolle”, jossa (asuntoautomme) Essi oli säilytyksessä.
Paikan omistaja oli erehtynyt saapumispäivästämme eikä ollut
paikan päällä, mutta saapui pian Karin soitettua hänelle.
Olin lukenut Facebookin (!!!) Karavaanareiden sivuilta monenlaisia
juttuja hiiristä, jotka mellastavat talven aikana kulkimissa ja
tietenkin jännäsin, onko meillä käynyt kutsumattomia vieraita. Ei
ollut. Kaikki Essissä oli oikein hyvin.
Suuntasimme suoraan Vuosaareen varastolle, jonne veimme
ylimääräiset matkatavarat ja nappasimme sieltä mukaamme Essistä
talvisäilöön siirtämämme tavarat, vuodevaatteet, kuivamuonat ja
tietenkin myös talvikamppeita. Sää tuntui tosi kylmältä, tuuli
oli jäätävä ja pakkasta kymmenkunta astetta.
Poikkesimme ruokakaupassa ja ajoimme Rastilaan, jossa otimme ensi
töiksemme torkut, sillä yölennolla emme olleet saaneet juurikan
nukutuksi. Sitten päivä menikin joutuisasti tavaroita purkaessa ja
käydessämme taloksi Essiin. Lämmityslaite toimi ja olomme oli
kaikin puolin mukava ja mielialamme korkealla.
Karavaanarinoviiseina meillä ei ollut ihan kaikki asiat hallussa.
Seuraavana aamuna Rastilasta lähtiessämme ajoimme harmaaveden
tyhjennyspaikalle. Hanassa olleet vesitipat olivat jäätnyneet ja
hana oli jumissa! Itse säiliö on lämpimässä tilassa, mutta hana
on ulkopuolella. Ei auttanut muu kuin ajaa takaisin omalle paikalle
sähkön ääreen ja käydä vielä pyytämässä henkilökunnalta
sopiva adapteri, jotta Kari saisi sulatettua hanan lämpöpuhaltimella.
Operaation aikana googlettelin ohjeita harmaavesisäiliön
käytöstä talvella ja löysin ohjeen laittaa säiliöön suolaa.
Sen teimmekin tämän jälkeen muutaman kerran, kunnes Kari hoksasi,
että tuulilasinpesuneste hoitaa saman asian helpommin.
Viikonloppuna lapset olivat kanssamme. Kävimme Laurin
säbäharjoituksissa ja lauantaina Suvilla piti olla
jalkapallo-ottelu, mutta valitettavasti äkillinen
oksennustautikohtaus esti siihen osallistumisen. Onneksi pahoinvointi
meni pian ohi ja sunnuntaina pääsimme käymään Siuntion
kylpylässä uimassa. Yllättävän vähän siellä oli asiakkaita.
Lunta ja räntää satoi lauantaina ja sunnuntaina reilusti ja maa
oli ihan valkoinen. Sunnuntai-iltana alkoi rankka vesisade, jota
riitti koko yön. Aamulla lumesta ei ollut enää jälkeäkään.
Saatuamme suru-uutisia Kokkolasta päätimme tehdä
Pohjanmaan-kierroksen. Matkan varrella kävimme Tampereella
tervehtimässä äitiäni. Tampereen tienoilla maassa oli taas lunta
– tai oikeammin sanottuna loskaa.
Kokkola – Veteli - Perho - Leivonmäki- kierroksella tapasimme
Karin sisaruksia ja heidän puolisoitaan. Oli mukava kuulla
kuulumiset ja tietekin saimme nauttia saunomisesta ja
ruhtinaallisesta vieraanvaraisuudesta.
Helsingissä ehdimme tavata myös venekerholaisia ja käydä
kylässä serkkuni ja hänen miehensä luona.
Monninkylässä kävimme useamman kerran ja siellä Kari ja Tapio
vaihtoivat Essiin uudet akut. Entinen hupiakku ilmeisesti veteli
viimeisiään.
Valitettavasti Suvin ja Laurin perheessä oli flunssanpoikasta
liikkeellä, joten emme enää uskaltaneet ottaa lapsia kanssamme
viikonloppua viettämään, vaikka niin olimme suunnitelleetkin.
Kuopion-mökillekään (saaressa, viiden kilometrin vesimatka), ei
ollut menemistä kehnon jäätilanteen vuoksi. Äitini hoivakotiin
asetettiin vierailukierto, joten sinnekään emme päässeet.
Vähän harmitti. Varsinkin yllä mainittujen asioiden vuoksi
tulimme Suomeen. ”Lomamme” loppuaika meni enemmän tai vähemmän
aikaa tappaessa. Vettä satoi lähes joka päivä, oli kylmää ja
tuulista muutamaa aurinkoista päivää lukuun ottamatta.
 |
| Ikaalisten kylpylän ranta |
Kiertelimme siellä täällä, yövyimme muun muassa Ikaalisissa,
Hyvinkäällä (Best Caravanin ilmainen matkaparkki sähköllä),
Järvenpäässä Tuusulanjärven rannalla, Mustikkamaalla,
Kulosaaressa, Hietalahdessa, Vuosaaressa ja Rastilassa.
Tulipahan harrastettua lähiseutumatkailua ja Helsingissäkin
kävelimme monessa sellaisessa paikassa, jossa en ollut ennen
käynytkään. Hyvinkäällä kävimme rautatiemuseossa. Mukava
paikka, hienoja junia ja mielenkiintoista tietoa Suomen
rautatiehistoriasta. Olimme ainoat asiakkaat!
 |
| Keisarillinen junanvaunu |
Kivinokan alue Kulosaaren kartanon ”takana” on melko
erikoinen. Pitkin metsää on pikkuruisia, vain helsinkiläisille
tarkoitettuja, maksimissaan 12 neliömetrin suuruisia mökkejä.
Koko ympäristö on yhteistä aluetta, omia pihoja ei ole laisinkaan.
Näimme yhden myyti-ilmoituksen, 36 000 euroa. Mielestämme aika
suolainen hinta noin pienestä mökistä. No, ihan keskellä
kaupunkia tietenkin ja luonnon helmassa…
 |
| Mökkejä Kivinokalla |
Aivan Kivinokan vieressä on Marjaniemen siirtolapuutarha-alue.
Olemme käyneet muillakin helsinkiläisillä
siirtolapuutarha-alueilla ihastelemassa mökkejä ja pihoja, ja tämä
on myös tavattoman viehättävä miljöö.
 |
| Näkymä Kivinokalta Vanhankaupunginlahdelle. Muutama joutsen uiskenteli vedessä ja jokunen lintubongarikin oli jo liikkeellä kiikareinen. |
Monenlaista tavaraa kävimme taas ostamassa mukaamme: uusi pumppu
Neetin vessaan, kumijoustin katkenneen tilalle (täälläpäin niitä
ei ole saatavissa), lakkaa, karhennettua teippiä, vedenkestävää
EriKeeperiä, Karille uudet Crocsit (kokoa 47 ei löydy täältä) ja
lääkkeitä. Lisäksi tietysti Suomi-herkkuja: sinappia,
voileipäpikkelsiä, irtoteetä, kahvia, pikakaurapuuropusseja,
ruiskuppeja, varrasleipää, hapankorppuja ja tietysti oikeata
ruisleipää.
Kun vielä pakkasimme laukkuihimme lämmintä vaatetta
mahdollisesti kylmän Suomeen-purjehduksen varalta, ne taas kerran
olivat täpö täynnä. Olin optimistisesti kuvitellut ottavani
mukaan kelluntahaalarini (tosi kätevä, kun ei tarvitse alle muuta
kuin ohuen vaatekerroksen), mutta se piti jättää varastoon.
Essin matkamittariin kertyi kolmen viikon ”lomamme” aikana
hiukan alle 2 000 kilometriä.
Korona-hässäkkä paheni päivä päivältä lähtöpäivämme
lähestyessä. Lentoja peruttiin, monen maan rajat enemmän tai
vähemmän suljettiin ja poikkeustiloja julistettiin. Jännäsimme
kovasti, että pääsemmekö laisinkaan 1) lähtemään Suomesta 2)
Portugaliin 3) joudummeko karenssiin.
Ylimääräisenä jännityksen aiheena oli vielä se, että saatan
saada vahvoista tuoksuista/vedosta/kylmän ja lämpimän
vaihtelusta/tai vaikka mistä pahoja yskän- ja nuhakohtauksia.
Pelkäsin, että jos sellainen tapahtuu lentoasemalla, matkamme
tyssää siihen. (Ei onneksi kuitenkaan. Otin aamulla tupla-annoksen
allergialääkettä ja imeskelin lentoasemalla yskänpastilleja.)
 |
| Helsinki-Vantaan lentoasema |
Lähtöämme edeltävänä iltana TAPilta tuli viesti, että
lennon lähtö viivästyisi parilla tunnilla, mutta pyydettiin
kuitenkin saapumaan lentoasemalle aikataulun mukaisen lähtöajan
mukaan. Olimme siis asemalla jo kello 4.30. Autiota, vain muutama
ihminen liikkeellä. Matkalaukkujen luovutuksessa ja
turvatarkastuksessa ei minkäänlaista jonoa. Turvatarkastuksen
jälkeen odotushalleissa oli myös lähes tyhjää. Lähtevien
lentojen ilmoitustaululla oli paljon enemmän peruutettuja kuin
lähteviä lentoja.
Jokin aika sitten oli lehdissä tieto, että lentoaseman pahin
pöpöpaikka on turvatarkastuksen tavarakaukalot. Olimme ostaneet
Puuilosta kahden euron neulekäsineet, joilla voi käyttää
kosketusnäyttöä. Otimme ne nyt käyttöön ja niitä olemmekin
käyttäneet julkisissa tiloissa sen jälkeen (silloin kun olemme
muistaneet, onneksi useimmiten).
Ikuisuudelta tuntuneen odotuksen jälkeen pääsimme koneeseen,
joka lähti 8.10. Jatkolentomme Faroon olisi ollut vajaan tunnin
kuluttua Lissaboniin saavuttuamme, mutta lähdön viivästyttyä
joutuisimme harmiksemme odottamaan seuraavaa jatkolentoa Lissabonissa neljä
tuntia.
Kone oli lähes tyhjä. 260 matkustajan koneessa oli nyt
kolmisenkymmentä matkustajaa! Tarjoilua ei ollut koronaviruksen
vuoksi. Asiasta kerrottiin matkatavaroiden luovutuksessa, joten
olimme osanneet varautua siihen.
Lissabonin lentoasemalla oli jo enemmän vilinää ja vilskettä.
Monet matkustajat liikkuivat ”kuonokoppa” kasvoillaan ja
kumihansikkaat kädessä. Ravintola-alueella pöytiin oli liimattu
joka toisen paikan kohdalle lappu, jossa kehotettiin pitämään
välimatkaa muihin ihmisiin. Hampurilaispaikoissa tilaukset piti
tehdä viivan takaa metrin päästä asiakaspalvelutiskistä.
Käsieenpesumuistutuksia oli liimattu seinille. Täälläkin näytti
peruutettujen lentojen määrä olevan suurempi kuin lähtevien.
Lento Faroon kesti vajaan tunnin. Nyt jännäsimme taas: olisiko
lentoasemalla joku tarkastus ja määrättäisiinkö meidän
karanteeniin? Helpotus. Ei mitään. Ketään ei ollut edes
katsomassa ulos lähteviä matkustajia. Turva-alueen ulkopuolella
odotushallissa oli vartijan seurassa yksi henkilö punainen risti
selässään. Ehkä varmuuden vuoksi, emme tiedä. Ainakaan hän ei
edes katsellut saapuvia matkustajia.
Emme jaksaneet ajatellakaan taksi-juna-taksi- matkaa marinaan,
joten olin tilannut netin kautta taksin lentoasemalle. Kyyti olikin
meitä odottamassa. Oikein palvelualtis ja mukava taksikuski. Matkan
hinta olisi ollut 54 euroa, mutta hänen kysyessään haluammeko
päästä nopeammin perille (= moottoritietä), hinta oli 59 euroa.
Ei paha.
Vettä satoi kaatamalla ja lämpötila Farossa oli vain 10
astetta! Huh huh.
Portimãossa lämmintä oli sentään jo 13 astetta ja vesisadekin
lakkasi. Neetillä kaikki oli hyvin. Keulapurjeen rullalaitteen osa
oli toimitettu veneeseen sopimuksen mukaan.
Kari veti sähköt, laittoi lämmityslaitteen hurisemaan ja täytti
vesitankin. Minä purin enimpiä tavaroita ja sitten olikin aika
nauttia kuohujuomaa ja suomalaista ruisleipää onnellisen
kotiinpaluun kunniaksi!
Seuraavana aamuna kävimme heti marinan konttorin avauduttua
kysymässä, millainen tilanne Portimãossa on. (Sisään konttoriin
sai mennä vain yksi asiakas kerrallaan.) Onko jotain rajoituksia
tms. Ei kuulemma mitään erikoista, kaupoissa asiakasrajoituksia ja
osa ravintoloista kiinni. Illalla saattaisi tulla mahdollisesti
poikkeustilapäätös.
Purimme matkalaukut ja järjestelimme tavaroita. Kello 10 olimme
ruokakaupan edessä piiiiiiiitkän ostoslistan kanssa. Kauppa, joka
normaalisti aukeaa jo kello 8, avattaisiinkin vasta klo 11. Lampsimme
siis joen rantaan puistonpenkille tuulen suojaan tappamaan aikaa.
Onneksi aurinko paistoi mukavasti.
 |
| Jonotusta Pingo Doceen |
Palatessamme kaupalle juuri ennen sen avaamista, sen edessä oli
pitkä jono! Turvavälein tietysti. Vain yksi ovi oli käytössä ja
kaksi vartijaa laskemassa sisään tulijoita. 50 päästettiin sisään
ja me olimme viimeiset sisään pääsijät! (Pois lähtiessämme
lähtijät laskettiin myös ja saman verran asiakkaita päästettiin
sisään.)
Täällä ei hamstrausvimma ollut iskenyt vaan hyllyissä oli
tavaraa normaalisti. Mukanamme oli ”mummokärry” ja keräsimme
ruokaa useiksi päiviksi. Melkoinen kuorma sitä kertyikin.
Paluumatkalla Timo ja Anna yhyttivät meidät ollessaan matkalla
marinaan auttamaan suomalaista Fifth-elementin seiloria, joka
tarvitsi jonkinlaista apua.
Illalla kävimme kävelyllä Praia da Rochan turistikadulla. Kovin
oli hiljaista ja autiota. Muutama matkamuistokauppa ja kahvila oli
auki, tänään aamupäivällä oli vieläkin vähemmän
liiketoimintaa. Rannan ravintolat kaikki olivat kiinni ja vain
muutama ihminen liikkeellä.
Nyt aiomme pitää itsemme mahdollisimman hyvin eristyksissä muista ihmisistä.
Toivomme kuitenkin, ettei ulkonaliikkumiskieltoja tulisi, sillä aika
tavalla aika saattaa tulla pitkäksi, jos joudumme kököttämään
Neetissä. Minulla on kylläkin varattuna runsaasti villa- ja
virkkauslankoja kaiken varalta ja nettikirjat on onneksi keksitty –
jos niitä nyt sitten on saatavilla. Joku muukin saattaa niitä
tarvita Suomen kirjastojen ollessa kiinni ja
ulkonaliikkumisrajoitusten voimassa ollessa.
Kaikesta huolimatta toivotamme kaikille koronavapaata ja mukavaa
kevättä!
